Title: Ei keinoa lohduttaa, ei tapaa kertoa
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Pairing: Severus/Hermione
Rating: K-11/Pg-11
Genre: Angst, deathfic, songfic
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat sekä Avenged Sevenfold kappaleen
Summary: Hän sulki silmänsä, poistaen kaiken muun pois mielestään. Kalkaros palautti mieleensä tytön äänen ja kaikki se sanat, jotka oli lausuttu hiljaa kuiskaillen. Sillä hetkellä mies toivoi, ettei olisi koskaan rakastunut Hermioneen tai tyttö häneen. Silloin heillä kummallakin olisi paljon helpompaa. Ei tarvitsisi kantaa huolta toisesta tai katua niitä sanoja, joita ei koskaan ehditty sanoa.A/N: Snapu on Pyörylä heitti haasteen kirjoittaa ficci Avenged Sevenfoldin kappaleesta Dear God, jossa parituksena Severus/Hermione. Ficci osallistuu myös
FF100:aan sanalla
henki. Lyriikat liitän loppuun ja kappaleen voi kuunnella
tästä. Suosittelen laittamaan soimaan taustalle.
Liitän oheen myös pakolliset/kielletyt.
Pakollisia- hautajaiset
- pergamentti
- uskoton
- lasi
- nauha
- rakkaus
- vihloa
- kuristaa
- surmata
- vapista
- vereen tahritut kädet
- Severus kuiskaa Hermionen korvaan
Kiellettyjä- kaikki paikat Lontoossa
- Tylyaho
- kosto
Tylypahkan tilukset olivat kaaoksen vallassa, taistelun raivotessa täydellä voimalla. Kiroukset sinkoilivat ympäriinsä vihreiden valosuihkujen kera. Ihmisiä kaatui maahan niiden voimasta ja haavoittuneet yrittivät päästä turvaan ryömimällä tai juosten. Jotkut onnistuivat, useimmat eivät, kun tappava loitsu osui heihin.
Kalkaros yritti väistää ja torjua parhaansa mukaan kirouksia, joita sateli hänen niskaansa. Kilpiloitsu oli hyödytön, sillä se ei suojellut kuin lievemmiltä loitsuilta. Anteeksiantamattomat läpäisivät kilven ongelmitta.
Mies koetti tähyillä parhaansa mukaan ympärilleen, etsien katseellaan Hermionea, jonka oli kadottanut taistelun tiimellyksessä. He olivat olleet keräämässä aineksia liemiin Kielletyn Metsän laidalta, kun kuolonsyöjät olivat hyökänneet. Kalkaros itse oli ollut heidän tappolistallaan ensimmäisenä jo pidemmän aikaa, siitä lähtien kun hänen petturuutensa paljastui. Joten hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua Hermionea kädestä ja lähteä pakoon.
Yhtäkkiä niin rauhallinen ja tiivis yhdessäolo oli muuttunut kilpajuoksuksi kuolemaa vastaan. Enemmän Kalkaros oli ollut huolissaan Hermionesta kuin itsestään, sillä tytön turvallisuus oli kaikki kaikessa hänelle. Mutta kun Tylypahkan väki, aurorit ja kiltalaiset olivat tulleet puolustautumaan pihaan, oli mies kadottanut Hermionen, hänen otteensa irrottua tytöstä.
Kalkaros tiesi, että hänen olisi pitänyt olla koulun sisällä puolustamassa ja suojelemassa siellä olevia, mutta huoli Hermionesta voitti velvollisuuden. Kompuroiden hän kävi läpi tiluksia, kompastuen muutaman kerran kuolleisiin, jotka suurimmaksi osaksi olivat koulun oppilaita, jotka olivat yrittäneet päästä pakoon. Mies yritti kovettaa itsensä, sillä hän näki myös omia tupalaisiaan kuolleina ja vakavasti loukkaantuneina, mutta nyt ei ollut aikaa auttaa. Joku muu kyllä tekisi sen.
