Title: Sininen viiva
Author: sugared
Beta: Nica (osa 1)
Genre: fluffy, romance, drama
Pairing: Hermione/Viktor Krum
Rating: K-11, ainakin näin toistaiseksi
Disclaimer: Potter-hahmot ja -maailma ovat J.K.Rowlingin omaisuutta, loput minun käsialaani.
A/N: Tyyniksen haaste, joka on muhinut takaraivossani jo kuukausia, mutta vasta nyt alkoi putkahdella paperille asti. Sijoittuu siis vuoteen 2005, minun laskujeni mukaan Hermione on siis 25-vuotias ja Viktor pari vuotta vanhempi. Ja selventääkseni hieman asioita huomautan, että pääosa ficin tapahtumista sijoittuu menneisyyteen, kun taas kursiivilla kirjoitetussa alussa eletään nykyhetkeä. Ja jotta sekoittaisin teitä vielä enemmän, päätin jättää Hermionen Garngeriksi ja Viktorin Krumiksi, vaikka avio-onni kukoistaakin. No niin, asiaan. Toivottavasti, Tyynis, pidät. :>
*****
Sininen viiva
22. huhtikuuta 2005, Liverpool.
Katonrajassa rätisevä loisteputki heitti varjoja halvan ja huonokuntoisen motellin naisten huoneen kaakeliseinille ja värjäsi perimmäisessä kopissa istuvan Hermione Grangerin kasvot kalvakan keltaisiksi. Nainen puristi käsissään raskaustestiä, ja katse oli liimaantunut pieneen ruutuun, joka pysyi itsepäisesti pimeänä. Hermione huokaisi syvään ja laski testin käsistään. Hän tarttui äitiyden ruusunpunaista onnea ja 99-prosenttisen varmoja testituloksia lupaavaan pakkaukseen ja nosti sen silmiensä tasolle. Hän osasi paketin kylkeen painetun ohjeen ulkoa etu- ja takaperin, mutta päätti lukaista sen läpi vielä kerran, tarkistaa, ettei ollut vahingossa ohittanut mitään tärkeää. Hän mumisi ohjetta itsekseen, ja huolen tummentama ääni kaikui kopin kylmistä seinistä:
"Odota puoli minuuttia. Jos näyttöön ilmestyy sininen viiva, olet raskaana."
Hänen elämänsä tuskaisimmat kaksi viikkoa huipentuivat nyt hänen elämänsä pisimpiin kolmeenkymmeneen sekuntiin.
Osa I
5. huhtikuuta 2005, Lontoo.
Supina ja kuhina kohahti läpi Taikaministeriön aulaan kerääntyneen väkijoukon, kun Viktor Krum kulki marmorilattian poikki kaulukset pystyssä ja niska kyyryssä. Hän oli tottunut osoitteleviin sormiin, tukahtuneisiin kiljahduksiin ja kämmenellä peitettyihin kuiskauksiin ja suhtautui niihin aina samalla tavalla: ärisi ja murisi itsekseen kiirehtiessään eteenpäin suomatta ihailijoilleen edes etäistä hymynhäivettä.
Tällä kertaa hänellä tosin oli hyvä syy pinkoa pitkin ministeriön kullanhohtoisia käytäviä sivuilleen vilkuilematta. Puoli tuntia sitten uljas viirupöllö oli lehahtanut huispaajan Lontoon residenssin kaari-ikkunan taakse nokassaan kiireinen viesti taikaministeriöstä: hänen armas vaimonsa oli pyörtynyt kesken tärkeän kokouksen.
Viktor oli ensitilassa loikannut takkatulen vihreänä hohtavaan loimuun ja suunnisti nyt opaslehtinen kädessään kohti Kansainvälisen taikayhteistyön osastoa, joka atriumin tiskin takana päivystävän noidan mukaan sijaitsi viidennessä kerroksessa. Viktor ei ollut vaivautunut tutustumaan vaimonsa työpaikkaan – omien sanojensa mukaan hän ei "ymmarra lakihompotuksesta mitaan" – joten ensimmäinen askel oli löytää hisseille. Viktor tuhisi äreissään ja puski tieltään muutaman epätietoisena töllistelevän velhon, joiden mojovat kiroukset eivät onneksi enää kantaneet hänen korviinsa.
