T/N Ja jatkoa seuraa, jälleen kaksin kappalein. Olkaapa hyvät, ja kiitoksia piristävistä kommenteista.
15
Treffit
Joulukuun toinen – Lauantai”Missä helvetissä se vitun kravattini on?” Ed huusi penkoen laatikkoaan turhautuneena. Kotiin tullessaan hän oli löytänyt oveensa teipatun lapun, jossa hänen käskettiin pukeutua tänä iltana juhlavasti, mikä luultavasti tarkoitti sitä, että he tekisivät jotakin käsittämättömän tylsää, kuten menisivät katsomaan näytelmää tai jotakin sellaista. Niin kauan kuin Roy ei kiskoisi häntä toista kertaa oopperaan, hän yrittäisi olla valittamatta liian paljon.
”Veli”, Al sanoi hänen takaansa.
Kohottamatta katsettaan laatikosta Ed murisi: ”Ei nyt, Al. Minä yritän löytää kravattini.”
Juhlavasti pukeutuminen tarkoitti myös sitä, että he menisivät siihen typerän hienostuneeseen ravintolaan, josta eversti piti niin paljon. Miksi he eivät voineet vain mennä hakemaan hampurilaisia ja ranskanperunoita kuten
normaalit ihmiset?
”Veli...” Al sanoi hiukan vaativammalla äänellä.
Ed vain huiskautti kättään, mutta ei sanonut mitään. Mustang olisi voinut antaa hänelle enemmän huomiota... Kirottu mies. Missä helvetissä oli hänen...
”
Veli!”
Lopulta Ed kääntyi ympäri ja sanoi: ”MIT...” mutta keskeytti, kun näki mustan solmionsa riippuvan Alin kiiltävällä metallikäsivarrella. Nuorukainen katsoi sitä hölmönä hetken ennen kuin se viskattiin muitta mutkitta hänen päälleen. ”Kiitti...” hän mutisi sujauttaessaan sen valkoisen kauluspaitansa kauluksen alle.
Al pudisti päätään ja mutisi: ”Miten vain... Sinä olet joskus niin tyhmä...”
”Jestas, kiitoksia...” Ed mumisi ja meni kylpyhuoneeseen murjottamaan. Hän ei ollut huolestunut vain siitä, minkä vuoksi Roy ei viettänyt paljoa aikaa hänen kanssaan, hän oli myös ymmällään siitä, miksi hänen veljensä oli ollut viime aikoina niin yrmeä.
Hän katsoi itseään peilistä viimeistellessään solmion sitomisen, napitti sitten viimeisen napin paidastaan ja otti hiusharjansa pöytätasolta.
Kiinni vai vapaiksi?
Roy piti hänen hiuksistaan vapaina, mutta tuntui vain liian oudolta, jos niitä ei ollut vedetty pois kasvoilta julkisilla paikoilla. Sitä paitsi ihmiset tuijottivat häntä enemmän, kun ne olivat vapaina...
Päätään pudistellen Ed laski harjan ja sujahti mustaan puvuntakkiinsa. Hän napitti sen ja katsoi kuvajaistaan. Hän oletti, että näyttäisi kelvolliselta hiukset vapaina, mutta...
Ed tarttui hiuksiinsa ja piteli niitä ylhäällä poninhäntää jäljitellen ennen kuin käänteli päätään puolelta toiselle. Hän nyökkäsi päättäessään, että laittaisi poninhännän, ja oli juuri aikeissa kahmaista harjan jälleen käteensä, kun kuuli koputuksen etuovelta.
Hän seisoi hiljaa odottaen, että hänen veljensä menisi avaamaan oven.
”Hyvää iltaa, eversti”, hän kuuli Alin sanovan.
”Hyvää iltaa, Al. Tiedäthän, että voit sanoa minua vain Royksi.”
”Kyllä, sir, tiedän, mutta mieluummin en...” Tämän hänen veljensä sanoi jäykästi.
Ed kuuli oven sulkeutuvan ja everstin kysyvän: ”Missä Ed on?”
