T/N Kiitoksia, Arte ja Kata. Tosiaan, Winry on tässä hyvin rasittava, mutta toisaalta hänellä on syynsä. Olen pahoillani tästä pitkänpuoleisesta tauosta, mutta luku oli pitkä ja inspani katosi vähäksi aikaa. Toivottavasti saan nyt taas jatkettua paremmalla tahdilla, eikä tällaisia megalukuja enää ole. Mutta tämä luku on kyllä ihana. Jostakin syystä tämä panee minut joka kerran itkemään, jopa äsken, kun tarkastin käännöstä.
12
Kiitollinen
Marraskuun kahdeskymmeneskolmas – TorstaiRoy lipui hitaasti tietoisuuteen tuntiessaan sormet hieromassa hänen harteitaan ja selkäänsä. Se tuntui vain niin hyvältä. Hän valitti pehmeästi ja antoi hymyn levitä kasvoilleen. Kaiken eilispäivän stressin jälkeen tämä oli taivas...
”Hyvää huomenta”, Ed kuiskasi hänen korvaansa, ja Roy mutisi jotakin, minkä oli tarkoitus olla hyvän huomenen toivotus, mutta se tuli ulos järjettömänä jopa hänelle itselleen. Hän tunsi nuorukaisen kuljettavan huuliaan pehmeästi hänen niskansa poikki, ja sitten: ”Minun ja Alin täytyy käydä hakemassa kalkkuna. Haluatko tulla?”
Roy avasi toisen silmän ja katsoi väsyneesti Ediin ennen kuin käännähti ja tarttui nuorukaiseen vyötäisiltä. ”Itse asiassa... kyllä, minä
haluaisin tulla...” hän mutisi painaessaan suudelmia pojan kurkulle.
Nuorempi alkemisti nauroi ja sanoi: ”Minä en tarkoittanut sitä, senkin perverssi!”
”Mitä tuo oli?” Roy kysyi, nosti Edin paitaa ja suuteli nuorukaisen rintaa ja vatsaa.
”Irstas vanha mies! Päästä minut!” vaaleaverikkö sanoi naurunsa lomassa ja kiemurteli hänen otteessaan.
Liioitellun huokauksen myötä Roy päästi irti pojasta ja sanoi: ”Miten julmaa... tarjota, ja sitten perua se...”
Ed virnisti leveästi ja sanoi: ”Se ei ollut
seksuaalinen tarjous. Ellet sitten pidä kuolleiden kalkkunoiden etsimistä kiihottavana...”
Roy pyöräytti silmiään ja nousi istumaan. ”Tuskinpa.”
-------------
Ed katseli Royta, kun tämä nousi vuoteesta ja alkoi pukeutua. Vitsailustaan huolimatta Mustang näytti hiukan masentuneelta. Edillä oli ollut tarkoituksena odottaa Royn huoneessa, kunnes eversti palaisi kävelyltään, mutta hän oli juuttunut keskusteluun Alin kanssa, ja kun hän oli käsittänyt Mustangin palanneen, ovi oli suljettu ja valo sammutettu.
Hän olisi silti voinut mennä sisään, mutta...
Oli ollut pieni viipyilevä epäilys; ajatus että ehkä Mustang ei halunnut hänen tulevan sisään. Vanhempi mies saattoi toisinaan olla erittäin eristäytyvä ollessaan masentunut.
Ed huokasi.
Hän halusi kysyä, kuinka Mustang voi, ja kaikkea sellaista, mutta mies näytti olevan piristymässä eikä nuorukainen halunnut masentaa tätä jälleen.
”Joten... mitä? Kalkkuna vaiko ei kalkkunaa?” hän kysyi.
”Kalkkuna. Se on luultavasti turvallisempaa.” Tämä sanottiin erittäin kuivan virneen ja hekotuksen kera.
Ed pudisti päätään ajatellen Winryä. Hän toivoi, että tämä päivä olisi parempi kuin edellinen...
Kun he kulkivat alakertaan, Pinako tuli ulos keittiöstä ja sanoi: ”Oh, hyvä. Sinä olet hereillä. Minä tarvitsen vähän apua keittiössä.”
Ed katsoi Royta, joka räpytteli silmiään ja kysyi typerästi: ”Minäkö?”
”Tietenkin sinä. Edward, käy koputtamassa Winryn oveen ja käske hänen hilata takamuksensa tänne ja auttamaan minua. Minä en suunnittele kokkaavani kaikkea yksin, tiedäthän.”
”Itse asiassa Roy oli lähdössä minun ja Alin kanssa hakemaan kalkkunaa”, nuorukainen sanoi.
Pinako laittoi kätensä puuskaan ja sanoi: ”Ei tarvita kolme ihmistä tuomaan kuollutta lintua. Oikeastaan minun pitäisi vain lähettää Alphonse, ja pitää sinut myös auttamassa minua keittiössä. Hän selviää siitä yksinkin.”
