Nimi: Siriuksen jäähyväiset
Kirjoittaja: Aura at
Fiction GardenIkäraja: S
Tyylilaji: Draama - Oneshot
Keskeisimmät henkilöt: Sirius Musta
Alustus:"Sirius on kuollut. Näin se on. Mutta verhon takanakin hän vielä miettii, mitä olisi läheisimmilleen halunnut sanoa."
Siriuksen muistolle 1.6.2005Nyt kun ajattelen sitä kaikkea taaksepäin, on vain yksi asia, yksi hetki, minkä toivoisin olleen toisin. En sano että katuisin, sehän ei oikein taida sopia tyyliini, mutta jos olisi mahdollista muuttaa se, niin hetkeäkään epäröimättä tekisin niin.
Päästyäni vapauteen Azkabanista, kahdentoista vuoden varjoissa kitumisen jälkeen, minulta kysyttiin miten pysyin järjissäni. No, toki koirana olemisellakin oli omat etunsa, mutta ennen kaikkea siksi, että tiesin miten asiat olivat. En ollut pettänyt ketään. Jälkeenpäin ajattelin monta kertaa, että olin pettänyt itseäni jos jotakuta, mutta vastuu siitäkin kuuluu viimekädessä Peterille. Voiko miestä tuomita siitä, että hän luottaa ystäväänsä?
Kaaduin saappaat jalassa, kuin ainakin mies, joka on elänyt elämänsä tinkimättä koskaan periaatteistaan. Jos olisin osannut ennakoida kuolemani, mihin luoja paratkoon en onnekseni pystynyt, olisin jättänyt jälkeeni kirjeen. Kirjeen jokaiselle, jonka polku koskaan risteytyi omani kanssa siten, että jatkoin matkaani toisena, joka olin ennen kohtaamistamme ollut.Bella: En voi olla näkemättä huumoria siinä, miten viimeinkin sait minut kellistettyä. Parahin serkku, olen pahoillani, että kauneutesi ei koskaan tehonnut minuun haluamallasi tavalla, mutta lohduttaudu sillä, että lopulta kuitenkin sait minut jäykistymään. Harmi vain, että kankeuteni ulottui himoitsemastasi jäsenestä koko kehooni, eikä se lopultakaan voinut tuottaa sinulle voitonriemua suurempaa tyydytystä.
Peter: Et ehkä usko sitä, mutta minä ymmärrän sinua. En ikinä pysty antamaan sinulle anteeksi, mutta pystyin alusta alkaen näkemään tekoosi johtaneet syyt. Olen pahoillani siitä, että sinusta piti tulla se mikä olet. Voi Peter, siirryit joukostamme palvelemaan herraa, joka parhaimmillaankin halveksii sinua. Oliko se sen arvoista? Jos sinussa on enää yhtään miestä jäljellä, tulet tekemään sen, mikä on oikein. Ellet meidän kanssamme oppinut mitä ystävyys tarkoittaa, niin mieti sitä nyt; Minä luotin sinuun, me kaikki luotimme. Kärsin sinulle kuuluneen rangaistuksen puolestasi, 12 vuotta miehen elämää. Ja edelleen, minä luotan sinuun.
Severus: Kun ajattelenkin sinua lukemassa tätä, painovoimaa uhmaavan tuulenhalkojasi luodessa jättimäistä varjoaan näiden sanojen ylle… Hillitsehän itsesi, hyvä mies. Ei kai uteliaisuutesi anna sinun repiä tätä kirjettä, ennen kuin viimeinenkin sana on paljastanut merkityksensä. Severus – olen pahoillani. Anteeksi että olin niin ylivertainen, ettet koskaan pystynyt kilpailemaan kanssani samalla tasolla. Tiedän että tämä kuulostaa ylimieliseltä, mutta mitä muuta osaisit minulta odottaa? Me olimme niin erilaiset. Meidän ei olisi koskaan pitänyt ruveta riitelemään saman puun hedelmistä, mutta olimme molemmat ylpeitä ja kuumaverisiä. Ärsytit minua olemassaolollasi enemmän kuin mitenkään pystyn ilmaisemaan, mutta se lienee tarpeetontakin. Uskon tunteen olleen molemminpuolinen. Haluan kuitenkin kertoa, että kadehdin sinua. Sinä elät. Olet kokeillut monia polkuja ja valinnut niistä vaikean kulkea. Minusta ei koskaan olisi ollut elämään sinun saappaissasi.
Lily: Kultaseni. Anna anteeksi. Olen niin pahoillani.
Remus: Olen iloinen siitä, että meidän välillemme ei jäänyt mitään epäselvää. Minä menen nyt, mutta tiedä, että kannan sinua aina mukanani. Elämä ei antanut meille helppoja kortteja, mutta me jatkoimme siitä piittaamatta. Mihin tahansa menetkin, minä olen siellä, sillä missä on Kuutamo, siellä loistaa myös koirantähti.
James: Veljeni. Olisin antanut henkeni puolestasi tai kanssasi, mutta Lily saikin sen roolin pyytämättään. Luotit minuun enemmän kuin ansaitsin. Luojani miten toivon, että sen ainoan kerran olisin antanut sinun päättää, antanut sinun sanoa viimeisen sanan…
Harry: Ja viimeiseksi, Harry, olisin niin kovin halunnut sanoa nämä sanat sinulle kasvotusten… Omasta pojastanikaan en olisi voinut tuntea suurempaa ylpeyttä. Epäilit joskus, että näen sinussa vain isäsi, ja että kiintymykseni kohdistui syvimmältä olemukseltaan häneen, eikä siihen kuka sinä olet. Siinä on totuuden siemen, sillä rakastin isääsi enemmän kuin itseäni. Mutta Harry, opin viime kuukausien aikana sinusta enemmän kuin arvaatkaan. Huomaamattasi kutsuit minut sisimpääsi, ja vaikken väitäkään olevani mikään herkkävaistoinen tai viisas mies, minä tiedän, että sinä tulet tekemään vielä suuria. Et pelkästään sen hyvän ansiosta, minkä isäsi ja äitisi sinulle antoivat, vaan sen ansiosta, että sinulla on kultainen sydän. Sinä olet se, joka minä olisin halunnut olla ja me tapaamme vielä, kun ajanlaatu sen sallii.
A/N:Osallistuin tällä tekstillä nettifoorumi Vuotiksessa vuonna 2005 järjestettyyn kirjoituskilpailuun, jonka aiheena oli Sirius Musta. Tämäkin kirjoitelma vaatii paikoitellen kierohkoa huumorintajua, mutta se on jotain mitä kuvittelin tälläkin J.K Rowlingin luomalla hahmolla olevan. (Itse kirjailijanerosta puhumattakaan...)
Tämä löytyy myös englanninkielisenä versiona Fiction Alleystä nimellä "Last Words of Sirius Black"
Kommentoikaa!
