Nimi: Hetki ja maailma on meidän
Kirjoittaja: Ooka
Beta: Omien silmien ja kirjoitusohjelman lisäksi ystävä auttoi<3
Genre: Alfa/Beta/Omega-AU, slash, toteutumaton seksuaalinen jännite, draama
Ikäraja: K11
Fandom: Original
Paritus: Caleb/Jamie, mainittu Jamie/Roan
Varoitukset: Veri ja A/B/O-genreen liittyvä pureminen
Luvut: Oneshot
Yhteenveto: Kaksi järkähtämätöntä voimaa kohtaavat toisensa, kumpi antaa periksi?
Tekijänoikeudet: Teksti, idea ja hahmot ovat omiani. En tee tällä rahaa. Lainaus "Jos tuijotat tyhjyyteen, tyhjyys tuijottaa sinuun takaisin." kuuluu Friedrich Nietzschelle.
A/N: Teksti osallistuu
A/B/O-haasteen kakkoskierrokselle. Tälläkin erää leikittelin asetelman kanssa ja käytin haastetta keinona tutustua isomman projektin hahmoihin pienessä erässä. Tekstin vahvana inspamusiikkina toimi Dynaztyn
Call of the night, jota tuli kuunneltua loopilla kirjoitusprosessin aikana.
♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦
Hetki ja maailma on meidänHe hengittivät toisiaan ja etsivät reittiä toistensa sieluihin. Aggressio roikkui raskaana heidän välillään, eikä välittänyt kaikkea rummuttavasta rankkasateesta. Taivas pauhasi heidän yllään raivokkaan areenayleisön tavoin. Tumma taivaankansi välkkyi valkoisena ja vuorien väliin jäävät solat ja laaksot toistivat jylinää loppumattomana kaikuna.
Syke pauhasi Jamien korvissa hänen vetäessä henkeä. Keho vapisi rasituksesta, eikä mieli tuntunut enää lainkaan niin terävältä kuin olisi pitänyt. Calebin läsnäolo oli painava ja kutitteli epämiellyttävästi hänen tajuntansa reunoja. Vanhempi mies oli koko ajan läsnä ja peto kiersi saalistaan etsiessään tilaisuutta yliotteelle. Pienikin virhe ja peto hyökkäisi. Pienikin virhe ja peto sulkisi leukansa hänen kaulansa ympärille – ja irrottaisi hänet tästä elämästä. Nopeasti ja siististi kuten kaikki muutkin pedon tielle jääneet saaliit.
Jamie kakoi hengitysteitään avoimemmiksi ja etsi kultareunaisena hohtavia silmiä, jotka olivat toisinto heidän yläpuolellaan raivoavasta myrskystä. Salaman välähdys osui kohteeseen ja Jamien oli hetkeksi pysähdyttävä kokonaan. Kaikesta huolimatta Calebissa oli irvokasta kauneutta vanhemman miehen pyyhkäistessä verisen suupielensä puhtaaksi.
Hänen verestään, Jamie ajatteli ja jatkoi olkapään vamman painamista. Muutama sentti ja hän olisi hävinnyt. Muutama sentti ja hän olisi joutunut taipumaan vasten tahtoaan.
“Luovuta”, Caleb käski ja tönäisi Jamieta rintaan. Caleb kohosi hänen yläpuolellaan horjumattomana vuorena.
Jamie hoiperteli muutaman askeleen liukkaassa mudassa, mutta ei antanut periksi tai rikkonut katsekontaktia. Hän liukui pysähdyksiin ja irvisti paljastaessaan omat, terävöityneet kulmahampaansa. Caleb väläytti omiaan ja toisen rinnasta kumpuava murina oli kaukana inhimillisyydestä. Jamie värähti ja pelon sijasta toivotti haasteen tervetulleeksi.
“En tänään”, Jamie sanoi ja hymyili toispuoleisesti Calebin ärsyyntymiselle. Pedon sieraimet värähtivät ja silmät pyörähtivät päässä.
Et voi voittaa, et tänään, se tuntui sanovan.
Sehän nähdään, Jamie puolestaan vastasi kohottamalla leukaansa itsevarmasti.
He kiersivät toisiaan näkymättömässä ringissä, joka oli muodostunut heidän ympärilleen, ja kutistunut päivä päivältä. Caleb aisti Jamiesta hohkaavan lämmön ja päättäväisyyden. Nuoremman silmät hohtivat syvän kultaisina ja vaikka Jamie ei ollut fyysisesti kookas, hän kykeni ymmärtämään miksi toinen oli siellä missä oli. Toisen läsnäolo oli kookas ja vaikuttava valheellisessa leppoisuudessaan. Kaltaisensa kyllä tunnisti ja Jamie oli peto siinä missä hänkin. Ja pedot halusivat selvitä hengissä keinoja kaihtamatta.
