Fandom: Twilight
Paring: Bella/Edward
Rating: K-11
Genre: romance, fluffy
Beta: Ei
Warnings: Ei spoilaa muita kirjoja - perustuu Houkutuksen jälkeiseen aikaan
Summary: Edward vie Bellan laskettelukeskukseen laskettelemaan talviloman ajaksi. Sattumalta samaan laskettelukeskukseen eksyy Bellan entisiä luokkatovereita Phoenixistä, joiden kanssa he joutuvat väärinkäsitysten vuoksi jakamaan saman mökin. Edwardin ja Bellan täytyy setviä tunteitaan enemmän kuin koskaan, sillä erinäiset väärinkäsitykset ravistelevat sitä toden teolla. Loma on päättyä kurjasti – sekä Bellan että Edwardin taholta.
A/N: Retkeilyficit ovat hauskoja. Jotkut ovat huomanneet sen jo lukiessa minun Harry Potter ficcejäni
Jatkan samaa rataa Houkutus-ficeilläni, mutta toivottavasti ketään ei haittaa. En ole aikoihin postannut tänne nyt yhtäkään ficciäni, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen
Olisi kiva saada kommentteja!
***
Luku 1
Vanhoja tuttujaJoku ravisteli minua hereille. Olin aivan liian haluton tottelemaan ravistelijaa, sillä minua väsytti aivan liikaa. Pääni nojasi kylmää ikkunalasia vasten ja melkein tunsin kylmän tuulenpuuskan kasvoillani, vaikka istuinkin sisällä lämpimässä Volvossa. Kuulin lepattavan uneni läpi jonkun huokaavan huvittuneen kuuloisena – ja sitten ravistelu lakkasi, auton ovi aukeni ja paukahti kiinni. Makasin ihan hiljaa, kuunnellen ääniä. Olimmeko me jo muka perillä?
Silloin matkustajan puoleinen ovi aukesi ja kylmä viima iski vasten kasvoja todellisempana kuin äsken. Värähdin kylmästä ja avasin silmäni vain kohdatakseni Edwardin kuvankauniit kasvot muutaman sentin päässä minusta. Edward katsoi minua huvittuneena.
”Hei, unikeko. Olemme perillä”, Edward sanoi, nostaen minut käsivarsilleen, vaikka yritin estää. Hän piteli minua lähellään ja annoin pääni valahtaa hänen vahvaa rintakehäänsä vasten. Se tuntui vielä kylmemmältä kuin ulkona puhaltava viima. Mutta en piitannut siitä.
”Mmm. Joko nyt? Eikö meillä pitänyt olla tuntien ajomatka?” ihmettelin. Edward naurahti hiljaa.
”Meillähän oli. Nukuit puolet ajomatkasta”, Edward huomautti. Rypistin kulmiani. En muistanut sitä. En muistanut edes nukahtaneeni. Haukottelin pitkään.
”No, se ei ole mikään ihmekään. Olen nukkunut viime yöt huonosti. Kiitos sinun matkasuunnitelmiesi”, puhahdin. Edward virnisti taas valloittavasti.
”Tiedän. Siksi minä annoinkin sinun nukkua. Mutta nyt me olemme täällä! Vihdoinkin! Meidän täytyy ensin ilmoittautua hotellille. Minä teen sen”, Edward lupasi ja laski minut hyvin varovaisesti maahan. Jalkani upposivat pehmeään, melkein puoleen reiteen ulottuvaan lumikerrokseen. Nyrpistin nenääni. Voi ei! Lunta! Minä vihasin sitä… vaikken ollut koskaan ennen nähnyt sitä näin läheltä. Katselin ympärilleni ihmeissäni. Niin valkoista. Joka paikka oli peittynyt paksuun valkoiseen lumivaippaan – ja sitä satoi koko ajan lisää. Hiutaleet sulivat kasvoilleni ja valuivat vetenä alas. Ravistelin hiuksiani ja hymyilin. Lumihiutaleet tanssivat alas kinoksiin. Oikeastaan kaikkialla näytti todella kauniilta. Melkein lumoavalta.
”Valmista”, Edward ilmoitti. Hän kanniskeli meidän molempien tavaroita ja katsoi minua hymyillen. Hän erotti varmasti ihmettelevän ilmeen kasvoillani. Edward tiesi, etten ollut koskaan aiemmin nähnyt lunta näin läheltä. Vain televisiosta. Ennen Forksiin muuttoa, olin asunut aurinkoisessa Phoenixissä. Siellä ei ollut koskaan satanut lunta.
Lähdimme astelemaan yhdessä kohti kaksitoistakerroksista hotellia, jonka valot tuikkivat yön pimeydessä. Olimme lähteneet Forksista aamulla ja ajaneet koko päivän kohti Kanadaa. Edwardin huippunopean ajotyylin ansiosta me olimme saapuneet perille puolet nopeammin kuin tavalliset ihmiset.
