Title: Pieni poika vain
Author: Eleanor (Harry Potter)
Beta: Lacrimare rakkaalle kiitokset!
Genre: Angst + drama + fluff
Pairing: Harry / Ginny
Rating: S
Summary: Olen miettinyt, että kun minä en ole housut enkä paita, miksi minun pitää olla täällä?
Minähän olen Harry, pieni poika vain.
Disclaimer: J.K Rowling.
A/N: Minä sanon tämän todennäköisesti ensimmäisen ja viimeisen kerran, minusta tämä onnistui melko hyvin. Halusin kirjoittaa Harryn elämänvaiheista tälläinen siitä sitten tuli.
Halusin kirjoittaa tämän ihan melko canonina niinpä paritus on Harry/Ginny, itse en paritusta fanita, mutta tässä koitin tehdä niistä kahdesta tosi rakastavaisia. Tosi rakkaus on aina kaunista joten ihan luettavaa tämä on :')
Kommentteja, kiitos?
FF10 sanalla "kyynel".
Pieni poika vain
Minuapa ei tunne kukaan. Minä olen suuri salaisuus, jota ei aiota paljastaa ikinä. Minä olen heidän mielestään turha ja ruma, kuulemma paholaisen kätyri.
Silti tänään on täydellinen päivä, vaikka minua inhotaan. Tänään minä keksin keinon päästää ulos suruani. Opin itkemään sen pois. Voi kuinka minä rakastan itkeä. Minä lasken kyyneleeni, kaksi niistä ovat äidille ja isälle, kolmas on minulle itselleni, se lämmittää minun poskeäni aivan kuin ikioma äiti silittäisi sitä. Vaikka kyllähän minä tiedän, että ilman ketään, joka kuuntelisi tuskaista nyyhkytystäni, se on vain ajanhaaskausta. Minua vähän harmittaa, ettei kukaan taida oikein rakastaa minua.
Haluaisin tavata kuoleman ja hänen ystävänsä, äiti ja isi ovat sen ystäviä. Ne ovat kai taivaassa, vaikka täti sanookin, että alimpaan Helvettiin Saatanan seuraksi joutaisivat.
Alin Helvetti ei kuulosta mukavalta paikalta, mutta jos saisin valita, menisin sinne. Ja jos tätiini on uskomista siellä vanhempanikin olisivat, minua saattettaisiin rakastaa. Siellä olisin mieluummin kuin täällä, vaatekomerossa. Minä tiedän mikä on vankila, se on vaatekomero.
Olen miettinyt, että kun minä en ole housut enkä paita, miksi minun pitää olla täällä?
Minähän olen Harry, pieni poika vain.
"Pieni poika vain"
Tylypahkassa on kivaa. Jos minulla olisi koti, se olisi niin kuin Tylypahka. Ehkäpä tämä onkin kotini. Minä rakastan uusia ystäviäni, olen varma siitä. En uskalla kertoa sitä heille, koska he eivät varmaankaan rakasta minua, vaikka kivaa se olisikin. Hermione ja Ron ovat minulle kuin kaksi ruusua, niitä vaalii ja suojelee, mutta kuitenkin aina tietää, että joskus ne lakastuvat. Olen päättänyt, että minun ruusuni eivät lakastu.
Kun ajattelen, että joku rakastaisi minua, alan itkeä. En tiedä miksi, rakkaus on varmaankin niin kaukana.
"Rakkaus on varmaankin niin kaukana"
*
"Miksi sinä rakastat minua?" kysyin.
"En osaa kertoa sitä."
"Miksi et osaa kertoa rakkaudestasi?"
"Osaisitko itse kertoa siitä minulle?"
"Sinun kanssasi tunnen olevani kokonaisempi kuin ikinä ennen, annat minulle ennennäkemätöntä voimaa. En ymmärrä miten olen voinut elää elämääni ilman tärkeintä palaa itsessäni, ilman sinua."
"Okei minun vuoroni, sinä olet minun elämäni, sinä olet minun rakkauteni."
"Tule lähemmäs"
Tartuin Ginnya hellästi leuasta ja suutelin hänen koskemattomia huuliaan, silloin rakkaus oli lähellä ja minä, pieni poika vain, olin rakastettu.
Toisaalta, ei se niin erikoista ollut. Silloin vain tajusin, että minäkin olen ihminen.
