A/N: Hei vaan minunkin puolestani, ja kiitos kaikille kommenteista! Tässä olisi nyt viimenkin tarjolla tokaa lukua. n___n Pituudeltaan on tosiaan huomattavasti pidempi kuin ensimmäinen luku.
Sen voisi vielä mainita, että tässä luvussa poikien välillä käytävä mesekeskustelu on ns. "aito" mesekeskustelu. Otimme
Stu:n kanssa poikien roolit ja juttelimme keskenämme hieman roolipelimäiseen tyyliin. Ja hauskaa oli! Toivottavasti teilläkin on tätä lukiessa.
- jacknasty
Luku II
Ile avasi pukuhuoneen oven ja suunnisti valtaamaan itselleen nurkkapaikan puisilta, ajan tummentamilta penkeiltä. Kaikkialla oli vielä hiljaista ja tyhjää, hän oli ajoissa kuten tavallista. Ile ripusti takin naulaan ja kiskaisi hupparin päänsä yli, haroi tukkaansa korvien taakse ja harmitteli taas ettei se ollut niin pitkä että sen olisi saanut kiinni. Aina silmillä, hän puhisi itsekseen. Kaivaessaan treenivaatteet repustaan ja availlessaan farkkujensa nappeja, Ile huomasi käsiensä tärisevän. Järjenvastaisesti häntä jännittivät nämä ensimmäiset harkat enemmän kuin koe-esiintyminen. Tai oikeastaan, Ilen ollessa kyseessä, se kävi täydellisesti järkeen. Kyllä hän tanssia osasi, siitä ei ollut epäilystäkään eikä siten mitään jännittämistä alle minuutin pituisen perusliikkeitä sisältävän koreografian oppimisessa. Ilarin keho oli hänen hallinnassaan, päästä ei aina sitten voinutkaan olla ihan varma.
Ei häntä treenien tanssiosuus jännittänytkään, vaan muut ryhmäläiset. Lähtiessään Helsingistä Ile oli lujasti päättänyt asettua. Sopeutua. Hänellä ei vain ollut hajuakaan miten, ei hän osannut tutustua ihmisiin. Pintapuolisesti toki, mutta ei oikein todella. Niin että olisi voinut kutsua ystäväksi.
Ile tiesi ajattelevansa liikaa, oli siitä hänelle sanottukin. Onneksi tanssiessa ei ollut sitä ongelmaa. Ei ehtinyt ajatella mitään, eikä toisaalta ollut tarvettakaan. Sai vain heittäytyä musiikin vietäväksi ja tehdä sitä, missä on todella hyvä.
Askelten kaiut käytävältä keskeyttivät Ilarin mietteet, ja hetken päästä Pete, Atte ja Niko valuivat peräkanaa pukuhuoneeseen laiskasti jutellen. Kaikki tervehtivät Ileä iloisesti nyökäten ja jatkoivat juttuaan. Atte manasi muille kiireitään, koulu vei tänä syksynä aikaa enemmän kuin koskaan ja lisäksi Linda oli alkanut marista etteivät he viettäneet tarpeeksi aikaa yhdessä. Punatukkainen Pete myötäili vieressä, koulun ja harrastusten välissä ei voinut kuvitellakaan löytävänsä aikaa seurustelulle.
“Häh, ei sulla edes oo muijaa”, Atte protestoi hämmästyneenä.
“No aivan”, Pete myönsi totisena päivänselvän asian, “eikä varsinkaan aikaa sellasen hommaamiselle, you know.”
“... tai älyä”; Atte virnisteli takaisin, johon Pete puhahti äänekkäästi.
“Siihen älyä tarvita, mun käsittämätön maskuliininen vetovoima riittää”, hän ilmoitti itsevarmasti. Tähän Ilen viereen parkkeerannut Niko pärskähti epäuskoisena, ja se synnytti yleisen naurunsekaisen mekkalan Peten naistenmies-maineesta.Tai lähinnä sen puutteesta. Pete elehti vilkkaasti ja selitti jotain, mutta selitys jäi Aten ja Nikon naurunpurskahdusten alle.
Ile seurasi hälinää huvittuneena, mutta pysytteli sivussa hiljaisempana. Hälinä loppui kun pukuhuoneen ovelle koputettiin. Oven läpi kuului ärtynyt tytönääni:
“Vittu jätkät nyt tuutte sieltä nahistelemasta, kello on viis yli! Me ei makseta sikahintasta vuokraa siitä että te kökötätte pukkarissa!”
“Joo joo, älä hermoo siellä Kiia!” Niko huusi ulkopuolella olevalle tytölle ja mutisi sitten matalammalla äänellä Ilelle: “ Perkeleen kersantti Karoliina tuoki välil, ihan ku ne olis muuta ku kikatellu tuol salis äske.”
“Mitään kikatella ku lämmitellään! Alkakaa tulla sieltä!” kuului taas oven läpi todisteena siitä että kovan äänen lisäksi Kiialla oli myös tarkat korvat. Tai sitten hän vain tunsi pojat tarpeeksi hyvin ennustaakseen näiden vastakommentit.
Poikien kävellessä kohti suurta liikuntasalia Atte siirtyi Ilarin viereen ja ojensi kätensä.
“Täytyy nyt tulla sanomaan ihan käsipäivää niinku oikeilla ihmisillä on tapana”, ruskeatukkainen poika hymyili. “Mä oon Atte, ja tervetuloa joukkoon mun puolesta. Me ollaan vähä tällasia, pidetään törkeetä meteliä ja joskus voi näyttää siltä et me vaa tapellaan mut oikeesti meillä on hauskaa. Älä säikähdä.”
“Joo emmä”, Ile kiirehti vakuuttamaan. “Tää vaikuttaa aika jees porukalta, enköhän mä pärjää.”
Niko liittyi keskusteluun: “Joo kyl meidän kans pärjää, mut noita muijii kannattaa varoo. Yks virheliike, nii ne syö sut elävältä.” Niko yritti näyttää vakavalta, mutta silmien tuike kavalsi tämän taas yhdeksi vitsiksi.
Saliin tullessaan Ile huomasi, että puheena olleet “muijat” olivat jo ehtineet ympäröidä Ilen kanssa samaan aikaan ryhmään valitun uuden tytön ja pommittivat tätä nyt kysymyksillään. Ile tiesi, että olisi itse ihan kipsissä vastaavassa tilanteessa mutta vaaleaverikkö seisoi rennosti kaikkien keskipisteenä. Hän vastaili kysymyksiin ja nauroi toisten kommenteille ja huomautuksille.
Tytöt huomasivat tulijat ja lähtivät etenemään kohti päättäväisen näköisenä, ja pian Ile huomasi hätääntyneenä olevansa viiden innokkaan tytön huomion kohteena.
Pienikokoinen, vaaleahiuksinen tyttö käveli muiden eteen ja ojensi kätensä Ilelle.
“Terve, mä olen Milla.” Ile puristi hymyilevän tytön kättä, ja tämä alkoi esitellä muita tyttöjä.
“Tossa on Maria”, lähinnä Millaa seisova tyttö heilautti kättään esittäytyäkseen, “ja sit meitä on Nadja, Kiia ja tää Mirka tässä, joka valittiin samaan aikaan sun kanssa.”
Tytöt tervehtivät oman nimen kuullessaan, ja Ile yritti yhdistää kasvoja ja nimiä. Nadja oli kaunis tumma tyttö, jonka valtava ruskea kiharapehko oli sidottu ylös keikkumaan pienestäkin liikahduksesta. “Moi, Ilarihan se oli? Mua saa sanoo Natiks”, Nadja kommentoi omaa esittelyään. Värikkäisiin vaatteisiin pukeutunutta Kiiaa kuvasi parhaiten sana söpö, hän oli pieni ruskeasilmäinen tyttö jonka jokaisesta liikkeestä ja jopa seisoma-asennosta näkyi tanssitausta kauas. Sekä hän että Mirkaksi nimetty tulokas hymyilivät Ilelle lämpimästi. Ile nyökkäsi kaikille ja koitti vääntää kasvoilleen hymyntapaisen, vaikka tunsikin olonsa todella vaivaantuneeksi vieraiden tyttöjen tuijotuksen alla. Ahdingosta Ilen vapautti ryhmän valmentaja Heinonen, joka huuteli kaikki luokseen salin nurkkaan.
