Title: Ilman sydäntä jolla rakastaa..
Author: DaughterOfDeath
Beta: Nukkemestari
Rating: K11
Pairing: Severus/Sirius(maininta James/Siriuksesta, hyvin lievä tosin)
Genre: angst, fluffy, romantiikka
Warnings: Angstia, homoilua, varsin ”raakoja” kirosanoja
A/N:Tämä ficci on ensimmäinen osa kaksitoista osaisesta novellisarjasta. Muut osat laitan finiin, yksitellen en tiedä tarkkaa ajankohtaa, mutta odottakaa kärsivällisesti..
Kakkos osassa päästään jo itse asiaan xD. Kaikille jotka pitävät tästä parituksesta(ja miksi ei muillekkin) nautinnollisia lukuhetkiä!!
* * *
Siriuksen hengitys taukoili, nousi ja laski. Kirpeä aamuilma täytti hänen keuhkonsa pistävästi, vesihöyry pakottautui ulos hänen keuhkoistaan. Tylypahkan pihamaa oli jäässä, lunta ei ollut juuri ollenkaan ja oranssina hohkava auringon sirppi väijyi taivaanrannassa, värjäten koulun pihamaan omaksi taideteoksekseen.
Itseasiassa Sirius ei edes tiennyt mitä hän teki pihalla, keskellä marraskuuta, vain sisävaatteet päällään. Kukaan muu ei ollut pihalla, tai no lukuunottamatta Ruikulia, joka käveli hiljalleen kauemmas ja kauemmas koulusta. Siriuksen poskia kuumotti kylmästä, eikä hän tuntenut enään sormiaan. Kylmä valtasi hänen ruumiinosiansa yksi kerrallaan. Tuuli vihmoi hänen korviaan ja heitti tuon hiukset rajusti taaksepäin.
Sirius käänsi katseensa yhä loittonevaan Ruikuliin, joka oli tällä hetkellä riistanvartijan mökillä. Ruikuli kääntyi kohti Kiellettyä Metsää ja katosi sen pimeyteen. Sirius käänsi katseensa takaisin käsiinsä jotka punoittivat hieman. Kylmä koversi suuria aukkoja hänen sydämeensä, vaikka mitä hän olisi välittänyt, hänellä ei enään ollut sydäntä. Siriuksesta oli tullut kylmä ja tunteeton, sen jälkeen se oli vain pahentunut kun hänen ystävänsä olivat kääntäneet selkänsä tälle.
You take but you cannot be given
You ride but you cannot be ridden
Pinch this tiny heart of mine
Wrap it up in soiled twine
Marilyn Manson – Dried Up Tied Up And Dead To The World
Kylmä ja tunteeton, aivan kuin Ruikuli., Sirius ajatteli hajamielisesti käsittämättä edes että oli verrannut itseään. Maa oli kylmä hänen allaan ja kengättömät jalat kipristelivät ja taistelivat kylmyyttä vastaan.
Kello oli puoli kuusi, rutkasti vielä aikaa aamiaiseen. Vaikka tuskin kukaan välittäisi jos hän ei menisikään aamiaiselle, eihän hänellä ollut edes nälkä. Siriusta ihmetytti se että oli herännyt jo kolmena viikonloppuna peräkkäin viideltä ja myös se että hän heräsi aina siihen samaan painajaiseen.
Lämmin ruokoheinä kutitteli Siriuksen selkää, aurinko paistoi täydeltä terältä ja meren kohina täytti korvat. Kaikinpuolin ihana kesäpäivä. Heinikossa makasi Siriuksen lisäksi hänen entiset ystävänsä James, Remus ja Peter, he naureskelivat keskenään Ruikulille ja sille kuinka hän yritti napata koululaukkuaan takaisin Lucius Malfoylta, joka piti sitä toisen ulottumattomissa.
Viimein Kalkaros sai reppunsa takaisin ja lysähti rantahietikkoon kaihoisan näköisenä. Malfoy käveli ylimielisesti Siriuksen eteen napaten tältä hänen kirjoituspaperinsa lukien siitä: ”Voi, kuinka toivon että Severus huomaisi minut, minä haluan olla hänen lähellään, minä rakastan häntä.”, ja nauroi ynseästi heittäen paperiarkin takaisin Siriukselle. Tämä meni aivan punaiseksi ja huusi: ”Ei siinä noin lukenut!!”.
”Ei vai?”, Lucius kysyi ja käänsi selkänsä jatkaen matkaansa. Sirius katsoi epätoivoisesti paperiarkkia ja luki itsekseen sen läpi samalla kun hänen ystäviensä naurunpyrskähdykset täyttivät Siriuksen tajunnan.
Siinä tosiaan luki niin. Ja vielä paljon muuta mistä Siriuksen kasvot punehtuivat entisestään. Hän nosti katseensa Ruikuliin, joka katsoi yllättyneenä Siriukseen. Sirius siirsi katseensa ystäviinsä jotka käkättivät kippurassa:
”Anturajalka onkin hintti!!” tai ”Ei me homojen kanssa kaveerata!”.
