Epätoivo (K-11, jatkis, julkaistu 27/27 lukua + epilogi, VALMIS)

[Yacila]

Ficin nimi: Epätoivo
Kirjoittaja: Yacila
Beta: - (Beta etsinnässä, ilmoita itsesi!)
Genre: Drama
Ikäraja: K-11
Paritus: Ei varsinaista paritusta, mutta ficissä esiintyy mm. H/G, Hrm/R, Molly/Arthur
Varoitukset: Itsetuhoisuus
Disclaimer: Kaikki Harry Potter -universumin hahmot, paikat ja nimet kuuluvat J.K. Rowlingille ja hänelle kuuluu kaikki kunnia niiden käyttämisestä. Muut oikeudet kuuluvat Bloomsbury Booksille, Scholastic Booksille, Raincoast Booksille, WarnerBrosille sekä Tammelle. Suomennetuista nimistä oikeudet omistaa Jaana Kapari-Jatta. Sivuston materiaaleilla ei tehdä rahaa. Julkaistut materiaalit itsessään kuuluvat tekijöilleen. J.K. Rowling on antanut luvan fanfictionin tuottamiseen.
Summary: Draco Malfoy on vapautunut Azkabanista oltuaan sodan jälkeen vangittuna seitsemän vuotta. Hän on menettänyt kaiken ja tulevaisuus näyttäytyy pelkkänä pimeytenä. Viime hetkellä hänelle tarjoaa apua kaikista maailman ihmisistä Harry Potter.

A/N: Sairasloman ajan kuluksi kirjoittelin vähän jatkista. Tapahtumat seuraavat parhaan muistini mukaan (siitä on hetki, kun olen kirjat lukenut) kirjojen tapahtumia sodan loppupuolelle saakka, mutta jälkipyykissä ottaneet vähän toiset raiteet kuin Rowlingin tuotannossa. Draco on melko OoC, mutta muita yrittänyt pitää edes jollain tavalla kuosissa. 😅 Luvassa on 27 lukua + epilogi. Palautetta otan mielellään vastaan.
Julkaistu välillä 25.2.-10.3.2025.





Epätoivo


Luku 1: Kohtaaminen

Harry Potter nojasi baaritiskin reunaan ja hieraisi ohimoitaan. Päivä töissä oli ollut yksi niistä, joina mikään ei tuntunut menevän oikein. Hän oli joutunut kirjoittamaan kolme raporttia uusiksi, koska raporttien arkistointiosastolla oli ollut jokin ongelma ja hänen raporttinsa olivat kadonneet. Loppupäivän hän oli seurannut kansalaisilta saatuja vihjeitä ja selvittänyt erään karkulaisen olinpaikkaa vain todetakseen kaikki vihjeet virheellisiksi. Hänen päässään jyskytti uupumus ja jalat tuntuivat painavan tavallistakin enemmän.

Harry tilasi tuopillisen tonttuportteria Tomilta ja laski kyynärpäänsä tiskille. Vuotava Noidankattila oli puolityhjä, eikä hän pannut pahakseen. Hän kävi siellä pari kertaa viikossa töiden jälkeen, kun työpäivän stressi kaipasi vähän laantumista ennen kotiin menoa ja perheen kohtaamista. Silloin tällöin hänellä oli työkavereita seuranaan, mutta tänään hän halusi olla yksin.

Harry oli nykyisin entistäkin kulmikkaampi ja otsan uurteet syvemmät kuin 25-vuotiaalla pitäisi olla. Hänen mustat hiuksensa olivat edelleen kurittomat, joskin lyhyemmät kuin kouluaikoina. Pyöreät silmälasit istuivat yhä hänen kasvoillaan, mutta tummien kehysten takana oli väsynyt katse.

Hän painoi katseensa juomaansa ja antoi ajatustensa lipua takaisin työasioihin. Flint oli aiemmin viikolla valehdellut kuulusteluissa – sen hän tiesi varmasti. Mutta kuinka saada se todistettua? Ministeriön resurssit olivat jo valmiiksi kireällä, eikä Kingsley ollut vaikuttanut innostuneelta, kun Harry oli ehdottanut uutta ratsiaa. Ehkä Hermione voisi auttaa…

Hänen viereensä istuutui joku. Harry huomasi liikahduksen sivusilmällään, mutta ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Hän pyöritteli taas mielessään päivän tapahtumia, upoten yhä syvemmälle työn aiheuttamaan ärtymykseen.

”Harry Potter.”

Ääni oli rauhallinen, mutta siinä oli jotain omituista – ikään kuin se olisi varovainen, kuin kokeilisi hänen nimeään. Harry kohotti katseensa ja tunsi saman tien, kuinka hänen mielialansa vajosi entisestään.

Viereisellä jakkaralla istui Draco Malfoy.

Harry ei ollut nähnyt tätä vuosiin. Draco oli muuttunut, mutta ei niin paljon, etteikö häntä olisi tunnistanut välittömästi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja silmien alla oli varjot. Hiukset olivat juuri niin pitkät, että ne sai sidottua niskaan kiinni, mutta niitä ei ollut laitettu enää samalla moitteettomuudella kuin kouluaikoina. Leuassa oli lyhyt, huolimattomasti pidetty parta. Vaikka vaatteet olivat siistit, ne eivät olleet hienoa laatua – ei sellaista, mitä Draco olisi aikaisemmin käyttänyt.

Harry siristi silmiään. ”Malfoy.” Hän maisteli nimeä huulillaan ja totesi, ettei pitänyt mausta vieläkään. ”Mitä sinä haluat?”

Draco vilkaisi häntä, kääntäen lasiaan käsissään. ”Halusin vain jutella.”

Harry tuhahti ja otti kulauksen oluestaan. ”En kaipaa juttuseuraa. Enkä varsinkaan sinusta.” Hän nousi pystympään asentoon varautuneena. ”Siitä on seitsemän vuotta, kun olemme viimeksi nähneet, Malfoy. Ja ihan rehellisesti, minua ei haittaisi, vaikka kuluisi toiset seitsemän. Tai vaikka seitsemänkymmentä ennen seuraavaa kertaa.”

Draco ei reagoinut vahvasti. Hän vain nyökkäsi hitaasti, katse lasissaan. ”Ymmärrän.”

Ääni oli hiljainen, lannistunut, mutta siinä ei ollut katkeruutta. Se sai Harryn jostain syystä tuntemaan olonsa entistä ärtyneemmäksi.

Draco pyöräytti lasiaan tiskillä. "Tuskin iltasi kuitenkaan pilalle menee, vaikka muutaman sanan vaihtaisimme."

”Se on jo pilalla. Kuten sanoin, minua ei kiinnosta. Häivy”, Harry murahti ja kääntyi poispäin toisesta miehestä.

”Emme ole nähneet aikoihin. Miten sinulla on mennyt?”

”Mitä helvettiä tämä nyt on, Malfoy? Onko sinulla kuulossa vikaa vai ymmärryksessä? Jätä minut rauhaan”, Harry kimpaantui ja nousi seisomaan. Hän marssi tyhjään nurkkapöytään haluten vain olla yksin. Mitä ihmettä Dracolla saattoi olla mielessään, kun tämä lähestyi häntä baarissa? Hän ei tiennyt, mitä mies oli tehnyt viimeiset seitsemän vuotta, eikä häntä totta puhuen kiinnostanut pätkän vertaa. Harry oli ollut jo valmiiksi ärtynyt, mutta nyt hänen hermonsa olivat kiristyneet entisestään.

Hän ehti ottaa vain kulauksen oluestaan, kun liikahdus hänen näkökentässään paljasti Dracon lähestyvän pöytää. Harry puri hampaitaan yhteen. Mies ei kai aikonut jättää häntä rauhaan.

Draco pysähtyi pöydän viereen, toinen käsi taskussa. ”Saanko istua?”

Harry kohotti katseensa ja siristi silmiään. ”Miksi?”

Draco kohautti olkiaan ja vilkaisi ympärilleen kuin etsiäkseen sopivaa vastausta. ”Koska en halua istua yksin.”

”Se ei ole minun ongelmani.”

Draco hymähti vaisusti ja hypisteli lasiaan kädessään. Onneksi mies ei sentään väkisin istunut pöydän ääreen. Harry kuitenkin puristi sormiaan tuopin ympärille rystyset valkoisina. Ohuempaa lasia oleva astia olisi saattanut jo särkyä.

”Tiedätkö, on hassua ajatella, miten asiat ovat muuttuneet”, Draco sanoi ja pyöritteli kullankeltaista nestettä lasissaan.

Harry tuijotti häntä hetken, ennen kuin huokaisi ja nojautui taaksepäin tuolissaan. ”Mitä sinä haluat, Malfoy?”

Draco vilkaisi häntä, silmissään väsynyt katse. ”Olen ollut pitkään hiljaa. Ajattelin vain… että voisi olla hyvä puhua jonkun kanssa.”

”Ja sinä valitsit minut?” Harry naurahti kuivasti. ”Oletko oikeasti noin epätoivoinen?”

Draco ei vastannut heti. Hän katseli lasinsa pohjaa kuin näkisi siellä kiinnostavaa. ”Ehkä olen.”

Harry oli sanomassa jotain terävää takaisin, mutta samassa tuttu hahmo ilmestyi Dracon viereen. Tom, Vuotavan Noidankattilan omistaja, seisoi siinä kuivaten käsiään pyyheliinaan. ”Kaikki kunnossa, hyvät herrat?”

Harry käänsi katseensa Dracoon ja sitten takaisin Tomiin. ”Ei mitään ongelmaa. Kunhan hän jatkaa matkaansa.”

Tom kohotti kulmiaan, mutta ei kysellyt enempää. Draco tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella ja astui pari askelta taaksepäin. ”Ei hätää, olen jo menossa.”

Harry katseli, kuinka Draco käveli takaisin baaritiskille, jätti tyhjän lasinsa siihen ja poistui ulko-ovesta jästikadun suuntaan. Mitähän vielä? Jokin miehen ryhdissä oli näyttänyt lannistuneelta, mutta Harry ei halunnut ajatella sitä enempää. Hän käänsi katseensa pois, otti viimeisen kulauksen oluestaan ja nousi seisomaan. Ilta oli lopullisesti pilalla. Oli parempi vain lähteä kotiin.

[Yacila]

Luku 2: Kylmä ja tyhjyys

Harry oli jo kolmatta viikkoa varma yhdestä asiasta: hänen olisi pitänyt lopettaa Vuotavassa Noidankattilassa käyminen heti nähtyään Dracon siellä ensimmäisen kerran.

Silloin hän oli kuvitellut, että kohtaaminen Dracon kanssa oli ollut sattumaa. Toisen kerran jälkeen hän oli alkanut epäillä. Kolmannella kerralla hän ei voinut enää teeskennellä. Draco oli siellä joka kerta ja yritti joka kerta tulla puheille.

Harry ei halunnut kuunnella. Hän ei ollut miehelle velkaa mitään, eikä hänellä ollut aikaa eikä kiinnostusta sukeltaa Dracon ongelmiin. Mutta se ei tuntunut estävän toista.

”Harry.”

Harry puristi silmänsä kiinni hetkeksi ja puhalsi ilmat nenänsä kautta ulos. Hän oli ehtinyt istahtaa alas vain puoli minuuttia ennen kuin Draco oli taas siinä, seisomassa hänen pöytänsä vieressä kuin huono omatunto, joka ei suostunut katoamaan.

”Malfoy”, hän vastasi kuivasti ja nosti tuoppinsa huulilleen, toivoen, että se riittäisi keskustelun lopettamiseksi.

Se ei riittänyt.

”En aio häiritä kauaa”, Draco sanoi, vaikka molemmat tiesivät sen olevan valetta.

”Toivoa sopii”, Harry murahti. Hän laski tuoppinsa pöydälle ja tuijotti Dracoa suoraan silmiin. ”Mitä helvettiä sinä oikein haluat? Sanoin jo viimeksi, etten kaipaa seuraasi.”

Draco siirsi painoaan jalalta toiselle ja työnsi vapaan kätensä taskuun. Hänen poskensa olivat vähän lommolla, aivan kuin hän olisi laihtunut entisestään.

”Ajattelin vain... että voisimme puhua”, Draco sanoi lopulta.

Harry hymähti kuivasti. ”Eikö se ole aika selvää, että minä en ajattele samoin?”

Draco ei vastannut heti. Hän seisoi siinä vielä hetken, kuin miettien, kannattiko enää yrittää. Sitten hän käänsi katseensa lattiaan ja nyökkäsi hitaasti. ”Selvä.”

Harry katseli, kuinka Draco palasi tiskille ja istui yksin. Se ei saanut häntä tuntemaan syyllisyyttä. Ei todellakaan.

Mutta kun sama keskustelu pienin variaatioin tapahtui viikko toisensa jälkeen, Harry alkoi menettää viimeisetkin hermonsa.

Joskus hän oli paikalla työkavereidensa kanssa ja silloin Draco ei koskaan lähestynyt häntä. Ei edes vilkaissut hänen suuntaansa. Harry huomasi sen, eikä voinut olla miettimättä, oliko se tietoista. Ehkä Draco tiesi, ettei Harry sietäisi kohtausta muiden edessä.

Ehkä hänen pitäisi alkaa kulkea aina seurassa. Mutta ajatuskin tympäisi häntä. Hän halusi olla yksin työpäivien jälkeen. Hän halusi istua hetken hiljaa, juoda oluensa rauhassa ja palata kotiin vähän kevyemmällä mielellä. Hän ei halunnut joutua välttelemään vanhoja tuttuja.

Mutta jos Draco ei lopettaisi, hänellä ei ehkä olisi vaihtoehtoa.

***

Sinä torstaina hyytävä tuuli piiskasi kaikkia ulos uskaltautuneita. Harry oli työpäivänsä päätteeksi käynyt tarkistamassa Viistokujalla erään tonttuviinin salakuljetukseen liittyvän vihjeen ja ajatellut haukkaavansa vähän raitista ilmaa kävelemällä Vuotavaan noidankattilaan. Hän oli huomannut virheensä heti ulos astuttuaan. Loppusyksyn kylmä ilma sai hänen hartiansa kohoamaan korviin, vaikka hänellä oli yllään paksu viitta. Hän vilkaisi ympärilleen, kiristi otettaan viittansa kauluksesta ja harppoi kohti Vuotavaa Noidankattilaa.

Harry työnsi takaoven auki ja astui lämpimään, tutun tunkkaiseen ilmaan. Kynttilät lepattivat lyhdyissään ja jo pelkkä sisälle astuminen tuntui sulattavan kylmän hänen iholtaan. Hän nykäisi hansikkaansa pois, hieraisi käsiään yhteen ja vilkaisi vaistomaisesti ympärilleen. Ei merkkiäkään Dracosta. Hyvä.

Hän asteli tiskille ja tilasi oluensa, suunnisti sitten suoraan ikkunapöytään, jonne harvoin kukaan tuli häntä häiritsemään (Dracoa lukuun ottamatta). Istuttuaan alas hän huokaisi syvään ja antoi itselleen hetken vain tuijottaa ulos.

Harry kuuli oven käyvän. Hänen ei tarvinnut edes katsoa. Hän tunsi sen heti nahoissaan. Draco oli saapunut.

Harry kuitenkin katsoi, koska ei voinut olla katsomatta. Draco asteli tiskille, tilasi jotakin, ja ennen kuin Harry ehti edes harkita siirtymistä muualle, Draco lähti suoraan hänen pöytäänsä kohti.

Harryn mieliala romahti, vaikka hän oli arvannut näin käyvän.

Tällä kertaa Draco ei kysynyt lupaa. Hän vain istui alas, suoraan Harrya vastapäätä, ja laski juomansa pöydälle. Harry ei voinut uskoa sitä. Tähän asti Draco oli aina kysynyt lupaa istua ja jäänyt seisomaan, kun lupaa ei ollut herunut. Mikä tänään oli toisin?

Harry tuijotti ulos. Hän ei aikonut antaa toiselle miehelle yhtään mitään. Ei yhtäkään sanaa, ei yhtäkään reaktiota. Jos Draco halusi istua siinä, hyvä on. Mutta hän ei aikonut keskustella.

Hän huomasi silti katsovansa vaivihkaa toista. Draco näytti entistäkin kehnommalta. Hänen vaaleat hiuksensa olivat rasvaiset ja pörröiset, sotkuinen parta kasvanut entisestään ja hänen poskensa olivat entistä enemmän lommolla. Harry ei voinut olla miettimättä, oliko tämä syönyt lainkaan.

Hiljaisuus venyi.

”Malfoy”, Harry sanoi lopulta.

Draco nosti katseensa häneen. ”Voisimmeko –”

”Ei.” Harryn ääni oli terävä kuin veitsi. ”Mitä tahansa aiot kysyä, niin vastaus on ei. Häivy, ennen kuin Tomin pitää tulla taas heittämään sinut pihalle.”

Draco puri huultaan, mutta ei lähtenyt. Hän tuijotti juomaansa, pyöritti tuoppia käsissään ja veti syvään henkeä. ”Minä en ole pyytänyt mitään, Harry.”

”Et vielä.”

”Minä vain…” Draco kohautti olkapäitään ja yritti hymyillä. Se oli surkea yritys. ”Minä vain ajattelin, että voisimme puhua.”

”Mistä ihmeessä?” Harry siemaisi oluensa loppuun ja laski tuopin raskaasti pöydälle. ”En halua keskustella kanssasi, Malfoy. En todellakaan halua. Miten minä saan sen uppoamaan kalloosi? Mitä helvettiä sinä oikein haluat minusta?”

Draco laski katseensa ja hymähti hiljaa, surumielisesti. ”En kai mitään sitten. Minä jätän sinut rauhaan. Et tule näkemään minua enää tämän jälkeen.”

Harry nousi seisomaan. ”Hyvä. Jos tuo on totta, niin olen tyytyväinen.” Hän kääntyi lähteäkseen ja ehti ottaa kaksi askelta, ennen kuin pysähtyi kuin seinään.

Hän veti henkeä ja kääntyi takaisin. ”Malfoy”, hän sanoi hitaasti. ”Sanoit, että… Tai se kuulosti vähän siltä, että... Helvetti, et kai sinä aio tehdä mitään... itsellesi?”

Draco ei vastannut heti. Hän vain tuijotti tuoppiaan ja lopulta mutisi: ”Etpä sinä siitä välittäisi.”

Harry puri hampaitaan yhteen. Hän ei tiennyt, miksi hän vielä seisoi tässä. Hänen olisi pitänyt jo lähteä. Oma perhe ja oman elämän sotkut odottivat häntä. ”Eivät asiat voi olla niin huonosti.”

Draco huokaisi ja kohautti olkapäitään. ”Minulle ei ole tässä elämässä enää mitään.”

Harry painoi silmänsä hetkeksi kiinni ja pyyhkäisi kädellään kasvojaan. ”Siirry.”

Draco nosti katseensa häneen. ”Mitä?”

”Siirry eteenpäin siinä penkillä.”

Hitaasti Draco siirtyi ja Harry istui hänen viereensä. ”Mitä juot? Tilaan meille toiset.”

Draco vilkaisi Harry, mutta mutisi sitten rintaansa: ”Minulla ei ole varaa toiseen.”

”Minä tarjoan. Tom!”, Harry viittasi baarimikkoa ja hetken kuluttua tämä asteli pöydän luo.

Kun juomat oli tilattu, Draco kääntyi häntä kohti. ”Miksi sinä istuit viereeni?”

Harry kohautti olkapäitään. ”Näin minun ei tarvitse tuijottaa naamaasi. Sen näkeminen saa vereni kiehumaan.”

Draco hymähti. Se oli surullinen, väsynyt ääni.

Kun Tom toi juomat, Harry siemaisi omaansa ja kohotti kulmiaan. ”Anna tulla.”

Draco tuijotti häntä pitkään. ”Minä en halua –”

”Liikaa kuolemaa, Malfoy. Sota toi ihan liikaa kuolemaa.” Harry nojautui eteenpäin, hänen katseensa oli terävä. ”Jos pystyn estämään edes yhden, haluan yrittää. Puhu.”

Harry pyöritteli tuoppiaan käsissään ja odotti. Hän tiesi, että häipyisi paikalta, jos joutuisi katselemaan toista miestä kovin pitkään. Tuijottaessaan omaa juomaansa, Harry saattoi edes teeskennellä, että hänen vieressään ei istunut Draco Malfoy. Idiootein hengissä oleva ihminen maan päällä.

"Azkabanissa ei ole aikaa", Draco sanoi lopulta. Hänen äänensä oli tasainen, melkein väritön. "Ei ole päiviä, ei öitä. On vain kylmä ja tyhjyys."

Harry ei sanonut mitään. Draco oli yrittänyt viikkoja päästä hänen puheilleen – nyt, kun tällä viimein oli siihen tilaisuus, tiedossa ei tosiaankaan tainnut olla mitään kevyttä kuulumisten vaihtamista. Harryn mieleen nousi ne harvat kerrat, kun Sirius oli puhunut Azkabanista ja hän tunsi ihonsa nousevan kananlihalle.

"Kun sinne joutuu, luulee ensin, että pelko on pahinta", Draco jatkoi. "Ajattelee, että se tuntuu siltä kuin joku olisi repinyt sinut irti omasta elämästäsi, heittänyt pimeyteen ja antanut siellä vain odottaa jotain kauheaa tapahtuvaksi." Hän hymähti kuivasti, mutta se kuulosti enemmän hengenvedolta kuin naurahdukselta. "Mutta pelko on pientä. Se kestää hetken. Sitten tulee tyhjyys. Ja kun tarpeeksi kauan odottaa, siitä tulee osa sinua."

Harry pureskeli poskeaan ja vilkaisi nopeasti Dracoa. Miehen silmät olivat sameat, väsymyksestä raskaat. "Milloin pääsit pois?"

"Muutama kuukausi sitten." Draco liikahti hitaasti, kuin pienikin liike veisi häneltä voimia. "Ja se ei ole niin kuin ihmiset kuvittelevat. Että vankilan porttien ulkopuolella olisi elämä odottamassa. Ei ole mitään." Hänen sormensa nykivät hermostuneesti tuopin kylkeä. "Kukaan ei halua palkata minua. Kukaan ei halua edes katsoa minua. Kävelen huoneeseen ja ihmiset kääntävät katseensa pois. Tiedätkö, miten vaikeaa on olla olemassa, kun kaikki käyttäytyvät kuin olisit näkymätön?"

Harry saattoi muistaa lapsuutensa Dursleyillä ja sai ehkä vähän kiinni Dracon kokemuksesta. Hän nyökkäsi lyhyesti ja antoi Dracon jatkaa.

"Olen yrittänyt", Draco sanoi. "Etsiä jotain. Mutta mitä minulla on? Ei mitään. Taikaministeriö vei kaiken."

Harry kurtisti kulmiaan. "Mitä tarkoitat?"

Draco hengitti syvään ja puhalsi ilman hitaasti ulos. "Suvun omaisuus. Kaikki. Äiti ja isä vietiin Azkabaniin. Ensin isä –" Hän nielaisi. "– isä kuoli pian vangitsemisensa jälkeen. En edes tiedä miksi. Ja sitten äiti... Hän sairastui siellä. Hänkin kuoli pari vuotta sitten. En saanut edes hyvästellä..."

Harry ei tiennyt, mitä sanoa. Hän ei ollut koskaan tuntenut sääliä Dracoa kohtaan, mutta nyt, katsellessaan miestä, joka istui hänen vieressään, hän huomasi ajattelevansa, että tämä oli... rikki. Eikä kukaan ollut yrittänyt korjata tätä.

Juomat olivat melkein lopussa ja hänen olisi pitänyt olla kotona jo hetkestä. Harry tunsi omantuntonsa painavan raskaana. Hän ei halunnut tätä, ei ollut halunnut tätä kohtaamista, mutta nyt, kun se oli tapahtunut, hän ei voinut vain nousta ja lähteä. Pitäisikö hänen hälyttää jotain apua? Passittaa Draco Pyhään Mungoon? Jotenkin se ei tuntunut oikealta ratkaisulta, kun mies oli käyttänyt viikkokausia voidakseen puhua juuri hänen kanssaan. Miksi juuri hänen?

Hän epäröi, ennen kuin puhui. "Auttaisiko se sinua, jos –" Hän epäröi yhä, mutta jatkoi sitten. "Jos tulisin tänne ensi viikolla samaan aikaan? Voisit jutella kanssani?"

Draco nosti katseensa ja hänen ilmeensä oli jotain epäuskon ja toivon väliltä. "Mitä?"

"Torstaisin. Täällä. Voimme puhua. Tai olla puhumatta. Ihan miten haluat."

Draco ei sanonut mitään pitkään aikaan. Sitten hän nyökkäsi. "Jos tarkoitat sitä, minä... tulen."

Harry nousi ja puki päällystakkinsa päälleen. Ennen kuin hän lähti, hän kääntyi vielä katsomaan Dracoa. "Minun täytyy nyt lähteä. Tule ensi viikolla, Malfoy. Älä tee mitään typerää ennen sitä."

Draco ei vastannut heti, mutta lopulta hän nyökkäsi hitaasti. "Minä lupaan."

[Yacila]

Luku 3: Murtunut

Harryn viikko kului hitaasti. Dracon sanat eivät jättäneet häntä rauhaan. Hän huomasi ajattelevansa miestä jokaisessa hiljaisessa hetkessä – töihin lähtiessä, lapsia nukuttaessa, jopa keskellä auroriosaston rutiinitehtäviä. Hänen mielessään kaikui yhä uudelleen se tyhjä, ontto sävy Dracon äänessä, kun tämä oli puhunut Azkabanista.

Harry ei puhunut kohtaamisestaan kenellekään, ei Ronille tai Hermionelle eikä edes Ginnylle. Hän ei itsekään täysin ymmärtänyt, miksi piti asian omana tietonaan. Ehkä hän pelkäsi, että joku saisi hänet järkiinsä ja vakuuttaisi, ettei Draco ollut hänen ongelmansa. Mutta se ei ollut totta. Draco oli hänen ongelmansa, koska hän oli ainoa ihminen, joka tiesi, kuinka huonossa jamassa mies todella oli.

Harry kävi Vuotavassa noidankattilassa kahdesti viikon aikana – ensin maanantaina ja sitten keskiviikkona. Hän astui sisään, tilasi juoman ja tarkkaili asiakkaita. Mutta Dracoa ei näkynyt. Harry oli alkanut pelätä, että mies oli sittenkin tehnyt jotain typerää. Ajatus kiristi hänen vatsaansa.

Torstai tuli lopulta ja Harry kiiruhti Vuotavaan noidankattilaan tavallista aiemmin. Lontoon ilma oli kylmä ja kostea ja kevyt lumisade oli muuttunut loskaksi mukulakivillä. Hän ravisti vettä hiuksistaan astuessaan sisään. Tunnelma sisällä oli lämmin, mutta se ei tehnyt paljoakaan hänen huolilleen. Harry istui syrjäiseen pöytään oluensa kanssa ja hörppi sitä hitaasti, silmät ovea tarkkaillen. Ensimmäinen puoli tuntia kului ilman merkkiäkään Dracosta.

Sitten ovi jästikadulle avautui ja mies astui sisään. Harryn huoli ei täysin hälvennyt, sillä Draco näytti entistä surkeammalta. Tämän vaatteet olivat litimärät ja kasvot kalpeat. Draco ei heti huomannut Harrya, vaan suuntasi tiskille ja tilasi pienen tuopin. Kun hän kääntyi, Harry näki hänen ilmeensä – nolostus tai häpeä, ehkä. Draco ei näyttänyt hyvältä.

Mies tuli pöytään, asetti juomansa pöydälle ja istuutui hiljaa. Harry kohotti kulmiaan.

”Olen helpottunut, että olet edelleen hengissä”, hän sanoi suoraan. ”Kävin täällä pari kertaa viikolla, mutta en nähnyt sinua.”

Draco laski katseensa juomaansa. ”En ole käynyt täällä viime torstain jälkeen.” Miehen ääni oli käheä, kuin tämä olisi ollut sairaana.

Harry ei tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Draco näytti uupuneelta, silmien alla oli tummat varjot ja hänen kätensä näyttivät olevan aivan jäässä. Harry kääntyi ympäri ja huikkasi tiskin suuntaan: ”Tom, toisitko yhden kermakaljan tänne?”

Draco ei sanonut mitään, mutta kun Tom laski höyryävän juoman pöydälle, Harry viittasi sitä Dracolle. ”Ota se. Minä tarjoan.”

Draco nyökkäsi kiitokseksi, mutta hänen ilmeestään näki, ettei hän pitänyt siitä. Harryä ärsytti, ettei mies voinut vain ottaa apua vastaan ilman ylpeytensä haamuja.

”Onko sinulla nälkä?” Harry kysyi sitten suoraan.

Draco ei heti vastannut, mutta ilmeisesti sisäisen taistelun lopuksi hän myönsi hiljaa: ”On.”

”Hyvä, koska näytät siltä, että kuolet kohta nälkään.” Harry vilkaisi Tomia ja tilasi suoraan: ”Toisitko hänelle lammaspataa ja leipää?”

Draco kohotti kättään estelevään eleeseen. ”Harry –”

”Ei mitään Harrya”, Harry keskeytti. ”Syöt sen. En aio katsella, kun joku kuihtuu hengiltä silmieni edessä.”

Draco ei sanonut enää mitään.

Hiljaisuus leijui heidän välillään kuin raskas pilvi. Harry pyöritteli puolityhjää tuoppiaan käsissään ja katseli, kuinka Draco piteli höyryävää kermakaljaansa kuin peläten sen katoavan. Väsymys näytti painavan tämän hartioita.

"Mistä sinä haluat puhua?" Harry kysyi lopulta, yrittäen pitää äänensä kevyenä.

Draco ei vastannut heti. Hän tuijotti juomaansa, otti sitten pitkän kulauksen, kuin olisi tarvinnut sen lämpöä enemmän kuin makua. Hänen hartiansa nytkähtivät. Sitten hän alkoi puhua.

"En edes tiedä, miksi tulin takaisin tänne", Draco sanoi hiljaa. "Mutta samalla en tiedä, mihin muuallekaan voisin mennä. Minulla ei ole paikkaa, ei tarkoitusta. Kaikki, mitä olin... siitä ei ole mitään jäljellä."

Hän puristi sormensa tiukasti tuopin ympärille. "Seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta yksin, pelossa, tyhjyydessä. Ja nyt kun olen täällä... en tiedä, mitä tehdä." Hän naurahti kuivasti, mutta siinä ei ollut iloa. "Kaikki vihaavat minua, enkä osaa edes syyttää heitä siitä. Minä vihaan itse itseäni."

Harry pysyi hiljaa. Hän antoi Dracon puhua, sillä hän tiesi, että tämä hetki oli harvinainen. Draco ei yleensä avautunut, ei ainakaan hänelle.

"Tiedätkö, mikä on pahinta?" Draco jatkoi. "Se ei ollut pelkästään Azkaban. Se oli se, mitä se teki minulle. Se vei minulta kaiken, Harry. Itsekunnioituksen, merkityksen, halun edes yrittää. Kun tulin ulos... olin jo kuollut."

Tom ilmestyi pöydän viereen kantaen höyryävää lammaspataa ja leipäkoria. Hän laski ne Dracon eteen, nyökkäsi lyhyesti Harrylle ja katosi taas. Draco tuijotti ruokaa sekunnin ajan kuin ei uskoisi sitä todeksi. Sitten hän tarttui haarukkaan ja alkoi syödä hiljaa kastaen leipää aina välillä ruokaan. Draco näytti siltä, kuin olisi pelännyt, että joku saattaisi ottaa annoksen pois, ellei hän pitäisi kiirettä. Harry nojasi taaksepäin ja katseli häntä. Se oli häneltä vain pieni ele, mutta se oli alku.

Kun ruoka ja juomat olivat lopuillaan, Harry nojautui hieman eteenpäin ja kysyi: "Tuletko ensi viikolla?"

Draco laski lusikan hitaasti ja pyyhkäisi suupieltään. Hän ei vastannut heti, mutta lopulta hän kohautti olkiaan. "En tiedä. Yritän."

"Tule. Minä olen täällä silloin."

Draco vilkaisi häntä nopeasti, mutta ei sanonut mitään. Hän nousi ylös ja veti viittansa tiukemmin ympärilleen. ”Kiitos”, hän mutisi nolon oloisena ja viittasi kohti pöydän astioita. Sitten mies suuntasi kohti jästikadulle vievää ovea. Harry katsoi hänen poistuvan, huokaisi sitten, nousi itsekin ja asteli tiskille maksamaan. Sitten hän suuntasi takan ääreen ja heitti hormipulveria tuleen lausuen kotiosoitteensa.

[Yacila]

Luku 4: Menneisyyden varjot

Harryn viikko kului jälleen Dracoa miettien. Hän ei voinut kieltää itseltään huolta, vaikka jokin hänen sisällään sanoi, ettei tämän pitäisi olla hänen taakkansa kantaa. Hänen ei olisi pitänyt olla mitään velkaa Dracolle. Mutta mies ei jättänyt häntä rauhaan – ei edellisviikon uupunut olemus, ei hiljainen kiitos kermakaljasta, eikä se tapa, jolla tämä oli syönyt hänen tilaamansa ruoan kuin pitkään nälkää kärsinyt. Harry halusi tehdä jotain auttaakseen miestä enemmän.

Harry päätti selvittää jotain, mikä oli jäänyt häntä vaivaamaan. Hän käytti useamman työpäivänsä tauot taikaministeriön arkistoissa ja kaiveli esiin Lucius ja Narcissa Malfoyn viimeiset vuodet. Narcissalle oli käynyt, kuten Draco oli kertonut. Hänet oli tuomittu sodan jälkeen Azkabaniin, jossa hän oli menehtynyt noin viiden vuoden vankeuden jälkeen sairastettuaan lyhyesti.

Harry oli jo aiemmin tiennyt, että Lucius oli kuollut Azkabanissa pian sodan päättymisen jälkeen. Nyt hän löysi kuitenkin vahvistuksen huhuille, joita oli joskus kuullut – Lucius ei ollut kuollut sairauteen, kuten monet kuolemantapaukset velhovankilassa olivat, vaan mies oli riistänyt oman henkensä. Hänet oli löydetty tyrmänsä lattialta elottomana ja ministeriön raportissa mainittiin selkeästi: "Ei merkkejä sairaudesta, viitteitä voimakkaaseen mielenmurrokseen ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen." Ilmeisesti Lucius oli onnistunut repimään vaatteensa köydeksi ja hirttänyt itsensä.