Ryhmäläiset levittäytyivät istumaan puoliympyrän muotoon Heinosen ympärille, ja hyvästä yhteishengestä huolimatta pojat ja tytöt ryhmittyivät luonnostaan hiukan erilleen. Ile hivuttautui istumaan reunimmaiseksi Nikon viereen ja risti kevyesti kätensä koukistettujen polviensa ympärille. Kaikkien huomio oli heidän opettajassaan, joka oli varustautunut lehtiöllä ja kynällä sekä joillain esitteden näköisillä lehtisillä.
“Noniin”, hän aloitti kuuluvalla äänellä, “mä ajattelin et ihan ekana ennenku tehään mitään me puhuttais vähä tän syksyn tavotteista ja toimintatavoista. Mihin me tähdätään syksyn harjotuksilla? Onko teillä ehdotuksia?”
“Mites olis se tavallinen joulunäytös? Tanssikoulujen sun muitten kanssa?” Milla oli ensimmäisenä äänessä.
“Joo, eiks me niitten kaa päästä edelleen esiintyy sun suhteilla?” Maria säesti ystäväänsä.
“Se kuulostaa hyvältä. Ja lisäks mulla olis ehdotus”, Heinonen myönteli, “tänä vuonna joulunäytöksessä on myös kilpailusarja nuorille ryhmille, palkintona selvää rahaa. Kiinnostasko teitä?”
“No raha nyt aina kiinnostaa”, Atte heitti saaden kaikki naurahtamaan. “Ei mut ihan tosissaan”, hän jatkoi, “ei se pahaa tekis ku ei kellään meistä sitä oo liikaa.”
“Tulis vähä lisää sykettä treeneihinki ku olis noin konkreettinen tavoite”, Kiia pohti ja sai myönteleviä nyökkäyksiä sieltä täältä.
Ryhmäänsä selkeästi tyytyväinen Heinonen puuttui taas keskusteluun.
“Hyvä, mä tiesin et tää kiinnostais teitä. Puhutaan siitä vielä lisää myöhemmin, täs on vielä yli kuukausi aikaa päättää ja ilmottautua. Sit ihan toiseen asiaan”, opettaja loi katseen Ileen ja Mirkaan ja jatkoi: “Viimeks jäi vähä tyngäksi toi tervetulotoivotus meidän uusille ryhmäläisille. Ilarille ja Mirkalle tiedoksi sama kuin näille kaikille muillekin: tää ryhmä on vapaaehtoinen, täällä ei oo pakko olla mut jos haluu olla niin mä oletan että on sitten täysillä. Koska nää kaikki muutkin kaverit on tosissaan, niillä ja mulla on oikeus olettaa että tekin ootte. Jos on jotain ongelmia, mä tykkään et asiat puhutaan halki. Huutaa saa ja kiukutellakin, mut tanssi otetaan tanssina. Kuulostaako tää teistä reilulta?” Hän katsoi odottavasti, ja sekä vaalea tyttö että Ile nyökkäsivät vakavin kasvoin.
“Hyvä”, mies nyökkäsi, “ja nyt sit kunnon aplodit ryhmän uusille ja vanhoille jäsenille ja tulevalle syksylle!”
Heinonen taputti raikuvasti hymy kasvoillaan, ja muiden yhtyessä hymyillen aplodeihin sali kajahteli yhteen lyövien käsien äänistä.
“Nonii, puheet riittää joten eiku asiaan”, opettaja nousi ylös ja muut seurasivat esimerkkiä. “Mä ajattelin tänää ottaa vähän aggressiivisempaa meininkiä joten perusvenyttelyn sijaan saatte lämmitellä ihan kunnolla. Hölkätkää pari lenkkiä salin ympäri ja sit jotain perusliikkeitä, tehkää sitä mistä tykkäätte ja mikä tuntuu hyvältä just nyt. Antaa mennä sitten!” Muutaman napakan kädentaputuksen saattelemina kaikki lähtivät hölkkäämään ympäri salia.
Ile hölkkäsi rennohkoa tahtia pari kierrosta ja lähti sitten ylittämään keskilattiaa. Hän teki sarjan nopeita pyörähdyksiä ja jalanojennuksia käsien myötäillessä liikkeitä sivulla, tuttu sarja modernin tanssin harrastusajoilta. Muille se ei ollut ilmeisesti yhtä tuttua, sillä Ile huomasi joidenkin tuijottavan häntä ihailevasti. Ilen silmät osuivat erityisesti Nikoon, joka oli pysähtynyt lattian reunalle katsomaan Ilarin pyörimistä. Tullessaan huomatuksi Niko virnisti ja iski ilkikurisena silmää, mikä sai Ilen astumaan liian painokkaasti tasapainojalalleen ja horjahtamaan. Tästä sisuuntuneena Ile lisäsi pyörähdystensä vauhtia , kädet ja jalat myötäilivät vartalon pyörimisliikettä yhä terävämmin, ja huimaa vauhtia etenevä poika päätti sarjansa salin toisessa päässä syvään spagaatiin ojentaen koko kehonsa etummaisen jalan päälle kädet eteenpäin taivutettuna.
Ile nousi ylös, puhalsi hiuksia silmiltään ja jatkoi. Ristiaskel, hidas luisu eteenpäin, askel, askel, askel, nopeasti ja terävästi ja taas hidas luisu, ristiaskelsarja. Mekaanisuus väistyi, Ile vajosi yhä syvemmälle tanssiinsa. Ja unohtaessaan muut ryhmäläiset, unohtaessaan opettajan, unohtaessaan kaiken muun paitsi vartalon rytmisen liikkeen Ile unohti myös jännityksensä ja päästi irti. Lattialla ilmeikkäästi, silmät suljettuina liitelevä poika oli aivan eri ihminen kuin tanssisalin ulkopuolella. Vieno hymy huulillaan mutta kuitenkin äärimmäisen keskittyneenä Ile kävi läpi lämmittelysarjan toisensa jälkeen. Hän unohti ajankulun muistaessaan taas miksi rakasti tanssia niin. Rakasti sitä, että keho puhui suun sijaan. Tanssin universaali kieli ei koskaan pettänyt Ileä, toisin kuin sanat ja lauseet.
“Ja sit alkaa riittää, kokoontukaas tänne päin kaikki!” tanssinopettajan ääni havahdutti Ilen taas tähän aikaan ja paikkaan. Hän lähti kävelemään Heinosta kohti, ja säpsähti melkein korvanjuurestaan kuuluvaa pojanääntä:
“Aika siistin näköstä toi sun juttu, jotain balettiiko sä vedit?” Niko hymyili valkoiset hampaat vilkkuen kävellessään Ilarin rinnalle. Toinen punastui tahtomattaan, yllättävät kehut hämmensivät aina.
“Mähän sanoin et oon tanssinu modernia, ei tos nyt mitään kummaa ollu”, Ile vähätteli.
“No vittu oli se ainaki takuulla iha eri planeetalta ku mikään mitä mä oon ikinä tehny. Tai kukaan meistä.”
“No mut ei siinä silti ollu mitää ihmeellistä”, Ile vielä yritti.
“No vittu ihan sama”, Niko nauroi, “saat joka tapaukses opettaa mulle joskus miten toi tehää. Kato aina pitää oppii uutta.”
Ile pudisteli päätään aina vain hymyilevälle Nikolle kävellessään muiden seuraan ja siirtäessään huomionsa tanssinopettajaan.
“No niin”, Heinonen aloitti, “kokeillaan tänään yhtä uutta pätkää ja lisäks voitas jutella vielä lopuks vähän enemmän tästä syksystä, mulla olis teille lisää ajateltavaa. Miltäs kuulostaa?” Ryhmäläiset nyökkäilivät vastaukseksi, ja alkoivat käskemättä levittäytyä laajemmalti lattialle kukin hakien hiukan omaa tilaa.
Ilari jättäytyi taakse ja vetäytyi hiukan sivumpaan ryhmän keskeltä. Hän vilkaisi sivulle, ja huomasi vieressään hymyilevän Nikon. Epämääräistä tyytyväisyyttä tuntien Ile hymyili hiukan takaisin ja keskittyi sitten uuteen koreografiaan.
Uusi koreografia, jota Heinonen halusi heidän kokeilevan, oli hyvin fyysinen ja jollain lailla miehekäs, Ile pohti. Punnerruksineen ja terävine nyrkinisku-askel -yhdistelmineen se muistutti melkein enemmän taistelua kuin tanssia. Vaativuus oli kuitenkin ihan tervetullutta vaihtelua, pitkästä aikaa jo harjoitellessa tuli hiki.
“Hyvä hyvä”, Heinonen huuteli edestä, “ja sit vaan vielä vähä terävämmin ja nopeemmin! Isku, isku, ympäri, jalat maahan, pudotus! Ja sit punnerra, punnerra, kierähdys ja ylös!” Heinosen ääni oli kova ja kantava, hän kuulosti itse hyvin innostuneelta ja sai kaikki tsemppaamaan enemmän.
