3. Jo
Oli jo myöhäinen ilta, kun Romeo etsi Carlon käsiinsä.
Pinocchio nukkui jo. Ihmiseksi muuttuminen oli raskasta eikä ihmissydän pystynyt kantamaan niin paljon kuin mekaaninen oli pystynyt. Pinocchio nukahti melkein joka ilta heti illallisen jälkeen, usein pidellen Carloa kädestä.
Carlo ennemmin aisti kuin näki Romeon tulon. Romeo käveli Carlon taakse ja laski kätensä hänen hartioilleen, pudotti suukon hänen tummiin hiuksiinsa. Carlo hymyili mutta ei kääntynyt, katse edelleen nukkuvassa Pinocchiossa.
Romeo istahti vuoteelle niin kevyesti kuin kukaan joka oli puoliksi metallia vain voi. Hänkin katseli hetken Pinocchiota ennen kuin käänsi katseensa Carloon. “Sinunkin pitäisi nukkua.”
Carlo pudisti päätään. “Hän tarvitsee minua. Tiedäthän sinä, millaisia painajaisia hän näkee.”
“No siinä tapauksessa”, Romeo sanoi ja nousi ylös ketterästi kuin kissa, “nukumme täällä.”
Hän tarttui Carlon käteen ja Carlo antoi johdattaa itsensä istumaan lattialle, selkä Romeon rintaa vasten. Romeon keho oli voimakas ja vahva, eikä kestä kauaa, ennen kuin tämän rauhallinen hengitys tuuditti Carlon uneen.
4. valkoinen.
Carlo hypisteli valkoisen paitansa helmaa. Paita oli oikeastaan Pinon, mutta tämä ei pitänyt siitä ja niin se oli päätynyt Carlolle.
Oikeastaan kaikki, mitä hänellä oli, oli ollut Pinon. Ensin Carlon itsensä, sitten Pinon, ja nyt taas Carlon.
Se oli lopulta aika yksinkertaista: oli ollut Carlo, oikea Carlo, ja hän oli kuollut. Hänen murheenmurtama isänsä oli tehnyt Pinocchion ja uskotellut tälle, että tämä oli Carlon korvaaja, mutta todellisuudessa nukke oli tehty tuomaan Carlo takaisin, uhraamaan itsensä Carlon sielun puolesta. Se ei tietenkään ollut onnistunut: miten se olisi voinut? Pinocchio ei ollut Carlo, ei ollut koskaan ollut. He olivat lakanneet olemasta yksi ja sama sinä hetkenä, kun Pinocchio oli ensimmäisen kerran avannut silmänsä.
Joten Geppetto -se kirottu koinsyömä torakka -oli viimeisenä hetkenään esittänyt taivaalle toiveen. Hän oli halunnut poikansa takaisin. Ja niin Pinocchiosta oli tullut ihminen, oikea poika.
Carlo ei vieläkään tiennyt, miksi Pinocchio oli käyttänyt oman toiveensa tuodakseen hänet takaisin Geppetton sijaan, mutta arveli tietävänsä syyn. Pinocchio oli pyytänyt taivaalta, että saisi jonkun auttamaan häntä, johtamaan hänet läpi ihmisyyden kummallisen sokkelon. Ja kuka hänen toivettaan ikinä olikaan kuunnellut oli tiennyt, ettei Geppetosta olisi sellaiseen. Tämä olisi kääntänyt selkänsä Pinocchiolle heti kun tällä olisi selkä mitä kääntää.
Miksi Romeo sitten oli elossa -no. Siinä oli kyse ennemmin Veninginin mestarillisista insinööritaidoista kuin toiveista.
Mutta mitäpä väliä sillä oli? He olivat kaikki elossa. Pinocchio oli oikea poika, joskin vastahakoisesti. Carlo oli palannut kuolleista. Romeo oli edelleen puoliksi metallia, puoliksi nukke, mutta ainakin tämä hengitti-
“Carlo.”
Ja he olivat elossa-
“Carlo, sinä hengität liian nopeasti.”
