Title: Rakasta musta paha pois
Author: emptiness
Genre: slash, angst, one-shot
Pairing: Harry/Draco
Rating : S
Summary: "Mä rakastin sun sanojasi, kosketustasi, sun vartaloasi omaani vasten, sun hengitystä paljaalla olkapäällä. Sitä kaikkea mä sussa rakastin. Ja sä otit vastaan kaiken mun rakkauteni, pidit mua hyvänä. Mutta sä myös näytit mulle, että joskus on pakko irrottaa, pakko lakata tuntemasta. Että ikuisuus on liian pitkä aika rakastettavaksi. Tai ehkä mä näytin sen itse itselleni."Disclaimer: En omista mtn, hahmot Rowlingin. En myöskään tee rahaa tällä
Warnings: Ei kai sen kummempia, kun että angstia.
A/N: Tooodella kulutettu aihe ja kliseiltä en osannut tänkään kanssa välttyä. Ei parhaimmasta päästäni, mutta toivon että joku löytäisi jotain hyvää tästäkin. Ajatus tuli jostain, en tiedä mistä. Tätä aihetta on ajuhettu iät ja ajat, mutta päätin jatkaa sitä. On tässä tekstissä myös juttuja, joista pidän, mutta aika kliseinen stoori tosiaan.
Mä rakastuin suhun kertaheitolla. Se oli yksi suuri ”naps” vain ja mä en voinut itselleni mitään. Mun onnekseni sä et jättänyt mitään arvailujen varaan vaan tulit vastaan vähintäänkin yhtä suurella voimalla. Sä osoitit mulle, että yksi hymy voi pelastaa koko päivän. Että yksi kosketus voi poistaa kaikki murheet. Että yksi suudelma voi saada unohtamaan koko muun maailman. Mä olin varma, ettei mikään voisi viedä sua multa, mutta mä olin ihan helvetin väärässä.
Mä luulin olevani tarpeeksi vahva rakastamaan ja että kaikki pysyisi niin aina. Mä luulin, että sä pysyisit mun vierelläni, hukuttauduin siihen tunteeseen, roikuin kiinni sussa, koska en löytänyt muita vaihtoehtoja. Sä olit ainut, joka oli koskaan uskaltanut osoittaa rakastavansa mua.
Mä rakastin sun silmiäsi ja sitä, kun sä otit mut syleilyysi ja pörrötit mun vaaleita siistejä hiuksiani. Mä rakastin sun sanojasi, kosketustasi, sun vartaloasi omaani vasten, sun hengitystä paljaalla olkapäällä. Sitä kaikkea mä sussa rakastin. Ja sä otit vastaan kaiken mun rakkauteni, pidit mua hyvänä. Mutta sä myös näytit mulle, että joskus on pakko irrottaa, pakko lakata tuntemasta. Että ikuisuus on liian pitkä aika rakastettavaksi. Tai ehkä mä näytin sen itse itselleni.
Kun mä putosin, mä putosin korkealta ja kovaa. Mä pakotin itseni tajuamaan, ettei mua oltu tarkoitettu elämään kenenkään kanssa. Etten mä kestänyt painetta. En hetkenkään eroa. En muita ihmisiä sun ympärilläsi. Mä en kestänyt sitä, että sun elämässäsi saattoi olla jotain muutakin. Sun piti olla mun, yksin mun.
Mustasukkaisuus ja katkeruus valtasivat mut ja pakottivat mut taas huomaamaan, että loppujen lopuksi edes sä et saanut mua paranemaan. Mun ajatukseni olivat yksi suuri tunteeton möykky, mun sisälläni mikään ei ollut ehjää. Ainut asia, jonka takia edes hieman ajattelin haluavani herätä seuraavaan aamuun, oli ajatus siitä, että ehkä mä heräisinkin johonkin toiseen elämään. Toiseen ruumiiseen. Toiseen kohtaloon. Pian sekään ei auttanut. Mua ei kiinnostanut sun menosi, ei mikään. Mua ei kiinnostanut tulisiko sitä seuraavaa aamua ollenkaan.
Siltikin, joka kerta, kun sä tulit mun luo ja kosketit, musta tuntui hetken helpommalta. Mutta loppujen lopuksi sä inhotit mua ja mä työnsin sut kauemmaksi. Mä käyttäydyin sua kohtaan idioottimaisesti, mutta koskaan sä et valittanut tai kysellyt. Enkä mä koskaan jäänyt selittelemään.
Mä katosin itseltäni päivä päivältä enemmän. Mun täytyi katsoa peiliin, jotta pystyin tarkistamaan olevani vielä täällä. Mä en saanut otetta mistään, vähiten itsestäni. Mä tein hidasta kuolemaa, kuihdutin itseni irti tunteista, tyhjäksi koteloksi. Mä vihasin kaikkea sitä, mitä tein itselleni, mutten osannut olla muutenkaan. Oikeastaan en osannut olla enää mitenkään.
Lopulta mä pakotin itseni irrottamaan. Mä päästin irti susta, sanoin, että menen nyt ja menin. Enkä edes sulkenut ovea perässäni. Etkä sä kysellyt mitään tai huudellut perääni. Enkä mä jäänyt silloinkaan selittämään.
Sen mä kuitenkin lupasin itselleni, että jos mä koskaan ikinä paranisin tästä, niin mä tulisin takaisin. Mä kaappaisin sut syliini ja lupaisin olla enää koskaan katoamatta. Sitten mä näyttäisin sulle, mitä on seistä käsi kädessä sateessa. Ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa, vaikka se ei sanoisi mitään.
Mä näyttäisin sulle, kuinka kaunista on painaa päänsä rintaa vasten toisen nukkuessa ja kuunnella hengitystä hiljaisuudessa.