Peter nousi paikaltaan ja käveli hitaasti Siriuksen eteen. Peter sylkäisi tämän kasvoihin, muut seurasivat esimerkkiä. Lopulta James nousi ja potkaisi Siriusta kylkeen. Suunnaton kipu viilsi hänen ylitseen ja tämä kipristyi maahan. James potkaisi uudestaan ja lopulta tallasi Siriuksen käden. Viimeiseksi Remus vielä otti kourallisen hiekkaa maasta ja nakkasi sen Siriuksen silmille.
Hiekka rupesi kirvelemään silmissä ja kyljessä tuntui polttavaa kipua, joka levisi pikkuhiljaa koko hänen vatsaansa ja selkään. Viimein kun hän sai silmänsä auki Ruikuli oli kyykistynyt tämän vierelle ja katseli tätä oudoksuen.
Sitten hän heräsi. Aina samaan aikaan, paikkaan ja uneen. Siriusta ei niinkään kiinnostanut mitä uni tarkoitti, sen hän tiesi että nukkuminen teki kipeää, siksi Sirius valvoi aina mahollisimman pitkälle yöhön. Minkä seurauksena hän oli umpiväsynyt kun heräsi painajaisestaan.
Kun Sirius alkoi tuntea ettei oikeastaan tuntenut ainoatakaan jäsentä kehossaan, hän palasi linnalle. Aula oli tyhjä. Joko kaikki olivat Suuressa Salissa tai kaikki olivat kuolleet. Sirius toivoi hartaasti jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta totuudentaju pakotti esiin ja hän kurkisti Suureen Saliin. Kukaan ei ollut kuollut, kaikki istuivat paikoillaan syömässä pannukakkuja, vohveleita, leipää, munakasta ja kaikennäköistä muuta herkullisen näköistä, mutta mikä sai Siriuksen voimaan pahoin. Hän kuitenkin avasi oven kokonaan ja tallusteli istumaan tavalliselle paikalleen Remuksen ja Jamesin väliin. He esittivät että hän oli vain ilmaa. Siriuksen huokaus kiiri pitkin meluista salia, mutta häipyi pian muun hälinän tunkiessa päälle.
Sirius istui hetken paikoillaan, kunnes otti lautaselleen yhden vohvelin ja kupillisen yrttikahvia. Yrttikahvin vaikutus tunnettiin pitkällä noita- ja velhomaailmassa, se oli yleinen piristys ja hyvinvointijuoma, joka sai juojansa piristymään huomattavasti. Sirius otti hörpyn, lämpö levisi koko kehoon ja olo tuntui taas hyvältä.
Aamiaisaika loppuisi pian. Edes kuuluisa Yrttikahvi ei saanut Siriusta piristymään. Aina vähän väliä tuon katse karkaili Jamesin tai Remuksen kasvoihin ja muistot täyttivät Siriuksen mielen, iloiset ajat ja samalla myös surulliset.
So ask yourself before you get in
I know the insurance won't cover this
Are you the rabbit
Or the headlight
And is there
Room in your life for one more breakdown
Marilyn Manson – Are You The Rabbit?
James, Remus, Sirius ja Peter istuivat kalliolla. Tumma yötaivas yllään, tähdet tuikkivat kirkkaina ja kuu oli täysin piilossa.
”Eipä ole sinulla nyt huolta kun on uusikuu, vai mitä Kuutamo?”, James kysyi vierellään istuvalta Remukselta.
”Ei, mutta yötaivas on silti jotenkin karmiva. Ilman kuutakin.”, Kuutamo huokaisi. Kaikki ymmärsivät Remuksen huolen, kaikki tiesivät että se oli raskas asia, liian raskas yksin kannettavaksi.
”Me ollaan täällä sinua varten. Yhdessä me selvitään mistä vaan.”, Anturajalka sanoi toverillisella äänellä.
Kuutamo hymyili ja kaikki puhkesivat hyväntahtoiseen nauruun.
Kun Sirius viimein palasi muistoistaan takaisin maanpinnalle, olivat melkein kaikki häipyneet Suuresta Salista, mukaanlukien Jamesin, Remuksen ja Peterin. Sirius päätti myös lähteä. Hän jätti koskemattoman vohvelin pöytään ja lähti laahustamaan kohti pariovia joista pääsi aulaan. Jokainen askel tuntui hänestä raskaalta, aivan kuin hän olisi kantanut ainakin sadan kilon painosta tiiliä selässään.
Ovet aukesivat raskaasti naristen ja aula näytti yhtä autiolta kun hän oli sinne viimeksi tullut. Sirius sulki ovet takanaan ja suorastaan laahautui yhdelle aulan penkeistä. Hän sulki silmänsä, ja aina kun hän niin teki uudet kipeät haavat raapaloituivat hänen sieluunsa, aina kun hän muisteli Jamesia tai Remusta, aina kun hän muisti ystäviänsä ne raapaleet aukesivat yhä uudestaan.
Syvä hiljaisuus vallitsi aulassa, pieni tuulen henkäys pääsi aina vähän väliä Tylypahkan rakoilevista tiivisteistä sisälle ja uivelsi hetken, kunnes katosi. Vahva tunne siitä että joku katseli häntä jyskytti Siriuksen päässä, mutta hän ei avannut silmiään, vaan antoi tunteen häilyä mielessään yhä voimakkaampana. Sillä hän halusi tuntea jotakin, edes tunteen että joku katseli häntä.
