Olen yleisesti ottaen miettinyt etten kauheasti tykkää toisten ihmisten kirjoittamista Reguluksista, koska itsekin kirjoitettuna jokin siinä hahmossa on aina vähän pielessä. Tämän ficin Reguluksesta kyllä jostain syystä tykkään kovastikin, varmaan sen takia että tässä Reguluksessa tuntuu olevan sitä sellaista ihanaa kiihkeyttä ja selittämättömyyttä. Ja tietysti tekstilajille ja sinun tyylillesi ansiot siitä, siis siitä ettei asioita yritetä selittää liikaa vaan pikemminkin tehdään arvoituksia lukijalle ratkaistavaksi.
Olipa kummallinen aloitus palautteelle ja luulen etten oikein osaa järkevämmin jatkaakaan. Tulin lukemaan tämän hyvän nimen takia ja luulin S/R-merkinnän perusteella ensin että tämä oli Siriuksesta ja Remuksesta, mutta Regulus tarinassa olikin sitten iloinen yllätys. Kuten tiedät, tykkään tyylistäsi, se on ihanan salaperäistä ja mielenkiintoista ja sanot aina niin paljon asioita, joihin voi tarttua ja joita voi pohdiskella ja joille löytää myös tarkoituksia. Ja tykkään Reguluksesta ja olen erityisen iloinen silloin, kun löydän jostain ficistä omasta mielestäni hyvän Regulus-tulkinnan, ja tässä on. Toisin sanoen tykkään myös tästä ficistä, tai siis noista kahdesta raapaleesta.
Ensimmäinen raapale ehkä iskee minuun vähän paremmin kuin toinen. Luulen että syy on yksinkertaisesti siinä, että ensimmäisessä kuitenkin taidetaan keskittyä Reguluksen persoonaan kun taas toisessa on enemmän Sirius/Regulusta, ja noista kahdesta aiheesta Reguluksen persoona on kyllä minun näkökulmastani paljon mielenkiintoisempi. Plus en voi kuvitella Sirius/Regulusta canoniksi, eli sekin vähän tökkii, mutta ei se nyt sinällään mitenkään kauhean iso syy ole. Ensimmäisessä raapaleessa vaan on joka tapauksessa erityisen paljon sellaista joka iskee minuun, Reguluksen hahmon pohdinta ja Reguluksen tulevan kuoleman mainitseminen.
Turha yrittää niellä kyyneliä pitää silmiä kiinni.
Tämä vaan on jotenkin ihana, luultavasti erityisesti siksi että tuosta välistä puuttuu pilkku tai piste.
Inhoan maailmaa.
Aikuiseksi en kasva.
Tämä on Reguluksen hahmon kannalta vaan jotenkin hyvin hienosti sanottu, jotenkin sellaista Peter Pan -tyyppistä uhmaa.
Villejä öitä, villiviiniä. Me olemme Mustan perillisiä, nielemme mustaa sappea. Melankoliaa itkemme kaikkina öinä, mustaa viiniä.
Tuo musta sappi mietityttää, en ihan tajua sitä vaikka minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva, joka ei vaan muutu yhtään konkreettisemmaksi. Mustan käyttäminen värinä Mustan suvun yhteydessä on tietysti omanlaisensa tehokeino, en tiedä pitäisikö tässä siitä vetää tulkinnallisia johtopäätöksiä, mutta voisihan sitä ehkä. Hienointa tuossa lainaamassani kohdassa on kuitenkin varmaan tuo loppuosa. Melankolian itkeminen kuulostaa ihanalta, on pakko miettiä tarkoittaako se melankolian takia/vuoksi itkemistä vai tyyliin
itkemme katkeria kyyneliä / itkemme verta / itkemme melankoliaa.
Ah, rakastan sitä miten teksti on täynnä kaikkea pientä minkä voi yrittää ymmärtää tai sitten vaan ohittaa oman mielensä mukaan. Ja mun mielestä tällainen teksti toimii nimenomaan lyhyenä erittäin hyvin, koska tavaraa ei kerry liiaksi eikä se ala hukkua sanojen paljouteen.
Hänen seuransa on hyvää, hänen kätensä kuumat.
Tämä tuo mun mieleen jotenkin tyylillisesti Raamatun Laulujen laulun, siis sen koko kirjan. En kai aikonut sanoa mitään erikoisempaa enkä tiedä onko tuo haettua vai tullut mukaan sattumalta, mutta joka tapauksessa se on jotenkin hyvin mielenkiintoinen yhtäläisyys.
Ehkä päätän nyt tähän. Tykkään tästä tarinasta kovasti, mun pitäisi varmaan etsiskellä muitakin sun Reguluksesta kirjoittamia tarinoita jossain vaiheessa.
