Title: Poika yön, tyttö päivän
Author: Puhpallura
Pairing: Vereva/Hermione
Rating: K-11
Genre: Angst, romance
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, Within Temptation kappaleen
Summary: – Niin kauan kuin muistat minut ja ajattelet minua, et ole koskaan yksin. Olen aina täällä, Vereva sanoi painaen kätensä tytön kiivaasti hakkaavaa sydäntä vasten. – Niin kuin sinäkin olet minun sydämessäni.A/N: Ficci osallistuu
FF10:iin sanalla
kyynel sekä
albumihaasteeseen kappaleella
Our Farewell. Kappaleen sanat liitän loppuun ja kappaleen voi kuunnella
tästä. Suosittelen laittamaan kappaleen taustalle soimaan.
Hermione käveli nopein askelin Tylyahon pimeitä katuja pitkin. Vain muutama soihtu valaisi hänen tietään.
Levottomuus tytön mielessä lisääntyi, kun hänen mieleensä palasi Punurmion ennustus, jonka opettaja oli lausunut hänelle tunnilla edellisenä päivänä. Siitä lähtien Hermione oli kyennyt ainoastaan miettimään sen todenperäisyyttä ja mahdollisuutta, että se toteutuisi. Yleensä Punurmio oli ennustamassa jos jonkinlaista onnettomuutta ja surua ja useimmiten ne eivät toteutuneet. Mutta entä jos nyt kävisi toisin? Hermione ei halunnut edes miettiä sellaista vaihtoehtoa.
Päästyään kivitalon eteen, joka näytti hyvin rähjääntyneeltä, tyttö pysähtyi vetämään henkeä. Hän saisi pian nähdä Verevan, joka ymmärtäisi hänen huolensa ennustuksen suhteen.
Hetken aikaa Hermione katsoi postiluukkua, josta roikkui uusin Päivän Profeetta. Hermione yritti saada levottomuuden tunteen katoamaan ja koputti oveen voimakkaasti.
Hetken kuluttua ovi aukeni ja Vereva seisoi hänen edessään aina yhtä kalpeana ja riutuneena. Miehen väsyneille kasvoille nousi hymy hänen nähdessään Hermione.
Tyttö syöksyi halaamaan Verevaa ja mies kietoi kätensä hänen ympärilleen, painaen suudelman hänen huulilleen. Vaikka Verevan huulet olivat viileät, melkeinpä kylmät, sai se silti lämmön leviämään Hermionen vartaloon.
Pian kuitenkin Vereva irrottautui tytöstä ja siirtyi sivuun päästääkseen hänet sisään. Kaikki tämä tapahtui hiljaisuuden vallitessa, aivan kuin heidän välillään olisi ollut sanaton yhteys.
Hermione astui sisään asuntoon, joka oli jo vuosia sitten nähnyt parhaimmat päivänsä. Hämähäkin seittejä oli joka puolella ja asunto näytti siltä, kuin sitä ei olisi koskaan siivottu.
Hän suuntasi kulkunsa olohuoneeseen vilkuillen Verevaa hymy huulilla. Kaikki hänen epäilyksensä olivat kadonneet, kun hän oli painautunut miehen laihaa vartaloa vasten.
Hermione istahti sohvalle, Verevan seuratessa esimerkkiä. Tyttö painautui tiukasti kiinni mieheen, katsoen hänen kasvojaan. Hermione kiinnitti huomiota, että Verevan jäänsinisissä silmissä oli outo vivahde, jota hän ei ollut ennen nähnyt. Se oli outo sekoitus alistuneisuutta ja surua.
Jälleen koko päivän ollut tunne palasi takaisin, tällä kertaa voimakkaampana.
– Onko kaikki kunnossa? Hermione kysyi huolestuneella äänellä vaikka yritti peittää sen.
– Hermione, Vereva vastasi karhealla äänellä tarttuen tytön käteen.
Tyttö aavisti, että kaikki ne pahat aavistukset olivat käymässä toteen, joita hän oli murehtinut. Hänen sydäntään kylmäsi ja Hermione yritti olla päästämättä kyyneliä valloilleen, ennen kuin saisi tietää, mistä oli kyse. Voi olla, että hän kuitenkin kuvitteli kaiken.
– He tietävät.
Hermionen kasvot muuttuivat kalpeiksi. Tämä oli asia, jota he kumpikin olivat odottaneet ja pelänneet. Muut vampyyrit olivat saaneet tietää heistä. Oli ennenkuulumatonta, että ihminen ja puolilajinen voisivat olla yhdessä. Se oli täysi mahdottomuus ja kaikkien tapojen vastaista. Ja se oli asia, joka merkitsi vain yhtä asiaa.
Vereva kietoi kätensä Hermione ympärille tiukemmin kuin koskaan, kuin haluamatta päästää koskaan irti. Hän painoi päänsä tytön hiuksiin, silittäen niitä toisella kädellä kuin lohduttaen.
Mutta Hermionea se ei auttanut, vaan kyyneleet valuivat hiljalleen hänen poskilleen. Vereva tunsi tytön vartalon vavahtelevan itkusta ja hän työnsi Hermionea hieman kauemmaksi itsestään.
Hellästi mies pyyhkäisi kyyneleet pois tytön poskelta, yrittäen hymyillä lohduttavasti.
– Eikö ole mitään keinoa? Emmekö voi jollakin tavata vielä? Hermione yritti kysyä lohduttomana.
– Tiedät hyvin, että ei ole mitään, Vereva sanoi surullisella äänellä. – Tiedät, että tämä kaikki oli jo alusta lähtien sopimatonta.
– En halua erota sinusta, Hermione sanoi ja siirsi itkuisen katseensa vastapäiseen seinään.