Kuului pieni suhahdus ja Sirius avasi pakostakin silmänsä. Hän yllättyi kun näki edessään Ruikulin. Tuon laiha olemus, mustat hiukset, kapeat huulet ja yön mustat silmät, jotka nyt katselivat häntä epäröiden. Sirius katsoi häntä kysyvästi.
”Pudotit tämän lähtiessäsi salista.”, Ruikuli sanoi ja ojensi Siriukselle mustakantista paksua vihkoa.
”Ai. No kiitos, Rui.. Eikun, äh.. Kalkaros.”, Sirius änkytti otti vihon käteensä ja tunki sen väkivalloin reppuunsa.
Numerologian vihko, ja pyh..,Sirius manasi itsekseen.
Kalkaros oli jo lähdössä kun hän yhtäkkiä pysähtyi. Sirius nosti katseensa tuohon uudestaan.
”En kerjää vaikeuksia tai mitään, mutta miksi olit noin ystävällinen minulle?”, Severus kysyi hieman varuillaan.
Sirius oli pöllämystynyt.
”En harrasta sellaista enään. Tiedän nyt miltä se tuntuu. Pahalta.”, Sirius tokaisi miltei ääneti.
Severuksen huulilla käväisi hymyn tapainen, hän nyökkäsi ja lähti aulasta.
We are damned and we are dead
All god's children to be sent
To our perfect place in the Sun
And in the dirt
Marilyn Manson – A Place In The Dirt
* * *
Sunnuntai on aina ollut Siriuksen mielestä rasittava päivä. Mutta nyt vieläkin rasittavampi. Samat painajaiset ja kello joka jätätti, ainakin Siriuksen mielestä, sillä hän heräsi taas viideltä, huohottaen ja hikisenä.
Aamiainen kului samaan tapaan. Vohveli jäi koskemattomaksi Siriuksen lautaselle ja hän häipyi aamiaispöydästä viimeisenä. Hänen mielensä oli apeampi kuin tavallisesti kun hän lysähti Rohkelikkojen oleskeluhuoneen sohvalle. Aivan muut kuin koulutehtävät mielessä hän kaivoi olkalaukustaan Pimeyden Voimat ja niiltä suojautuminen-kirjan ja avasi sen sivun 34 kohdalta. Ihmissudet.., Sirius katseli kirjaa ja kuva Kuutamosta häilyi hänen mielessään. Vaimea huokaus karkasi hänen huuliltaan ja Sirius pamautti kirjansa kiinni tunkien sen reppuunsa takaisin.
Sirius häipyi muotokuva-aukosta portaikkoon ja sieltä seitsemänteen kerrokseen, missä tarvehuone sijaitsi. Sirius avasi sen oven ja astui varovasti sisään, hän piti silmiään lujasti kiinni, huokaisi ja avasi silmänsä. Ovi kolahti kiinni hänen takanaan.
Huoneen toisessa päässä oli laaja ikkuna josta näki Tylypahkan tiluksille, viereisellä seinällä oli marmorinen takka, jossa rätisi tuli ja sen edessä pehmoisen näköinen ruskea nahkanojatuoli. Takan ja nojatuolin välissä oli mahonkinen pöytä jolla oli kaunis tamminen rasia. Lattiassa oli persialainen matto, joka esitti ilmeisesti nukkuvaa tiikeriä ja nojatuolin takana oli iso kirjahylly, jossa oli tietenkin kaikki Siriuksen lempikirjat.
Hän hämmästyi siitä miten sopivaksi tarvehuone hänelle sen oli muokannut. Pieni lempeä hymy levisi hänen kasvoilleen samalla kun Sirius istuutui nahkaiseen nojatuoliin. Takkatuli lämmitti ihanasti poskia ja käsiä. Sirius katsahti eteensä pöydälle. Hän ei voinut olla avaamatta tuota pientä rasiaa.
Suklaata, tottakai., Sirius hymähti hyvillään. Hän otti yhden kauniista konvehdeista ja pisti sen suuhunsa. Ihana suklaanmaku levisi hänen suuhunsa, ja koko keho täyttyi lempeällä lämmöllä. Sirius nukahti nojatuoliin, autuas hymy huulillaan.
* * *
Sirius heräsi yhä se sama lämpö sisällään, mutta se haihtui kun hän näki ikkunasta täysikuun. Remus.. Hänellä taitaa olla rankkaa.., mutta Sirius pudisti päätään ja ajoi ajatuksen pois mielestään. Nyt olisi vain hän yksin.
Sirius nousi nojatuolista ja käveli hiljalleen ovelle. Hän avasi sen ja hipsi ulos tarvehuoneesta. Käytävät olivat tyhjiä, olihan sentään yö. Siriuksen jalkojen alla kylmä kivilattia tuntui kovalta ja pienet sipsutukset kaikuivat käytävillä Siriuksen kulkiessa takaisin kohti Rohkelikkotornia.
Yhtäkkiä hän pysähtyi, Sirius kuuli toiset askeleet, matalammat, ilmeisesti, joku jolla oli kengät jalassa. Sirius piiloutui portaikon varjoihin ja kurkkasi vaivihkaa nurkan taakse. Kalkaros.,Sirius meinasi parkaista sen ääneen, mutta piti sen vain ajatuksissaan. Kalkaros lähestyi juuri sitä paikkaa missä Sirius piileskeli. Ruikuli kulki pari askelta Siriuksen ohitse, pysähtyi ja palasi takaisin.
