Pairing: Harry/Ron
Rating: K-11 / Neriah nosti ikärajaa
Genre: Romance, humor
Summary: Harry ja etenkin Ron kärsivät edellisen illan jälkiseurauksista
A/N: Köh, hassu pieni juttu vain. En osaa pitää näppejäni erossa näistä kahdesta. Tämä sijoittuu Tylypahkan jälkeiseen maailmaan ja alun perin tämän piti sijoittua myös Heräämisiä/Vieras/Tämä tietää sotaa-ficcimaailmaani, mutta nyt tajusin, ettei se oikein käykään.
SEURAAVANA AAMUNA
"Ron?"
Ääni oli kuiskaukseksi ällistyttävän äänekäs. Ron murahti protestiksi ja kierähti kyljelleen päästäkseen pakoon sen lähdettä.
"Ron."
Ron veti tyynyn korvilleen ja kuorsasi. Harry osasi olla halutessaan ärsyttävän sinnikäs, varsinkin aamuisin.
"Ron."
"Jitmtraha."
"Enkä jätä, kello on -"
"Mmmramah!" Ron ilmoitti ärtyneenä ja potkaisi patjaa. Luulisi Harryn jo oppineen kaikkien vuosien jälkeen, ettei hän ollut aamuihmisiä, varsinkaan juhlapäivien jälkeisinä aamuina, mutta oli melko selvää, ettei hänen pitäisi odottaa ystävänsä suunnalta minkäänlaista myötätuntoa. Hänen päässään jyskytti ja suussa maistui pahalta, eikä hän ollut vielä ollenkaan valmis avaamaan silmiään päivään, jonka alkukaan ei vaikuttanut ollenkaan lupaavalta.
"Ron, kello on jo yli kaksitoista", Harry kuiskasi taas tarpeettoman kovaäänisesti ja ravisti Ronia olkapäästä. "Pitäisi varmaan nousta jo ylös."
Ron kierähti takaisin selälleen pitäen yhä tiukasti silmänsä kiinni. Harryn käsi jäi puristuksiin hänen selkänsä alle ja hän kiemurteli tyytymättömästi, kunnes käsi kiskaistiin pois.
"Pää", hän kähähti hiljaa. "Sattuu."
"Niin varmasti sattuu", Harry totesi jostain lähettyviltä lopettaen kuiskaamisen, ja Ron irvisti, kun ääni porautui hänen korvakäytäviinsä ja jäi kaikumaan hänen päähänsä niin että jäseniä jomotti ja hampaita vihloi. "Kuka käski lähteä juomaan kilpaa Seamusin kanssa?"
Ron voihkaisi. "Voisitko jättää moralisoimisen myöhemmäksi?"
"Anteeksi." Harryn ääni ei kuulostanut kovin vakuuttavalta, mutta siitä huolimatta mies asetti kätensä Ronin otsalle ja alkoi hieroi sitä kevyesti sormenpäillään. "Mihin sattuu?" hän kysyi hiljaa. "Tähänkö?"
Ron siirsi äänettömästi Harryn kädet ohimoilleen ja sitten huokaisi tyytyväisenä toisen alkaessa hieroa pienin liikkein hänen pakottavaa päätänsä.
"No?" hän kysyi lopulta karhealla äänellä.
"Mitä no?"
"Miten siinä kävi? Voitinko Seamusin?"
Harry tuhahti. "Et. Oksensit Ginnyn päälle."
Ron avasi siristellen silmänsä ja irvisti auringonvalon osuessa niihin läheisen ikkunan läpi. Kiroten hiljaa mielessään aukinaisia verhoja hän katsoi ylös Harryn kasvoihin ja kurtisti kulmiaan. "En muista mitään tuollaista", hän ilmoitti hitaasti.
"Et varmastikaan. Joit sen verran reippaasti, etten hämmästyisi, vaikka muististasi olisi pyyhkiytynyt saman tien kokonaisia vuosia."
Ron voihkaisi hiljaa ja puristi jälleen silmänsä kiinni. "Suuttuiko Ginny kamalasti?"
"Oli hän aluksi aika vihainen, mutta se kaikki unohtui, kun…" Harry hiljeni hetkeksi. "Etkö ihan oikeasti muista?"
Ron mietti hetken. "Muistan vain, kuinka Seamus opetti meille irlantilaisia juomalauluja", hän totesi hiljaa. "Sen jälkeen kaikki on pelkkää sumua."
"Etkö - sinulla ei siis ole mitään - ei minkäänlaisia muistikuvia eilisillasta sen jälkeen, kun aloit juoda?"