Viikon aikana Harry kävi kerran Vuotavassa noidankattilassa tarkistamassa, olisiko Draco siellä, mutta miestä ei näkynyt. Hän istui hetken tiskillä, jutteli Tomille niitä näitä ja lähti kotiin. Hän ei kertonut Ginnylle mitään.

Kun torstai vihdoin tuli, Harry oli jälleen paikalla ensimmäisenä ja valitsi syrjäisen pöydän. Hän oli tilannut itselleen oluen ja pyytänyt Tomia tuomaan Dracolle lämmintä ruokaa heti tämän saapuessa. Hän oli myös maksanut valmiiksi Dracon juoman – ei mitään pientä ja mitätöntä, vaan kunnollisen tuopillisen, jota tämä tuskin itse olisi tilannut.

Harry odotti pöydässä kärsimättömänä, mutta kun Draco lopulta saapui, hänen levottomuutensa vaihtui huoleen. Mies näytti huonommalta kuin koskaan. Hän liikkui hitaasti, askeleet raskaina ja hänen hartiansa olivat kumarassa. Hän näytti viluiselta ja kankealta. Kun hän pääsi tiskille, Tomin tarjoama isompi juoma sai hänet epäröimään. Harry näki, miten Tom selitti, että se oli jo maksettu. Draco vilkaisi olkansa yli Harrya, epäröi hetken, mutta otti sitten juoman.

Samaan aikaan, kun Draco saapui hitaasti pöytään, Tom kantoi sinne ruokaa. Harry oli valinnut perinteisen englantilaisen paimenenpaistoksen, joka höyrysi vielä lämpimänä.

Draco istuutui vaikeasti, kuin pelkkä liike olisi ollut raskas. Harry tervehti häntä hiljaa, mutta Draco vain pudisti päätään ja mutisi käheällä äänellä: "Sinun ei olisi pitänyt ostaa minulle mitään." Sitten hän lisäsi hiljaa: "Kiitos kuitenkin."

Draco tarttui haarukkaan ja alkoi syödä, hitaasti ensin, mutta pian nälkä ajoi häntä eteenpäin.

Harry katseli hetken, kuinka toinen keskittyi ruokaan, sitten hän laski kätensä pöydälle ja puhui rauhallisesti: "Minä kaivoin tietoja taikaministeriön arkistoista. Lucius…" Hän epäröi hetken, mutta jatkoi sitten. "Mainitsit, ettet tiennyt, mihin hän kuoli. Lucius ei kuollut luonnollisesti. Hän teki itsemurhan. Olen pahoillani."

Draco pysähtyi haarukka ilmassa. Hänen hartiansa jäykistyivät ja Harry näki, miten mies nielaisi vaikeasti. Sitten hän huokaisi lannistuneena. Draco laski haarukan lautaselleen ja nojautui taaksepäin tuolissaan, katse painuen pöydän pintaan. "Se oli käynyt mielessäni. En ole yllättynyt", hän sanoi hiljaa. Sitten hän kohotti katseensa ja nyökkäsi vaimeasti. "Kiitos, että näit vaivaa."

Dracon hiljainen hyväksyntä ja kiitollisuus saivat Harryn tuntemaan puristuksen rinnassaan. Hän ei ollut odottanut kiitosta, ajatellut, että Draco ei edes välttämättä haluaisi tietää totuutta.

He jatkoivat hiljaista keskusteluaan, Harry esitti muutamia kysymyksiä, joihin Draco vastasi lyhyesti, mutta ei tylysti. He puhuivat vähän Narcissasta, siitä, miten tämä oli aina suojellut poikaansa, miten hän oli tehnyt uhrauksia. Draco ei sanonut enempää kuin oli tarpeen, mutta Harry aisti, kuinka paljon menetys painoi hänen mieltään.

Kun ruoka oli syöty ja juoma juotu, Draco alkoi tehdä lähtöä. Hän nojautui hetkeksi eteenpäin kyynärpäät pöytään tuettuna ja huokaisi syvään. Sitten hän suoristautui hitaasti ja katsoi Harrya silmiin. "Kiitos kaikesta, Harry. Olet auttanut enemmän kuin tiedätkään."

Harry katsoi häntä hetken huolestuneena, ennen kuin nojautui hieman eteenpäin. "Missä sinä asut, Malfoy? Voin saattaa sinut kotiin." Hän ei uskonut, että Draco pääsisi nykyisessä kunnossaan yksin kotiin.

Draco ei vastannut heti. Hän tuijotti pöydän pintaa, sormet lepäsivät sen reunalla. Häpeä välkähti hänen kasvoillaan, mutta hän ei sanonut mitään. Harry odotti, mutta kun hiljaisuus venyi, hän kysyi uudelleen, tällä kertaa lempeämmin. "Malfoy?"

Draco puri hampaansa yhteen ja lopulta, hyvin hiljaa, hän sanoi: "Minulla ei ole kotia."

Harryn sisukset tuntuivat kääntyvän ylösalaisin. "Etkö sinä... Missä olet ollut yötä?"

Draco kohautti olkiaan, yrittäen pitää äänensävynsä välinpitämättömänä. "Jästi-Lontoossa. Kadulla."

Harryn sisällä kuohahti. "Talvi on tulossa, Malfoy! Siellähän on aivan jäätävän kylmä! Et voi asua ulkona näillä keleillä!"

Jonkinlainen ivallinen hymy nousi Dracon huulille, mutta se ei ylettynyt hänen silmiinsä. "Eipä se oma valintani ole."

Harry ei tiennyt, mikä osa tästä sai hänet tuntemaan niin suurta suuttumusta – se, että Draco yritti vähätellä asiaa, vai se, että tämä oli joutunut tilanteeseen alun perinkään. "Miten kauan tätä on jatkunut?"

Draco hieraisi ohimoaan ja tuijotti hetken pöydän pintaa, ennen kuin vastasi. "Siitä lähtien, kun tapasit minut täällä ensimmäisen kerran. Olin juuri menettänyt asuntoni, koska rahani olivat lähes lopussa. Olin..." Hän epäröi, mutta sitten hänen kasvoilleen laskeutui uupunut rehellisyys. "Olin jo silloin päättänyt lopettaa kaiken."

Harryn hengitys salpautui hetkeksi. Draco ei katsonut häneen, mutta sanat kaikuivat hänen korvissaan painavina. "Miksi et...?"

Draco hymyili vinosti ja kohautti olkiaan. "Ehkä en vain saanut aikaiseksi. Tai ehkä en keksinyt tapaa, joka olisi ollut tarpeeksi nopea. Ehkä olen vain pelkuri, kuten minua on aina kutsuttu." Hän naurahti katkerasti. "Kun lupasit tulla tänne torstaisin, olen kerännyt koko viikon rahaa, että saan ostettua sen yhden pienen oluen. Se on jotain, mitä odottaa."

Harry puristi käsiään nyrkkiin sylissään. Hän ei ollut koskaan tuntenut sellaista kiukkua ja avuttomuutta – tai ehkä hän oli, silloin kun hän oli istunut hautausmaalla Cedricin elottoman ruumiin vieressä, kun hän oli katsonut Dumbledoren putoavan tornista, kun hän oli puristanut kuollutta Dobbya rintaansa vasten.

Mutta nyt Draco oli tässä, elossa, ja Harry ei aikonut antaa miehen valua siihen pimeyteen, johon tämä näytti olevan valmis uppoamaan. "Sinä tulet meille tänään. Yöksi ainakin. Ja sitten mietimme, mitä tehdään seuraavaksi."

Draco kohotti kulmiaan, mutta ei sanonut heti mitään. Sitten hän pudisti päätään. "Harry..."

"Ei vastaväitteitä", Harry sanoi tiukasti. "Minä en jätä sinua kadulle."

Draco katsoi häntä pitkään ja lopulta, hyvin hitaasti, hän nyökkäsi. "Hyvä on. Mutta vain yhdeksi yöksi."

"Katsotaan sitä huomenna", Harry sanoi ja nousi pöydästä.

Hän ja Draco siirtyivät yhdessä takan eteen, missä Harry kertoi osoitteensa. Sitten hän astui askeleen taaksepäin ja katsoi Dracoa odottavasti. "Mene ensin", hän kehotti, haluten varmistaa, ettei Draco vain jänistäisi.

Draco vilkaisi häntä kulmiensa alta ja pudisti päätään. "Ei. Mene sinä. En halua säikäyttää vaimoasi ilmestymällä yhtäkkiä takasta. Tuskin olisin tervetullut."

Harry epäröi hetken, mutta nyökkäsi sitten. "Hyvä on. Mutta lupaa, että tulet perässä."

Draco ei vastannut heti, mutta nyökkäsi lopulta hitaasti. Harry vilkaisi häntä vielä kerran, ennen kuin astui takkaan ja katosi liekkeihin.

Harryn lähdettyä Draco alkoi epäröidä. Hän ei ollut ansainnut Harryn apua. Hän puristi käsiään nyrkkiin, katsoi liekkeihin pitkään ja mietti, pitäisikö hänen vain kävellä ulos ja kadota jästi-Lontoon loputtomille kaduille. Lopulta hän kuitenkin astui tuleen ja antoi sen kuljettaa hänet paikkaan, jota Harry Potter kutsui kodiksi.

[Yacila]

A/N: Kuinka Ginny suhtautuu siihen, että Draco Malfoy ilmaantuu heille yllättäen yöksi?  Ficci alkaa päästä liikkeelle ja mielellään ottaisin lukijoilta vastaan kommenttia, millaisia ajatuksia teiltä nousee. ❤

***


Luku 5: Koti

Harry astui takasta olohuoneeseensa ja pyyhkäisi tuhkaa viittansa helmasta. Hän hengähti syvään ja kohotti katseensa. Kodikas olohuone kylpi pehmeässä kynttilänvalossa, takan lämpö loi seinille lepattavia varjoja ja ilmassa tuoksui jokin mausteinen ruoka. Voimatta viivyttää asiaa, hän huikkasi: ”Ginny!”

Hetken hiljaisuus, sitten kevyet askeleet keittiön suunnalta. Ginny ilmestyi ovelle, kulmat hienoisessa kurtussa, mutta hymy kohosi hänen huulilleen heti, kun hän näki Harryn.

”Hei”, hän tervehti ja astui lähemmäs antamaan suukon. ”Lapset ovat yläkerrassa, leikkivät jotain yhdessä. Yllättävää kyllä, kerrankin ilman huutoa.”

Harry nyökkäsi nopeasti. Hän ei halunnut hukata sekuntiakaan tietäessään Dracon (toivottavasti) seuraavan häntä millä hetkellä hyvänsä. Hän veti syvään henkeä. ”Minä pyysin Malfoyn meille yöksi.”

Ginny räpäytti silmiään. ”Anteeksi mitä?”

”Hän tarvitsee apua ja… minä selitän kaiken myöhemmin, lupaan sen. Mutta pyydän, että teet parhaasi, jotta hän tuntisi olonsa tervetulleeksi.”

Ginny risti kätensä rinnalleen, katse tiukkana. ”Harry, tämä on –”

”Täysin absurdia, tiedän.” Harry kohotti kättään, estääkseen häntä jatkamasta. ”Tiedän, ettei tämä ole helppoa. Tiedän, mitä hän on tehnyt, mitä me kaikki olemme kokeneet hänen vuokseen. Mutta nyt… hän on todella pahassa jamassa. En vain voinut antaa hänen jäädä kadulle, Ginny. En pysty siihen.”

Ginny tuijotti häntä kuin arvioiden, oliko hän menettänyt järkensä. Liekit takassa alkoivat kohota suuremmiksi merkkinä siitä, että joku oli tulossa hormiverkkoa käyttäen.

”Lapset?” Ginny kysyi matalasti.

”Jos siltä tuntuu, pidä heidät vähän etäällä”, Harry myönsi. ”Mutta katsotaan ensin. En usko, että hän on vaarallinen. Hän on vain… rikki.”

Ginny puri huultaan. Sitten hän päätti luottaa mieheensä. ”Selvä”, hän sanoi lopulta ja suoristi ryhtinsä. ”Yhdeksi yöksi.”

Harry nyökkäsi juuri, kun takka humisi kovempaa. Liekit leimahtivat ja Draco Malfoy astui niiden keskeltä esiin.

Hän pysähtyi heti takasta päästyään ja katseli varovaisen näköisenä ympärilleen. Pienen hetken jälkeen mies huokaisi ja hänen hartiansa laskivat, aivan kuin hän olisi todennut tulleensa sinne, minne oli aikonutkin. Että Harry ei ollut huijannut häntä.

Harry otti askeleen häntä kohti. ”Tervetuloa meille.”

Draco nyökkäsi sanattomana ja silmäili ympärilleen kuin ei olisi osannut päättää, minne katsoa. Lopulta hän siirsi katseensa Ginnyyn. Hän suoristi selkäänsä hieman, mutta se teki vain vähän hänen ulkonäölleen. Dracon vaatteet olivat kuluneet ja liian suuret, viitta roikkui hänen päällään rähjääntyneen näköisenä ja hänen kasvonsa ja hiuksensa näyttivät likaisilta.

”Hei Ginny”, hän tervehti tunnustelevasti. ”Kotinne näyttää mukavalta. Anteeksi, että ilmaannun teille etukäteen kysymättä. Toivottavasti voit... antaa minun jäädä yöksi.” Viimeiset sanat olivat enää pelkkä kuiskaus ja kuulostivat siltä, kuin Draco ei oikeasti voisi kuvitella sen olevan mahdollista.

Ginny nyökkäsi lyhyesti ja Harry näki, kuinka naisen leuka kiristyi hienovaraisesti.

”Voit jäädä täksi yöksi”, Ginny vastasi, vaikka hänen äänensä oli hieman väkinäinen. Hän huokaisi hiljaa ja kohotti kulmiaan. ”Haluaisitko ehkä käydä suihkussa ensimmäisenä?”

Draco kohotti päätään yllättyneenä, mutta nyökkäsi sitten hitaasti. ”Joo… Siis kyllä, kiitos.” Hän epäröi hetken, ennen kuin lisäsi hiljaa: ”Mutta minulla ei ole muita vaatteita.”

”Minä etsin sinulle jotain”, Harry lupasi nopeasti. ”Ginny, minä näytän Malfoylle kylpyhuoneen.” Sitten hän muodosti äänettömästi huulillaan sanan ’kiitos’.

Ginny nyökkäsi epäröiden, mutta kääntyi lopulta keittiötä kohti. ”Minä menen jatkamaan illallisen laittoa."

Harry viittasi Dracoa seuraamaan ja lähti johdattamaan tätä yläkertaan. Samalla hän mietti, mihin hän oli juuri perheensä sotkenut.

Yläkerrassa Harry astui makuuhuoneeseensa. Hän avasi vaatekaapin ja alkoi kaivella sen hyllyiltä puhtaita vaatteita. Hän nappasi ensimmäisenä käteensä pehmeän, harmaan villapaidan ja sen jälkeen siististi taitellut rennot housut ja yksinkertaisen valkoisen T-paidan. Sitten hän otti alusvaatteet ja sukat, kasasi vaatteet siististi käsivarrelleen ja ojensi ne Dracolle.

Draco otti ne vastaan epäröiden. Harry huomasi, miten tämän sormet puristuivat vaatekasan ympärille hieman liian tiukasti.

"Ne ovat varmaan vähän isoja, mutta ainakin ne ovat puhtaita”, Harry sanoi. Hän ei voinut olla tuntematta pientä epämukavuutta ajatellessaan, että hän antoi Dracolle omia vaatteitaan. He eivät olleet vaihtaneet montaakaan ystävällistä sanaa vuosina ennen Dracon tuomiota Azkabaniin. Mies oli ollut vihollinen. Toisaalta ajatus siitä, että Draco oli tullut siihen pisteeseen, että joutui ottamaan vastaan lahjoitettuja vaatteita, ja vielä Harry Potterilta, sai hänen vatsansa kivistämään.

Draco nyökkäsi lyhyesti sanomatta mitään ja Harry viittasi häntä seuraamaan kylpyhuoneeseen. Hän avasi oven ja astui sisään ensin. "Tässä on puhdas pyyhe”, Harry sanoi ja nosti kaapista pyyhkeen Dracon vaatekasan päälle. "Haluatko ajaa myös partasi?"

Draco rapsutti leukaansa ja nyökkäsi. "Joo."

Harry kyykistyi kylpyhuoneen laatikoston eteen ja alkoi etsiä kertakäyttöistä partahöylää. Hän penkoi hetken laatikoita ja huomasi, että ne olivat täynnä kaikenlaista tarpeetonta. Laatikostoon samalla tavalla unohdettuina kuin kertakäyttöiset partahöylät, joille Harrylla harvoin oli tarvetta. Lopulta hänen sormensa osuivat pakettiin, josta hän nappasi yhden höylän ja laski sen Dracon sylissä lepäävän kasan päälle.

Draco tuijotti höylää hetken ja puri huultaan. Sitten hän sanoi hiljaa: "En osaa käyttää tuollaista."

Harry kohotti kulmiaan. "Mitä?"

Draco käänsi katseensa pois, selvästi vaivaantuneena. "Olen aina ajanut partani taikuudella."

Harry nyökkäsi hitaasti. Hän hieraisi niskaansa ja mietti hetken. "Kuule, ota ensin kunnon suihku. Anna kuuman veden pehmentää partaasi ja kutsu minut sitten, niin näytän, miten höylä toimii."

Draco epäröi hetken, mutta nyökkäsi lopulta.

"Ja voit käydä vielä suihkussa sen jälkeen, niin saat irtokarvat pestyä pois."

"Selvä."

Harry siirtyi lähemmäs suihkua ja osoitti hyllyllä olevia pulloja. "Tuossa on saippua ja shampoo. Käytä vain mitä haluat. Suihkun saat päälle tästä –"

Draco kohotti kulmiaan kevyesti ja keskeytti Harryn kuivasti: "Tiedän kyllä, miten suihkussa käydään."

Harry hymähti, mutta vakavoitui sitten. "Älä lukitse ovea. Jos tarvitset jotain… tai jos –" hän epäröi hetkeksi ja nielaisi sanat, joita ei tiennyt, miten muotoilla. "Tarkoitan, että olet aika huonossa kunnossa. Minun täytyy päästä tänne nopeasti, jos...”

”Pyörryn suihkuun?”

Harry kohautti harteitaan. ”Esimerkiksi.”

Draco katsoi häntä pitkään, eikä Harry ollut varma, oliko hänen ilmeessään turhautumista vai jotain muuta, mutta lopulta hän vain nyökkäsi.

"Hyvä. Minä odotan oven ulkopuolella", Harry sanoi.

Hän astui ulos kylpyhuoneesta ja veti oven kiinni perässään. Hän jäi hetkeksi nojaamaan ovenkarmiin ja kuunteli, kun vesi alkoi lopulta virrata putkistossa. Se oli jollain tavalla huojentavaa – ajatus siitä, että Draco sai edes hetkeksi tuntea olonsa lämpimäksi ja puhtaaksi.

Hetken kuluttua Harry päätti käyttää odotusajan hyväkseen. Hän suuntasi makuuhuoneeseen, jossa lapset vielä leikkivät. Heti, kun hän astui sisään, hänen vanhin lapsensa, kuusivuotias James syöksyi halaamaan häntä.

"Isä!"

Harry nauroi ja nosti lapsen syliinsä samalla, kun kaksi nuorempaa kääntyivät katsomaan häntä innostuneina. "Mitä te oikein leikitte?"

Lapset alkoivat innoissaan selittää leikkiään ja Harry kuunteli hymyillen. Hän ehti olla lasten kanssa vain hetken, kun Ginny ilmestyi ovelle. Hän taputti Harrya olkapäähän ja nyökkäsi käytävän suuntaan. "Voimmeko puhua hetken?"

Harry laski lapsensa alas ja kehotti näitä jatkamaan leikkiään. Sittenhän hän seurasi Ginnyä käytävään. Harry ehti tuskin saada makuuhuoneen ovea kiinni, kun Ginny alkoi jo puhua. "Mitä sinä oikein ajattelit, Harry? Malfoy täällä?"

"Ginny –"

"En minä sano, ettei häntä voisi auttaa, mutta en ymmärrä, miksi juuri sinä ja miksi juuri meillä."

Harry huokaisi ja veti kätensä sotkuisten hiustensa läpi. "Hänellä ei ole ketään muuta, Ginny. Ei mitään muuta. Hän on täysin yksin, ilman rahaa, ilman kotia."

Ginny puristi huulensa yhteen. "Ja sinä haluat pelastaa hänet?"

"En tiedä, haluanko pelastaa häntä, mutta en voi vain antaa hänen jäädä kadulle keskellä talvea."

Ginny katsoi häntä pitkään, mutta ennen kuin hän ehti sanoa enempää, kylpyhuoneen ovi narahti hieman.

"Harry?" Dracon ääni oli hiljainen.

"Tämä keskustelu ei ole ohi", Ginny sihahti.

"Ei olekaan”, Harry vastasi.

[Yacila]

Luku 6: Jästitaitoja

Harry astui kylpyhuoneeseen ja pysähtyi hetkeksi. Draco seisoi keskellä kylpyhuonetta, avoimista hiuksista tippuvan veden kastellessa lattiaa. Ainoa, mikä peitti häntä, oli harmaa pyyhe, joka oli kiedottu hänen lanteilleen. Harryn katse liukui tahtomattaan toisen kehoon – ja mitä hän näki, sai hänen hengityksensä pysähtymään.

Draco oli laiha, niin laiha, että hänen kylkiluitaan pystyi laskemaan. Hartiat olivat kapeat ja hauraan oloiset ja hänen ihonsa oli jopa kalpeampi kuin Harry muisti kouluajoilta. Mutta mikä sai Harryn sisuskalut vääntymään, olivat vanhat arvet, joita oli ympäri miehen kehoa. Ne olivat haalistuneita, mutta niiden historia oli kiistaton. Jälkiä menneistä pahoinpitelyistä.

Harry jäi tuijottamaan liian pitkäksi aikaa. Vasta kun Draco liikahti levottomasti, Harry räpäytti silmiään ja käänsi katseensa pois.

"Anteeksi", Harry mutisi ja nielaisi. "En tarkoittanut tuijottaa."

Draco kohautti olkiaan, mutta vaivaantunut ilme ei kadonnut hänen kasvoiltaan. "Ei se mitään. Ei se hääviä katsottavaa ole."

Harry mietti hetken, mitä sanoa. Lopulta hän kysyi: "Olisiko mukavampi, jos hakisin sinulle kylpytakin?"

Draco nyökkäsi hetken epäröityään. "Se voisi olla parempi."

Harry kääntyi ja lähti vaatehuoneeseen. Hän olisi voinut kutsua kylpytakin yhdellä sauvanheilautuksella, mutta hän halusi hetken itselleen. Draco oli kärsinyt paljon enemmän kuin hän oli osannut kuvitella. Hän etsi hetken, kunnes löysi paksun tummansinisen kylpytakin, jonka Ginny oli antanut hänelle muutama joulu sitten.

Harry palasi kylpyhuoneeseen ja ojensi kylpytakin Dracolle, joka kietaisi sen tiukasti ympärilleen.

"Kiitos", Draco sanoi hiljaa.

Harry halusi keventää tunnelmaa. Hän nappasi partahöylän käteensä ja nosti sen ilmaan. "Oletko valmis? Tämä ei ole kovin vaikeaa."

Draco huokaisi ja nyökkäsi. Harry avasi kylpyhuoneen kaapin oven ja kaiveli hetken hyllyjä. "Täällä jossain pitäisi olla... Ahaa!" Hän veti esiin purkin ja ojensi sen Dracolle. "Tämä on partavaahtoa. Ilman sitä saatat repiä ihosi rikki. Ota sitä sormenpäihin, hiero sitten käsiesi välissä ja levitä kasvoille."

Draco otti purkin vastaan ja avasi sen. Hän alkoi varovasti levittää ainetta leukansa ja poskiensa alueelle. Harry katseli hetken ja pudisti sitten päätään. "Liian vähän. Kunnolla vaan, älä säästele."

Draco huokaisi ja lisäsi vaahtoa. Kun hänen kasvonsa olivat lopulta peittyneet ohueen valkoiseen kerrokseen, Harry otti partahöylän käteensä. "Okei, tämä ei ole mitään rakettitiedettä, mutta voit viiltää tällä itseäsi, joten seuraa tarkasti."

Draco nyökkäsi ja katsoi, kun Harry veti höylän leukansa yli varmalla, tasaisella liikkeellä koskettamatta kuitenkaan kasvojaan. "Älä paina liikaa. Anna terän tehdä työn. Katso, näin."

Draco otti höylän ja yritti matkia Harrya, mutta höylä tuntui oudolta hänen kädessään. Hän painoi liikaa ja mutristi huuliaan, kun terä nykäisi ikävästi.

"Liian kovaa", Harry sanoi ja tarttui varovasti Dracon ranteeseen. "Rennommin. Ei tarvitse raapia ihoa irti. Vedä kevyesti, näin."

Draco seurasi Harryn ohjeita ja yritti uudelleen. Tällä kertaa terä liukui helpommin, vieden mennessään ison tukun takkuisia partakarvoja. Hän vilkaisi Harrya. "Tämä on hankalampaa kuin näyttää."

"Käsi tottuu siihen", Harry sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi. "Ja jos et halua viiksiä, muista ajaa myös tästä." Hän osoitti omaa ylähuultaan.

Draco pyöräytti silmiään, mutta teki työtä käskettyä. Lopulta, kun viimeisetkin parran rippeet olivat poissa, hän pyyhkäisi leukaansa ja hymähti. "Siitä tuli siisti. Kiitos, Harry", hän sanoi vilpittömästi. "Oikeasti. Kaikesta."

"Ei mitään", Harry mutisi ja tarttui Dracon likaisiin vaatteisiin. "Vien nämä pyykkiin. Kun olet valmis, tule alakertaan. Jätä pyyhe ja kylpytakki kuivumaan tuohon naulaan."

Draco nyökkäsi ja meni vielä suihkuun huuhtomaan pois parranajon jäljet. Harry suuntasi alakertaan ja vei pyykit pois.

Ginny oli keittiössä valmistamassa illallista. Lapset olivat lähteneet äitinsä mukana alakertaan ja rakensivat nyt majaa olohuoneeseen. Harry lysähti nojatuoliin uupuneena ja seurasi hetken lasten leikkiä.

Heti kohta James kääntyi katsomaan häntä. "Isä, tule auttamaan!"

Harry hymyili uupumuksesta huolimatta ja nousi. "Totta kai."

Hetken päästä Draco astui olohuoneeseen Harryn vaatteet yllään ja hiukset sidottuina niskaan. Hän näytti huomattavasti siistimmältä kuin aiemmin. Vaikka Harryn vaatteet roikkuivat hieman liian suurina, ne saivat hänet silti näyttämään enemmän siltä kouluaikaiselta Malfoylta, jonka Harry muisti. Se herätti Harryssa yllättäen vanhoja tunteita – vihaa, kaunaa, katkeruutta, jotka hän oli yrittänyt laittaa sivuun päätettyään auttaa Dracon. Harryn täytyi tehdä hetken töitä itsensä kanssa, ennen kuin sai työnnettyä ne taas syrjään, ja hän pakotti ilmeensä neutraaliksi.

"Sinä... näytät vähän terveemmältä nyt", Harry kommentoi lopulta, katkaisten hetken hiljaisuuden. Draco ei vastannut, mutta nyökkäsi pienesti.

Myös lapset olivat huomanneet uuden vieraan. Kuusivuotias James oli ensimmäinen, joka juoksi heidän luokseen ja jäi tuijottamaan Dracoa uteliaasti.

"Isä, kuka tuo on?" poika kysyi suoraan.

Harry epäröi hetken. "Hän on Malfoy. Hän yöpyy meillä."

James kurtisti kulmiaan. "Oletko sinä isän kaveri?"

Draco katsoi poikaa hieman hämmentyneenä, mutta onnistui pakottamaan pienen hymyn huulilleen. "Ehkä jotain sinne päin. Minua voi kutsua myös Dracoksi."

"Miksi sinulla on kaksi nimeä?" neljävuotias Albus kysyi ja kallisti päätään.

”Sinullakin on kaksi nimeä”, James tokaisi veljelleen. ”Albus ja Potter.”

”Kumpi sitten on oikea?” Albus halusi tietää Dracolta.

Harry vilkaisi Dracoa, joka oli selvästi vaivaantunut pienistä, suorasanaisista kysymyksistä. Ennen kuin tämä ehti vastata, Ginny ilmestyi keittiön oviaukkoon ja kutsui heidät syömään.

Draco kääntyi häntä kohti ja nyökkäsi kiitollisena. "Kiitos kutsusta, mutta minä söin jo. Harry tarjosi aterian Vuotavassa noidankattilassa. En halua olla vaivaksi."

Harry puuttui puheeseen. "Et ole vaivaksi. Ja tarvitset kaiken ruuan, minkä vain saat syötyä." Hän katsoi Dracoa tiukasti, eikä jättänyt tilaa vastaväitteille. "Tule nyt."

Draco ei sanonut enää mitään, vaan seurasi muuta perhettä keittiöön.

Ginnyn kattama illallinen näytti kodikkaalta ja houkuttelevalta – paistettua kanaa, uunijuureksia ja tuoretta leipää. Harryn lapset istuutuivat paikoilleen ja Ginny annosteli heille ruokaa, ennen kuin ojensi ottimet Dracolle.

"Syö niin paljon kuin jaksat", hän sanoi ystävällisesti, mutta hänen katseensa oli tutkiva. "Harry ei ole kertonut paljoakaan. Hän vain toi sinut tänne."

Draco otti ottimet vastaan ja katsoi hetken tyhjää lautastaan. "Harry... Me kohtasimme Vuotavassa noidankattilassa. Minulla ei ole paikkaa, minne mennä. Olin vain..." Hän kohautti olkiaan. "En tiedä, miksi hän halusi auttaa."

Ginny katsoi Harrya kysyvästi, mutta myös tämä kohautti vain olkiaan ja otti palan leipää. "Hän tarvitsi apua."

Lapset eivät olleet kiinnostuneita aikuisten keskustelusta. James katsoi Dracoa kiinnostuneena ja kysyi: "Osaatko taikoa?"

Draco epäröi ja vilkaisi Harrya. "Osaan."

"Näytä jotain!"

Draco hymähti kuivasti. "Ei minulla ole taikasauvaa."

Jamesin silmät suurenivat. "Miten voit olla velho ilman taikasauvaa?"

"Minä kadotin taikasauvani vuosia sitten. Se on pitkä tarina", Draco sanoi hiljaa ja siirsi katseensa lautaselleen.

”Onko se totta, Malfoy?”

Draco nosti väsyneen katseensa Harryyn. ”On. Menetin sauvani jokin aika ennen kuin... ” Draco vilkaisi lapsia ja haki hetken oikeaa sanaa. ”Jäin kiinni. En ole pystynyt taikomaan lainkaan vapautumiseni jälkeen.”

”Minä ihmettelinkin asiaa, mutta en halunnut udella.”

Ginny vaihtoi nopean katseen Harryn kanssa. Hän ei kysynyt enempää, mutta hänen ilmeestään näki, että hän yritti ymmärtää, miksi Harry oli tuonut Dracon heidän kotiinsa.

Illallinen jatkui rauhallisesti ja vaikka Dracolle syöminen tuntui olevan lähes pakotettua, hän söi kuitenkin kaiken lautaseltaan. Kun ruokailu päättyi, hän nosti katseensa Harryyn. "Kiitos. Teidän ei olisi tarvinnut... mutta kiitos."

Harry vain nyökkäsi. "Eipä mitään."

[Yacila]

Luku 7: Hemmotellun kakaran ylimielisyys

Illallisen jälkeen tunnelma oli muuttunut hieman rennommaksi, vaikka pieni varautuneisuus leijui silti ilmassa. Lapset olivat palanneet olohuoneeseen majaleikkinsä pariin ja heidän leikkinsä täyttivät huoneen naurulla ja hetkittäisellä kinastelulla. Ginny oli laittanut teetä hautumaan ja kantoi olohuoneeseen tarjottimen, jolla oli teepannu ja kolme kuppia. Hän laski sen sohvapöydälle ja istahti nojatuoliin. Hän vilkuili välillä Dracoa, joka istui vastapäätä Harrya tuijottaen käsiä sylissään.

"Miten työpäivä meni?" Ginny kysyi Harrylta ja ojensi tälle kupin.

"Se oli pitkä ja uuvuttava. Paperitöitä, kuulusteluja ja yksi pidätys, joka meni ihan päin – no, penkin alle."

”Tuleeko siitä teille ongelmia?”

”Kahden kuukauden työ siinä valui hukkaan. Mutta sitä se välissä on.”

Ginny kääntyi katsomaan Dracoa ja kysyi hetken epäröityään: "Ja... mitä suunnitelmia sinulla on, Malfoy?"

Draco nosti katseensa sylistään ja otti teekupin, jota Ginny hänelle tarjosi. "Rehellisesti? En tiedä", hän sanoi matalalla äänellä. "Ei minulla ole suunnitelmaa. En edes tiedä, mistä aloittaa."

”Miten päädyit kadulle?”

”No, minulla oli vähän rahaa, kun vapauduin Azkabanista muutama kuukausi sitten. Vuokrasin pienen asunnon ja kuvittelin löytäväni töitä. Osoittautui, että kukaan velhomaailmassa ei halunnut edes nähdä naamaani saati, että olisin päässyt yhteenkään haastatteluun. Reilu kuukausi sitten menetin asuntoni, koska en ollut pystynyt maksamaan ensimmäisen vuokran jälkeen mitään. Sen jälkeen...” Draco lopetti kertomuksensa kohauttamalla olkiaan.

”Ja tänään te kohtasitte Vuotavassa noidankattilassa ja Harry vain päätti auttaa sinua menneistä huolimatta?”

Draco siirsi kysyvän katseensa Harryyn, joka puuttui puheeseen. ”Ei. Olin minä nähnyt Malfoyn Vuotavassa jo useamman kerran, mutta en ollut suostunut puhumaan hänelle. Pari viikkoa sitten... Kerro sinä sen verran kuin haluat. Ei ole minun paikkani levitellä asioitasi”, Harry sanoi Dracolle.

Draco huokaisi ja katsoi hetken leikkiviä lapsia, kuin hakien oikeita sanoja. ”Aloin olla aika huonossa jamassa ja suunnittelin... päättäväni päiväni. Olin päättänyt sinä päivänä tehdä sen, mutta nähdessäni Harryn, halusin yrittää vielä viimeisen kerran hänen puheilleen.”

”Miksi juuri minä?” Harry kysyi häntä askarruttaneen kysymyksen.