“No jos otetaan musiikin kanssa, saatte vähä potkua! Ottakaa rintamasuunta tohon seinään”, opettaja osoitti salin toista pitkää sivua joka oli peilien peitossa, “näätte vähä että teette samaan tahtiin ja et miltä se näyttää ku teette yhessä nyt kaikki, Ile ja Mirkaki.”
Kaikki kääntyivät, ja Ile huomasi olevansa nyt kaikkien katseiden kohteena eturivissä, mutta päätti epämukavuudestaan huolimatta koittaa keskittyä vain omaan tanssiinsa.
Musiikki alkoi, Ile kuunteli raskaan ja nopeatempoisen kappaleen alkutahteja ja koitti saada kiinni biisin tunnelmasta. Tanssi lähti aina tunteesta. Ile tiesi, ettei voisi antaa katsojalle mitään sellaista mitä hänessä ei ollut, joten välittääkseen tanssin sisältämän tunnelatauksen hänen olisi ensin sisäistettävä se itse.
“Vedetään tää sarja nyt kaks kertaa”, Heinonen huuteli musiikin päälle. “Ja lähtee vii, kuu, see ja kaa!”
Ile toisti äsken opeteltuja kuvioita katse peilissä, huomio sisäänpäin kääntyneenä. Polvien notkistus, jalkojen tamppaus, terävät nyrkiniskut eteen, Ilen liikkeet olivat vihaisia kuten biisikin, hiukset valuivat silmille pään heilautuksissa mutta hän ei huomannut. Vaikeinta oli suorilta jaloilta punnerukseen pudottautuminen, ei riittänyt että tasapaino säilyi vaan liike piti tietysti tehdä myös tyylikkäästi. Ile irrotti toisen käden lattiasta, pyörähti kyljen kautta ympäri ja ponnisti sitten jaloilleen. Kaikuva tömähdys ympäri salia kertoi kaikkien pysyvän suht tahdissa, jopa hennoimmalta näyttäneet tytöt suoriutuivat vaativasta koreografiasta ongelmitta. Heinonen tunsi ryhmänsä, Ile ajatteli entistä tyytyväisempänä valintaansa.
Ylös noustessaan Ilen silmät osuivat vieressä tanssivaan Nikoon. Tämän liikkeet olivat sulavia, melkein kissamaisia. Hihattoman paidan paljaaksi jättämät käsivarret kuuluivat eittämättä tanssijalle, ne olivat lihaksikkaat mutta eivät mitenkään silmiinpistävän pullottavalla muskelityylillä vaan vain jäntevyys ja hallitut liikkeet kielivät ihon alla piilevästä voimasta. Hiukset pörrössä ja hymy naamalla heiluva Niko toi Ilarille mieleen jonkun animehahmon. Ajatus sai vaalean pojan hymähtelemään itsekseen.
Toisen sarjan päätyttyä opettaja kävi sammuttamassa musiikin ja kutsui ryhmäläiset taas luokseen. Kaikki olivat kuumissaan, joku pyyhki hikeä otsaltaan mutta kaikki näyttivät tyytyväisiltä harjoitukseen.
“No niin, sit siihen toiseen asiaan”, Heinonen aloitti kaikkien saavuttua paikalle. “Mä tiedän, et moni teistä on kiinnostunut tanssimisen lisäks myös koreografian tekemisestä, ja siks mä haluaisin heittää ilmoille ehdotuksen. Mitä jos te tekisitte ite koko kisatanssinne alusta loppuun? Mä auttaisin totta kai, mut haluaisin heittää pallon ja pääpainon nyt teille, et homma lähtis entistä enemmän teidän toiveista ja ajatuksista liikkeelle. Kukas kannattaa ajatusta?”
Lähes kaikki kädet nousivat pystyyn, Nikon, Millan ja Marian ensimmäisinä ja innokkaimpina. Ilari yhtyi hetken epäröinnin jälkeen ajatukseen ja nosti kätensä.
“No entäs onko joku ehdottomasti ajatusta vastaan?” opettaja vielä varmisti. Kukaan ei nostanut kättään.
“Ei mun mielestä silti kenenkään oo niinku pakko osallistua”, Milla ehätti selittämään, “ku kyl mä tiiän ettei se kiinnosta kaikkia niin paljon ku toisia.”
“Joo”, Nikokin myönteli, “mut ois aika jees silti jos kaikki sais suunsa auki jos joku kuningasajatus iskee.”
“Tai edes joku pienempi ajatus”, Milla hymähti.
“Joo joo vaikka vittu olis ajatus meidän kengännauhojen väristä, mut pointti oli se, että sanoo ääneen”, Niko puhahti saaden monet naurahtamaan ääneen.
“Hyvä hyvä”, Heinonen otti taas puheenvuoron itselleen, “mä kyl uskon että tässä ryhmässä on kaikkien ajatuksille tilaa. Tänään ei nyt aleta päättämään mitään, mut mä haluaisin et ens tuntia varten kaikki miettis kotonaan joitain juttuja. Ensinnäkin: haluatteko te jotenkin profiloitua tiettyyn tanssityyliin. Niinku tiedätte, ollaan aiemmin vedetty aika lailla laidasta laitaan, mut miettikää et haluatteko vetää puhtaampaa streettiä tai showtanssia tai vaikka hip hoppia, tai vaikka ottaa vaikutteita jostain kilpatansseista.”
Aihe herätti heti ajatuksia ja keskustelua, mutta opettaja korotti ääntään hälinän yli.
“Ja toiseks, tuokaa ens tunnille jotain musaa mikä inspiroi teitä. Ihan sama mitä, ei tarvi olla edes sellasta minkä tahtiin voi tanssia tai haluaisitte tanssia, kunhan se herättää teissä jotain fiiliksiä. Onko homma selvä?”
Kaikki myöntelivät nyökytellen, Ilen ajatukset karkasivat jo kotiin selailemaan levyhyllyä ja miettimään innostavia biisejä.
“Niin joo, ja sit vielä yks juttu ennen ku lähette”, Heinonen muisti. Hän käveli repulleen ja kaiveli sieltä pinkan paperia.
“Mä lisäsin Ilarin ja Mirkan tiedot soittoringin sekaan, ottakaa kaikki siitä yks lappu.”
Mirkan kysyvään ilmeeseen opettaja vastasi: “Tarkotus on siis se, et jos tulee jotain muutoksia, lisätreenejä tai peruutuksia tai mitä vaan, nii riittää et mä soitan yhelle eli listassa ekana olevalle, ja sit jokainen ilmottaa aina listassa seuraavana olevalle eikä mun tarvi soitella kaikkia läpi.” Kaikille yhteisesti hän lisäsi: “Tarkistakaa nyt kaikki et tiedot on oikein että info kulkee jatkossakin niinku pitää.”
Hetken hiljaisuudessa kuului vain paperien rapinaa. Ile silmäili listaa läpi, kännykännumeroiden lisäksi monen kohdalla oli sähköposti- tai messenger-osoite. Ile huomasi ilokseen että Niko kuului heihin. Ei tarvinnut siis edes kysyä ja keksiä jotain hölmöjä syitä.
“No niin, siinä tais olla sitten kaikki”, opettaja lopulta sanoi kun kukaan ei löytänyt korjattavaa tiedoistaan. “Maanantaina sit taas, ja jatkossa kaks kertaa viikossa ellei toisin ilmoiteta. Hyvät viikonloput ja leikkikää kiltisti, saatte poistua” Heinonen heitti ja sai vastaukseksi iloisia huudahduksia ja toivotuksia.
Poikien pukuhuoneessa ei vaihteeksi juurikaan puhuttu, kaikki vaikuttivat olevan melko ajatuksissaan. Pete kiskoi jo päällysvaatteitaan niskaan Ilen tullessa pukuhuoneeseen, ja Attekin totesi painuvansa vasta kotona suihkuun ja katosi ovesta huutaen heipat peräänsä. Ile huomasi taas olevansa Nikon kanssa viimeisiä, kahden hiljaisessa pukuhuoneessa. Yllättäen ajatus ei häirinnyt häntä, sillä parturipojan seurassa oli edelleen rentoa olla. Ei ollut sellaista tunnetta, että olisi pitänyt sanoa jotain tai että toinen olisi odottanut Ileltä jotain. Hiljaisuus ei ollut painostava vaan luonteva. Ile päätti Aten tavoin käydä pesulla vasta kotona, eipä tarvisi kulkea tukka märkänä nyt jo viileähkössä syysilmassa. Hän kasaili tavaroitaan ja kuunteli vieressä hyörivän Nikon hyräilyä. Joillakin sitä virtaa riittää, Ile tuumi hyväntahtoisesti.