Ajatus siitä, että viettäisi aikaa keittiössä komentelevan Pinakon, äreän Winryn ja masentuneen Mustangin kanssa oli äärimmäisen epähoukutteleva.
”Mitä jos Al jäisi tänne ja minä menisin hakemaan kalkkunan?” hän kysyi toiveikkaasti.
”Ei mitään mahdollisuuksia”, Pinako mutisi.
Ed mulkoili. ”Miksi ei?”
”Koska Alphonse on ainakin isompi kuin kalkkuna.”
-----------------------
”Tämä tavallaan muistuttaa minua KP-palveluksesta värväytymiseni alkuaikoina.”
Ed kohotti katseensa omenoista, joita oli kuorimassa sinne, missä Mustang istui kuorimassa perunoita.
”KP-palveluksesta?” hän kysyi.
”Keittiöpartiosta. Jokainen saa ’etuoikeuden’ suorittaa KP:ta peruskoulutuksen aikana, ja tietenkin jos satuit tekemään jotakin väärin, sait entistäkin enemmän ’etuoikeuksia’”, hän sanoi hekotellen.
”Hm... Minun ei ikinä tarvinnut tehdä KP:ta...” Ed sanoi.
”Niin, no... se johtuu siitä, ettet liittynyt vakinaiseen armeijaan.”
Ed avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sillä hetkellä Winry tuli sisään mukanaan kulhollinen jauhoja, jonka hän kaatoi tahallaan Royn päähän.
”Ups”, hän sanoi säälittä.
”Sinä teit tuon tarkoituksella!” Ed huusi tuntien halua suojella rakastajaansa, joka vain kuljetti kättä kasvoillaan ja hiuksillaan ennen kuin jatkoi perunoiden kuorimista. Ei ollut reilua, että Winry jatkaisi Royn kohtelemista näin. Vielä turhauttavampaa oli se, ettei Roy edes tapellut vastaan. Hän otti vastaan sen kaiken, ja Edillä oli hiipivä epäilys siitä, että eversti uskoi ansaitsevansa kaiken, mitä Winry teki.
Se ei vain ollut oikein...
------------------
Pinako vilkaisi sinne, missä Winry työskenteli piirakan päällyksien kanssa ja huokaisi kaiken hälyn vuoksi.
”Mitä sinä luulet tekeväsi, kun haaskaat jauhoa tuolla tavalla!” hän murisi ja vilkaisi alas sotkuun.
”Se oli
vahinko”, Winry sanoi sävyllä, joka ei vakuuttanut.
Pinako tuijotti tyttöä hetken latteasti ennen kuin sanoi: ”Minulla on nyt jauhot lopussa, sinun täytyy mennä alas kellariin hakemaan lisää.”
Sanaakaan sanomatta vaaleatukkainen mekaanikko kääntyi ja lähti huoneesta. Pinako pudisti päätään ja kahmaisi kaulimen kauliakseen taikinan.
”Minä olen valmis”, Ed sanoi ja laittoi pöytätasolle kulhollisen kuorittuja ja paloiteltuja omenoita. ”Mitä sitten?”
Pinako ajatteli hetken ja sanoi sitten: ”Meidän täytyy mennä Terry Andersonin luo hakemaan kurpitsa kurpitsapiirakkaa varten. Minun täytyy lähteä kanssasi, mutta juuri nyt minun on saatava tämä valmiiksi. Mikset menisi alakertaan auttamaan Winryä jauhojen etsimisessä. Minusta olisi inhottavaa, jos niitä vielä kaatuisi
vahingossa.”
Nuorukainen pyöräytti silmiään ja nyökkäsi ennen kuin lähti.
Muutaman minuutin Pinako jatkoi taikinan kaulimista, sitten hän kuuli everstin sanovan: ”Olen halunnut puhua kanssasi eräästä asiasta...”
--------------------
”Edward ja minä lähdemme hakemaan kurpitsan piirakkaa varten.”
Winry katsahti heihin sieltä, missä oli laittamassa jauhoja pöytätasolle, ja sanoi: ”Okei, minä haen takkini.”
Kun hän kääntyi lähteäkseen, Pinako sanoi: ”Minä en sanonut
sinä, sanoin
Edward ja minä. Haluan sinun jäävän tänne ja tiskaavan astiat, joita olemme käyttäneet.”
”Mutta...”
”Ei ’muttia’. Minä tarvitsen myös jonkun jäämään tänne ja valmistelemaan kalkkunan, jos Alphonse palaa sen kanssa ennen kuin me tulemme takaisin, jotta se olisi valmis päivällisaikaan.”
Winry huokasi ja nyökkäsi otsa kurtussa. Se kaikki kävi järkeen, mutta...
