Title: Mistelimetsän jäämistön alla
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Characters: Angel Dust, Charlie Morningstar, Husk, Niffty
Genre: Slice of life, drama, lopussa jotain somaa
Rating: S
Disclaimer: Hahmot ovat Vivziepopin luomuksia, minä vain lainailen. Minulle ei ole maksettu tämän kirjoittamisesta
Summary: Hazbin Hotelin sisäkatossa kasvaa misteleitä.
A/N: Maissinaksulle oikein ihanaa joulua! Synttäreiden lisäksi saat joululahjaksikin vähän Hellaverseä
Mulla ei oikeastaan ole selkeitä mielikuvia/ajatuksia siitä, mistä sain idean tähän ficciin. Teki mieli kirjoittaa jotain edes vähän jouluista Hellaversestä, ja sitten luin tyyliin Wikipediasta, että mistelinmarjoista on aikoinaan tehty lintuliimaa, ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. (Lintuliima on liimamaista seosta, jota käytetään pikkulintujen metsästämiseen. Sitä sivellään esim. puiden oksiin ja linnut jäävät siihen kiinni.)
Mistelimetsän jäämistön allaKun Angel Dust palasi työvuoronsa jälkeen hotellille, häntä kohtasi heti aulassa poikkeuksellinen näky. Tavallisesti lattiasta kattoon lähes kokonaan punainen sisustus oli saanut vastapainokseen runsaasti vihreää, kun sisäkatto ja porraskäytävän kaiteet olivat kuin täyteen kasvaneet pieniä pensaita. Angel tuijotteli ylös kattoon ja yritti samaan aikaan sekä tunnistaa kasvia että keksiä syyn sille, miksi hotelli ylipäätään oli joutunut äkillisen vihreän vallankumouksen kohteeksi.
”Mitä ihmettä täällä on oikein tapahtunut?” Angel kysyi baaritiskin takana seisoskelevalta Huskilta, jonka ilme oli tuttuun tapaan melkoisen nyreä. Hän istahti baarijakkaralle ja vilkuili kattoa yhä kummastuneena.
”Niffty tapahtui”, Husk tokaisi ja tavoitteli kädellään viskipulloa, josta oli tapansa mukaan naukkaillut pitkin päivää.
”Mutta miten se selittää nämä rehut?”
”Mistelit.”
”Ihan sama mitkä, miten Niffty niihin liittyy?”
”Minä istutin ne!” Kuin tyhjästä ilmestynyt Niffty hyppäsi baarijakkaralle ja alkoi kikattaa mielipuolisesti. ”Teen niiden marjoista lintuliimaa. Minulla on resepti, jonka pitäisi toimia hyvin myös ötököihin! Sitten saavat torakat kyytiä!”
Niffty jatkoi hysteeristä nauruaan niin, että melkein putosi alas baarijakkaralta. Angel tuijotti häntä hölmistyneenä ja nosti sitten katseensa Huskiin, joka vain katsoi häntä takaisin.
”Älä kysy”, tämä pyysi ja otti huikan viskistään.
”En”, Angel sanoi, vaikka hänellä oli mielessään vaikka miten monta kysymystä asiaan liittyen. ”Kunhan vain pohdin ääneen, mitähän Charlie mahtaa olla tästä mieltä.”
Hänelle sattuikin saman tien oiva tilaisuus kysyä asiaa Charlielta itseltään, kun tämäkin asteli hotellin aulaan puhelintaan samalta näpytellen. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut niin kiireiseltä, etteikö Angel olisi kehdannut pysäyttää tätä ja kysyä mielipidettä siitä, että Niffty oli tehnyt hotellista myös mistelitarhan.
”Minusta se ei ole lainkaan huono asia”, Charlie vastasi hyväntuulisesti. ”Kasvit tuovat mukavaa eloa hotellin sisustukseen, vai mitä? Sitä paitsi minä tiedän, että joulun aika lähestyy, ja monilla ihmisillähän mistelinoksat kuuluvat vakiintuneisiin jouluperinteisiin!”
”Mutta eivät tässä mittakaavassa”, Husk murahti ja sanoi ääneen sen, mitä Angelkin oli ajatellut.
”Ei se haittaa mitään”, Charlie sanoi kättään heilauttaen. ”Hotellille vain sopii tällainen pieni dramaattisuus. Ja sitä paitsi, ovathan mistelit myös aika romanttisia, kun kuulemma niiden alla kohtaavat suutelevat toisiaan…”
”Sinähän voit suudella Vaggien kanssa ihan niin paljon kuin haluat”, Angel huomautti saaden toisen punastumaan. ”Ei koko hotellin tarvitse muuttua mistelimetsäksi sitä varten. Ja oletko yhtään miettinyt, miten sellainen käytännössä toimii? Minäkin tarjoilen itseäni ja kehoani töissä jo ihan tarpeeksi, mutta siitä sentään maksetaan!”
”Nifftylle ne ovat kuitenkin tärkeitä!” Charlie puolustautui. ”Eikä kenenkään tietenkään tarvitse suudella ketään, jos ei itse halua! Olkaa kuin niitä ei olisikaan, tai että ne olisivat mitä tahansa muita kasveja.”