Syvältä Calebin rintakehästä kumpusi murinaa heidän ollessa jälleen lähellä toisiaan. Caleb ei voinut välttää hengittämästä Jamieta, eikä Jamie häntä. He sekoittuivat toisiinsa huumaavaksi yhdistelmäksi, johon oli mahdotonta olla jäämättä koukkuun. Voimaa ja karkeaa maskuliinisuutta, jossa oli heidän omia vivahteitaan. Maan tuoksu kesäisen sateen jälkeen, ja lähestyvän talven kirpakkuus ja kylmyys. Caleb veti aiempaa syvempään henkeä ja huomasi Jamien pupillien laajentuvan. Mustuus levisi mustepisaran tavoin ja hautasi muun alleen. Veren tuttu haju kiihdytti heitä molempia, ja molemmat tiesivät mitä yhdistelmä olisi voinut toisenlaisessa tilanteessa merkitä.
Aggression lisäksi heidän välillään leijui jotain muutakin. Jotain molemminpuolista. Caleb tuijotti syvälle mustuuteen ja tunnisti halun. Lihakset jännittyivät ja olemus virittyi. Raaka tarve ottaa ja omistaa oli kirjoitettu heihin molempiin, mutta heidän ei ollut koskaan tarkoitus kohdistaa sitä toisiinsa. Ajatus pyöri ohimenevästi Calebin mielessä, kunnes hän antoi periksi. Hän ei ollut ennenkään perääntynyt, jos halusi jotain tai jonkun. Hänelle tunne oli tuttu, eikä hän epäillyt, etteikö tunne olisi ollut myös Jamielle tuttu. Olihan hän nähnyt, miten Jamie katsoi ja koski Roania. Häntä kohtaan Jamie ei kuitenkaan tuntenut ripaustakaan hellyyttä tai mitään muutakaan pehmeäksi luokiteltavaa. Hänet Jamie halusi tavalla tai toisella kontrolliin. Tässäkin asiassa tunne oli molemminpuolinen.
Jamie nojaili hänen tajuntansa ovenkarmiin ja odotti kärsivällisesti lupaa astua peremmälle. Nuorempi ei puskisi sisään väkisin ja Caleb rähähti muistolle.
Haluan sinun pyytävän sitä itse. Jamie oli kärsivällinen ja ovela toisin kuin hän. Hän odotti hetkeä murtautua sisään väkivalloin ja suorittaa ryöstöretkensä.
Hän halusi Jamien itselleen. Ajatus sai Calebin kavahtamaan ja ymmärtämään, ettei hän saisi toista, jos ei antaisi ensin itseään. Jamie oli tässä asiassa häntä suurempi ja vahvempi.
Jamie kohotti toista kulmaansa havaitessaan Calebin nojautuvan aavistuksen kauemmas hänestä. Hän huomasi nojautuvansa perässä vasta, kun liike oli jo alkanut.
Hän tuijotti laajenneita pupilleja ja himmenevää kultareunusta myrskynharmaiden silmien ympärillä. Salaman välkkeessä harmaus muistutti hopeaa, eikä Jamie ollut pitkään aikaan nähnyt mitään yhtä kaunista.
Hän otti askeleen eteenpäin ja astui Calebin omaan tilaan kokeillen. Molemmat miehet henkäisivät ja tiesivät kyseessä olevan viimeinen tanssi. Loputon kehän kierto loppuisi tähän yöhön ja vain toinen selviäisi voittajana. Mutta tilanteessa ei tosiasiassa olisi voittajia tai häviäjiä. Kyse olisi siitä, kumpi antaisi toisen pitää huolta itsestään tavalla, johon heistä kumpikaan ei ollut tottunut.
Jamie veti henkeä ja käytti silmiään uhkarohkeasti hetken pitempään kiinni. Aistimus hyväili hänen mieltään ja sai ikenet pakottamaan. Leukalihakset muljahtivat ja hän joutui haukkomaan henkeään, ettei tukehtuisi heihin.
Caleb ei käyttänyt hänen pientä hetkeänsä hyväkseen mitenkään, tuijotti vain. Jamie oli tunnistavinaan ripauksen epävarmuutta ja kultainen hohde oli hiipunut entisestään. Hän kallisti päätään ja otti toisen askeleen eteenpäin.
Heidän yläruumiinsa koskettivat ja yhtä hyvin salama olisi voinut lähteä heistä. Sähkö oli nähtävillä heidän välillään ja lihakset uhkasivat krampata kaikesta jännittyneisyydestä. Jamie kallisti päätään taaksepäin ja kevyellä pakotteella kokeili Calebin reaktiota.
Caleb perääntyi.Jamie henkäisi ja luopui pakotteesta saman tien. Hän halusi niin, että sattui. Hän tarttui sateen kastamaan t-paidan helmaan ja puristi kankaan nyrkkiinsä. Hän nykäisi Calebin kunnolla omaan tilaansa ja vanhempi mies otti kutsun vastaan. Toisen kädet nousivat hänen kyljilleen ja kämmenet painuivat kankaankin läpi kuumina ihoa vasten.
