Nimi: Sisälläkin sataa
Kirjoittaja: Kupla
Beta: Nilla
Genre: Angst
Päähenkilö: Narcissa
Ikäraja: S
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Lucius sanoi, että sisälläkin sataa kun minä olen paikalla.
A/N: Näemmä minulla syntyy taas vaihteeksi angstia. Ficin Narcissalle halusin luoda selvästi kaksi puolta, yhden sellaisen joka kertoo kaikesta yksipuolisesti ja toisen, joka pyrkii pinnalle, janoaa oikeudenmukaisuutta mutta ei kuitenkaan koskaan pääse voitolle toisesta puolesta. Osallistuu FF100:an. Ja ei, en tiedä tästäkään mitä mieltä olen...
Sana: 016. Violetti.
15.11.
Sataa ja tuulee. Nurkista vetää taas kerran, vaikka Lucius väitti viime syksynä korjanneensa raot. Kynttilät tuppaavat sammumaan heti kun ne saa sytytettyä. Ruokasalin ikkunankarmien läpi valuu vettä, ja kotitontut saavat puunata koko ajan sitä suurta ikkunaa. Eihän se käy laatuun, että ikkuna ei olisi tahraton. Ajattelin pitää illalliskutsut.
16.11.
Lucius sanoi, että sisälläkin sataa kun minä olen paikalla. Hän ei ole hyvällä tuulella. Kolea ilma ottaa kai hänen polveensa, vaikka hän väittääkin että se on aivan kunnossa. Ei kai hän käyttäisi kävelykeppiään siirtyessään kirjastosta oleskeluhuoneeseen, ellei polvessa olisi taas jotain. Minulla on ikävä Dracoa. Onneksi hän tulee kotiin jouluksi. Lucius kielsi kirjoittamasta Dracolle niin usein. Muut kuulemma voivat nauraa hänelle jos kotoa tulee koko ajan kirjeitä. Jos Dracossa on yhtään samaa kuin Luciuksessa, kukaan ei todellakaan tule nauramaan hänelle. Draco on lahjakas kirouksissa ja herjoissa. Sukuperintöä.
Milloin minut kahlittiin tähän kartanoon? Milloin kauniista, hyvään sukuun kihlatusta tytöstä tuli tällainen?
18.11.
Lucius nukkuu taas vaihteeksi kirjastossa.
Mitä minä tein? Onko minussa todellakin niin paljon vikaa, kuin ihmiset väittävät?
23.11.
Leikkasin saksilla vahingossa sormenpäähäni. Se tuntui oikeastaan hyvältä. Lucius suuttui, kun verta valui matolle. Hän huusi minulle. Minä huusin takaisin. Ulkona ei enää sada, mutta on pilvistä. Ilma on viileää. Ehkä kohta sataa lunta. Lumi olisi mukavaa vaihtelua tähän harmaaseen maisemaan. Lapsena otin kiinni lumihiutaleita ja katselin niitä aina siihen asti, kunnes ne sulivat pieniksi vesihelmiksi. Ne kaikki olivat erilaisia. Draco teki samaa ollessaan nelivuotias.
24.11.
Tänään satoi lunta. Se suli heti pois, maa ei ole vielä edes roudassa. Lumi takertui siihen isoon ikkunaan ruokasalissa. Istuin koko päivän ikkunan edessä ja katselin lunta. En mennyt ulos, Lucius olisi nauranut minulle. Kylmää ja kosteaa säätä taas luvassa, Lucius on äreä ja turhautunut ja minä vilustunut.
Minä voisin mennä pois – menisinkin, ellei minua vielä tarvittaisi. Kun pirullinen puoleni saa vallan, minun tekee mieli tappaa itseni. Haluaisin nähdä ihmisten ilmeet kun he kuulisivat siitä. Luciuskin voisi joskus katua jotakin.
29.11.
Tylypahkasta otettiin yhteyttä. Lucius ei tarkkaan kertonut mitä oli tapahtunut, mutta Draco oli kai saanut jostain jälki-istuntoa. Lucius meni Tylypahkaan selvittämään Severuksen kanssa, mistä oikein oli kyse. Leikkasin taas saksilla sormeeni.
Olen niin säälittävä, että tekisi mieli nauraa. Tuntuu siltä kuin mieleni olisi kahlittu. En osaa enää ajatella ympäröivää maailmaa, säkenöivästä naisesta on tullut puolikas jääpatsas.
3.12.
Lucius lupasi, että kävisimme joku päivä Viistokujalla yhdessä. Dracolle pitää ostaa joululahjoja, Lucius tarvitsee pari uutta kaapua, ja kyllä minulle muutama uusi silkkipuku tai tanssikengät kelpaisivat. Vaikka enhän minä
”Cissa?”
Käteni jähmettyi kesken lauseen. Sulkakynän smaragdinvärinen muste valui pieneksi lammikoksi paperille, ennen kuin ymmärsin nostaa kärjen pois. Se tahri viimeisen kirjoittamani sanan.
”Mmm-m?” vastasin, ja toivoin, että Lucius olisi jo unohtanut mitä asiaa hänellä minulle oli.
”Mitä sinä teet?”
Hänen äänensä oli uninen, vähän karhea. Puraisin huultani ja harkitsin, etten vastaisi.
”Kirjoitan. Reseptejä. Tulen nukkumaan ihan kohta. Kirjoitan tämän ohjeen loppuun.”
Selkäni takaa kuului kahinaa ja narahduksia, kun Lucius pyöri sängyllä ja jatkoi sitten uniaan. Kun hänen hengityksensä kuulosti rauhalliselta, suljin nahkakantisen muistikirjani. Jätin sulkakynän pöydälle, kyllä joku sen siitä korjaisi ennen aamua. Hengitin kynttilää kohti. Se sammui.
Liian koleaa, liian kosteaa.