"Öh. Ei", Ron myönsi ja aukaisi jälleen silmänsä. Harry katsoi alas häneen purren alahuultaan ja Ronin ajatukset tuntuivat selkenevän vauhdilla, kun hyvin tuttu epävarmuuden tunne syöksähti pintaan niin kuin olisi vain odottanut oikeaa hetkeä. "Miten niin?"
"No, tuota…"
"Voi ei. Antaa tulla, mitä minä oikein tein?"
"Sen jälkeen, kun oksensit Ginnyn paidalle, vai sitä ennen?"
Ron huokaisi syvään ja keskittyi Harryn sormiin ohimoillaan. Hän oli tiennyt heti hereille havahduttuaan, ettei tästä päivästä kehkeytyisi mitään hyvää. "Jos vaikka lähtisit menemään ihan aikajärjestyksessä", hän ehdotti lannistuneena.
Harry nyökkäsi ja näytti miettivän, mistä aloittaa. "Ginny ei pitänyt teidän juomisestanne. Hän kävi sanomassa teille siitä jotain monta kertaa."
Ronin päähän nousi hämärä kuva ärtymyksestä punoittavasta pikkusiskostaan, mutta hän ei ollut varma, oliko kyseessä oikea muisto vai ainoastaan Harryn sanojen loihtima mielikuva.
"Kun aloitte houkutella Nevilleäkin liittymään kisaanne, hän näytti hermostuvan entisestään", Harry jatkoi. "Ja tiedät kyllä itsekin, ettet osaa ottaa vastaan minkäänlaisia negatiivisia kommentteja sinkoamatta niitä itse takaisin."
Ron kohautti vaivalloisesti olkiaan makuuasennosta ja vingahti liikkeen saadessa hänen päänsä tykyttämään entistä pahemmin. "Eli me aloimme väitellä. Ei siinä mitään uutta ole. Sanoinko minä jotain pahasti?"
"Et oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Sitä samaa vanhaa vain - että olet aikuinen ihminen eikä hän ole äitisi ja niin poispäin. Hermostuit enemmän vasta, kun Ginny sanoi, ettei minusta varmaan tuntunut mukavalta katsella sinun 'örveltämistäsi' ja joutua sitten raahaamaan sinua puolitajuttomana kotiin."
"Anteeksi?" Ron tivasi ja näytti jo hetken aikovan ponnahtaa ylös sängystä, kunnes tuli ilmeisesti toisiin aatoksiin ja asettui irvistäen jälleen aloilleen. "Millä oikeudella hän -"
"Niin", Harry sanoi nopeasti. "Niin kuin sanoin, sinä hermostuit eilenkin, ja sanoit, ettei Ginny ollut enää tyttöystäväni ja että olin nyt sinun kanssasi, joten asiamme eivät kuuluneet tippaakaan hänelle. Ja sitten sinä oksensit hänen päälleen."
"Ihan oikein… hei, hetkinen." Ron tarttui Harryn käteen, joka hieroi yhä hänen päätänsä. "Sanoinko minä siis ihan oikeasti, että me olemme yhdessä? Siellä - siellä kaikkien edessä?"
Harry nyökkäsi.
"Keitä siinä oli? Siis tarkoitan, että kuulivatko monetkin, mitä sanoin?"
"Siinä olimme vain me, Ginny, Seamus, Neville ja Hermione. Ja hehän tiesivät jo muutenkin."
"No, hyvä", Ron huokaisi ja hänen otteensa Harryn kädestä löystyi.
"Mutta se oli siis silloin", Harry lisäsi epäröiden. "Myöhemmin…"
Ronin käsi puristui jälleen tiukasti Harryn ranteen ympärille ja hän katsoi ylös poikaystäväänsä kuin tuomiotaan odottaen. "Mitä - mitä minä tein?"
"Sinä - no, oksennettuasi ja peseydyttyäsi kävit aika, tuota, tunteelliseksi." Harryn posket punehtuivat ja Ron valahti kalpeaksi.
"Ja?"
"Ja sinä suutelit minua jatkuvasti ja sanoit, että kaikki muut saisivat pitää näppisi erossa, koska minä olin sinun."
Ronin otsa kurtistui ja hikosi Harryn käsien alla. "Uskallanko edes kysyä, mahtoivatko kaikki kuulla ja nähdä sen?" hän kysyi vatsanpohja solmulla.
"No…" Harry yskähti. "Kyllä suurin osa katsoi meitä jo muutenkin, mutta varsinkin sitten, kun päätit vielä huutaa sen niin kovaan ääneen, että asia tuli varmasti selväksi kaikille läsnäolijoille."
