Nimi: Veljesrakkautta
Kirjoittaja: bowli
Genre: angst, oneshot
Paritukset: erittäin lievä Sirius/Remus
Ikäraja: K-11
A/N: Siriuksen ja Reguluksen kohtaaminen Tylypahkan tiluksilla.
Ensimmäinen fickini pitkään aikaan <:
~Veljesrakkautta
Regulus katseli, kuinka hänen isoveljensä käveli pimenevässä illassa itsevarmoin askelin heitä kohti ja ihmetteli, miten Sirius oli suostunut tähän, vaikka tiesi, ettei hän pelannut reilusti. Joku olisi voinut sanoa Siriusta tyhmäksi, mutta ei, se oli vain Sirius.
Sirius pyyhkäisi hiuksia silmiltään, nosti katsettaan ja hymyili. Hänen kutsussaan oli lukenut; ei avecia, mutta Reguluksella oli haaremi.
”Sinä tulit”, Regulus totesi avaten keskustelun ja astui hieman edemmäs porukasta.
”Sinä käskit”, Sirius sanoi.
”Pyysin”, Regulus täsmensi ja Sirius kohautti olkiaan.
Sirius silmäili paikallaolijoita pimeydessä kiiluvin silmin. Hän tunnisti sieltä omaa vertaan, sekä muita lähes yhtä saastaisia. Remus aina sanoi, että omaa vertaan voinut loppuen lopuksi todella vihata, mutta Sirius vihasi, jopa sitä, joka kulki hänen suonissaan. Pikkuvikoja.
”Mikä mahtaa olla miellyttävän kokoontumisemme tarkoitus?” Sirius uteli teennäisen kohteliaasti. Äiti olisi ollut ylpeä tuosta puhetyylistä.
”Mäiskitään Siriusta, nauretaan ja syljetään päälle?” hän jatkoi hymyillen vinosti. ”Ei kiitos, en ole sillä tuulella tänään, ehkä huomenna sitten.”
Regulus kihisi raivosta. Siihen ei tarvittu kuin kepeä puhe ja ylimielinen leuan nosto, joka sanoi, en minä teitä pelkää, minä olen jotain paljon suurempaa. Regulus huitaisi sauvallaan kohti Siriusta ja sai pojan vaalealle poskelle veripisaroita. Sirius katsoi veljeään ilmeettömänä ja kosketti poskeaan. Hänen sormenpäänsä värjäytyivät punaisiksi. Yleisen reiluuden nimissä myös Sirius vuodatti Reguluksen verta, kun pojan käsivarteen pureutui valkoisen paidan sotkeva haava.
”Pelkkä ei olisi riittänyt, saanko nyt palata veljieni luokse?” Sirius kysyi selvästi närkästyneenä. Se oli Regulukselle paljon ja liikaakin. Sirius oli hänen veljensä. Regulus hylkäsi taikasauvansa ja syöksyi kohti Siriusta brutaalisti käsivoimin ja kaatoi toisen maahan. Bellatrix hihkui. Siriuksesta Reguluksen eleessä oli jotain hellyttävää.
Hellyttävyys ja hellyys olivat kuitenkin kaukana niistä iskuista, joita pikkuveli raivon sanelemin luvin kylvi Siriuksen kehoon. Pidempänä ja vahvempana Sirius kuitenkin taisteli altavastaajana vain hetken ajan. Hän kiepautti itsensä Reguluksen päälle.
”Sinä tappelet hyvin”, Sirius totesi kohteliaasti yrittäessään tasata hengitystään. Hän piteli käsiään Reguluksen rintakehällä joka samoin tavoin kohoili kiivaasti.
”Sanotaan, että opin parhaalta”, Regulus vastasi Siriukselle ja kohtasi nuo tummat silmät, jotka olivat niin kipeän samanlaiset kuin hänen omansakin.
Kuinka monta vuotta Regulus olikaan kaivannut noita silmiä ja tuota ihmistä, jota hän nyt haudatun kaipuun varjolla halusi vain satuttaa? Hän oli monesti vannonut tappavansa veljensä, kunhan vain saisi siihen tilaisuuden seurauksista välittämättä. Tässä se tilaisuus nyt olisi ja silti hän vain nautti veljensä läsnäolosta ja toivoi, että he voisivat olla niin kuin ennen, vaikka he eivät tietenkään voineet olla. Regulus tekisi mitä vain, jotta he voisivat palata ajassa takaisin, mutta nyt oli jo liian myöhäistä. Oli aivan liikaa anteeksi annettavaa.
”Regulus”, Bellatrix sihisi käskevästi. Sirius oli jättänyt hänet yksin kaiken tämän keskelle. Tottelemaan ja olemaan jotain, mitä ei ollut, eikä ollut koskaan tuleva. Regulus oli niin vihainen. Jos Sirius vain olisi ottanut hänet mukaansa, hänen ei tarvitsisi totella heitä, jotka tekivät hänen elämänsä vain kipeämmäksi.
Regulus havahtui, kun Sirius kiskottiin pois hänen päältään ja viskattiin maahan. Lucius tähtäsi taikasauvallaan Siriuksen rintakehää ja silti Sirius hymyili. Regulus ei koskaan voinut ymmärtää, kuinka Sirius pystyi hymyilemään heidän vanhempien solvaukselle, opettajien läksytyksille ja kuolemalle. Tuli mitä vain, Sirius väläytti upean hymyn, jolloin hän näytti siltä, että mikään ei voinut koskaan koskettaa häntä.
”Sinä todella aiot tehdä sen?” Sirius kysyi Luciukselta nostaen katseensa tuohon poikaan, joka osoitti häntä vakaasti taikasauvallaan. Siriuksen ääni oli kiusallisen kehottava. Antaa tulla vain, en minä pelkää. En minä välitä. Sirius oli oikeastaan ylpeä, että he näkivät hänen eteensä näin paljon vaivaa ja ottaisivat murhatuomion harteilleen. Sirius ei tiennyt olevansa sen arvoinen.
Regulus nousi ylös maasta epävarmasti, Luciuksen ilme oli päättäväinen.
”Ei”, Regulus sanoi hiljaa, mutta käskevällä äänellä ja tarttui Luciuksen käteen.
”Tee se, Lucius”, Bellatrix komensi kärsimättömänä. Lucius repäisi kätensä irti Reguluksen otteesta, mutta Regulus tönäisi pojan kumoon maahan.
”Minä sanoin ei”, hän sanoi uhmakkaasti katsellen Luciusta kiiluvin silmin.
”Mitäs täällä oikein tapahtuu?” heidän takaansa kuului Albus Dumbledoren ääni. Professori saapui paikalla viitta lepattaen ja katseli oppilaita kysyvästi. Hiljaisuus laskeutui heidän keskuuteensa.
”Minä kaaduin”, Sirius sanoi ja nousi ylös pudistellen vaatteitaan. Regulus vilkaisi vaivihkaa Siriusta. Valhe ei tainnut aivan mennä läpi, sillä Siriuksen poski oli yhä veressä ja hänen huulensa oli auennut nyrkkitappelussa. Regulus puolestaan tunsi veren vuotavan nenästään, sekä käsivarrestaan.
”Taidankin tästä mennä nukkumaan”, Sirius ilmoitti kepeästi, ”hyvää yötä professori, hyvää yötä Regulus.”
Hän poistui paikalta ehkä hieman horjuvin, mutta arvokkain askelein. Kun hän pääsi rohkellikkotorniin, Remus katsoi häntä kysyvästi, muttei kysynyt mitään ja puhdisti hänen haavansa.
// Ancka vaihtoi ikärajan oikeaan muotoon.