Viimein miehen haukankatse paikansi kullalla silattuja lintuhäkkejä muistuttavat hissit. Hän kauhoi välimatkan kiinni muutamalla askeleella ja pysähtyi hissikuilun eteen juuri sopivasti kuullakseen metallisen kilahduksen, joka ilmoitti hissin saapuneen.
Ennen kuin Viktor ehti huokaista helpotuksesta, rämähtivät hissin ovet auki paljastaen pieneen koppiin ahtautuneen kaksikymmenpäisen velholauman ja kaksikymmentä hissin kattoa hipovaa hiippalakkia. Kuumeinen puheenpapatus – jokainen indoeurooppalainen kieli tuntui olevan edustettuna – taukosi vasta, kun Viktor yritti ahtautua jo valmiiksi ylikansoitettuun hissiin. Tuimailmeinen mies, jonka hartioiden leveys oli moninkertainen jopa raamikkaaseen bulgarialaiseen verrattuna, kurkotti uhkaavana muun joukon yli ja jylisi vakaalla bassoäänellä: "Nein, nein! Sina ei tanne mahtua! Nein!"
Viktor ei ehtinyt tehdä elettäkään röyhkeän saksalaisvelhon ojentamiseksi, kun hissinovet ja vetäytyivät kiinni hänen nenänsä edestä, ja lintuhäkki jatkoi kolisten matkaansa alempiin kerroksiin. Viktor kirosi puoliääneen. Kansainvälinen huispaajatähti joutui alistumaan kohtaloonsa ja odottamaan hissiä rahvaan joukossa.
Katkeran, aikaavievän ja ennen kaikkea turhauttavan taiston jälkeen Viktor viimein astui viidennen kerroksen käytävään, jonka hiljaisuus hyväili tinnittäviä korvia meluisan hissikyydin jälkeen. Miehen askeleet kumisivat viininpunaiseen käytävämattoon, ja hänen raskas hengityksensäkin kuulosti lohikäärmeen korinalta. Tummat silmät vilistivät suljetusta tammiovesta toiseen, kun hän yritti löytää vaimoaan pienistä lakatuista nimikylteistä. Käytävän päässä, hengästyneenä ja huolesta puolikuolleena hän viimein törmäsi oikeaan oveen, jonka kyljessä komeili pitkänpitkä titteli: "Kansainvälisen taikayhteistyön päällikön lähin avustaja".
****
Hermione Granger nosti katseensa hämmästyneenä papereistaan, kun hikinen, läähättävä ja ahdistunut huispaaja yhtäkkiä ryntäsi hänen työhuoneeseensa ilman ennakkovaroitusta. Hymy valaisi Hermionen kasvot, kun hän tervehti aviomiestään. Viktor ei hetkeen vastannut mitään, tuijotti vain häntä sen näköisenä, että oli olettanut löytävänsä vaimonsa vähintäänkin kurkku viillettynä ja kuoleman partaalla. Järkytyksestä toivuttuaan mies mutisi jähmeän tervehdyksensä ja astui peremmälle. Hermione hymähti itsekseen miehensä kylmäkiskoisuudelle, jonka läpi hän oli oppinut näkemään jo ensi hetkestä alkaen. Niin naurettavan kliseiseltä kuin se kuulostikin, sykki Durmstrangin kasvatin rinnassa suuri sydän, yhtä kultainen kuin sieppi, jota mies työkseen ja ilokseen jahtasi.
Viktor heräsi lopulta jähmettyneestä järkytyksestään, kun vaaleanpunainen, osastojen välinen muistio pyyhkäisi täyttä vauhtia hänen olkansa yli ja kopsahti ikkunaan Hermionen takana.
"Mika on olo?" kysyi mies nyt niin perin huolestuneena, että Hermione epäröi hetken, ennen kuin alkoi selostaa sen hetkistä projektiaan. Ei Viktor tavallisesti näin kiinnostunut hänen työasioistaan. Lähempänä totuutta olisi ollut itseasiassa sanoa, että Viktor ei ollut lainkaan kiinnostunut hänen työasioistaan.