“No nähään sit maanantaina?” lähtövalmis Niko kääntyi Ilen puoleen.
“Joo, nähään”, Ile vastasi nyökäten.
Niko seisoi vielä hetken hiljaa ja lähti sitten ulos jättäen Ilarille kumman tunteen, että toinen olisi halunnut sanoa vielä jotain mutta muuttanut mielensä. Mitä kummaa? Ile ihmetteli, mutta käänsi sitten ajatuksensa muualle. Mikäpä hän oli toisen mielenliikkeitä tulkitsemaan.
* * * * * * * * * * *
Niko nojasi päätään bussin ikkunaa vasten ja katseli ohi vilistäviä maisemia puoliajatuksissaan. Hänellä oli hyvä olo, kiitos tanssiharjoitusten. Uusi rankka koreografia oli ollut omiaan ylimääräisen energian purkamiseen. Ryhmä toimi todella hyvin, sen kyllä huomasi. Ile ja Mirka sopivat joukkoon loistavasti, ja ryhmän taso tuntui sen kuin paranevan heidän tulonsa myötä. Jokainen jäsen toi tanssillisesti jotain omaa ryhmään, tämän Niko oli havainnut tänään Ilaria katsellessaan. Poika todella osasi tanssia, Nikon oli todettava se yhä uudelleen. Hän oli seurannut Ilen harjoittelua ihailun ja hämmästyksen sekaisin tuntein. Mikä kummastutti Nikoa eniten, oli se, ettei Ilari edes tuntunut pitävän tanssiaan kovin ihmeellisenä.
Niko havahtui hieman mietteistään bussin pysähtyessä jarrut kirskuen pysäkille. Niko korjasi asentoaan ja vilkaisi bussiin noussutta huohottavaa miestä, joka oli ilmeisesti juossut kovaa vauhtia ehtiäkseen kyytiin. Pian Niko kuitenkin siirsi taas katseensa maisemiin ja vajosi uudelleen mietteisiinsä.
Häntä vaivasi hieman tilanne pukukopissa. Niko oli jo tehnyt lähtöä ja vilkaissut Ileä, joka oli kasannut tavaroitaan penkillä. Niko ei tiennyt mikä, mutta jokin pojassa oli niin kiinnostavaa, että Niko oli viettänyt koko treeniajan katselemalla pikemminkin tätä kuin Heinosen opetusta. Tämä oli jo sinänsä omituista Nikolle, jolle tanssitunnit olivat paikka jossa hän keskittyi enemmän kuin missään muualla. Ilari vaikutti mielenkiintoiselta, ja Niko olisi tahtonut jutella tämän kanssa enemmänkin. Hän oli jo melkein pyytänyt Ileä kanssaan jonnekin, vaikka kaupungille, mutta ei ollut saanut sanoja suustaan ja oli lähtenyt paikalta.
Niko ei voinut ymmärtää omaa käytöstään. Ei todella ollut hänen tapaistaan olla millään lailla varautunut tai erityisen vieraanvarainen, mutta pukuhuoneessa häneen oli iskenyt jokin omituinen ujous. Mistä sitä tiesi, pitikö Ilari hänestä ollenkaan? Ile vaikutti muutenkin vielä hieman varautuneelta heidän joukossaan, eikä Niko ollut tahtonut säikyttää poikaa olemalla liian tungetteleva heti alkuunsa. Niko ajatteli tämän olevan loogista, mutta silti häntä häiritsi oma ujoutensa. Yleensä Niko puhui mitä sylki suuhun toi, eikä pahemmin miettinyt tekemisiään tai sanomisiaan.
Mikä Ilestä tekee niin poikkeuksellisen että mä käyttäydyn näin, Niko pohti jäädessään pois kyydistä kotipysäkillään ja kävellessään kotiin.
Niko avasi kotioven avaimillaan ja potki kengät jaloistaan. Toinen lensi hyllyn alle ja toinen jäi väärinpäin, mutta Niko ei jaksanut välittää. Takkinsa hän kuitenkin ripusti naulakkoon kuullessaan äitinsä puuhastelevan keittiössä. Niko rapsutti vielä häntä tervehtimään tullutta, iloisesti häntäänsä heiluttavaa koiraa. ”Mitä poika”, Niko hymyili ja taputti koiraa, joka haukahti vastaukseksi.
”Nikoko tuli?” kuului huuto keittiöstä. Niko asteli keittiöön koira perässään ja näki äitinsä hellan äärellä kattilaa hämmentämässä.
”No minä, kuka muukaan”, Niko sanoi ja rojahti tuolille pöydän ääreen.
”Isä ei oo vielä tullut, se lupas pysähtyä kaupassa kotimatkalla kun mä huomasin että meillä ei oo ruokakermaa”, Nikon äiti puheli. ”Ruoaks on kanakastiketta ja riisiä”, hän lisäsi kääntyessään Nikoon päin. ”Oliko rankat treenit?”
Niko venytteli käsiään ja nyökkäsi. ”Oli joo, vedettiin tänään sellasta vähän raskaampaa tyyliä. Missä Nea on?”
”Tässä”, Nikon pikkusisko sanoi saapuessaan keittiöön. ”Voisitsä Niko auttaa mua fyssanläksyissä ku mä en osaa”, Nea kysyi veljeltään kaataessaan itselleen lasiin tuoremehua.
”Tuskin musta apua on, mä itekään niitä osannu ees yläasteella enkä osaa vieläkään”, Niko tuhahti.
”No yrität ees, fyssanmaikka huutaa jos mä en oo taaskaan tehny läksyjä, tai siis”, Nea lisäsi vilkaisten äitiinsä, joka oli kohottanut kulmiaan kysyvänä, ”kyllä mä ne aina yritän tehä mut joskus siitä ei vaan tuu mitään.”
”Voisit osata paremmin jos kuluttaisit aikaas oikeesti niiden tehtävien tekemiseen etkä siellä netissä roikkumiseen”, heidän äitinsä huomautti lieden ääreltä.
”No joo joo”, Nea mutisi ja pyöräytti silmiään. Sitten hän siirsi katseensa Nikoon. ”Hei etkö sä sanonuki et teille tuli jotain uusia tyyppejä sinne tanssiin, millasia ne on?” Nea kysyi veljeltään.
Niko kohottautui hieman tuolillaan. ”Joo, yks tyttö ja yks poika. Se tyttö on Mirka ja se on kaheksantoista ja on tosi hyvä tanssija. Semmonen vaalee lyhyttukkanen.”
Nea pyöräytti uudelleen silmiään. ”No joo mut entäs se poika?”
Nikon ajatuksiin piirtyi välittömästi kuva Ilestä. ”Se on tosi hyvä tyyppi! Semmonen vaaleenruskeetukkanen aika rauhallinen jätkä. Ihan mielettömän hyvä tanssii, en oo ikinä nähny mitään sellasta. Tänään se veti harkoissa jotain vähän ehkä balettityyppistä, ehkä jotain modernia tanssia. Se on ihan loistava”, hän sanoi ja näki kuinka Nean silmiin syttyi innostunut kiilto.
”Aijaa? Onks se söpö?” Nea kysyi hymyillen.
Niko tuhahti. ”No oishan se pitäny arvata et sua kiinnostaa.”
”No kai nyt! Sä et sitä paitsi vastannu”, Nea intti.
”Ei siinä mitään tavatonta oo mut kai se on ihan söpö joo”, Niko sanoi sanat sen enempää ajattelematta.
Nea hihkaisi. ”Mä arvasin! Sun pitää ystävystyy sen kanssa ja sit sä voit tuoda sen tänne ja –”
”- ja sä voisit lopettaa ton mun parittamisen jokaiselle jätkälle josta mä puhun”, Niko lopetti lauseen. ”Äiti sano Nealle et se lopettaa.”
Sisarusten äiti hymyili ruoanlaittonsa lomasta. ”Onko se mukava se poika, mikä sen nimi olikaan?” äiti kysyi ja Niko voihkaisi.
”Et nyt säkin! Mitä täs talossa pitäs tehä et sais olla rauhassa?”
Nea hymyili leveästi keikkuen tuolillaan. ”No älä nyt, me vaan ajatellaan sun parastas. Mikä sen nimi on?”
Niko huokaisi alistuen. ”Ilari. Tai Ileks sitä sanotaan.”
Nea huokaisi onnellisen näköisenä. ”Ile. Niko ja Ile. Se kuulostaa hyvältä.”
