Ficin nimi: Adam syö alaisen vanukkaan
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: k-11
Mukana: OC & OC (Tristan & Iris), mainittuna Adam/OC/OC
Genre: Slice of life, arkihuumori, Sinner!AU
Summary: “Saatiin onneksi nätti sää tänään”, Tristan virkkoi, mutta tämän tavanomaisen iloinen olemus valahti lattiasta läpi, kun tämä kurkisti varaston minijääkaappiin. “No mitä...? Missä se on?”
A/N: Eräänä kauniina keskiviikkoaamuna päässäni alkoi soida Kalevauvan ikivihreä hitti Mies syö lapsen vanukkaat, ja mitäpä muuta aivoni keksisivätkään kuin ideoida pientä tarinaa aiheeseen liittyen. Adamkin sopii liian hyvin vanukassyöpön rooliin. 😂 Iris ja Tristan ovat pari OC-syntistäni, jotka esiintyivät tämän vuoden ei kun hups vuoden 2024 joulukalenterissa hotellin puutarhatöihin pestattuina ja sopivat mainiosti käytettäväksi tähän skenaarioon. Perin metkaa kirjoittaa jostain fandomista ilman canon-hahmojen mukanaoloa. 😄 Osallistuu haasteeseen Otsikoinnin iloja II (intertekstuaalinen otsikko).
***
“Taaauon paikka!” Iris huokaisi ja istua rojahti varastotilan pöydän ääreen. “Oli jo aikakin... Väsyttää ihan tautisesti.”
“Kokeilisit joskus nukkua öisin, niin voisi olla erilainen meno”, Tristan heitti virneentynkä suupielessään.
“Minä olen susi, senkin uuvatti”, Iris huomautti pitkiä hiuksiaan pöyhien ja kääräisi ne tiukemmalle sykerölle. “Yö on parasta aikaa kaikelle paitsi nukkumiselle! Eikä tarhan työ muutenkaan taida tekemällä loppua...”
“Saatiin onneksi nätti sää tänään”, Tristan virkkoi, mutta tämän tavanomaisen iloinen olemus valahti lattiasta läpi, kun tämä kurkisti varaston minijääkaappiin. “No mitä...? Missä se on?”
“Mikä?”
“Vanukkaani, jonka toin eilen tänne!” Tristan puuskahti, ja tämän tuntosarvet väreilivät kiukkuisesti. “Suklaavanukas, sellainen, jossa on muovilusikka mukana. Oletko sattumoisin nähnyt?”
“En, enkä minä toisten juttuja alkaisi ilman lupia popsia”, Iris totesi ja rapsutti leukaansa pohdiskelevasti. “Eräs toinen sen sijaan...”
“Kuka? Joku hotellin asiakkaistako?”
“Joku vähän lähempää.”
Tristan kurtisti kulmiaan. “Mitä varten Adam menisi minun vanukkaani syömään? Ei hän nyt niin itsekäs ja typerä voi olla, vaikka Helvetissä ollaankin?”
“Lukiko siinä vanukkaassa nimeäsi tai edes T-kirjainta?”
“Ei.”
“Sitten se on jo suklaanmakuista historiaa.”
“No voi vitun vittu...!” Tristan äyskähti niin sydänjuuriaan myöten tuohtuneena, että Iristä hymyilytti. Harvoin Tristanin suusta kuuli sellaista manailua. Tämä oli heistä kolmesta kärsivällisin ja hyväntahtoisin, mutta kun kyse oli makeista herkuista, sijaa pelleilylle tai väärinkäytökselle ei ollut. Saisi vielä Adam kuulla kunniansa, kun Tristan kietoisi kaikki neljä käsivarttaan tämän ympärille niin hellästi kuin vihainen rukoilijasirkkademoni vain saattoi.
“Minulla muuten olisi vanukkaasi kohtaloa heijasteleva tarina”, Iris hymähti sitten. “Oltiin Adamin kanssa viime viikolla täällä ja olin tuonut jääkaappiin vähän mehua: isomman purkin meille kaikille ja pillimehun, jonka olin ajatellut ryystää itse. Voit vaan kuvitella, mitä vuoron päätteeksi oli käynyt.”