Draco naurahti itsekseen, kuin jollekin sisäiselle vitsille. Sitten hän nosti väsyneen katseensa Harryyn ja kohautti harteitaan. ”Velhomaailman pelastaja Potter. Ajattelin kai, että kun kaikki muut ovat kääntyneet pois, olisit viimeinen toivoni... pelastua.”

Draco otti kulauksen teestään ja kääntyi taas katsomaan lapsia, joiden majan katto oli juuri romahtanut. Harry ei ollut varma, mitä hänen olisi pitänyt ajatella Dracon kommentista. Aluksi hän oli luullut miehen pilkkaavan häntä, mutta enää hän ei ollut varma. Dracon puheesta puuttui täysin se ivallinen särmä, mihin hän oli koulussa tottunut ja siksi häntä oli vaikea tulkita. Tai ainakin hänen oli vaikea uskoa, että Draco oli tosissaan.

Kun kävi selväksi, ettei Draco aikonut jatkaa, Harry kääntyi Ginnyn puoleen. ”Minä lupasin tulla uudelleen Vuotavaan noidankattilaan, että Malfoy saisi puhuttua jollekin. En halunnut... Tai velhoja kuoli sodassa aivan liikaa. Meillä ei ole varaa menettää enää ketään. – Tänään sain tietää, että hän elää kadulla. En vain voinut jättää häntä tuohon säähän ilman mitään paikkaa, minne mennä”, Harry vetosi yrittäen saada Ginnyn ymmärtämään.

”Ymmärrät kai, että kaikki se, mitä koulussa ja sodassa teit...?” Ginny aloitti epäröiden. Hän näki kyllä miehen ahdingon, eikä halunnut vaikuttaa sydämettömältä, mutta tämän mennyt käytös puhui puolestaan liian kovaan ääneen. Hän ei voinut käsittää, että tämä uupunut, nöyrä mies oli sama Draco Malfoy, joka oli tehnyt kaikkien elämästä sen verran vaikeampaa kouluaikana.

”Ymmärrän”, Draco vastasi väsyneesti. ”Ja siksihän minä tässä tilanteessa olen. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Kukaan vaan ei koskaan kertonut, että hemmotellun kakaran ylimielisyys tulee joskus maksettavaksi. Minulla vain ei ole enää mitään, millä maksaa sitä velkaa...”

”No nyt olet ainakin tämän yön meillä”, Harry sanoi tavoitellen reippautta ääneensä. ”Näytät väsyneeltä. Haluaisitko mennä jo nukkumaan?" hän kysyi.

Draco räpäytti silmiään ja nosti päätään kuin havahtuen. "En halua vaivata enempää", hän sanoi automaattisesti, mutta hänen äänestään paistoi uupumus. "Mutta kyllä... olen väsynyt."

Harry nousi ylös ja hörppäsi teensä loppuun. "Tule, näytän vierashuoneen ja petaan sinulle vuoteen."

Draco laski kupin pöydälle ja nousi verkkaisesti ylös, aivan kuin olisi ollut varma, että tämä kaikki oli jonkinlainen ansa ja katoaisi hetkenä minä hyvänsä. Hän kääntyi vielä kerran Ginnyä kohti. ”Minä todella olen kiitollinen kaikesta tästä, mitä teette vuokseni. Onhan se oikeasti okei, että yövyn teillä tämän yön?”

”Niin minä lupasin. Hyvää yötä, Draco”, Ginny vastasi. Hänen äänensä oli lempeämpi kuin aiemmin. Kukaan ei halunnut miettiä, minne Draco seuraavana päivänä menisi, ellei voisi jäädä Pottereille.

Harry johdatti hänet portaiden yläpäähän, missä vierashuone sijaitsi. Se oli yksinkertainen, mutta tilava huone, jossa oli leveä sänky, yöpöytä ja pieni vaatekaappi. Verhot olivat paksut ja tummat, ja Harry ajatteli, että ne pitäisivät aamun valon poissa, jos Draco haluaisi nukkua pitkään.

"Odota hetki", Harry sanoi ja suuntasi omaan makuuhuoneeseensa. Hän avasi kaapinoven ja kaivoi esiin yhden pyjamansa. Se oli harmaansininen ja pehmeää kangasta. Hän palasi vierashuoneeseen ja ojensi pyjaman Dracolle, joka otti sen vastaan hieman nolona.

"Tämä alkaa tuntua naurettavalta", Draco mutisi ja vilkaisi vaatteita käsissään. "Joudun lainaamaan sinulta kaiken."

"Älä turhaan mieti sitä", Harry sanoi olkiaan kohauttaen. "Jos tilanne olisi toisinpäin, enköhän minäkin ottaisi vastaan, mitä tarjotaan."

”Kysymys kai kuuluukin, olisinko minä tarjonnut mitään...”

”No, sitä on turha miettiä nyt.” Harry veti taikasauvansa esiin ja osoitti sänkyä. "No niin, tehdään tästä vähän mukavampi." Hän teki laajan, sulavan liikkeen ja vaatehuoneesta lensi esiin siistit vaaleat lakanat ja pehmeän näköinen peitto. Ne sujahtivat paikoilleen ja tyyny leijaili lopuksi sängyn päähän.

Draco seurasi toimitusta hiljaa ja sanoi sitten ääni matalana: "Vuode näyttää houkuttelevalta. En muista, milloin viimeksi nukuin oikeassa sängyssä. Joskus ennen Azkabania..."

Harry vilkaisi häntä, mutta ei sanonut siihen mitään. Hänen oli vaikea kuvitella sellaista. Sen sijaan hän astui ovelle ja sanoi: "Jos tarvitset jotain, tule sanomaan. Hammasharja löytyy kylpyhuoneesta, jätän sinulle yhden altaan reunalle. Käy pesemässä hampaasi, jos jaksat."

Draco nyökkäsi. Harry jäi hetkeksi seisomaan ovensuuhun, mutta sitten hän vain nyökkäsi lyhyesti. "Hyvää yötä, Malfoy."

Draco vilkaisi häntä nopeasti, aivan kuin olisi epäröinyt vastata, mutta sanoi sitten matalalla äänellä: "Hyvää yötä, Harry."

Harry sulki oven perässään ja jäi hetkeksi seisomaan käytävään. Hän huokaisi ja hieraisi kasvojaan, ennen kuin kävi kylpyhuoneessa muuttamassa vanulapusta hammasharjan Dracolle. Sitten hän suuntasi takaisin alakertaan.

Draco jäi yksin vieraaseen huoneeseen, mutta ainakin täksi yöksi lämpimään ja turvalliseen sänkyyn. Kun yläkerrasta kuului, että Draco oli palannut huoneeseensa hampaiden pesun jälkeen, Harry ja Ginny laittoivat lapset nukkumaan. Lopulta talo hiljeni ja he palasivat alakertaan.

Ginny keitti heille uutta teetä ja istui nojatuoliin, kun Harry lysähti sohvalle. Hän pyöritteli teemukiaan käsissään ja tuijotti sitä hetken.

”Minä en tiedä, mitä ajatella tästä”, Ginny lopulta puuskahti.

”Sitten meitä on kaksi”, Harry vastasi ja hymyili vinosti vaimolleen.

"Miksi juuri hän?" Ginny kysyi ja ravisti päätään. "Draco Malfoy, Harry. Hän ei ollut mikään ystäväsi koulussa. Ja nyt, vuosien jälkeen, sinä tuot hänet kotiimme? Meillä on kolme lasta, Harry. Kolme pientä lasta, joista meidän täytyy huolehtia."

Harry hieroi kasvojaan käsillään ja huokaisi syvään. "Hänellä ei ole ketään, Ginny. Ei mitään. Ei perhettä, ei rahaa, ei kotia. Minä olin joskus siinä tilanteessa ja minut ottivat luokseen ihmiset, jotka eivät pitäneet minusta. Vaikka elämäni oli helvettiä heidän kanssaan, niin en olisi selvinnyt yksin.”

”Sinä olit vauva, Harry. Tämä ei ole sama asia.”

”Ehkä ei, mutta jos joku meidän lapsistamme olisi joskus hänen tilanteessaan, toivon, että joku auttaisi häntä. En usko, että kukaan on kohdellut häntä ystävällisesti kuukausiin – ehkä vuosiin. Hän tarvitsee muita ihmisiä.”

”Miten kauan ajattelit hänen viipyvän? Yksi yö ei muuta mitään.”

Harry katsoi hetken teetä kupissaan ennen kuin huokaisi. ”En todella tiedän, Gin. Hänen pitää päästä taas jaloilleen. Ja hän tarvitsee uuden taikasauvan.”

”Aiotko sinä ostaa hänelle sauvan?”

”Hän tarvitsee sitä. Se on ensimmäinen askel, että hän voisi olla itsenäinen velhomaailmassa. Hän ei tiedä mitään jästielämästä.”

”Hän tuskin innostuu ajatuksesta, että käytät häneen sellaisen summan.”

”Ethän sinä vastusta? Ne ovat meidän rahojamme”, Harry kysyi.

Ginny pudisti vakavana päätään. ”Minä ymmärrän, että koet velvollisuudeksesi auttaa häntä. Toivon vain, että hän olisi joku... miellyttävämpi. Vaikka täytyy myöntää, että hänen käytöstapansa ovat olleet moitteettomat hänen tulonsa jälkeen. Minua yllätti, että hän todella kysyi myös minun lupaani yöpyä täällä.”

”Hän vaikuttaa erilaiselta. Mietin vain, uskallanko todella luottaa siihen, että hän on muuttunut. Jos hänen elämäntilanteensa paranee, kuinka kauan menee, että hän katsoo meitä taas nenänvarttaan pitkin?”

”Kai meidän täytyy vain odottaa ja katsoa. Menetkö huomenna töihin?” Ginny kysyi.

”Menen”, Harry huokaisi. ”Onko sinulla ohjelmaa huomenna? Voiko hän olla täällä päivän? Ymmärrän, jos et koe oloasi turvalliseksi yksin lasten kanssa.”

”Olen samaa mieltä kanssasi, ettei hän vaikuta vaaralliselta. Lannistuneelta enemmänkin. Ehkä minä selviän huomisen. Olethan viikonlopun kotona?”

”Olen. Kiitos Ginny. Sano heti, jos et haluakaan. Hän voi viettää päivän vaikka Vuotavassa noidankattilassa, jos et halua häntä tänne.”

”Et sitten ajatellut majoittaa häntä yöksi sinne?”

”En. Hän on liian yksin muutenkin”, Harry vastasi hiljaa.

”Oletko kertonut Ronille ja Hermionelle”, Ginny kysyi.

”En. En todellakaan tiedä, miten kertoisin tästä. Ymmärrän, että mitä kauemmin viivyttelen asian kanssa, sitä vaikeampaa se on, mutta...”

”Katsotaan viikonlopun yli ja kirjoitetaan heille sitten”, Ginny ehdotti.

[Yacila]

Luku 8: Vieras talossa

Liekit leimahtivat takassa hetkeksi korkealle ja Harry astui kevyesti olohuoneen matolle. Päivä oli ollut pitkä, mutta kotiin palaaminen sai hänen hartiansa rentoutumaan. Lasten leikin äänet täyttivät huoneen ja Harry ehti tuskin astua askeleen eteenpäin, kun riemunkiljahdukset raikuivat ympärillä.

"Isä!" James ja Albus huusivat yhteen ääneen, juosten suoraan häntä kohti. Harry kumartui, otti molemmat syliinsä ja rutisti heitä tiukasti.

"Iti kotona!" kaksivuotias Lily hihkaisi, mutta ei ehtinyt muiden mukana ryntäykseen.

Keittiöstä kuului Ginnyn ääni. "Harry? Olemme keittiössä!"

Kun tervehdykset oli vaihdettu, James ja Albus palasivat leikkiinsä. Harry kumartui poimimaan Lilyn syliinsä, tervehti tyttöä ja suukotti tätä poskelle, ennen kuin suuntasi keittiöön. Hän pysähtyi hetkeksi oviaukkoon, kun näky keittiössä yllätti hänet. Draco seisoi lieden ääressä sekoittamassa kastikekattilaa ja Ginny valvoi salaattia, jota veitsi pilkkoi juuri taikuuden voimalla. Harry räpäytti silmiään. Hän oli kyllä tottunut siihen, että Ginny sai heidän kodissaan asiat sujumaan omalla järjestelmällisellä tavallaan, mutta se, että Draco Malfoy seisoi heidän keittiössään ja osallistui ruoanlaittoon, oli jotakin uutta.

Lily kiemurteli saman tien alas isänsä sylistä ja taapersi Dracon jalkoihin ja kohotti käsiään. ”Taco, tyliin.”

Draco laski kauhan kädestään ja kumartui poimimaan tytön syliinsä. Harry pani merkille, että vaikka Lily ei vielä paljon painanutkaan, nostaminen näytti vaativan ponnistusta Dracolta.

”Lily näyttää löytäneen uuden ystävän”, Harry kommentoi hymyillen.

”Kaikilla ei ole makua ystävien suhteen”, Draco vastasi kuivasti ja alkoi taas sekoittaa kattilaa pidellen Lilyä toisella kädellä. Tyttö yritti kurkkia kattilaan nähdäkseen, mitä siellä valmistui.

”Draco, älä vähättele itseäsi. Eikä varsinkaan meidän lastemme kustannuksella”, Ginny moitti lempeästi, mutta tosissaan.

Draco huokaisi. ”Olet tietenkin oikeassa. Anteeksi Lily.”

”Ja olette oikein etunimipohjalla. Taco”, Harry sanoi naurahtaen tyttärensä tavalle lausua nimi.

”Ehkä sinäkin voisit kutsua minua etunimellä?” Draco kysyi epävarmasti ja vilkaisu Harryä alta kulmain, kuin odottaen tämän kieltäytyvät.

”Mielelläni. En vain halunnut omin lupineni –”

”Minä kyllä käytin etunimeäsi omin lupineni”, Draco mutisi.

”Se on eri asia”, Harry vastasi. ”Sinulla on niin vähän tällä hetkellä ja halusin, että sinulla on valta päättää edes tästä asiasta.”

”Saat sen kuulostamaan siltä, että olen jotenkin tästäkin velkaa...”

”Draco, ei mitään sellaista. Nimenomaan minä koen, että maksat (kuviteltua) velkaasi päästämällä minut lähemmäs, kun annat minun käyttää etunimeäsi.”

Draco nyökkäsi hitaasti ja jatkoi kastikkeen sekoittamista hämmentyneen oloisena. Harry käänsi katseensa Ginnyyn.

"Miten täällä päivä on sujunut?" hän kysyi. Ginny vilkaisi häntä ja hymyili.

"Yllättävän hyvin. Draco kömpi aamiaiselle vasta neljä tuntia sen jälkeen, kun olit lähtenyt töihin. Lupasin, että hän voisi viettää päivän minun ja lasten kanssa, vaikka hän taisi kyllä nukkua suurimman osan päivästä", Ginny vastasi kevyesti.

Dracon näytti lievästi nolostuneelta kommentista. ”Olin unohtanut, millaiselta oikeassa sängyssä nukkuminen tuntuu. Tunsin herättyäni itseni levänneeksi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.”

”Sain tehtyä myös vähän kirjoitustöitä, kun Draco oli poikien kanssa Lilyn päiväunien aikaan.” Ginny loi kiitollisen hymyn miehen suuntaan. ”Ja nyt sain hänet seuraksi ruuanlaittopuuhiin. Ei minulla ole ollut valittamista.”

Harry kohotti kulmiaan ja vilkaisi Dracoa, joka ei sanonut mitään, mutta sekoitti kastiketta edelleen keskittyneesti.

"Kuulostaa onnistuneelta päivältä. Draco, haluatko, että otan Lilyn? Hän painaa jo.”

”Kyllä, kiitos. Hyppäähän isin syliin, tyttö”, Draco sanoi Lilylle ojentaessaan tytön Harrylle.

Harry istuutui Lily sylissään keittiönpöydän ääreen. Hän hieraisi ohimoitaan tuntien päivän rasituksen hitaasti hellittävän. "Oma päiväni oli aika tavanomainen. Paperitöitä pääasiassa. Niin ja ilmeisesti Lontoossa pyörii joku yrittäen muuttaa jästejä sammakoiksi. Mikä sekasotku."

Ginny pudisteli päätään. "Ihan tavallinen päivä siis."

Harry nyökkäsi, mutta vilkaisi sitten Dracoa. "Draco, voisimmeko puhua illalla hetken, kun lapset ovat menneet nukkumaan?"

"Totta kai", mies lupasi nostamatta katsettaan liedeltä.

Ilta eteni perheen tavalliseen rytmiin. Ruoan äärellä lapset kertoilivat innokkaasti päivän tapahtumista. Ginny vilkaisi Dracoa silloin tällöin tarkkaillen häntä hienovaraisesti. Draco söi hiljaa, osallistumatta keskusteluun enempää kuin oli välttämätöntä. Hän näytti mukautuvan tilanteeseen. Harry ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta tiettyä varovaisuutta miehen olemuksessa, ikään kuin tämä ei olisi vieläkään täysin vakuuttunut olevansa luvan kanssa talossa.

Kun ateria oli ohi ja kodin iltatoimet myöhemmin käynnistyivät, tuttu rauhallisuus laskeutui. Harry ja Ginny veivät lapset yläkertaan. He vastailivat Jamesin ja Albuksen loputtomiin kysymyksiin ja Harry luki heille lyhyen tarinan, ennen kuin sammutti valot. Ginny silitteli Lilyä, joka nukahti nopeasti mutisten jotain käsittämätöntä, ja pian koko talo hiljeni.

Harry vilkaisi Ginnyä, joka nyökkäsi hänelle pienesti. Oli aika puhua Dracon kanssa. He palasivat alakertaan. Olohuoneen pehmeässä valossa Harry näki Dracon istuvan sohvalla, kirja avattuna sylissään. Mies ei kuitenkaan näyttänyt erityisen keskittyneeltä lukemaansa, vaan tuijotti sivua ilmeettömänä.

Ginny oli suunnannut keittiöön ja pian teepannun tuttu kolahdus kertoi hänen valmistelevan juotavaa. Harry käytti tilaisuuden hyväkseen ja istuutui nojatuoliin vastapäätä Dracoa.

"Draco", Harry aloitti suoraan. "Selvitin tänään ministeriössä vähän tilannettasi. Malfoyn suvun rahat ovat yhä takavarikossa, eikä asiaa ole koskaan varsinaisesti käsitelty loppuun. Jos esittäisit vaatimuksen asiasta, ne voitaisiin palauttaa. Ainakin se, mitä niistä on jäljellä kaikkien korvausten ja muiden jälkeen."

Draco ei nostanut katsettaan kirjasta, mutta Harry näki, kuinka hänen sormensa puristuivat hieman tiukemmin kirjan kansien ympärille.

"Tiedän sen", Draco sanoi lopulta hiljaa.

Harry kohotti kulmiaan. "Tiedät?"

Draco sulki kirjan hitaasti ja nojautui laskemaan sen sohvapöydälle. "Sain kirjeen siitä pari kuukautta vapautumiseni jälkeen. Siinä sanottiin, että asian käsittely voitaisiin aloittaa, mutta vain jos maksaisin etukäteen viisitoista kaljuunaa käsittelymaksuna."

"Eikä sinulla ollut sitä summaa", Harry päätteli.

Draco naurahti kuivasti. "Jos minulla olisi ollut viisitoista kaljuunaa, en olisi nukkunut silloin liian ohuen patjan päällä tyhjässä asunnossa ja syönyt leipäpaloja, jotka sain torikauppiaalta säälistä."

Harry tunsi kiristyksen rinnassaan, mutta pidättäytyi kommentoimasta Dracon tilannetta sen enempää. Hän oli jo aiemmin päättänyt, ettei lähestyisi tätä säälin kautta.

"Haluatko, että lainaan sinulle sen viisitoista kaljuunaa?" Harry kysyi suoraan. "Voit maksaa takaisin, kun saat sukusi omaisuuden käyttöön."

Draco ei vastannut heti. Hän nojautui taaksepäin katse lasittuneena. "En tiedä."

Harry rypisti otsaansa. "Mitä tarkoitat? Se raha voisi muuttaa tilanteesi täysin. Voisit saada oman kodin, elämäsi järjestykseen. Mikset haluaisi sitä?"

Draco puristi huulensa yhteen, ennen kuin huokaisi. "Koska se ei ole niin yksinkertaista. En ole varma, kuuluvatko rahat minulle enää. Se raha ei ole minun ansaitsemaani. Se on minun sukuni ja perheeni menneisyyttä. Enkä ole varma, haluanko enää mitään siitä."

Harry nojautui eteenpäin, kyynärpäät polvia vasten. "Sinä et voi muuttaa menneisyyttä, Draco. Mutta sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu."

Draco oli hetken hiljaa, kuin punniten sanoja. Lopulta hän nyökkäsi hitaasti. "Kiitos tarjouksestasi. Minä... mietin asiaa."

Harry nyökkäsi hyväksyvästi. "Hyvä. Se on alku. Jäät kai meille myös ensi yöksi?"

Harryn kysymys leijui ilmassa hetken ja olohuoneen hiljaisuus tuntui syvenevän. Dracon hartiat jäykistyivät tuskin näkyvästi, mutta Harry huomasi sen silti. Miehen koko olemus huokui epämukavuutta, kuin hän olisi taas valmistautunut puolustamaan itseään sellaista hyväntahtoisuutta vastaan, jota hän ei kokenut ansaitsevansa.

Juuri silloin Ginny ilmestyi olohuoneeseen kantaen tarjotinta, jonka päällä oli kolme teemukia ja lautasella muutama keksi. Hän asetti tarjottimen sohvapöydälle ja otti yhden kupeista.

"Draco, Harry ja minä puhuimme eilen illalla", Ginny sanoi lempeästi, ojentaen mukin Dracolle, joka epäröi ennen kuin otti sen vastaan. "Haluamme, että jäät meille niin kauaksi, että saat asiasi kuntoon. Sinun ei tarvitse murehtia asumiskuvioita ensimmäiseksi, eikä varsinkaan nyt talven tullessa."

Harry odotti Dracon reaktiota. Miehen kasvoille nousi varjo ja hänen sormensa puristuivat mukin ympärille niin tiukasti, että tee loiskahti kupissa. Hän ei puhunut heti.

"Entä jos en onnistu? En voi vain jäädä teille loputtomiin", Draco sanoi viimein, ääni karheana. "Se ei olisi oikein."

Harry nojautui taaksepäin nojatuolissa käsissään teemuki ja pikkuleipä. Hän oli osannut odottaa vastustusta, mutta jokin Dracon sävyn syvyydessä sai hänet tajuamaan, ettei kyse ollut vain ylpeydestä. Mies todella koki, ettei ansainnut tätä.

"Voimme asettaa takarajan", Harry sanoi, vilkaisten Ginnyä, joka nyökkäsi huomaamattomasti. "Sanotaan vaikka kolme kuukautta. Se antaa sinulle tarpeeksi aikaa löytää jonkin ratkaisun."

Draco käänsi hitaasti katseensa häneen. Harry näki, miten ristiriitaiset tunteet velloivat miehen silmissä. Pystyisikö tämä edes kuvittelemaan itselleen tulevaisuutta? Dracon sormet vapisivat, kun hän nosti kupin huulilleen ja otti pienen kulauksen.

"Kolme kuukautta", Draco toisti hiljaa, kuin testaten, miltä sanat maistuivat hänen suussaan. Hän nielaisi, mutta ei suinkaan teetä. Harry oli varma, että se oli tunne, joka nousi liian nopeasti hänen sisällään, yritti purkautua ulos.

"Huomenna on lauantai", Harry sanoi vaihtaakseen aihetta kevyempään. "Ajattelimme käydä Viistokujalla. Voisit tulla mukaan, mennään koko porukalla. Hankittaisiin sinulle jotain omia tavaroita, niin ettet joudu lainaamaan kaikkea."

Draco laski kuppinsa sohvapöydälle niin varovasti, ettei se edes kilahtanut alustaa vasten. Harry katsoi, miten miehen hengitys vavahteli, miten tämän suu avautui ja sulkeutui, kuin tämä olisi yrittänyt muodostaa sanoja eikä kyennyt. Lopulta Dracon silmiin nousi kyynelten kiilto, eikä hän ehtinyt kääntää katsettaan ennen kuin ensimmäinen kyynel putosi poskelle.

Harry ei sanonut mitään. Hän ei väittäisi, ettei ollut huomannut. Mutta hän ei myöskään halunnut viedä Dracolta sitä ylpeyden ripettä, joka tällä vielä oli tallella.

Draco hieraisi nopeasti kasvojaan, kuin hän olisi voinut pyyhkiä tunteet pois sillä tavoin. "Minä..." Hänen äänensä sortui, mutta hän nielaisi ja yritti uudelleen. "Tämä on enemmän kuin... En tiedä, miten voisin..."

"Ei sinun tarvitse sanoa mitään", Ginny sanoi hiljaa, lähes kuiskaten.

Draco nyökkäsi. Hän ei selkeästi pystynyt katsomaan heitä kumpaakaan silmiin. Harry antoi hänelle tilaa.

Hetken kuluttua Draco suoristi selkäänsä ja pyyhki viimeisetkin kyyneleet pois. Hän hengitti syvään ja sanoi sitten vähän vahvemmalla äänellä: "Haluan, että pidät kirjaa kaikesta, mitä käytät minuun. Sen viidentoista kaljuunan lisäksi. Jos joskus saan sukuni omaisuudesta edes osan käyttööni, maksan kaiken takaisin."

Harryn kulmat kohosivat. "Rahalla ei ole väliä."

Draco katsahti häneen ja painoi leukaansa hieman alas, ilme lähellä entisaikojen itsepäisyyttä. "Minulle on."

Harry naurahti. "Selvä. Kirjaan jotain ylös, jos se auttaa sinua nukkumaan yösi paremmin."

Draco ei vastannut, mutta nyökkäsi lyhyesti. Hetken vielä he istuivat hiljaa, ennen kuin Draco nousi seisomaan. ”Minä taidan mennä jo vuoteeseen. En pystyisi ottamaan vastaan tälle iltaa enää mitään muuta”, hän sanoi ja hymyili jotenkin surumielisesti. ”Hyvää yötä.”

Draco nousi ja katosi portaikkoon. 

[Yacila]

Luku 9: Takaisin Azkabaniin

Harry havahtui unestaan tuntien ensin vain epämääräisen levottomuuden, joka viipyi hänen mielessään. Hän räpäytti silmiään ja kuunteli. Talo oli hiljainen – tai melkein. Jostain kuului ääntä, matalaa muminaa, katkonaista valitusta, joka ei sopinut kodin rauhalliseen yöhön.

Vieressä Ginny liikahti ja veti peittoa paremmin ympärilleen.

"Oliko tuo James?" hän mutisi unenpöpperöisenä ja hieraisi silmiään.

Harry kuunteli hetken tarkemmin. Ei, ääni ei kuulunut lastenhuoneesta. Se oli kumeampi, säröisempi, ja vaikka sanat olivat epäselviä, niiden sävyssä oli levottomuutta, jopa pelkoa. Harry huokaisi raskaasti ja hieroi otsaansa.

"Se on Draco", hän sanoi matalalla äänellä.

Ginny ei vastannut heti, vaan kääntyi toiselle kyljelleen. Harry pyyhkäisi hiuksiaan taakse ja istuutui sängyn reunalle, venytellen väsymyksestä raskaita lihaksiaan. Hän tiesi jo, ettei pystyisi enää jatkamaan uniaan, ei niin kauan kuin nuo levottomat äänet kaikuivat talossa.

"Aivan kuin lasten yölliset herätykset eivät olisi tarpeeksi", hän mutisi kuivasti Ginnylle ja kurotti ottamaan taikasauvansa yöpöydältä.

Ginny hymähti hiljaa, mutta ei sanonut mitään. Hän tiesi, ettei Harry antaisi asian olla.

Harry nousi seisomaan ja veti aamutakin ylleen ennen kuin suuntasi ripein askelin käytävään. Dracon huoneesta kuuluva ääni oli selkeämpi nyt – katkonaista, painajaiseen vangittua puhetta, sanat sekoittuivat epäselviksi lauseiksi. Välillä kuului terävämpi henkäisy, kuin Draco olisi käynyt kamppailua jotain vastaan.

Harry epäröi hetken oven edessä, mutta koputti sitten. "Draco?"

Ei vastausta. Äänet eivät lakanneet, eivät edes hiljentyneet.

Harry avasi oven varovasti. Huone oli pimeä lukuun ottamatta verhojen välistä siivilöityvää katuvalojen valoa. Harry sulki oven äänettömästi, etteivät äänet herättäisi lapsia, ja astui lähemmäs. Hän istahti vuoteen reunalle ja sytytti himmeän yövalon. Sen kajossa hän näki Dracon vuoteella, vääntyneenä levottomaan asentoon, hengitys kiivaana ja epätasaisena. Kylmä hiki kiilsi miehen otsalla ja hänen sormensa nytkähtelivät kuin hapuillen jotain tyhjyyden keskeltä.

"Draco", hän sanoi matalasti, varoen herättämästä liian rajusti.

Draco ei herännyt, mutta hänen hengityksensä muuttui entistä pinnallisemmaksi ja hänen sormensa kouristuivat lakanoihin. Harry epäröi hetken, ennen kuin laski kätensä Dracon rintakehälle, painaen kevyesti, rauhoittavasti.

"Olet turvassa", hän sanoi hiljaa tasaisen varmalla äänellä.

Hetken Harry ajatteli sen auttavan – Dracon hengitys tasaantui aavistuksen, mutta sitten mies kavahti äkisti, kuin hänen unimaailmansa olisi nielaisemassa hänet takaisin syvyyksiinsä. Ennen kuin Harry ehti reagoida, Dracon käsi tarttui hänen ranteeseensa tiukalla, vaistomaisella otteella. Sormet kaivautuivat ihoon ja otteessa oli epätoivoinen puristus, kuin hän olisi kamppaillut näkymättömiä kahleita vastaan.

Harry veti syvään henkeä ja irrotti Dracon otteen rauhallisesti. Hän siirsi kätensä Dracon olkapäälle ja ravisti kevyesti.

"Draco. Herää", hän sanoi lujemmalla äänellä.

Vastauksena Draco tarttui uudelleen hänen ranteeseensa ja yritti unissaan vapautua otteesta.

Harry kiristi otettaan ja ravisti Dracoa. "Draco, herää nyt. Se on vain uni."

Draco väänsi kasvojaan levottomasti ja hänen hengityksensä pihisi kuristuneena. Harry tunsi, kuinka hänen oma sydämensä hakkasi hieman nopeammin – ei huolesta, vaan koska tilanne tuntui kummallisen henkilökohtaiselta. Sekavista unissa puhutuista sanoista Harry arveli Dracon näkevän unta Azkabanista. Niinpä tietenkin. Harry oli nähnyt monia painajaisia sodan jälkeen, mutta ei voinut edes kuvitella, millaisia muistoja Dracon mieli kantoi mukanaan.

Harry puristi olkapäätä tiukemmin ja puhui nyt selkeämmin, ääni vakaana mutta painokkaana.

"Draco! Herää!"

Draco haukkoi henkeään ja räväytti silmänsä auki kuin olisi noussut syvyyksistä pinnalle. Hiki valui hänen ohimoiltaan ja hänen rintakehänsä kohoili raskaasti. Hetken ajan hän ei tuntunut tietävän, missä oli. Katse harhaili hämärässä huoneessa pysähtyen lopulta Harryyn, joka istui hänen vuoteensa reunalla.

Draco tajusi puristavansa yhä Harryn rannetta ja päästi irti kuin olisi polttanut sormensa. Hän käänsi katseensa pois, hengitti muutaman kerran syvään ja pyyhkäisi otsaansa vapisevalla kädellä. Harry ei kuitenkaan vetänyt pois kättään Dracon olkapäältä, vaan piti sitä siinä – vakaana, painavana, kuin muistutuksena todellisuudesta.

"Taisit nähdä pahaa unta", Harry sanoi matalalla äänellä. "Oletko kunnossa?"

Draco ei vastannut heti. Hän nielaisi, sulki silmänsä hetkeksi ja pakotti itsensä rauhoittumaan. Hänen kehonsa tärisi vielä kevyesti, mutta vähitellen hengitys tasaantui. Kun hän lopulta puhui, hänen äänensä oli käheä ja etäinen.

"Olin taas siellä", hän mutisi. "Azkabanissa. Mutta tällä kertaa…" Hän veti syvään henkeä. "Äiti oli siellä. Hän tarvitsi apua, mutta en päässyt hänen luokseen. Kukaan ei auttanut häntä."

Harry istui hiljaa, miettien hetken sanojaan. Hän oli kuullut monia kertomuksia Azkabanista, mutta ei voinut kuvitella, millaista siellä todella oli – millaista se oli ollut Dracolle, seitsemän pitkää vuotta.

Taikasauvan kevyt liike ja hiljainen kuiskaus saivat vesilasin leijumaan huoneeseen ja Harryn käteen. Hän ojensi lasin Dracolle, joka otti sen ja joi ahnaasti. Kun lasi oli tyhjä, tämä laski sen yöpöydälle ja pyyhkäisi taas otsaansa.

"Kiitos", Draco sanoi hiljaa.

"Ne unet…" Harry aloitti ja etsi sanojaan. "Kuinka usein?"

"Siitä lähtien, kun jouduin sinne. Ne eivät koskaan loppuneet. Joskus… joskus ne ovat siedettäviä. Joskus taas…" Hän kohautti olkapäitään. "No, kuulit itse."

Harry nyökkäsi. Hän nojautui hieman taaksepäin, mutta ei noussut ylös vielä. "Ymmärrän, jos et halua puhua niistä. Mutta… jos joskus tarvitset jonkun, joka kuuntelee..."

Draco vilkaisi häntä nopeasti, kulmat hieman kurtussa, mutta ei sanonut mitään. Hetken ajan huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jota rikkoi vain Dracon tasoittuva hengitys. Lopulta Harry kysyi:
"Pystytkö jatkamaan unia?"

Draco epäröi. Hän vilkaisi ikkunaan, jonka takana yön pimeys tuntui painostavalta. "En tiedä. Mutta…" Hän puristi huulensa yhteen, kuin olisi miettinyt, uskaltaisiko jatkaa. Lopulta hän veti syvään henkeä ja katsoi Harrya. "Se auttoi, että olit täällä. Ettei… ettei tarvinnut herätä yksin. Anteeksi, että herätin."

Harry katsoi häntä hetken ja nyökkäsi lyhyesti.

Draco painoi katseensa alas ja vaikka hän ei sanonut sitä, hänen kasvojensa ilme kertoi tarpeeksi. Kiitollisuuden ja hämmennyksen sekoitus, kuin hän ei olisi ollut varma, kuinka suhtautua tähän tilanteeseen. Siihen, että juuri Harry Potter oli se, joka astui esiin, kun hän eniten sitä tarvitsi.

