Author: Musta-Anturajalka/Álmos (uusi nick)
Pairing: Sirius/Remus
Genre: Angst/fluff
Rating: Sallittu
Disclaimer: Tässä mainitut hahmot kuuluvat tietystikin Rowlingille.
A/N: Eli tämä onkin sitten ensimmäinen kunnon ficcini. Ja siis ensimmäinen minulta täällä. Tämän ficin nimi on vähän mikä on.. Nimen keksiminen tuntuu olevan usein aika hankalaa, jos on kirjoittanut itse tarinan ensin.
Juu, noh. Tekstissä saattaa toki olla kirjoitusvirheitä sun muuta, joita en kiellä.
Olen kirjoittajana aika lailla aloittelija, joten kaiken näköinen kommentointi on erittäin tervetullutta, ja otan ne todella mielelläni vastaan. Myös negatiivisen, jos on tullakseen.
HehkulamppuRankkasade ja tuuli piiskasivat rajusti kerrostalon vankkoja seinämiä.
Tuuli ujelsi surkeasti valittaen talon synkissä nurkissa samalla, kun taivaalla vellovat synkät, tummat pilvet taistelivat kilpaa auringon kanssa.
Synkkä ja surullinen oli myös Lontoon kerrostalossa yksin istuva nuori.
Sirius istui pimeässä kaksiossaan ulos ikkunastaan tuijottaen.
Heikko valkea valo siivilöityi ulkoa puolittain, komeille kasvoille, jättäen toisen puolen kokonaan varjoon.
Poskella ja silmissä saattoi nähdä merkkejä kuihtuneista ja poispakotetuista kyynelistä.
Yönmustat pitkät hiukset valuivat sotkuisina harmaille syville silmille ja kehystäen samalla kasvojen selkeitä piirteitä.
Huoneen perällä oleva ikkuna revähti äkkiä rämähtäen auki, päästäen hurjana syöksyvän tuulen ja sateen huoneeseen. Sade kasteli kaiken mihin ylsi, mutta ei saanut Siriusta nousemaan, sulkeakseen ikkunaa.
Hän vain katsoi edessä näkyvien talojen harjojen yli, suu tiukasti supistettuna.
Pieni katkeruus kuohahti hänen sisuksissaan, saaden nyrkit puristumaan yhteen. Kynnet porautuivat ikävästi kämmeniin Siriuksen sulkiessa ikkunan maiseman silmistään, puristaessaan ne kiinni ja yrittäen estää uuden itkun alkamista.
Lopulta hän luovutti itselleen ja salli kirkkaiden kyynelten valua alas kasvoja hiljaisen nyyhkeen saatellessa niitä. Hän hautasi kalpeat, väsyneet kasvonsa käsiinsä.
**
Tummaan pitkään nahkatakkiin verhoutunut Remukseksi nimitetty nuori mies käveli alakuloisena puiston reunaa.
Läpimärät kengät litisivät jaloissa tasaisten askelten rytmittäminä. Tummat puut hiekkatien reunoilla varjostivat kokonaan osan hänen kävelemästään tiestä.
Hän astui isosti loiskahtaen syvään lätäkköön, kastellen housun lahkeensa, ja entuudestaan märän kenkänsä.
Hän hypähti suutuksissaan pois lätäköstä ja ravisteli rivakasti jalkaansa. Hän voihkaisi kärsimättömästi ja tukahdutti vaivoin tunteen, joka vaati huutaa.. Huutaa kilpaa tuulen kanssa.
Remus nosti kasvonsa kohti taivasta. Isot vesipisarat napsahtelivat melkeinpä kipeästi hänen kasvoilleen. Tuuli hulmutteli hänen lähes olkapäille ylettyviä, ruskeita, märkiä hiuksiaan ja nahkatakin kuluneita liepeitä.
Hän laski katseensa syvään huokaisten.
”Etkö muista mitä me sovittiin jo kauan sitten!? Toisen tyttöön ei edes katsota toista kertaa pidempään! Tajuatko?!
Ei katsota! Häivy! Mene! Pois minun kodistani, nyt!” Siriuksen kimpaantuneet sanat kimpoilivat hänen päässään tuskaisesti, soimaten lisää Remuksen hiukan huonoa omatuntoa.
Senkus soimaa sitten! Itsepähän tämän aiheutit! Sanoi pieni jämerä ääni Remuksen päässä.
Olin juonut silloin! Olin juonut aika paljon.. En voinut sille mitään..
Tuon sinä sanoit Siriuksellekin.. Erittäin huono syy, Remus, sillä alkoholi ei oikeuta ketään mihinkään.Jatkoi pieni ääni.