"Minä -"
"Ja sitten yritit saada minut tanssimaan kanssasi keskelle lattiaa. Musiikkia ei tosin ollut, mutta yritit laulaa itse."
Ron katsoi Harrya kauhuissaan ja hautasi lopulta vaikertaen kasvot käsiinsä, niin että hänen otsaansa ja poskiaan peittivät sekä Harryn että hänen omat kätensä. "Voi Merlin", hän mumisi sormiensa välistä. "Olen kamalan pahoillani, Harry."
Harry vangitsi Ronin sormet omiin käsiinsä ja veti ne alas ystävänsä pään viereen patjalle. Hän hymyili vinosti ja kohautti olkiaan. "Ei se niin paha juttu loppujen lopuksi ollut. Ja nyt ei ainakaan tarvitse enää miettiä, miten ja milloin tulisimme kaapista ulos."
"Hmm. En enää ikinä koskekaan alkoholiin", Ron vannoi lievästi pahoinvoivan näköisenä. "Ginny on oikeassa. Se on todellakin viisasten juoma."
Harry tirskahti. "Kerron hänelle, että sanoit noin."
"Etkä kerro. Ginnyllä oli siis hauskaa, kun isoveli nolasi itsensä oikein olan takaa, vai?"
"No, hän oli kyllä huomattavasti paremmalla tuulella kotiin lähtiessään", Harry myönsi virnistäen ja asettui makaamaan Ronin viereen kyljelleen. Hän kiersi käsivartensa Ronin vyötärön ympärille ja painautui lähemmäs toisen lämmintä vartaloa. "Häntä huvitti erityisesti se, miten yritit saada minua tanssimaan kanssasi sanomalla tietäväsi omakohtaisesta kokemuksesta, että osaan liikuttaa lanteitani niin kuin… hei, se oli vitsi!" hän kiirehti sanomaan nähdessään Ronin ilmeen.
Ron katsoi Harrya otsa kurtussa. "Hauskaa."
Harryn suupielet kohosivat. "Anteeksi", hän mumisi ja nojautui puhuessaan hitaasti lähemmäs ja lähemmäs Ronin kasvoja. "Ei se ihan oikeasti ollut niin kamalaa kuin mitä tunnut kuvittelevan. Oli ihan mukavaa, kun osoitit niin paljon huomiota." Hänen huulensa olivat jo melkein Ronin huulilla, kun punapää käänsi äkkiä päätään sivummalle.
"Säästä se myöhemmäksi. En ole vielä harjannut hampaita etkä varmasti halua - mmf."
Harry vetäytyi kauemmas lyhyestä mutta tiukasta suudelmasta ja virnisti. "Mene sitten harjaamaan", hän kehotti ja nousi sängystä huterille jaloilleen. "Minä käyn etsimässä sinulle sillä välin jonkinlaista lääkettä päänsärkyyn."
"Okei", Ron mutisi haukotellen leveästi ja antoi silmänsä painua uudestaan kiinni. Harry jäi katselemaan hänen rentoa asentoaan vähäksi aikaa ja poistui sitten makuuhuoneesta päätään ravistellen. Ronin herääminen oli normaaleinakin aamuina hidas prosessi, jota oli turha edes yrittää nopeuttaa, ja varsinkaan tänä aamuna Harry ei suhtautunut tehtävään lainkaan luottavaisin mielin.
Keittiö kylpi kirkkaassa auringonvalossa hänen laahustaessaan ovensuusta peremmälle huoneeseen. Yrittäen turhaan litistää sinne tänne sojottavaa sekaista tukkaansa hän suuntasi suoraan lääkekaapille pyjamanlahkeisiinsa kompastellen. Hän tiesi, että Ronin tilaan oli olemassa eräs juoma, joka helpottaisi miehen oloa huomattavasti, mutta heidän kaapistaan sitä ei löytynyt eikä Harry tunnetusti loistanut liemien valmistuksessa, joten jästien särkylääke saisi kelvata. Varmasti se auttaisi ainakin jonkin verran, Harry tuumi tarttuessaan kyseiseen purkkiin.