Kalkaroksen ilme kiristyi aina vain enemmän, mitä kauemmin hän etsi Hermionea. Hän pelkäsi koko ajan löytävänsä tytön elottomana, sillä menettämisen pelko kuristi hänen sydäntään. Mies oli vasta saanut Hermionen itselleen eikä halunnut menettää häntä heti.
Kalkaroksen katse kiinnittyi Hagridin mökkiin, joka roihusi iloisesti, saaden pihan savusta harmaaksi. Savu kirveli miehen silmiä ja sai hänet yskimään, mutta päättäväisesti hän jatkoi matkaansa.
Pian hän näkikin Hermionen, jonka pari kuolonsyöjää oli saartanut. Tytön veren ja lian raidoittamilla kasvoilla oli pelokas ilme, kun hän yritti keksiä tietä pakoon. Kalkaros kiristi vauhtiaan ja tähtäsi tainnutusloitsun toiseen miehistä, joka lyyhistyi maahan. Hermione katsoi ällistyneenä kuolonsyöjää, kunnes nosti katseensa ja näki Kalkaroksen, joka kasvot vihaisina tuli heitä kohden. Toinen kuolonsyöjistä kääntyi ja hänen kasvoilleen nousi ilkeä hymy. Kalkaros tiesi, että mies oli uusi Pimeyden Lordin joukoissa, mutta taatusti hänellekin oli kerrottu liemimestarin petturuudesta ja Kalkaros haluttiin surmata. Se oli varmaa.
Loitsut alkoivat lennellä, kun liemimestari taisteli jäljelle jääneen kuolonsyöjän kanssa. Hänen kasvoillaan oli keskittynyt ilme, mutta kuitenkin vaivihkaa hän vilkaisi tyttöä varmistaakseen, että tämä oli turvassa. Hermione seisoi lamaantuneena aloillaan, katsoen kuinka Kalkaros taisteli heidän henkiensä puolesta. Mies huomasi, että hänen vastustajansa ei ollut kovinkaan taitava taikomisessa ja se sai tyytyväisyyden nousemaan hänessä. Kaikki kävisi helposti.
Kalkaros katsoi Hermionea tummat silmät lämpiminä ja tytön kasvoille nousi helpottunut hymy. Mies tiesi, että Hermione oli ollut yhtälailla huolissaan hänestä. Mutta yhtäkkiä ilme tytön kasvoilla vaihtui kauhistuneeksi ja ennen kuin Kalkaros ehti reagoida, tunsi hän polttavan kivun kaulallaan. Hän nosti kätensä sille ja tunsi jonkin lämpimän valuvan käsilleen. Hän siirsi kättään ja katsoi epäuskoisena verta siinä.
Kalkaros vajosi polvilleen ja yritti vetää henkeä. Hän sai pelkkää korinaa aikaiseksi ja pieni pakokauhu nosti päätään. Ei hän halunnut kuolla. Ei nyt, kun oli löytänyt Hermionen. Itkuinen tyttö syöksähti miehen luokse, napaten tainnutetun kuolonsyöjän sauvan itselleen maasta. Hän tainnutti kaksi muuta miestä ja siirsi tuskaisen katseensa Kalkarokseen, joka yritti saada henkeä, veren vuotaessa hänen suupielestään. Tummat silmät katsoivat tyttöä epäuskoisina ja Hermione painoi omat kätensä miehen kaulalle, yrittäen tyrehdyttää verenvuodon, mutta veri vain tahrasi hänen kätensä, joista ei ollut mitään hyötyä.
Kalkaroksen silmissä sumeni ja koko maailma tuntui heittävän volttia. Hänen korvissaan kohisi ja vain heikosti mies kuuli Hermionen itkun ja pyynnöt, ettei tämä jättäisi häntä. Hän ei saisi kuolla.