”Niin.. Kyllä minä tiedän sen..”, Remus mutisi hiljaa ääneen painaen katseensa märkään maahan.
Irtohiekkaa siirtyi rankan sateen alla valuen noroina miehen jalkojen juurella ojia kohti.
Hän jatkoi päämääräämätöntä matkaansa puistoa pitkin.
**
Sirius oli lopettanut itkemisensä. Hän mietti jo katumapäällä kohtausta, jolloin Remus oli tullut kotiin.
Hän oli riisunut takkinsa ja tullut olohuoneeseen, jossa Sirius häntä odotti. Sirius oli noussut vakavana ylös sohvalta ja kävellyt Remuksen luo. Sirius oli alkanut hitaasti kertoa, kuinka oli saanut kuulla uudelta tyttöystävältään Remuksesta ja hänestä. Kuinka he olivat tavanneet pienessä jästibaarissa..
Remuksen ilme oli valahtanut reilusti sen kuullessaan. Hän oli pysynyt vaiti koko ajan.
Lopulta Sirius oli vain huutanut.. Huutanut asiansa ja käskenyt toista poistumaan.
Nyt Remusta ei ollut näkynyt lähes viiteen tuntiin ja Sirius alkoi jo tosissaan katua sanojaan.
Vihdoin Sirius nousi ikkunan edestä ja kävi sulkemassa auki revähtäneen ikkunan huoneen perältä.
Hän katseli vielä hetken, hiukan laantuneen, hiljaisen sateen ropinaa ikkunaa vasten, kunnes sytytti huoneeseen valot ja käveli keittiöön keittämään itselleen vahvaa kahvia.
**
Samaan aikaan Remus päätti tehdä täyskäännöksen kohti tulosuuntaansa. Häntä epäilytti kyllä hirveästi palata takaisin Siriuksen luo, mutta halusi sopia asiat, jos vain mahdollista.
Olihan hän Siriuksen hyvä ystävä, myös kämppäkaveri. Joten.. Ainakin omaan kotiinsa pitäisi saada päästä.
Hän pysähtyi nopeasti töksähtäen ja pyörähti kannoillaan vastakkaiseen suuntaan.
Hän nosti takinkaulustansa enemmän pystyyn, suojaamaan kaulaansa kylmältä, ja lähti sitten tuulta vasten ripeään juoksuun.
**
Sirius oli vasta istunut pöytään, juodakseen keittämänsä kahvin, kun ovelta kuului hento koputus.
Sirius nosti kahvikupin hitaasti huuliltaan. Voisiko se olla?
Hän kiiruhti toiveikkaana eteiseen ja avasi suljetun oven. Sen takaa paljastui hiukan pelokkaanoloisesti Siriuksen katseen kohtaava umpimärkä Remus. Vastoin Remuksen odotuksia, Sirius suli helpottuneeseen hymyyn ja levitti kätensä halaamaan Remuksen laihaa ylävartaloa.
Remus kähähti ihmeissään, mutta halasi itsekin sitten Siriusta takaisin. Heidän irtautuessaan toisistaan Siriuksen naamalle nousi virne. ”Nyt minäkin olen ihan märkä.”
Remuskin uskalsi jo virnistää. Katseiden kohdattua Sirius astui oviaukolta kokonaan ulos ja kumarsi liioitellusti käsiään sisälle kotiin viitoittaen.
Remus naurahti hiukan, mutta astui sisälle. Hänen nenäänsä leijaili suloinen kahvintuoksu.
Hän riisui märän nahkatakkinsa ja ravisteli siitä irtonaiset vesipisarat pois, oven napsahtaessa takanaan lukkoon. Hän kääntyi nähdäkseen Siriuksen kasvot tarkemmin. Hän näytti hiukan kalpealta ja rasittuneelta.. Silmien alle oli kerääntynyt tummat varjot. Ne olivat turvonneet itkemisen jäljiltä, mutta niissä tuikki kuitenkin iloinen hymy.
Edelleen hieman epäilevänä Remus kohtasi uudestaan Siriuksen katseen. Katsetta hiukan hätkähtäen Remus kääntyi takaisin naulakkoon päin ja pujotti takkinsa mustaan hakaseen.
**
”Mmm. Remus?” Sirius aloitti, istuessaan oman kahvikuppinsa takana pyöreän pöydän ääressä, tällä kerralla seuranaan Remus, myös kahvia juoden.
Remus kohotti kasvonsa Siriuksen jo reilusti pirteämpiin kasvoihin.
”Tuota.. Missä sinä olit niin kauan?” Sirius kysyi.