“Totta kai!” Tristan murahti ja tajusi viimein sulkea jääkaapin oven. “Ihan koska pillimehu on pillimehu ja piti saada juuri sellainen tai jotain?”
“Niin, onhan se parempaa kuin purkkimehu. Äkkiäkös sitä heikko mieli sortuu?” Iris hymähti Tristanille, joka ei näyttänyt yhtä halukkaalta ymmärtämään esimiehensä oikkuja edes naureskelun tasolla.
“Pomo on yksi vitun possu”, Tristan tokaisi ja sai Iriksen pärskähtämään. “Veikö mehun ihan nenäsi edestä?”
“No ei, mutta vähän kyllä vitutti! Jääkaappiin oli tosin jokunen päivä sen jälkeen ilmestynyt pari uutta pillimehua, jotka kai olivat hiljainen korvaus”, Iris kertoili. “Tai sitten Adam oli päässyt kunnolla pillimehujen makuun, mistä sitä tietää? Joka tapauksessa minä ryystin ne molemmat ihan silkkaa kultaisuuttani.”
“Tuliko saarnaa perään?” Tristan kysäisi ja istahti pöydän ääreen häntä vastapäätä.
“Ei, ja jos olisi tullut, olisin voinut antaa itsekin vähän kuulua”, Iris naurahti. “Oli miten oli, varmaankin pomo kiikuttaa kaappiin uuden vanukkaan tai pari lähipäivinä.”
“Hmmh. Mutta minä halusin sellaisen nyt! Kyse on sentään suklaavanukkaasta”, Tristan täsmensi kuin se yksityiskohta olisi jäänyt tuntemattomaksi.
“Aikuinen mies ja lutkuttaa joitain suklaavanukkaita... ei kristus”, Iris naureskeli suurin piirtein hyväntahtoisesti ja sai Tristanin myrtyneen katsahduksen osakseen.
“Onko vanukkaille muka jokin ikäraja? Sitä paitsi minä olen teitä molempia nuorempi!”
“Niin ja silti kuollessasi melkein kolmenkymmenen, joten mihin oikein luulet vetoavasi?” Iris härnäsi. “Joka tapauksessa kannattaa vastedes laittaa nimi niihin herkkuihisi, niin voivat säilyä elossa seuraavaan päivään.”
“Niinpä kai.”
“Tai sitten voit kokeilla piilottaa ne vihanneslokeroon. Sieltä se vitun ryöväriruoja tuskin tajuaa etsiä”, Iris ehdotti.
“Verraton idea!” Tristan naurahti kuivasti. “Tämä kyllä kostetaan... Arvaa vaan, kuka nappaa itselleen viimeisen kupin kahvia ja käskee keittää lisää, kun satutaan seuraavaan vuoroon pomon kanssa?”
“Hah, rohkeaa. Ja sitten Adam kostaa takaisin ja laittaa viimeiset maidot kaakaoonsa tai jotain”, Iris tokaisi, ja Tristanin naama valahti.
“Hän todellakin tekisi niin.”
“Ja käskisi sinun hankkia uuden maitopurkin tilalle.”
Tristan tyrskähti ja nojasi kyynärpäitään laiskasti pöytään. “Sitäkään en epäilisi.”
“Pitäiskö ryhtyä lakkoon?”
“Lakkoon vai?” Tristan melkein säpsähti. “Mutta kasvit tarvitsevat hoitonsa... Ja pihan kivetystä piti korjailla, ja prinsessakin on –”
“Ei sellaiseen lakkoon. Enemmänkin sänkytouhulakkoon”, Iris tarkensi kulmiaan kohotellen. “Pistetään pomo kätevälle käteenvetokuurille.”
“Hyvä idea! Oppisi ehkä olemaan”, Tristan tuumaili muikeasti hymyillen. “Ainakin olemaan viemättä muiden hankkimia eväitä! Se oli minun helkkarin vanukkaani...!”
“Saat kaiken myötätuntoni.”
“No siltä kuulostaakin.”
