Nimi: Kun lasi pettää
Author: Geena
Genre: slash, angst, songfic
Paring: Kyllä vain, H/D jälleen..
Rating: K-11/PG-11
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä kappaletta. En saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta.
Varnings: Viiltely, kliseisyys
A/N: Kappale on Apulannan Muistijäljet ( ei, en ole Apunlanta-friikki, mutta kappaleista on vain niin helppo kirjoittaa). Äh, ei pitäisi kirjoittaa myöhään…
Harryn PoV
Kaupungin äänet jo kuolleet pois
Jäljelle jääneet vain sirpaleet
Maalattuna kasvoilla on merkit kauneuden
Muistijäljet kuitenkaan ei peity alle sen
Rakensin kaiken lasin varaan. Lasi on haurasta, ei kestä katsetta, ei kosketusta. Pelkkä hipaisu sen pinnalla riittää synnyttämään halkeaman siihen, tekemään siitä entistäkin hauraamman. Mutta jos sen paiskaa vasten seinää, kuka voi edes olettaa sen säilyvän ehjänä?
Sinä tuhosit sen. Elämäni särkyi palasina lattialle, syyttäen minua siitä, etten ollut tehnyt siitä vahvempaa. Nuo lasinsirpaleet olivat ainoa asia, jota minulla oli. Valonarkoja siruja entisestä varjorakkaudesta, jonka lopun tiesin, mutta kieltäydyin näkemästä. Tuudittamalla itsensä väärään uskoon ei näe enää metsää puilta.
Sinä lakaisit sirpaleet sanaakaan sanomatta, katsoen, mitä tuhosta jäi jäljelle. Sinulla on kuitenkin vielä elämä. Sinä rakensit perustukset jostain vahvemmasta. Minulla ei enää ole sitä. Lasi ei kestänyt. Se petti minut, kutoen pilkan tanssiinsa.
Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi
Yritin aina unohtaa, mikä kirous kätkeytyi kauniiden kasvojesi taakse. Harmaat silmät kätkevät taakseen helvetin tulen, vaaleiden hiusten takaa löytää jotain, mitä ei halua nähdä. Tulenarkaa.
Katsettani väistellen selitit, miten pystyy ihailemaan saippuakuplaa, sen kauniita, herkkiä värejä, sen kulkua tuulessa, mutta miten se hajoaa, kun ei kestä enää. Liian heikkona. Kuinka se puhkeaa vasten kasvoja, kun sitä koskee.
Poistuit hiljaa ovesta, kun en katsonut sinuun.
Samalla ovenavauksella sinä katosit elämästäni.
Rauta on kylmää vasten poskea
Kättesi jälkeen vereslihalla
Niin kuin polttomerkitty sä olit silmiini
Olet mulle liekit ja minä bensiini
Vaikken itkenytkään silloin, en voi väittää, etten olisi itkenyt kertaakaan. Kaikki ne valvotut yöt, märkä pielus ja kostuneet silmät kavaltavat minut. Olen liian heikko, jotta pääsisin yli.
Kymmenet märkivät haavat käsivarsissani kertovat omaa tarinaansa. Tuska helpottuu, se piiloutuu veren virtaan. Hetkeksi kaikki unohtuu.
Mutta vaikka suru voi piiloutua hetken ajaksi, se ei poistu, ei häivy. Se vain pysyy, näyttäytyy eri muodoissa, ja kiduttaa uhriaan.
Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi
Voin syyttää kaikesta vain itseäni. Otin rakkautesi kysymättä sen hintaa. Annoin sinulle liikaa. Sait kaiken, mikä minulla oli lahjoitettavana pois. Oliko se koskaan ehjää? Ei kai kukaan voi saada noin paljon enempää kuin muut? Sinä olet saanut. Sinä sait toisen ihmisen elämän, jonka pirstoit surutta, kyllästyneenä. Tiedän, mikä on kohtuus, tämä ei ollut sitä lähelläkään.
Minä annoin kaiken ja enemmän. Vain tuhkaa jäljellä.
Illuusio onnesta päättyi lasinsirpaleisiin.