"Hyvää yötä, Draco", Harry sanoi ja nousi ylös.

"Hyvää yötä", Draco mutisi takaisin.

Harry sammutti yövalon ja sulki oven hiljaa perässään. Käytävän pehmeässä hämärässä hän pysähtyi hetkeksi ja pyyhkäisi silmiään. Draco Malfoy hänen talossaan, painajaisten ja muistojensa piinaamana. Harry huokaisi matalasti. Mihin kaikkeen hän vielä päätyisikään miehen vuoksi?

Hän palasi makuuhuoneeseen ja sulki oven perässään. Ginny kääntyi katsomaan häntä unisena, peitto puoleksi valahtaneena pois olkapäiltä.

"Miten kävi?" hän kysyi matalasti.

Harry riisui aamutakkinsa ja istahti sängyn reunalle. "Painajainen. Azkabanista."

Ginny mumisi hiljaa ja veti peiton paremmin ympärilleen kääntäen selkänsä Harrylle. "Onko hän kunnossa?"

"Niin kunnossa kuin voi olla." Harry liukui takaisin peiton alle ja kiersi käsivartensa Ginny ympärille. He käpertyivät yhteen. "Jatka unia, rakas."

Ginny mumisi vastauksen ja painoi selkänsä vielä enemmän vasten Harryn rintaa. Harry sulki silmänsä ja antoi unen taas viedä.

[Yacila]

Luku 10: Miksi Taco on punainen?

Harry kuuli pienten jalkojen töminän jo ennen kuin tunsi, kuinka hänen päällään olevaa peittoa kiskottiin. James, Albus ja Lily olivat päättäneet, että oli aika herättää vanhemmat. James kiipesi ketterästi sängylle ja rojahti mahalleen peiton päälle ja Albus seurasi perässä. Myös Lily yritti parhaansa mukaan kavuta vanhempiensa väliin.

"Herätkää!" James julisti innoissaan. "On aamu!"

Ginny ynähti ja käänsi kylkeään, mutta Harry vain naurahti ja veti Lilyn syliinsä. Tyttö kikatti ja käpertyi häntä vasten. "Olettepas aikaisin liikkeellä", Harry sanoi haukotellen ja hieraisi silmiään. "Olisin voinut vielä nukkua."

James kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katsoi isäänsä uteliaasti. "Mitä me tehdään tänään?"

Harry vilkaisi Ginnyä, joka hymyili pienesti. "Itse asiassa, ajattelimme viedä teidät tänään Viistokujalle."

"Viistokujalle?" Albus kiljahti ja nousi polvilleen. "Ihan oikeasti?"

"Oikeasti", Ginny vahvisti.

"Jee!" kuului innostunut kuoro. Lily taputti pieniä käsiään ja James kääntyi äitinsä puoleen.

"Saadaanko me kaakaota Vuotavassa noidankattilassa? Talvella sitä kuuluu saada."

Ginny kohottautui kyynärpäidensä varaan ja vilkaisi Harrya kulmiaan kohottaen. "Kuuluuko todella?"

"Kyllä! Me on joskus ennenkin saatu!" James vakuutti.

Harry hymyili. "Totta puhut. Ehkä se voisi olla mahdollista, jos olet erityisen kiltti."

"Olen aina erityisen kiltti!" James väitti ylpeänä.

Ginny nauroi ja pörrötti pojan tukkaa. "Katsotaan sitten, kuinka erityisen kiltti olet aamupalalla."

Kun hetki yhteistä pötköttelyä ja halailua oli ohi, perhe nousi ylös aamutoimiin. He siirtyivät yhdessä yläkerran kylpyhuoneeseen, jossa alkoi tavallinen aamuinen vilinä. Harry harjasi Jamesin ja Albuksen hiuksia, Lily lorautti vettä vaatteilleen yrittäessään pestä omia käsiään ja Ginny harjasi lasten hampaat yhden toisensa jälkeen.

Harry otti lapset mukaansa, kun Ginny jäi vielä kylpyhuoneeseen laittautumaan. Hän kävi hakemassa Dracolle vaatekaapistaan puhtaat vaatteet Viistokujan retkeä varten, koputti kevyesti Dracon oveen ja raotti sitä. "Draco, herätys. Lähdemme Viistokujalle heti aamupalan jälkeen."

Huoneessa vallitsi hämärä ja peiton alta pilkisti vain hieman vaaleaa hiuskuontaloa. Harry ei ollut varma, saiko hän vastausta, mutta sitten kuului epämääräinen mutina, jonka saattoi tulkita myöntymiseksi.

Harry astui huoneeseen sen verran, että saattoi laskea vaatepinon ovenpielessä olevalle tuolille. ”Toin sinulle puhtaat vaatteet.”

Yhtäkkiä pieni hahmo livahti Harryn ohi huoneeseen. Lily syöksähti sisään ennen kuin Harry ehti estää.

"Taco! Helää!" Lily huudahti ja juoksi suoraan Dracon sängylle. Hän tarrautui peittoon ja alkoi kiskoa sitä pois Dracon yltä. "Tule työmään!"

Draco murahti jotain epäselvää ja käänsi päätään tyynyä vasten. Hän ei selvästi ollut odottanut tällaista herätystä.

"Lily", Harry huokaisi ja astui sisään. "Anna Dracon herätä rauhassa."

Lilyn ilme näytti siltä, että tyttö aikoi ryhtyä johonkin koirankujeeseen. Harry nappasi hänet syliinsä, ennen kuin tyttö ehti kiivetä Dracon sänkyyn asti. "Anteeksi tällainen herätys", hän sanoi Dracolle, joka hieroi silmiään ja nosti päätään tyynyltä.

"Ei haittaa", Draco mutisi unisesti ja pyyhkäisi hiuksiaan pois kasvoiltaan. "Mitä sinä sanoit Viistokujasta?"

"Lähdemme sinne heti aamupalan jälkeen", Harry toisti. "Joten kannattaa nousta. Lilyn pitää päästä päiväunille lounaan jälkeen, joten emme viivy koko päivää. Tuolilla on puhtaat vaatteet."

Draco nyökkäsi hitaasti ja nousi istumaan sängylle. Hän veti syvään henkeä ja hieroi niskaansa.

Harry nyökkäsi hänelle ja kääntyi ovelle. "Nähdään alakerrassa."

Hän kantoi yhä kiemurtelevan Lilyn mukanaan ja sulki oven perässään. Alakerrassa aamiaisen valmistelu odotti Harrya ja lapset olivat jo täynnä intoa tulevasta päivästä. Jaksamatta odottaa aamupalan valmistumista he ryntäsivät olohuoneeseen leikkimään.

Harry oli juuri saanut kananmunat pannulle, kun yläkerrasta kantautui vaimeaa puhetta ja oven sulkeutumisesta kertova ääni. Hän ei kiinnittänyt siihen erityistä huomiota ennen kuin keittiön ovelle ilmestyi kalpea ja silminnähden järkyttynyt Draco. Mies näytti siltä kuin olisi halunnut vajota lattialautojen väliin.

"Harry", Draco aloitti epävarmasti, nielaisi ja veti syvään henkeä. "Minun täytyy pyytää anteeksi."

Harry kohotti kulmiaan, mutta jatkoi samalla munakokkelin valmistamista. "Ai mistä?"

”Minä olen oikeasti pahoillani. En tehnyt sitä tarkoituksella. En tekisi tahallani mitään, mikä voisi saada teidät harkitsemaan uudelleen täällä olemistani.” Draco vaikutti olevan lähes itku kurkussa ja lähellä paniikkia.

Harry ei voinut keksiä, mitä niin hirvittävää Draco olisi voinut tehdä niin lyhyessä ajassa.

”Ovatko Ginny ja lapset kunnossa?” hän kysyi kääntyen lopulta kokonaan Dracoa kohti.

Draco vilkaisi ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei kukaan muu kuullut, ja astui lähemmäs. "Harry, minä..." hän hieroi kasvojaan ja huokaisi raskaasti. "Vannon, että se oli vahinko. Mutta minä avasin kylpyhuoneen oven juuri, kun Ginny oli... vaihtamassa vaatteita. En tarkoittanut. En tajunnut, että hän oli siellä. Minun olisi tietenkin pitänyt koputtaa, mutta..."

Harry käänsi selkänsä Dracolle ja nojasi edessään olevan lieteen. Hän teki kaikkensa pidätelläkseen nauruaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi vastata hätääntyneelle Dracolle jotain, mutta olisi purskahtanut nauruun, jos olisi avannut suunsa.

”Oletko kovin vihainen?” Draco kysyi surkealla äänellä seisten hänen selkänsä takana. ”Minä vannon –”

Harry nosti kätensä ilmaan toivoen, että se saisi Dracon hiljenemään. Ele sai aikaan lannistuneen huokaisun. ”Ymmärrän. Minä... minä kai sitten vain...”

Vihdoin Harry kääntyi ympäri pyyhkien naurunkyyneleitä silmistään.

”Odota”, hän sai sanottua tukahtuneesti kamppaillessaan edelleen esille nousevan naurun kanssa ja yrittäen pitää pokkansa. ”Kaikki hyvin.”

”Minä... minä en ymmärrä”, Draco sanoi totaalisen hämmentyneenä.

”Kerro nyt. Mitä oikein tapahtui?”

Draco pyyhkäisi kädellään kasvojaan, mutta punastus ei hälvennyt. "Minä menin kylpyhuoneeseen, kun luulin teidän kaikkien jo tulleen alakertaan. Ginny olikin siellä juuri pukemassa, kun astuin sisään. Hän säikähti, tietenkin, ja minä säikähdin –" hän veti käden hiuksiinsa, joita ei ollut vielä harjannut. "Sanoin jotakin typerää, en edes muista mitä, ja livistin paikalta. Hän varmasti inhoaa minua nyt."

Harry naurahti ja kääntyi lastaamaan munakokkelia tarjoilukulhoon. "Älä huoli. Ei Ginny sinua sellaisen takia ala inhota. Pyydät anteeksi ja asia on sillä selvä."

”Mutta – mutta minä näin hänet...”

”Ginnyllä on kuusi veljeä ja heillä liuta kavereita. Voit kuvitella, miten monta kertaa hänet on yllätetty ja yleensä ei edes vahingossa. Asia on kunnossa.”

"Oletko varma?" Draco mutisi epäuskoisena.

"Vannon sen."

Draco ei näyttänyt täysin vakuuttuneelta, mutta lysähti lopulta tuolille ja painoi kasvot käsiinsä. "Tämä on pahin aamu aikoihin."

"Sitten et ole elänyt tarpeeksi pitkään Potterien taloudessa", Harry sanoi ja ojensi hänelle kupin kahvia. "Meillä tapahtuu pahempiakin."

Samassa James, Albus ja Lily syöksähtivät keittiöön.

"Isä, saanko hillolettuja?" James kysyi toiveikkaasti.

"Ei tänä aamuna. Meillä on munakokkelia ja paahtoleipää."

James näytti pettyneeltä, mutta Albus taputti häntä olkapäälle. "Ainakin mennään Viistokujalle!"

"Totta!" James piristyi heti. "Lily, mennäänkö ostamaan jotain kivaa?"

Lily ei näyttänyt kuuntelevan. Hän tapitti Dracoa, joka istui edelleen hartiat lysähtäneinä pöydän ääressä.

"Miksi Taco on punainen?"

Draco ähkäisi ja hautasi kasvonsa käsiinsä uudelleen.

Harry nauroi, mutta pelasti Dracon katseilta siirtämällä lasten huomion aamiaiseen. Hetkeä myöhemmin keittiöön saapui myös Ginny, joka vaikutti täysin rauhalliselta. Draco ponkaisi välittömästi pystyyn.

"Ginny, minä pyydän anteeksi –" hän aloitti, mutta Ginny vain nosti kätensä hymyillen.

"Kaikki hyvin, Draco", hän sanoi ja istahti pöytään. "Se oli vahinko. Minun olisi pitänyt tajuta laittaa ovi lukkoon."

Draco jäi tuijottamaan häntä. ”Minä – minä en ymmärrä. Minun vanhempani eivät olisi jättäneet rankaisematta tällaista.”

”Sehän oli vahinko. Mitä rankaisemista siinä on? Tai olisi, vaikka olisit tehnyt sen tahallasi? Varmastikaan vanhempasi eivät olisi –”, Ginny ihmetteli, mutta Draco keskeytti.

”Olisivat he. Tai rankaisivatkin. Minä onnistuin viidennen ja kuudennen vuoden välisenä kesänä kävelemään kylpyhuoneeseen, kun äiti oli siellä. Hän ei puhunut minulle kahteen viikkoon ja isä pieksi minut mustakirjavaksi, että muistaisin jatkossa käyttäytyä säädyllisesti äitiäni kohtaan”, hän mutisi katse tiukasti pöydän pinnassa.

”Isä, mitä tarkoittaa piekseminen?” kuului silloin Albuksen kirkas ääni.

Harry huokaisi, mutta hymy nousi hänen kasvoilleen. ”Jotkut vanhemmat rankaisevat sillä tavalla lapsiaan, vaikka oikeastaan sellaista ei saisi tehdä. Se tarkoittaa lyömistä.”

”Miksi he sitten tekevät niin?” James tahtoi tietää.

Harry mietti hetken, ennen kuin vastasi. ”Muistatko James, kun saitte vähän aikaa sitten Ron-enolta ne leikkiluudat?” James nyökkäsi muistavansa. ”Entä muistatko, mitä niille kävi muutama päivä myöhemmin?”

”Minä suutuin Albukselle ja heitin hänen luutansa takkaan, koska olin niin vihainen hänelle”, James vastasi.

”Juuri niin. Ja mitä siitä seurasi?” Harry kysyi.

”Sinä sanoit, että koska meillä on enää yksi luuta, niin se on meidän yhteinen. Ja että jos me riitelemme siitä, niin viet luudan takaisin Ron-enolle ja saamme leikkiä sillä vain siellä.”

”Kyllä. Kun sinä heitit Albuksen luudan takkaan, niin jotkut vanhemmat olisivat voineet sellaisessa tilanteessa haluta rangaista lasta pieksemällä. He ajattelevat ehkä, että sillä tavalla lapsi muistaisi paremmin, ettei tyhmyyksiä saa tehdä.”

James ja Albus katsoivat isäänsä silmät pyöreinä ja vilkaisivat sitten toisiinsa.

”Mitä mieltä olette, pojat? Onko se hyvä tapa toimia?”

”Olisiko minun silti pitänyt jakaa luutani Albuksen kanssa?” James halusi tietää.

”Olisit ehkä joutunut antamaan oman luutasi kokonaan veljellesi”, Harry vastasi.

”Minusta se kuulostaa aika tyhmältä. Silloin, kun minä heitin luudan takkaan, olin vihainen, enkä minä ajatellut, mitä siitä seuraa. Ja minulle olisi tullut tosi paha mieli, jos olisin joutunut antamaan luutani kokonaan Albukselle. Mutta nyt se on okei, kun voimme yhdessä kuitenkin leikkiä sillä.”

”Ja ei ketään saa lyödä”, Albus sanoi totisena.

”Te olette fiksuja poikia”, Ginny sanoi. ”Mutta nyt otetaan kisa, kuka syö aamupalansa reippaimmin.”

Aamiainen jatkui rennommissa merkeissä ja Dracokin alkoi lopulta rentoutua, vaikka varoi yhä katsomasta Ginnyä liian suoraan. Hänen näytti olevan vaikea uskoa, että aamuisella vahingolla ei olisi hänelle seuraamuksia.

Kun kaikki olivat viimein valmiita, he kokoontuivat takan eteen. Ginny varmisti, että kaikilla oli tarpeeksi vaatetta päällä ja Harry jakoi jokaiselle hormipulveria.

"Kaikki valmiina?" hän kysyi ja katsoi lapsiaan, jotka nyökyttivät innokkaina. Draco nielaisi ja nyökkäsi hitaasti. Mies ei vaikuttanut odottavan retkeä Viistokujalle samalla innolla kuin lapset. 

[Yacila]

A/N: Tässä tulee tämän päivän luvut. Mä oon aivan ihmeissäni, kun ficillä on ollut lähes 500 lukijaa vuorokaudessa. 😳 Kiitos ihan valtavasti. ❤ Kuitenkaan tämä ficci ei ole saanut yhtäkään kommenttia. Mulle olis ihan supertärkeää kuulla teidän lukijoiden ajatuksia tästä tarinasta. Oon nyt alkuvuodesta kirjoittanut ekaa kertaa vuoooosiin, joten vähän huteralta tuntuu julkaista mitään. 😅

***


Luku 11: Viistokuja

Korkeiden liekkien saattelemana Harry astui ensimmäisenä ulos Vuotavan Noidankattilan takasta. Draco seurasi häntä ja astuessaan sivuun, pyyhkäisi lainaviittansa helmaan tarttunutta tuhkaa pois. Heti Dracon perässä seurasivat Albus, joka mutristi suutaan hormimatkalle, ja James, joka harppasi ulos takasta kuin kokenutkin hormiverkon käyttäjä. Viimeisenä ilmestyi Ginny keveästi, sylissään Lily, joka kikatti ja puristi äitinsä kaulaa.

”Menikö jo?” Lily kysyi kulmiaan kurtistaen ja katsoi takkaa kuin se olisi keskeyttänyt hänen hauskan retkensä liian lyhyeen.

”Kyllä, pikkuinen”, Ginny vastasi, suukotti tyttöä poskelle ja laski tämän lattialle. ”Mennäänpä sitten heti ulos. Ei tukita koko paikkaa.”

Harry johdatti joukon takaoven kautta pienelle, kivetyllä pihalle. Aamuilma oli raikas ja kirpeä, sellainen, joka enteili lumen tuloa. James hypähteli paikallaan innosta täristen.

”Teet sen taialla, eikö niin?” hän hoputti Harrya.

”Niin teen.” Harry kaivoi taikasauvansa taskustaan ja napautti kevyesti vanhaa tiilimuuria. Kiviä siirtyi syrjään kuin ne olisivat olleet eläviä, paljastaen holvikäytävän, joka johti Viistokujalle. James ja Albus kurkottelivat nähdäkseen paremmin ja Lily taputti käsiään riemuissaan.

”En ole ollut täällä kouluaikojen jälkeen”, Draco sanoi vaimeasti. Hän katseli avautunutta näkymää pitkään, kuin yrittäisi tunnistaa jotain vanhaa tuttua, mutta samalla näytti, kuin jokin olisi pidellyt häntä loitolla.

Harry vilkaisi häntä nopeasti. ”Miksi et?”

Draco hengitti syvään sisään. ”Asuin vapautumiseni jälkeen Lontoon ulkopuolella. Tulin kaupunkiin vasta, kun minulla ei ollut enää asuntoa. En kehdannut pyytää ketään päästämään minua kadulle, koska minulla ei ollut taikasauvaa. Ja –”, hän pyyhki kätensä huomaamattomasti paksuun viittaansa, ”– en halunnut tulla paikkaan, jossa ihmiset voisivat tuntea minut. Oli helpompi pysyä poissa.”

Harry viivytteli vastaustaan hetken. Sitten hän sanoi yksinkertaisesti: ”No, nyt olet täällä.”

Ginny nyökkäsi ja lisäsi: ”Eikä sinulla ole syytä piilotella.”

Draco ei vastannut, mutta hänen hartiansa laskeutuivat aavistuksen.

”Tule jo!” James hihkaisi ja nyki Albuksen mukanaan holvikäytävän läpi mutkittelevalle mukulakivikadulle. Lily taapersi veljiensä perään.

Harry laski kätensä hetkeksi Dracon olalle, ennen kuin tarttui Ginnyä kädestä ja he lähtivät lasten perään.  Harry luotti siihen, että Draco seuraisi kyllä heitä omassa tahdissaan.

Viistokujan vilinä otti heidät vastaan. Kauppojen kyltit heiluivat tuulessa, ihmiset kulkivat sinne tänne kiireisinä ja ilmassa leijui kurpitsapiirakan ja vastajauhettujen yrttien tuoksu. Muutama ohikulkija nyökkäsi tervehdyksen Harrylle tai Ginnylle, mutta kukaan ei pysähtynyt juttelemaan. Draco näytti vetäneen viittansa kauluksen pystyyn ja kulkevan sivuilleen vilkuilematta Potterien perheen vanavedessä.

Sitten: ”Harry! Ginny!” Seamus Finnigan juoksaisi heidät kiinni. ”Tunnistinhan minä oikein. Ei olla nähty pitkään aikaan. Mitä kuuluu?”

”Hei Seamus”, Harry tervehti ja Ginny hymyili ja nyökkäsi tervehdyksen. ”Hyvää kuuluu. Päätimme lähteä koko perheellä Viistokujalle.”

”Niinpä niin. Ja lapset kasvavat hurjaa vauhtia. Teilläkin jo kolme. Ja entä kuka –?” Seamus jäi tuijottamaan yllättyneenä tunnistaessaan Dracon. Sitten viha vääristi hänen kasvonsa. ”Draco Malfoy!” hän sylkäisi sanat suustaan. ”Harry, miksi Malfoy on teidän kanssanne?” hän vaati saada tietää.

Harry ehti vain vetää henkeä vastatakseen ennen kuin Seamus jatkoi ääntään madaltaen: ”Vai onko tämä joku aurorioperaatio? Vaativatko he sinua käyttämään perhettäsi sellaisissa operaatioissa?!”

Harry nosti kätensä lopettaakseen Seamusin vuodatuksen ja saadakseen puheenvuoron.

”Ei, tämä ei ole mikään aurorioperaatio. Minä kutsuin Dracon kanssamme Viistokujalle.”

Seamus kurtisti kulmiaan ja tuijotti Harrya vihaisesti. ”Sinä kutsut häntä Dracoksi? Mitä ihmettä on tapahtunut? Sota ei ollut niin kauan sitten, Harry”, hän sanoi syyttävästi.

”Ei ollutkaan”, Harry sanoi rauhallisesti. ”Mutta Draco on maksanut teoistaan. Ihmiset muuttuvat.”

Seamus naurahti kylmästi. ”Muuttuvat? Malfoy? Anteeksi, mutta en usko hetkeäkään.” Hän puhui edelleen Harrylle, aivan kuin Draco ei olisi ollut paikalla.

Ginny astui esiin, asetti kätensä lantiolleen ja katsoi Seamusia suoraan silmiin. ”Me emme tarvitse sinun lupaasi, Seamus.”

Seamus tuhahti, mutta hänen katseessaan oli hämmennystä. Hän katsoi hetken Harrya, sitten Ginnyä ja lopulta Dracoa, jonka ilme pysyi täysin neutraalina. Lopulta Seamus puri hammasta ja nyökkäsi kylmästi.

”Malfoy”, hän sanoi tylysti tervehtiäkseen miestä vihdoin.

Draco nyökkäsi päätään tuskin havaittavasti. ”Finnigan.”

Seamus ei sanonut enempää. Hän vain kääntyi hyvästelemättä ja jatkoi matkaansa, jättäen jälkeensä painostavan hiljaisuuden.

Kun Seamusin selkä oli kadonnut ihmisvilinään, Ginny huokaisi. ”Sehän meni hyvin.” Hän kääntyi lasten puoleen. ”Pojat halusivat käydä huispausliikkeessä, eikö vain?”

”Joo!” James huudahti innoissaan ja Albus nyökkäili vieressä. ”Voidaanko mennä?”

Ginny siirsi katseensa Harryyn. ”Menkää te kaksi asioillenne. Minä hoidan lapset.”

Harry nyökkäsi kiitollisena. ”Nähdään parin tunnin päästä täällä kadun alkupäässä.” Hän kääntyi Dracon puoleen. ”Tule. Hankitaan sinulle vähän perusasioita.”

Draco epäröi hetken, mutta lähti sitten kulkemaan Harryn rinnalla. Hän vilkaisi vielä kerran Ginnya ja lapsia, jotka pian katosivat ihmisvilinään.

”Miksi sinä puolustit minua?”, Draco kysyi hetken päästä matalalla äänellä. ”Olisit hyvin voinut uskotella Finniganille minun olevan aurorin seurassa jonkin rikosasian tähden. Hän olisi uskonut sen.”

Harry vilkaisi miestä vierellään, mutta jatkoi kulkuaan. ”Muutamastakin syystä. Kaikki, mitä sanon, tuppaa päätyä juorulehtien palstoille. Toimittajat olisivat olleet viimeistään maanantaina ministeriössä kyselemässä, mistä operaatiossa oli kyse. Jos olisin lähtenyt valehtelemaan, sitä olisi pitänyt suunnitella etukäteen. Toiseksi nimesi liittäminen johonkin kähmäiseen aurorioperaatioon ei olisi tehnyt ainakaan mitään hyvää maineellesi. Ja kolmanneksi minun ja Ginnyn perhe-elämällä on retosteltu lehdissä aivan tarpeeksi. En kaipaa lehtien palstoilla kauhisteluja siitä, miten vaarannan lapseni ottamalla heidät mukaan työasioihin ja lähelle rikollisia. Oli parempi, ettei Seamusille jäänyt sellaista kuvaa.”

”No, kiitos kuitenkin”, Draco mutisi. ”Se ei taida olla sinulle mieleen, että lehdet kirjoittelevat teistä?” hän kysyi varovasti.

Harry huokaisi. ”Ei todellakaan. Sodan jälkeen se oli ihan jatkuvaa ja en voinut edes aivastaa omassa kodissani ilman, että siitä kirjoitettiin jossain. Nyt se on onneksi vähän laantunut, mutta toivoisin, että he jättäisivät minut vihdoin rauhaan.”

”Koulussa aina kuvittelin, että halusit saada huomiota. Että nautit siitä, kun ihmiset tunsivat sinut”, Draco sanoi hiljaa. ”Taisin olla väärässä.”

Harry naurahti. ”Niin taisit. Ihmiset tuntevat nimeni ja maineeni. Eivät he tunne minua.”

”Minäkään en tuntenut sinua, vaikka olimme yhtä aikaa Tylypahkassa. Vaikka ehkä en edes halunnut tuntea”, Draco pohti.

”Yleensä viha ja epäluulo kumpuavat tietämättömyydestä. Mutta nyt, suuntaammeko matami Malkinille ensimmäiseksi?”

Miehet suuntasivat askeleensa matami Malkinin puotiin. Harry tilasi Dracolle vaatteita ja matami Malkin alkoi mittailla tätä. Draco yritti useamman kerran estellä ja vähätellä tarpeitaan, mutta Harry ei kuunnellut.

”Sinun täytyy aloittaa jostain”, Harry sanoi, kun Draco tuijotti epäuskoisena kassalla edessään olevaa pinoa. ”Et voi elää pelkällä ylpeydellä.”

”Ei se ole ylpeyttä”, Draco mutisi. ”Se on…” Hän ei saanut lausettaan loppuun.

”Mitä se sitten on?” Harry kysyi, mutta Draco ei vastannut.

Seuraavaksi he kävivät muutamassakin puodissa, joista Harry osti Dracolle hygieniatarvikkeita ja muuta tarpeellista perustavaraa. Draco seisoi vieressä, katse alas luotuna, kun Harry lastasi tavaraa tiskille. Kun kaikki oli maksettu, he lähtivät takaisin Viistokujan vilinään.

”Miltä tämä kaikki tuntuu?” Harry kysyi lopulta, rikkoen heidän välillään vallinneen hiljaisuuden. ”Et ole sanonut paljoakaan.”

Draco vilkaisi häntä sivusilmällä. ”Omituiselta.”

Harry hymähti. ”Hyvällä vai huonolla tavalla?”

Draco kohautti olkapäitään. ”En ole vielä varma.”

Harry antoi hänen olla ja asteli eteenpäin määrätietoisesti, vilkaisten sivusilmällä Dracoa, joka kulki hänen rinnallaan hartiat jäykkinä ja ilme synkkänä. Retki oli ollut tälle varmasti kuluttava ja Harry tiesi, että Dracon ylpeys oli jo saanut tarpeeksi kolhuja yhdelle päivälle. Mutta vielä oli yksi asia hoidettavana.

He saapuivat perille ja Harry pysähtyi. Hän tunsi, kuinka Draco otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin hänen vierellään. Harry kääntyi katsomaan Dracoa, joka tuijotti edessään olevaa puotia ilmeellä, joka oli jotain kauhun ja epäuskon väliltä.

”Ei”, Draco sanoi lopulta hiljaa. ”Ei, Harry. Et voi ostaa minulle taikasauvaa.”

Harry kallisti päätään ja laski kätensä Dracon olkapäälle. ”Voin ja ostan.”

Draco yritti vetäytyä otteen alta, mutta Harryn käsi pysyi paikoillaan. ”Tämä ei ole sinun ongelmasi”, Draco tiuskaisi, mutta ääni oli enemmän pelokas kuin vihainen.

”Ei olekaan”, Harry myönsi. ”Mutta tämä on ratkaisu sinun ongelmaasi.”

Draco avasi suunsa, sulki sen ja puristi sitten leukaansa yhteen kuin estääkseen itseään sanomasta mitään. Harry ei jäänyt odottamaan, vaan muutti otettaan ja työnsi Dracon sisään.

Puodissa leijui tuttu pölyn ja vanhan puun tuoksu. Hyllyt kohosivat korkeuksiin täynnä kapeita laatikoita ja ilmassa oli jotakin sähköistä – taikuus tuntui melkein käsinkosketeltavalta. Harry vilkaisi Dracoa. Tämä seisoi jäykästi paikoillaan, kasvoillaan ilme, joka paljasti enemmän kuin mies luultavasti tarkoitti.

Herra Ollivander ilmestyi hyllyjen välistä yhtä äänettömästi kuin aina. Harry huomasi, kuinka vanhus oli kuihtunut entisestään, mutta tämän silmät olivat yhä terävät ja tarkkaavaiset.

”Jaha, herra Potter”, Ollivander sanoi, ääni oli heikko mutta tunnistettava. ”Yksitoista tuumaa. Piikkipaatsamaa ja feenikslinnun sulkaa, ellen erehdy.”

Harry nyökkäsi, mutta Ollivanderin katse oli jo siirtynyt Dracoon. Harry tunsi ilmapiirin kiristyvän. Hän saattoi kuvitella, miten Malfoyn kartanon kauhut palasivat vanhuksen mieleen.

”Draco Malfoy”, Ollivander lopulta lausui. Hänen äänensävynsä oli neutraali, mutta siinä ei ollut lämpöä.

Draco seisoi paikoillaan kuin maahan juurtuneena. ”Kadotin sauvani”, hän sanoi lopulta ja vaikka ääni oli hillitty, Harry huomasi miehen sormien puristuvan nyrkkiin.

Ollivander hymähti kuivasti. ”Pähkinäpuuta ja lohikäärmeen sydänjuurta. Kymmenen tuumaa.”

”Se se oli”, Draco mutisi, katse yhä lattiaan luotuna.

”Olipa hyvinkin, niin”, Ollivander sanoi tuikeasti ja viittasi Dracoa ojentamaan sauvankätensä. Draco epäröi. Ollivander murahti jotain ja tarttui sitten mittanauhaan, joka alkoi itsestään leijailla Dracon ympärillä mittoja ottaen.

Harry seurasi vierestä, kuinka vanhus käveli hitaasti hyllyille ja alkoi penkoa laatikoita. Kun Ollivander palasi, hänellä oli mukanaan kolme vaihtoehtoa. Hän avasi ensimmäisen laatikon ja ojensi sitä kohti Dracoa.

”Koivua ja yksisarvisen häntäjouhta. Yksitoista ja puoli tuumaa. Jämäkkä.”

Draco tarttui sauvaan epäröiden ja heilautti sitä kevyesti. Ei mitään. Ei pienintäkään värähdystä ilmassa.

Ollivander ei näyttänyt yllättyneeltä. Hän otti sauvan takaisin ja avasi toisen laatikon. ”Lehmusta ja feenikslinnun sulkaa. Kymmenen ja puoli tuumaa. Notkea.”

Harry huomasi Dracon sormien tärisevän aavistuksen, kun tämä tarttui uuteen sauvaan. Tällä kertaa, kun hän heilautti sitä, sauvan kärjestä purkautui kipinöitä, jotka leijuivat hetken ilmassa ja sammuivat hitaasti.

Ollivander tuhahti hiljaa. ”Niinpä niin. Jotain tällaista arvelinkin.”

Draco tuijotti sauvaa käsissään kuin se olisi jokin vieras, vaarallinen esine. Harry huomasi, kuinka miehen hengitys oli muuttunut raskaammaksi.

”Siinä on nyt uusi sauvasi, herra Malfoy”, Ollivander sanoi yksinkertaisesti ja kääntyi palauttamaan muut sauvat paikoilleen.

”Paljonko?” Harry kysyi.

Ollivander vilkaisi häntä ja kääntyi sitten katsomaan pitkään Dracoa ennen kuin vastasi. ”Yhdeksän kaljuunaa.”

Harry kohotti kulmiaan. Hän muisti maksaneensa omastaan seitsemän, mutta ei sanonut mitään. Ehkä eri sauvat maksoivat eri summia. Hän käveli kassan luo sillä välin, kun Draco edelleen tuijotti uutta taikasauvaansa kuin ei voisi uskoa sen olemassaoloa. Harry kaivoi kukkaronsa esiin ja ojensi rahat Ollivanderille.

”Hän ei maksa itse?” vanhus kysyi siristäen tuikeana silmiään.

Harry vilkaisi Dracoa, joka seisoi edelleen paikoillaan, hartiat jäykkinä. Hän kääntyi takaisin Ollivanderin puoleen.

”Minä maksan sauvan”, hän vastasi, mutta madalsi sitten ääntään, ettei Draco kuulisi heitä. ”Tiedän jotain siitä, mitä teille tapahtui sodan aikana ja ymmärrän, ettei Malfoyn suvun jäsen varmastikaan ole asiakas, jota haluatte palvella. Mutta Draco yrittää kääntää uuden sivun elämässään. Minä haluan auttaa, ettei menneisyyden tarvitse toistua.”

Ollivander mittaili Harrya katseellaan pitkän hetken, nyökkäsi sitten ja otti rahat vastaan. Hän kääntyi Dracoa kohti.

”Pidä siitä sauvasta parempi huoli, herra Malfoy.”

Draco nosti katseensa vanhaan mieheen ja vastasi vilpittömästi: ”Minä lupaan. Kiitos.” Hän puristi sormensa uuden taikasauvansa ympärille ja seurasi Harrya ulos puodista. Harry vilkaisi sivusilmällä miestä, jonka hartiat olivat painuneet kasaan ja kasvoilla oli ilme, josta hän ei aivan saanut selvää. Hämmentynyt? Uupunut? Jokin siinä kertoi, ettei Draco ollut vielä aivan sisäistänyt kaikkea, mitä oli tapahtunut.

Harry ei sanonut mitään, vaan keskittyi etsimään katseellaan perhettään Viistokujan vilinästä.

”Tuolla he ovat”, hän sanoi lopulta ja osoitti pientä väentungosta lelukaupan edessä.

Ginny seisoi siinä, hiukset pörröisinä huivin alta pilkistäen, ja yritti hillitä Jamesia ja Albusta, jotka olivat painaneet nenänsä kiinni liikkeen näyteikkunaan. Lily istui Ginnyn selässä kantoliinalla sidottuna ja pyöritteli päätään kuin pöllön poikanen nähdäkseen kaiken ympärillään.

”James!” Harry kutsui ja poika kääntyi salamannopeasti.

”Isä! Me katsottiin leluja! Ja arvaa mitä? Tuolla sisällä on ihan oikeita leikkitaikasauvoja!” James hihkui. Sitten hän näytti muistavan jotain. Hän nosti hansikkaiden peittämät kätensä isänsä nähtäville ja irvisti. ”Mutta minä olen ihan jäässä. Isä, voidaanko mennä kaakaolle? Nyt heti?”

Harry naurahti ja astui lähemmäs. Hän kumartui, nyppäsi käsineen Jamesin toisesta kädestä ja kosketti pojan paljaita sormia. Hän veti ilmeensä kauhusta vääntyneeksi. ”Merlinin parta, James! Sinähän olet aivan jäässä! Miten olet edes hengissä?”

James kikatti, mutta Harry ei ollut vielä valmis lopettamaan. Hän painoi kätensä pojan poskille ja pudisteli päätään murheellisesti. ”Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan. Ehkä edes kuuma kaakao ei pelasta sinua enää…”

”Isä!” James parahti nauraen ja takertui Harryn viittaan. ”Se auttaa! Ihan varmasti! Minun täytyy saada kaakaota!”

”Oletko varma?” Harry kysyi epäilevästi. ”Ehkä voisin tehdä sinulle pienen lämmitystaian, niin lämpenisit nopeammin?”

James puisti kiivaasti päätään. ”Ei! Se ei ole sama juttu! Kaakao menee vatsaan ja lämmittää kokonaan! Ja se maistuu hyvältä!”

Harry purskahti nauruun ja pörrötti poikansa hiuksia. ”Hyvin perusteltu. Hyvä on, mennään kaakaolle Vuotavaan Noidankattilaan.”

James hihkaisi riemusta ja Albuksen silmät levisivät innostuksesta. ”Minä haluan myös!”

”Minäkään en panisi jotain lämmintä pahakseni”, Ginny lisäsi hymyillen. Hän vilkaisi Dracoa, joka seisoi yhä hieman varuillaan heidän vieressään. Harry näki, kuinka tämä oli vetäytynyt askeleen taemmas, aivan kuin peläten tunkeutuvansa perheen yhteiseen hetkeen.

”Tule sinäkin”, Ginny sanoi pehmeästi.

Harry vilkaisi Dracoa ja odotti. Tämä epäröi. Harry näki, kuinka mies väänteli hetken käsiään ja tämän hartiat nousivat aavistuksen verran. Dracon ilme oli vaikeasti luettavissa, mutta Harry aavisteli, ettei tämä ollut kokenut perheen yhteistä kodikasta kaakaohetkeä vuosiin, jos koskaan. Ehkä ajatus lämpimästä juomasta ja rauhallisesta hetkestä muiden seurassa tuntui yhtä aikaa houkuttelevalta ja pelottavalta.

”Hyvä on”, Draco sanoi lopulta ja Ginny nyökkäsi hyväksyvästi.

[Yacila]

Luku 12: Varjojen perintö

Yläkerrasta ei kuulunut enää lasten hihitystä tai peittojen kahinaa. James, Albus ja Lily nukkuivat rauhallisesti päivän seikkailujen jälkeen. Olohuoneessa takkatulen kajo heijastui seinille. Harry istui nojatuolissaan Päivän profeettaa selaillen ja Draco häntä vastapäätä sohvalla kirja kädessään. Molemmat olivat omissa ajatuksissaan löydettyään lyhyen hiljaisen hetken päivän hulinoiden jälkeen.

Ginny astui huoneeseen tarjotin käsissään. Teepannu oli täynnä vahvaa haudutettua teetä ja iltapäivällä leivottujen teeleipien makea tuoksu leijui ilmassa. Harry kohotti katseensa sanomalehdestä ja hymyili.

"Kirjoitin aiemmin päivällä Ronille ja Hermionelle", hän sanoi ottaessaan kupin vastaan. "Ajattelin, että koska niin moni ihminen näki meidät tänään Viistokujalla, tieto ehtii joka tapauksessa heidän korviinsa ennemmin tai myöhemmin. Kutsuin heidät huomenna kylään, että voin selittää asiat kasvokkain. En oikein osannut kertoa tästä kaikesta kirjeessä. Laitoin myös, että joku ilta ensi viikollakin käy, jos huominen ei onnistu."

Ginny nyökkäsi. "Hyvä ajatus. Parempi, että kuulevat Dracosta sinulta kuin jotain villejä juoruja lehtien palstoilta. Toivottavasti huomiseen Profeettaan ei ole ehditty saada mitään", hän huokaisi. Hän ojensi myös Dracolle kupin. Mies otti sen vastaan äänettömänä, uppoutuen takaisin kirjaansa – tai ainakin teeskennellen niin.

Ginny otti kupin myös itselleen, mutta jäi seisomaan. "Ajattelin käyttää illan kirjoittamiseen. Lehdessä tarvitaan yksi juttu loppuviikon lehteen ja minulla on jo aihe mielessä." Hän sipaisi punaisia hiuksiaan korvan taakse ja lähti olohuoneesta jättäen miehet kahden kesken.

Harry palasi sanomalehtensä pariin, mutta huomasi pian, että Draco vaikutti jotenkin normaalia levottomammalta. Harry vilkaisi häntä kulmiensa alta.

"Onko sinulla jotain mielessä?" hän kysyi lopulta.

Draco huokaisi syvään – ei turhautuneesti, vaan kuin olisi odottanut lupaa puhua. Hän laski kirjansa sohvapöydälle.

"Miten sinä tekisit sen?" hän kysyi matalalla äänellä. "Jos olisit ollut seitsemän vuotta ilman sauvaa. Ilman taikuutta. Miten aloittaisit uudelleen?"

Harry jäi miettimään. Hän ei ollut koskaan joutunut vastaavaan tilanteeseen. Tuntuiko taikuuden menettäminen samalta kuin unohtaisi osan itsestään? Kuin lihakset, joita ei ollut käyttänyt vuosiin?

"En usko, että tauon pituudella on lopulta merkitystä", Harry sanoi hitaasti. "Ehkä parasta olisi aloittaa sillä, mitä opit ensimmäisenä – helpoilla loitsuilla. Ensimmäisen vuoden jutuilla." Hän nyökkäsi kohti pöydälle laskettua kirjaa. "Voisit aloittaa vaikka leijuttamalla tuota kirjaa."

Draco epäröi hetken, mutta sitten hän nyökkäsi ja kaivoi taskustaan uuden sauvansa. Hän puristi sitä kädessään kuin varmistaakseen, että se todella oli siinä. Sitten hän kohotti sen ja veti syvään henkeä.

Hän haki hetken oikeita taikasanoja muististaan ja mutisi kokeilevasti: "Siipirdium lentiusa..."

"Siipiirdium lentiusa", Harry korjasi pehmeästi ja näytti ranteen liikkeen, joka oli juurtunut hänen lihasmuistiinsa vuosia sitten.

Draco loi häneen nopean, kireän katseen – häivähdys vanhaa ärtymystä, sitä ylpeyttä, joka ei halunnut myöntää tarvitsevansa apua. Mutta sitten hän vain nyökkäsi ja käänsi huomionsa takaisin kirjaan.

Ensimmäinen yritys jäi tuloksettomaksi. Draco mutisi loitsun, mutta mitään ei tapahtunut. Hän kiristi leukaperiään.

Hän pudisti päätään, hengitti hitaasti sisään ja korjasi itse otettaan. Hänen sormensa rentoutuivat aavistuksen ja tällä kertaa hänen äänessään oli enemmän varmuutta. "Siipiirdium lentiusa."

Kirja kohosi ilmassa epävakaasti, keinuen hetkisen ennen kuin leijui pöydän toiseen päähän ja laskeutui pehmeästi alas.

Harry nyökkäsi hyväksyvästi. "Hyvin tehty. Miltä se tuntui?"

Draco tuijotti kirjaa pitkään, taikasauva yhä ilmassa. Hän avasi suunsa, sulki sen ja avasi uudelleen. "Kuin... kuin joku olisi sytyttänyt sammuneen kynttilän. Pieni liekki vain, mutta se on siinä. Se oli... yllättävän helppoa... Minua pelotti vähän, etten enää pystyisi siihen”, hän myönsi hiljaa.

Draco nojasi taaksepäin sohvalla, laski sauvakätensä syliinsä. Hän katseli hetken hiljaa Harrya ja Harry näki tämän kasvoilla jotain epävarmaa, melkein hämmennyksen kaltaista. Lopulta kun Draco puhui, hänen äänessään oli jotain epätavallisen pehmeää.

"Teitä on aika kummallista seurata."

Harry rypisti kulmiaan. "Miten niin?"

Draco siirsi katseensa pois, aivan kuin olisi yrittänyt järjestää ajatuksiaan. "Sinä ja Ginny. En ole koskaan nähnyt, että vanhemmat... toimisivat noin lastensa kanssa."

Harry nojautui eteenpäin, hän oli kuullut Dracon äänessä jotain muutakin kuin pelkkää ihmettelyä. "Miten niin?"

"Te kohtelette heitä kuin he olisivat ihmisiä, eikä vain jotain... alempiarvoisia olentoja. Niin kuin aamulla, kun menin möläyttämään heidän edessään siitä... pieksemisestä. Selitit asian ja sait heidät pohtimaan sitä. Minun olisi käsketty vain pitää suuni kiinni. Pienestä pitäen minun piti osata, miten käyttäydytään. Piti näkyä, mutta ei kuulua. Ei ollut väliä, mitä minä halusin, vaan sillä, miltä kaikki näytti muiden silmissä."

Hän piti tauon, pyörittäen sauvaansa sormissaan, katse nauliintuneena sen pintaan. "Kaikki, mitä tein, perustui pelkoon. Rangaistuksiin ja kuritukseen. Tunteiden näyttäminen oli heikkoutta. Tiesin vanhempieni välittävän minusta, koska he antoivat minulle kaikkea, mitä halusin. Lahjoja, etuoikeuksia. Mutta..." Hän puri huultaan ja vilkaisi Harrya nopeasti, kuin olisi epäillyt, että kertoi liikaa. "Se ei ollut samaa kuin täällä."

Harry mietti hetken, miten vastaisi. Hän näki Dracon hartioiden olevan jännityksestä kireät, kuin hän odottaisi jonkinlaista arvostelua.

"Kuulostaa yksinäiseltä", Harry sanoi lopulta.

Draco kohotti kulmiaan, mutta ei kiistänyt sitä. "En ehkä koskaan osannut ajatella sitä niin. Mutta nyt, kun olen ollut täällä..." Hän veti syvään henkeä. "Ei minulle ole ennen tullut mieleen, että lapsia voisi kasvattaa eri tavalla. Toivoin aina, että vanhempani olisivat olleet jotenkin parempia, mutta en oikein tiennyt, mitä se olisi voinut tarkoittaa."

Hänen sormensa puristuivat hetkeksi nyrkkiin, ennen kuin hän rentoutti otteensa. "Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä tämän. Oikeasti. Koska aina ennen ajattelin, etten halua lapsia. En koskaan. En halunnut laittaa ketään kokemaan samaa, minkä itse koin. Ja olen ihmetellyt, miksi kukaan edes haluaisi. Mutta nyt..." Hän nielaisi. "Jos joskus saan oman lapsen, niin ainakin tiedän, että on jotain muuta, mitä tavoitella."

Harry hymyili kevyesti. "Se, että ajattelet tulevaisuuttasi, on hyvä asia. Se tarkoittaa, että uskot siihen."

Draco ei vastannut heti. Sitten hän kohautti olkiaan, mutta hänen kasvoillaan kävi ilme, joka muistutti hyvin etäisesti hymyä. Hän katseli yhä kirjaa, jonka oli juuri onnistunut leijuttamaan, mutta Harry näki, ettei hän oikeasti katsonut sitä. Hänen silmänsä olivat lasittuneet, kuin ne olisivat tuijottaneet jonnekin ajan tuolle puolen.

"Sinulla ja Ginnyllä on varmasti helppoa kasvattaa lapsia tuolla tavalla", Draco sanoi lopulta. "Molemmat olette saaneet kasvaa rakastavissa perheissä."

Harry kohotti kulmiaan ja naurahti yllättävän kovaan ääneen. Dracon pää kääntyi häntä kohti, kulmat kurtistuen.

"Mikä on hauskaa?" Draco kysyi epäluuloisena.

Harry nojautui taaksepäin tuolissaan. "Se, että sinä ajattelet minun kasvaneen rakastavassa perheessä. Ginny kyllä sai kasvaa perheessä, jossa häntä rakastettiin – siitä ei ole epäilystäkään. Mutta minä? Ei."

Draco tuijotti häntä nyt täysin keskittyneenä. "Mitä tarkoitat? Sinä olit kuuluisin lapsi koko velhomaailmassa. Sinua palvottiin."

"Velhomaailmassa, ehkä", Harry sanoi. "Mutta minä en kasvanut velhomaailmassa. Kun vanhempani kuolivat, olin yksivuotias. Dumbledore vei minut asumaan äitini siskon, Petunian, ja hänen perheensä luo. He ovat jästejä, eivätkä mitään tavallisia jästejä – he vihaavat taikuutta. He vihasivat minua."

Draco ei sanonut mitään, mutta hänen ilmeensä oli muuttunut. Jännittynyt, epäuskoinen.

"En edes tiennyt olevani velho ennen kuin täytin yksitoista", Harry jatkoi. "Dursleyt kai ajattelivat, että jos he vain alistaisivat minua tarpeeksi, he saisivat kitkettyä taikuuden minusta pois. En saanut kuulua enkä näkyä. Minut puettiin Dudley-serkkuni loppuun kuluttamiin vaatteisiin – aina liian suuriin, tietenkin – ja tehtäväni oli hoitaa kotityöt, ruoanlaitto, kaikki sellainen. Ja asuin komerossa portaiden alla."

Dracon kulmat olivat painuneet yhteen, mutta hän ei vieläkään sanonut mitään. Hän vain katsoi Harrya, kuin ei uskoisi sanaakaan.

"Dudley piti huolen siitä, että minulla ei ollut kavereita", Harry jatkoi, vaikka huomasi, että sanat maistuivat suussa kitkeriltä. Hän ei puhunut tästä usein, ei näin yksityiskohtaisesti. "Hän kiusasi minua minkä ehti ja hänen vanhempansa katsoivat vierestä tai kannustivat häntä. He kutsuivat minua friikiksi. Kaikki, mikä liittyi minuun, oli epänormaalia. He pelkäsivät, että olisin erilainen – ja olivat valmiita tekemään mitä tahansa, saadakseen minutkin uskomaan niin."

Draco avasi suunsa, mutta sulki sen saman tien. Sitten hän kohautti olkiaan, mutta se oli väkinäinen ele. "Miten kauan...?"

"Kunnes sain Tylypahkan kirjeen", Harry sanoi. "Sitä ennen he yrittivät estää minua lukemasta sitä, polttivat ne, pakenivat toiselle puolelle maata. Mutta lopulta Hagrid tuli ja kertoi minulle, kuka olin. Ensimmäistä kertaa elämässäni joku sanoi, että en ollutkaan hullu, että en ollut vääränlainen."

Draco laski katseensa. Hän näytti siltä kuin olisi pureskellut Harryn sanoja, yrittänyt sovittaa niitä siihen kuvaan, joka hänellä oli aina ollut.

"Minun on vaikea uskoa, että sinun lapsuutesi on ollut niin... samankaltainen kuin omani. Tai vielä pahempi”, hän sanoi hiljaa. ”Mitä sen jälkeen tapahtui, kun pääsit Tylypahkaan?" hän kysyi matalasti.

Harry kohautti olkiaan. "Palasin Dursleyille joka kesä. Ei se muuttunut. Mutta tiesin, että oli olemassa toinen paikka, jossa olin jotain muuta kuin riesa. Sillä oli väliä."

Draco oli pitkään hiljaa. Hän katseli sormiaan, jotka lepäsivät hänen polvillaan, ja kun hän lopulta puhui, hänen äänensä oli hiljainen, lähes kuiskaus. "Miten sinusta sitten tuli... tuollainen?"

Harry siristi silmiään. "Mitä tarkoitat?"

Draco liikahti levottomasti, kuin ei olisi halunnut sanoa sitä suoraan. "Sinun pitäisi olla katkera. Vihainen. Tai... jotain muuta kuin mitä olet. Olet niin... normaali."

Harry mietti hetken ja pudisti sitten päätään. "En tiedä. Ehkä se on valinta. Tai ehkä se johtuu siitä, että kohtasin oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Ronin ja Hermionen. Hagridin. Dumbledoren. Ihmisiä, jotka näkivät minussa jotain muuta kuin vain arven otsassani tai olemassaoloni taakkana."

Draco ei vastannut. Hänen kasvoillaan kävi ilme, jota Harry ei osannut tulkita. Lopulta hän vain nyökkäsi hitaasti ja nojautui taaksepäin sohvalla. Hänen katseensa harhaili kohti takkatulta ja Harry antoi hänelle tilaa ajatella.

Hiljaisuus ei ollut epämiellyttävä. Se oli vain täynnä asioita, joita ei ollut ennen sanottu ääneen.

***

Harry istui sängyn reunalla, hieroi ohimoitaan ja kuunteli, kuinka Ginny käpertyi peiton alle hänen selkänsä takana. Talossa oli hiljaista. Harry vilkaisi Ginnyä, joka odotti häntä kyljellään maaten, katse tarkkaavaisena.

"Sinä mietit jotain", Ginny totesi. Hän tunsi Harryn paremmin kuin kukaan muu.

Harry huokaisi, nosti peittoa ja pujahti sen alle. "Juttelin Dracon kanssa illalla, kun teit töitä. Kerroin hänelle lapsuudestani."

Ginnyn ilme oli yllättynyt. Harry ei kovin usein puhunut siitä. "Mitä kerroit?"

Harry veti syvään henkeä ja kertoi illan keskustelusta. Hän puhui Dracon epäuskoisesta ilmeestä, tämän hiljaisista kysymyksistä ja siitä, miten hän oli itse pitkästä aikaa sanonut asioita ääneen. Se ei ollut ollut helppoa, mutta Dracon reaktio oli saanut hänet tuntemaan, että oli ollut syytä sanoa ne sanat.

Ginny kuunteli, kuten hän aina kuunteli – kärsivällisesti ja läsnä ollen. Hänen kulmansa kurtistuivat, kun Harry mainitsi Dursleyt, ja hänen sormensa puristivat peittoa, mutta hän ei keskeyttänyt.

Kun Harry lopulta vaikeni, Ginny mietti hetken. "Draco tuskin oli kuvitellut mitään tuollaista. Hänellä on varmaan ollut aivan erilainen käsitys sinusta."

”Niinpä. Se sai minut myös miettimään sitä, kuinka paljon meidän lapsuutemme muovaavat meitä. Draco sanoi, että hänet kasvatettiin pelon kautta. Että vaikka hän uskoi vanhempiensa rakastavan häntä, hän pelkäsi jatkuvasti tekevänsä jotain väärin ja saavansa rangaistuksen. Osaksi ollakseen odotetun lainen ja toisaalta taas peittääkseen omia pelkojaan, hän alkoi käyttäytyä kuten koulussa käyttäytyi. Ja hänen ystävänsä vain kannustivat sitä käytöstä. Minutkin kasvatettiin pelkäämään rangaistusta, mutta en koskaan kuvitellut Dursleyden rakastavan minua. Opin pienestä pitäen olevani huono, paha ja vääränlainen. Ja minua piti rangaista sen takia, kuka olin, eikä niinkään käytökseni. He vihasivat minua ja minä opin kantamaan vihaa sisälläni. Olisiko minusta tullut Dracon kaltainen, jos olisin päätynyt luihuiseen? Lajitteluhattu nimittäin olisi lajitellut minut sinne, mutta koska toivoin niin kovasti jotain muuta, pääsin rohkelikkoon.”

”Minä en tiedä, Harry. Mutta sinä olit torjunut Dracon kädenojennuksen jo ennen lajittelua ja sinä valitsit, että haluat muualle kuin luihuiseen. Draco olisi voinut tehdä sen saman valinnan.”

”Mutta olisiko hän voinut? Hän oli lapsi, joka oli kasvanut perheessä, joka odotti hänen seuraavan isänsä jalanjäljissä luihuiseen. Millaisen rangaistuksen hän olisi saanut, jos ei olisi totellut? Minun kohdallani ihmisten odotukset olivat erilaiset. Minä olin poika-joka-elää. Poika, joka oli suorastaan tehty valon puolelle. En tiedä, mitä minun pitäisi oikein ajatella Dracosta”, Harry lopulta huokaisi.

”Ei tällaisiin kysymyksiin ole yksinkertaisia ratkaisuja. Minä itse kasvoin niin erilaisessa ympäristössä lapsuuteni, että minun on vaikea edes ymmärtää sitä, mitä te molemmat olette joutuneet kokemaan ja miten se yhä vaikuttaa teihin.”

Harry nyökkäsi, mutta hän tunsi, että jokin painoi yhä hänen rintaansa. Hän mietti aamua, sitä hetkeä, kun Draco oli rynnännyt heidän keittiöönsä paniikissa. Miten Dracoon lapsuudessa istutettu pelko oli ottanut vallan aikuisesta miehestä.

"Hän luuli, että me heittäisimme hänet ulos", Harry sanoi lopulta.

Ginny räpäytti silmiään. "Mitä?"

"Tänä aamuna. Kun hän näki sinut kylpyhuoneessa. Hän ajatteli, että ajaisimme hänet pois sen vuoksi." Harry huokaisi. "Hän oli niin täysin hätääntynyt... Hän oli aivan varma siitä, että häntä rangaistaan. Että hänet hylätään jälleen."

Harry tuijotti kattoa miettien, kuinka erilaisia heidän lapsensa tulisivat olemaan. He saivat kasvaa kodissa, jossa heitä rakastettiin sellaisina kuin he olivat. Heidän ei tarvinnut varoa jokaista liikettään, pelätä, että rakkaus olisi jotain, minkä voisi menettää yhdellä väärällä sanalla.

Ginny katsoi Harrya pitkään ja kääntyi sitten selälleen kattoon tuijottaen. "Lapsuudessa istutettuja uskomuksia vastaan on vaikea taistella. Varmaan Draco joutuu jollain tasolla kamppailemaan pelkojaan vastaan koko elämänsä. Minä olen miettinyt, mistä hänen nykyinen käytöksensä johtuu. Luotatko siihen, että hän on muuttunut?"

Harry mietti hetken, kohautti sitten olkiaan. "Haluan uskoa siihen. Hän on menettänyt kaiken. Ja silti... hän yrittää. Minä haluan ainakin antaa hänelle mahdollisuuden."

Ginny kääntyi takaisin kyljelleen ja painoi suudelman Harryn huulille. "Se on kaikki, mitä kukaan voi tehdä. Me emme voi kulkea hänen polkuaan hänen puolestaan."

Harry sulki silmänsä, tunsi viimein väsymyksen painon laskeutuvan. Hän tarttui Ginnyä kädestä ja antoi ajatustensa ajelehtia.

[Yacila]

Luku 13: Vanhoja kaunoja

Kylmä talvi-ilma nipisteli Harryn poskia, mutta hän tuskin huomasi sitä. James juoksi hänen ohitseen, nauraen ääneen, kun Albus yritti osua häneen lumipallolla. Pojan vaatteet olivat jo melkein läpimärät, mutta se ei näyttänyt hidastavan häntä lainkaan. Harry kumartui ja kahmaisi kourallisen yön aikana satanutta suojalunta, muotoili sen nopeasti palloksi ja heitti sen Jamesin suuntaan. Pallo osui poikaa suoraan takin selkämykseen ja James henkäisi dramaattisesti, heittäytyen maahan kuin lumipallosta kaatunut soturi.

"Isä! Se oli epäreilua!" James huusi, mutta hänen silmänsä loistivat innosta.

"Kaikki on sallittua lumisodassa!" Harry vastasi nauraen ja kaappasi Albuksen syliinsä, kierähtäen lumeen tämän kanssa. Albus kiljaisi ilosta ja James pomppasi saman tien pystyyn, hyökäten heidän kimppuunsa uudella lumipallolla.

Samaan aikaan sisällä talossa Ginny istui keittiön pöydän ääressä sulkakynän rapistessa pitkin pergamenttia. Hän kirjoitti artikkelia Viistokujan uudesta huispausvarustemyymälästä, mutta hänen ajatuksensa harhailivat välillä ikkunan takana leijailevaan lumisateeseen. Talon sisällä oli lämmintä ja rauhallista – Lily nukkui päiväuniaan yläkerrassa ja myös Draco oli ilmoittanut nukkuvansa hetken huoneessaan.

Yhtäkkiä olohuoneesta kantautui tuttu, kohiseva ääni. Ginny kohotti päätään ja hänen kätensä pysähtyi pergamentilla. Hän nousi ylös ja tarttui vaistomaisesti taikasauvaansa. Hän astui olohuoneeseen juuri, kun takan liekit vaihtoivat väriä vihreiksi. Joku oli tulossa hormiverkoston kautta. Samassa takasta putkahti ulos hahmo pieni lapsi sylissään. Hermione Granger-Weasley pyyhkäisi tuhkaa kaavustaan, pidellen kaksivuotiasta Hugoa tiukasti sylissään. Seuraavaksi takasta tupsahti neljävuotias Rose, joka laskeutui lattialle ketterästi. Viimeisenä, tuttuun kömpelöön tapaansa, Ron Weasley astui ulos takasta hymyillen rennosti.

Ginny huokaisi helpotuksesta ja laski sauvansa pöydälle. "Hei. Ihana nähdä! En arvannut, että te tulisitte jo näin aikaisin. Harry ei maininnut tarkkaa aikaa."

"Hei Ginny. Hän kutsui vain piipahtamaan iltapäivällä”, Hermione vastasi, samalla kun auttoi Hugoa suoristamaan kaapunsa. "Toivottavasti emme keskeyttäneet mitään."

"Ette ollenkaan”, Ginny sanoi hymyillen. Sitten hän katsoi Rosea ja viittasi ulko-ovelle. "Hei Rose. Haluaisitko mennä hakemaan Harryn ja pojat sisälle? He ovat pihalla leikkimässä lumessa."

Rose nyökkäsi innokkaasti ja kipitti juoksujalkaa ovelle. Pian kuului kirkas huudahdus: "Harry! James! Albus! Tulkaa sisälle, me ollaan täällä!"

Hetken päästä ulko-ovelta kuului kolinaa ja lumisten saappaiden töminää. Harry astui sisään hiukset täynnä lunta ja ravisteli päätään kuin märkä koira. James ja Albus ryntäsivät eteiseen riisumaan lumisia vaatteitaan, heidän poskensa punersivat kylmästä.

"Ai, te tulittekin jo!" Harry sanoi iloisesti nähdessään Ronin ja Hermionen. Hän heitti takkinsa naulakkoon ja haroi lunta hiuksistaan. "Tervetuloa. Oletteko jo syöneet?"

"Joo, juuri ennen kuin tulimme”, Ron vastasi.

Lapset arvelivat saavansa majanrakennusmestareita mukaan ja he yrittivät vetää Harrya ja Ronia olohuoneeseen leikkeihinsä.

"Isä, tule mukaan! Me rakennetaan linnoitus!" James vaati vetäen Harrya hihasta.

"Joo ja minä olen lohikäärme!" Albus julisti ylpeänä, heiluttaen käsiään kuin siipiä.

”Minä olen noita-akka, joka asuu linnassa”, Rose ilmoitti.

Ron nauroi ja venytteli käsiään. "No, jos kerran lohikäärme hyökkää linnaan, niin täytyyhän sitä suojella!" Hän iski silmää Harrylle ja antoi lasten vetää itsensä mukaan leikkiin.

"Minä laitan teetä ja kahvia”, Ginny sanoi. Hermione nyökkäsi ja seurasi häntä keittiöön Hugoa edelleen sylissään kantaen.

Ginny siirsi työnsä keittiönpöydältä kaappiin piiloon kevyellä sauvanheilautuksella ja asteli sitten toiselle kaapille valitsemaan teetä ja kahvia. Hermione istuutui pöydän ääreen Hugo sylissään, mutta kaksivuotias ei malttanut pysyä paikallaan.

Hugo kiemurteli ja kurotti kohti pöydällä olevaa lusikkaa. Hermione yritti pitää hänet aloillaan, mutta poika onnistui saamaan otteen lusikasta ja alkoi kolistella sillä pöytää vasten. Ginny vilkaisi heitä sivusilmällä ja hymähti – Hugossa oli samaa periksiantamattomuutta kuin Hermionessa.

"Hugo, kultaseni, ei lyödä pöytää”, Hermione sanoi lempeästi, mutta Hugo vain nauroi ja yritti seuraavaksi kurkottaa sokerikulhoa. Ginny kääntyi kaapilta juuri ajoissa estääkseen Hugoa kaatamasta sokeria pöydälle.

"Haluatko, että annan hänelle jotain muuta puuhattavaa?" Ginny kysyi, samalla kun kaatoi kahvipapuja myllyyn ja alkoi jauhaa niitä taikakeinoin.

"Se olisi loistavaa”, Hermione vastasi ja yritti samalla estää Hugoa kurkottamasta pöydän toiselle puolelle. "Hän on tänään tavallistakin vauhdikkaampi."

Ginny otti kaapista puiset eläimet, joilla Lily joskus leikki keittiössä ollessaan. Hän ojensi ne Hugolle, joka valui uuden aarteensa kanssa lattialle äitinsä sylistä ja kolisteli niitä lattiaa vasten innostuneena.

Hermione vilkaisi nopeasti olohuoneen suuntaan ja sitten Ginnyä. Hän puri hetken huultaan ennen kuin puhui: "Anteeksi, että menen suoraan asiaan, mutta haluan kysyä ennen kuin lapset keskeyttävät taas."

Ginny nosti kulmiaan, mutta jatkoi teen ja kahvin valmistelua.

"Mitä tekemistä teillä on Draco Malfoyn kanssa?" Hermione kysyi hiljaa, mutta hänen äänensä oli täynnä uteliaisuutta.

Ginny tunsi, kuinka hänen hartiansa jäykistyivät hetkeksi. Hän ei vastannut heti, vaan keskittyi kaatamaan kuumaa vettä teepannuun.

"Seamus Finnigan kävi eilen Ronin työpaikalla ja kertoi nähneensä Malfoyn teidän kanssanne Viistokujalla”, Hermione jatkoi. "Ja Ron…" hän huokaisi syvään, "Ron itse näki Welhowitsien näyteikkunan läpi, kuinka Harry käveli Malfoyn kanssa rinnatusten kadulla."

Ginny vilkaisi häntä nopeasti olkansa yli, mutta ei sanonut vieläkään mitään. Hän nosti kaapista muutaman mukin ja laski ne pöydälle.

"Ja sitten Harry lähetti meille sen mystisen kirjeen”, Hermione lisäsi, nojautuen hieman eteenpäin. "Hän sanoi vain, että halusi puhua meidän kanssamme ja pyysi meidät kylään."

Ginny sulki kaapin oven ja laski hetkeksi kätensä tiskipöydälle. Hän tiesi, että Hermione ansaitsi kuulla Dracosta. Mutta toisaalta, Harryn olisi syytä olla se, joka asiasta kertoisi.

Hän kääntyi hitaasti ympäri ja kohtasi Hermionen katseen. "Harryn on parempi selittää itse."

Hermione huokaisi turhautuneena. "Ginny, voitko edes kertoa, onko kaikki kunnossa? Onko jotain, mistä meidän pitäisi huolestua?"

Ginny antoi käsiensä puuhastella keittiössä, sekoitti teetä ja siirsi kuppeja ruokapöydälle. "Kaikki on kunnossa. Minä ja Harry olemme vain vähän yllättävässä tilanteessa ja – No, Harry saa tosiaan selittää." Hän käänsi katseensa Hermioneen ja hymyili pienesti, mutta ei sanonut enempää.

Hermione huokaisi uudestaan ja nojautui tuolinsa selkänojaa vasten. "Olet ärsyttävän salaperäinen. Tiesitkö sen?"

Ginny kääntyi ja hymyili vinosti. Hän kohotti sauvaansa ja napautti pöytää kevyesti. Pöytä venähti pidemmäksi, tuolit siirtyivät automaattisesti paikoilleen ja tila täyttyi kutsuvasta kahvin ja teen tuoksusta.

"Lapset, Harry, Ron! Tulkaa pöytään!" hän huikkasi olohuoneeseen päin.

Hetken kuluttua kuului jalkojen töminää. James ja Albus rynnistivät keittiöön ensimmäisinä, heidän perässään tuli Rose. Harry ja Ron tulivat viimeisinä. Hermione katsahti miestään merkityksellisesti, mutta Ron vain kohotti kulmiaan ja istui alas.

Ginny jakoi kaikille kupit ja annosteli mehua lapsille. Keittiön täytti hetkeksi eloisa puheensorina, mutta lapset hävisivät nopeasti takaisin leikkeihinsä saatuaan mehunsa juotua ja syötyään Ginnyn pöytään nostamia herkkuja. Kinuamisesta huolimatta miehet eivät enää lupautuneet leikkiin mukaan, mutta sen sijaan James nappasi Hugon mukaansa. Olohuoneesta kantautui pian jo riemastuneita kiljahduksia ja innokasta supatusta, kun aikuiset jäivät keittiöön nauttimaan teetään ja kahviaan. Harry hieraisi niskaansa ja nojautui taaksepäin tuolissaan, nauttien hetken harvinaisesta rauhasta. Se ei kuitenkaan kestänyt kauan.

"Harry", Ron aloitti, äänessään se tietty sävy, joka ei luvannut hyvää. "Miksi sinä olit Malfoyn kanssa Viistokujalla eilen?"