Laskettelukeskus Otava oli valtava. Se oli Kanadan suurimpia laskettelukeskuksia ja siellä kävi vuosittain tuhansia ihmisiä. Edward oli jo pitkään suunnitellut matkaa. Olin lähtenyt mukaan vain, koska en ollut tahtonut jäädä kotiin ilman häntä. Edward oli halunnut lähteä joko ilman minua tai minun kanssani. Olin saanut itse valita. Ja minusta se oli ollut epäreilua. Enhän minä osannut lasketella tai hiihtää. Olin jankuttanut sitä Edwardille kaksi kuukautta, mutta Edward oli luvannut opettaa minua paikan päällä. Pelkkä ajatuskin puistatti. Katkaisisin varmasti koipeni tai palaisin kotiin pää kainalossa. Kumpikaan vaihtoehto ei vaikuttanut hyvältä.
Astuimme sisään valaistuun hotellin aulaan, joka kuhisi ihmisiä. Katselin ympärilleni ja erotin vihaisia ilmeitä. Rypistin kulmiani ja vilkaisin Edwardiin, joka näytti äkkiä huolestuneelta. Mistä oli kyse? Mitä täällä tapahtui? Vastaanottotiskin luona riideltiin ja rähistiin. Asiakkaat näyttivät raivostuneilta. Monilla oli paljon kantamuksia mukanaan.
”Odota tässä”, Edward sanoi minulle. Jäin hämmentyneenä seisomaan paikoilleni, ja Edward laski kantamuksensa jalkojeni juureen. Hän lähti luovimaan tietään vastaanottotiskille ja sai osakseen vihaisia mulkaisuja muilta asiakkailta. Naputtelin levottomana jalkaani ja mietin, mitä ihmettä oli tekeillä.
Edward kiisteli vastaanottovirkailijan kanssa hetken – hänen enkelinkasvonsa eivät tällä kertaa tuntuneet vetoavan naiseen, jonka kasvoilla näkyi kova, tiukka ilme. Hänen vierellään seisova kauhistuneen näköinen nuori opiskelijatyttö näytti puolestaan siltä kuin pyörtyisi kohta. Mistähän tässä oli kyse?
Pian Edward palasi takaisin luokseni ja katsoi minuun päätään pudistaen.
”Joku hakkeri on peukaloinut hotellin tietokantoja, josta syystä nämä ihmiset eivät pystykään pääsemään hotelliin. Se on tupaten täynnä. Nämä kaikki ovat jo kerran tehneet varaukset ja maksaneet, mutta joku muu on nyt päässyt heidän huoneisiinsa hakkerin takia”, Edward selitti. Tuijotin häntä typertyneenä.
”Mutta miten se on mahdollista? Ovatko hekin sitten maksaneet huoneistaan?” kysyin.
”Ovat. Näyttää myös siltä, että meidänkin huoneemme on jo vallattu. Emme pääsekään hotelliin yöksi ja kaikki vuokramökit ovat jo täynnä”, Edward sanoi huokaisten. Katselin häntä harmissani. Olin odottanut ja pelännyt tätä reissua ja nyt, kun me olimme täällä ja joutuisimme ehkä palaamaan takaisin kotiin – en tahtonutkaan sitä. Minä halusin jäädä tänne aivan yhtä paljon kuin Edwardkin.
”Täytyyhän tähän löytyä jokin ratkaisu”, mutisin. Edward pudisti päätään.
”Ei mitään muuta kuin että hotelli joutuu maksamaan kaikille asiakkaille heidän varauksensa takaisin. Nämä asiakkaat eivät pääse minnekään yöksi enää hiihtoloman aikana”, Edward sanoi. Seisoin pettyneenä paikoillani enkä tiennyt, mitä tehdä. Kuulin, kuinka ulko-ovi aukeni taas ja ihmisiä lappoi sisään koko ajan. Aulassa kuhisi kuin siellä olisi ollut parvi muurahaisia.
”Bella!” joku huusi innostuneena. Hätkähdin ja käännyin katsomaan taakseni. Erotin vaaleatukkaisen pojan, joka huiskutti minulle pienen nuorisoryhmän luota. Nuoret näyttivät yllättävän tutuilta. Edward katsoi heidän suuntaansa silmät sirrillään. Ensin en tunnistanut poikaa, mutta sitten hänen kasvonsa palasivat mieleeni.
”Brandon!” huudahdin tyrmistyneenä. Brandon virnisti ja lähti tulemaan meitä kohti. Edward katseli poikaa varuillaan, ilme tiukkana. Brandon tuskin huomasi sitä. Hän syöksyi minua kohti ja kaappasi minut syliinsä. Ähkäisin ja olin kompastua matkalaukkuuni.