”E-et kai sinä luule..?”, Remus aloitti epäuskoisen ja säikähtäneen kuuloisesti kopsauttaen kahvikuppinsa pöytään.
Sirius naurahti. ”Ei. En tarkoita.”.
”No. Olin pitkällä kävelyllä..”, Remus vastasi.
Kuulostaapa vakuuttavalta.. Mutta kun se on totuus. Mitä muutakaan voisin sanoa?Sirius nyökkäsi. Hänestä oli toisinaan mukava saada Remus hiukan hämilleen ja kiemurtelemaan penkissään. Sitä hän oli tehnyt vuodet, ihan vain välillä kiusoitellakseen toista.
”Me emme enää seurustele”, Sirius aloitti katsahtaen ensin muka kiinnostuneena kahvimukinsa sisältöön ja sitten Remukseen. Sitten hän jatkoi: ”Ei siitä taaskaan olisi mitään vakavaa tullut. Samanlainen minä olen kuin vielä viime vuonnakin, koulussa.” Hän naurahti iloisesti, saaden naurun kuulostamaan haukahdukselta.
Remus ei oikein tiennyt mitä vastata, joten naurahti hänkin.
Hän loi Siriukseen hartaan anteeksipyytävän katseen, johon Sirius vastasi hymyillen ja heilauttaen kättänsä tarkoittaen aiheen olevan siinä.
Kahvikupit tyhjenivät nopeasti, ystävysten jutellessa jo huomattavasti rennommin. He suunnittelivat yllätyshyökkäystä heidän yhteisen kaverinsa, Jamesin ja hänen tyttöystävänsä, Lilyn, kotiin ensi viikonlopuksi. Kumpikaan ei ollut nähnyt heitä sitten viime kuukauden, joten oli vihdoin korkea aika nähdä, mitä heille kuului.
Aihetta kesti hyvän aikaa, sen lipsuessa välillä haarateille.
Hiljaisuuden viimein vallittaessa keittiötä, Remus keräsi tyhjät mukit ja laittoi ne tiskipöydälle kysyen samalla:
”Mm, oletko sinä muuten siirtänyt sen ostamani TV:n jonnekin siitä eteisestä?”
”Öm, joo, olen. Tai siis.. No kun yritin itse asentaa sitä aamulla, kun olit kaupassa, mutta se ei oikein suostunut siihen”, Sirius selitti naurahtaen ja pyyhkäisi huuliaan kämmenselkäänsä.
Remus nojasi selällään tiskipöytään ja loi huvittuneen katseen ystäväänsä.
Sirius kohautti olkiaan. ”Noh. Sinähän voisit kai asentaa sen?”
”Voin kyllä, toki.”
TV makasi kyljellään olohuoneessa pahvilaatikoiden ja muiden roskien seassa.
Huoneen lattiaa, sohvaa ja pöytää koristivat niin ruoan tähteet kuin astiat ja vaatteet. Imuri lojui tarpeettomana huoneen perimmäisessä nurkassa. Kumpikaan ei vaivautunut kuin raivaamaan itselleen sohvalta tarpeeksi tilaa, jotta mahtui istumaan.
”Sarvihaara- James ei varmasti saa elää näin Lilyn kanssa”, Sirius tokaisi virnistäen.
”Aivan, mutta kyllä mekin voitaisiin joku päivä täällä vähän siivota vai mitä?” Remus kysyi arvaten Siriuksen vastauksen ja äänensävyn.
”No tuskinpa nyt vielä on pakko, kun täällä pystyy ihan hyvin vielä olla.”
Remus pyöräytti silmiään ja nosti TV:n sohvan edessä olevalle pöydälle. Hän tutki siihen kuuluvia johtoja ja niiden paikkoja, Siriuksen katsellessa hänen touhujaan.
Remuksen ansiosta TV oli kohtuullisen nopeasti asennettuna ja valmiina katsottavaksi.
Kouluaikana Remus oli opiskellut ainoana kolmen parhaan kaverinsa joukosta jästitietoa, joten oli heitä huomattavasti etevämpi esimerkiksi asentamaan laitteita ja käyttämään jästirahaa.
TV osoittautui Siriuksesta mielenkiintoiseksi laitteeksi ja hän pulisi siitä jonkun aikaa innoissaan, pyytäen lopulta saada itselleen kaukosäätimen kokeiltavaksi. Remus katsoi hiukan kummeksuen innostunutta Siriusta, mutta neuvoi sitten häntä käyttämään säädintä.