Harry kohotti katseensa mukistaan ja huokaisi hiljaa. Hän ei ollut vieläkään varma, miten kertoa Dracosta Ronille ja Hermionelle. Ron nojautui eteenpäin, odottaen vastausta. Hermione istui hänen vieressään, kasvoillaan varovaisempi, mutta yhtä lailla kiinnostunut ilme.

"Olitko ottanut hänet taas kiinni jostain hämäräpuuhista?" Ron kysyi. "Vai yrittikö Malfoy ostaa tiensä ulos jostain sotkusta? Minä en ymmärrä, miten mikään mahti maailmassa saisi sinut kävelemään sen idiootin kanssa yhdessä Viistokujalla."

”Minä olin itse kutsunut Dracon kanssamme Viistokujalle”, Harry aloitti.

Ennen kuin hän ehti jatkaa, Ron keskeytti hänet kiivaasti. "Anteeksi mitä? Miksi kutsut sitä limaista perseenreikää etunimellä?"

”Koska hän pyysi”, Harry vastasi yksinkertaisesti. Sitten hän nosti käden eteensä estääkseen Ronia keskeyttämästä häntä jälleen. "Hän oli yrittänyt useamman kerran puhua minulle Vuotavassa noidankattilassa."

"Ja sinä käskit hänen painua helvettiin?" Ron puuskahti.

”Kirjaimellisesti ja monta kertaa. Ajattelin, ettei minulla ole mitään syytä kuunnella häntä”, Harry myönsi. ”Mutta sitten eräänä päivänä hän vain istui pöytääni ilman lupaa. En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisessa kunnossa. Hän oli nälkiintynyt, kalpea, kuihtunut… ja suoraan sanottuna tekemässä itselleen jotain peruuttamatonta."

Ronin ilme koveni. "No, en tiedä sinusta, mutta jos joku ansaitsee…"

"Ron", Hermione varoitti.

Ron vain kohotti kättään. "Oikeasti, Harry. Jos Malfoy päättäisi itse päivänsä ja säästäisi meidät kaikelta vaivalta –"

"Minä en halua enää lisää ihmisten kuolevan, jos voin asialle jotain", Harry keskeytti hiljaa. "En kenenkään, olivatpa he valinneet sodassa millaisen puolen tahansa. Meitä on revitty rikki aivan tarpeeksi. Joten minä kuuntelin häntä.

Ron pudisteli päätään epäuskoisena. "Malfoy anoi sinulta apua ja päätit vain, että se kusipää on nyt sinun hyväntekeväisyyskohteesi?"

"Ei kyse ole siitä", Harry sanoi kärsivällisesti. "Ei hän pyytänyt mitään. Hän vain… istui siinä ja minä näin, kuinka huonossa jamassa hän oli. Joten kyllä, ostin hänelle ruokaa ja lämmintä juotavaa, koska en vain voinut katsoa sivusta. Hänellä ei ollut paikkaa, minne mennä. Hän oli kylmissään ja yksin."

Hermione risti kätensä ja kallisti päätään. "Miten ihmeessä Malfoy oli päätynyt sellaiseen tilanteeseen? Minä tiedän, että hänen perheensä omaisuus takavarikoitiin silloin vuosia sitten, mutta varmasi –”

Harry keskeytti Hermionen. "Hänellä ei ole mitään siitä. Hänellä ei ole varaa saada asiaa käsittelyyn. Hän menetti sodassa taikasauvansa ja joutui pian sen jälkeen Azkabaniin. Vapauduttuaan hänellä ei ollut mitään. Vanhemmat kuolleet ja suvun omaisuus takavarikoitu. Kukaan ei halunnut olla tekemisissä hänen kanssaan, eikä hän voinut saada töitä ilman sauvaa. Eikä hän voinut ostaa sauvaa ilman rahaa."

Ron nojautui tuolissaan taaksepäin kasvoillaan epäuskoinen ilme, kädet puuskassa. "Ja sinä sitten päätit auttaa häntä."

"Siksi me olimme Viistokujalla. Ostin hänelle uuden taikasauvan."

Ron naurahti katkerasti. "Eli se ei ollutkaan vain teetä ja sympatiaa. Sinä oikeasti veit hänet Viistokujalle asti ja ostit hänelle taikasauvan?! Sanoit juuri, että hän ei pyytänyt sinulta mitään. Mitä seuraavaksi? Malfoy kutsutaan yhteiselle joulupäivälliselle?" Ronin ääni alkoi nousta uhkaavasti.

"Ron", Hermione sanoi terävästi. "Olen yhtä lailla yllättynyt kuin sinäkin, mutta ehkä meidän pitäisi kuunnella loppuun."

Harry oli juuri aikeissa jatkaa kertomustaan, kun yläkerrasta kantautui Lilyn uninen ääntely. Ginny kohotti kätensä merkiksi, että kaikkien tulisi olla hiljaa.

"Jos Lily tajuaa, että meillä on vieraita, hän ei nuku enää silmällistäkään", Ginny kuiskasi. Keittiössä vallitsi hetken täydellinen hiljaisuus. Kaikki kuulostelivat. Ron kohotti kulmiaan ja vilkaisi Hermionea, mutta kun yläkerrasta ei kuulunut enää ääniä, hän virnisti.

"Kuulostaa siltä, että hän jatkoi uniaan", Ron totesi hiljaa ja kääntyi sitten kärsimättömänä Harryn puoleen. "No niin, jatka nyt. Miksi helvetissä se olisi sinun velvollisuutesi auttaa Malfoyta? Hän ei ole koskaan tehnyt mitään hyväksesi."

Harry nojautui hieman eteenpäin ja laski äänensä matalaksi. "Tiedän sen, mutta Draco tarvitsi oikeasti apua, eikä kukaan muu –”

Harry keskeytti sanansa, kun portaista alkoi kuulua askelia. Harry ja Ginny vilkaisivat toisiaan tietäen täsmälleen, kuka tulija oli. Ron ja Hermione kohottivat kulmiaan.

"Kuka siellä on?" Hermione kysyi. "Oletteko palkanneet lastenhoitajan?"

Ennen kuin Harry ehti vastata, tuttu mutta väsynyt ääni kuului keittiön ulkopuolelta. "Ginny, Lily heräsi, eikä hän suostunut enää nukahtamaan."

Ron hätkähti kuin olisi saanut sähköiskun. Hän katsoi Harryyn epäuskoinen ilme kasvoillaan ja hinkkasi korvaansa aivan kuin uskoisi kuullensa väärin.

Samassa Draco astui keittiöön kantaen unista Lilyä sylissään. Hän pysähtyi ovensuuhun yllättyneenä ja kiinnitti katseensa Ginnyyn, välttäen katsomasta muita. "Anteeksi. En tajunnut, että vieraanne olivat jo tulleet." Hän epäröi hetken ja lisäsi sitten levottomasti: "Te varmaan haluatte jutella rauhassa. Haluatko, että vien Lilyn muiden lasten seuraan?"

Ron ponkaisi ylös tuolista kasvot punaisina. Hän tuijotti Dracoa silmät suurina ja ainoa sana, jonka hän sai ulos suustaan, oli täynnä puhdasta raivoa: "Malfoy."

Ginny ryntäsi Dracoa vastaan. "Anna hänelle vähän vettä, hän on usein janoinen päiväunien jälkeen. Sitten voitte mennä olohuoneeseen." Hän ojensi vesilasin Dracolle, joka epäröi hetken, mutta antoi lapsen sitten juoda ahnaasti kupista. Ginnyn pieni pään liike kehotti heitä lähtemään pois keittiöstä.

Draco nyökkäsi, käännähti kannoillaan ja lähti olohuoneeseen Lily sylissään. Ron näytti siltä kuin olisi herännyt transsista. Hän kääntyi Harryyn ja hetken hiljaisuus muuttui äkilliseksi raivoksi.

"Miksi helvetissä Malfoy on teidän kotonanne?" hän karjaisi. "Oletko menettänyt järkesi?"

"Ron, rauhoitu", Hermione sihahti, mutta Ron ei kuunnellut.

"Minä voin selittää", Harry aloitti kärsivällisesti, vaikka ei todellakaan tiennyt, miten voisi selittää tilanteen Ronille. Hän ei ollut yllättynyt ystävänsä reaktiosta, mutta toivoi voivansa saada tämän kuuntelemaan. "Draco on koditon. Minä lupasin, että hän voi majailla meillä jonkin aikaa, kunnes saa asiansa kuntoon."

"Hän ansaitsee kaiken kurjuuden, mikä hänen eteensä sattuu. Saa maistaa omaa lääkettään."

"Hänellä ei ollut mitään, Ron", Harry sanoi tiukasti. "Ei rahaa, ei vaatteita, ei sauvaa, ei edes paikkaa, missä nukkua tällaisella talvikelillä."

Hermione tuijotti Harrya arvioiden. "Mutta miksi sinä? Miksi juuri sinä autat häntä? Miksi otat hänet kotiinne? Varmastikin –"

Taas Hermione keskeytettiin, kun Ronin kasvoille nousi äkkiä paniikki. Hän ponkaisi pystyyn ja henkäisi kauhistuneena: "Rose ja Hugo!"

[Yacila]

Luku 14: Anteeksipyyntöjä

Ron ryntäsi keittiöstä ja Harry lähti hänen peräänsä siltä varalta, että tilanne karkaisi käsistä. Ginny ja Hermione seurasivat hieman hitaammin. Kun he saapuivat olohuoneeseen, näky yllätti heidät kaikki.

Draco istui sohvalla Lily sylissään ja piteli satukirjaa käsissään. Walter Velhon suuri seikkailu. Harry tunnisti Lilyn numeroita opettavan lempikirjan heti. Lily nojasi Dracoa vasten, silmät puoliummessa, mutta muut lapset istuivat kerääntyneinä heidän ympärilleen, kuunnellen poikkeuksellisen rauhallisesti.

Dracon ääni oli matala ja pehmeä hänen lukiessaan: "Walter nosti taikasauvansa ja piirsi ilmaan seitsemän tähteä. Ne olivat kuin seitsemän lyhtyä pimeässä yössä.”

"Rose ja Hugo, tulkaa heti tänne", Ron komensi matalalla, kireällä äänellä. Hän selvästi halusi lapset mahdollisimman kauas Dracosta. Hänen ilmeensä oli kuin hän olisi juuri todistamassa panttivankitilannetta.

Rose rypisti kulmiaan. "Mutta isä, Draco lukee juuri kirjaa!" Hän istui paikoillaan kädet puuskassa, eikä tehnyt elettäkään noustakseen sohvalta.

Draco nosti viimein katseensa Roniin ja puhui tälle suoraan ensi kertaa. "Mitä sinä oikein luulit, että tekisin lapsillesi?" hän kysyi rauhallisesti. "Kertoisin heille synkkiä tarinoita menneisyydestäni? Aivopesisin heidät inhoamaan jästisyntyisiä?"

Ron ei kiinnittänyt Dracoon huomiota, vaan toisti aiemman kehotuksensa. "Rose, Hugo, tulkaa heti tänne."

Lilykin nosti nyt päätään ja sanoi päättäväisesti: "Taco lukee."

Draco vilkaisi Rosea ja Hugoa, sitten Ronia, ja sanoi lopulta lempeästi: "Menkää vain isänne luo. Varmasti saatte kuulla sadun loppuun myöhemmin."

Lapset nousivat haluttomasti sohvalta ja kävelivät isänsä luo. Ron veti lapset heti taakseen ollakseen itse kuin suojamuuri heidän ja Dracon välillä. Draco käänsi katseensa takaisin Roniin ja lisäsi hiljaa: "Ei minulla ole niin voimakkaita tunteita sinua kohtaan, että haluaisin satuttaa lapsiasi." Hän viivytteli hetken ennen kuin jatkoi matalalla äänellä: "En ole isäni."

Harry näki Dracon katsahtavan Ginnyä ja arvasi kaikkien muistavan, mitä Dracon isä oli Ginnyn ensimmäisenä kouluvuonna tehnyt.

Ronin katse synkkeni. "Mistä tiedämme, ettei tämä kaikki ole vain esitystä? Senhän sinä olet aina osannut. Käyttäytynyt huonosti ja esittänyt sitten kaltoinkohdeltua saadaksesi viattomat ihmiset kärsimään ja itse keräät sympatiat.”

”Ei minulla ole enää varaa sellaiseen käytökseen”, Draco vastasi hiljaa.

”Haa! Juuri niin. Esität nöyrää poikaa, kun isäsi ei seisokaan takanasi maksamassa kaikkia hiljaiseksi. Kuinka nopeasti palaat ennallesi, jos saisit taas rahaa ja valtaa?"

Harry näki Dracon vilkaisevan häntä, kuin peläten Harryn reaktiota Ronin sanoihin. Tottakai Harry oli miettinyt samaa asiaa. Mutta lopulta hän oli päätynyt siihen, ettei asialla ollut mitään merkitystä. Draco tarvitsi apua nyt huolimatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Ja ehkä… ehkä pyyteettömän ystävällisyyden kohtaaminen todella muuttaisi jotain Dracossa. Harry hymyili Dracolle pienesti viestittääkseen, ettei tämän tarvinnut olla huolissaan Ronin sanoista.

"Ei kyse ole rahasta”, Draco vastasi kääntyen katsomaan taas Ronia. ”En vain pystyisi maksamaan enää uudelleen sitä hintaa, jonka olen joutunut käytöksestäni maksamaan. Elämä on armoton velkoja."

Dracon väsyneellä äänellä lausutut sanat saivat aikaan hiljaisuuden. Ginny astui eteenpäin ja istuutui sohvalle Dracon viereen. Hän nosti Dracon vieressä istuvan Albuksen syliinsä ja sanoi Dracolle rauhallisesti: "Ei elämä rankaise meitä, Draco.” Ginny laski kätensä Dracon olkapäälle lohduttavasti. ”Se yrittää opettaa. Ja minusta kuulostaa siltä, että jotain on mennyt perillekin."

Ron katsoi siskoaan ja hänen kasvoiltaan oli luettavissa puhdas epäusko. ”Älä koske siihen likaiseen peikonpaskaan! Minä en ymmärrä, miten te voitte ottaa hänet omaan –”

Ginny oli kuitenkin saanut tarpeeksensa Ronin vaahtoamisesta. Hän puristi Dracoa vielä kerran rohkaisevasti olkapäästä ennen kuin nousi Albus sylissään ja keskeytti veljensä. ”Ron, siisti kielesi, kun lapset ovat paikalla! Minä ymmärrän, että et voi sietää Dracoa silmissäsi, mutta se ei anna sinulle oikeutta tulla määräilemään minua. Sinulla ei ole mitään oikeutta päättää siitä, mitä minä ja Harry teemme omassa kodissamme!”

Ennen kuin Ron ehti huutaa vihaisen vastauksen siskolleen (kuten hän näytti aikovan), Hermione astui väliin. ”Pitäisikö meidän antaa lasten jatkaa leikkejään ja palata keittiöön jatkamaan tätä keskustelua?”

”Äiti, miksi isi on vihainen Dracolle?” Rose halusi tietää.

Hermione kyykistyi Rosen viereen, joka yhä seisoi Ronin takana. ”Kultaseni. Draco on tehnyt aiemmin tosi kurjia juttuja isälle ja satuttanut häntä – ja oikeastaan meitä kaikkia – kovasti ja siksi isä on vihainen. Isä ajattelee, että Draco voisi tehdä sellaista uudelleen.”

”Dracoko?” lapsi kysyi yllättyneenä. ”Miksei hän sitten pyydä anteeksi? Eikö aina pitäisi pyytää anteeksi, jos satuttaa toista? Sinä sanot, että minun pitää pyytää Hugolta anteeksi, jos lyön veljeä.”

”Olet oikeassa rakas. Mutta joskus aikuiset – niin kuin lapsetkaan – eivät ole valmiita pyytämään anteeksi. Ja joskus he eivät ole valmiita antamaan anteeksi. Mutta nämä ovat vähän isoja kysymyksiä tähän hetkeen. Mitä jos sinä ja Hugo menisitte leikkimään serkkujen kanssa, niin aikuiset juttelevat keittiössä hetken?”

”Saako Draco lukea meille sadun loppuun?”

Hermione vilkaisi Ronia, joka seurasi keskustelua vihainen ja sulkeutunut ilme kasvoillaan. Ennen kuin Ron ehti kieltää, Hermione lupasi. ”Saa hän. Mutta sitten Draconkin olisi varmaan hyvä tulla keittiöön juttelemaan.” Hermione siirsi katseensa Dracoon tehdäkseen tiettäväksi, mitä tältä odotettiin. Draco vastasi katseeseen ja nyökkäsi vakavana. Hermionen katse skannasi miehen päästä varpaisiin eikä ilmeisesti havainnut välitöntä uhkaa, sillä hän nousi seisomaan, tarttui kiukusta pihisevää Ronia käsivarresta ja veti tämän mukanaan keittiöön. Harry ja Ginny seurasivat jättäen lapset Dracon kanssa olohuoneeseen.

Hermione istutti Ronin keittiönpöydän ääreen. Ginny laittoi teetä tulemaan myös Hermionen ja Harryn hakiessa paikkansa pöydän äärestä. Näytti, että Ron mökötti.

”Ron”, Harry aloitti varovasti. Hän ei halunnut suututtaa ystäväänsä enää yhtään enempää, mutta ei oikein tiennyt, mitä sanoa lepyttääkseenkään tätä. Hän tiesi Ronin haluavan kuulla, että Draco häipyisi talosta välittömästi, mutta sitä hän ei ollut valmis tekemään. ”Hän tarvitsee apua ja me Ginnyn kanssa voimme antaa sitä”, hän yritti vedota, vaikka tiesi, että se tuskin auttaisi.

Ja hän oli oikeassa. Ron pärskähti äänekkäästi. ”Apua! Vaikka hän tarvitsisikin apua, niin hän ei ansaitse sitä!”

”Kaikki ansaitsevat saada apua, jos heillä ei ole mitään”, Hermione sanoi hiljaa.

”Älä nyt sinäkin ala puolustaa sitä ihmisjätettä!” Ron kimpaantui vaimolleen. ”Mitä hän on tehnyt saadakseen teidät kaikki unohtamaan, mitä hän on tehnyt? Muistatteko lainkaan, että hän suunnitteli tappavansa Dumbledoren ja päästi siinä samalla kuolonsyöjät riehumaan Tylypahkaan? Tai kuinka hän mursi Harryn nenän koulujunassa ja piilotti hänet, ettei hän pääsisi kouluun? Tai miten hän toistuvasti nimitteli Hermionea kuraveriseksi?” Sanan käyttö sai Hermionen säpsähtämään. ”Kolmantena vuonna hän teki kaikkensa saadakseen Hiinokan teloitettua ihan vain vittuillaakseen meille. Tai ehkä te olette unohtaneet hänen loistokkaan uransa valvojaoppilaana. Ja miten monta kertaa hän pilkkasi meidän perhettämme rahattomuudesta? Minä voisin jatkaa koko loppupäivän ja tehdä esitelmän siitä, millainen kusipää Malfoy on. Onko hän todella se ihminen, joka ansaitsee teidän apunne?”

”En minä ole unohtanut mitään tuosta”, Harry vastasi kamppaillen pitääkseen äänensä rauhallisena. Ronin listaamat asiat nostivat hänen kurkkuunsa taas sen saman katkeran maun, jota vastaan hän oli yrittänyt taistella sen jälkeen, kun oli päättänyt auttaa Dracoa. Dracon historia oli nyt jo helpompi jättää miettimättä, mutta tällaisissa tilanteissa sen aiheuttamat tunteet pyrkivät ryöpsähtämään väkisin pintaan.

Kun Harry nosti katseensa, hän näki, että Draco seisoi keittiön oviaukossa ja oli todennäköisesti kuullut Ronin sanat. Juuri sillä hetkellä hänen olisi itsekin tehnyt mieli heittää mies ulos talosta kaikkien menneiden koettujen loukkausten nostaman vihan vuoksi. Hän kuitenkin katsoi suoraan Dracon silmiin, kun jatkoi: ”Mutta minä olen päättänyt, että tällä hetkellä sillä ei ole merkitystä, koska Draco tarvitsee apuani.” Oli suuri ponnistus saada edes suurin osa hänen kokemastaan vihasta pidettyä piilossa. Hän oli tehnyt itselleen lupauksen auttaa, eikä halunnut Dracon itsemurhaa omalle tunnolleen tietäessään, että olisi voinut sen estää.

Harry katsoi, kuinka Draco sulki silmänsä ja näytti yrittävän kamppailla ylös pyrkiviä tunteita vastaan. Kun mies avasi silmänsä, tämän silmät kiilsivät vuodattamattomista kyynelistä.

”Minä tiedän, että olin koulussa täysi kusipää teitä kaikkia kohtaan. En minäkään koe, että ansaitsisin Harryn ja Ginnyn apua, mutta minulla ei ole jäljellä mitään muuta kuin se.” Hän käänsi katseensa Hermioneen. ”Hermione, olen pahoillani, miten käyttäydyin sinua kohtaan. Olivat ajatukseni puhdasverisyydestä mitkä tahansa, niin kommenttini verestäsi olivat täysin asiattomia ja loukkaavia. En voinut myöntää, että jästisyntyinen voisi pärjätä tavallasi koulussa, joten olit uhka maailmankatsomukselleni. Ymmärrän hyvin, jos et siihen pysty, mutta pyydän anteeksi sitä kaikkea joka tapauksessa.”

Hermionekin näytti pidättelevän tunteitaan, mutta hän nyökkäsi. ”Minä mietin asiaa”, hän lupasi hiljaa.

”Ja Ron… tai Weasley, jos niin haluat”, Draco jatkoi hiljaa, mutta Ron keskeytti hänet kiukkuisena ja nousi seisomaan.

”Kuvitteletko sinä, että joku ontuva anteeksipyyntö muuttaisi jotain? Saisi tehdyn tekemättömäksi?”

”Sinulle minä olin aina kateellinen”, Draco tunnusti.

Ronin silmät levisivät epäuskosta. Hän ei saanut suustaan kuin epämääräisen korskahduksen.

”Sinä onnistuit saamaan Harrysta ystävän, kun minun yritykseni hän oli tyrmännyt täysin. Ja sinulla oli iso perhe aina takanasi. Sisaruksia ja vanhemmat, jotka näyttivät tukensa ja välittämisensä. Minä pilkkasin perhettäsi uskotellakseni itselleni, etten todellakaan kaivannut mitään sen kaltaista. Vaikka omat vanhempani olivat kaukana teidän lämminhenkisestä perheestänne, haluaisin heidät takaisin enemmän kuin mitään muuta. Vaikka sitten joutuisimme elämään rahattomina koko loppu elämämme. Huomaan, että karehdin sinua yhä”, Draco tunnusti hiljaa. ”Vaikka sinä et sitä arvostakaan, sanon sen silti. Olen pahoillani ja pyydän anteeksi.”

Ronin suusta pääsi epäuskoinen naurahdus, kun hän kokosi itseään yllättävän tunnustuksen jäljiltä.

”Kuulitteko häntä? Näinkö se tapahtuu? Malfoy vain saapastelee paikalle ja toteaa ’sori kaikille’ ja kaikki on taas ruusuja ja sydämiä? Niinkö Harry se toimii?” Ron pilkkasi.

”En minä ole pyytänyt anteeksi Harrylta”, Draco sanoi hiljaa katsoen lattiaa.

”Ai nyt ei tarvita edes anteeksipyyntöä! Miten tämä sitten oikein toimii?” Ron ilakoi tuntien päässeensä niskan päälle.

”Minä… minä en tahdo aiheuttaa enempää eripuraa”, Draco sanoi vaisusti ja nosti katseensa Harryyn. ”Sopiiko, jos menen yläkertaan?”

Harry nyökkäsi helpottuneena. ”Mene vain.” Hänen olisi helpompi pitää omat tunteensa kurissa, jos hänen ei tarvitsisi katsella Draco Malfoyta keittiönsä ovella. Harrysta tuntui jakomieliseltä puolustaa Dracoa ja selitellä tämän auttamista tietäessään, että hänen sisällään oli Dracoa kohtaan sama viha, jota Ron nyt purki.

Kun Draco oli mennyt, ilmapiiri keittiössä oli raskas kuin ukkosmyrskyä enteillen. Ron seisoi kädet puuskassa, kasvot punoittaen vihasta. "Ei sitten mitään rajaa!" hän ärähti. "Te ihan tosissanne meinaatte leikkiä hyväntekijöitä Malfoylle?"

Ginny huokaisi, mutta ei vastannut. Hän kaatoi juuri valmistunutta teetä kaikkien kuppeihin. Hermione epäröi, katse kääntyneenä olohuonetta kohti. "Pitäisikö minun mennä lasten kanssa? Siellä ei ole nyt ketään aikuista."

"James osaa katsoa pienempien perään", Ginny vastasi ja lisäsi hiukan pehmeämmällä äänellä: "Hän on tottunut viihdyttämään Lilyä, kun minun on ollut pakko saada jotain tehtyä. Takassa on suojaloitsu, etuovi on lukossa. He ovat turvassa."

Hermione nyökkäsi ja nosti lopulta teekuppinsa. Ron murahti jotain epämääräistä ja istuutui vastahakoisesti pöydän ääreen.

"Harry", Hermione aloitti varovasti. "Voitko vielä selittää minulle? Miksi Draco on tällaisessa tilanteessa? Ja miksi te autatte häntä?"

Harry hieroi ohimoitaan. Hän ei tiennyt, mitä sellaista voisi sanoa, mitä ei ollut jo sanottu. "Yksinkertaisesti siksi, että hän on koditon ja tarvitsee apua. Ei minulle ole mitään sen ihmeellisempiä selityksiä sille. Azkabanista vapauduttuaan hän on joutunut elämään yksin ilman mitään apua ja omaisuutta. Kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Voldemortia vastaan taistelleet pitävät häntä kuolonsyöjänä tai ainakin kuolonsyöjän poikana. Voldemortin puolella olleet kai näkevät hänet petturina... Ei Draco oikeastaan edes pyytänyt minulta mitään. Kuten hän äsken sanoi, niin hän ei usko ansaitsevansa sitä. Hän ottaa avun vastaan, mutta... En tiedä. Hän on vain niin rikki."

Ron pyöräytti silmiään ja ärähti: "Rikki! Eivätkö tässä kaikki ole olleet rikki sodan jäljiltä? Miksi juuri hän saa tällaista erikoiskohtelua? Jälleen kerran!"

Keskustelu jatkui samaa rataa vielä jonkin aikaa. Hermione yritti ymmärtää, Ron pauhasi pyhää vihaa Dracoa kohtaan ja Harry ja Ginny yrittivät selittää tilannetta, jolle ei oikeastaan ollut mitään järkeen perustuvaa selitystä.

Lopulta Hermione päätti keskustelun todeten, että asia tuskin etenisi enää mihinkään päin. He yrittivät vaihtaa puheenaihetta, mutta ilmapiiri oli kireä. Lopulta Ron ja Hermione totesivat, että heidän oli aika palata kotiin. Ehkä pienen etäisyyden ottaminen aiheeseen auttaisi.

[Yacila]

Luku 15: Sauvan alistaminen

Ilta oli jo pitkällä ja Potterien kotiin oli laskeutunut rauha. James, Albus ja Lily oli saatu nukkumaan pienten vastalauseiden ja iltasatujen jälkeen ja Ginny istui olohuoneessa teekuppi kädessään. Hän selasi ajatuksissaan päivän aikana saapunutta postia ja suunnitteli nukkumaan menoa. Harry venytteli hartioitaan ja vilkaisi vaimoaan.

"Menen katsomaan Dracoa. Hän ei tullut päivällisellekään."

Ginny kohotti katseensa ja nyökkäsi ymmärtävästi. "Hyvä ajatus. Hänestä ei ole näkynyt vilaustakaan, vaikka Ronin väki lähti jo aikoja sitten."

Harry asteli vierashuoneen ovelle ja koputti. Sisältä ei kuulunut vastausta. Hän odotti hetken ja koputti uudelleen.

"Draco? Se olen minä. Saanko tulla?"

Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vaimea myöntävä vastaus. Harry avasi oven ja astui sisään.

Huone oli hämärä. Verhoja ei ollut vedetty, joten katuvalojen himmeä hohde valaisi huonetta hieman. Draco ei ollut vaivautunut sytyttämään valoja. Harryn silmät erottivat Dracon hahmon sängyllä, selkä kumarassa ja ovelle päin käännettynä. Harry heilautti sauvaansa ja sytytti valot. Lisääntyneessä valossa hän näki lattialla lojuvan laukun, jonne Dracolle edellisenä päivänä ostetut tavarat oli hätäisesti sullottu. Harryn kulmat kurtistuivat.

Draco värähti valon kirkastuessa, mutta ei nostanut katsettaan. Harry katseli häntä hetken ja rikkoi hiljaisuuden. "Surkutteletko täällä itseäsi?"

Dracon kädet liikahtivat kasvoilla, kuin hän olisi pyyhkäissyt jotain pois, ennen kuin hän vastasi matalasti: "Entä jos surkuttelenkin?"

Harry huokaisi ja tarttui ovenpielessä olevaan tuoliin, asettaen sen sängyn viereen. Hän istuutui ja nojautui eteenpäin kyynärpäät polvia vasten.

"Sanoisin, että se on ihan ymmärrettävää."

Draco kääntyi katsomaan häntä ensimmäistä kertaa. Hänen silmänympäryksensä olivat punaiset ja turvonneet, mutta hän ei näyttänyt itkevän juuri sillä hetkellä. "Eikö ennemmin tekopyhää ja uhriutumista ja –?"

"Ehkä niitäkin”, Harry keskeytti rauhallisesti. "Mutta tuskin se oli kovin mukavaa puhetta kuunnella itsestäsi. Minusta sinä toimit hyvin."

Draco naurahti kuivasti, mutta katkeruus paistoi hänen kasvoiltaan. "Enhän toiminut! He vihaavat minua yhä."

"Tuskin mikään, mitä olisit sanonut tai tehnyt, olisi kääntänyt Ronin päätä tänään. Hän tarvitsee aikaa sulatella. Ja Hermione lupasi sentään harkita anteeksipyyntöäsi. Mielestäni et ainakaan tehnyt asioita pahemmiksi."

Draco painoi katseensa. "Minä ajattelin, että sinä ja Ginny ajaisitte minut pois sen jälkeen. Että valitsisitte ystävänne. Aloin pakkaamaankin, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että et ehkä halua, että vien ostamiasi tavaroita mukanani."

"Emme me ole ajamassa sinua pois. Ja ne tavarat on sinulle ostettu. Sinun omiasi. Sinä määräät niistä ja olet vapaa tekemään niille mitä haluat."

Dracon nielaisi näkyvästi, mutta ei vastannut.

Harry nojautui hieman eteenpäin ja kysyi matalalla, vakavalla äänellä: "Draco. Pelkäätkö sinä minua?"

Draco nosti kulmiaan ja katsoi häntä varautuneesti. "Mitä tarkoitat?"

"Että pelkäätkö sinä minua?"

Draco mietti hetken, ennen kuin vastasi epäröiden: "En pelkää, että kävisit kimppuuni ja satuttaisit fyysisesti. Mutta... pelkään sitä, millainen valta sinulla on minun elämääni." Harry odotti hiljaa ja hetken kuluttua Draco jatkoi varovasti: "Sinä päätät, saanko jäädä tänne. Pelkään, että jos teen jotain väärin, sinä ajat minut pois ja sitten... minulla ei ole mitään. Tavallaan minä olen aina ollut jonkun vallan alla, enkä koskaan oikeasti itsenäinen, mutta sinä... Me emme oikeastaan ole mitään ylimpiä ystävyksiä, joten en voi olla miettimättä, kuinka kauan jaksat katsella minua nurkissasi."

Harry nyökkäsi, kuin olisi odottanut tätä vastausta. "Sovimme Ginnyn kanssa, että jos joskus tulisi tilanne, jossa joudumme pyytämään sinua lähtemään, sen pitäisi olla päätös, josta olemme molemmat samaa mieltä. Sinua ei ajeta yöhön ensimmäisen virheen jälkeen."

Draco nyökkäsi hitaasti. Harry saattoi nähdä kiitollisuuden miehen kasvoilla, kun tämä kamppaili pitääkseen itsensä kasassa. Hetken hiljaisuuden jälkeen Draco kysyi matalasti: "Vihaatko sinä minua?"

Harry veti syvään henkeä. Kysymys oli odotettavissa, mutta vastaus ei ollut yksinkertainen. Hän tuijotti lattiaa miettien sanojaan tarkasti.

"Minä vihaan sitä, miten toimit kouluaikana”, hän vastasi totuudenmukaisesti. "Kun Ron listasi tänään sinun ikävimpiä tekojasi, oli lähellä, etten menettänyt malttiani. Halusin sinun häipyvän silmistäni, en kiellä sitä."

Draco jännittyi hänen vierellään kuin ottaakseen vastaan iskuja. Harry jatkoi: "Mutta mitä enemmän vietän aikaa kanssasi ja näen, että sinä käyttäydyt... no, eri tavalla kuin silloin ennen, sitä vaikeampi minun on yhdistää sinua siihen ihmiseen, joka olit."

Hän nosti katseensa Dracoon ja lisäsi vakavasti: "Muistan kyllä kaiken sen paskan. Muistan, miten nimittelit minua ja ystäviäni. Muistan, mitä teit kuudennen luokan keväällä.  Muistan, kuinka juonittelit toistuvasti saadaksesi minut kuseen. Kaikki se saa minut yhä voimattoman raivon valtaan. Mutta tiesin kaiken sen, kun lupasin auttaa sinua."

Draco käänsi katseensa pois ja Harry huomasi, kuinka tämän kädet puristuivat nyrkkiin. Tämä istui sängyllä katse painettuna alas. Harry istui sängyn vieressä nojaten kyynärpäillään polviinsa, tuijottaen Dracoa arvioivasti. Huoneessa vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoivat vain kaukaa kadulta kuuluvat satunnaiset äänet.

Lopulta Draco nosti katseensa, silmissään vaikeasti tulkittava ilme. "Miksi sinä oikeasti autat minua, Harry?" hänen äänensä oli matala ja säröinen, kuin Draco olisi samaan aikaan yrittänyt estää itseään esittämästä kysymystä. "Onko sinulla jokin suunnitelma pääni menoksi? Onko tämä vain tapa kostaa kaikki, mitä tein sinulle ja ystävillesi?"

Harry nosti katseensa ja räpäytti silmiään, kuin ei olisi heti ymmärtänyt, mitä oli kuullut. Hänen leukansa kiristyi ja koko hänen olemuksensa muuttui hetkessä jännittyneeksi.