”Bella! Onpa hauskaa nähdä! Mitä sinä täällä teet?” Brandon hihkui kuin pikkupoika. Hänen vaaleansiniset silmänsä tuikkivat takkuisen, vaalean hiuspehkon alta. Rykäisin.
”Olimme tulossa laskettelemaan, mutta täällä onkin täyttä”, sanoin. Brandon nyökkäsi.
”Me kuulimme siitä jo aamulla. Joku on hakkeroinut hotellin tietokantoja, eikö olekin kamalaa? Nämä kaikki ihmiset joutuvat palaamaan koteihinsa, koska eivät mahdukaan hotellille. Heidän lomansa on aivan piloilla”, Brandon huokaisi. Katsoin häneen hämmentyneenä. Brandon – entinen luokkatoverini Phoenixistä – oli aina ollut hieman ihastunut minuun. Hän oli yrittänyt useaan otteeseen viedä minut treffeille, mutta en ollut koskaan esittänyt kiinnostusta. Minun muutettua Forksiin, Brandon oli ollut pettynyt. Aivan kuin olisi menettänyt parhaan ystävänsä, vaikka tuskin olimme edes tunteneet toisiamme.
”Niin. Mekin joudumme palaamaan takaisin Forksiin”, sanoin huokaisten. Brandon vilkaisi Edwardia ja käänsi nopeasti katseensa toisaalle. Minäkin vilkaisin häntä kulmieni alta ja näin hänen vihaisen ilmeensä. Oho! Mitähän Edward oikein kuuli Brandon ajatuksista? Miksi tämä näytti siltä kuin olisi voinut käydä Brandoniin käsiksi milloin vain?
”Ai, niin. Brandon, tässä on poikaystäväni Edward. Edward, tässä on vanha luokkatoverini Brandon Phoenixistä”, kerroin hätäisesti. Brandon nyökkäsi Edwardille jäykästi ja Edward nyökkäsi hänelle pienesti takaisin. Huokaisin sisäisesti.
”Hauska tutustua”, Brandon sanoi, tarkoittamatta sitä. Edward ei sanonut mitään.
”No, oli hauska nähdä, Brandon. Meidän täytyy varmaan lähteä takaisin kotiin”, sanoin.
Brandon kohotti kättään pyytäen meitä odottamaan.
”Minulla on ajatus. Mitä jos tulisitte meidän vuokramökillemme? Siellä on huone vapaana. Kaksi sänkyä. Meitä on siellä neljä. Tunnet meidät kaikki, Bella. Me olimme sinun vuosikurssillasi”, Brandon selitti innoissaan. Vilkaisin ovien luona norkoilevia nuoria, jotka katselivat meitä supisten. Puraisin huultani.
”En oikein tiedä, Brandon…” epäröin. Vilkaisin Edwardia tukea hakien. Kaikki riippuisi hänestä. Jos Edward pystyisi asumaan viikon saman katon alla Brandonin kanssa, niin se sopi minulle. Minulla ei ollut mitään tunteita tuota poikaa kohtaan – ei ollut koskaan ollutkaan.
Edward huokaisi aivan kuin alistuneesti. Hän katsahti minuun vakavana.
”Jos sinulle sopii, niin sitten se käy”, Edward sanoi. Hän tarttui minua kädestä ja puristi lujasti. Huomasin, miten Brandon vilkaisi yhteen liitettyjä käsiämme ja näytti harmistuneelta. Edward katsoi poikaa tiukasti – lukien tämän ajatukset. Brandon ei vain tiennyt sitä.
”Kyllä se sopii. En tahtoisi palata takaisin”, huokaisin. Edward hymyili.
”En minäkään. Asia on sitten sovittu. Jos olet kysynyt ystäviltäsikin luvan”, Edward sanoi, katsoen Brandoniin. Pojan kasvoille levisi leveä hymy.
”Olen! Näimme teidät äsken ja keskustelimme asiasta. Tulkaa perässäni”, Brandon kehotti ja lähti luovimaan tietään takaisin oville. Katsahdin Edwardiin, joka huokaisi ja pudisti päätään.
”Toivottavasti teen oikein”, hän mutisi. Nyökkäsin.
”Taatusti”, vakuutin. Vaikken ollut asiasta varma itsekään.
***
Brandonin lisäksi seurueeseen kuului Jeremy Hawks, joka oli entisen kouluni koripallotähti. Hänen kainalossaan säteili cheerleader Claire Bringham, josta en ollut koskaan erityisesti pitänyt. Tunne oli kai ollut molemmin puoleinen. Claire mulkoili minua sinisillä silmillään, mutta tervehti sentään, kun astuimme heidän luokseen. Jeremy tuijotti minua ihmeissään aivan kuin olisin muuttunut paljonkin sitten viime näkemän. Neljättä tyttöä en tuntenut. Tytöllä oli tummat hiukset ja tummat silmät ja hän hymyili meille ujosti – tai lähinnä Edwardille.
