Kirjoittaja Aihe: Toivottomat tapaukset | K-11 | Eelis/Alex | slice(s) of life | 3/7  (Luettu 128 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 259
Nimi: Toivottomat tapaukset
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Paritus: Alex/Eelis
Genre: fluffy, slice of life, romantiikka, hurt/comfort, lievää angstia
Haasteet: Spurttiraapale VI

Kirjoittajalta: Luulin jo, ettei tällä spurtilla lähde yhtään mikään. Mutta sitten muistin tämän kaksikon viime keväältä, ja sanalista sopi aika kivasti heihin. Katsotaan, mitä tulee.




Toivottomat tapaukset


I

Spurttisana iltapäivätee

(300 sanaa)

Lukion toisen luokan kevät alkaa yhtä tylsänä kuin syyslukukausikin. Maanantaisin pitkä päivä ja fysiikan tuplatunti. Tiistaina salipäivä. Keskiviikkona kauppapäivä, koska lyhyt koulupäivä – pitää myös tehdä ruokaa pakkaseen seuraavan viikon tarpeisiin. Äiti ei jaksa kuitenkaan. Torstaina salipäivä. Joka neljäs perjantai parturiin, jos rahat riittävät, ja niiden on riitettävä. Eelis ei kestä hiuksiaan ylikasvaneina.

Kaikki jatkuu ihan samaa rataa kuin aina ennenkin.

Niin Eelis luulee.

Uudella pojalla on pörröinen, vaalennettu tukka ja aavistus tummempaa tyvikasvua. Kirkkaansiniset silmät, nenä hiukan pysty ja suloinen. Leveä hymy, valkoinen ylisuuri huppari, risat farkut, likaisenvalkoiset tennarit.

Pojan nimi on Alex, ja hän on Eeliksen fysiikan ja englannin kursseilla. Jostain syystä hän hakeutuu heti istumaan tyhjälle paikalle Eeliksen viereen, mihin Eelis ei ole oikein tottunut.

”Pelasta mut”, poika kuiskaa, kun tunnilla käsitellään energian ja liikemäärän säilymislakeja. ”Mä oon ihan toivoton tapaus. En tuu tajuamaan tästä mitään.”

Pojan hiuspörrö hipaisee Eeliksen poskea, ja Eeliksen on pakko katsoa pois. Pahaksi onneksi hän on helposti punastelevaa tyyppiä, vaikka mieluummin ei näyttäisi tunteitaan ollenkaan.

”Mistä sä päättelet mun tajuavan sen paremmin?” hän kuiskaa ja peittää pienen hymyn yskänpuuskaan.

”Näkee sen”, poika virnistää ja ojentaa kätensä. ”Mä oon Alex.”

”Eelis.”

Kädenpuristus on samaan aikaan luja ja aika lempeä. Alexin silmät hymyilevät Eelikselle hiusten alta.

”Mitä sä teet tuntien jälkeen?” hän kuiskaa.

”Mulla menee tänään neljään. Terveystietoa ja –”

”Jätä se väliin ja lähde mun kanssa ennemmin iltapäiväkahville.”

”En mä juo kahvia.”

”No iltapäiväteelle sitten. Mä lupaan, että se on hauskempaa kuin terveystieto.”

Alexin sanat ja se hymy riittävät vakuuttamaan Eeliksen, vaikkei hän ole vielä koskaan ennen jättänyt oppituntia väliin. Minkään syyn takia.

Eelis ei ole ennen tajunnut ihmisiä, jotka lintsailevat vähän väliä vain käydäkseen keskustassa kahvilla tai syömässä pikaruokaa koululounaan sijaan. Hän on luullut, ettei niin hyvää syytä olekaan, että hän tekisi samoin.

Näyttää siltä, että Alexista tuli juuri Eeliksen riittävän hyvä syy.



« Viimeksi muokattu: tänään kello 21:16:42 kirjoittanut Altais »

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 259
II

Spurttisana kangaskassi

(350 sanaa)


Alex huomaa tummahiuksisen pojan alun perin puhtaasti siksi, että tämä on hiton hyvännäköinen. Kaikki pojassa on täydellisesti istuvaa ja yhteensopivaa. Farkut ja neule ovat samaa sävyä tumman siniharmaiden silmien kanssa. Ne tuovat vastaansanomattomasti esiin pojan vartalon hyvät puolet.

”Joku on käyny salilla”, Alex mutisee itsekseen, kun poika kävelee ohi.

Alex ajattelee, ettei taida painia ihan samassa sarjassa pojan kanssa. Eikä mikään pojan olemuksessa varsinaisesti kehota lähestymään. Suora ryhti, keskittynyt katse, joka ei harhaile. Poika pitää kohteliaan etäisyyden vähän kaikkiin. Ei niin, että näyttäisi yksinäiseltä ja maailman hylkäämältä… vaan niin, että arvostaa omaa seuraansa suuresti.

Ruokatunnilla Alex saa viestin Aavalta. Miten menee uudessa koulussa? Onko siellä ketään potentiaalista?

On täällä yks, Alex vastaa. Mut ei mulla oo mitään jakoa. Eiköhän se oo sitä paitsi ihan hetero.

Äläs sano, Aava inttää. Mee puhumaan sille. Mitä sä voit menettää?

”No en tiedä, ehkä vaikka kasvoni ja kaiken itsekunnioitukseni lukion loppuun asti”, Alex huokaa muttei vaivaudu enää väittämään vastaan parhaalle kaverilleen.