Kalkaros keskitti katseensa Hermioneen ja sai vain vaivoin yhden sanan ulos, ennen kuin pimeys nielaisi hänet. ”Hermione.”Kalkaros seisoi sivummalla, katsoen tummiin pukeutuneita ihmisiä, joiden kasvoilla oli surulliset ilmeet. Useimmat itkivät, kun he näkivät arkun, jota neljä ihmistä kantoi. Mies huokaisi surullisesti antaessaan katseensa kiertää väkijoukossa. Se jäi ruskeatukkaiseen tyttöön, joka nojasi Harryyn itkun vapisuttaessa hänen vartaloaan. Kalkaroksen sydäntä vihloi tieto siitä, ettei voinut millään tavoin lohduttaa Hermionea, joka näytti siltä, että särkyisi kuin lasi millä hetkellä tahansa. Aivan liikaa menetyksiä.
Miehen katse siirtyi arkkuun, jota laskettiin varovaisesti kuoppaan. Kuinka hassua hänestä olikaan nähdä itseään haudattavan. Ei Kalkaros koskaan ollut kuolemaa pelännyt, hän oli tiennyt sen tulevan joku päivä. Mutta kohtalon ivasta, se oli sattunut juuri silloin, kun hän oli löytänyt jotain sellaista, minkä takia elää niin synkässä maailmassa. Nyt Kalkaroksella oli asiat hyvin, mutta huoli Hermionesta painoi. Kuinka tyttö jaksaisi, kun miestä ei enää ollut.
Kalkaros käveli lähemmäksi Hermionea, pujotellen ihmisten välistä, vaikka kukaan ei olisi edes huomannut, jos hän olisi kävellyt läpi. Mies katsoi tarkkaan tyttöä, joka oli ummistanut silmänsä, kyynelten valuessa luomien alta. Yksinäisyys riipaisi Kalkarosta, hänen katsoessaan Hermionea. Mutta edes pienen hetken hän oli saanut kokea jotain sellaista, mistä oli jäänyt aina paitsi. Edes sen pienen hetken hän oli ollut onnellinen ja tehnyt samalla jonkun muun onnelliseksi.
Silti Kalkaroksen päässä oli vain yksi kysymys: Miksi juuri nyt? Miksi se ei voinut kestää kauemmin? Se oli kysymys, johon hän ei koskaan saisi vastausta. Miehellä olisi ollut vain vielä niin paljon annettavaa Hermionelle.
Kalkaros kuuli papin puhuvan lohduttavia sanoja siitä, kuinka hän olisi nyt paremmassa paikassa, jossa ei olisi kipua tai tuskaa. Kuinka väärässä pappi olikaan. Kalkaros tunsi nyt suurempaa kipua kuin koskaan elämässään. Se kipu raastoi joka hetki, eikä löytynyt tapaa, jolla sen saisi pois. Vain muistot saivat sen hieman hälvenemään, mutta koskaan ei lähtisi. Mies joutuisi olemaan sen kanssa ikuisuuden, kunnes saisi Hermionen jälleen syliinsä. Siihen asti Kalkaros vain kävelisi yksin pitkää tietä pitkin, joka ei koskaan päättyisi.
Hän sulki silmänsä, poistaen kaiken muun pois mielestään. Kalkaros palautti mieleensä tytön äänen ja kaikki se sanat, jotka oli lausuttu hiljaa kuiskaillen. Sillä hetkellä mies toivoi, ettei olisi koskaan rakastunut Hermioneen tai tyttö häneen. Silloin heillä kummallakin olisi paljon helpompaa. Ei tarvitsisi kantaa huolta toisesta tai katua niitä sanoja, joita ei koskaan ehditty sanoa.
Kalkaros nosti kättään koskettaakseen Hermionea, mutta viime hetkellä hän pysäytti liikkeensä. Ei tyttö tuntisi sitä, vaikka mies kuinka olisi halunnut. Vain hiusnauha liikahti hieman, ehkä se johtui pienestä tuulesta, joka sai puut kahisemaan.