Hän oli juuri täyttämässä vesilasillista, kun ikkunasta kuului koputus. Kärsimättömältä näyttävä viirupöllö katseli häntä lasin takaa ja kumartui sitten koputtamaan uudestaan nokallaan ikkunaan kuin sanoakseen no, vauhtia. Harry laski vesilasin tiskipöydälle ja meni avaamaan ikkunan päästääkseen eläimen sisään huoneeseen. Pöllö jäi kuitenkin istumaan ikkunalaudalle ja ojensi jalkansa Harrylle, joka irrotti nopeasti siihen kiinnitetyn rullalle käärityn Päivän Profeetan. Sitten se levitti jälleen siipensä ja lehahti melkein äänettömästi tiehensä suunnaten kuitenkin sitä ennen Harryn mielestä melko moittivan katseen hänen pyjamaansa.
Hän katseli hieman ärtyneenä pöllön liitelyä ja oli jo aikeissa vetää ikkunan taas kiinni, kun liike hänen silmäkulmassaan kiinnitti hänen huomionsa. Talon edessä näytti seisovan kaksi ihmistä keskustellen niin hiljaa keskenään, ettei Harry erottanut sanoja. Hieman uteliaana hän sulki ikkunan ja asteli ulko-ovelle.
Jos hän olisi yhtään ajatellut, hän olisi pysynyt sisällä. Jos hän olisi ollenkaan muistellut juuri käymäänsä keskustelua, hän olisi juossut päinvastaiseen suuntaan. Mutta Ron oli valvottanut häntäkin, eikä hän ollut vielä aivan kunnolla tajuissaan, joten hän tarttui muina miehinä ovenkahvaan valmiina neuvomaan eksyneitä turisteja tai jotain muuta vastaavaa.
Kysymysten tulva vyöryi hänen ylitseen heti hänen raotettuaan ovea kylliksi.
"Herra Potter! Oletteko te todella vakavassa suhteessa ystävänne Ron Weasleyn kanssa?"
"Kuinka kauan te olette olleet yhdessä?"
"Miten se alkoi?"
"Oletteko te rakastuneita?"
"Herra Potter, onko herra Weasley siellä kanssanne?"
Harry seisoi jähmettyneenä paikoilleen, käsi yhä ovenrivalla, sanattomana. Salamavalot välähtelivät silloin tällöin sokaisten hänet hetkellisesti, mutta ne eivät rekisteröityneet hänen aivoihinsa. Itse asiassa yksikään kysymys ensimmäisen jälkeen ei ollut mennyt kunnolla perille asti.
Etupihalla seisoi vähän enemmänkin ihmisiä kuin vain ne kaksi, joiden selät hän oli nähnyt hieman talon sivussa sijaitsevasta keittiönikkunasta. Nurmikolle oli levittäytynyt arviolta kymmenisen oudonnäköisesti pukeutunutta ihmistä, jotka ilmiselvästi eivät sulautumisyrityksistään huolimatta kuuluneet jästimaailmaan. Häntä lähimpänä seisova mies näytti hypänneen hänen pihamaalleen vaatteidensa perusteella suoraan 70-luvulta.
Joukon keskellä kameraa kannatteleva paksu ja iloisen näköisen nainen loi häneen salaliittolaismaisen katseen ja kysyi tuttavallisesti: "Miten kauan olet tiennyt olevasi homoseksuaali, Harry?"
Harry loi naiseen hämmentyneen katseen, sanoi "öh" ja hävisi jälleen sisälle taloon lyöden oven kiinni perässään. Pahinta peläten hän nosti kädessään pitelemänsä sanomalehden silmiensä tasolle ja aukaisi sen.
Harry nielaisi. Päivän Profeetan etusivulla oli iso värikuva hänestä ja Ronista istumassa Deanin sohvalla. Kuvassa erittäin hilpeän näköinen Ron veti nauravan Harryn syliinsä, kiersi käsivartensa tämän ympärille ja suuteli hellästi miehen niskaa.
Ilmeisesti eilisissä juhlissa oli ollut paikalla joku, joka omisti kameran ohella myös suuren suun.
Harry taitteli lehden varovasti ja katsoi empien makuuhuoneen suuntaan. Ehkä hänen pitäisi odottaa, että Ron selviäisi ensin jaloilleen, ennen kuin menisi kertomaan tälle yhtään mitään. Tai ehkä, hän mietti purren alahuultaan, ehkä juuri nyt olisi otollinen hetki. Ehkä kiivasluontoinen punapää olisi krapulastaan vielä niin tokkurassa, ettei olisi heti valmis lähtemään sotaretkelle lehden toimitukseen eikä kukaan joutuisi törmäyskurssille hänen nyrkkinsä kanssa.
Syvään huokaisten Harry työnsi lehden kainaloonsa, nappasi käsiinsä pilleripurkin ja täyden vesilasin ja lähti hieman vastahakoisesti tassuttelemaan takaisin makuuhuoneeseen.