"No, tästä tulee pitkä projekti. Verta, hikeä ja kyyneleitä, tiedäthän. Vaikka arvaahan sen, kun tällaista ruvetaan järjestämään. Ajattele nyt, kolmivelhoturnajaiset! Välillä ihmetyttää, mahtaako arvoisa taikaministeri lainkaan muistaa, millaiseen sotkuun turnajaiset viimeksi päätyivät--"
Viktor tuijotti vaimoaan hölmistyneenä, ennen kuin tajusi, ettei ollut saanut toivomaansa vastausta.
"Ei", hän murahti ja viittasi kädellään hiljentääkseen Hermionen innokkaan puheenpapatuksen. Nainen vaikeni loukkaantuneena, mutta suuttumus vaihtui hämmennykseksi, kun Viktor viimein selitti, minkä takia oli kiitänyt taikaministeriöön kuin lauma verenhimoisia kirskuristajia perässään.
"Sain pollon. Olit pyortynyt jossain istunnossa. Tulin katsomaan, etta olet kunnossa", mies jatkoi vaisusti ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Nyt, kun Hermione istui hänen edessään terveenä ja punaposkisena, alkoi päätön ryntäily hävettää tavallisesti niin kylmäveristä huispaajaa.
Harjaantuneet aivot raksuttivat ruskean hiuspörrön alla, kun Hermione sulatteli miehensä sanoja. Äkkiä hänen otsansa rypyt silisivät, suu levisi oivaltavaan hymyyn ja 60 watin hehkulampun saattoi melkein nähdä loistavan hänen päänsä päällä.
"Kylläpä lennätinlangat laulavat", Hermione naurahti ja Viktorin kummastuneen ilmeen nähtyään korjasi, "tarkoitan, kylläpä pöllöt kulkevat. En kylläkään pyörtynyt, olin vain hieman huonovointinen ja jouduin lähtemään kesken kokouksen, siinä kaikki. Olen ihan kunnossa jo."
Viktor näytti hyvin pettyneeltä, kun hänen vaimonsa tuntui pärjäävän vallan hyvin ilman hänen apuaankin, ja Hermione purskahti huvittuneeseen nauruun. Yrmeä velho osasi olla välillä hyvin suloinen, usein täysin tietämättään.
Hermione nousi seisomaan ja astui pöytänsä luoman barrikadin suojista Viktorin eteen. Hän kiersi kätensä vahvan niskan ympäri ja nousi varpailleen yltääkseen suukottamaan miestään.
"Kiitos, kun huolehdit minusta. Ja nyt kun kerran olet täällä.." hän kuiskasi käheästi samalla, kun hänen kätensä liukui pitkin mustan kaavun verhoamaa rintaa ja pysähtyi hyväilemään miehen housujen etumusta. Viktor oli heti juonessa mukana, kietaisi lihaksikkaat käsivartensa siron nuorikkonsa vyötärölle ja veti tämän kiinni itseensä.
"Rakastan sinua", hän murahti täydellisellä kuningattaren englannilla: lausetta oli heidän taloudessaan kulutettu menneinä kuukausina varsin ahkerasti. Viktor kumartui painamaan huulensa ensin Hermionen otsalle ja nenänpäälle, ja veti naisen sitten kuumaan suudelmaan, joka viimeistään sai kikkarapään ajatukset sinkoamaan kansainvälisistä konflikteista ja diplomatiasta aivan uusille urille.
Hellän hetken keskeytti vaativa koputus tammioven takaa. Hermione hyppäsi miehestä eroon kuin vieterijaloilla, ja Viktorillekin tuli kiire sulloa paitaa housunkaulukseen.
"Sisään!" Hermione kiljahti ja yritti silitellä villiintynyttä hiuspehkoaan. Ovi aukesi naristen ja toi näkyviin pienen, kuivakan velhon, jonka helmenvalkoinen parta hipoi lattiaa tämän jalkojen juuressa.
"Rouva Granger", narisi kansainvälisen taikayhteistyön päällikkö, Hermionen työnantaja, ja nytkäytti niskaansa jonkinlaiseen kumarrukseen. Hermione, joka oli jo ehtinyt tottua pomonsa kummallisiin edesottamuksiin, niiasi pienesti ja selvitti kurkkuaan.