”Minä en käsitä, miksi minun pitäisi tiskata kaikki nämä astiat yksin. Miksi emme antaisi Edin tehdä sitä, ja minä lähtisin kanssasi?”
Pinako nousi tuoliltaan ja pyyhki käsiään pyyhkeeseen. Päätään pudistaen vanha nainen sanoi: ”Edward tiskasi astiat eilen yksin, ja sitä paitsi et sinä ole yksin. Liekkipoika jää tänne auttamaan sinua.”
Winryn silmät levisivät ja hän huusi: ”Mitä! Minä en halua jäädä tänne hänen kanssaan!” Kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä ja hän käänsi nopeasti katseensa. Hän ei halunnut jäädä yksin sen miehen kanssa. Hän vihasi tätä! Jos häntä ei olisi ollut, Winryn vanhemmat olisivat yhä elossa...
”Ehkä sinun pitäisi ottaa Roy mukaasi ja jättää minut tänne...” hän kuuli Edin sanovan empien.
Winrylle tämä olisi ollut loistava ratkaisu, mutta teki myös hiukan kipeää tietää, ettei Ed luultavasti ehdottanut sitä siksi, ettei Winryn tarvitsisi olla Royn kanssa vaan ennemminkin siksi, ettei Royn tarvitsisi olla hänen kanssaan.
”Olen varma siitä, että komentajasi osaa pitää huolta itsestään, Edward. Lähdetään nyt.” Pinako lähti keittiöstä, kääntyi sitten ja sanoi: ”Minä tarkoitan sitä, Winry. Nämä astiat täytyy tiskata. Minä en ole erityisen iloinen, jos takaisin tullessani löydän ne edelleen tuosta.”
Winry nyökkäsi surkeana ja katseli silmäkulmastaan heidän lähtevän.
Ei reilua.
Se ei vain ollut reilua...
Useiden hetkien ajan oli hiljaista, sitten hän kuuli takaansa huokauksen ja askelia.
”No... meidän pitäisi luultavasti saada tämä tehtyä.”
Hän vilkaisi sivulleen ja näki miehen kääntävän veden valumaan sekä laittavan tulpan tiskialtaaseen. Mies mittasi saippuaa, lisäsi sen veteen ja alkoi kääriä hihojaan ylös ennen kuin laittoi tiskit kuumaan veteen.
”Haluatko pestä vai kuivata?” hän kysyi vaisusti.
Winry ei sanonut mitään hetkeen, sitten hän kysyi: ”Kumpaa sinä teet mieluummin?”
”Minä kuivaisin mieluummin, jos sillä ei ole sinulle väliä”, hän vastasi.
”Minä kuivaan”, Winry ilmoitti ja astui tiskialtaan toiselle puolelle. Hän tiesi, että se oli ilkeää, mutta hänen ei tarvinnut muuttaa asiaa. Hän oli vain niin vihainen miehelle, ja hän oli vihainen siksi, että mies oli täällä. Winry ei halunnut häntä tänne; halusi hänen menevän pois, vain menevän takaisin Keskukseen ja jättävän Winryn yksin...
Yksi kerrallaan mies tiskasi astiat ja Winry kuivasi. He työskentelivät vastahakoisesti yhdessä epämukavassa hiljaisuudessa. Pitkän ajan kuluttua mies kuiskasi: ”Anteeksi.”
Winry nielaisi raskaasi ja tuijotti keskittyneesti alaspäin astiaan, jota kuivasi. ’Anteeksi’ ei ollut sitä, mitä hän oli odottanut kuulevansa. Itse asiassa mikään, mitä eilen oli tapahtunut, ei ollut päättynyt siten kuin hän oli odottanut.
Riippumatta siitä, mitä hän teki, mies ei koskaan suuttunut. Kun mies sanoi Winrylle jotakin, hän oli aina kohtelias ja...
Winryn silmät kyyneltyivät.
Mies teki vihaamisen hyvin vaikeaksi... Oli vaikeaa olla vihainen jollekin, joka oli mukava...
Miksi?
Miksi hän ei voinut vain käyttäytyä niin kuin se hirviö, jollaiseksi Winry oli aina hänet kuvitellut?
”Minä en ikinä halunnut sen tapahtuvan”, mies sanoi pehmeästi.
Ei... ole kiltti... Minä en kestä tätä... hän ajatteli.
”Minä voisin antaa puolestani miljoona tekosyytä. Olin nuori. Minulla oli hyvin uhkaava komentaja. Minusta tuntui siltä, että minun oli
pakko totella käskyjä vaikka mikä olisi. Jos minä en olisi tehnyt sitä, joku muu olisi komennettu siihen ja sitten minä olisin joutunut ongelmiin sen vuoksi, etten totellut määräyksiä...”
Hän huuhteli lautasen ja ojensi sen Winrylle. ”Mutta ne ovat kaikki pelkkiä tekosyitä. He eivät ansainneet kuolemaa. Kaikista ihmisistä he eniten ansaitsivat elää.”
