Nimi: Villasukistako se lähti
Kirjoittaja: Emu_
Genre: Het, Romance, Fluffy
Paritukset: Remus/Tonks
Ikäraja: S
Summary: Tonks valvoo Kalmanhanaukiolla ja odottaa. Tänään hän sen kertoo. Remus tykästyy Tonksin villasukkiin, Sirius saa järkyttyä.
A/N: Mä en ole kirjottanut pieneen ikuisuuteen, ja sen kyllä huomaa. Tässä on ylensyömisestä seurannut tuotos.
Tässä ficissä pitää ottaa huomioon asia, että Sirius on elossa, eikä sillä ole mitään väliä, että Remus ja Tonks alkoivat seurustella vasta Siriuksen kuoleman jälkeen.
Kalmanhanaukio 12. Tuuli ulvoi lattianrajassa, parketin välistä tulvi kylmää ilmaa. Nymphadora Tonks nosti villasukin varustetun jalkansa sohvalle ja kietoi kätensä ympärilleen. Hän sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan. Rappuset narahtivat eteisessä. Joku tuli alakertaan.
”Eikö sinun pitäisi mennä kohta jo nukkumaan?” väsyneenoloinen mies kysyi hiljaa.
”Ihan kohta”, Tonks mutisi suu polviaan vasten.
”Hän ei välttämättä tule tänään tänne, tiedäthän”, Sirius sanoi.
”En tiedä mistä puhut”, Tonks sanoi yrittäen esittää pirteää, mutta Sirius näki hänen lävitseen.
”Hän on suorittamassa tehtävää Killalle, siihen voi mennä aikaa”, hän jatkoi.
”Lopeta jo Sirius. Minä menen nukkumaan sitten kun jaksan.”
”Itse asiassa -”
”Kuulitko sanaakaan mitä sanoin sinulle?” Tonks naurahti ja katsoi epäuskoisesti mustahiuksista miestä.
”Kuulin, kuulin”, Sirius sanoi sovittelevasti molemmat kädet ilmassa. ”En vain usko, että nukkumaan meno on mikään jaksamiskysymys.”
Tonks pudisteli hymyillen päätään ja katsoi Siriusta kulmiensa alta.
”Mene nukkumaan, Sirius. Minä valvon vielä hetken.”
”Selvä, hyvää yötä”, haukotteli Sirius ja lähti laahustamaan kohti yläkertaa.
Pian Tonks sai huomata, että Siriuksen puheissa taisi olla pientä perää. Hän ei tulisi enää tänne, ei ainakaan tänään, ja pian Tonks nukahtaisi tälle Mustan suvun vanhalle, koinsyömälle sohvalle.
Ennalta-arvaamattomasti, etuovi aukesi hiljaa naristen. Joku laittoi sen mahdollisimman hiljaa kiinni, ettei Siriuksen äidin muotokuva heräisi kiljumaan.
Väsyneeseen Tonksiin tuli välittömättömästi eloa. Hän saattoi olla säälittävä, mutta ei antanut sen häiritä. Hän lipui liukastellen villasukat edelleen jaloissaan eteiseen, visusti varoen, ettei kömpelyyksissään herättäisi rouva Mustaa.
”Tonks, mitä ihmettä sinä teet tähän aikaa hereillä?”
”Minä, tuota, öö... Minua ei väsyttänyt?” Tonks ehdotti epävarmasti ja rapsutti vaaleaa hiuspehkoaan. Villasukka kutitti varpaita.
”Kello on neljä aamulla, ja sinua ei väsytä?” toinen naurahti epäuskoisesti.
”No, tuota, niin”, Tonks mumisi ja suunnisti tiensä keittiöön. Miksi hän valehteli? Todellisuudessa hän oli niin väsynyt, että olisi voinut nukahtaa pystyyn.
”Haluatko kahvia?” Tonks kysyi.
”Toki.”
Hiljaisuuden vallitessa Tonks laittoi heille kahvia.
”Miten meni?” Tonks kysyi ojentaessaan kahvikuppia toiselle.
”Missä?” toinen kysyi hölmistyneenä.
”Sirius sanoi, että olit Killan antamalla tehtävällä”, Tonks sanoi ihmeissään.
”Aa, niin. Hyvin.”
”Hienoa.”
Tonksin teki mieli potkaista itseään. Miksi tämän piti olla näin vaikeaa? Hän ei ollut koskaan epäsosiaalinen, normaalisti hän puhua pälpätti itsensä läkähdyksiin. Ne on ne hormoonit, jokin kuiskasi Tonksin päässä.