Hän oli odottanut joutuvansa herättelemään Ronia uudestaan, mutta mies istuikin lysyssä sängynreunalla ja luki kulmat kurtussa käsissään puristamaansa pergamentinpalaa. Hänen silmissään oli tyhjä ilme ja hänen poskensa hehkuivat punaisina. Harryn astuessa huoneeseen hän nosti hitaasti katseensa poikaystäväänsä ja pudisti päätään.
"Oletko saanut kirjeen? Keneltä se on?" Harry kysyi viitaten Ronin kädessä olevaan pergamenttiin ja kumartui laskemaan vesilasin ja pillerit yöpöydälle. "Toin sinulle jotain päänsärkyyn. En löytänyt muuta kuin -"
"Harry…" Ron kuiskasi silmät suurina.
Harry istui alas Ronin viereen ja asetti taitellun sanomalehden toiselle puolelleen. "Mitä?"
Ron kohotti kirjettä. "Hän sanoo, että minä olen 'turmellut' sinut."
"Mitä?" Harry toisti ja kiskaisi kirjeen Ronin käsistä. "Kuka?"
"Ei siinä ollut nimeä."
Harry käänteli pergamenttia käsissään, muttei todellakaan nähnyt missään lähettäjän nimeä, eikä hän halunnut jäädä tutkimaankaan liian tarkasti huomatessaan tekstin joukossa sellaisia sanoja kuin "ansaitsisi parempaa", "luonnotonta ja vastenmielistä" ja "velhoyhteisön sukupuutto". Tuhahtaen hän viskasi kirjeen lattialle ja kääntyi katsomaan Ronin punoittavia kasvoja.
"Idiootti. Ei tuollaisia kannata edes lukea."
"Tiedän, mutta -"
"Jostain syystä tuntemattomat ihmiset tuntuvat luulevan, että me kaipaamme heidän hyväksyntäänsä."
"Missä sitä lääkettä oli?"
Harry osoitti yöpöydälle ja Ron tarttui vesilasiin. Tyhjennettyään ensin ahneesti sen melkein puolilleen mies huuhtoi lopulta pillerin alas kurkustaan ja hengähti syvään. Hetken makuuhuoneessa vallitsi syvä hiljaisuus kummankin istuessa sängyllä omissa mietteissään, mutta sitten Ron katsoi Harryyn ja rikkoi sen.
"Mistä ne saivat tietää?"
Harry istui hetken liikkumatta ja ojensi sitten hänelle ääneti sanomalehden.
"Ai." Jo hiipumassa ollut puna palasi entistä voimakkaampana Ronin kasvoille. "Kuka…?"
Harry kohautti olkiaan. "Se on voinut olla kuka vaan. Monilla oli kamera, ja paikalla oli niin paljon tuntemattomia, tuttujen tuttuja ja Deanin jästisukulaisia."
"Harry, minä -"
"Ei", Harry sanoi painokkaasti. "Älä edes yritä sanoa, että olet pahoillasi. Tiedät aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että tämä oli tulossa ennemmin tai myöhemmin, eikä meistä kumpikaan enää edes halunnut piilotella."
"Hmm. Niin kai", Ron myönsi hetken mietittyään ja heitti lehden lattialle kirjeen seuraksi. "Onneksi äiti ja isä tiesivät jo ennestään", hän lisäsi pienen hymyn levitessä hänen huulilleen. "Äiti olisi naulannut meidät Kotikolon seinään, jos olisi saanut tietää meistä Päivän Profeetasta."
Harry naurahti helpotuksesta: alkoi näyttää vahvasti siltä, että asiasta saatettaisiin selvitä ilman sodanjulistuksia puoleen tai toiseen, mutta toisaalta Ron ei ollut vielä nähnyt pihalle leiriytyneitä toimittajia. Hymyillen hän nojautui eteenpäin ja painoi viivyttelevän suukon poikaystävänsä huulille.
"Hm", hän tuumasi vetäydyttyään jälleen erilleen. "Et ole vieläkään käynyt pesemässä hampaita."
"En ole ehtinyt", Ron puolustautui. Hän katsoi Harryyn toiveikkaasti. "Jos käyn nyt heti, niin voitko hieroa päätäni vähän lisää sen jälkeen? Se tuntui hyvältä."
"Totta kai", Harry sanoi ja hymyili kiusoittelevasti. "Ja sitten kun lääke on alkanut vaikuttaa, voisit turmella minua vähän lisää."
Ronin suu vääntyi virneeseen hänen vaivautuessaan pystyyn. "Eiköhän se järjesty."