Jamie purki otteensa kankaan ympäriltä ja kuljetti kämmenensä Calebin ylävartaloa pitkin toisen hartioille. Hän tunnusteli jännityksestä kireitä lihaksia ja kuljetti kämmenensä aina Calebin sänkisille poskille asti. Peukalot pyyhkäisivät poskipäitä ja he tuijottivat toisiaan.
Jos tuijotat tyhjyyteen, tyhjyys tuijottaa sinuun takaisin.Ja pohjattomassa mustuudessa Jamie näki reitin Calebin sieluun.
Hampaat kalahtivat yhteen ja jommankumman veri sekoittui suudelmaan. Huulten kosketus oli ottelu dominanssista ja se jätti molemmat miehet hapettomiksi heidän hengittäessä toisiaan syvemmin kuin koskaan ennen. Heidän tuijottaessa toisiaan suoraan sieluihin, Jamie ymmärsi Calebin antautuneen.
“Anna se minulle”, Caleb henkäisi ja kallisti päätään vain hieman. Enempää Jamie ei kuitenkaan tarvinnut ymmärtääkseen mitä vanhempi mies tarkoitti. Eikä hän aikaillut repiessään t-paidan kankaan pois sileänä pysyneen ihon päältä.
Ensin hampaat vain raapaisivat, kunnes pureutuivat ihon läpi. Jamie tunsi kyhmyn ja puri siihen niin, että leuka tuntui lyövän lukkoa. Caleb nytkähti ja mies ärähti, mutta ei pakottanut häntä irti itsestään. Jamie tiesi, että toisen vaistot käskivät tehdä juuri niin, koska tämä oli epänormaalia. He edustivat yhtä ja samaa alkukantaista olemusta, joka ei sallinut alistumista kenellekään. Taistelu periksi antamisen eteen oli väkevä, eikä se loppuisi tähän. Jamie oli ehkä voittanut useamman taistelun ja lopulta Calebin julistaman sodan, mutta tuli samalla aloittaneeksi uuden. Tulisi aika, kun he kiertäisivät jälleen toisiaan taisteluun pakotettuina petoina. Silloinkin taivas olisi heidän todistajansa ja ehkä kaikki olisi silloin niin ohi, että olisi Jamien vuoro antaa periksi. Ehkä silloin hän voisi viimein antautua ja sallia itsensä levätä Calebin varjossa.
Caleb puuskutti ja joutui sitomaan itsensä uudestaan hetkeen. Jokainen solu oli käskenyt sysätä Jamien kauemmas ja puolustautua. Mieli oli kuitenkin vaistoja vahvempi ja hän tunsi nykäyksen, joka veti häntä Jamieta kohden. Nuorempi oli vakaa, eikä osoittanut millään eleellä epämukavuutta, jota mustelmia jättävä ote keskivartalossa varmasti aiheutti.
Hän kumartui ja pyyhkäisi sileää poskea nenällään. Huulet suukottivat suupieltä ja Caleb hengitti syvään siteen asettuessa heidän välillään. Asettuminen tuntui epämiellyttävältä ja kulmat rypistyivät. Hän uskoi, että vastaavan tuntemuksen olisi saanut, jos joku olisi hionut aivoja karkealla hiekkapaperilla. Kurkun perällä muodostui äännähdys, jota hän ei ollut ennen joutunut muodostamaan, mutta Jamie reagoi välittömästi.
Viileä sade polttavalla iholla tuntui yhtä hyvältä kuin puremaa lepyttelevät huuletkin. Jamie antoi hänen nojata itseensä ja totutella vakaaseen läsnäoloon tajunnassaan. Vastoin kaikkia odotuksia Caleb kykeni pitämään Jamien läsnäoloa tajunnassaan turvallisena siitäkin huolimatta, että sen ei kuulunut olla siellä.
“Hei”, Jamie mumisi ja nyki oman paitansa kaulusta pois tieltä. Caleb valpastui hivenen laiskassa tahdissa ja tuijotti omia hampaanjälkiään päivettyneellä iholla. Haava ei ollut siisti ja se vuoti yhä. Haavasta Calebin katse siirtyi hieman sivummalle. Ihosta erottui valkoinen arpi.
“Tee siitä syvempi”, Jamie kehotti ja ohjasi Calebin kasvoja lähemmäs haavaa. Ikeniä kihelmöi ja hampaat painuivat jo kertaalleen rikottuun ihoon. Jamie sihahti, mutta kannusti kevyellä paineella Calebia jatkamaan.
Heidän välillään ei tapahtunut mitään, mutta Caleb lepytteli haavaa samoin kuin Jamiekin oli tehnyt hänelle. Kohta oli väärä ja sen tiedostaminen hakkasi hänen tajunnassaan. Vain hieman sivummalle ja hän olisi voinut purra koskemattomaan kyhmyyn—
“Caleb”, Jamie kutsui ja katkaisi ajatuksen siihen.
He katsoivat jälleen toisiaan ja silmiä reunustava kulta oli sävyltään lämmintä. Se muistutti syksyisiä auringonlaskuja, joita seuraisi laiskat illat takan äärellä. He löysivät reitin toistensa sieluihin ja tiesivät löytäneensä kotiin.
♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦
