Ficin nimi: Onnellista joulua
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: originaali (jatkosijoitus Sanan säilä)
Tyylilaji/Genre: Fluff
Paritus: Joonas/Kalle
Haasteet: Lyriikoiden löytäjien
haaste (Hän on se, joka sun nimes oikein ääntää, ja saa sut tähtiin lentämään -- Dingo - Hän on se)
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kalle tarkkaili sydän sykkyrällä, kuinka Joonas väitteli kiivaasti hänen isovelipuolensa kanssa jostain jääkiekkoon liittyvästä. Koko sananvaihto oli hyvähenkistä, vaikka kummankin kädet esittelivät vuorotellen varsin rivojakin eleitä.
”Pääsisinköhän määkin mukkaan juttuun?” hän tiedusteli kävelleessään istumaan Joonaksen valtaaman nojatuolin käsinojalle.
Janne loi häneen tutkivan katseen. ”Ooksää kehittäny ittellesi lätkäinnon, Kalla?”
Kalle hymyili lempinimelle ja sitä myötä vaivihkaa Joonakselle. ”Aattelin, että voitais vaihtaa puhheenaihetta kokonaan. Mää halluun mieheni takaisin märistä pukuhuoneista.”
Joonas keikautti hänet syliinsä poikittain Jannen naurun säestämänä. ”Me pysyttiin siveästi jäällä. Ainoo pukuhuone, joka mua kiinnostaa, on sun, mururakas.”
Kalle punastui ja yritti turhaan pyristellä irti vahvoista käsivarsista. Poikakaverilla ei selvästi ollut aikomusta päästää häntä vähään aikaan.
”Hulluja te ootte kumpikin. Hulluina toisiinne, siis. Mukava sitä on kattoa, ei siinä mittään”, Janne veisteli.
Joonas yritti puolivillaisesti potkaista tätä, mutta veli ehti pakoon ja livahti nauraen pois olohuoneesta. Kallen äiti ja isä (oikeastaan isäpuoli) olivat vetäytyneet aamiaisen jälkeen uudelleen levolle, joten ruokailua olisi tarjolla vasta myöhemmin iltapäivällä. Kun nyt kukaan ei siis ollut näkemässä Kalle suukotteli Joonaksen poskea, jotta tämä hellittäisi pitoaan edes hieman.
”Ymhh…”, tämä hyrisi. ”Piditsä mun joululahjasta, enkelipoika?”
Joonas oli ostanut hänelle erittäin hienot säärystimet käytettäviksi tanssitunneilla ja muutenkin. Mokoma oli hankkinut myös muuta, mutta siitä lahjuksesta ei sopinut perheen edessä mainita ja yksityisesti se oli annettukin.
”Tosi paljon, kulta. Olitsää ajatellut, että mää käyttäisin niitä vaikka samaan aikaan?” hän kuiskasi tämän korvaan.
”Kalle”, Joonas huoahti kauniisti. ”Sun porukat on melkein viereisessä huoneessa. Et sä voi sillon vihjailla tommosia.”
Kalle pyrskähti ja otti poikaystävänsä kasvot käsiensä väliin korviaan uskomatta. ”Paraskin puhuja, kun itse antoi anustapin meidän yhteiseen käyttöön”, hän suhisi.
Ensimmäinen yhdessä vietetty joulu oli sujunut loistavasti rivouksista huolimatta. Kalle ei olisi edes tarvinnut mitään lahjoja, Joonaksen kyljessä kyhnäily olisi riittänyt mainiosti. Uudeksi vuodeksi he olivat sopineet menevänsä tämän vanhemmille. Pari välipäivää he viettäisivät ihan kaksistaan eivätkä nousisi lainkaan sängystä, jos se vain Kallesta riippui.
”Ens vuonna on sit sun hugi antaa jotain tuhmaa”, Joonas mumisi takaisin.
Se sai Kallen tuhahtamaan, mutta ei siinä oikein ollut terää. Voisihan hän tehdäkin poikakaverinsa sanojen mukaan, siinä olisi mainio ja oikeasti toteutuskelpoinen uudenvuodenlupauskin. Tyytyväinen virne kiipesi koristamaan hänen toista suupieltään.
”Ei saa. Mä sulan, kun hymyilet noin. Ihan epäreilua”, Joonas valitti särkien hetken tuottaman kuplan.
Kalle napautti keveän leikkisästi toisen leukaa. ”Ei oo epäreilua, mut okei. Lähetäänkö kattomaan oisko pihalla jottain tekemistä? Voiaan sitten tulla köllöttelemään sängylle ennen uusia ruokaövereitä.”
Vastaukseksi Joonas pukkasi hänet seisaalleen ja kampesi itsensä ylös tuolista. He pukivat päälleen ja katsoessaan lumia kolaavaa Joonasta Kalle ei voinut olla ajattelematta, että olisi aika ihanaa, jos mies joskus puhdistaisi heidän ikiomaa pihaansa.
