Muista minua [Sallittu]

[Melodie]

alaotsikko: Tulkinnanvaraisesti Gilderoy Lockhart/Blaise Zabini; Randomit hahmot -haaste

Nimi: Muista minua
Kirjoittaja: Melodie
Tyylilaji: Kuulunee kategoriaan 'muu'... Melko sekalainen avuliaisuus/ystävällisyys? Puoliplatoninen hellyys
Hahmot/paritus: Gilderoy Lockhart/Blaise Zabini (tulkinnanvarainen?)
Ikäraja: Sallittu
Yhteenveto: Blaisella on valta auttaa.
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, en saa rahaa.

Vapaasana: Tämä on Randomit hahmot -haasteeseen (hahmoina Lockhart & Zabini). Raapale, tietääkseni. ^^


Muista minua

Minä oikeastaan pidin hänestä.
Hän oli huoliteltu, vaikkeivät pastillisävyt ole omaan tyylitajuuni koskaan vedonneetkaan.

Nytkin hän on. Hänen yöpaitansa on kermanvaaleanpunainen.
”Hei”, tervehdin häntä, yritän hymyillä. ”Olisi terveystarkastuksen aika.”
Hän heiluttelee jalkojaan kun tutkin häntä. Hän ei muista minua.

”Minusta potilaiden kanssa voisi viettää enemmän aikaa”, sanoi mutruhuulinen mukapätevä tyttö vuotta alemmalta vuosikurssilta. ”Se voisi kuntouttaa heitä.”
”Minä voin auttaa”, vastasin hiljaa, ja näin hämmennyksen heidän huulillaan. Oma hymyni oli itsetyytyväinen, ja kaapit sotkussa.
Luin vanhoja kirjoja ja söin työpaikkaruokalasta haltuunotettuja ruoantähteitä.

Ojensin Lockhartille hänen kiemuraisella käsialallaan korjatun esseeni, toisella luokalla hapuilevalla lapsenkäsialalla koverretun.
”Minä yritän saada teidät muistamaan itsenne.”

[Waulish]

Oho! Mielenkiintoista! Selailin nollakommentoituja tekstejä Godrickin notkossa, ja tämän tekstin kaunis nimi veti minua puoleensa. Kylläpä yllätyin heti hahmot ja tulkinnanvaraisen parituksen nähdessäni, ja toistamiseen itse tekstiä lukiessani! Sellaisella kivalla, virkistävällä tavalla. On aina hauskaa lukea jotain rarea, ja erityisen hauskaa on lukea tulkintoja itselle vähän vieraammista ja etäisemmiksi jääneistä hahmoista. Minulle etenkin Blaise on jäänyt kirjoista jotenkin aika etäiseksi, joten on jännää lukea hänestä fanifiktiota. Täytyy myöntää, että ostin kyllä oitis tämän kuvauksen hänestä. Kohtaaminen entisen opettajan kanssa omien opintojen tai töiden puitteissa tuntuu luontevalta asetelmalta, ja on kiintoisaa, miten väistämättä erilainen dynamiikka siinä on verrattuna siihen, kun Lockhart oli opettaja ja Blaise oppilas.

Oma hymyni oli itsetyytyväinen, ja kaapit sotkussa.

Jotenkin jäin pureksimaan erityisesti tätä kohtaa. Kaikessa lyhykäisyydessään ja toteavuudessaan se tuntuu kertovan paljon. Se saa miettimään, että ehkäpä Blaisella on useampiakin motiiveja kuin pelkkä auttamisen halu. Nostan sinulle hattua siitä, miten hyvin olet saanut eloa ja väriä hahmoon raapalemittaisessa tekstissä!

Olisipa sympaattista, jos entisten oppilaiden vanhojen esseiden katselu oikeasti auttaisi Lockhartia taas muistamaan! Tässä tekstissä onkin myös lohdullista elementtiä. Vaikka Lockhartista voi olla montaa mieltä, on hänen muistinmenetyksensä oikeasti aika traaginen juttu.

Kiitos, pidin kovin! -Walle

[Violetu]

Olipas tämä mielenkiintoinen.
Tykkäsin kovasti Blaisen vaimeasta, vähän surumielisen tuntuisesta kertojanäänestä.
En nähnyt tätä ehkä niinkään parituksena, kuin Blaisen eräänlaisena "kasvukertomuksena", miten hän ehkä oli silloin kouluaikoina ylimielinen, eikä sanonut "epäsovinnaisia" ajatuksiaan ääneen (kuten että tavallaan tykkäsi Lockhartin tyylistä), mutta nyt hän on kasvanut ja hyväksynyt ne asiat ja ajatukset, ja haluaa omalta osaltaan osoittaa Lockhartille arvostusta tai jotain sellaista auttamalla sen minkä voi, ja enemmänkin.
Hauskaa, miten näin lyhyt teksti voi herättää näinkin paljon ajatuksia.

Tuo ruokalasta tähteiden syöminen pisti miettimään Blaisen hahmoa silleen, että onkohan hän parantajaopintojensa myötä kääntänyt ehkä suvulle selkänsä (tai suku on kääntänyt selän hänelle?), koska olen aina mieltänyt Blaisen kuitenkin rikkaan suvun lapseksi, eikä mielikuvaan rikkaasta ihmisestä oikein sovi ruokalan tähteiden syöminen 🤔

”Minä yritän saada teidät muistamaan itsenne.”

Tykkäsin kovasti lopusta, ja tämä oli muutenkin kokonaisuutena hieno teksti.

~Violet kiittää