”Tässä on serkkuni Sydney. Hän on täällä meidän kanssamme perhesyistä”, Brandon sanoi virnistäen ja katsoi Sydneyä, joka nyökkäsi ujosti.
”Äiti pakotti minut mukaan”, Sydney huokaisi. Katsoin häneen tuntien sympatiaa häntä kohtaan. Olihan minutkin melkein pakotettu mukaan. Melkein. Mutta ei aivan.
Huomasin Edwardin hymyilevän tytölle – ehkä liiankin tuttavallisesti. Puristin yhä häntä kädestä ja tajusin puristavani liian lujaa, sillä Edward katsoi minua kulma koholla. Hellitin otettani, vaikka tiesin, ettei Edwardiin voinut sattua. Hän oli vain ihmetellyt, miksi yhtäkkiä olin tiukentanut otettani.
”Selvä. Lähdetään sitten. Näytämme teille mökkimme”, Brandon henkäisi. Nyökkäsin. Lähdimme ulos kylmään viimaan ja katselin ympärilleni pimeässä. Ei ristinsielua missään. Vuokramökkien valotkaan eivät palaneet.
Brandonin ja muiden mökki sijaitsi kauimpana, lähellä jäätynyttä järveä, joka vilkkui puiden takana. Olin kiitollinen, kun vihdoin pääsimme sisälle lämpimään. Brandon oli ainoa, joka jäi eteiseen, kun me riisuimme takkejamme ja kenkiämme. Muut menivät suoraa päätä olohuoneeseen television ääreen.
”Täältä löytyy kaikki mukavuudet. Näytän teille ensimmäisenä huoneenne”, Brandon höpötti. Tuntui aivan kuin hän olisi omistanut mökin. Katsahdin Edwardiin, joka hymyili minulle hivenen huvittuneena. Hän tuntui ajattelevan samaa.
Meidän huoneemme sijaitsi yläkerrassa. Mökki oli vaikuttava. Se oli valtava – ja varmasti nuoret olivat maksaneet siitä paljon. Mutta heillä olikin varakkaat vanhemmat. Heidän rahoillaan he olivat aina saaneet melkein mitä tahansa.
Brandon johdatti meidät yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseen, joka oli aivan portaita vastapäätä. Hän aukaisi oven, ja astuimme sisään valtavaan huoneeseen, joka näytti avaralta ja valoisalta heti, kun sinne sytytti valot. Siellä oli iso parisänky, piironkilaatikko, valtavat ikkunat ja kirjahylly, jossa ei ollut mitään. Edward näytti tyytyväiseltä, mutta minä silmäilin parisänkyä sydän takoen.
”Kelpaa”, Edward sanoi ja laski tavaramme lattialle. Brandon virnisti.
”Hienoa. Jätän teidät nyt kahden. Nähdään aamulla. Oli todella hauskaa tavata taas, Bella”, Brandon sanoi, katsoen minua pitkään. Edwardin ilme jäykistyi taas, mutta hän ei sanonut mitään. Rykäisin.
”Niin sinuakin. Hyvää yötä”, sanoin. Brandonin hymy leveni ja poika katosi. Katselin levottomana hänen peräänsä ja pelkäsin katsoa Edwardiin.
”Eikö olekin mahtava paikka?” kysyin kepeästi.
”Mmm”, Edward mutisi. Huokaisin.
”Älä välitä Brandonista. Mitä tahansa hän ajatteleekin, se ei ole totta. Meidän välillämme ei koskaan ollut mitään”, vakuutin. Edward katsoi minua tuimasti.
”Brandon ei ajattele sitä aivan niin.”
”No, kumpaa sinä uskot? Minua vai häntä? Minä en ainakaan koskaan tuntenut mitään Brandonia kohtaan, vaikka hänellä olikin tunteita minua kohtaan. Enkä minä tunne mitään nytkään. Minä rakastan sinua, Edward”, sanoin kiihkeästi.
Edwardin ilme pehmeni ja hän veti minut itseään vasten. Hänen kasvonsa painautuivat hiuksiini ja kädet etsiytyivät vartaloni ympärille. Edward piteli minua lähellään usean minuutin, kunnes tunsin olevani taas rauhallinen ja turvassa.
”Minäkin rakastan sinua”, Edward kuiskasi hiljaa ennen kuin painoi huulensa huulilleni – ja valmistauduin kiihkeään, polttavaan suudelmaan.
Siinä eka luku. Tarkoitus olisi tehdä tästä 3-6 osainen, saa nyt nähdä, miten ideoita riittää. Mitään en ole varmaksi suunnitellut. Kirjoitan sitä mukaa kun ideoita tulee.