"Herra McCoy. Saavuittekin juuri sopivasti, sain juuri hetki sitten kirjoitettua raporttinne puhtaaksi", nainen sanoi kovalla äänellä, joka varmasti kantautuisi puolikuuron vanhuksenkin korviin. "Tiedättekin varmaan aviomieheni, Viktor Krumin", Hermione jatkoi ja viittasi Viktoriin, joka näytti yrittävän parhaansa mukaan sulautua kultaisin liljoin koristeltuun seinäpaperiin. Arvoisa ministeri tuntui huomaavan kookkaan bulgarialaisen vasta nyt, ja vanhuksen silmiin syttyi innostunut pilke.
"Hyvää päivää, dobar den! Loistava ottelu viime viikolla, kerrassaan loistava!" mies hihkui ja loikki yllättävän riuskasti huoneen poikki Viktoria kättelemään. Viktor näytti, jos mahdollista, entistä vaivautuneemmalta ja antoi innokkaan ihailijan vatkata kätensä tunnottomaksi.
Herra McCoy, joka ei tuntunut saavan silmiään irti kuuluisasta huispaajasta, muisti lopulta, mitä varten oli avustajansa huoneeseen pelmahtanut.
"Niin, se raportti. Aivan, aivan", velho mutisi ja nyökytteli niin, että vanhat nikamat naksahtelivat. "Paljon hommaahan tästä seuraa, edessä on kiireiset ajat. Ylitöitä, rouva Granger, toivottavasti olet valmiina. Eihän mikään tosin ole vielä varmaa, ehei, taikaministeri käy parhaillaan kirjeenvaihtoa Ranskan taikalähetystön kanssa.. Niin, teidän kotimaanne, herra Krum, varmisti osallistumisensa jo eilen illalla.. Kaunis maa, Romania siis, ja melkoinen opinahjohan teillä siellä on. Durmstrang, nimittäin, vaikkakin itse olen sitä mieltä, että olisi terveellisempää karsia pimeät taiat opetussuunnitelmasta. Onhan se vanha ja laaja taikuudenala siinä missä muutkin, mutta henkilökohtaisesti.."
Hermione keskeytti sivuraiteille eksyneen puheen pamauttamalla paksun paperipinkan ministerin syliin.
"Olemme hyvin aikataulussa, herra McCoy, joten olkaa huoleti", hän sirkutti reippaasti ja ohjasi miehen hienovaraisesti ovelle. Itsekseen höpisten vanhus poistui käytävään. Hermione huokaisi. Ensi hetkestä lähtien hän oli tuntenut itsensä yhtä lailla ministerin lapsevahdiksi kuin avustajiksi.
"Kuka han oli?" Viktor kysyi irroitettuaan katseensa ovesta, josta ministeri oli hetki sitten ilmestynyt ja jälleen kadonnut.
"Gerald McCoy, kansainvälisen taikayhteistyön osaston päällikkö, toisin sanoen minun pomoni", Hermione vastasi ja pyöräytti silmiään. "Hupaisa vanha veikko. Hieman hajamielinen tosin, hän sai tuon raportin minulta kolmatta kertaa tällä viikolla, enkä epäile, etteikö hän sitä vielä huomenna ilmaantuisi kyselemään."
Noita asteli pöytänsä taakse ja järjesteli mietteliäänä papereitaan. Helkutin ministeri. Hän olisi mielellään jatkanut siitä, mihin he olivat jääneet, mutta tiesi yhtä hyvin kuin Viktorkin, että hetki oli ohi.
"Kolmivelhoturnajaiset", Viktor murahti katkaisten epämukavan hiljaisuuden, "han puhui jotain kolmivelhoturnajaisista. Luulin, ettei niita enaa jarjesteta. Liian vaarallista ja niin edelleen."
Hermione näytti yhtäkkiä hyvin asiantuntevalta ja ammattimaiselta, niin kuin aina, kun oli kyse hänen työasioistaan. Oikeastaan hän muistutti etäisesti erästä Weasleyn punapäätä, joka vuosia sitten oli tämäkin toiminut kansainvälisen taikayhteistyön päällikön oikeana kätenä ja havitteli parhaillaan taikaministerin paikkaa.