Winryn näkökenttä muuttui sumeaksi ja kyynel valui hitaasti alas pitkin hänen poskeaan.
”En ollut ikinä... En ollut ikinä tappanut ketään sillä tavalla... Tarkoitan... Olin tappanut ihmisiä taistelussa, mutten koskaan... koskaan vain
ampunut jotakuta, joka ei taistellut vastaan.” Hänen äänensä murtui ja hän lakkasi puhumasta.
Winry valitti hiukan sen vuoksi, mitä hänelle kerrottiin. Kukaan ei ollut koskaan sanonut,
miten he olivat kuolleet...
Kuului rahiseva ääni ja sitten: ”Tässä se on.”
Kun mies ei sanonut enempää, uteliaisuus otti Winrystä vallan ja hän katsoi mieheen. Kädessään tämä piteli...
”Tätä minä käytin. Se osoitettiin minulle, kun liityin, ja minulla on ollut se siitä lähtien...”
Uusi kyynel pakeni hänen silmästään ja hän niiskahti yrittäen pidätellä tuskaansa.
Mies tuijotti asetta hetken, käänsi sitten piipun itseään kohti ja sanoi puolittain kuiskaten: ”Minä yritin... Useita kertoja minä yritin... mutta en ikinä kyennyt vetämään liipaisimesta...”
Mies katsoi häneen märillä silmillään ja ojensi asetta häntä kohti ennen kuin polvistui lattialle. ”Minä en ikinä pystynyt...” hän kuiskasi hiljaa. ”Pystytkö sinä?”
------------------
Ed mulkoili Pinakoa, kun tämä tutkaili kurpitsoja.
”Ota vain yksi ja lähdetään sitten”, hän sanoi ärtyneenä.
”Kärsivällisyyttä, pätkä. Raaka-aineen valitseminen on taidetta.”
”Miksi sinä kutsuit minua, senkin...”
”Lopeta valittaminen. Hän on kunnossa”, Pinako sanoi puhuen hänen ylitseen.
Ed keskeytti sen, mitä oli sanomaisillaan ja mutisi: ”Niin varmaan... Sinä et vain pidä hänestä, sen takia jätit hänet yksin Winryn kanssa...”
Vanha nainen suoristautui ja suuntasi häneen lattean katseen. ”Kuuntelepa; minun mielestäni olet liian suojeleva hänen suhteensa. Hän on aikuinen mies ja osaa pitää itsestään huolen, tai ainakin hänen pitäisi pystyä siihen. Sekä hänen että Winryn täytyy ratkaista joitakin asioita. Ehkä heidän jättämisensä kaksin saa aikaan jotakin hyvää.”
Ed pyöräytti silmiään. Miksi naiset olivat aina tuollaisia? He näyttivät aina ajattelevan, että
puhuminen oli ratkaisu kaikkeen.
----------------
Winry ojensi kättään ja otti aseen epäröiden. Se oli raskas, mutta se ei häirinnyt häntä, sillä hän työskenteli automailin parissa, mutta... Siinä oli painoa, jollaista hän ei ollut ennen nähnyt... tuntenut...
Raskaasti nielaisten tyttö vilkaisi aseesta mieheen, joka oli polvillaan hänen edessään. Eversti katsoi häneen vakaasti kostein mutta päättäväisin silmin.
Hänen pitäisi...
Mies ansaitsi kuolla...
Winry kohotti aseen ja tähtäsi sillä miestä. Hänen kätensä tärisivät ja hänen täytyi räpytellä pois lisää kyyneliä. Hänen sydämensä loi raskaasti hänen rinnassaan ja hänen sormeaan kutkutti vetää liipaisimesta.
Hänen pitäisi tappaa mies... aivan kuten tämä oli tappanut heidät.
Se olisi vain reilua.
Hän puristi silmänsä kiinni ja häneltä karkasi nyyhkäisy. Mies oli edelleen siinä, hänen mielessään. Hän saattoi nähdä tämän aivan yhtä hyvin kuin silmät auki. Tämän miehen... Tämän hirveän murhanhimoisen miehen...
Tämä oli hän.
Tämän miehen Winry näki mielessään.
Tämä oli se, jonka hän oli kuvitellut, jota hän vihasi.
Tämä oli hän...
Winry puri hampaansa yhteen ja veti liipaisimesta. Hän tunsi aseen potkaisevan käsissään ja viipyilevä laukaisun kajahdus oli edelleen äänekäs hänen korvissaan.
Hän katseli miehen kaatuvan, katseli tämän kuolevan...
Uusi nyyhkäys karkasi ja hän avasi silmänsä.
Mies oli edelleen siinä polvillaan häneen katsoen.
Winry katsoi hänen ohitseen sinne, missä luoti oli mennyt seinän läpi.