”Olisithan sinäkin voinut jästitietoa opiskella. Mielestäni se on ihan hyödyllinen aine”, Remus tokaisi katsahtaen kulmiensa alta Siriusta, joka paineli näppäimiä sohien säätimellä kohti TV:tä.
”Hah. Lisää läksyjä vain.. Ehei, ystäväiseni”, Sirius vastasi nojautuessaan mukavaan asentoon taaksepäin.
Hän heitti taas silmiään pyörittävälle Remukselle pirteän virnistyksensä ja ryhtyi sitten katselemaan löytämäänsä paikallista musiikkikanavaa.
**
Kosteus jäi maahan, kun keskiyön laskema satiininen tumma verho laskeutui Lontoon ylle.
Tähdet tuikkivat kirkkaasti kirjoen loppumatonta verhoaan. Ilma oli muuttunut kipristelevän kylmäksi syyssääksi, muuttaen ulkona kävelevien ihmisten uloshengityksen kosteaksi, hopeisena pyörteleväksi höyryksi.
Suurin osa kadun ikkunoista teki mustia kimaltelevia aukkoja tiilisiin seiniin.
Olohuone korkealla kerrostalossa teki kuitenkin poikkeuksen, paistattaen ikkunoistaan lämmintä keltaista valoa.
Sirius oli käynyt kaikki TV:stä löytyvät kanavat läpi ja oli päätynyt katselemaan vanhaa mustavalkoista mykkäelokuvaa.
Elokuva oli rakeinen ja kertoi vanhan ajan Pariisista. Sirius haukotteli leveästi ja napsautti taas uuden kanavan, joka kertoi univaikeuksista ja siihen liittyvistä seikoista.
Hän oli heittämässä Remukselle vitsaillen, ettei heillä ainakaan sellaisia ollut, kun hän toiseen päin kääntyessään hoksasi, että tämä oli nukahtanut.
Hän ei voinut olla naurahtamatta.
Ei tosiaan kyllä ole ongelmia sen suhteen. Remus oli vaipunut uneen noin puolen metrin päähän Siriuksesta, nojaten raskaasti selkänojaan. Hänen koko ylävartalonsa retkotti reilusti vinoon Siriukseen päin. Asento näytti vaikealta nukkua, mutta väsymys oli vienyt Remuksesta voiton.
Remuksen suklaanruskeat hiukset olivat pörrössä silmien edessä. Suu oli pienesti rakosellaan, avautuen aina vuoronperään enemmän auki ja sitten taas kiinni.
Siriuksen silmäillessä ystäväänsä pää hiukan kallellaan, Remus sulki rakosellaan olevan suunsa ja hymyili pienesti. Hän nosti jalkansa koukkuun sohvalle ja kääntyi kokonaan Siriukseen päin, yhä vinoon nojaten.
Käpertyi sykkyrälle..
Ihan niin kuin silloin joskus koulussa, pienenä. Sirius ajatteli ja muisti yksitoistavuotiaan, aran Remuksen. Hän hymyili vinosti ja otti kaukosäätimen käteensä.
Hän etsi siitä virrankatkaisu nappulan ja sulki TV:n. Huonetta valaisi enää vain tasaisena palava kellertävä lamppu, joka sai huoneen tunnelman muuttumaan painavan uneliaaksi.
Sirius sulki yhtäkkiä raskaalta tuntuvat luomensa ja hapuili käsillään aina sohvalla lojuvaa vilttiä.
Pian hän tunsi pehmeän lämpöisen viltin kosketuksen kädessään ja nykäisi sitä itseensä päin.
Sirius veti uudestaan vilttiä väsyneillä käsivarsillaan. Vieressä nukkuva Remus tuhahti.
”Remus?”, Sirius kuiskasi ja aukaisi silmiään.
Unestaan irtaantunut Remus ravisti etuhiuksiaan pois silmiltään ja aukaisi uneliaat silmänsä.
”Mitä? Ai.. Nukahdin...”
Hän nyrpisti nenäänsä ja venytteli käsiään.
”Paljon kello on?”, hän kysyi haukotellen.
”Viidentoista yli kaksitoista”, Sirius vastasi, myös haukotellen ja sulki sitten silmänsä.
”Hmm.. Ruvetaanko nukkumaan? Voin nukkua tämän yön sohvalla. Tai minunhan vuoro se onkin”, Remus sanoi hetken päästä.
”Ai.. Joo.. En kyllä millään jaksa kävellä enää tuonne..” Sirius virnisti väsyneenä.
”En minäkään..” Remus hymyili.
Huoneen lempeä valo jäi tuudittamaan heidän uniansa ja loistaen pihallekin rauhallisena antaen valoa kylmään yöhön.
-
Musta-Anturajalka