"Haista paska, Malfoy." Harry nousi tuolistaan kiivaasti ja Dracon hartiat nytkähtivät yllättyneinä. "Minä olen juuri käyttänyt tämän päivän puolustaakseni sinua ystävilleni ja saan siitä kiitokseksi epäilyä, että tämä on kaikki vain jokin hullu juoni voidakseni kostaa sinulle? Luuletko sinä todella, että minä olisin vetänyt lapseni tähän mukaan, jos tekisin kaiken tämän vain kostaakseni sinulle? Minä autoin sinua, koska sinä tarvitsit apua. Haista paska!"

Harry kääntyi kannoillaan ja lähti kohti huoneen ovea sanomatta enää sanaakaan. Hänen askelensa olivat nopeat ja vihaiset, mutta juuri kun hän oli tarttumassa ovenkahvaan, se loksahti kiinni hänen edessään. Harry jähmettyi hetkeksi, sitten hän tarttui kahvaan ja yritti avata oven, mutta se pysyi kiinni. Kylmä, epämiellyttävä tunne kiiri hänen niskaansa pitkin ja hän kääntyi hitaasti ympäri.

Draco seisoi nyt sängyn vieressä, hänen rintansa kohoili raskaasti ja hänen oikea kätensä oli ojennettuna, sormet puristuneina taikasauvan ympärille.

"Mitä helvettiä sinä kuvittelet tekeväsi?!" Harry sihahti pitäen äänensä matalana, ettei herättäisi viereisessä huoneessa nukkuvia lapsia. Hänen vihansa ei ollut laantunut, mutta sen rinnalle oli noussut varuillaan oleva epäluulo.

Draco näytti hieman hämmentyneeltä, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt tekoaan itsekään. Hänen suunsa avautui, mutta sulkeutui taas ja lopulta hän otti askeleen eteenpäin. Hän puristi taikasauvaansa hetken tiukemmin... ja tarttui siihen sitten myös toisella kädellään pitäen sitä poikittain edessään.

Sitten hän pudottautui polvilleen.

Harry kurtisti kulmiaan. "Mitä sinä...?"

"Rituaali”, Draco vastasi käheästi. Hänen äänensä oli tukahtunut ja hän laski sauvansa varovasti lattialle Harryn eteen. "Tämä on vanha anteeksipyynnön rituaali. Se tunnetaan nimellä Sauvan alistaminen."

Harry katsoi häntä epäuskoisena. Draco ei nostanut katsettaan, vaan puhui edelleen lattialle.

"Jos on tehnyt toiselle vääryyttä ja tahtoo todella hyvittää sen, velhon täytyy luopua siitä, mikä antaa hänelle voiman. Mahdollisuuden käyttää taikuutta. Minä luovutan sinulle siis taikasauvani." Hän veti syvään henkeä. "Mutta se ei yksin riitä. Täytyy myös sanoa ääneen, mitä teki."

Harry siristi silmiään, silmäillen edessään polvillaan olevaa Dracoa. "Ja jos en hyväksy anteeksipyyntöä?"

"Silloin taitat sauvani kahtia”, Draco sanoi hiljaa. "Jos et hyväksy anteeksipyyntöäni, minä luovun taikuudesta lopullisesti. Vain, jos hyväksyt anteeksipyyntöni, voit antaa sauvani takaisin."

Harry ei sanonut mitään. Draco hengitti raskaasti. Sitten hän puhui.

"Minä olen rikkonut sinua vastaan ja pyydän tekojani anteeksi, Harry. Pyydän anteeksi, että juuri epäilin sinua, vaikka olet yrittänyt vain auttaa. Pyydän anteeksi, miten satutin sinua Tylypahkan pikajunassa ennen kuudennen kouluvuoden alkamista. Pyydän anteeksi, miten olen satuttanut sinua satuttamalla ystäviäsi. Pyydän anteeksi, miten käytin valvojaoppilaan asemaani sinua vastaan. Pyydän anteeksi, että päästin kuolonsyöjät linnaan ja aiheutin niin paljon pahaa. Pyydän anteeksi, että nimittelin, valehtelin, käytin hyväksi ja satutin sinua niin monella eri tavalla."

Hiljaisuus leijui heidän ylleen. Draco oli yhä polvillaan, hengitys katkonaisena, kuin olisi juossut pitkän matkan. Hän ei nostanut katsettaan, vaan näytti odottavan Harryn reaktiota.

Harry katsoi eteensä polvistunutta miestä, tämän piirteitä, joiden näkeminen oli tuottanut hänelle aina inhoa miehen edustamien asioiden vuoksi. Hän katsoi Dracon epätoivoa, tämän pois heitettyä ylpeyttä. Lopulta hän sanoi hiljaa: "Mitä minä voisin tähän vastata? Tällainen anteeksipyyntö on kiristämistä. Jos en anna sinulle anteeksi, kaikki mitä olen tehnyt hyväksesi, valuu hukkaan."

"Ei”, Draco vastasi käheästi. "Minä teen tämän vapaasta tahdostani. Rituaaliin kuuluu se, että tunnen jokaisen tunnustamani asian aiheuttaman tuskan itsessäni. Se on nyt minulla, otettu pois sinulta."

Harry tunnusteli oloaan ja tajusi, ettei enää saanut kiinni niistä negatiivisista tunteista, jotka vielä hetki sitten olivat saaneet hänet raivon partaalle. Kun Harry kiinnitti asiaan huomiota, hän tajusi, että Draco huohotti lattialla normaalia raskaammin, hänen kehonsa nytkähteli, kuin näkymättömät kädet olisivat repineet häntä sisältä.

"Entä jos tarvitsen miettimisaikaa?" Harry kysyi.

"Saat miettiä niin kauan kuin haluat. Väärien tekojeni aiheuttama tuska säilyy minulla, kunnes ehkä joskus olet valmis antamaan anteeksi. Minä lähden pois vapaaehtoisesti... Minusta tuntuu, että..."

Draco ei saanut sanojaan loppuun, ennen kuin hänen kehonsa lysähti kokoon ja hän pyörtyi lattialle. Harry huokaisi raskaasti ja hieroi kasvojaan.

"Hitto."

Harry seisoi paikallaan, katse kiinnittyneenä lattialla tajuttomana makaavaan Dracoon. Hänen rintansa kohoili raskaasti, mutta ei enää vihan tai turhautumisen voimasta, vaan jostain syvemmästä, vaikeammin määriteltävästä tunteesta. Draco oli sanonut, että oli ottanut kivun itselleen. Harry yritti tavoittaa vanhaa katkeruutta, vihaa ja pettymystä, mutta ne olivat kuin sormien läpi valunutta hiekkaa – tavoittamattomissa. Jäljellä oli vain tyhjyys ja liikkumattomana makaavan miehen hahmo hänen edessään. Hän katsoi Dracoa, mutta miehellä ei näyttänyt olevan välitöntä hätää. Ehkä kipu ja tuska, jota Harry oli tottunut kantamaan mukanaan, oli vain ollut liikaa Dracon sietokyvylle.

Harry painoi leukansa rintaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Voisiko hän todella antaa anteeksi? Hän muisteli Dracon kasvoja kouluaikoina – ilme täynnä ylimielisyyttä, silmät kiiluen lapsellisesta, opetetusta ylemmyydestä. Hän muisti Dracon äänen pilkkaamassa häntä, halveksimassa hänen ystäviään, pyrkimässä satuttamaan häntä kaikin mahdollisin tavoin. Hän ajatteli nyt Dracon menneitä tekoja enemmän objektiivisesti ilman niiden mukana kulkenutta tunnetaakkaa, ymmärsi enemmän miehen historiaa, muisti oman käytöksensä Dracoa kohtaan (joka toki oli ollut ansaittua!).

Tuo poika koulusta oli nyt kuitenkin poissa. Tuo poika oli murtunut, polvistunut hänen edessään, tunnustanut tekonsa ja ottanut niiden painon kantaakseen. Ei puolusteluja, ei selityksiä – vain tunnustus ja sen mukanaan tuoma kärsimys. Harry ei ollut ikinä kuullut Dracon tekemästä rituaalista, se oli kuulostanut vanhalta ja juuri niin kohtuuttomalta, kuin jotkut vanhat rituaalit olivat.
Harry pudisti päätään ja kyykistyi Dracon viereen. Tämä oli laihtunut vankilavuosien aikana, posket olivat kalpeat ja silmänaluset tummat. Oli kuin elämä olisi karsinut hänestä kaiken ylimääräisen pois, jättäen jäljelle vain hauraan kuoren, joka vielä yritti pysytellä kasassa. Harry ei halunnut ajatella sitä, miten lähellä Draco oli käynyt itsetuhoa. Eikä hän oikeastaan tiennyt, oliko Draco vieläkään täysin luopunut ajatuksesta...

Pienellä vaivalla Harry nosti Dracon käsivarsilleen ja kantoi tämän takaisin sängylle. Hän ei ollut enää hoikka teini, vaan vuosien aurorityö oli tehnyt huispauksen jäntevöittämästä kehosta vahvan. Hän laski Dracon patjalle, veti peiton pois tämän alta ja suoristi tämän asennon. Sitten hän veti peiton miehen laihtuneen kehon ylle. Hetken hän vain seisoi siinä, katsoen miestä, joka oli ollut hänen vihollisensa ja oli nyt... Mitä? Mikä Draco Malfoy oli hänelle nyt? Hän ei osannut kutsua Dracoa ystäväksi, mutta ei tämä tuntunut enää viholliseltakaan. Harry ei osannut määritellä oikeaa sanaa.

Hän huokaisi ja veti taikasauvansa esiin. Pieni liike ranteesta ja kaapista lennähti huoneen poikki pergamentin pala, sulkakynä ja mustepullo. Harry sieppasi ne ilmasta, kyykistyi yöpöydän ylle ja antoi sulan lipua pergamentilla. Hän ei kaivannut pitkiä puheita tai monimutkaisia lauseita.

"Saat anteeksi."

Hän puhalsi musteen kuivaksi ja laski lapun yöpöydälle. Sitten hänen katseensa osui lattialle laskettuun taikasauvaan. Se oli uusi, erilainen kuin Dracon vanha pähkinäpuusauva. Tämä oli kevyempi, hiukan pidempi, eikä se kantanut menneiden aikojen kaikuja. Harry nosti sen ylös ja piteli sitä hetken, antaen sormiensa tunnustella puun pintaa. Hän mietti, mitä se merkitsi Dracolle. Seitsemän vuotta ilman taikasauvaa, ilman mahdollisuutta edes yrittää hallita omaa elämäänsä. Ja nyt, heti kun hän oli saanut sen takaisin, hän oli valmis luopumaan siitä.

Harry laski sauvan Dracon käteen, joka lepäsi peiton päällä, ja käänsi tämän sormet varovasti sen ympärille. "Pidä siitä kiinni, Draco", hän mutisi hiljaa, vaikka tiesi, ettei toinen kuullut häntä.

Hän vilkaisi vielä huonetta. Se oli hämärä, varjot liikkuivat kevyesti kynttilöiden liekkien mukana. Harry heilautti sauvaansa ja valot sammuivat. Hän käveli ikkunan luo, veti verhot kiinni ja loi viimeisen silmäyksen Dracon sängyn suuntaan. Hän avasi taikasauvallaan Dracon lukitseman oven ja astui ulos huoneesta.

Talo oli hiljainen. Harry liikkui käytävää pitkin varoen, ettei herättäisi ketään. Matkalla hän poikkesi kylpyhuoneeseen, pesi kasvonsa kylmällä vedellä ja katsoi hetken peilikuvaansa. Tummat hiukset olivat vieläkin pörröiset, vaikka hän yritti painaa niitä alas, ja vihreät silmät näyttivät jotenkin varjostetuilta päivän tapahtumien painosta. Hän hieraisi niskaansa ja pyyhki kasvonsa pyyhkeeseen.

Hampaiden pesun jälkeen hän suuntasi makuuhuoneeseen. Ginny nukkui jo, kasvot puoliksi peiton alla, punaiset hiukset pehmeinä aaltoina tyynyllä. Harry riisui paitansa, pujahti vuoteeseen ja käännähti selälleen. Hän oli väsynyt, mutta uni ei tullut heti.

Hän mietti Dracoa. Mietti anteeksiantoa. Se ei ollut vain sanoja paperilla, vaan päätös. Valinta päästää irti kokemastaan tuskasta, jatkaa eteenpäin. Anteeksianto ei merkinnyt unohtamista – vain sitä, ettei hän enää antaisi menneen määrittää tätä hetkeä ja tulevaisuutta.

Harry mietti, mitä tulevaisuus toisi. Olisiko Draco täällä vielä huomennakin? Entä viikon tai kuukauden päästä? Hän ei tiennyt. Mutta tänä iltana hän oli tehnyt päätöksen, joka tuntui hyvältä hänen sisällään.

Pimeyden keskellä hän kuuli hiljaisen hengityksen vierellään tuntien, että hän oli kotona, turvassa. Harry sulki lopulta silmänsä ja antoi väsymyksen viedä.

[Yacila]

Luku 16: Puhdistusoperaatio

Harry hieraisi kasvojaan ja haukotteli. Aamu tuntui raskaalta, vaikka hän oli nukkunut kohtuullisesti. Hän oli tottunut varhaisiin aamuihin – aurorina työpäivät usein alkoivat aikaisin – mutta edellinen päivä ja ilta painoivat vielä hänen mielessään.

Ginny liikahti heidän vuoteessaan ja mutisi jotain unissaan. Harry vilkaisi häntä lempeästi, mutta nousi sitten varoen, ettei herättäisi tätä. Hän pukeutui nopeasti ja kävi hiljaa kylpyhuoneessa tekemässä aamutoimet. Peilistä häntä katsoi väsähtäneen, mutta päättäväisen miehen kasvot. Hänen täytyi hoitaa eräs asia, ennen kuin lähtisi ministeriöön.

Hän asteli äänettömästi käytävään ja suuntasi Dracon huoneen ovelle. Hetken hän seisoi paikoillaan, kuunnellen, mutta sisältä ei kuulunut mitään. Harry koputti kevyesti.

"Draco?"

Ei vastausta. Harry epäröi hetken, mutta painoi sitten ovenkahvaa ja astui sisään. Huoneessa oli lähes pimeää, vain verhonraosta siilautui kapea valojuova kadulta. Draco oli käpertyneenä peiton alle ja hänen hengityksensä kuului rauhallisena.

Harry veti sauvansa esiin ja kuiskasi: "Valois."

Sauvan kärkeen syttyi pehmeä valo, joka valaisi huonetta juuri sen verran, että Harry saattoi nähdä paremmin. Hän astui lähemmäs vuodetta ja saattoi nähdä, Dracon kulmat olivat kevyesti kurtussa, kuin unet eivät olisi täysin suoneet lepoa. Hän sanoi matalalla äänellä: "Draco. Herää."

Draco mumisi jotain epäselvää ja käänsi päätään poispäin valosta. Harry huokaisi ja kosketti kevyesti Dracon olkapäätä. "Draco."

Mies veti syvään henkeä ja räpytteli silmiään. Hän oli hetken poissaoleva, kunnes hänen katseensa tarkentui Harryyn. Hänen äänensä oli käheä ja uninen, kun hän lopulta sai sanottua:

"Mitä?"

"Huomenta. Olen lähdössä töihin, mutta minulla on sinulle asiaa ennen sitä."

Draco hieraisi kasvojaan ja veti peittoa ylemmäs. Harry saattoi esiin vilahtaneista hihoista nähdä, että tällä oli yhä edellisen päivän vaatteet yllään. "Mitä asiaa sinulla on?" hän mutisi, mutta ennen kuin Harry ehti vastata, hän siristi silmiään ja lisäsi: "Mitä eilen tapahtui?"

Harry istui tuolille, joka oli edellisenä iltana jäänyt sängyn viereen. "Sinä pyörryit. Nostin sinut sänkyyn."

Draco räpäytti silmiään, kuin olisi epävarma, oliko kuullut oikein. "Nostit minut sänkyyn?"

Harry nyökkäsi. "Et vaikuttanut olevan missään vaarassa. En ajatellut kovin selkeästi siinä tilanteessa."

Draco ei sanonut heti mitään, katsoi vain Harrya ilmeettömänä. Harry vilkaisi kelloaan ja suoristi selkänsä.

"Minun täytyy lähteä nyt töihin, mutta puhutaan eilisestä illalla lisää, sopiiko?"

Draco nyökkäsi vaisusti. Harry nyökkäsi takaisin.

"Eilen sanoit, että sinua kauhistuttaa, kuinka paljon valtaa minulla on elämääsi. Mietin sitä ja olen sitä mieltä, että meidän kannattaisi hoitaa sukusi omaisuusasia mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä."

Draco kurtisti kulmiaan. "Mitä tarkoitat?"

"Sinun pitää tehdä vaatimus henkilökohtaisesti. Voitko tulla tänään ministeriön aulaan ruokataukoni aikaan puoli yhdeltä? Tulen hakemaan sinut sieltä ja menemme yhdessä omaisuusasioita käsittelevälle osastolle."

Draco jäi tuijottamaan Harrya ja Harry näki hänen ilmeestään, että hän oli sekä yllättynyt että hieman vastahakoinen. Draco oli selvästi odottanut, että asiaa siirrettäisiin eteenpäin – ehkä hän oli toivonut, että Harry unohtaisi sen kokonaan.

"Onko se pakollista tehdä juuri tänään?" Draco kysyi hitaasti.

Harry nyökkäsi. "Mielestäni on parempi hoitaa se heti."

Draco oli hetken hiljaa. Hän puristi peiton reunaa sormillaan, katse kattoon luotuna. Sitten hän nyökkäsi, vaikkakin vastahakoisesti. "Hyvä on. Minä tulen."

"Hyvä. Nähdään silloin."

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan lähti huoneesta.

***

Ginny katseli olohuoneessa leikkiviä lapsia. Hän vilkaisi syrjäkarein nojatuolissa istuvaa Dracoa, joka tuijotti eteensä mietteliäänä. Mies oli ollut hiljainen koko aamun, mikä ei sinänsä ollut uutta, mutta tänään miehen hartiat olivat tavallistakin enemmän kumarassa ja tämän sormet nypläsivät hihansuuta. Ginny ei tiennyt, mitä miehet olivat edellisenä iltana jutelleet, sillä oli jo nukkunut, kun Harry oli viimein tullut sänkyyn ja lähtenyt töihin ennen Ginnyn heräämistä. Ginny katseli mietteliäänä Dracon vaisua olemusta.

"Draco, oletko ajatellut leikata hiuksiasi?" hän kysyi lopulta rennosti.

Draco kohotti katseensa yllättyneenä. Hän kohotti kättään hipaistakseen olkapäilleen ulottuvia vaaleita hiuksiaan. "En oikeastaan”, hän mutisi. "Mutta ehkä se olisi hyvä ajatus. Niille ei ole aikoihin tehty mitään."

Ginny hymyili rohkaisevasti. "Minä hoidan yleensä Harryn ja lasten hiukset. Voin leikata sinunkin. Tai voit tietysti mennä parturiin, jos haluat."

Draco pudisti päätään. "Ei tarvitse. Jos sinulle ei ole siitä vaivaa, arvostaisin apuasi."

"Ei ole vaivaa ollenkaan”, Ginny vakuutti ja nousi sohvalta. "Odota hetki, niin haen vähän välineitä."

Ginny suuntasi kylpyhuoneeseen ja palasi pian mukanaan peili, kampa, sakset ja suuri lakana. Hän nappasi taikasauvan taskustaan ja leijutti eteisestä jakkaran olohuoneeseen ja kehotti Dracoa istumaan sille. Sitten hän levitti lakanan Dracon hartioille.

"Tapasitteko te lapsuudessasi käydä aina parturissa?" hän kysyi rupattelevaan sävyyn.

Draco hymähti vaisusti. "Äitini leikkasi hiuksiani joskus aivan pienenä, mutta yleensä meillä kävi parturi kotona."

Ginny alkoi kammata Dracon hiuksia suoristaakseen ne leikkaamista varten. "Haluatko, että leikkaan nämä lyhyiksi vai jätänkö jonkin verran pituutta?" hän kysyi pehmeästi.

Draco ei vastannut heti. Hän vilkaisi itseään peilistä, jonka Ginny oli antanut hänen käsiinsä, ja kurtisti kulmiaan. Selvästi pohtien asiaa. "Ei liian lyhyiksi”, hän sanoi lopulta matalalla äänellä. "Mutta siistimmiksi. Ehkä –", hän empi hetken ja hymyili sitten hieman itseironisesti, "– niin, että ne näyttävät vähemmän siltä, että olen viettänyt kuukausia ilman peiliä."

Ginny naurahti ja nyökkäsi. "Selvä. Siistimistä, ei niinkään lyhentämistä."

Ginny silotteli hiuksia parempaan asentoon, mutta hän oli ehtinyt hädin tuskin nostaa ensimmäisen hiussuortuvan käteensä, kun hänen kulmansa kurtistuivat. Hän erotti pienen, liikkuvan pisteen Dracon hiuspohjassa ja tunsi vatsansa muljahtavan.

"Voi ei."

Draco jäykistyi. "Mitä?"

Ginny laski sakset ja sauvansa ja perääntyi askeleen. "Draco… sinulla on täitä."

Hetken Dracon ilme oli pelkkää hämmentynyttä tyhjyyttä, mutta sitten hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi. Hän nousi hätäisesti seisomaan ja veti lakanan pois harteiltaan kuin se olisi polttanut häntä.

"Mitä? Ei voi olla”, hän sanoi käheästi, ääni jo lähes paniikissa. "Minä – olen pahoillani – Ginny, en tiennyt –"

"Rauhoitu”, Ginny keskeytti lempeästi mutta päättäväisesti. Hän asetti kätensä Dracon käsivarrelle, yrittäen estää tätä ryntäämään pois huoneesta. "Ei tämä ole maailmanloppu. Tiedän, miten niistä päästään eroon."

Draco hengitti raskaasti ja puristi käsiään nyrkkiin. "Minä – olen aiheuttanut teille vaivaa. Olen ollut täällä vain hetken ja nyt tämä –"

Ginny huokaisi ja pudisti päätään. "Draco, täitä voi saada kuka tahansa. Jamesilla oli niitä puolisen vuotta sitten ja tiedän täsmälleen, mitä tehdä. Kaikkien perheenjäsenten hiukset pitää mahdollisimman pian käsitellä täinpoistoloitsulla ja pestä liemellä, joka ehkäisee täiden leviämistä. Meillä pitäisi olla sitä vielä kaapissa niin, että saamme kaikkien hiukset pestyä sillä ensimmäisen kerran. Pesu pitää uusia pari kertaa myöhemmin, mutta sitä ennen ehdimme hakea täilientä lisää apoteekkarilta."

Draco puri huultaan ja nyökkäsi jäykästi, mutta hänen silmissään oli edelleen pelkoa ja syyllisyyttä. "Mitä minä voin tehdä?"

Ginny hymyili rohkaisevasti. "Meidän pitää käsitellä ulkona loitsuin myös kaikki kodin tekstiilit, jotta voimme varmistua siitä, ettei täitä jää mihinkään piileskelemään. Voisit auttaa minua siinä."

Draco nyökkäsi uudelleen, selvästi helpottuneena siitä, että hänelle annettiin jotain konkreettista tehtävää. Mutta sitten Ginny muisti jotain ja hänen ilmeensä muuttui hieman kireämmäksi.

"Minun täytyy ilmoittaa asiasta myös Hermionelle. He olivat eilen täällä ja jos tartunta on lähtenyt leviämään, heidänkin täytyy tietää."

Draco valahti jälleen kalpeaksi. "Hermionelle”, hän toisti hiljaa, kuin olisi yrittänyt sulattaa tiedon. Hänen sormensa puristivat lakanan reunaa. "Tietenkin."

Ginny pyyhkäisi hiuksiaan korvan taakse ja pudisti päätään. "Leikkaan ensin hiuksesi ja ilmoitan sitten Hermionelle. Sen jälkeen hoidamme hiusten käsittelyn ja lopuksi kodin tekstiilit."

Draco siirsi painoaan jalalta toiselle ja Ginny näki hänen kasvoiltaan, ettei hän ollut täysin vakuuttunut. "Oletko varma, että haluat minun edelleen jäävän? Tunnun aiheuttavan teille vain ongelmia."

Ginny kohotti kulmiaan ja katsoi Dracoa suoraan silmiin. "Ei, tämäkään ei ole sellainen asia, jonka vuoksi käskisimme sinun häipyä. Ne ovat vain täitä, Draco. Ei mikään katastrofi. Onhan se ärsyttävää ylimääräistä työtä, mutta sitä lapsiperheessä on jatkuvasti muutenkin. Tällä perusteella meidän olisi pitänyt ajaa Jameskin ulos kodistaan viime kesänä."

Draco puri jälleen huultaan ja nyökkäsi hitaasti. "Selvä."

Ginny hymyili ja viittasi häntä takaisin jakkaralle. Hän ei sanonut enempää, vaan ryhtyi työhönsä. Vaikka Ginny ei näyttänyt sitä ulospäin, hänen ajatuksensa kävivät kuitenkin kierroksilla. Dracon reaktio tuntui liian voimakkaalta ottaen huomioon, että kyse oli vain täitartunnasta. Ginny tiesi, ettei tämä ollut ainoastaan täistä johtuvaa häpeää – se oli jotain syvempää. Mies tuntui reagoivan jokaiseen pieneenkin vastoinkäymiseen kuin se olisi maailmanloppu ja tietenkin hänen syytään. Ginny ei voinut olla pohtimatta, mistä sellainen käytös johtui. Hän oli jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa Draco oli odottanut saavansa lähtöpassit heiltä jonkin sattumuksen vuoksi.

Ginny teki viimeiset silaukset mielensä mukaan (Draco ei tuntunut välittävän muusta kuin että operaatio olisi nopeasti ohi) ja perääntyi askelen taaksepäin arvioidakseen lopputulosta. Hiukset olivat nyt huomattavasti siistimmät ja muotoon leikatut, eivätkä ne enää roikkuneet kaksihaaraisina ja elottomina. Hän huomasi, kuinka Dracon hartiat olivat jäykistyneet, ja tämän sormet nypläsivät hermostuneesti lakanaa, joka roikkui miehen hartioilla.

"Valmis”, Ginny sanoi pehmeästi, ravistellen leikattuja hiussuortuvia pois vaatteistaan. Hän viittasi sauvallaan ja taikoi hiukset pois lattialta, keräten ne huolellisesti yhteen, ennen kuin haihdutti ne kokonaan. Draco ei sanonut mitään, tuijotti vain jalkoihinsa ja väänteli käsiään sylissään.

Ginny katsahti miestä, mutta päätti olla kommentoimatta tämän levottomuutta. Hänellä oli jo seuraava tehtävä mielessä, eikä se ollut mieluisa. Hän huokaisi hiljaa ja kumartui takan eteen. Hän sirotteli takanreunuksella olevasta purkista hormipulveria takkaan ja työnsi sitten päänsä liekkeihin lausuen kirkkaalla äänellä: "Ruusumökin olohuone."

"Hermione? Oletko kotona?" Ginny kutsui nähdessään Ronin ja Hermionen kodin olohuoneen.

Hermione tuli huoneeseen ja hymy levisi hänen kasvoilleen, kun hän tunnisti Ginnyn.

”Hei Ginny! Onko kaikki hyvin?”

"Hermione, älä huolestu, mutta meidän täytyy puhua nopeasti”, Ginny sanoi. "Dracolla on täitä. Me hoidamme sen täällä, mutta ajattelin, että sinun kannattaa tarkistaa lasten hiukset. Koska altistuksesta on alle vuorokausi, pelkkä taikakäsittely pitäisi riittää."

Hermionen silmät suurenivat hetkeksi, mutta sitten hän nyökkäsi nopeasti. "Kiitos, että kerroit. Minä tarkistan lapset. Luulen, että oikea loitsu löytyy Noitaäidin kotiapteekki -kirjasta. Meillä ei onneksi vielä ole täitä ollutkaan. Saatteko te siellä homman hoidettua vai tarvitsetko apua?"

"Saamme”, Ginny vakuutti. "Harry on töissä, mutta Draco lupasi auttaa kaikkien vaatteiden ja muiden kanssa.”

"Ron saa hepulin, kun kuulee tästä", Hermione huokaisi.

Ginny puristi huulensa hetkeksi yhteen. "Juuri siksi pyydänkin, ettet kertoisi hänelle, ellei ole aivan pakko. Tiedämme, kuinka hän reagoi Dracoon, ja hän saisi tästä vain lisää vettä myllyynsä."

Hermione näytti epäröivän hetken, mutta nyökkäsi lopulta. "Hyvä on. En mainitse mitään, ellei tilanne vaadi sitä. Kiitos, että ilmoitit."

Ginny hymyili kiitollisena ja veti päänsä ulos takasta. Hän nousi jaloilleen ja kääntyi Dracon puoleen. "Seuraavaksi käsittelen lasten hiukset. Voisitko sillä välin katsoa vähän lasten perään ja jos pystyt, niin samalla kerätä parvekkeelle mahdollisimman paljon kodin tekstiilejä? Pyyhkeitä, lakanoita, vaatteita, pehmoleluja. Kaikki, mitä joku meistä on käyttänyt."

Draco nyökkäsi, mutta hänen ilmeestään paistoi epäröinti. "Eikö se ole aika paljon tavaraa?"

Ginny hymyili kuivasti. "On. Paljon."

Draco nielaisi, mutta nousi ja lähti suorittamaan tehtävää. Ginny otti Jamesin mukaansa ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Hän riisui pojan, vähensi omia vaatteitaan ja ohjasi Jamesin suihkun alle.

"Pysy aivan paikoillasi, rakas”, Ginny neuvoi pyyhkäisten kastuneita hiuksia Jamesin otsalta. Hän nosti sauvansa ja alkoi sen kärjellä käydä sentti sentiltä pojan päänahkaa läpi. Samalla hän jutteli pojalle pitääkseen tilanteen rauhallisena. Vaikka loitsu kyllä tuhosi tehokkaasti mahdolliset täit päästä, sen kanssa täytyi olla tarkkana, että päätyi tuhoamaan vain täit. Vesi, johon loitsu yhdistettiin, saattoi huolimattomissa käsissä aiheuttaa yllättävää vahinkoa.

Kun koko päänahka oli käsitelty, Ginny otti käteensä lähes hyytelömäistä violettia täilientä. Hän hieroi sen Jamesin hiuksiin varmistaakseen, ettei mikään pääsisi leviämään.

"Kihelmöikö?" hän kysyi, kun poika irvisti hieman.

"Vähän”, James mutisi, mutta pysyi kiltisti paikoillaan.

Ginny pesi liemen pois, kuivasi Jamesin ja auttoi tämän puhtaisiin vaatteisiin. "Leikitään tänään kovilla leluilla, jooko? Kirjoilla, junalla, sen sellaisella. Äidin ja Dracon pitää puhdistaa kaikki pehmeät jutut talosta, ennen kuin niitä voi taas käyttää. Muistaisitko sen?"

James nyökkäsi ja lähti matkoihinsa. Ginny jatkoi operaatiota kylpyhuoneessa ja toisti prosessin Albukselle ja Lilylle. Albus mutristi huuliaan, mutta suostui lopulta käsittelyyn. Lily kikatti, kun taika kutitti hänen hiuspohjaansa. Kun kaikki kolme lasta olivat valmiit, Ginny astui kylpyhuoneesta varsin kastuneissa vaatteissa ja näki, että Draco oli kantanut tai leijuttanut parvekkeelle valtavan vuoren tavaraa.

"Täällä näyttää hyvältä. Seuraavaksi on sinun vuorosi”, hän sanoi Dracolle.

Draco pysähtyi kesken liikkeen ja vilkaisi häntä epäröiden. "Voitko selittää loitsun? Se on minulle vieras."

"Et voi tehdä taikaa itsellesi”, Ginny vastasi rauhallisesti. "Minä hoidan sen. Voit pitää bokserit jalassa, mutta minun on käsiteltävä hiuksesi suihkussa."

Dracon ilme muuttui kalpeaksi, mutta hän nyökkäsi jäykästi. Ginny kääntyi Jamesin puoleen. "Voitko katsoa nuorempiesi perään hetken?"

"Okei, äiti", James vastasi. Poika tuntui huomaavan, että jotain aivan erityistä oltiin tekemässä.

Ginny sulki kylpyhuoneen oven, kääntyi Dracoa kohti ja nyökkäsi rohkaisevasti. "Riisu ja laita vaatteesi tuohon muiden joukkoon."

Draco epäröi, mutta teki lopulta työtä käskettyä. Kun hän jäi seisomaan pelkissä boksereissa, Ginny joutui puremaan poskensa sisäpintaa estääkseen reaktionsa. Hän oli kuullut Harrylta Dracon tilasta, mutta näkeminen oli eri asia – mies oli riutunut ja arpia täynnä. Ginny hengitti syvään ja keskittyi tehtävään.

”Sinä olet niin pitkä, etten yllä hiuksiisi, ellet polvistu suihkun lattialle.”

Draco asettautui polvilleen märälle lattialle ja hänen olonsa oli selvästi epämukava, kun Ginny tuli hänen lähelleen ihoon liimautuneissa märissä vaatteissaan.

”Kaikki on hyvin, Draco”, Ginny sanoi pehmeästi kääntäessään suihkun päälle.

Hän alkoi käsitellä miehen hiuksia osio osiolta ja antoi taian tehdä tehtävänsä. Suihkun kohina täytti pienen tilan ja vesi valui pitkin Dracon selkää vieden mukanaan päähän pesiytyneet täit. Ginny keskittyi tehtäväänsä, mutta ei voinut olla huomaamatta, kuinka jännittynyt Draco oli. Miehen hartiat olivat pingottuneet ja hengitys tuntui jäävän pinnalliseksi. Ginny ei tiennyt, johtuiko se häpeästä, epämukavuudesta vai jostakin muusta.

"Tämä ei vie kauaa", Ginny sanoi lempeästi, koettaen pehmentää tilannetta.

Draco nyökkäsi lyhyesti. Hetken he olivat hiljaa, suihkun kohina täytti ilman. Ginny huomasi taas, kuinka hänen omat vaatteensa liimaantuivat ihoon kastuessaan entisestään suihkun pärskeistä. Liikkuessaan Dracon ympärillä hän huomasi myös, kuinka Draco vilkaisi häntä aina välillä sivusilmällä – ei kiusallisesti, vaan kuin ei aivan olisi tiennyt, mihin olisi katsonut. Ginny mietti, oliko se hänen läsnäolonsa, mikä hermostutti Dracoa niin paljon.

"Sinulla on ollut paljon kärsivällisyyttä tämän päivän aikana", Draco lopulta sanoi, äänessään jokin sävy, jota Ginny ei aivan osannut tulkita.