Mutta kun Alex seuraavan kerran näkee pojan englannin tunnilla, hän huomaa tämän repusta pilkistävän sateenkaarenvärisen kangaskassin. Ehkä peli ei olekaan vielä pelattu.

Alex ei ollenkaan pysty keskittymään opetukseen. Hän vilkuilee poikaa salaa luokan toiselta puolelta aina, kun tämä ei huomaa. Ja kun sitten huomaakin, Alex yrittää katsoa äkkiä pois. Ja myöhästyy. Hän jää nolosti kiinni tuijottamisesta.

”Alex?” opettaja kysyy silloin.

”…mitä?”

”Annoin teille tehtäväksi lukea joululoman aikana näytelmän Cyrano de Bergerac. Voisitko tiivistää sen olennaisen sanoman parilla sanalla?”

”En mä… ollu tässä koulussa vielä silloin.”

Alex kohauttaa harteitaan ja virnistää, mutta ei opettajalle vaan pojalle. Silloin poika hymyilee takaisin.

”Se näytelmä kertoo ristiriidasta sisäisen ja ulkoisen kauneuden välillä”, poika vastaa pyytämättä puheenvuoroa. ”Ja pohjimmiltaan siitä, että joskus asiat voi näyttää ulospäin aika eriltä kuin mitä ne on.”

”Loistavaa, Eelis”, opettaja henkäisee ja säteilee pojalle. Kaikesta näkee, että Eelis on opettajan tähtioppilas.

Eelis vilkaisee Alexia vielä kerran kulmiensa alta, mutta koko lopputunnin hän viettää katsellen tiukasti oppikirjansa sivua. Alex on huomaavinaan tämän kalpeilla poskilla hennon punan, eikä enää saa silmiään irti.

Sen nimi on Eelis, hän kirjoittaa Aavalle salaa pöydän alla.

Seuraavalla tunnilla Alex päättää mennä luokkaan ajoissa ja saada istumapaikan ihan Eeliksen vierestä.




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 259
III

Spurttisana jo

(350 sanaa)


Perjantaina Alex kutsuu heidät puolituttujen kavereiden kotibileisiin, vaikkei edes tunne vielä ketään. Eelis ei voi kuin ihailla. Hän on tuntenut suuren osan porukasta jo ennen lukiota, muttei ole juuri koskaan käynyt kotibileissä.

Ensin Eelis aikoo sanoa, ettei välitä mennä nytkään. Häntä hirvittää juoda Alexin aikana. Jos menettäisi otteensa ja puhuisi ohi suunsa… tai menisi kännissä suutelemaan Alexia. Eeliksen elämä olisi sitä myötä ohi. Mutta ei Eelistä huvita myöskään olla se ainoa jäykistelijä, joka ei juo, ja joka ei keksi mitään puhuttavaa.

Alexin takia hän päättää silti mennä. Eikä hän joudu katumaan. Ainoa ongelma on, että ilta on ohi hetkessä.

Ulkona on pimeää, maahan on satanut kerros märkää lunta. Äkillinen hiljaisuus tuntuu päätähuimaavalta.

”Pitääkö jo mennä kotiin?” Eelis horjahtaa Alexia päin. Hän jää nojaamaan tätä vasten ja muka unohtuu siihen.

”Ei mun puolesta. Voisithan sä tulla meille. Jere on yövuorossa, joten mä oon yksin kotona. Eikä Jereä nyt muutenkaan haittaa mikään.”

Jere.

Niin tietysti. Alex asuu jonkun kanssa. Jonkun Jeren, joka on jo töissä… Eelis kuvittelee Alexin komean, muutaman vuoden heitä vanhemman poikaystävän, joka osaa antaa Alexille kaiken mitä tämä haluaa.

Eeliksen maailma keikahtaa ympäri. Hän ehtii juuri ja juuri kävelytieltä nurmikon puolelle ennen kuin voi pahoin. Alex laskeutuu hänen vierelleen, käsivarsi kietoutuu hänen tärisevän vartalonsa ympärille.

”Anteeks…” Eelis mutisee. ”Kyllä mun taitaa olla paras mennä kotiin.”

”Ei kun tuu nyt vaan meille. Mä asun sitä paitsi lähempänä… tai siis, onhan se sun porukoille okei?”

Eelis vilkaisee Alexia. Jospa tämä vain tietäisi, miten vähän hänen äitiään kiinnostaa tähän aikaan lauantaiaamusta, missä hän menee. Mutta Eelis ei halua kenenkään tietävän. Se on ollut hänen salaisuutensa jo kauan.

”On se. Mutsi on… työreissussa.”

Se on räikein valhe, jota Eeliksen suusta on päässyt pitkään aikaan. Ei hän edes muista sellaista aikaa, jolloin äidillä olisi ollut työ, saati sitten reissuja. Hänellä on tunne, että kaikista ihmisistä juuri Alexille voisi puhua siitä.

Joskus. Mutta ei nyt.

Eelis antaa Alexin auttaa itsensä ylös märästä maasta. Häntä horjuttaa edelleen, mutta Alex on siinä ja pitää häntä pystyssä.

”Hyvä”, Alex sanoo. ”Mennään nukkumaan. Tota… haittaisko sua nukkua mun vieressä?”

Eelis on liian sekaisin kysyäkseen, eikö edes se haittaisi Jereä.