”Äiti!” Niko parahti, mutta tämä vain nauroi.
”No Nea, älä nyt liikaa veljeäs kiusaa. Mutta voisit Niko tuoda sen joskus kylään tänne sen Ilarin”, äiti lisäsi Nikoon katsoen. Niko mulkaisi äitiänsäkin.
”No joo joo. Millon ruoka on valmista?”
”Riippuu millon isäs ehtii kotiin, mutta kyllä tässä voi tunti mennä”, hänen äitinsä vastasi. Niko nousi pöydästä.
”Ok, no mä käyn sit ensin suihkussa, en ehtiny käymään opistolla.”
”Oliko liian kiire jutella ILEN kanssa?” kuului keittiöstä Nean huuto Nikon astellessa suihkua kohti. Niko voihkaisi.
Niko astui pyyhe lanteillaan huoneeseensa ja laittoi valot päälle. Hän suuntasi vaatekaapilleen ja puki bokserit päälleen. Niko kuivasi vielä hieman hiuksiaan ja heitti sitten pyyhkeen vaatekaapin oven päälle roikkumaan. Hän katsoi itseään vaatekaappinsa vieressä olevasta peilistä ja hymyili peilikuvalleen väsyneesti. Peilistä hymyili takaisin tutunnäköinen, sinisilmäinen keskimittainen poika. Niko suki sormillaan märkää tukkaansa, ja peilikuvan poika nosti myös kätensä tummiin, lyhyisiin, epäsymmetrisesti leikattuihin hiuksiinsa. Niko sormeili etutukan lomasta pilkistäviä violetteja ja sinisiä raitoja otsaansa rypistäen. Ne olivat jo haalistuneet hieman, ja Niko alkoikin käydä päässään läpi seuraavia värivaihtoehtoja. Hiustensa nykyiseen malliin hän oli kiintynyt eikä ollut aikeissa luopua siitä hetkeen. Tosin, Nikolle kuukausikin samassa tukassa oli jo merkillistä. Häntä oli kutsuttu turhamaiseksi, mutta poika itse ei ajatellut sitä niin. Hiukset olivat hänelle harrastus, jonka kanssa oli kiva kokeilla kaikkea uutta. Samaan tapaan kuin tanssikin.
Niko hymähti mietteilleen ja kääntyi sitten pois peilin luota. Huoneen toisella seinällä oleva tietokone sai hänet ajattelemaan tänään tanssitunnilla jaettuja yhteystietolappuja. Listassa oli ollut Ilarin ja Mirkankin meseosoitteet, ja Niko päätti lisätä molemmat saman tien omalle listalleen. Hän veti sängyn päällä lojuneen t-paidan ylleen ja istui tietokoneensa ääreen avaten sen samalla.
Nikon kirjautuessa sisään ruudulle lävähti tiedote. ”
ilari.lehtisaari@hotmail.com haluaa lisätä sinut yhteystietolistalleen”. Nikon kasvoille levisi hymy ja hän hyväksyi Ilarin pyynnön luokitellen pojan samalla samaan ryhmään muiden tanssiryhmäläistensä kanssa. Niko huomasi ilahtuneena Ilarin olevan ilmeisesti myös koneen äärellä, ja hän klikkasi keskustelun auki aikeissaan tervehtiä poikaa. Nikon sormet kuitenkin jähmettyivät näppäimistölle. Mitä hän sanoisi? Olisiko Ilen mielestä outoa, jos hän noin vain alkaisi heti jutella? Aivan kuin hänellä olisi ollut kiire kotiin koneelle, vaikka he juuri vasta näkivät treeneissä. Niko kuitenkin tajusi epäröintinsä tyhmäksi, sillä Ilarihan se oli jo ehtinyt pyytää hänet kaverikseen. Oli siis tavallaan Nikon vuoro avata keskustelu. Niko painoi uudelleen sormensa näppäimille ja kirjoitti.
HairStylist #1 sanoo (17:39):
ai kato moi, mitä jätkä!
Niko tuijotti keskusteluikkunaa ja huomasi jostain tuntemattomasta syystä jännittävänsä Ilarin vastausta. Jos tämä nyt vastaisi ollenkaan, poikahan saattoi olla suihkussa tai syömässä tai missä vain. Ruudun alareuna kuitenkin ilmoitti saman tien Ilarin kirjoittavan viestiä.
Ile sanoo 17:40:
no moi. Mitäpä, kunhan istun ja kulutan aikaa, jotain läksyjä olis kai enkuntunnille huomiselle muttei oikein kiinnosta. Mitäpä ite?
HairStylist #1 sanoo (17:42):
no kuka ny läksyjä jaksaa? ei täs mitään ihmeellistä, pakenin tänne mun huoneeseen ku mutsi ja sisko rupes kälättää tuol keittiös
Ile sanoo 17:42:
Heh, oman asunnon iloja tää rauha ja hiljasuus. Sullon sisko?
HairStylist #1 sanoo (17:45):
joo tommone 13-vee kakara, äärimmäisen rasittava tapaus. tai no on se välil ihan kivaki mut yleensä sitä ei vaan saa hiljaseks
Ile sanoo 2008 17:46:
Siistiä. Kai. On siinä kyl puolensaki, siis ettei oo ainut lapsi mut sit tosiaan noi varjopuoletki, varsinki tommosis pikkukimmoissa
Niko hymähti. Varjopuolensa, tosiaan.
Ile sanoo 17:49:
Onks teitä enemmänki ku te kaks?
HairStylist #1 sanoo (17:50):
ei oo ku me, mutsi ja faija. tämmöne niin tylsä perusperhe ku vaan voi olla
Ile sanoo 17:51:
onks kultanennoutaja ja farkkuvolvo sit kans?
Ile sanoo 17:51:
omakotitalo esikaupunkialueella ja sillee, suomalainen unelma
Hah, Niko ajatteli. Hänen perheensä taisi tosiaan olla sellainen mitä muut saattoivat kutsua unelmaksi. Mutta jos häneltä itseltään kysyttiin…
HairStylist #1 sanoo (17:53):
suomalainen unelma todellaki... no ehkä jolleki muulle ku mulle. mut ei kyl volvoo löydy mut jos tommonen hömelö sekarotunen piski lasketaan ni sit on koirapuoliki kasassa
Ile sanoo 17:54:
joo sekarotunenki ajaa saman asian täs tapaukses.
HairStylist #1 sanoo (17:55):
sul mahtaa olla rennot oltavat siellä, ei ylimäärästä porukkaa juoksemas jaloissa ja taistelemas suihkuvuoroista?
Ile sanoo 17:56:
no joo. eikä valittamas sotkuista tai mistää.. mut on tää tylsääki välil
Ile sanoo 17:56:
vähä tälläst et duuniin ja kotiin ja duuniin ja kotii ja välis vähä koulua
Ile sanoo 17:57:
olis jees välillä tehä muutaki... mut vieras kaupunki ja yksin, nii minkäs teet
HairStylist #1 sanoo (17:58):
ai sä et oo viel ees tuol keskustas kierrelly?
Ile sanoo 17:58:
no oommä ny vähä, mut on se ny yksin ihan pöljää
Ile sanoo 17:58:
jossain kauppakeskukses pyöriä
Niko rypisti kulmiaan. Jos hän osasi yhtään ihmisiä lukea, Ile vaikutti kaipaavan seuraa. Tekikö poika sen tietoisesti, sitä Niko ei tiennyt. Mutta väliäkö sillä, Niko totesi. Ile oli hauskantuntuinen tyyppi, ja Niko olisi mielellään tutustunut tähän hieman enemmänkin. Toinen asia oli, kiinnostiko hän Ileä ollenkaan. No, voisihan poika aina kieltäytyä seurasta.
HairStylist #1 sanoo (17:59):
no mut hei jos sä haluut seuraa ni kyllähän mä voisin lähtee messii
HairStylist #1 sanoo (17:59):
sellane henkilökohtanen kaupunkiopas you know
Ile sanoo 17:59:
ai? no mikä ettei, joku ilta ku ei oo duunia tai mitää
HairStylist #1 sanoo (17:59):
tosin varotan sit et saatat joutuu mystisesti raahatuks esimerkiks vaatekauppoihin
HairStylist #1 sanoo (18:00):
et jos se ei pelota
Ile sanoo 18:00:
jaha, no sit pistetää uuteen harkintaan
Ile lähetetty 8.10.1708 18:00:
no ei, ehkä mä kestän
HairStylist #1 sanoo (18:00):
mä lupaan olla helläkätinen
Ile sanoo 18:00:
niinku mies, ehehe
Ile sanoo 18:00:
no sit it's a deal
Nikon kasvoille levisi hymy. Hän oli hetken epäröinyt ehdottaessaan lähtevänsä Ilen mukaan kaupungille, mutta tajunnut sitten kummallisen epäröintinsä. Ile oli uusi kaupungissa eikä tällä varmaankaan ollut vielä paljon tuttuja tai kavereita Jyväskylässä.