Ginny katsahti häntä ja hymyili. "Ehkä olen vain tottunut huolehtimaan muista. Ei tällaisissa asioissa hermostuminen auta."

Draco ei vastannut heti, mutta hänen ilmeensä muuttui. Oli kuin sanat olisivat koskettaneet jotakin, joka oli piilossa kaiken pinnan alla. Draco tuijotti hetken eteensä, kuin harkiten sanojaan. Lopulta hän sanoi hiljaa: "En ole koskaan tuntenut ketään, joka suhtautuisi asioihin niin kuin sinä. Useimmat… eivät ole kärsivällisiä." Hän käänsi katseensa Ginnyyn, ennen kuin jatkoi matalasti: "Sinä vaikutat aina niin varmalta. Se on minulle uutta, että joku vain... on siinä. Rauhallisena."

Ginny kohotti kulmiaan ja kallisti päätään, mutta ei heti sanonut mitään. Suihkun kohina täytti tilan ja hetki venyi heidän välillään juuri sen verran pitkäksi, että se alkoi tuntua jollain tapaa epämukavalta.

Lopulta Ginny hymähti ja puhui hiljaa, melkein enemmän itselleen kuin Dracolle. Hän ei ollut varma, vastasiko Dracon sanoihin vai siihen tapaan, jolla hän oli ne sanonut. "Ehkä olen vain tottunut siihen, että ihmiset tarvitsevat jonkun pysymään rauhallisena. Mutta osaan minäkin tarvittaessa näyttää kynteni."

Draco pudisti päätään kevyesti ja katsoi kiinteästi Ginnyä. ”En epäile sitä yhtään.” Ginny tunsi Dracon värähtävän käsiensä alla ja näki tämän ihon nousevan kananlihalle kylmänväreiden kiiriessä pitkin miehen selkärankaa.

Ginny vastasi Dracon katseeseen, mutta ei sanonut enempää. Heidän välillään oleva hiljaisuus ei tuntunut painostavalta, vaan oudolla tavalla merkitykselliseltä.

Lopulta Ginny laski sauvansa ja käänteli Dracon hiuksia varmistaakseen, että kaikki oli käsitelty. "No niin, loitsu on nyt tehty. Tuossa purkissa on täilientä. Ota sitä kämmenelle, hiero tarkasti kaikkiin hiuksiin kuin shampoo ja huuhdo se lopuksi pois. Tuossa naulassa on sinulle puhdas pyyhe. Sitten olet valmis. Täiliemikäsittely pitää uusia meillä kaikilla muutaman päivän päästä, mutta todennäköisesti olemme jo nyt selvillä vesillä."

Ginny oli juuri lähdössä kylpyhuoneesta, kun Draco vielä kääntyi häneen päin. Mies katsoi häntä suoraan silmiin näyttäen epävarmalta. Jokin katseessa sai Ginnyn värähtämään. "Eikö sinun päätäsi tarvitse käsitellä?"

Ginny pysähtyi hetkeksi ja nielaisi, ennen kuin vastasi kevyesti: "Harry hoitaa sen, kun tulee töistä." 


A/N: Kuinka monen muun täytyi ravata omaa päänahkaansa tätä lukiessaan? Ollut meinaan vähä tuskallista kirjoittaa ja lukea tätä lukua, kohta varmaan päänahka verillä. 🤣

[Hilbert]

Hei! Täytyy tunnustaa nyt heti alkuun, että olen "lukenut" tätä moderaattorina, en tän ansaitsemalla huolella:< nyt ei vaan riitä keskittyminen kunnolla. Silti halusin jättää kommenttia, koska Luku 15: Sauvan alistaminen kosketti mua tälleen puolivillaisella lukemisellakin.

En tiedä, onko tuo rituaali sun kehittämäsi vai jostain muualta, mutta istuu aivan upeasti Potter-maailmaan. Mut suuremman vaikutuksen vielä muhun teki kykysi käsitellä julmuuden, vihan ja anteeksiannon teemoja. Isojen teemojen ympärillä tässä on paljon suloista arkea, joka toimii maadottajana ja tasapainottaa kertomusta. " Anteeksianto ei merkinnyt unohtamista – vain sitä, ettei hän enää antaisi menneen määrittää tätä hetkeä ja tulevaisuutta." ei oo ensimmäinen kerta, kun oon kohdannut tuon tapaisen ajatuksen, mutta pidän siitä tässä yhteydessä(kin) kovin. Jotenkin omalla traumataustallani tän lukemisessa oli jotain puhdistavaa.

Toivon muidenkin löytävän tämän tarinan pariin! Kiitos, kun kirjoitat ja anteeksi sekalainen ja kunnolla paneutumaton kommenttini!

[Yacila]

Hilbert: Wuhuu, ensimmäinen kommentti! 🎉 Kiitos! ❤ Ihana kuulla, että luku kosketti. Tämä koko ficin kirjoittaminen on ollu ihan omaa terapiaansa täällä sairasloman kuluksi, niin hienoa, jos kolahtaa jollekin muullekin. Kyllä rituaali on ihan tätä ficciä varten keksitty. Ajattelin, että Draco vanhan aristokraattisen velhosuvun vesana voisi hyvin tietää jotain sellaista. (Ei sillä, että Malfoyt varmaan koskaan olisivat keneltäkään anteeksi pyytäneet. 🤭) Mulle on anteeksi annon käsitteleminen teemana ollut aina jotenkin tosi tärkeää. Ja oma oivallus on ollut se, että ei anteeksi antaminen ole niinkään toista varten, vaan sitä varten, että voi itse päästää irti menneestä, eikä tarvitse enää kantaa sen taakkaa mukanaan. ❤ Oon kyllä ihan hämmentyneenä seurannut noiden lukukertojen määrän kasvua huimaa vauhtia. Että vaikka kommentit tuntuvat kiven alla olevankin, niin ilmeisesti lukijat ei. 😁 Kiitos vielä kommentista. ❤

***


Luku 17: Pince

Harry harppoi ripein askelin pitkin taikaministeriön käytäviä. Hän tunsi, kuinka päivän kiireet painoivat hartioita, mutta ei ollut aikaa pysähtyä hengähtämään. Lounastauko oli alkanut ja hänen oli löydettävä Draco nopeasti.

Ministeriön pääaula avautui hänen edessään loistokkaana ja vilkkaana. Ihmisvilinän toisella puolella Harryn katse osui hahmoon, joka istui seinän vieressä olevalla penkillä pää painuksissa aivan, kuin ei haluaisi kiinnittää kenenkään huomiota itseensä.

Draco ei ollut huomannut hänen tuloaan. Tämän asentonsa oli lyyhistynyt, hartiat kyyryssä kuin hän olisi yrittänyt kutistua mahdollisimman pieneksi. Hiukset valuivat kasvoille, eikä hän näyttänyt reagoivan ympäröivään vilinään.

"Hyvä, että olet jo täällä”, Harry tervehti, pysähtyen Dracon eteen. Draco nosti päätään vain hieman, mutta nousi sitten ääneti ylös. Harry nyökkäsi ja viittasi miestä mukaansa. "Tule. Mennään hoitamaan paperiasiat."

He lähtivät kulkemaan pitkin käytävää kohti Varanto- ja Oikeutusosastoa, jossa taikayhteisön omaisuusasioita käsiteltiin. Matkalla Harry vilkaisi Dracoa sivusilmällä.

"Miten aamu sujui?" Harry kysyi rikkoakseen hiljaisuuden.

Draco päästi lyhyen, kuivakan naurahduksen. "Ginny leikkasi hiukseni ja löysi täitä päästäni."

Harry pysähtyi hetkeksi kesken askeleen, mutta jatkoi sitten matkaansa. "Täitä?" hän toisti epäuskoisena. Harry vilkaisi Dracon hiuksia, mutta ei juuri nähnyt muutosta, jos hiuksia tosiaan oli leikattu.

"Kyllä. Meiltä kului koko aamupäivä hiusten ja kaiken muun mahdollisen saastuneen puhdistamiseen”, Draco mutisi ja veti kätensä hiuksiinsa, aivan kuin olisi halunnut varmistaa, että ne olivat nyt puhtaat. "Ginny ilmoitti Hermionelle. Pyysi häntä pitämään asian Ronilta salassa."

”Se on varmasti parasta. Onneksi Ginny tietää, mitä tekee.”

Draco ei vastannut heti, mutta hänen äänestään kuulsi läpi jokin tunne, kun hän viimein sanoi: "Hän hoiti tilanteen… tyynesti. En olisi itse osannut."

Harry hymähti ja vilkaisi taas vierellään kävelevää Dracoa. "Taisit vain nauttia saamastasi huomiosta", Harry sanoi yrittäen kohottaa Dracon mielialaa.

Draco ei vastannut heti, mutta Harry ehti huomata hämmentyneen ilmeen miehen kasvoilla.

”Kun tänä aamuna heräsin, en kyllä arvannut päätyväni suihkuun vaimosi kanssa”, Draco mutisi ja lehahti samassa punaiseksi kasvoiltaan. Harry laittoi asian kiinnostuneena merkille. ”Tarkoitan... tai siis... Ginny puhdisti hiukseni sillä taialla”, Draco yritti selittää hämääntyneenä.

Miehen sanat saivat Harryn naurahtamaan. ”En minä välitä, millaisia ajatuksia likainen mielikuvituksesi sinulle syöttää”, Harry totesi vinosti hymyillen. ”Kunhan pidät sormesi ja silmäsi kurissa.”

”En minä aikonut –” Draco aloitti, mutta kääntyikin katsahtamaan Harrya. ”Sinä et vaikuta yhtään mustasukkaiselta. Oletko niin varma Ginnnystä?” hän ihmetteli.

”En minä omista Ginnyä”, Harry vastasi pehmeästi. ”Hän tekee, niin kuin parhaakseen katsoo. Luotan siihen, että hän tietää, mitä tekee. Mutta –”, Harry jatkoi äänensävyllä, joka oli äkkiä täynnä auktoriteettia. ”Minun tehtäväni on taata, ettei hän joudu kodissaan sietämään kenenkään epätoivottua huomiota.” Harryn äänessä oli selvä varoitus Dracolle.

Draco nyökkäsi jalkoihinsa katsoen, kun he kävelivät portaita ylöspäin. ”Ei sinun tarvitse minusta huolissasi olla. Vaikka Ginny on kaunis nainen, en vaarantaisi apuanne tekemällä... mitään.”

”Hyvä”, Harry sanoi ja hänen ääneensä oli jälleen palannut keskusteleva sävy. ”Varanto- ja oikeutusosastoa on heti noiden ovien takana. Sovin sinulle tapaamisen, joten emme toivottavasti joudu odottamaan kovin kauan.”

Harry vetäisi painavan oven auki ja he saapuivat uuteen käytävään, jonka alkupäässä oli pieni odotustila. He istuivat odottamaan vieretysten puiselle penkille.

”Harry”, Draco sanoi varovasti. ”Miksi sinä luotat minuun? Ginnyn ja lasten kanssa, tarkoitan. Otit minut mukaan perheesi touhuihin heti torstaina, kun tulin teille, ja jo perjantaina jätit minut heidän kanssaan yksin, kun lähdit töihin.”

”Eikö minun sitten pitäisi luottaa sinuun?” Harry kysyi.

”En minä sillä. Meillä vain on niin pitkä yhteinen historia, että...”

”Minä päätin antaa sinulle uuden mahdollisuuden, eikä se ole mikään mahdollisuus, jos vain koko ajan odotan sinun toimivan kuten ennenkin ja varaudun itse siihen kaikin tavoin. Minä ja Ginny olimme molemmat sitä mieltä, että et vaikuttanut luovan uhkaa perheellemme, joten ei ollut mitään mieltä alkaa keksiä sellaista.”

Samassa ovi käytävällä aukesi ja käytävälle astui keski-ikäinen mies tummanharmaassa virkakaavussa. ”Malfoy”, hän kutsui sävyttömällä äänellä.

Harry ja Draco nousivat ja kävelivät virkailija luokse. Tämä kätteli miehet ja esitteli itsensä Augustus Pinceksi. Harry ja Draco esittelivät itsensä myös ja Harry huomasi innostuksen pilkahduksen Pincen silmissä tämän kuullessa hänen nimensä. Sitten virkailija kehotti heitä astumaan peremmälle ja viittasi tuoleja, jotka oli aseteltu kirjoituspöydän eteen. Toimisto oli pieni, mutta asiallisen järjestelmällinen. Kirjahyllyt seisoivat moitteettoman suorina ja pergamenttiniput oli aseteltu pinoihin, joista yksikään ei ollut vinossa. Ilma tuoksui kevyesti musteelta ja vanhalta paperilta.

”Mitä asianne koskee?” Pince kysyi istuttuaan omalle tuolilleen. Ilme hänen kasvoillaan kuvasti muodollista ystävällisyyttä. Harry oli kuullut pariinkin otteeseen ministeriön työntekijöille järjestetyn luennon muodollisen ystävällisyyden tärkeydestä asiakastilanteissa. Pince näytti ottaneen opit sydämen asiakseen.

Draco selvitti kurkkuaan. "Haluan vaatia Malfoyn suvun omaisuuteen liittyvien asioiden käsittelyä loppuun ja omaisuuden vapauttamista ministeriön hallinnasta."

”Aivan, aivan. Ja millaisesta tapauksesta on kyse?” Pince tiedusteli ja alkoi tehdä muistiinpanoja pergamentille.

Draco vaikutti hämmentyneeltä kysymyksestä ja vilkaisi Harrya kuin apua pyytäen.

”Malfoyn suvun omaisuus takavarikoitiin sodan loppupuolella”, Harry vastasi. ”Kaikki suvun jäsenet tuomittiin Azkabaniin ja takavarikkoa ei milloinkaan vain käsitelty loppuun. Suvun päämies, Lucius Malfoy, samoin kuin hänen vaimonsa, Narcissa Malfoy, kuolivat Azkabanissa. Heidän ainoa poikansa Draco Malfoy”, Harry viittasi Dracoa vierellään, ”vaatii nyt omaisuuden palauttamista suvun haltuun perintöjärjestyksen mukaan.”

"Juuri niin", Draco vahvisti. Hän ei katsonut virkailijaa silmiin, vaan piti katseensa kiinni pöydän pinnassa.

”Vai sodan aikainen tapaus”, Pince päivitteli. ”Niitä ei enää paljoa tulekaan. No, käsittelyn avaaminen maksaa viisitoista kaljuunaa. Lisäkustannuksia voi tulla, mutta niistä lähetetään lasku prosessin päätyttyä."

Draco ei liikahtanut.

”Maksetaanko se nyt heti?” Harry kysyi kaivaen kukkaroaan esiin.

Harry vilkaisi Dracoa ja näki, kuinka tämän sormensa puristuivat nyrkkiin sylissä. Mies näytti olevan jälleen häpeissään siitä, että joutui turvautumaan Harryn apuun raha-asioissa.

”Kyllä, käsittelymaksu maksetaan nyt”, Pince vastasi ottaen esille kassalippaan.

Harry laski pöydälle viisitoista kaljuunaa. Hän kuuli, kuinka Draco veti terävästi henkeä. Pince ojensi kuitin Dracolle ja kirjasi maksun ylös ennen kuin nosti katseensa Harryyn.

"Kuinka kauan käsittely vie?" Harry kysyi.

Pince kohautti olkapäitään. "Tarkkaa aikaa on mahdotonta sanoa. Jos tapaus on suoraviivainen, kolme viikkoa yleensä riittää. Joskus pyörät pyörähtävät nopeamminkin, mutta viivästyksiinkin on hyvä varautua, jos jotain epäselvyyksiä nousee. Voitte palata käytävälle odottamaan, niin alaiseni kutsuu teidät kohta sisään. Voitte hänen kanssaan täyttää tarvittavat paperit ja kertoa kaikki lisätiedot, jotka voivat auttaa tapauksen käsittelyssä."

Harry nousi seisomaan ja nyökkäsi. "Hyvä on. Kiitos avustanne."

Draco seurasi hetken myöhässä: "Kiitos."

Paperiasioihin kului loput Harryn lounastauosta. Kun he lopulta poistuivat Varanto- ja oikeutusosastolta, Draco käveli Harryn vierellä hiljaa, kädet taskuissa ja ilme sulkeutuneena. Heidän askeleensa kaikuivat kivisillä käytävillä, kun he etenivät kohti ministeriön pääaulaa.

"Onko teillä kotona vielä paljon puhdistettavaa?" Harry kysyi, rikkoen hiljaisuuden.

"Saimme Ginnyn kanssa suurimman osan tehtyä ennen kuin lähdin tänne. Luultavasti hän on saanut loputkin jo hoidettua." Hetken kuluttua hän lisäsi mietteliäisyyttä äänessään: "Ginny pyysi minua käymään puolestaan Viistokujalla hakemassa täilientä. Hän antoi minulle rahaa ja luotti, että käytän ne oikein.”

Harry vilkaisi häntä sivusilmällä. "Yllättikö se sinua?"

Draco nyökkäsi hitaasti. "Kukaan ei ole koskaan luottanut minulle sellaista tehtävää. Tai rahaa, joka ei olisi omaan käyttööni." Hän vaikeni hetkeksi. "En ole koskaan hoitanut tällaisia... normaaleja aikuisten asioita itse. Se tuntuu oudolta."

Harry hymähti. "Se on vain ostoksilla käyntiä, Draco. Kyllä sinä siitä selviät."

Draco ei vastannut, mutta hänen ilmeensä oli pohtiva. Lopulta he saapuivat pääaulaan, missä ihmiset liikkuivat kiireisinä. Takaseinällä rivissä olevat takat syöksivät vihreitä lieskoja, kun noidat ja velhot katosivat ja ilmestyivät niihin.

Harry pysähtyi takan eteen ja katsoi Dracoa. "Nähdään illalla."

Draco epäröi hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Nähdään illalla. Ja kiitos taas tästäkin”, hän huokaisi.

Harry nyökkäsi ja hutaisi kädellään. Asioiden hoitaminen itsensä ja muiden puolesta ministeriön eri osastoilla oli hänelle niin jokapäiväistä, ettei tapaaminen Pincen kanssa tuntunut juuri edes palveluksen tekemiseltä.

Draco astui takkaan ja sanoi: "Vuotava noidankattila." Vihreät liekit leimahtivat ja hän oli poissa.

Harry seisoi hetken paikallaan katsellen takkaa. Oli selvää, että Ginny ja lapset olivat jo jonkinlaisella tavalla ottaneet Dracon osaksi arkeaan. Kaikki tuntui sujuvan tilanteeseen nähden hyvin, mutta miten kauan se kestäisi? Kuinka paljon Draco voisi todella rakentaa uutta elämää, kun menneisyyden haamut tuntuivat pitävän tämän kahleissaan, vaikka tuomio Azkabanissa oli jo kärsitty.

Harry hieraisi otsaansa ja kääntyi lopulta takaisin kohti auroriosastoa. Edessä olisi vielä pitkä työpäivä.

[Yacila]

A/N: Vähän eksistentiaalista pohdintaa päiväänne. 

***


Luku 18: Puhdistettu, vaan ei puhdas

Olohuoneessa tuoksui oudolta, Harry huomasi istuessaan nojatuolissa teekuppi kädessään. Ei epämiellyttävältä, mutta ei aivan kodikkaaltakaan – ilman täytti raikas, hieman saippuainen tuoksu, jossa erottui ripaus kosteaa kangasta ja syväpuhdistuksen jättämää steriiliyttä. Hän veti syvään henkeä ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Kaikki näytti huolellisesti järjestellyltä. Sohvalla viltit oli taiteltu tarkasti, matot tuuletettu ja lattiat kiiltelivät puhtauttaan.

"Onkohan tämä oikeasti meidän kotimme?" Harry kysyi kohottaen kulmiaan Ginnylle, joka istui jalat vetäistynä alleen nojatuolissa muki kädessään.

Ginny hymähti ja pyöräytti silmiään. "En minä nyt niin huonoa siivoa täällä tapaa pitää, vaikka en rätin kanssa joka paikkaa päivittäin hinkkaakaan.”

”Sinä pidät kodistamme aivan täydellistä huolta. Mutta tänään täällä tuntuu melkein kuin... sairaalalta. Kaikki on liian puhdasta.”

”Täällä käytiin tänään suursota täitä vastaan. Sillä on jälkensä. Kun meidän kerran piti kerätä kaikki kankaat puhdistettaviksi, niin ajattelin, että melkein samalla vaivalla voisimme siivota koko talon. Onneksi Draco oli apuna. Yksin lasten kanssa siitä ei olisi kyllä tullut mitään."

Draco, joka istui sohvalla hieman syrjemmällä, suoristi selkänsä ja käänsi katseensa teekuppiinsa. "Anteeksi, että aiheutin sellaisen vaivan."

"Ei se ollut sinun syytäsi”, Harry vastasi. Hän puhalsi teehensä varovasti. "Täitä voi saada kuka tahansa. Edelliskerrastakin on valitettavasti vain puoli vuotta. Meidän lapsillamme on ystäviä, ystävien kodeissa on muita lapsia ja jopa taikamaailmassa täit ovat aika pirullisia hävitettäviä. Ei tällaisia kannata jäädä murehtimaan."

Draco nosti katseensa. Hänen ilmeensä oli melkein sulkeutunut, mutta Harry tunnisti sen – pelon, joka väreili hänen silmiensä takana. Pelon siitä, että jonakin päivänä Potterit ymmärtäisivät tehneensä virheen. Että he kyllästyisivät ja heittäisivät hänet menemään, koska hän ei ollut koskaan ansainnut toista mahdollisuutta.

Draco pudisti päätään hiljaa ja laski kupin varovasti pöydälle. "Ei kyse ole vain täistä. Ei vain tästä yhdestä asiasta. En ymmärrä, miten te voitte yhä sietää minua täällä. Olen... saastainen. Olen elänyt missä milloinkin. Likaisilla patjoilla. Kaduilla. Vuosikausia Azkabanissa, missä hygienia on lähinnä huono vitsi. Ennen sitä tehnyt kaikkeni vaikeuttaakseni elämiänne. Sitten tänne tullessani tuon mukanani täitä ja ongelmia ystävienne kanssa ja mitä kaikkea. Minä en kuulu tällaiseen paikkaan. En ansaitse tätä."

"Jos me olisimme halunneet sinut pois, olisit jo poissa”, Harry totesi yksinkertaisesti. ”Minä olisin jättänyt palauttamatta taikasauvasi eilen.”

”Minä en uskonut, että palauttaisit sen”, Draco sanoi hiljaa.

Ginny katsoi heitä molempia vuorotellen ja laski sitten mukinsa alas. "Haluatteko, että minä lähden? Että saatte puhua kahdestaan?"

Draco poimi kuppinsa taas käteensä. ”Voit sinä jäädä. Ei se ole mitään salaista.”

Ginny vilkaisi myös Harrya, joka nyökkäsi.

Ginny etsi itselleen paremman asennon nojatuolissa. Draco pyöritteli teekuppiaan käsissään. Hän hengitti syvään, kuin keräten rohkeutta.

"Miksi sinä teit sen?" Harry kysyi suoraan. "Miksi se rituaali?"

"Se… se oli ainoa tapa, jonka keksin", Draco sanoi hiljaa. "Ainoa tapa näyttää, että tarkoitan sitä. Että… että en vain sano anteeksi, vaan todella… kannan vastuun."

Ginny nojautui eteenpäin. ”Mikä rituaali se oli?” hän kysyi.

”Sauvan alistaminen”, Draco vastasi.

Ginny ei vaikuttanut tietävän, mitä se merkitsi. ”Draco luovutti minulle anteeksipyyntönsä merkkinä taikasauvansa ja sain antaa sen hänelle takaisin vain, jos hyväksyn hänen anteeksipyyntönsä. Ja hän tunnusti kaikki minulle tekemänsä asiat ja tekemällä sen, hän otti minulta kaiken sen fyysisen ja henkisen kivun itselleen, mitä oli minulle aiheuttanut. Vain anteeksianto vapautti hänet siitä”, Harry selitti hiljaa katsoen koko ajan suoraan Dracoa silmiin.

Ginnyn kasvoilla oli sekoitus myötätuntoa ja huolta. "Draco, sellainen ei olisi kevyt asia kenellekään, mutta sinä et ole edes täysin kunnossa. Miten oikein kestit sen?”

”En minä kestänytkään”, Draco naurahti pilkallisesti. ”Minä pyörryin. Miksi sinä annoit anteeksi?” Draco kysyi kääntyen taas kohtaamaan Harryn. ”Olit vapaa aiheuttamastani tuskasta ja minä sain maksaa siitä, mitä olin tehnyt.”

”En halua vähätellä menneisyyden tekojasi”, Harry vastasi. ”Mutta harva on maksanut yhtä kovaa hintaa kuin sinä. Kun otit minulta pois kantamani vihan, saatoin vihdoin nähdä sen selvästi. Miksi minun pitäisi rangaista sinua vielä lisää? Et selvästi usko ansaitsevasi anteeksiantoani. Mitä oikein ajattelit, että rituaalista sitten seuraisi?"

Draco hymähti, mutta se oli ontto, melkein ivallinen ääni. "En ehtinyt ajatella... Tai ehkä ajattelin, että se olisi jotenkin helpottanut. Että jos kärsisin tarpeeksi, niin se olisi jossain vaiheessa riittänyt."

Harryn sisällä liikahti jokin epämiellyttävä. Hän ei ollut aikaisemmin antanut itselleen aikaa miettiä, miten syvällä Dracon epätoivo todella oli. Mutta nyt, kun hän kuuli tämän sanat…

"Draco, ei se toimi niin”, Harry sanoi matalasti. "Kärsimys ei ole valuuttaa, jolla voit ostaa sovituksen."

Draco hieroi ohimoitaan ja huokaisi raskaasti. "Se on ainoa valuutta, jonka tunnen."

Ginny risti käsivartensa. "Ei kärsimällä voi löytää rauhaa sisältään. Sinä voit oppia toisen tavan."

Draco naurahti kuivasti. "Niinkö? Mikähän se sellainen on?"

Harry vilkaisi Ginnyä ja katsoi sitten takaisin Dracoon. "Se, että valitset uskoa, ettet ole enää se ihminen, joka silloin olit. Etkä myöskään se ihminen, jollaiseksi Azkaban sinut teki. Sinä olet nyt tässä. Sinä valitset joka päivä, kuka sinä olet."

Draco katsoi häntä pitkään. Hänen ilmeessään oli jotakin uutta – ei epäluuloa, ei katkeruutta, vaan jotakin hauraampaa.

"Minä en tiedä, kuka minä olen", Draco kuiskasi lopulta. "En ole tiennyt aikoihin."

Harry nyökkäsi hitaasti. Hän ymmärsi. Ehkä paremmin kuin Draco arvasi.

Ginny hymyili lempeästi. "Sehän tarkoittaa, että voit olla kuka tahansa. Että voit päättää itse."

Draco ei vastannut. Hän vain istui siinä tuijottaen teetä kupissaan. Harry kuitenkin näki, miten hänen hengityksensä rauhoittui. Miten hänen olkapäänsä laskeutuivat aavistuksen verran.

Harry saattoi suorastaan nähdä, miten Draco antoi ajatuksen upota sisäänsä. Ehkä ensi kertaa pitkään aikaan tämä todella harkitsi mahdollisuutta, ettei hänen tarvitsisi olla se mies, jonka varjo seurasi häntä kaikkialle. Harry näki siinä muutoksen alun.

[Yacila]

Luku 19: Suunnitelmia

Lounaspöytä oli normaaliin tapaan täynnä elämää. Lily sohi haarukallaan ilmaa, James selitti innoissaan, kuinka oli nähnyt pihalla oravan ja Albus yritti epätoivoisesti kaataa itselleen mehua täydestä mehupullosta, mieluiten ilman apua. Ginny ohjasi pullon suun parempaan kohtaan, ennen kuin mehu ehti valua pöydälle.

"Kaadetaan yhdessä, Albus. Ei tarvitse kiirehtiä."

Draco istui heidän seurassaan, kuten oli tehnyt päivittäin saapumisestaan lähtien. Aluksi hän oli ollut varautunut ja vältellyt turhaa puhetta, mutta nyt hänen olemuksessaan oli jotain rennompaa. Hän otti osaa keskusteluun, joskin säästeliäästi, ja välillä jopa hymyili aidosti.

"Draco, mitä oravat syövät?" James kysyi yllättäen ja tökki perunoitaan haarukalla.

Draco kohotti kulmiaan. "Pähkinöitä ja siemeniä, luulisin."

"Syövätkö ne leipää?" James jatkoi uteliaana.

"Luultavasti, jos joku niille antaa sellaista", Draco vastasi ja vilkaisi Ginnyä kuin varmistaakseen, oliko hänen vastauksensa riittävä. Ginny hymyili kannustavasti.

"Entä jos niille antaa suklaakakkua?" Albus kysyi suu täynnä perunaa.

Draco naurahti hiljaa ja pudisti päätään. "Luulen, että se ei ole niille kovin hyväksi."

"Ei se ole meillekään, mutta silti saamme joskus!" Albus huomautti nokkelasti.

Ginny hymähti. "Aivan, mutta meidän vatsamme ovat sentään vähän vahvempia kuin oravien."

Lapset palasivat ruokailuunsa ja pöydässä vallitsi hetken rauhallinen, mukava hiljaisuus. Ginny vilkaisi Dracoa ja kysyi sitten kevyesti: "Jännittääkö tapaaminen?"

Draco pysähtyi hetkeksi ja laski haarukkansa lautaselle. "Ehkä vähän. Mutta en usko, että asiaa on vielä saatu käsiteltyä. Virkailija mainitsi kolmesta viikosta ja nyt on kulunut vasta yksi. Luulen, että he tarvitsevat vielä jotain lisätietoja."

Ginny nyökkäsi ja siemaisi kurpitsamehuaan. Hän oli huomannut, miten Draco oli muuttunut viikon aikana. Muutos oli lähtenyt maanantai-illan keskustelusta ja vähitellen mies oli alkanut osallistua enemmän. Hän ei enää vetäytynyt pois tilanteista ensi tilaisuuden tullen tai pyydellyt jokaista tekoaan anteeksi. Hän ei ollut vieläkään täysin rento, mutta Ginny ja Harry olivat yhtä mieltä siitä, että hänen seurassaan oli nyt helpompi olla. Dracon painajaiset olivat jatkuneet satunnaisesti, mutta ei onneksi joka yö.

Viikko oli kulunut rauhallisissa merkeissä. Arkiset asiat olivat pitäneet kaikki kiireisinä. Täikäsittelyt oli uusittu kahdesti varmuuden vuoksi. Täitä ei ollut onneksi näkynyt enää edellisen maanantain suuroperaation jälkeen, mikä oli ollut Ginnylle suuri helpotus. Tosin hän oli tarkistanut Dracon hiukset useampana päivänä viikon aikana.

Perjantaina pöllö oli tuonut Dracolle kirjeen, jossa hänet kutsuttiin ministeriöön maanantaina puoli kolmelta kuulemaan, miten hänen vaatimuksensa Malfoyn suvun omaisuuden palauttamisesta oli edennyt. Ginny oli huomannut, kuinka Draco oli silmäillyt kirjettä pitkään sanomatta mitään. Hän ei ollut näyttänyt järin innostuneelta, muttei myöskään kauhistuneelta. Se oli edistystä sekin.

Ginny nojautui poimimaan lattialta Lilyn pudottaman haarukan ja ojensi sen tytölle. "Tuleeko Harry mukaasi tapaamiseen?" hän kysyi Dracolta.

"Hän sanoi yrittävänsä. Toivon, että pääsee. Viimeksi menin ihan lukkoon eikä minusta ollut juurikaan hyötyä. Mutta uskon pärjääväni, vaikka hän ei pääsisikään."

Ginny nyökkäsi hyväksyvästi. Oli helpottavaa nähdä Dracon suhtautuvan asioihin aiempaa rauhallisemmin. Mies tuntui alkaneen hyväksyä sen, että kaikki ei kaadu hänen niskaansa yhdestä virheestä – että hänellä oli oikeasti mahdollisuus rakentaa elämäänsä uuteen suuntaan. Ja se, jos mikä, oli suuri askel eteenpäin.

"Harry asioi ministeriössä jatkuvasti työnsä puolesta. Ei se varmasti ole kenellekään helppoa, jos ei ole siellä tottunut käymään." Ginny nosteli lautaselleen ruokaa ja jatkoi sitten kevyemmällä äänellä: "Oletko miettinyt, mitä aiot tehdä tulevaisuudessa? Tarkoitan, aiotko opiskella jotain, hakea töitä vai mitä sinulla on mielessäsi?"

Draco nosti katseensa ja nielaisi ruuan suustaan. "Olen miettinyt..." hän aloitti, mutta epäröi hetken. "Oikeastaan, haluaisin opiskella taikajuomia. En mitään perusasioita, vaan edistyneempiä juttuja. Ehkä parantavia liemiä ja juomia. Taikajuomat oli ainoa asia, jossa olin koulussa oikeasti hyvä. Ja... haluaisin tehdä jotain merkityksellistä."

Ginny kallisti päätään ja hymyili. "Se kuulostaa todella hyvältä suunnitelmalta. Sinähän olit professori Kalkaroksen suosikkioppilas. Olen varma, että sinusta tulisi loistava taikajuoma-asiantuntija."

Draco kohotti kulmiaan ja hymähti kuivasti. "Sillä ei tainnut olla paljonkaan tekemistä sen kanssa, mitä osasin, vai mitä luulet?"

Ginny naurahti ja laski kätensä rennosti pöydälle. "Oletko jo tutkinut, miten voisit lähteä etenemään? Onko olemassa jokin koulutusohjelma tai mestari, jonka opissa voisit työskennellä?"

Draco pudisti päätään. "En vielä. Ajattelin kysellä asiaa, kunhan saan ensin selville, saanko sukuni omaisuuden takaisin. Siitä riippuu aika paljon." Hän katsahti Ginnyä epävarmana, ikään kuin odottaen tuomiota suunnitelmalleen.

Ginny hymyili rohkaisevasti. "Kuulostaa hyvältä. Sinulla on selvä ajatus siitä, mitä haluat, ja se on jo iso askel. Kaikki muu järjestyy kyllä."

Draco katseli hetken häntä ja nyökkäsi sitten hitaasti. "Toivotaan niin."

Ginny näki, kuinka Dracon katseessa välähti hetkeksi jotakin pehmeämpää, jopa kiitollisuutta. Mies ei sanonut enempää, mutta Ginny tiesi, että hänen sanansa oli kuultu. Eteenpäin katsominen ei ollut Dracolle mikään itsestäänselvyys.