”Sinä olet kuollut...” hän kuiskasi. ”Olet kuollut...” Hänestä tuntui kuin raskas taakka olisi nostettu hänen harteiltaan ja hän huokasi syvään laskiessaan aseen täristen.
Mies tuijotti häneen hiljaa useita hetkiä ennen kuin kysyi: ”Ja mitä se tarkoittaa? Mitä nyt?”
Winry kohotti katseensa ajatuksissaan ja antoi silmissään viipyilevien kyynelien norua alas poskillaan. ”Se tarkoittaa... Se tarkoittaa sitä, että olet kuollut. Se mies, jota vihasin, on kuollut. Se mies, jolle olin niin vihainen kaiken aikaa... hän on poissa.” Viimeinen sanottiin kuiskaten.
”Onko?” eversti kysyi pehmeästi.
Hän nyökkäsi ja ojensi aseen miehelle. Kun tämä otti sen, Winry sanoi kuiskaten: ”Mutta sinä... sinä et ole hän, enkä minä voi vihata sinua...”
------------------
Roy antoi huuliensa kääntyä pieneen hymyyn. Hänestä vaikutti siltä, että siinä mitä tyttö sanoi ei pitäisi olla järkeä, mutta siinä oli.
Hetken hän oli ajatellut, että tyttö todella ampuisi hänet. Se olisi tosiaankin mutkistanut hänen suunnitelmiaan. Kuolleet miehet eivät voineet...
Mutta nyt ei ollut oikea hetki ajatella sitä.
Hän nousi hitaasti ja katsoi alaspäin tyttöön. Roy piti ajatuksesta, että se osa hänestä olisi kuollut, se osa hänen elämästään poissa... Ehkä niin olisi parasta. Ehkä hänen pitäisi ajatella sillä tavoin tästä eteenpäin...
Hän ei tiennyt pystyisikö siihen, mutta hän yrittäisi.
-------------------
Winry katsoi mieheen, kun tämä työnsi aseen takaisin housujensa vyötärön alle selkäpuolelle ja veti paitansa sen päälle.
Mitä nyt?
Syyllisyys kiskoi häntä, ei pelkästään kaikkien niiden pahojen asioiden vuoksi, joita hän oli ajatellut miehestä, vaan myös kaiken sen vuoksi mitä hän oli tehnyt tälle sen jälkeen, kun tämä oli saapunut.
”Anteeksi...” hän kuiskasi.
”Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää”, eversti vastasi hiljaa.
Winry pudisti päätään. ”Ei... Minä olen ollut niin ilkeä sinulle, ja...”
Tummatukkainen mies painoi sormen tytön huulille ja sanoi: ”Ole hyvä äläkä huolehti siitä. Väliä on sillä, miten me jatkamme tästä eteenpäin.”
Hän ajatteli tätä hetken, nyökkäsi sitten. Mies oli oikeassa...
”Ehkä meidän pitäisi tiskata astiat ennen kuin he palaavat?” mies sanoi hienoisesti hymyillen.
Hän vastasi hymyyn ja nyökkäsi uudelleen.
Jälleen he työskentelivät tiskaten, mutta tällä kertaa hiljaisuus ei ollut epämiellyttävää. Se oli mukavaa hiljaisuutta ja Winry hätkähti, kun mies puhui.
”Minä... itse asiassa minulla on eräs asia, josta tahtoisin puhua kanssasi, jos se sopii sinulle.”
------------------
Kun Ed huokasi, Pinako kysyi: ”Mitä?”
Hän katsoi lyhyen naisen yli ja sanoi: ”Talo on edelleen pystyssä.”
”Anteeksi kuinka?” Pinako kysyi kasvoillaan ilme, joka sanoi ’sinä et tajunnut tätä, poika’.
”Minä ajattelin varmasti, että täällä ei olisi mitään jäljellä, kun palaisimme, mutta kaikki näyttää olevan kunnossa... ainakin ulkopuolelta.” Viimeinen mutistiin matalalla äänellä.
”Miten suuria vaikeuksia he saattaisivat saada aikaan tiskatessaan?” Pinako kysyi. Äkkiä kuului pamahtava ääni ja talon takaa alkoi kohota savua.
He pysähtyivät ja katsoivat hetken toisiinsa ennen kuin Pinako sanoi: ”Ehkä meidän pitäisi kiirehtiä...”
--------------------
Kun he juoksivat talon ympäri, Ed näki Alin, Winryn ja Royn seisovan suuren kiviuunin vieressä. Tästä suunnasta hän saattoi nähdä, että kalkkuna oli uunissa ja tuli paloi kuumana.
”Etkö sinä ajattele, että tuo oli
ylitehokasta?” hän kuuli Winryn huutavan.