"Niin minäkin luulin. No, nyt kun olen viimeiset kolme päivää puurtanut hiki hatussa kaiken maailman etukäteisjärjestelyjä edeltävien järjestelyjen kanssa, olen joutunut vaihtamaan kantaani", nainen sanoi ja huokaisi teatraalisesti.
"Osasto on jo jonkin aikaa miettinyt keinoja elvyttää vanhoja suhteita ja yhdistää taikamaailmaa, ja joku älypää keksi sitten ehdottaa kolmivelhoturnajaisia! Taikaministeri tietenkin sekosi innostuksesta, eikä kukaan maininnut sanallakaan Cedric Diggoryn katkeraa kohtaloa tai Barty Kyyry-raukkaa. Ei edes herra McCoy, vaikka hän käytännöllisesti katsoen peri Kyyryn aseman ministeriössä! Suoraan sanoen minun tekisi mieli pysytellä erossa koko jutusta, mutta en halua menettää työpaikkaanikaan.."
Viktor –joka aikaisemmin oli sulkenut korvansa aina, kun Hermione oli erehtynyt edes mainitsemaan sanan "taikaministeriö" – oli nojautunut vaimonsa työpöytää vasten ja kuunteli keskittyneesti. Ministeriön suunnitelmat saivat vanhat, jo unohdetuiksi toivotut muistot heräämään ja nousemaan haudastaan. Viktor oli sijoittunut turnajaisissa toiseksi, mutta oli pyyhkinyt saavutuksen mielestään jo aikoja sitten. Hän ei halunnut roikottaa kaulassaan Cedric Diggoryn veren tahrimaa mitalia.
"Jarjetonta", hän tiivisti ajatuksensa ja lysähti istumaan kapeaan tuoliin vaimoaan vastapäätä.
Hermione nyökki ponnekkaasti.
"Niinpä, niinpä. Kunpa vain taikaministeri kuuntelisi järkipuhetta. Herra McCoy on kanssani samoilla linjoilla, mutta edes hänen sanansa ei paljoa paina, kun vastassa on kymmenen taikaministeriä mielistelevää idioottia", nainen tuhahti katkerana ja potkaisi tuolinjalkaa.
"No jaa, toistaiseksi on liian aikaista murehtia. Hyvällä tuurilla Beauxbatonsin rehtorin muisti ei ole yhtä hatara kuin.." Hermione mutisi ja vilkaisi Krumia kuin olisi ollut täysin tämän syytä, että Durmstrangin johtaja oli ollut myöntyväinen turnajaisia kohtaan, "niin, kuten sanoin, meillä on vielä toivoa."
Viktor oli menettänyt kiinnostuksensa puheenaihetta kohtaan huomattuaan, ettei Hermionesta saanut puristettua asian tiimoilta muuta kuin valitusta, ja parhaillaan hän hypisteli valokuvakehystä vaimonsa työpöydän reunalla. Hänen kulmikkaat piirteensä pehmenivät ja huulille nousi onnellinen hymy, kun hän nosti puisen kehyksen käsiinsä. Hän muisti kuvan oikein hyvin, se oli otettu heidän hääpäivänään puolitoista vuotta sitten, juuri kun he olivat astuneet käsi kädessä kirkosta. Hermione oli niin kaunis shampanjanvaaleassa silkissä, ja mies itsekin näytti vaihteeksi muuta kuin jurottavaa naamaa. Niin kaunis ja aurinkoinen kuin päivä oli ollutkin, se ei suinkaan ollut Viktor Krumin elämän onnellisin päivä. Valokuvan esittämästä vaaleanpunaisesta hetkestä oli alkanut toinen toistaan täydellisempien, rakkauden värittämien päivien sarja, jonka Viktor ei olisi suonut loppuvan koskaan.
Mies kietaisi käsivartensa yhä itsekseen mutisevan Hermionen vyötärölle ja suikkasi pikaisen suukon tämän ohimolle.
"Tule, tarjoan sinulle lounaan", hän kuiskasi rouvansa korvaan ja vastaväitteitä kuuntelematta ohjasi tämän ulos ovesta.
****