Otsikko: Siiveniskut, jotka jätit
Kirjoittaja: Claire
Fandom: Originaali
Ikäraja: S
Tyylilaji: angstahtava oneshot toiveikkaalla lopulla
Siiveniskut, jotka jätit
Makaan sängyssäni, lopen uupuneena, mutta silti unta pakenevana. Pelkään sulkea silmäni, sillä tiedän, että valtaat uneni jälleen. Ja kun herään, tyhjyys leikkaa rintaani kuin kylmä tuuli, joka ei koskaan lakkaa.
Kello hiipii jo kolmea, ja käännyn kyljelleni. Mietin, mahdatko ajatella minua edes hetkittäin. Mietin, raapaiseeko kipu sinua yhtä syvältä kuin se viiltää minua. Kuinka monta päivää, viikkoa, tai kuukautta minun täytyy vielä kulkea, ennen kuin tämä haava lakkaa kirvelemästä? Kuinka kauan minun on kannettava kasvoillani ehjän ihmisen naamaria, kunnes se lopulta sulautuu ihooni? Milloin lakkaan kaipaamasta sinua? Milloin lakkaan tuntemasta, että minusta puuttuu jotain, jota en osaa korvata?
Toiset ihmiset astuvat elämäämme kuin vieraat linnut, vain ohikiitäviksi hetkiksi. Jättävät jälkeensä vain siiveniskut, jotka kaikuvat mielessä pitkään sen jälkeenkin, kun he ovat lentäneet pois. Onko tällä kivulla muuta tarkoitusta, kuin vain muistuttaa meitä siitä, että olemme pelkkiä hauraista palasista koottuja ihmisen riekaleita?
Ja silti, vaikka sattuu, olen kiitollinen. Sillä herätit minut unesta, jossa olin vaeltanut liian pitkään. Hetkesi elämässäni olivat kuin aamun ensimmäinen valo pilvettömällä taivaalla – kirkas, hauras, ja kaunis. Ne siiveniskut, jotka jätit, rikkoivat jotain pysyvää sisälläni, mutta ne myös muuttivat minua; enemmän kuin viimeiset viisi vuotta, jotka olin kuin syvässä unessa, pysähtyneenä kuin vedenpinta pakkasessa. Ja sinä olit kuin kevät, joka särki jään ja sai veden taas virtaamaan.
On talvi, on pakkanen, ja jää hiljalleen umpeutuu, mutta vesi sen alla jatkaa virtaamistaan. Hiljalleen osaan luottaa siihen, että jonain päivänä myös kevät saapuu, sulattaen jäänpinnan kokonaan. Ja sinä päivänä myös virtaus on lämmin ja vapaa, ja jättämäsi siiveniskut vain menneisyyden hataria kaikuja.