”Laittamassa hiuksiaan”, kuului vastaus. ”Kuta kuinkin kymmenen viimeistä minuuttia.”
Roy nauroi ja sanoi: ”Ja hän väittää, että
minulla kestää pitkään.”
Tämä sai Edin murisemaan ja huutamaan: ”Minä EN ole ollut täällä kymmentä minuuttia!”
”Okei, kaksikymmentä!” Al huusi takaisin.
Päästäen ärtyneen äänen Ed otti harjan ja laittoi hiuksensa nopeasti ennen kuin kahmaisi takkinsa, mukavan iltatakin eikä sitä punaista, jota hän tavallisesti piti, ja maleksi ulos kylpyhuoneesta. ”Ja nyt kuuntelet, minä olin tuolla kylpyhuoneessa vain kolme tai neljä minuuttia!” hän sanoi heristellen sormea veljelleen.
Ennen kuin Al saattoi vastata, Roy sanoi: ”Sinä näytät hyvältä.”
”Kiitos...” hän mumisi vastahakoisesti ja sanoi sitten: ”Niin sinäkin...”
Heillä oli kummallakin mustat puvut ja mustat solmiot. Tämä johtui tietenkin siitä, että Roy oli ostanut molemmat puvut. Ed olisi valinnut jotakin paljon viileämpää, mutta... no. Tämän siitä sai, kun antoi jonkun vanhuksen valita vaatteensa.
”Menemmekö sitten?” hänen tämän illan seuralaisensa kysyi sulavasti pidellessään käsivarttaan valmiina Edin tartuttavaksi.
Irvistäen Ed mutisi: ”Niin varmaan” ja lähti kohti ovea. Kun hän huomasi, että Roy oli edelleen paikoillaan, edelleen kättään ojentaen, hän huokasi ärtyneesti, käveli takaisin ja tarttui miehen käsivarteen.
”Pitäkää hauskaa...” Al sanoi nyreästi, kun he kulkivat ovelle, ja Ed vilkaisi taakseen veljeensä, joka kulki poispäin.
Oikeasti... mikä tällä
oli ongelmana...?
--------------
Ed rypisti otsaansa Roylle, kun mies virnisti hänelle shampanjalasinsa yli. ”Mitä? Et kai sinä vielä ole humalassa, vai?”
”Miten loukkaavaa, Ed”, Roy mumisi. ”Olen juonut vain puoli lasillista.”
”Miksi sitten tuo hölmö hymy?” Ed kysyi.
”Oh... enpä tiedä. Ehkä siksi, että me istumme tässä herkullisen illallisen jälkihehkussa viettämässä aikaa yhdessä...” Tämän Roy sanoi katsellen hänen silmiinsä.
Edin silmä nyki ja hän sanoi hämillään: ”Yritätkö sinä olla romanttinen tai jotain, koska se tuli vain ulos laimeana ja kornina.” Kun Mustang vain jatkoi hänen tuijottamistaan, Ed tunsi poskiensa kuumenevan ja hän otti kulauksen ’maustetusta soodavedestään’ yrittäessään peittää hämmennyksensä, ja juoma sai hänet värähtämään.
Mikä tässä paikassa oikein oli vialla? Oliko liian paljon pyydetty, että saisi kunnon limonadia? Oltiinko täällä liian hiton hienoja tarjoamaan oikeaa tavaraa?
”Tiedät, että pidät siitä”, Roy mumisi lasiinsa ennen kuin siemaisi siitä.
He istuivat siten hetken ennen kuin ’lounashuonevirkailija’ palasi heidän laskunsa kanssa. Ed hihitti hiljaa ajatukselle ’lounashuonevirkailijasta’. Jos hän ei olisi halunnut olla nolostuttamatta Royta, Ed olisi käyttänyt jokaisen mahdollisuuden kutsua miestä tarjoilijaksi.
Eversti pyöräytti silmiään luultavasti tietäen, mitä Ed ajatteli, ja sanoi: ”Mennään tanssimaan.”