HairStylist #1 sanoo (18:01):
no nii just! eiku oon kyl ihan kiltisti, oot sentäs melkeinpä jyväskyläneitsyt
Ile sanoo 18:01:
joku kerta vaik ennen harkkoja?
HairStylist #1 sanoo (18:01):
no joo mikä ettei, parempi enne ku jälkeen ettei väsytä liikaa
Ile sanoo 18:01:
hahaha, kuule tällasta stadin kundia ei yks maalaiskaupunki säikyttele
nii just
HairStylist #1 sanoo (18:03):
nii no huomioonottaen sun edellisen kotikaupungin ni ehkä mun pitäis lähinnä esitellä sulle jotain käsityöputiikkeja tai muuta eksoottista
HairStylist #1 sanoo (18:04):
stadis ei vissiin muuta ookaan ku viimesintä muotia ja tavarataloja
Ile sanoo 18:04:
joo ja jos vaik joku k-rauta-maatalous löytyy ni olis siistii nähä ihan oikee traktori vaikka!
Niko nauroi ääneen. Häntä hymyilytti muutenkin; Ilestä paljastui uusia puolia jatkuvasti. Tällä oli huumorintajua, sen Niko jo tiesi. Ile vaikutti muutenkin kovin rennolta jutellessaan melkein tuntemattoman pojan kanssa arkisista asioista. Tai eiväthän he tuntemattomia olleet, Niko ajatteli, eivät vain olleet puhuneet paljoa aiemmin. Nyt Niko ei voinut ymmärtää, miksi.
Ile sanoo 18:04:
tai sit ei
Ile sanoo 18:05:
jos nyt vaa esittelet paikat missä täällä jengi viettää aikaa
HairStylist #1 sanoo (18:05):
no enköhän mä siihen kykene
HairStylist #1 sanoo (18:06):
se on sit niinku sovittu
Ile sanoo 18:06:
eikä se stadi vieläkää ole mikää ihmemaa
Ile sanoo 18:07:
hyvä homma, pääsee vähä tuulettuu!
HairStylist #1 sanoo (18:07):
no mä jaksan uskoo et tähän verrattuna se vaik oliski
jees pitäähän sut nyt saada välil ulos poikamiesboksista
Ile sanoo 18:10:
näh, samaa paskaa eri paketissa, sanoisin.. tai no, on se pakko sanoo et sun näköstä tyyppiä varmaan tuijotettas vähemmän stadissa, siel tuskin kukaan vaivautus toista kertaa kattomaan mut voin kuvitella et täällä mummot vaihtaa kadun puolta vastaantullessa?
eikä tää nyt iha mikään boksi oo, sentäs kaksio. näköalana tosin vastakkaisen talon seinä.
HairStylist #1 sanoo (18:13):
no kyllähän mummoja vähä hirvittää ku kaupungin ykköshiustaitelija menee tuol kaduilla, pakko myöntää. stadi ois siisti nähä just sen takii et näkis vähä erilaisempii ihmisii ku nää perustallaajat tääl. mut eihän maailma helsinkiin lopu, suurkaupungit odottaa mua
ai se on kuitenki jonki kokonenki se sun kämppä?
HairStylist #1 sanoo (18:13):
no hei sinne sit vaan vaik tanssiporukan kaa vähän bilettää ! hahaa
Ile sanoo 18:16:
heh vai suurkaupungit... niinku lontoo vaiko kenties ihan new york ja sit samaa vauhtia Hollywoodiin asti?
no on täs nelkyt neliöö, mut sit saaki kyl painaa töitä et saa vuokran maksettua...
joopa joo, eipä mennä asioiden edelle, en oo saamas häätöö suurinpiirtein vieraittein tyyppien takia, kyl mä tiiä nää bilekuviot, yhtäkkii on kämppä täynnä tyyppejä joita kukaan ei myönnä tuntevansa
Helvetti, Niko ajatteli. Ile ymmärsi hänet nyt väärin. Niko tunsi outoa hermostusta ja kirjoitti nopeasti vastauksen.
HairStylist #1 sanoo (18:19):
lontoo kuulostas näin aluks aika hyvältä, ehkä noi amerikanmaat sit sen jälkee
no läppäähän mä heitin tietenki, kylhän noit surullisenkuuluisii tapauksia on. mut hei meiän porukka on kyl aika kunnollista, ei kukaan oo semmone hardcore-bilettäjä. a), heinonen tappais meiät, ja b), no siinä se oliki
Ile sanoo 18:18:
jotenki vois kuvitella kyl siitä heinosesta, se tuntuu olevan aika tosissaan tossa ja kai sit olettaa et muutki on? ja kai se mun kohtalo sit on isännöidä jotain illanistujaisia ku muut raukat majailee viel mamman nurkissa
HairStylist #1 sanoo (18:25):
joo se on kyl, se oli ite aikoinaan niin kova tekijä ja on se kyl vieläki ku joskus intoutuu oikee, ja se näkyy kyl heti jos jollain on lahjoja eikä se haluu et niit heitetään hukkaan millää turhalla paskalla. et jos itteä ei kiinnosta tarpeeks ni sit se kehottaa miettii jotain muuta ryhmää kyl
jätkältähän tulee läppää ! pliis heitä toi petelle, sitä ottaa aivoon jos sen miehisyyttä tallataan
HairStylist #1 sanoo (18:25):
ihan näin vinkkinä
Ile sanoo 18:27:
kai sitä sit täytyy, pientä henkistä kukkotappelua ihan sen merkeissä et pääsee jengiin mukaan.
millasta porukkaa ne muut muuten on? tasokasta joo, mut noin niinku muute?
Ile sanoo 18:28:
onks jotai erityistä mitä pitäs tietää
Tosiaan. Eihän Ile varmaan tiennyt oikein mitään kenestäkään heistä. Treeneissä ei hirveästi ehtinyt muutenkaan jutella, mitä nyt pukuhuoneessa, ja Ile oli ainakin kahdella ensimmäisellä tunnilla näyttänyt keskittyvän lähinnä tanssiin ja muun ryhmän tarkkailuun. Nikon kanssa Ile oli eniten jutellut, eivätkä hekään vielä kovin hyvin tunteneet. Niko mietti vähän aikaa ja alkoi sitten kertoa ryhmäläisistä.
HairStylist #1 sanoo (18:31):
no ei meil kyl oikeesti tartte taistella et pääsis mukaan johonki juttuihi, sen verran avointa porukkaa kaikki. no ööö pete on just semmone tarzan-tyyppine, mut hyvä jätkä joka tapaukses. atte on sellane easygoing-jätkä, heittää paljon läppää jonka tasosta ei puhuta sit sen enempää. sil on tosiaan se tyttökaveri linda
HairStylist #1 sanoo (18:31):
atte on lukion kolmosel ja pete kakkosella
Ile sanoo 18:32:
joo.. olikse nii että te ootte aten kaa tuntenu pitempäänki?
HairStylist #1 sanoo (18:34):
ja tytöt nyt on sellasii kikattajia mut ku päästään tanssii ni kyl ne on kovia. kiia saattaa tuntuu vähän määräilevältä mut sille pitää vaan sanoo siitä ni kyl se jarruttelee sit. sit nati on aina ilonen ja pirtee ja puhuu paljon ku ittee väsyttää eikä jaksas
HairStylist #1 sanoo (18:34):
ja sit on milla ja maria, ne on parhait kavereit 4ever ja aina yhes joka paikassa, ne on aika samantyyppisiäki
HairStylist #1 sanoo (18:35):
joo me oltii aten kans samal ala- ja yläasteel mut se oli mua vuotta ylempänä. tanssin kautta tutustuttii sit
Ile sanoo 18:37:
joo, näytti kyl aika sellaselta paita ja peppu -kombolta. mut kyl mä sen oon nähny, et ne tanssii tosissaan, se on sit vaa ihan plussaa jos niitten kans tulee muutenki toimeen.
jeps. enköhän mä tutustu täs sit väkisinki, jees vaan tietää edes jotain taustaa jengistä ku nyt on semmonen näyttelyesine-fiilis, kaikki tuijottaa ja tarttuu jokaiseen sanaan ja ite koittaa muistaa edes kaikkien nimet
HairStylist #1 sanoo (18:39):
nii no sellasta se alussa on vähä joka paikas mut kyl täs tottuu ku treenejä on kuitenki vähintään se kolme kertaa viikos ni ihmisii ehtii näkee kyllästymiseen asti
Niko tuhahti taas huvittuneesti. Todellakin, vaikka heidän ryhmänsä oli hyvä ja kaikki sen jäsenet hänen kavereitaan, ehti kaikkiin silti välillä kyllästyä ja turhautua. Huonona päivänä ärsyynnys saattoi purkautua nimenomaan tanssiharjoituksissa, mutta kaikki ymmärsivät sen eivätkä ottaneet itseensä.