– En minäkään sinusta, Vereva vastasi ja tarttui tytön käsiin. – Mutta tämän illan jälkeen, mikään ei saa yhdistää meitä kahta.
Hermionesta tuntui, kuin viimeinen lause olisi saanut kaiken luhistumaan päälle. Mies oli viimeisten kuukausien aikana ollut kaikki, mitä hänellä oli. Ja nyt tyttö menettäisi sen kaiken.
– Hermione, älä itke, Vereva pyysi murheellisella äänellä.
– Miten voisin, kun tiedän, että joudun sinusta eroon ikuisiksi ajoiksi, Hermione sanoi nyyhkyttäen, samalla painautuen miestä vasten. – Tämä on epäreilua. En halua olla yksin, ilman sinua.
– Niin kauan kuin muistat minut ja ajattelet minua, et ole koskaan yksin. Olen aina täällä, Vereva sanoi painaen kätensä tytön kiivaasti hakkaavaa sydäntä vasten. – Niin kuin sinäkin olet minun sydämessäni.
Vereva olisi halunnut lohduttaa Hermionea, mutta hänen omaa sydäntään särki tieto siitä, etteivät he voisi koskaan enää tavata. Sillä hetkellä mies olisi halunnut vaihtaa kirotun elämänsä toiseen. Koskaan aikaisemmin Verevaa ei ollut häirinnyt se, että hän oli vampyyri. Sellaiseksi hän oli syntynyt ja sellaisena hän tulisi pysymään. Mutta mies oli tehnyt sen virheen, jota ei voisi korjata: hän oli rakastunut ihmiseen. Suurin erhe, mitä vampyyri koskaan voisi tehdä. Ja se sai Verevan inhoamaan itseään, sillä hän ei joutuisi tuottamaan tuskaa pelkästään itselleen vaan myös Hermionelle.
Hermione katsoi Verevaa tuskaa heijastavilla silmillään. Hän olisi tehnyt mitä vain, jotta olisi saanut olla miehen kanssa. Tytön mieleen tuli ratkaisu, joka sallisi sen.
– On ehkä yksi mahdollisuus vielä, hän sanoi.
Vereva katsoi Hermionea tutkivasti ja hänen kasvoilleen nousi oivaltava ilme, joka vaihtui pian torjuvaksi.
– Ei, ei onnistu.
– Miksi ei?
– Rakastan sinua liikaa, jotta tekisin sen sinulle, Vereva sanoi hiljaa silittäen tytön poskea. – En halua sinun joutuvan elämään tätä kirottua elämää.
– Ainakin saisin olla kanssasi. Millään muulla ei ole väliä.
– Se on liian kova hinta maksettavaksi siitä, Vereva sanoi.
Mies siirsi kätensä Hermionen niskan taakse ja painoi huulensa tytön huulille. He suutelivat kuin henkensä hädässä ja Vereva pystyi maistamaan tytön kyyneleet, jotka olivat valuneet poskilta alas. Ikinä suudelma ei ollut maistunut niin katkeralta ja rakkaudentäyteiseltä kuin silloin. Se kuvasti molempien tunteita, joita he sillä hetkellä tunsivat.
Molemmat halusivat tuntea toisensa lähellään mahdollisimman kauan, jotta muistaisivat, miltä se tuntui. He halusivat säilöä jokaisen kosketuksen ja tunteen syvälle muistiinsa, koska he eivät halunneet unohtaa niitä. He halusivat muistaa, millaista oli olla onnellinen toisen syleilyssä.
Vereva irrottautui Hermionesta ja katsoi tyttöä ilmeettömänä, vaikka sinisten silmien takana pilkahti menettämisen tuska.
– Mene, hän sanoi tukahtuneella äänellä.
Hermione nousi epäröiden, sillä hän ei halunnut lähteä. Hän halusi olla Verevan kanssa.
– Vereva, tyttö aloitti.
– Älä sano mitään, mies sanoi torjuvalla äänellä, joka satutti kumpaakin. – Olemme sanoneet jo kaiken, mikä on tarpeen. Tiedämme kaiken. Ei ole jäljellä enää mitään, mitä sanoa.
Hermione yritti kovettaa itsensä ja lähti kävelemään ulko-ovea kohden, kyyneleiden kuitenkin valuessa poskille. Sillä hetkellä kaikki, mikä oli elämisen arvoista katosi.
Kun hän oli avaamassa ovea, kuuli Hermione Verevan äänen takaansa.
– Niin kauan kuin muistamme, emme ole erossa, mies sanoi. – Silloin nämä eivät ole jäähyväisemme.
Sulkiessaan ulko-oven, Hermionen mieleen palautui Punurmion ennustus. ”
Kuin yö ja päivä, myös kahden ihmisen tiet ovat liian erilaiset. Poika yön ja tyttö päivän, rakkautenne tulee katoamaan aamu-usvan lailla, jättäen aamukasteen lehdille, kuten kyyneleet poskillenne.”
Niin kauan kuin he muistaisivat, nuo kyyneleet eivät ikinä kuivuisi.
Our Farewell
In my hands
A legacy of memories
I can hear you say my name
I can almost see your smile
Feel the warmth of your embrace
But there is nothing but silence now
Around the one I loved
Is this our farewell?
kertosäe:
Sweet darling you worry too much, my child
See the sadness in your eyes
You are not alone in life
Although you might think that you are
Never thought
This day would come so soon
We had no time to say goodbye
How can the world just carry on?
I feel so lost when you are not at my side
But there is nothing but silence now
Around the one I loved
Is this our farewell?
kertosäe
So sorry your world is tumbling down
I will watch you through these nights
Rest your head and go to sleep
Because my child, this is not our farewell.
This is not our farewell.