Kalkaros katsoi, kuinka hänen hautansa luotiin umpeen ja maalliset jäännökset jäivät mullan alle. Kummun päälle taiottiin marmorinen hautakivi, jossa hohti hopeisena miehen nimi sekä syntymä - ja kuolinaika. Kumpu täyttyi nopeasti värikkäistä kukkasista ja Kalkaros tajusi, kuinka moni jäi häntä kaipaamaan kaikesta huolimatta. Mutta tuskin kenenkään kaipuu oli niin suuri kuin Hermionen.
Ihmiset yksi kerrallaan lähtivät ja Kalkaros näki, kuinka Harry halasi Hermionea. Se sai surumielisen hymyn miehen huulille, sillä kielloista huolimatta tyttö oli kertonut pojalle heistä kahdesta. Mutta nyt, se oli vain hyvä, koska oli ainakin joku, joka olisi Hermionen tukena. Kalkaroksen piti myöntää, että ensimmäistä kertaa, hän oli iloinen siitä, että Harry oli olemassa.
Pian Hermione oli ainoa, joka oli jäänyt haudalle. Tyttö käveli lähemmäksi Kalkaroksen seuratessa perässä. Hetken aikaa mies tunsi olonsa kuin suojelusenkeliksi, joka vahti rakkaintaan. Se kirvoitti pienen naurahduksen hänen huuliltaan, mutta sitten Kalkaros taas vakavoitui, kun hän muisti, miten Hermione oli saanut hänet aina tekemään niin, naurahtamaan.
Tyttö kaivoi pergamentinpalan taskustaan ja laittoi sen punaisen ruusun alle, jotta tuuli ei veisi sitä. Kalkaros kumartui katsomaan sitä tarkemmin ja suru pyyhkäisi hänen ylitseen kuin aalto. Suuren punaisen sydämen sisässä oli teksti ”Olen aina sinun. En koskaan tule olemaan uskoton”.
Hermione hautasi kasvonsa käsiin äänettömän itkun ravistellessa hänen vartaloaan. Kuinka avuttomaksi Kalkaros tunsikaan olonsa, kun ei pystynyt tekemään mitään, mikä saisi tytön tuntemaan olonsa paremmaksi. Tietämään, että mies ajatteli häntä koko ajan.
Kalkaros kumartui Hermionen puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa sanoja, jotka toivoi tytön kuulevan. ”Minä olen aina kanssasi ja tulen aina rakastamaan sinua.”
Hermione nosti päätään ja katsoi ympärilleen kuin olisi kuullut sanat. Hänen kasvoilleen nousi hymy, joka oli sekoitus toivoa, mutta myös tuskaa. Siitä Kalkaros tiesi, että hän oli kuullut.
”Me näemme vielä ja sitten meitä ei erota mikään.”
Dear GodA lonely road, crossed another cold state line
Miles away from those I love purpose hard to find
While I recall all the words you spoke to me
Can't help but wish that I was there
Back where I'd love to be, oh yeah
Dear God the only thing I ask of you is
to hold her when I'm not around,
when I'm much too far away
We all need that person who can be true to you
But I left her when I found her
And now I wish I'd stayed
'Cause I'm lonely and I'm tired
I'm missing you again oh no
Once again
There's nothing here for me on this barren road
There's no one here while the city sleeps
and all the shops are closed
Can't help but think of the times I've had with you
Pictures and some memories will have to help me through, oh yeah
Dear God the only thing I ask of you is
to hold her when I'm not around,
when I'm much too far away
We all need that person who can be true to you
I left her when I found her
And now I wish I'd stayed
'Cause I'm lonely and I'm tired
I'm missing you again oh no
Once again
Some search, never finding a way
Before long, they waste away
I found you, something told me to stay
I gave in, to selfish ways
And how I miss someone to hold
when hope begins to fade
A lonely road, crossed another cold state line
Miles away from those I love purpose hard to find
Dear God the only thing I ask of you is
to hold her when I'm not around,
when I'm much too far away
We all need the person who can be true to you
I left her when I found her
And now I wish I'd stayed
'Cause I'm lonely and I'm tired
I'm missing you again oh no
Once again
