Title: Sanahelinää
Author: jossujb
Beta: Draconette (<3)
Genre: draama ja huumori
Pairing: Sev/Luc
Rating: sallittu
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken mitä voitte hänelle kuuluvaksi tunnistaa, tämä ficci ei tahko rahaa kenenkään taskuun
A/N: (DN laski: triplaraapale)
Joskus sitä kirjoittaa ficin ihan siksi, että teki mieli, mutta ei yksikään keskeneräinen projekti inspannut (lue: kaikki ne haasteet joihin sotkin itseni vapaaehtoisesti.). Siksi tämä ficlet on olemassa, ja samalla täydentää FF100:tani sanalla 077. Mikä? Suhtaudutaan sitten muutamiin canon-asioihin, kuten herrojen ikäeroon, joustavasti, eli kutistetaan sitä muutamalla vuodella.
Sanahelinää:“Sinä
syljit kengilleni?!”
Kolmea vuotta nuorempi luihuistoveri naksautti sormiansa kärsimättömästi, eikä aikonut pyytää märkää loukkaustaan anteeksi, mikä luonnollisesti kovin pöyristytti vastakiillotettujen kenkien omistajaa.
Kuka nyt olisi kerrassaan niin vulgaari, että alentuisi niinkin alaluokkaiseen rienaukseen kuin toisen kengille sylkemiseen? Eikä tässä tapauksessa edes selvästi ollut aiheen aihetta, eihän hän ollut tehnyt muuta kuin ystävällisesti toivottanut sunnuntaista aamua näin joulukuun puolenvälin tienoilla.
“Kuulin, mitä minusta puhuit, Malfoy.”
“Viitsisit minuakin valaista,
Kalkaros, ennen kuin pistän sinut nuolemaan kenkäni puhtaiksi.”
“'Puoliverisiä ei pitäisi päästää Tylypahkaan', sanoit opiskelevasi mieluummin kuraveristen kuin verenpetturien äpärälasten kanssa.”
Jostain muistilohkojen kätköistä nuori, mutta jo täysi-ikäisyyden saavuttanut velho kaivoi esiin mielikuvan illanistujaisista muutama päivä takaperin, jossa todella taidettiin muiden koulun vanhempien Luihuisen tuvan oppilaiden kesken kepeään ja humalahakuiseen hauskanpidontyyliin jutella tietyistä elämän perusarvoista.
“No en tietenkään tarkoittanut juuri sinua.”
“Mainitsit nimeni oikein erikseen.”
“Niinkö?”
Kengänkärjen märkä läntti jatkoi vielä toistaiseksi kuivumistaan paikallaan, kun muistot omista lauseista palasivat mieleen sana kerrallaan. Taisihan se tosiaan olla niin, että tuossa illanviettotilaisuudessa hän oli sanonut varsin ikäviä asioita ihmisestä, joka kuitenkin oli kaikin puolin ollut hänelle mieliksi ja hyvä ystävä silloin, kun sitä ominaisuutta oli satuttu vaatimaan.
“Verenpetturit ovat riesa taikuudelle. Jos olet muuta mieltä siitä, niin lajitteluhattu taisi sijoittaa sinut väärään tupaan, Severus.”
“Mitä ilmeisimmin, jos veri on mielestäsi ainoa tekijä, joka erottaa taitavan loihtijan tumpelosta tikun heiluttelijasta. Itse sanoit, ettei oikeasti ole väliä sillä, mitä on alkujaan, vaan sillä, mitä itsestään tekee! Mutta ilmeisesti puhdasverisen sanaan ei voi luottaa.”
Mustat silmät sykkien vihaa poika kääntyi pois, kietoen vihreähopeaa kaulaliinaa tiukemmin kaulansa ympäri. Selkämystä tuijottamaan jäänyt häkeltynyt toinen osapuoli huomasi pyyhkineenä huomaamattaan sylkitahran lahkeeseensa.
“Älä nyt viitsi! Severus! En minä nyt aina tarkoita kaikkea ihan
kirjaimellisesti!”
Vastausta ei kuulunut, ja hämmentynyt johtajapoika jäi pohtimaan oliko siinä jotain hullunkurista, kun kaikki muut puoliveriset olivat hänelle kuin pohjasakkaa, mutta yhdellä oli kuitenkin vapaus olla erityinen.
A/N: Kommentti lukijalta tietysti olisi kiva