Hänen silmänsä siirtyivät katsomaan Mustangia, joka kohautti harteitaan ja sanoi: ”Sinä sanoit, että sytytä tuli. Et ikinä määritellyt,
miten paljon tulta oikein halusit.” Ed huokasi. No, ainakaan tämä ei ollut tappelu tai mitään sellaista. Hän saattoi nähdä mielessään kuvan taistelusta Roy Winryä vastaan.
Eversti saattaisi hävitä...
Mustang veti hansikkaansa pois ja työnsi ne taskuunsa ennen kuin katsahti Edin ja Pinakon suuntaan. Hän hymyili hiukan ja viittoili heille.
He kävelivät loppumatkan muiden kolmen luo ja Ed oli puhumaisillaan, kun Pinako esti häntä tekemästä niin.
”Mitä täällä on tekeillä?”
”No, Alphonse tuli takaisin kalkkuna mukanaan ja me täytimme sen ja ajattelimme, että laitamme sen paistumaan aivan kuten määräsit siinä tapauksessa, että hän palaisi ennen sinua”, Roy vastasi sulavasti ja Ed ajatteli, että eversti näytti olevan paljon paremmalla tuulella kuin oli ollut heidän lähtiessään.
”Mitä se savu ja ’pum’-ääni olivat?” vanha nainen kysyi ärtyneenä.
”No, me halusimme saada uunin oikeaan lämpötilaan niin pian kuin mahdollista, ja...” Roy aloitti, mutta ei koskaan saanut mahdollisuutta lopettaa, sillä Winry keskeytti hänet.
”Se oli aivan liikaa! Olemme onnekkaita, että meillä edelleen
on ulkoilmauuni.” Hän kääntyi Mustangiin päin ja tyrkkäsi tätä. ”Olet onnekas, että tuo ei ollut se tavallinen uuni, joka meillä on sisällä!”
”Nalkuti nalkuti nalkuti”, Roy sanoi ja virnisti. ”Teetkö sinä ikinä mitään muuta kuin
nalkutat?”
Edin kulmat kohosivat, kun hän katseli sananvaihtoa.
Kiusoittelivatko he toisiaan? Jotakin oli ehdottomasti tapahtunut sillä aikaa, kun hän oli ollut poissa...
Winry avasi suunsa sanoakseen jotakin, kun Al pisti väliin: ”Eip, ei hän tee. Sinun täytyy vain tottua siihen.”
”Mitä sinä sanoit?” Winry murisi ja kohotti isoa paistohaarukkaa, joka oli hänen kädessään.
”En mitään!” Al valitti ja siirtyi lähemmäs Ediä.
Kun hänen veljensä kyyristyi hänen taakseen, Ed virnisti, mutta se muuttui mulkaisuksi, kun Roy sanoi: ”Tuo on kuin elefantti piileskelisi muurahaisen takana.”
”MITÄ!” hän huusi.
Winry nyökkäsi ja sanoi: ”Huono juttu, ettei hän juonut maitoa, kun oli nuorempi. Nyt hänet on luultavasti tuomittu tuohon kokoon loppuiäkseen.”
Ed avasi suunsa rähjätäkseen Winrylle, mutta hänet keskeytettiin, kun Pinako sanoi: ”Jatketaan tätä sisällä. Meidän täytyy saada loput ruoat valmiiksi.”
Tuntien itsensä huijatuksi raivokohtauksestaan Ed katsoi happamesti Pinakoa, Winryä ja Alia, kun he lähtivät kohti taloa. Hän aikoi seurata heitä, kun tunsi käden sulkeutuvan hänen käsivartensa ympärille ja vetävän hänet takaisin.
Mustang veti hänet suuren kiviuunin toiselle puolelle ja suuteli häntä ennen kuin kuiskasi: ”Minusta sinä olet täydellisen kokoinen.” Tätä seurasi käsi hänen...
Edin silmät levisivät kosketuksesta ja hän vaikeroi seuraavaan suudelmaan, jonka Roy hänelle antoi. Nuorukainen liu’utti kätensä everstin paidan alle ja oli juuri aikeissa kurkottaa toisella kädellään alemmas, kun kuuli: ”Veli, eversti... Minä tiedän, että olette siellä takana. Pinako lähetti minut hakemaan teidät, joten tulkaa vain esiin, okei? Minä olen täydellisen iloinen teeskennellessäni, että te ette tee siellä mitään outoa...”
He erkanivat toisistaan ja Mustang huusi: ”Me tulemme, Alphonse” ennen kuin näykkäisi Edin huulia vielä kerran.
Hetken oli hiljaista, sen jälkeen huudettiin: ”MINUN EI TARVINNUT TIETÄÄ TUOTA!”
Kaksikko tuijotti hetken toisiinsa kuunnellessaan, kuinka Alphonse juoksi pois uunin luota, sitten he alkoivat kumpikin nauraa.