”Ääh, ole hiljaa.”
”Tonks, voitko hyvin?” mies kysyi hymyillen rohkaisevasti. Tonks avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta naamioi sen henkäisyksi.
”Totta kai, mikäpä minua vaivaisi?”
Idiootti, ei kukaan sano noin.”Ihan totta, voit kyllä kertoa minulle.”
Kertoisinko?”Ei ole mitään kerrottavaa.”
Hienoa, ja nyt jopa valehtelen hänelle...”Selvä...” toinen mutisi ja joi kahviaan.
Nyt minä sen sanon.”Remus, minä...” Tonks aloitti ja katsoi ihmissutta syvälle silmiin. Remus nosti katseen kahvikupistaan ja katsoi Tonksia. Hän ei sanonut sanaakaan, vaan antoi Tonksin puhua.
”Minä...”
”Niin?”
”...Taidan tehdä lisää kahvia. Haluatko sinä lisää?”
IDIOOTTI!!!!!!”Ainahan minulle kahvi maistuu”, Remus naurahti ja katseli kun Tonks nousi kädet täristen tuoliltaan ja alkoi häärätä keittiössä. Hänen teki mieli hakata itseään kuparisella kahvipannulla otsaan.
Idiootti, idiootti, idiootti, idiootti, idioot-Tonks tunsi käsien kietoutuvat hänen ympärilleen, huulien tulevan aivan hänen kaulalleen, hengityksen tulevan hänen ihoaan vasten.
”Niin minäkin sinua”, Tonksin jumaloima ääni kuiskasi. Tonks puraisi huultaan ujosti ja kääntyi ympäri. Remus hymyili hänelle ehkä hieman väsyneesti, mutta loputtoman onnellisesti.
”Oikeasti?” Tonks kuiskasi. Hän ei ymmärtänyt miksi kuiskasi, kuka täällä heitä kuuntelisi? Oljo?
”Kyllä”, Remus vastasi. Tonks hymyili takaisin. Hän tunsi elämän palaavan itseensä, häntä ei enää ujostuttanut. Hänestä tuntui, kuin kaikki olisi mahdollista.
”Minä luulin, että -”
”Niin minäkin. Mutta millään ei ole mitään väliä, tahdon vain olla sinun kanssasi”, Remus huokaisi hymyillen edelleen.
Tonks kietoi kätensä Remuksen kaulaan, kun mies nosti hänet tiskipöydälle. Remus katsoi hetken Tonksiin, ennen kuin suuteli tätä. Suudelman syventyessä, Tonksin hiukset alkoivat vaihtaa väriä. Pikkuhiljaa siitä tuli kirkuvan pinkki, niin onnellinen Tonks oli.
”Nymphadora”, Remus kuiskasi ja katsoi rakastaan silmiin. Hetkessä Tonksin hiukset muuttuivat punaisiksi.
”Älä kutsu minua Nymphadoraksi.”
”Ihanaa, ensimmäinen perheriita”, Remus nauroi ja suuteli Tonksia tämän vastusteluista huolimatta uudelleen.
”Pidän muuten villasukistasi”, Remus virnisti ja osoitti Tonksin jaloissa keikkuvia, kirkuvan vihreitä sukkia. ”Teittekö ne ihan itse?”
”Ilkeilettekö te hyvä herra?” Tonks kysyi virnistäen takaisin.
”En koskaan.”
Sirius käveli entistäkin väsyneempänä huoneestaan alakertaan. Hän ei voinut ymmärtää, mikä häntä oli yöllä valvottanut.
”Pitää sanoa Oljolle, että pitää pienempää meteliä hakatessaan päätään seinään...” Sirius puheli itsekseen ja käveli olohuoneeseen.
”Huomenta Tonks... ja Remus?!” Sirius parahti viimeisen osan lauseestaan. ”HERRANJUMALA LAITTAKAA NYT VÄHÄN VAATETTA PÄÄLLE!”
”Älä mesoa”, Tonks mumisi ja kietoutui lähemmäs Remusta. ”Täällä nukutaan.”
”Ja minä kun syytin kaikesta Oljoa. OLJOA! Olisihan se pitänyt arvata. Äänet kuulostivatkin niin etäisesti tutuilta”, Sirius vaahtosi ja katsoi silmät pyöreinä sohvallaan makaavaa pariskuntaa.
”Ette edes yläkertaan pääseet?!”
”Oli vähän muuta ajateltavaa”, Remus huokaisi ja veti peiton heidän päälleen.