”Sir.. Siis Musta?”, Kalkaros kysyi hiljaa.
Sirius rykäisi epätoivoisena, astui esiin ja vastasi:
”Kyllä, minä.”
”Miksi olet täällä näin myöhään?”
”Sama kysymys itsellesi, Kalkaros.”
Hän näytti hieman hämilliseltä ja vastasi:
”Minulta unohtui jotain Suureen Saliin..”
”Jaah..”
He seisoivat siinä hiljaa hetken, kunnes Kalkaros avasi suunsa:
”Tiedätkö, ne sinun ystäväsi, he varastivat minun koululaukkuni tänään aamulla, joten ajattelin jos voisit..”
”En itseasiassa voi. Emme ole enään ystäviä.”
”Ai.”
Taas hiljaisuus. He vilkuilivat toisiaan aina välillä kunnes taas Kalkaros aloitti:
”Kuule, jos et kerran, tai siis.. Voisitko.. siis..”
Sirius katsoi Kalkarosta kysyvästi.
”Olen ymmärtänyt, että et halua.. Tai mistä minä tiedän.. siis..”, Ruikuli änkytti.
Siriusta alkoi ottaa päähän.
”Yritätkö sanoa että, koska en halua kaveerata enää vanhojen ystävieni kanssa olisin sen sijaan sinun ystäväsi?”, Sirius kysyi.
”Jotakin sinne päin.”, Kalkaros vastasi hajamielisesti.
”Mikä ettei.”,Sirius täräytti ja antoi kätensä Kalkaroksen käteltäväksi.
”Rauha, Severus?”, Sirius kysyi.
”Rauha, Sirius.”,Severus vastasi.
* * *
Vaikka he solmivat rauhan, he eivät jutelleet toisilleen, edes koulun ulkopuolella. Siriusta ihmetytti se että Severus(miksi hän Kalkarosta nykyään kutsui) oli hyvinkin innostunut solmimaan ystävyyttä.
Sirius luuli jo että Severus oli unohtanut heidän rauhansa kokonaan, mutta peruutti ajatuksensa kaksi päivää sopimuksen jälkeen.
”Sirius, hei!”, Severus huikkasi hänelle käytävän päästä.
”Ai, hei Severus.”, Sirius vastasi iloisesti.
”Lähtisitkö kävelylle kanssani?”, Severus kysyi miltei kuiskaten, kun he seisoivat vastakkain.
”Juu mikäpä ettei.”, toinen vastasi ja he lähtivät käppäilemään kohti aulaa.
Matka kului hiljaisuudessa. Pihalle päästyään Sirius hengitteli rauhassa ulkoilmaa, sulki silmänsä ja pysähtyi hetkeksi. Severus katsoi häntä hieman kummoksuen, mutta jäi odottamaan toista. He jatkoivat matkaansa, eikä kumpikaan puhunut mitään.
Lempeä tuuli kutitteli heidän kasvojaan. Vasta kun he tulivat Kielletyn Metsän laitaan Sirius sanoi hiljaa:
”En halua mennä tuonne.”
”Pelkäätkö? Voin kyllä pitää sinua kädestä jos et muuten uskalla.”, Severus naurahti ja katsoi toista silmiin.
Siriusta ei pelottanut, mutta Kielletty Metsä tuntui vaan niin tabulta nykyään, varsinkin sen jälkeen kun hänen ystävänsä olivat häipyneet Siriuksen elämästä. Kuitenkin..
Siriuksen mielessä piili ajatus. Hänen mielestään olisi herkullinen kokeilu pitää Severusta kädestä. Joten hän valehteli.
”Hyvä on.”, Sirius vain sanoi ja pujotti kätensä toisen käteen. Severuksen käsi oli kylmä. Tämä hätkähti kun Sirius tosiaan otti häntä kädestä, mutta mielihyvän väristykset kulkivat pitkin hänen selkäänsä kun hän huomasi että Siriuksen käsi oli lämmin, hyvin lämmin.
He alkoivat kävellä metsään, yhä syvemmälle ja syvemmälle. Tultuaan suurelle aukealle keskellä metsää Sirius päästi irti Severuksen kädestä ja lähti juoksemaan kohti aukean toista puolta. Kalkaros seurasi tätä katseellaan, mutta kadotti tämän. Hän oli juuri huutamassa Siriusta nimeltä kun tuli yllätetyksi takaapäin.
Sirius kaatoi toisen maahan niin että rytisi. Kalkaros kääntyi vaivalloisesti selälleen ja huomasi todella kuinka lähellä Sirius oli häntä.
”Mmh.. Tuota Sirius, nousisitko päältäni?”, Severus vaikeroi.
Sirius ei liikkunut mihinkään, vaan keskittyi toisen silmiin.
”Sinun silmäsi, ovatko ne oikeasti mustat?”,Sirius tiesi kuinka tyhmältä kuullosti.
”Ovat.”,Kalkaros vastasi ja keskittyi hänkin nyt toisen silmiin.
