Nimi: Mars on tänään punainen
Kirjoittaja: Popka
Oikolukija: Ei ole. Virheet ovat omiani ja niistä saa ilmoittaa.
Ikäraja: S
Paritus: Haavetason Lavender/Firenze
Luokka: Romanttista hömppää, vähän angstia
Tiivistelmä: Lavender on ollut ihastunut Firenzeen siit hetkestä, kun tämä astui ensimmäisen kerran sisään ennustusluokkaan. Firenze on vaikeasti lähestyttävä kentauri. Kykeneekö Lavender saamaan Firenzen pauloihinsa?
A/N: Osallistuu Piccan Randomit hahmot-haasteeseen, jossa minun kohdalleni osui Firenze.
Mars on tänään punainen
Illan varjot lepattivat Tylypahkan käytävillä Lavenderin askelien kaikuessa autiolla kivilattialla. Nuori nainen suunnisti kohti korkeinta tähtitornia, jonka tiesi olevan Firenzen lempipaikka.
Lavender oli ihastunut komeaan kentauriin heti tämän astuessa sisään ennustuksenluokkaan. Olennossa oli jotakin salaperäistä, sellaista jota Lavender mielellään tutkisi lähemmin. Kaikkien kentaurien tapaan myös Firenze puhui vertauskuvauksellisesti, vaikkakin vastasi joskus kysymyksiin myös suoraan. Varsinkin Harry Potter oli Firenzen suosiossa ja tästä Lavender oli pojalle kateellinen. Hän oli muutamaan otteseen udellut Harrylta, miksi olento käyttäytyi tämän seurassa niin avoimesti, mutta poika oli pysytellyt asiasta hiljaa. Nyt Lavender oli päättänyt, että seraavaksi Firenze avautuisi hänelle.
Kivilattialle painuvat askeleet kaikuivat Lavenderin jalkojen alla tytön suunnatessa päättäväisesti kohti tornia. Kohta hän pääsisi valloittamaan Firenzen ajatukset iloisella hymyllään ja innosta tuikkivilla silmillään. Edes kentauri ei voisi vastustaa sellaisia. Vihdoinkin korkeimman tähtitornin portaat piirtyivät Lavenderin eteen ja innosta puhkuen tyttö ryhtyi kapuamaan askelmia ylöspäin, kohti tornin huippua.
Palomino vartalo hehkui hennosti kuunvalossa ja kentaurin vaaleat hiukset liehuivat iltatuulessa. Tovin Lavender vain seisoskeli ylimmällä rappusella, ihaillen edessään aukeavaa näkyä.
”Iltaa, neiti Brown”, Firenze sanoi usvaisesti, saaden kyseisen tytön hypähtämään seisomasijaltaan. ”Tulitteko tutkimaan tähtitaivasta?”
”Mitä, öh, kyllä, kyllä minä tulin”, Lavender änkytti, astuen muutaman askeleen kohti kentauria, seisahtuen tästä muutaman askeleen päähän. Hän todellakin kohotti katseensa taivasta kohti, ihaillen lähes kokonaista kuuta. Ilta oli satumaisen kaunis, maisemista puhumattakaan. Enää hän ei ihmetellyt, miksi tämä oli niin monen tylypahkalaisen lempipaikka.
”Mars on tänään punainen”, kuului äkkiä Lavenderin vasemmalta puolelta. Firenze tuntui tuijottavan tarkkaavaisena kaukaisuuteen. ”Epätavallisen punainen.”
”Jos te niin sanotte”, Lavender tokaisi, tietämättä miten hänen pitäisi reagoida.
”Te ette tunne tähtitaivasta, neiti Brown?”, kentauri kysyi. Kyseessä ei ollut syyttävä äänensävy, pikemminkin kiinnostunut.
”Sinistra on kyllä opettanut meille yhtä jos toistakin, mutta Marsin sijainti ei ole koskaan ollut vahvinta alaani. Tosin eihän tähtitaivaalla olekaan suurta merkitystä ennustuksissa...” Lavender lopetti äkkiä, tajuttuaan mitä oli juuri sanonnut.
”Niin, me katsomme ennustuksia hyvin erinlaisin silmin”, Firenze totesi miettiväisenä, hymyillen pienesti Lavenderin suuntaan. ”Neiti Brown, oletteko koskaan koettaneet ymmärtää kentaurin ajatuksia?”
Lavender naurahti äänettömästi. Kunpa Firenze tietäisi. Hän käytti lähes joka iltaa aikaansa siihen, että pohti juuri kyseisen olennon mielenliikkeitä. Joskus hän keskusteli asiasta Parvatin kanssa, mutta suurimmaksi osaksi hän kirjoitti ajatuksiaan päiväkirjaansa. Joka kerta hän ihmetteli samaa asiaa; miksi asioita ei voinut sanoa suoraan.
”Itse asissa minä olen”, tyttö vastasi hetken mietittyään. Kun hän kerran halusi lähentyä toisen kanssa, todenpuhuminen tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Jos Firenze yllättyi tästä vastauksesta, hän ei ainakaan antanut sen näkyä.
”Sehän on hyvä asia, neiti Brown.”
Firenze käänsi jälleen katseensa kohti taivasta ja Lavender luuli jo tämän unohtaneen hänet. Hetken he seisoivat paikoillaan kumpikin, tuijotellen tähtiä ja vaipuneena omiin ajatuksiinsa.
”Näettekö tuon kirkkaan pisteen tuolla vasemmalla?”, Firenze kysyi kääntyen Lavenderin puoleen ja viittoilen selkänsä taakse. Lavender astui kaksi puuttuvaa askelta ja pysähtyi palominon viereen. Sähköiskuja virtasi pitkin tytön kehoa hänen päästessään vihdoinkin niin lähelle ihastustaan. Lavender tunsi käsikarvojensa nousevan pystyyn innosta ja vilunväreiden juoksevan ympäri kehoa jännityksen kasvaessa.
”Se, neiti Brown, on Mars. Pieni, joidenkin mieslestä erityisen mitätön planeetta. Me, kentaurit, taas uskomme toisin. Meille Mars on pyhä. Se edustaa meille samaa kuin teille ihmisille edustavat teelehdet, kristallipallot ja kortit. Mars kertoo uskomattoman paljon asioita, kunhan tulkitsijalla on avoin mieli ja uskomus näkemäänsä.”
Lavender kuunteli haltioituneena toisen soljuvaa puhetta. Miten intohimoiselta tämä kuulostikaan puhuessaan itselleen tärkeästä asiasta. Ja miten kauniilta tuo olento näytti kuunvalon osuessa hiuksiin ja tumman varjon piirtyessä tornin kivilattialle.
”Haluaisitteko te tietää jotakin neiti Brown? Jotakin, jota voisimme kysyä Marsilta?”
”Kyllä. Voivatko kentaurit koskaan tuntea hengenheimolaisuutta ihmistä kohtaan?”
”Vastauksen selvittämiseen ei tarvitse Marsia”, Firenze tokaisi. ”Kentauri ei koskaan kykene ymmärtämään ihmistä täydellisesti kuten ei ihminenkään kykene ymmrtämään kentauria. Siksi on täysi mahdottomuus, että näiden kahden välille syntyisi hengenheimolaisuutta. Miksi te kysytte, neiti Brown?”
”Olin vain utelias”, Lavender kuiskasi, kääntyi kannoillaan ja suuntasi askeleensa kohti portaikkoa. Hän ei koskaan kykenisi tajuamaan, mitä kentaurit ajattelivat.
”Mars on tänään punainen”, kuului juuri kun hän painoi oven kiinni takanaan.