”Kiitos, Remus. Peitto paransi huomattavasti asiaa. Nyt voin ajatella tarkemmin – SE PEITTO VALUU!”
”SIRIUS MUSTA! Nyt pidät sen pienen sievän nassusi kiinni ja menet muualle meluamaan. Ihan kuin et itse koskaan olisi tehnyt mitään sopimatonta”, Tonks huusi. Samaanaikaan toisaalla talossa, Siriuksen äidin maalaus heräsi.
”Ihmisen puolikkaat, sekasikiöt, verenpetturit...”
”Kiva, kiitos Tonks”, Sirius murahti ja riensi hiljentämään äitiään.
”Huomenta kaunokainen”, Remus kuiskasi Tonksin korvaan.
”Huomenta komistus”, tämä kuiskasi takaisin ja painoi suudelman miehen huulille.
”Huomenta Sirius!” ulko-ovelta kuului.
”Huomenta Tonks!”
”Huomenta!”
”Voi ei...” Tonks parahti.
”Killan kokous!”
Ihmissuteen ja metamorfimaagiin tuli hetkessä liikettä. Erinäiset vaatekappaleet lentelivät pitkin poikin, kun molemmat etsivät omiaan.
”Missä ihmeessä minun housuni ovat?” Tonks ihmetteli.
”Nämä taitavat kuulua teille”, kuului iloinen ääni Tonksin ja Remuksen takaa. Tonks valahti kalpeaksi nähdessään, kenen kädessä hänen housunsa olivatkaan.
”Eeh, hei Dumbledore. Saisiko olla teetä?” Tonks tarjosi repäistessään housunsa pois vanhan velhon kädestä.
”Ei kiitos, olen pikavisiitillä. Satutteko tietämään, mistä Sirius löytyisi?” Dumbledore hymyili merkitsevästi ja vinkkasi silmää hölmistyneelle Remukselle.
”Keittiöstä”, nuoripari sanoi yhtäaikaa ja osoittivat tietä keittiöön.
”Kiitos. Ai niin, Remus. Paitasi on väärinpäin.” Tämän sanottuaan Dumbledore käveli vieno hymy kasvoillaan pois olohuoneesta.
Killan kokouksen päättyminen oli kuin pitkän ja piinallisen koulupäivän loppuminen Tonksille. Koko kokouksen ajan hän oli saanut osakseen merkitseviä hymyjä, pirullisia katseita ja sitäkin enemmän silmän vinkkauksia Remuksen suuntaan.
”Tuo oli elämäni noloin kokemus”, Tonks huudahti kokouksen jälkeen Remukselle. Remus virnuili ovenpielestä sanaakaan kommentoimatta.
”Koko Kilta... Dumbledoren ilmettä en koskaan unohda. Hänellä oli minun housuni kädessään!” Tonks pauhasi.
”Tonks, rauhoitu. Ei se niin kamalaa ollut”, Remus yritti piristää, mutta turhaan. Tonks käveli edestakaisin olohuonetta eikä pysähtynyt, ennen kuin Remus pysäytti hänet.
”Oikeasti. Rauhoitu. He unohtavat tämän tapauksen ennen kuin ehtivät ulos Kalmanhanaukiolta.”
”Hei Lupin! Olet kyllä varsinainen...!” joku huusi ovelta ennen lähtemistään. Tonks pystyi vaikka vannomaan sen olleen Mundungus Fletcher.
”Tapan sen pienen -!” Tonks kilahti, mutta Remus ei päästänyt naista otteestaan.
”Tonks. R-a-u-h-o-i-t-u.”
Tonks katsoi ylös Remukseen ja huokaisi nähdessään miehen vaativan ja komentavan ilmeen.
”Anteeksi.”
”Saat”, Remus hymyili ja suuteli naista. ”Jos teet minulle tuollaiset villasukat kuin sinulla.”
”Sinä senkin...!”
Tonks hyppäsi hajareisin miehen syliin ja he suutelivat loputtomalta tuntuvan ajan.
”Tonks, minä tahtoisin kysyä sinulta – EI OLE TOTTA!”
”Sirius, muista hengittää”, Remus muistutti ja päästi näppinsä irti Tonksista.
”Minä-en-usko-tätä...” Sirius puhisi kuin maratonin juosseena ja poistui huoneesta.
”Hmm...” Tonks sanoi ja halasi Remusta takaa päin. ”Tuohon oveen täytyy saada lukko.”
A/N: Kommentteja kiitos. x)
// Scarlett vaihtoi ikärajan suomenkieliseen