Tämä lopetti Edin hihityksen ja hän sanoi: ”Mitä?”
”Tanssimaan. Minua tanssittaa.”
Ed mulkoili ja sanoi: ”Ei ikinä. Minä en halua mennä tanssimaan. En pidä siitä, että olisin ’tyttö’.”
”No, haluatko sitten olla ’poika’? Se olisi melko kömpelöä, eikö?”
Onnettomana vähäiseen pituuteensa viittaamisen vuoksi Ed avasi suunsa kertoakseen Mustangille ajatuksistaan, mutta eversti nojautui lähemmäs ja pani sormen hänen huulilleen keskeyttäen raivonpuuskan ennen kuin se pääsi ulos.
”Ulkona”, Roy kuiskasi virnistäen.
Ed nyökkäsi ja he suuntasivat ovelle, missä ovimestari toivotti heille hyvää illanjatkoa autettuaan takit heidän ylleen.
Kun lumisen talven kylmä iltailma iski Ediin, hän tärisi ja veti takkinsa tiukemmin ympärilleen. Ovi sulkeutui heidän perässään ja he kulkivat pois ravintolan luota. He kävelivät kolme korttelia paikalle, missä Keskuksen pääkirkko oli valaistu kirkkaasti värillisin valoin, ennen kuin Ed kääntyi ja huusi: ”KETÄ SINÄ SANOT NIIN LYHYEKSI, ETTÄ HÄN EI VOI TANSSIA KUIN MIES!”
Roy nauroi ja pudisti päätään ennen kuin sanoi: ”Tanssitaan.”
”Sinä et kuuntele minua...” Ed mutisi.
Vastaamisen sijaan Roy kääntyi jälleen ja tarttui toiseen Edin käteen, laittoi omansa nuorukaisen vyötäisille ja alkoi keinuttaa häntä ympäriinsä.
”Mitä
helvettiä sinä teet?” Ed huusi yllättyneenä.
”Tanssin, mitä oikein luulit?” Roy vastasi virnistäen.
Veri syöksyi Edin kasvoille ja hän sanoi äänekkäästi: ”Tämä on
noloa!”
Roy nojautui lähemmäs ja liu’utti kätensä Edin selän taakse ennen kuin kuiskasi: ”Täällä ei ole ketään katselemassa...”
Ed vilkaisi ympärilleen. Se oli totta. Muutamia ihmisiä kiirehti asioillaan, mutta he eivät kiinnittäneet huomiota mihinkään. Oli kylmä ilta ja satoi lunta. Näytti siltä, että ihmiset halusivat päästä kotiin niin pian kuin voisivat.
Hän vilkaisi ylöspäin Royhyn, joka hymyili hänelle pehmeästi. Ed antoi silmiensä vaeltaa miehen kasvoilla. Lumihiutaleet putoilivat hiljaa ja juuttuivat Royn mustiin hiuksiin. Kaikki näytti vain niin... rauhalliselta. Ed vastasi Royn hymyyn ennen kuin eversti nojautui lähemmäs ja suuteli hellästi hänen huuliaan.
”Mennään kotiin”, Roy sanoi ja vetäytyi hiukan kauemmas.
”Tarkoitat, että mennään takaisin sinun luoksesi”, Ed korjasi automaattisesti.
”Voit kutsua sitä kodiksi, jos haluat”, eversti sanoi.
Ed pudisti päätään. ”Koti on siellä, missä asut ja missä perheesi on.”
”No, mitä jos me olisimme perhettä?” Roy kysyi hiljaa.
Nuorukainen kohautti harteitaan. ”Mutta me emme ole, joten mitä väliä sillä on? Minä en pidä hypoteettisista kysymyksistä, ja sinä tiedät sen.”
Hetken verran Ed ajatteli, että Roy näytti vähän loukatulta, mutta hetki meni ohi ja everstin hymy palasi jopa entistä leveämpänä. ”No, miksemme sitten menisi johonkin lämpimään ja yksityiseen paikkaan? Olen varma siitä, että sinusta olisi ihanaa päästä ulos tuosta tukalasta puvusta.”