Severus nosti kättään hieman, niin että se sipaisi Siriuksen reittä, tämä värähti. Sirius laski kasvojaan vähän, jonka seurauksena heidän huulensa koskettivat toisiaan, vain sipaisten, kunnes ne taas vetäytyivät.
Sirius käänsi katseensa Severuksesta hänen viereensä maahan ja huokasi syvään samalla nousten ylös. Ja he kävelivät hiljaisuuden vallitessa takaisin linnaan.
* * *
Putting holes in happiness.
We'll paint the future black if it needs any color
My death sentence is like a story
who'll be digging when you finally let me die?
Marilyn Manson – Putting Holes In Happiness
Katumus suudelmasta valtasi Siriuksen pään seuraavana aamuna, päänsärky jyskytti ohimoa ja hänen kätensä tärisivät oudosti. Peili kertoi karmean totuuden tumman violetit varjot, hänen silmiensä alla, olivat vielä tummemmat kuin eilen, hänen miltei valkoinen ihonsa näytti taianomaiselta mustia kiharia hiuksia vasten ja hänen ruskeat silmänsä olivat jotenkin oudon haaleat.
”Uuhh..”, Sirius vaikeroi päänsärystä ja vaipui istumaan Rohkelikkojen oleskeluhuoneen nojatuoliin. Hän painoi kohmeilla käsillänsä päätään ja yritti rauhoittua. Muistot menetetystä ystävyydestä palasivat ja Siriuksen sielun juuri umpeutuneet arvet repeytyivät auki.
Sinä yönä kukaan heistä ei nukkunut. Vaikka ei ollut täysikuu he olivat päättäneet lähteä Kiellettyyn Metsään. Mitä syvemmälle he kulkivat sitä enemmän Siriuksen päässä jyskytti tunne että nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Kuutamo alkoi empiä, Sirius huokaisi helpotuksesta, hän ei ollut ainoa joka tunsi ettei joku nyt ollut oikein.
Mutta siinä samassa kun James katsoi Siriusta silmillään, kaikki epäilykset häipyivät hänen mielestään, ja yhtäkkiä tuntui hyvältä mennä syvemmälle metsään. Kun he olivat taas saaneet Kuutamon mukaansa, matka jatkui.
Lopulta he pysähtyivät aukealle, jolla oli kirkkaansininen lampi ja puita oli vain harvakseltaan. Tähtitaivas oli lumoavan kaunis, syvällä sisimmässään Sirius tiesi jo silloin ettei tämä olisi ikuista...
Häly hänen ympärillään havahdutti hänet tuosta näystä. Siriuksen pään lisäksi hänen sydäntään särki nyt myös. Kipu vain yltyi kun hän huomasi Jamesin ja Remuksen laskeutuvan alas portaita. Hän kuuli kuinka James leuhki sillä että oli lempannut myös Peterin kaveriporukastaan. Sirius huokaisi syvään, nousi ylös ja häipyi aamiaiselle.
Suuressa Salissa oli vain muutama oppilas hänen lisäkseen, mukaanlukien Severus. Kylmä lohkare liikahti Siriuksen mielessä. Hän huomasi kuinka Severus tuijotti häntä hieman arasti, Sirius oli näkevinään pienen hymyn tapaisen kunnes tuo palasi leipänsä pariin. Siriuksen täytyi saada puhua Severukselle, tämä ei saisi jatkua tai Sirius menttäisi järkensä.
Aamiaisen jälkeen hän ryntäsi niin nopeasti kuin pystyi Kalkaroksen perään ja otti tätä olkapäästä kiinni. Tämä kännähti äkkiä ja hätkähti kun näki Siriuksen edessään.
”Meidän täytyy jutella. Kaksin.”,Srirus sanoi hiljaa.
”Tule tiedän paikan.”, Severus vastasi ja lähti raahaamaan Siriusta tyrmiin päin.
He kääntyivät monesta kulmasta ja päätyivät lopulta pieneen tyhjään luokkahuoneeseen, joka haisi ummehtuneelta. Severus katsoi toista kysyvästi laitettuaan oven lukkoon taialla.
”En halua että ymmärrät suhteemme muuna kuin ystävyytenä.”,Sirius meni suoraan asiaan.
”Hyvä on.”, Severus sanoi tyhjentävästi ja katsoi Siriusta oliko-muuta- ilmeellä.
”Ja olen pahoillani, jos annoin sinulle väärän käsityksen.”
”Ei tarvitse olla. Olenhan minä, alhainen Luihuinen, liian huono sinunkaltaisellesi ylpeälle Rohkelikolle. Totta kai minä ymmärrän, jos yhtenä päivänä haluat suudella ja toisena olemme ystäviä.. Entäs kolmas päivä? Verivihollisia kenties?”, Severus tavoitteli varmaa ja halveksivaa äänensävyä, myös onnistuen siinä pelottavan hyvin.
Sirius ei tiennyt mitä sanoa.
”Nämä vain ovat olleet minulle vaikeita aikoja.”, hän sanoi hiljaa ja yritti peittää kyyneleet, jotka tulvivat hänen silmiinsä.
