Title: Täydellinen ilta
Author: Penber
Genre: Oneshot, romance, (Slash)
Raiting: S
Pairing: Melchett/George
Fandom: Blackadder Goes Forth
Disclaimer: En omista ketään hahmoista.
Summary: Kenraali Melchett vie kauniin Georginan ulos tanssimaan ja mitä siitä sitten seuraakaan..
A/N: Tää meni alunperin yhteen novellikisaan, missä oli aiheena fanfiction.
Ficin idea oli siis kertoa se kohta, mitä siinä itse sarjassa ei näytetty.. Eli siis toi ihana tassiasilta, näiden kahden miehen välillä..
~
Kenraali Melchett tunsi jännityksen pienen kihelmöinnin nousevan hänen selkäänsä pitkin, kohti huolitellusti leikattuja niskakarvojaan. Mies ei ollut edellisenä päivänä uskonu, että olisi voinut jännittää tanssiaisiltana niin paljon. Kuin hän olisi ollu se nuori pojankloppi, joka haki ensimmäistä kertaa tyttöä ulos. Melchett oltiin kutsuttu vuosittaisille tanssiais-kutsuille, tietenkin, olihan hän sentään kenraali, eikä mies voinut mennä paikan päälle ilman seuralaista.
Oli vuosi 1917 ja elettiin ensimmäisen maailmansodan aikaa. Vanha kenraali oli jo kokenut mies, mutta sodan näyttäessä pahimmat käänteensä, alkoivat viimeisetkin suunnitelmanmuruset olla lopussa. Nimittäin Venäjän vetäytyessä sodasta brittiarmeija alkoi menettää omaa innostustaan sotaa, ja mikä muu voisikaan palauttaa moraalia paremmin kuin kunnon teatteriesitys! Kenraali oli kysynyt luottomieheltään kapteeni Edmund Blackadderiltä, sattuisiko hän tietämään sotilaista ketään hyviä esiintyjiä tuohon teatteriin. Parin näytöksen jälkeen tämä ryhmä saisi pakata tavaransa, lähteä juoksuhaudasta, missä sotilaat olivat odottamassa hyökkäysmääräystä ja suunnata nokkansa kohti Lontoota. Vaikka Blackadder ei aluksi vaikuttanut kiinnostuneelta tehtävästä, kuullessaan rakkaan kotikaupunkinsa nimen, hän suorastaan oli kiljunut riemusta.
Esityksen ensi-ilta oli ollut menestys, vaikkei kenraali ollutkaan ymmärtänyt siinä olevan pienen miehen numeroa. Tämän miehen, nimeltä Baldrick, oli ollut määrä näytellä Charlie Chaplinia, kävellen hassusti, kuollut iilimato nenänsä alla, mutta se ei näyttänyt iskevän Melchettiin niin paljon kuin drag-esitys. Mies hullaantui ensihetkessä nähtyään kauniin Georginan, ja oli sitten tämän takia pyytänyt Blackadderiltä, että saisi pyytää tuota henkeäsalpaavaa elämystä itselleen seuralaiseksi tanssiaisiin.
Nyt kenraali seisoskeli autonsa vieressä juoksuhaudan lähellä, odotellen kaunista seuralaistaan, ruusun kera. Hän oli miettinyt koko edellisen päivä, mitä voisi tuolle naiselle sanoa, muttei tuntunut keksivän mitään nokkelaa. Ja nähdessään vaalean naisen astelevan itseään kohti, Melchett valahti täysin veteläksi, osaamatta sanoa mitään. Mies kiiruhti avaaman naiselle ovea, kumartaen pienesti. Georgina ei sanonut paljoa, mutta hänen hymynsä puhui enemmän kuin tuhat sanaa, ainakin kenraalin mielestä. Ojennettuaan rakkaimmalleen ruusun, mies kiersi auton toiselle puolelle, kuskin paikalle ja lähti ajamaan kohti tanssiasia. Illasta näytti tulevan täydellinen.
Melchett ei kuitenkaan tiennyt kaikkea, ei läheskään. Nimittäin hänen kaunis seuralaisensa sattui nimittäin olemaan mies, luutnantti George Barleigh. Hän oli samassa rykmentissä kapteeni Blackadderin kanssa, joten ei ollut ihme, että juuri hänet oltiin valittu teatteriesitykseen mukaan. Kenraalin käskyihin harvoin, eli tuskin koskaan sanottiin ‘ei’, joten siksi Georgen oli suostuttava Melchettin seuralaiseksi, ellei halunnut joutua sotaoikeuteen. Ennen lähtemistään juoksuhaudasta, Blackadder oli antanut Georgelle muutaman vinkin, mitä miehen tulisi noudattaa treffien aikana, jos halusi säästyä ikävyyksiltä. Niinpä mies oli vannottanut noudattavansa näitä kultaisia ohjeita erittäin tarkkaan.