”Kun marjasato on kypsä, minä kerään ne pois”, Niffty lupasi ja katseli peilikuvaansa veitsestä, jonka oli vetänyt esiin essunsa taskusta. ”Jok’ikisen.”
”Niihin on siis kai vain totuttava”, Angel tyytyi toteamaan ja tähysteli jälleen katonrajaan. Vaikka koko tilanne oli hänestä edelleen melkoisen kummallinen, oli hänen myönnettävä, että mistelipensaat toivat mukavaa vaihtelua ja eloa hotellin sisustukseen. Niin kauan, kun hänen ei tarvinnut jokaisella askeleellaan pysähtyä suutelemaan ties ketä, hänelle ei ollut juurikaan väliä, mitä hotellin katoissa ja kaiteissa kasvoi – vai kasvoiko mitään.
”Varmasti totut”, Charliekin vakuutti.
**
Loppujen lopuksi Angel tottui mistelipensaisiin niin hyvin, että kun hän eräänä yönä oli taas palaamassa Valentinon pornostudiolta hotellille, tuntui oudolta nähdä aula entisellään. Vihreät oksat olivat kadonneet yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin, ja hetken aikaa Angel miettikin, olivatko ne sittenkin olleet vain hänen mielikuvitustaan.
”Niffty näköjään sai tarpeekseen mistelimetsästään”, hän totesi astellessaan kohti baaritiskiä, jonka takana Husk edelleen seisoi, vaikka olisi voinut jo tunteja sitten mennä nukkumaan omaan huoneeseensa. Sen sijaan tämä kulutti aikaansa shottilaseja kiillottamalla.
”Kuulemma marjat olivat kypsyneet”, tämä tiesi kertoa. ”Hän aikoo kokeilla lintuliimaansa huomenna. Kannattaakin sitten varoa, missä oikein istuu tai edes seisoo. Se liima on kuulemma tehokasta tavaraa, eikä Nifftystä tiedä, vaikka tämä innostuisi valelemaan sillä koko hotellin.”
”Kiitos varoituksesta”, Angel sanoi ja nyökkäsi, kun Husk kysyi, kaipasiko hän kostuketta huulilleen. ”Jotain piristävää mutta kuitenkin rentouttavaa. Oli pitkä ilta töissä.”
”Eiköhän minulta jotain sopivaa löydy”, toinen arveli harvinaisen hyväntuulisesti ja laski liinan tassuistaan. Ei kulunut kauaakaan, kun hän jo ojensi Angelille lasillisen punaista juomaa. ”Olepa hyvä. Toivottavasti se on mieleesi.”
”Varmasti on. Kiitos Husk!” Angel heläytti ja otti ensimmäisen siemauksen drinkistään. Maku oli samaan aikaan sekä lempeän poltteleva että raikkaan marjainenkin. ”Oih, onpa hyvää!”
Husk hymähti. ”Hyvä että maistuu.”
Yleensä Angelilla oli tapana kulauttaa juomansa huikalla tai parilla kurkusta alas, mutta tämänkertaisesta hän halusi nauttia pidemmällä kaavalla. Niinpä hän siemaili drinkkiä hiljalleen ja antoi katseensa seilata pitkin hotellin aulaa ja shottilaseja jälleen kiillottavaa Huskia. Sitten hän huomasi yläpuolellaan jotain vihreää.
”Mistelinoksa”, hän sanoi kaikki kahdeksan silmäänsä kasvia tapittaen. ”Niffty ei siis olekaan kerännyt vielä kaikkia pois.”
”Tuo on pelkkää jäämistöä. Minä sanoin Nifftylle, että sen voi jättää siihen”, Husk paljasti. ”Koristeeksi, kun kerta se joulukin lähestyy. Kai voi sillekin jotain myönnytystä tehdä.”
”Ja ihan sattumalta se on suoraan tämän jakkaran yläpuolella”, Angel lisäsi ja katsoi toista tietäväisesti hymyillen. ”Joka myös sattuu olemaan minun vakiopaikkani.”
”Sekä baaritiskin keskimmäinen jakkara. Hölmöltähän sellainen näyttäisi, jos misteli roikkuisi jommallakummalla puolella baarin reunaa eikä keskellä”, Husk huomautti. ”Eikä sinun tarvitse kiinnittää siihen mitään huomiota. Ole vain kuin sitä ei olisikaan, ihan niin kuin Charliekin sanoi. Mutta jos siltikin häiritsee, niin vaihda toki paikkaa.”
”Entä jos en halua vaihtaa?”
Husk nosti katseensa kiillottamastaan lasista Angeliin, jonka silmät räpsyivät odottavasti. Hetken aikaa hän vain tuijotti takaisin hieman häkeltyneenä toisen kysymyksestä, mutta sitten hän naurahti ja nojautui baaritiskiä vasten päästäkseen lähemmäs Angelia.
”Nooo”, hän aloitti venytellen, ”ehkä siinä tapauksessa voisi vaikka noudattaa erästä vanhaa ihmisperinnettä täällä Helvetissäkin. Vai mitäs sanot?”
Angel vain nyökkäsi ja ojentautui jakkarallaan eteenpäin, jotta Husk ylettyisi suutelemaan hänen odottavia huuliaan.
