Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Sankarinpalvontaa
Kirjoittaja: Picca
Beta: -
Hahmot: Ron ja Oliver pääosassa
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama, dialogi
Summary: Oliver on Ronin sankari.
A/N Randomit hahmot -haasteessa minun piti kirjoittaa ficci, jossa esiintyisivät Ron ja Oliver. Minun piti tehdä tästä ihan erilainen, mutta ei auta mikään. Teksti tuli väkisin ulos dialogina, ja sitten kun tässä oli muutamia lyhyitä kohtauksia, mietin että voin ihan yhtä hyvin tehdä raapaleita. Niin että blah. Tämmöinen vain tuli. FF100-haasteessa tämä on sana 083. Ja. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.)
SANKARINPALVONTAA
Ensimmäinen uhri: Percy
“Ihan totta, Percy. Suostuisit nyt. Ei se ole niin paljon pyydetty!”
”Ei. Minä en aio kiusata Oliveria ottamaan sinua mukaan Tylyahoon. Hän on minun ystäväni.”
”Mutta sinä olet minun veljeni. Enkä minä ikinä pyydä sinulta mitään...”
”Minä sanoin ei, Ron.”
”Miksi ei? Minä voisin olla ihan hiljaa koko ajan. En häiritsisi teitä yhtään.”
”Ja sinä luulet, että se ei häiritsisi Oliveria, jos koko ajan tuijottaisit häntä?”
”Noh...”
”Miksi sinä edes niin kovasti haluaisit mukaan?”
”Oliver on sankarini. Hän on niin hyvä huispaaja, minä haluan tulla joskus hänen kaltaisekseen. Sellaiseksi, jota joku voisi ihailla.”
”Halua vain. Mutta sinä et tule mukaan.”
Toinen uhri: Harry
”Minä sanoin tämän jo ties miten monta kertaa, Ron. Minä en todellakaan auta sinua piiloutumaan pukuhuoneeseen, jotta näkisit Oliverin.
”Miksi et? Se olisi hyvän ystävän työ. Ystävät auttavat toisiaan.”
”Auttaisin, jos sinulla olisi oikeasti joku ongelma.”
”Minulla on! Mikset voi tajuta sitä? Minä haluan tietää hänestä kaiken, hän on sankarini!”
”Minä tiedän, millaista on joutua olemaan jonkun sankari. En hitossa aio tehdä jonkun muun elämästä vaikeampaa sen takia, että joku sattuu ihailemaan häntä.”
”Älä viitsi, Harry. En minä ole yhtään sellainen kuin Creevey. En hiiviskelisi hänen kannoillaan kameran kanssa.”
”Ehkä et, mutta en silti aio tehdä sitä. Ja sillä siisti.”
Kolmas uhri: Oliver
”Hei, Oliver! Oliver! Odota!”
”No mitä, Ron?”
”Minä... minä vain... minä...”
”Oliko sinulla kenties jotakin asiaakin? Sillä jos oli, voisit sanoa sen nyt. Minä myöhästyn pian tunnilta.”
”Anteeksi. Mutta minä ajattelin, että voisitko...”
”Voisinko mitä?”
”Voisitko kirjoittaa tähän nimikirjoituksesi? Ei – ei minulle, tuota, Hermione haluaisi eikä viitsi pyytää itse...”
”Ron, Hermione ei ole kovinkaan kiinnostunut huispauksesta.”
”Kyllä hän silti osaa hyviä pelaajia arvostaa!”
”Hmm.”
”Kirjoittaisit nyt. Se tekisi minut – ei kun siis, hänet, iloiseksi.”
”Jos sen jälkeen olen vapaa menemään tunnille, niin kaipa se käy.”
”Hei, mitä jos käyttäisit minun kynääni...”
”Miksi?”
”Miksi ei?”
”No hyvä on. Anna se tänne.”
Epilogi: Kymmenen vuotta myöhemmin
”Isi! Katso! Oliko tuo Ron Weasley?”
”Missä?”
”Tuolla kassajonossa. Hänellä on leluluudanvarsi kainalossaan.”
”Ah. Kyllä, on se hän. Mitä sitten?”
”Ettekö te käyneet koulua samaan aikaan?”
”Kävimme, mutta minä olin ylemmällä luokalla.”
”Millainen hän oli koulussa?”
”Miksi sinä sellaista kyselet? Ihan tavallinen. Kuljeskeli ympäriinsä omien kaveriensa kanssa niin kuin kaikki. Emme juuri puhuneet toisillemme, pyörimme eri piireissä.”
”Mutta te puhuitte sentään joskus?”
”No, muistan yhden kerran, kun hän pyysi minulta nimikirjoitusta.”
”Vau!”
”Ei siinä ollut mitään hienoa. Se oli noloa.”
”Voidaanko mennä juttelemaan hänen kanssaan?”
”Miksi ihmeessä?”
”Hän on sankarini! Hän oli Harryn mukana kukistamassa Tiedät-kai-ketä! Antaisikohan hän minulle nimikirjoituksensa?”
