Nimi: Miksi hän ei ymmärrä?
Kirjoittaja: Thiya (Kaverini)
Rating: K11
Pairing: Ron & Hermione
Summary: Hermione ja Ron kertovat toisille tunteistaan mutta koulun päätyttyä hiedän tiensä erkanevat. Tämä saattaa koitua heidän molempien kohtaloksi
A/N: Tämä on kaverini luoma hieno fanfic, eli en ota tästä itselleni kunniaa. Kaikki kunnia kuluu tästä kaverilleni, minä vain laitan tämän tänne. (Tämä on kaverini eka fanfic)
Miksi hän ei ymmärrä?
Oli kaunis syksyinen ilta. Olin Ronin kanssa kävelyllä puistossa ja Ronin oranssit
hiukset heiluivat suloisesti tuulessa.
Ron kääntyi minuun päin ja halasi minua hellästi. Tunsin kuinka pieni puna levisi kasvoilleni.
"Hermione..." Hän kuiskasi hiljaa korvaani ja jatkoi "Minä rakastan sinua, mutta emme koskaan voisi olla yhdessä. Koulun päätyttyä muutan kauas täältä."
Tuon kuultuani aloin itkeä ja itkulle ei tuntunut olevan loppua. Miksi hän ei ymmärtänyt että haluaisin olla
ikuisesti hänen vierellään.
"Ron.. Minäkin rakastan sinua. Olen aina rakastanut" sanoin Ronille itkuisesti.
Ron halasi minua vieläkin tiukemmin kunnes irrotti otteensa.
"Älä itke Hermione rakas.. Ei nämä ole hyvästit. Koulun loppuun on vielä yli puoli vuotta.
En ole vielä lähdossä minnekkään. Näemme vielä, lupaan sen." Ron yritti lohduttaa minua, mutta näin että
hänkin yritti pidätellä itkua.
Halasin vielä kerran Ronia kunnes tuli aika lähteä.
Syksy vaihtui talveksi ja talvi kevääksi. Tuli aika hyvästellä Ron.
Olin toivonut että tämä päivä ei koskaan koittaisi mutta en vain voinut sille mitään.
Lopulta Ron lähti. Näin kuinka auto jossa Ron oli muuttui horisonttiin pieneksi pisteeksi jä hävisi
lopulta kokonaan. Menin kotiin ja itkin enemmän kuin koskaan.
Kesä meni Ronia ikävoidessä kunnes syksy koitti ja koulut alkoivat. Viimeinen vuosi siinä muistojen
peittämässä paikassa. Siihen paikkaan mahtui niin iloa kuin suruakin.
Ei ollut päivää jolloin en olisi itkenyt Ronin perään ja ikävoinyt häntä. Koulun käynti kärsi,
mutta niin kärsin minäkin.
Vuosi meni kuitenkin ja taas tuli kevät ja koulu loppui. Ja se myös todellakin loppui. Paluuta Tylypahkaan
ei enää ollut. Sinne jäi muistot minusta ja Ronistakin.
Sitten yhtenä iltana päätin sen. En jaksanut enää elää ilman Ronia. Tapoin itseni ja veri valui lattialle.
Samassa Ron astui ovesta sisään ja näki ruumiini lattialla. Ron rupesi itkemään ja tappoi myös itsensä.
Viimeisillä voimillaan Ron suuteli minua ja sanoi "Hermione.. Vihdoinkin saamme olla yhdessä.... Ikuisesti"
Veremme valui yhdeksi lammikoksi. Siitä talosta tuli lopulta meidän molempien hauta.
Saimme vihdoin olla yhdessä.. Ikuisesti.
~~~-----_________________________-----~~~
tekiän kommentteja:
Tideän tiedän. Se on lyhyt ja ehkä myös hieman sekava. Mutta toivottavasti pidätte ^^
A/N: Kommentteja kiitos.