”Eli nytkö minun pitäisi sääliä sinua? Olenko minä ollut yhtään paremmassa asemassa kuin sinä? En. Olen ollut yksin miltei koko elämäni, olenko minä valittanut? En. Ja jos nyt sattuu että herra Täydellinen on muutaman viikon ilman ystäviä, hänelle täytyisi antaa kaikki myötätunto jonka vaan voi antaa?!?”, Severus melkein raivosi toiselle. Ja hän jatkoi:
”Et tule koskaan ymmärtämään sitä kaikkea, mitä olen joutunut kestämään. Yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, itseinhoa, halveksuntaa ja niitä ystäviäsi jotka nöyryyttävät minua vähintään kerran viikossa!”, Severuksen silmät kiiluivat vihasta.
”O-olen pa-pahoillani.”,Siriuksen ääni särkyi.
”Ihan vitun sama minulle oletko vai et! Mutta yhden asian haluan sinulle kertoa. Minä luulin että kerrankin olisin löytänyt ystävän, sellaisen joka ymmärtää. Tai että minulla olisi ollut muutakin kuin tukahdutettuja vihan ja surun tunteita.. Taisin pyytää liikaa kun halusin yhden ihmisen joka minua ei halveksi.”, Severuksen ääni värisi, hän käänsi selkänsä nyyhkyttävälle Siriukselle ja lysähti yhdelle koulun puisista tuoleista istumaan.
”Se-severus?”, Siriuksen ääni oli pieni ja olematon.
Toinen ei vastannut.
”Olen oikeasti pahoillani. En tiedä mitä sanoa. Ystäväni ovat hylänneet minut eikä minulla ole ketään. En halua olla yksin. Pelkään olla yksin. Ystäväni ovat aina olleet se turvasatama. Yksin en ole mitään, olen mitätön... Haluaisin olla ystäväsi vielä..., jos vain huolit?”, Sirius tunsi syllisyyttä ja häpeää, ja se oli ensimmäinen kerta kun hän tunsi niitä molempia samaan aikaan.
Kalkaros murahti jotakin epämääräistä, nousi tuolista ja käveli Siriuksen luo. Hänen silmänsä eivät enään kiiluneet vihasta vaan epävarmuus paistoi hänestä läpi.
”Mitä jos vain annettaisiin olla?”, Severus kysyi kylmästi ja asteli verkkaan pois luokkahuoneesta.
Haavat Siriuksen sielussa repesivät auki ja tusina lisää viiltyi hänen revittyyn kohtaloonsa. Sirius vajosi hitaasti polvilleen ja jäi siihen pitkäksi aikaa.
Kun vanhan ikkunan luokkahuoneeseen alkoi paistaa ilta-aurinko Sirius tajusi että oli ollut kaikilta päivän tunneilta pois, mutta se ei liikuttanut häntä, syvä suru painoi hänen vatsaansa. Vielä neljä päivää sitten hän oli onnellisesti ystäviensä seurassa, mutta nyt hän ei pystynyt liikkumaan surultaan se painoi hänet lattiaan. Sirius toivoi että Severus olisi palannut, mutta niin ei tapahtunut..
Luokkahuoneen kylmät seinät vastaanottivat Siriuksen nyyhkytyksen.
* * *
Viikkoja kului kuin sumussa. Samat vanhat rutiinit, koulu pyöri ympärillä. Aamiainen liemien tunnit, muodonmuutokset, numerologia, taikakausien historia, kaikki olivat yhtä samaa harmaata arkea ja sumua.
When you want it
it goes away too fast
When you hate it
It always seems to last
But just remember when you think
you're free
The crack inside your fucking heart is me
Marilyn Manson - The Speed Of Pain
Sirius havahtui valveunestaan vasta kun joululoman ensimmäinen päivä oli koittanut. Hän ei halunnut olla jouluakin yksin, mutta se näytti olevan hänen kohtalonsa tällä hetkellä. Ensimmäiset päivät kuluivat itsesäälissä rypien, mutta kolmantena päivänä hän ryhdistäytyi sen verran että raahautui päivälliselle, mikä oli paha virhe, sillä Ruikuli oli siellä.
Siriuksen sydän löi tyhjää pari kertaa kunnes asettui taas paikoilleen. Hän asteli rauhallisesti Rohkelikkojen pöytään ja katsahti automaattisesti sivuilleen. James, Remus ja Peter eivät olleet siellä. He olivat varmaan tälläkin hetkellä perheidensä parissa nauttimassa joulusta.
Syötyään, ruhtinaalliset kaksi perunaa ja yhden kalapuikon, Sirius laahusti aulaan ja sieltä jonnekkin vain. Ei ollut väliä minne, jonnekkin. Pari käännöstä tehtyään hän kuuli vaimeita askelia takaansa. Hän pysähtyi ja lähti taas liikkeelle. Mutta tekikin äkkikäännöksen. Ei ketään. Omituista.
Sirius lähti jatkamaan matkaansa. Hän ehti ottamaan ehkä pari askelta kun joku tönäisi hänet kovakouraisesti hämärään nurkkaan. Sirius yritti tavoitella sauvaansa, mutta hyökkääjä oli nopeampi, hän riisti Siriukselta sauvan ja laittoi sen omaan taskuunsa.
”Severus.”, Sirius äyskähti. Tämä oli haudanvakava.
”Jos huudat..”, hän sanoi ja katsoi merkitsevästi sauvaansa.
”Mitä sinä haluat minusta?”, Sirius kuiskasi.