Ile lähetetty 8.10.2008 18:39:
joo..
treeneistä puheen ollen. se musahomma, tekeeks heinonen yleensä tollasta?
HairStylist #1 sanoo (18:41):
joo se keksii aina välil jotain et sais vähä rikottuu sitä normikaavaa. joskus aiemminki ollaan viety musaa mut sillon nimenomaan tanssimusaa, nyt vissii sai olla mitä vaan
Ile sanoo 18:41:
nii... kai se hakee sit jotai fiilistä siihen koreografiaan tai jotain. tai mistä minä tiedän, toi nyt vaan tuli ekana mieleen
HairStylist #1 sanoo (18:55):
no just sillee se varmaa onki
Ile sanoo 18:56:
joo.. no mut sen näkee sit torstaina.
HairStylist #1 sanoo (18:57):
jees. pitäs muistaa se musaki kattoo valmiiks etten sit kiireessä tuo kaikkien iloks jotai britneyta tai tuiskua
HairStylist #1 sanoo (18:58):
.....ei sil et mul ois niiden levyt
Ile sanoo 18:58:
no sä voit aina vedota siihen pikkusiskoon
HairStylist #1 sanoo (18:59):
niinpäs voinki hehe
Ile sanoo 18:59:
mut joo täytyy täs itse kunki vähä kaivella levyhyllyä
HairStylist #1 sanoo (19:00):
onks jo ideoita tullu?
Ile sanoo 19:00:
ja laatikoita, mul on nii paljon musaa koneella et levyt on varmaa kaikki viel pahvilaatikos
Ile sanoo 19:00:
no jaa. täytyy ny kattoo millasta fiilistä sitä haluais lähtee hakemaa
HairStylist #1 sanoo (19:01):
niinhän se on joo
Ile sanoo 19:01:
selviää sit torstaina sulleki vähä pitää pitää jännitystä.
Ile sanoo 19:01:
mut jos lähtis syömään jotai että ehtis vähä läksyjäki tehä viel täs illal
HairStylist #1 sanoo (19:02):
ai sä oot tollasii jätkii! no mikäs siinä, yllätykset on kivoja
HairStylist #1 sanoo (19:02):
no joo mullaki taitaa olla ruoka jo odottamassa tuol että taidan iteki mennä
Niko tunsi jonkinlaista pettymystä Ilarin todetessa lähtevänsä koneen ääreltä. Pojan kanssa oli ollut kivaa jutella ja Niko olisi mielellään jatkanut pidempäänkin, muttei sanonut sitä. Ei hän halunnut Ilen pitävän häntä inisevänä tai roikkuvana idioottina.
Ile sanoo 19:03:
jep. torstaina sit nähää
HairStylist #1 sanoo (19:04):
jees torstaihin ! öit !
Ile sanoo 19:04:
öitä
Niko tuijotti keskusteluikkunaa vielä hetken, kunnes havahtui ajatuksistaan ja sulki sen nousten pois koneensa ääreltä.
* * * * * * * * * * *
”Ile, tääl!” joku huusi kaempaa, Ilari kääntyi ääneen suuntaan ja näki mustan kynsikkään verhoaman käden viittilöivän lippujonosta. Hän lähti luovimaan väkijoukon läpi ja sai osakseen paheksuvia katseita etuilunsa vuoksi. Vaikka ei hän oikeastaan mitään etuillut, Niko jonotti heidän molempien puolesta.
”Mitä jätkä”, Niko virnuili Ilarin vihdoin saavuttaessa tämän, ”miten voi olla mahollist et sulla kestää kauemmin tulla tost kadun yli ku mulla keskeltä vitun metsää?”
Ile tuhahti väheksyvästi: ”Mä oon ihan sopivan ajoissa. Sä sen sijaan oot yli-innokas, mitä järkee tänne on tulla näin aikasin? Ei toi leffa nyt niin suosittu oo että tää näytös myytäs loppuun.”
”Mä tykkään enemmän termistä
positiivisesti latautunut, kiitos vaan”, Nikon silmät tuikkivat ja hän hymyili Ilelle.
”Just just, vai latautunu.Sähköiskun saanu Duracell-pupu, sanoisin mä pikemminki”, Ile kommentoi lakonisesti.
”Vitut, mikä pupu mä sulle oon, mä sulle puput kuule näytän”, Niko huudahti muka loukkaantuneena ja iski sitten liioitellusti silmää Ilelle.
”Hmh”, oli ainut vastaus jonka Ile tähän soi. Hän kätki hymynsä huiviin ja kääntyi penkomaan lompakkoaan. Oikeasti häntä nauratti ja vähän punastutti hassulla tavalla, Niko oli niin täysin erilainen kuin kukaan hänen aiemmista kavereistaan. Tuntui oudolta, mutta silti myös hyvältä heittää läppää ja olla rennosti toisen seurassa.
Varsinkin näin tanssituntien ulkopuolella Ile tunsi kuitenkin olonsa vielä melko varautuneeksi, vaikka olivathan he jo ehtineet tavata monta kertaa sen ensimmäisen kaupunkikierroksen jälkeen. Ile vain ei ollut kovin nopeasti lämpiävää tyyppiä, ja nyt lisäksi asioita mutkisti outo tunne, joka Ileen oli iskenyt heti Nikon nähdessään: hän halusi tehdä poikaan vaikutuksen. Saada tämän pitämään itsestään. Jokin räiskyvän iloisessa kampaajapojassa veti Ileä puoleensa, vaikka järjellä ajateltuna heillä ei olisi pitänyt olla juuri mitään yhteistä. Jokin Nikossa kuitenkin oli, ja Ile muisti vieläkin ilahtumisensa, kun Niko oli tarttunut heti pieneen vihjaukseen ja tarjoutunut kaupunkioppaaksi. Ilmeisesti sitten Nikokin halusi tutustua häneen. Tai sitten toinen oli vain ystävällinen. Miten vain, Ile oli kuitenkin tyytyväinen siihen, miten hänen uusi elämänsä uudessa kaupungissa oli lähtemässä käyntiin.
”Mitä sä haaveilet?” Kevyt tönäisy olkavarteen ja Nikon virnistelevä ääni tunkeutuivat Ilarin tajuntaan, ja hän huomasi että he seisoivat jo aivan lippuluukulla. ”Mä kysyin, et otetaaks me noi seiskarivin paikat vai haluutko taaemmas?”
Ile räpytti pari kertaa silmiään, yritti palata tähän hetkeen. ”Siis.. tota, se seiskarivi käy ihan hyvin...” hän sai sanottua ja alkoi kaivella omaa lompakkoaan, kun Niko jo ojensi oman korttinsa lipunmyyjälle.
”Mä otan nää, sä saat sit tarjota leffaherkut.”
”Okei.. häh, paljonko sä oikeen meinasit syödä?” Ile hämmästyi. Nikon vastaus oli hersyvää naurua ja taas yksi silmänisku. ”Voi kuule, odota vaan.”
Ile kohautti olkiaan ja lähti seuraamaan Nikoa kauppakeskuksen kolmanteen kerrokseen, jossa elokuvateatteri sijaitsi.
Ile katseli silmät pyöreinä kuinka Niko kasasi karkkipussiinsa täytettä yhä enemmän ja enemmän mutisten samalla itsekseen silmät loistaen ja suu leveässä hymyssä. Kun pussiin ei kerta kaikkiaan mahtunut enää enempää täytettä, Niko kääntyi se kädessään kassalle. Ile seurasi tottelevaisesti vieressä, olihan hän lupautunu maksumieheksi. Kassalla Niko valitsi karkkien kaveriksi vielä isoimman popcornipöntön ja litran mukillisen limua.
”Totaa.. se leffa kestää kuitenki vaan alle kaks tuntia....” Ile puuttui varovasti asiaan.
Niko vain tuhahti vastaukseksi väheksyvästi. ”Mä oon kuule kasvava nuorimies ja tarvin energiaa.”