16
Huolia ja lohdutusta
Joulukuun seitsemäs – TorstaiEd istui tuolissa kirja sylissään tuijottaen ulos ikkunasta. Lunta oli sadellut koko viikon ja juuri nyt suuret, raskaat hiutaleet leijuivat keveästi alas ja peittivät maan raskaalla, märällä lumella.
Tämä oli yksi niistä asioista, joista hän ei pitänyt Keskuksessa. Lumi oli erilaista kuin Resemboolissa. Keskuksessa lumi oli märkää ja painavaa, ja muuttui usein loskaksi. Resemboolin lumi oli keveää ja puuterimaista. Sellaista, jossa oli hauskaa laskea kelkalla tai ehkä tehdä lumiukko.
Ajatus lumesta vei hänet takaisin treffeihin, jotka hänellä ja Roylla oli ollut viime lauantaina. Oli todella nolostuttavaa joutua tanssimaan julkisesti, mutta...
Hän hymyili hiukan.
Mutta ajatus lumesta, joka oli laskeutunut everstin hiuksille ja suudelluksi tuleminen sillä tavalla oli, no...
”Mille sinä hymyilet?”
Ed räpytteli silmiään ja katsoi sinne, missä Al luki omaa kirjaansa. ”Oh... en oikeastaan millekään...” Kun hänen veljensä vain päästi pienen murahduksen, Ed ajatteli, että saattaisi olla hyvä selittää paremmin. ”Minä ajattelin lauantai-iltaa.”
”Jos se on jotakin hävytöntä, minä en halua tietää”, Al mutisi ärtyneenä.
”Ei se ole mitään sellaista... Typerä eversti tarttui minuun ja pani minut tanssimaan lumessa muutaman minuutin.”
”Hmmm.”
Ed liikahti ja palasi tuijottamaan ulos ikkunasta miettien, mitä he olivat sanoneet seuraavaksi. ”Niin, sitten me menimme hänen luokseen. Hän sanoi jotakin siitä, että voisin kutsua sitä kodiksi ’hänen asuntonsa’ sijaan.”
”Aiotko?”
Ed vilkaisi jälleen Alia ja kysyi: ”Aionko mitä?”
”Kutsua sitä kodiksi?”
”En tietenkään. Tuo on typerää, Al. Kotini on siellä, missä perheeni on”, hän vastasi huolettomasti.
”No... mitä jos eversti olisi perhettä?” Al kysyi ja Ed katsahti häneen terävästi.
”Mitä sinä tuolla tarkoitat?” hän kysyi. Se oli sama asia, jonka Roy oli sanonut.
Al pudisti päätään. ”Ei mitään. Mietin vain.”
Ed pyöräytti silmiään ja päästi ärtyneen äänen. ”Nuo ovat tyhmiä kysymyksiä. Hän ei ole, joten sillä ei ole väliä.”
”Mutta mitä jos hän olisi?” Al painosti.
”Sinä taatusti olet sinnikäs jonkun sellaisen suhteen, mikä ei ole mitään”, Ed mumisi ja sanoi: ”No, sitten se kai olisi koti.”
”Entä minä?” Al kysyi pehmeästi.
”Mitä sinusta?” Kun hänen veljensä ei vastannut, Ed sanoi: ”Minne tahansa minä menenkin, sinne sinäkin tulet, se siitä.”
”Tarkoitatko sitä?”
”Tietenkin!”
Al liikahteli hiukan ennen kuin sanoi epäröiden: ”Enkö minä olisi tiellä...?”
Ed mulkoili hiukan ja sanoi: ”Et, sinä et ole ikinä tiellä. Jestas, minä en tiedä, mitä sinä oikein ajattelet.”
Pienen hetken oli hiljaista ennen kuin Al sanoi kuulostaen pirteämmältä kuin oli vähään aikaan kuulostanut: ”Niin. Minäkään en tiedä, mitä oikein ajattelen.”