”Kohta näet.”, Severus ikäänkuin sylkäisi sanat suustaan ja jatkoi:
”Lupaatko olla hiljaa ja totella?”
”Miksi ihmeessä vastustaisin? Sinulla on sauva, minulla ei.”, itseasiassa tilanne alkoi tuntua perin mielenkiintoiselta.
Severus laski sauvansa ja tönäisi Siriusta hieman, niin että tämä jysähti päin seinää. Siriuksen takaraivoon sattui, mutta hän pysyi hiljaa. Severus nosti taas sauvansa toisen kaulalle ja tuijotti tätä silmiin. Se katse ei ollut kylmä, se oli lämmin ja jotenkin aito ja puhdas. Severus painautui Siriusta vasten ja nuuhkaisi tämän kaulaa.
”Severus.. Ei tässä.”, Sirius vaikeroi jo pelkästä katseesta minkä Severus hänelle soi.
Toinen ajatteli varmaan samoin sillä hän alkoi vetää Siriusta perässään. He kääntyivät oikealle Luihuisten tyrmiin. Sieltä rappuset alas ja vasemmalle sitten taas oikealle, Sirius meni jo sekaisin laskuissa kun he olivat perillä.
Luihuisten oleskeluhuone oli oudon vihreästi valaistu ja se oli kauttaaltaan sisusttettu samalla vihreällä.
”Istu”, Severus sanoi, mutta Sirius ei istunut vaan seisoi toisen edessä hievahtamattakaan. Severus uhkasi toista sauvalla ja Sirius meni istumaan Severus heti kannoillaan. Hänen kylmä kätensä siveli Siriuksen kaulaa ja sai tämän henkäisemään. Severuksen hengitys kiihtyi hieman kun tämän huulet melkein koskettivat toisia, mutta ne eivät ehtineet pidemmälle kun sisään pyyhälsi kaksi vuosiluokkaa vanhempi Lucius Malfoy.
Aluksi hän ei huomannut Siriusta sohvalla mutta käänsi katseensa takaisin tuohon ja säpsähti kuin olisi saanut sähköiskun. Ilkeä hymy levisi hänen huulilleen.
”Saanen tiedustella, mitä Rohkelikko tekee Luihuisten oleskeluhuoneessa?”, hän kysyi viekkaasti.
”Hän on minun kanssani.”, Severus sanoi niin kunnioittavasti kuin pystyi sillä uumoili että jotain pahaa oli tulossa.
”Olen valvojaoppilas, ja en voi sallia että tällaista tapahtuu oman vartiovuoroni aikana.”, Sirius jähmettyi kun Malfoy sanoi sen.
Severus huokaisi, nousi ylös, käveli Malfoyn luokse ja kuiskasi tälle jotakin mikä sai tuon hymyilemään vielä leveämmin. Lucius nyökkäsi, meni istumaan yhdelle nojatuoleista ja näytti erittäin tyytyväiseltä.
”Mitä sinä sanoit Malfoylle?”, Sirius kysyi hädissään.
”Että hän saa katsoa.”, Severus hengitti hiljaa Siriuksen korvaan kun oli palannut sohvalle tämän viereen.
Sirius näytti kerrassaan typertyneeltä. Että Severus saattoi.. Mutta pelkuriksihan Luihuiset häntä rupeaisivat nimittelemään jos hän nyt perääntyisi.. Pirullinen ajatus kyti Siriuksen päässä. Annetaan Malfoylle sitä mitä hän haluaa..
Severus lähestyi Siriusta nyt hieman varovaisemmin kun äsken. Pieni nyökkäys toisen taholta sai Severuksen nopeuttamaan tahtia. Hän kosketti varovasti huulillaan toisen huulia. Sirius vei toisen kätensä tämän niskaan ja toisen lantiolle. Vähän ajan päästä Sirius liikutti huuliaan hieman, samoin Severus. Pian jo Severuksen kieli tunnusteli omistushaluisesti toisen kitalakea. Sirius nytkähti hieman, jonka seurauksena Severus kaatoi tämän sohvalle selälleen. Epäilys jysähti Siriuksen mieleen ja Sirius irrottautui suudelmasta, nousi sohvalta ylös vilkaisten samalla selvästikin kiinnostunutta Malfoyta. Hän hyvästeli Severuksen, joka jäi surullisena katsomaan toisen perään ja lähti apeana pois oleskeluhuoneesta. Hän ei ansainnut Severusta..
* * *
We are the nobodies
we wanna be somebodies
when we're dead
they'll know just who we are
Marilyn Manson – The Nobodies
Siriusta ei koskaan ollut häirinnyt se että hän oli poikiin päin. Päinvastoin, yleensä hän oli hyvin iloinen siitä että oli erilainen. Nyt hän tunsi sen vain taakkana. Siriuksella oli joskus ollut hyvin syviäkin tunteita Jamesia kohtaan, mutta ei ollut koskaan harkinnutkaan niiden esille tuontia.
Mutta nyt kun hän tunsi itsensä rakastetuksi, kun joku tosiaan välitti hänestä. Se oli aivan eri asia. Sirius tuijotteli hajamielisesti Rohkelikon oleskeluhuoneen takkatulta ja nojautui sohvalla taaksepäin. Syvällä mielessään hän silti toivoi ettei olisi koskaan tavannutkaan Severusta.