-----------------
Edin vatsa murisi, kun hän asetti viimeisen lautasen pöydälle. Hän oli niiiin nälkäinen, ja kaikki tuo ruoka vain näytti niin hyvältä... Hänen silmänsä vaeltelivat sillä juhla-aterialla, jonka he olivat valmistaneet.
Kalkkuna, joka ei ihmeen kaupalla ollut palanut tuhkaksi Mustangin pikku stuntin vuoksi. Perunamuusia, hivenen kokkareista, koska Ed oli vaatinut sitä, mutta ei liian paljon, koska Roy piti perunoista ilman paakkuja. Vihreitä papuja karpaloiden kanssa. Sokeroitua jamssia, joskaan ei paljon, sillä Ed ja Winry eivät söisi sitä; karpalokastiketta, joka oli tehty Pinakon äidiltään ja sitä ennen tämän äidiltään saaman reseptin mukaan. Paksua kastiketta, joka oli tehty kalkkunanrasvasta. Pehmeitä kotitekoisia kääryleitä ja niiden kanssa tuoretta voita Marvin maitotilalta Resemboolin toiselta laidalta.
Keittiössä oli kaksi piirasta, jotka he olivat tehneet: omenaa ja kurpitsaa. Jääkaapissa oli myös kulhollinen kermavaahtoa, sekin Marvin tilalta.
Edin suu vettyi, kun hän ajatteli sitä kaikkea.
”No, luulen, että siinä on kaikki”, Pinako sanoi hänen takaansa ja Ed istuutui kiireesti. Hän oli
nääntymäisillään ja suunnitteli syövänsä melkoisesti, kunhan he aloittaisivat.
Kun jokainen oli pöydän ääressä, Ed ojensi kätensä alkaakseen ottaa itselleen ruokaa, kun kurkun selvittämisen ääni tavoitti hänen korvansa. Nuorukainen kohotti katseensa nähdäkseen, että Pinako tuijotti häntä kiinteästi.
”Mitä?” hän kysyi, sitten hän käsitti ja murisi. ”Täytyykö meidän todellakin tehdä tämä? Minä kuolen nälkään!”
”Mitä järkeä on viettää kiitospäivää, jos et voi kertoa, mistä olet kiitollinen?” vanha nainen murisi.
Ed pyöräytti silmiään ja huokasi. Tämä oli jotakin sellaista, mistä hän ei pitänyt, mutta joka vuosi Pinako vaati, että he kaikki kertoisivat vuorollaan mistä olivat kiitollisia ennen kuin he söisivät.
”No, kuka haluaa aloittaa?” Pinako kysyi ja katsoi ympärilleen. Kun kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoisesti, hän sanoi: ”Selvä, minä aloitan. Minä olen kiitollinen perheestä ja ystävistä, jotka minulla on. Minun iässäni sitä alkaa nähdä, kuinka vanhat ystävät alkavat kuolla pois ja ajattelee, että ’tuo olisi voinut olla minä’. On myös raskasta nähdä, kuinka lapset kuolevat ennen itseäsi. Mutta ainakin minulla on lapsenlapseni ja kasvatti-lapsenlapseni jäljellä. Olen myös kiitollinen siitä, että voin edelleen liikkua vapaasti ja tehdä työtä... jälleen yksi asia, josta minun iässäni voi olla kiitollinen... Ja tietysti minulla on jäljellä kaikki hampaani ja sen sellaista. No, kuka seuraavaksi?” hän kysyi ja katsoi ympärilleen.
Pöydän ääressä vallitsi hiljaisuus melkein täyden minuutin ennen kuin Alphonse sanoi: ”Minä olen kiitollinen siitä, että olen tässä.” Tuo yksi lause tuntui sanovan paljon. Oli ollut hyvin vähällä, ettei hän olisi ollut siinä... ”Vaikka minulla ei olekaan lihaa ja verta olevaa kehoa, enkä voi syödä tätä ateriaa kanssanne, olen silti kiitollinen siitä, että voin viettää tämän ajan kanssanne. Olen kiitollinen siitä, ettei veljeni ole luovuttanut minun suhteeni ja että hän rakastaa minua vieläkin.”
Tämä sai Edin nielaisemaan raskaasti, ja hän kosketti veljensä kättä.
”Olen myös kiitollinen teistä”, Alphonse sanoi ja vilkaisi Pinakoon sekä Winryyn. ”Olette auttaneet meitä niin paljon. En tiedä, mitä me olisimme voineet tehdä ilman teitä... Ja viimeiseksi, olen kiitollinen siitä, että meillä oli äiti... vaikkakin lyhyen aikaa... meillä silti oli hänet...”
Tässä kohdin Winry katseli alas lautaseensa ja niiskahti. Edin otsa kurtistui. Hän halusi myös lohduttaa Winryä, mutta tämä oli toisella puolen pöytää. Sen sijaan Pinako ojensi kätensä ja taputti vaalean mekaanikon kättä.