Ile nyökytteli ja yritti näyttää siltä kuin Nikon kokoama herkkumäärä olisi ollut täysin järkeenkäypä hänen kokoiselleen pojalle. Niko näki tuskin eteensä popparitötsänsä takaa, mutta onnistui silti mulkoilemaan Ileä huvittuneen näköisenä.
”No, mitä töllötät?” hän naurahti, ”mee varaamaan meille istumapaikka!”
Pari tuntia myöhemmin pojat poistuivat leffateatterista ulkoilmaan. Oli jo alkanut hämärtää, ja leffan aikana oli jossain vaiheessa myös satanut. Ilmassa tuoksui märkä asfaltti ja alkavan syksyn kirpeys. Niko puhalteli käsiinsä, ja Ilekin kiskoi farkkutakkiaan paremmin kiinni.
”Ei helvetti, ei nyt kyl vielä tarvis kylmetä”, Niko puuskahti, ”just oli kesä ja nyt tänne vittu paleltuu.”
”No joo”, Ile myönteli. Kostea ilma hiipi luihin ja ytimiin, ja koska päivä oli ollut lämmin, ei kummallakaan ollut erityisen paljon vaatetta päällään.
”Mut leffa oli kyl jees”, Niko jatkoi.
”Nii oli. Ne taistelukohtaukset oli aika siistejä. Hienosti tehty”, Ile kommentoi saaden Nikon innostumaan todella.
”No vittu joo! Tosi makeita, jotain sellasta olis siisti koittaa ryhmänki kaa”
Ilekin innostui ideasta välittömästi: ”Joo hei! Just niitä potkuja ja niitä.”
”Voitas joskus vaik koittaa yhes?” Niko ehdotti. ”Vähä niinku taisteluparina.”
Ile työnsi kädet taskuunsa ja hymyili pienesti. ”Joo, mikä ettei. Vois olla kivaa.”
He olivat jutellessaan kävelleet Ilen asunnolle asti. He seisahtuivat kadulle ulko-oven eteen, Niko käänsi päätään ja katsoi pitkin talon seinää ylös asti. Ile seurasi hänen katsettaan ja naurahti vähän. ”Toi yks ikkuna tuol kolmannes kerrokses, noitten kahen kukkaverhollisen välissä. Näätkö?” Niko nyökkäsi, ja Ile jatkoi: ”Se on mun.”
Niko ei sanonut siihen mitään, ja Ilekin vaikeni. Hetken hän epäröi, mietti vieläkin sitä oliko Niko vain jotenkin tosi ystävällinen tyyppi luonnoltaan vai oikeasti kiinnostunut ystävystymään Ilarin kanssa.
Mutta toisaalta, Ile ajatteli,
jos ei koskaan yritä niin ei koskaan saavutakaan mitään. Niinpä hän rohkaisi mielensä, ja rikkoi hiljaisuuden.
”Haluisitsä tulla ylös? Kattomaan mun kämppää?”
Niko käänsi katseensa Ilariin ja hymyili koko kasvoillaan. ”Dude, I thought you'd never ask.”
Ilarikin hymyili helpottuneena ja kääntyi avaimiaan kaivellen kohti ovea. He menivät sisään pimeään rappukäytävään ja, Ilen sytytettyä valot, lähtivät kipuamaan kivisiä kierreportaita. ”Siel ei oo sit kyl mitenkää kauheen siistiä”, edellä kulkeva Ile varoitti, ja Niko pärskähti. ”Eipä juuri vois vähempää kiinnostaa, ystäväiseni, että ei huolta.”
Ile pysähtyi kolmannessa kerroksessa oman ovensa eteen, avasi oven ja työnsi sen edellään auki. ”Peremmälle vaan, jätä kengät johki siihen vaa naulakon alle.”
Niko potkaisi kengät jalastaan ja seurasi Ilaria keittiöön, jossa toinen oli raivaamassa pienelle keittiön pöydälle hiukan tilaa.
”On tää aika makee”, Niko henkäisi innostuneena.
”No, vähä tämmöne ankee tää on vielä. Mut on ainaki oma, niinku oma tupa, oma lupa vai miten se menee”, Ile vastasi. Oli hän kuitenkin ylpeä asunnostaan, oma kämppä vieraassa kaupungissa oli aika saavutus 17-vuotiaalle. Niko oli ensimmäinen, jolle hän oikeastaan asuntoaan esitteli, joten häntä jännitti pikkuisen.
”Kattele vaa ympärilles, kuitenki tekee mieles nuuskia”, hän sitten kehoitti Nikoa. ”Ottaisitsä jotain, vaik jotai juotavaa?” hän vielä huikkasi olohuoneeseen toisen perään.
”No jos sä viittit vaik kahvia keittää nii olis aika mahtavaa”, kuului Nikon ääni olohuoneesta, ”maitoo, ja paljon sokeria kiitti!”
Muutaman minuutin päästä Ile käveli olohuoneeseen kaksi kahvikuppia kädessään ja löysi Nikon tutkimasta pienen levyhyllynsä sisältöä.
”Siin ei sit tosiaan oo mun kaikki musat, mut oikeestaan lempilevyt kyl. Tos on toi kahvi.”
”Kiitti”, Niko mumisi hajamielisenä eikä kääntänyt katsettaan levyistä. ”Aika tällanen rokkipainotteinen setti, joku kaheksan levyy CMX:ääki”, hän kommentoi vielä.
”No joo, vähä vastapainoo tanssihommalle pitää olla.”
”Totta”, Niko myönteli, hörppäsi kupistaan. ”Mmmm, jätkä keittää vitun hyvät sumpit muute”
”Kiitti. Kokemus opettaa”, Ile hymähti. Niko hymyili takaisin, ja hetken he vain maistelivat kahvejaan miellyttävässä hiljaisuudessa.
Niko siirtyi istmaan sohvalle ja selaili Ilen sohvapöydälle pinoamia posteja. Hänen käsiinsä osui postikortti, jonka nähdessää Ilen sydän muljahti kummasti.
”Oho, vai Nykistä”, Niko kuulosti vaikuttuneelta. ”Kukas mahtaa olla tää Sara, joka lähettää pusuja ja valittaa et sä oot hidas vastaamaan maileihin?” Niko virnisteli.
Ile kuunteli itsekin hämmentyneenä seuraavia sanojaan: ”Sara on tota... se on mun... frendi. Paras, oikeestaan, ollaan tunnettu jostain kymppiveestä asti. Se on nyt vaihto-oppilaana Jenkeissä ja lähettelee sielt aina kilometrimaileja. Hirvee höpöttäjä, semmone hassu tyttö... toisaalta tosi rento ja semmone poikatyttö, mut sit joskus se osaa olla tosi neiti. Ja koskaan ei tiiä mikä Sara on vastassa.” Ile ei tuntunut saavan outoa monologiaan katkeamaan, ja Niko sai kuulla yhden jos toisenkin pikkufaktan tästä nimestä kortissa.
”Okei, ihan iisisti vaan, selväks tuli”, Niko lopulta keskeytti nauraen ja Ile käänsi hämillään katseensa alas. Tällä kertaa seurannut hiljaisuus henki vaivaantuneisuutta, ja lopulta se oli Niko joka katkaisi sen nousemalla ylös.
”Jaha, jos mä häipyisin himaan tästä ennenku sielt aletaan soittelemaan perään. Kiitti kahvista.”
”Höh, eipä tuo nyt mitää. Kiitti leffaseurasta”, Ile vastasi, tarttui tervetulleisiin muodollisuuksiin kummallisen tilanteen ja tunteen karkottamiseksi.
”Mennää toisteki”, Niko vastasi. Hän siirtyi eteiseen ja sujautti jalkansa kulahtaneisiin tennareihinsa.
”Nähää sit huomen treeneis?” Nikon ääni oli kysyvä hänen kääntyessään Ilarin puoleen.
”Jep, huomenna”, Ile vastasi.
Niko heilautti kättään ja katosi rappukäytävään, ovi kolahti kiinni hänen perässään.
Ile huokaisi ja käveli takaisin olohuoneeseen. Hän istui sohvalle otti pöydältä käteensä äskeisen postikortin, sen jonka kääntöpuolella oli suuri teksti ”I ♥ NY”. Hän sormeili korttia ajatuksiinsa vaipuneena. Mikä ihme häneen oikein iski äsken? Ilari soimasi itseään, mikä hemmetti saa lipsauttamaan tuollaisen valeen? Miksei hän voinut vain sanoa Nikolle niin kuin asiat ovat?
Miksei hän vain sanonut, että Sara on hänen tyttöystävänsä?