Joululoman viimeisenä päivänä Sirius käveli passiivisesti Tylypahkan aulan poikki, kun yhtäkkiä tunsi valtavan iskun takaraivossaan, hän lyyhistyi lattialle ja näki kuinka Lucius Malfoy juoksi tiehensä vahingoniloinen virne naamallaan. Sirius oli varma että koko Luihuisen tupa tiesi hänestä ja Severuksesta. Nyt hän toivoi enemmän kuin koskaan ennen ettei mitään hänen ja Severuksen välillä olisi tapahtunutkaan.
Synkillä mielin hän käveli pihamaalle. Sirius loikkasi portaat alas ja lähti juoksemaan kohti jotakin. Kylmä viima piiskasi hänen kasvojaan ja sormet kohmettuivat. Ja viimein kun hän pysähtyi, koulua näkyi vain pieni osa.
Sirius jäi seisomaan paikoilleen ja veti syvään pistelevää ilmaa keuhkoihinsa, se sattui, mutta hän ajatteli että se oli hänelle oikein. Sirius tuijotti horisonttia, missä aurinko teki laskuaan, ja lähti taas juoksemaan määränpäättömänä ja kylmissään. Ilta oli jo laskenut kun hän viimein pysähtyi. Hän ei tiennyt missä oli eikä halunnutkaan.
Sirius oli niin väsynyt että rymähti maahan. Hän huomasi että hänen jalkansa tärisivät rajusti. Siriuksen hengitys rahisi ja hän makasi nyt kylmässä maassa. Pitkän hetken kuluttua hän menetti tajuntansa.
* * *
Kylmä tunkeutui Siriuksen sisälle, mieleen ja sydämeen. Jokainen hänen jäsenensä paleli kylmästä, hänen päässään pyöri vaarallisesti. Sirius yritti nousta ylös maasta, mutta hänen kehonsa ei totellut, ainoa asia mitä hän pystyi tekemään oli maata maassa avuttomana, yksin, ilman ketään..
Sirius ei muista missä vaiheessa kylmyys oli vaihtunut lämmöksi. Sirius käänsi kylkeään vaivalloisesti. Hänen päätään jomotti ja joku tuntematon voima työnsi häntä takaisin elämään. Ei ollut enään kylmä, vaan lämpö hohki hänen ympärillään.
Sirius raotti hieman silmiään. Hän makasi Tylypahkan sairaalasiivessä, sairaalasängyllä ja hänen ympärillään oli hänen entiset ystävänsä James, Remus ja Peter.
Kylmä aalto vierähti Siriuksen yli kun hän näki heidät.
”Anturajalka?, Me pelästyttiin hirveästi kun kuultiin.”, James sanoi huolissaan kun näki että Sirius oli hereillä.
”Mitä edes teit siellä? Olit kaukana Tylypahkasta. Olisit voinut kuolla.”, Remuksen ankara ääni kiiri Siriuksen tajuntaan.
”Kuka minut löysi?”, Sirius kysyi karheasti.
Remus ja James katsoivat merkillisesti toisiaan.
”Ruikuli.”,Remus lopulta henkäisi.
Sirius yllättyi ja hymy levisi hänen kasvoilleen.
”Missä hän on?”, Sirius kysyi ja katsoi Jamesia silmiin.
”Tuolla”, James sanoi ja osoitti nurkkaa, jossa musta hahmo seisoi hievahtamatta.
Sirius nousi hitaasti istumaan ja laski jalkansa kylmälle lattialle. Remus yritti estää häntä, mutta Sirius ei välittänyt. Hän käveli hoipertaen tumman hahmon eteen ja tunnisti hänet Severukseksi.
”Severus.”, Siriuksen ääni värisi. Mutta hän jatkoi varmasti:
”Saanko anteeksi?”
Severuksen kasoille levisi lempeä hymy.
”Tietenkin. Tule tänne.”, Severus vastasi ja avasi kätensä halaukseen.
Sirius halasi Severusta ja samalla lämpimät aallot lävistivät hänen kehonsa. Severus painoi huulensa tiiviisti toisen huulille ja tunsi kuinka Sirius vastasi suudelmaan.
EAT ME, DRINK ME
EAT ME, DRINK ME
This is only a game
This is only a game
Marilyn Manson – Eat Me, Drink Me
*
A/N: Mulla itselläni oli erinomaisen hauskaa kun kirjoitin tätä. Ajatus itseasiassa siitä kun kaverini sanoi että teeppäs sellanen fanfic, missä siteeraat Marilyn Mansonia.. No tässä se on!! Sirius/Severus on aina ollut mun lempiparitukseni, ja vihdoin sain tarpeeks inspiraatiota kirjoittaa sitä itse. Kommentoikaa! Menikö jokin kohta yli ymmärryksen? Suututtiko jokin? Ilahduttiko? Ärsyttikö? Pistikö silmääsi ylitsepääsemätön kirjoitusvirhe? Oliko faktat päin peetä? Kaikkea saa kommentoida, haukkua tai kehua..
P.SKirjoitin tämän kyseisen ficin suunnilleen vuosi sitten, teksti saattaa olla 'hieman' kökköä.