Kun kävi ilmeiseksi, että Al oli sanonut kaiken, Winry kohotti katseensa ja sanoi kyyneliä silmissään: ”Minä olen myös kiitollinen siitä, että minulla oli isä ja äiti...”
Kyynel norui hänen kasvoillaan ja hän pyyhkäisi sen karkeasti pois. ”Olen myös kiitollinen sinusta.” Vilkaisu Pinakoon päin. ”Olen kiitollinen siitä, että opetit minulle, miten työskennellä automailien parissa. Olen myös kiitollinen teistä.” Katse Ediin ja Aliin päin. ”Olette olleet ystäviäni siitä lähtien, kun olimme todella pieniä. Te olette minulle kuin veljiä.”
Hän piti tauon ja katsoi Royhyn, kuiskasi sitten: ”Olen kiitollinen jopa sinusta...”
Edin kulmat vetäytyivät yhteen tämän aiheuttamasta hämmennyksestä ja hän odotti Winryn sanovan enemmän, mutta tämä ei sanonut. Hän oli selvästi lopettanut.
Ed katsoi Mustangia ja Mustang katsoi häntä. He olivat ainoat jäljellä.
Äkkiä Roy selvitti kurkkuaan ja sanoi: ”Minä olen kiitollinen...” Hän piti tauon ennen kuin jatkoi. ”Olen kiitollinen alaisistani.” Pieni virne. ”He potkivat minua eteenpäin, kun olen liian laiska.”
Hän nielaisi ja vilkaisi Winryyn, sitten pois tästä ennen kuin sanoi: ”Olen kiitollinen anteeksiannosta...” Mustang pysähtyi tähän ja Ed päätteli, että Winryn ja Royn oli täytynyt päätyä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Hän teki mielessään merkinnän, että kiristäisi miehestä myöhemmin tietoa.
Everstin katse siirtyi Ediin ja hän sanoi pehmeällä äänellä: ”Ja viimeisenä olen kiitollinen siitä, että minulla on elämässäni joku, joka välittää minusta...”
Ed tunsi poskiensa palavan ja tiesi, että hänen täytyi olla hurjasti punastunut. Ikävä kyllä jokainen myös katsoi häneen, sillä hän oli ainoana jäljellä.
Nuori alkemisti huokasi ja katsoi alas tyhjään lautaseensa. Hän tunsi olevansa kiitollinen, monistakin asioista, vaikka joskus näyttikin siltä, ettei hänellä ollut mitään, mistä olla kiitollinen. Hassua, miten asiat olivat kääntyneet... tavallisesti he vain sanoivat kiireesti ensimmäisen asian, jonka saivat mieleensä päästäkseen tämän typerän rituaalin yli, jotta he voisivat syödä.
Näytti siltä, että tänä vuonna täytyisi olla toisin.
Katsettaan kohottamatta hän sanoi: ”Olen kiitollinen Alista.” Ed katsahti Winryyn ja Pinakoon ja sanoi: ”Olen kiitollinen teistä myös, mutta... Al ja minä olemme käyneet niin paljon läpi yhdessä. Hän on kuin... kallioni. Hän pitää minut ankkuroituna, kun myrskyää...”
Ed katsoi alaspäin, kun hänen näkönsä muuttui sumeaksi. ”Olen kiitollinen siitä, että emme kuolleet silloin, kun me... kun me yritimme syntetisoida... hänet...”
Hän räpytteli silmiään ja kyyneliä tipahteli hänen syliinsä.
”Olen kiitollinen siitä, että otitte meidät luoksenne ja autoitte meitä, ja siitä, että olette kaikkein parhaat automail-mekaanikot.” Hän kohotti automail-kättään ja sanoi: ”Olen kiitollinen tästä”, sitten hän kosketti automail-jalkaansa. ”Ja tästä, koska niiden kanssa voin tehdä asioita, joita en muuten ikinä voisi. Minulle olisi vaikeaa liikkua ympäriinsä vain yhdellä kädellä ja jalalla.”
Ed nielaisi ja sanoi hiljaa: ”Olen kiitollinen siitä, että saatoin ryhtyä valtionalkemistiksi. Vaikka en pidäkään siitä, se on avannut minulle niin monia mahdollisuuksia löytää tietoa, joka voi auttaa meitä.”
Hän vilkaisi Royta, laski sitten jälleen katseensa. ”Jos minusta ei olisi ikinä tullut valtionalkemistia, en olisi ikinä tavannut sinua...” hän kuiskasi ja vilkaisi taas Royta ennen kuin katsoi lautaseensa.
Pöydän ääressä oli hiljaista ikuisuudelta tuntuvan ajan ennen kuin Pinako sanoi: ”Selvä... tämä alkaa käydä hiukan liian siirappiseksi minulle. Syödään.”