Melchett ja George saapuivat pian suurelle kartanolle, jonka piha oltiin koristeltu tuhansin kaunein valoin. Vanhempi mies pysäköi auton, minkä jälkeen hän ryntäsi herrasmiesmäisesti avaamaan oven kaunokaiselleen. George päätti tyytyä hymyilemään, sillä muuta hän ei oikein voinutkaan. Hän kertasi mielessään kapteenilta saatuja ohjeita. Ohje numero yksi oli kuulunut seuraavasti: ‘Älä missään nimessä riisu peruukkiasi’, mikä miehen mielestä vaikutti aivan simppeliltä neuvolta, eikä siitä ollut helppo suistaa. Onneksi.
Seurusteltuaan hetken Melchettin sotilasystävien kanssa, kaksikko päätti lähteä kävelemään puutarhaan, hieman syrjemmälle muista. Kenraalin tarinoidessa, George tunsi kiusauksenpistoksen sisällään. Hän olisi niin mielellään sanonut jotain, edes yhden lauseen, mutta muistaessaan ohjeen numero kaksi, mies vaikeni. ‘Älä missään nimessä sano mitään, tai Melchett huomaa heti sinun olevan mies’, kaikui kapteeni Blackadderin sanat Georgen päässä niin selvästi, että hän olisi voinut vannoa sen viiksekkään juonittelijan olevan aivan lähellä.
Kenraali talutti Georgen järven rannalle, minne he pysähtyivät katselemaan tyyntä järven pintaa, mihin kuunvalo kauniisti heijastui. Molemmat miehet henkäisivät yhtä aikaa, mikä sai heidät katsahtamaan toisiaan. Vanhemmalla, sekä nuoremmalla oli molemmilla siniset silmät, Georgella sattui olemaan hieman tummemmat, niin kuin se järvi heidän lähellään. Melchett, joka oli juuri äskettäin puhunut miltein suunsa kuivaksi, ei enää sillä hetkellä tiennyt mitä sanoa. Kenraalin tunsi sydämensä takovan niin kovaa, että hän pelkäsi sen repeävän ulos rintakehästä. George puolestaan oli ennen suorastaan kammoksunut Melchettin viiksiä, mutta katsoessaan niitä kuunvalossa, hän näki niissä jotain uutta, taivaallista.
Georgen päässä surisi, eikä hän kyennyt enää ajatella mitään. Blackadderin viimein ohjekin oli kadonnut täysin, vain savuna ilmaan. Vaikka mies kuinka yritti pinnistellä muistinsa kanssa, ei hän millään saanut päähänsä, mikä viimeinen ohje olisi voinut olla. Sillä hetkellä luutnantti ei kuitenkaan välittänyt siitä. Ei hän millään halunnut pilata täydellistä iltaansa. Ja kun Melchett painoi huulensa hänen huulilleen, ei millään muulla ollut mitään väliä. Kaksikko painautui toisiinsa tiukemmin, antaen suudelman jatkua yhä intohimoisemmin.
Melchettin ja Georgen irrottautuessa toisistaan, tajusi nuorempi kuinka syvän kuopan hän oli itselleen kaivanut. Mitä hän nyt tekisi? Kenraali oli saanut Georgen niin sekaisin sanoillaan, herrasmieskäytöksellään sekä suudelmallaan, ettei luutnantti millään saanut ajatuksiaan kasaan. Melchett huomasi seuralaisensa järkytyksen, jolloin hän päätti taluttaa tämän lähimmälle penkille lepäämään. Kartanosta raikuva musiikki kuului heidän korviinsa vaimeana.
Ilta oli tulossa päätökseen. Kenraali ja luutnantti istuivat edelleen toisiinsa painautuneina kulahtaneella penkillä, suuren puun varjossa. Melchett silitti Georgen poskea, samalla kehuen kuinka taivaallinen ilta heillä oli ollut. Kenraali huokaisi, kuinka oli monet vuodet etsinyt itselleen sitä sopivaa naista, jonka kanssa voisia astua avioon, muttei koskaan ollut tavannut sellaista.
“Mutta nyt”, Melchett sanoi nousten parempaan asentoon. Samoin teki George, pieni puna poskillaan.
“Nyt olen löytänyt sen oikean. Georgina, tulisitko vaimokseni?”
Nuori mies siristeli silmiään, henkäisi, ja hymyili pienesti.
A/N2: Kaikki kommentit tervetulleita n__n.
