Dnd Curse of Strahd - Joulu Baroviassa - K11

[carrowfan]

Otsikko: Joulu Baroviassa
Kirjoittaja: Carrowfan
Ikäraja: K11
Fandom: Dnd – Curse of Strahd
Genre: Slice of life, raapalejuoksu
Hahmot:Erinäisiä Ravenloftin linnan asukkaita
Vastuuvapaus: osa, jossa toteat, ettet omista fandomin luojan maailmaa, hahmoja tai tapahtumia etkä saa teksteistäsi rahaa.
Varoitukset: Yhdessä raapaleessa vihjaus kansanmurhaan ja itsemurhaan
Yhteenveto: Raapalejuoksun satoa joulun ajalta.

--------------------------------------------------------------------

11.12.2024 – K11 – 300 sanaa

Ulvova tuuli riepotteli Ravenloftin linnan kattoa repien katosta pieniä palasia irti. Rahadinin olisi pitänyt remontoida linna syksyllä hyvän saan aikaan, mutta hämärähaltijalla oli loppunut yksinkertaisesti tunnit. Vaikka kamariherra käyttikin vuorokaudesta vain neljä tuntia nukkumiseen, valtavan kivilinnan hoitaminen oli jäänyt tälläkin vuosisadalla puolitiehen. Kenties seuraavalla, jos hän eläisi sinne asti. Toisin kuin Strahd, Rahadin ei ollut ikuinen, jonain päivänä hänkin potkaisisi tyhjää.

Rahadin oli yrittänyt selittää tilannetta kreiville vuosisatoja sitten, mutta Strahd ei ollut kuunnellut.  Jos haltija ei olisi karkottanut koko palveluskuntaa vaatimuksillaan, linna olisi varmasti asuttavassa kunnossa, kuten Sergei olisi sen ilmaissut, jos tuo olisi elänyt. Sergei oli kuollut, samoin kuin muut hämärähaltijat, Strahdin toimesta.
Hämärähaltijamies liikautti suippokorviaan kuullessaan ääniä, arvon vampyyrikreivi oli ilmeisesti herännyt päivänokosiltaan. Kai se kuului vampirismin luonteeseen, että torkuttiin päivät ja valvottiin yöt. Mitäpä kamariherra ymmärtäisi yön lapsien oikuista.

Vampyyriherra oli yhä kirottu, vaikka Rahadin oli viettänytkin lukuisia kylmiä öitä Meripihkatemppelillä, sammakoita kokonaisina nieleskellen. Pahuuden voimat, jotka Strahdin olivat kironneet, eivät olleet päästäneet Baroviaa ja sen isäntää helpolla. Joku olisi tulkinnut Rahadinin fanaattiset sammakkorituaalit hulluudeksi, Rahadin itse piti niitä vain työhön kuuluvina haittapuolina. Samanlaisiksi haittapuoliksi hämärähaltija laski ne lukuisat huudot, jotka olivat seuranneet häntä hämärähaltijoiden hävittämisestä saakka. Sekin työ oli vain pitänyt tehdä, herransa käskemänä.
Jos arvon kreivi ei olisi ollut niin vahvasti tunteidensa vietävissä, kipittämässä sen kirotun punapäisen neidon perään, he olisivat saaneet paljon enemmän aikaan linnalla, sekä valtakunnassa. Toki vampyyriherran päähänpistoille kamariherra ei voinut mitään, hänhän oli vain palvelija. Palvelussuhde oli kestänyt vuosia, rintamalta aina kamariherraksi asti eikä se ollut muuttumassa.
Huomatessaan tutun tumman hahmon lähestyvän, valkeiden torahampaiden välkähtävän, Rahadin tarjosi rannettaan isännälle. Jos tuo haluaisi juoda, hän saisi hyväksyä pienen kanelin vivahteen. Jouluksi linnalle tilattu, kanelilla maustettu viini oli ollut kamariherran mieleen, eikä hän ollut pyytänyt moiseen hankintaan kreiviltä lupaa. Jos Rahadin joutuisi pyörittämään koko valtakuntaa yksin, hän saisi myös valita mihin valtakunnan varallisuutta käytettäisiin.

---------------------------------------------------------------------------

12.12.2024 – S – 255
“He who is not of nature has yet to obey some of nature's laws.”
― Bram Stoker, Dracula

***

Rahadin veti turkishuppuaan syvemmälle päähän. Pakkanen tuntui upottavan hampaansa lihaan asti, kaikkien niiden turkisten läpi joihin hämärähaltija oli itsensä vuorannut. Yrittikö isäntä leikata häneltäkin korvat, kylmyyden voimin?
Kreivi oli pyytänyt itselleen sikaa päivälliseksi, ehkä tuo halusi joulun kunniaksi vaihtaa eläinperäiseen ravintoon, saatuaan tarpeekseen ihmisperäisestä. Tai sitten Strahd muisteli jouluja perheensä parissa, siksikö tuo kaipasi kinkkua, koska se toi mieleen pikkuveljen,Sergein? Oikein isosta karjusta riittäisi verta muillekin kuin isännälle, siksikö tuo oli miettinyt kinkun hankintaa?

Vaikka Rahadin osaisi taikoa itselleen ratsun, hän halusi hoitaa tämän perinteisin metodein. Von Zarovitch ei juuri välittänyt eläimistä, elleivät nuo olleet lepakoita tai susia. Nekin kiinnostivat vain hänen vakoojinaan.
 
Nostaessaan satulan mustanpuhuvan tamman selkään, hämärähaltija käänsi korviaan muka kuulemansa äänen suuntaan. Oliko isäntä eksynyt ulos, yleensä kreivi vietti aikansa kirjastossaan taikuutta opiskellen?

”Ota Escher mukaasi, hän alkaa käydä sietämättömäksi” Ääni tyhjyydestä vihjasi kamariherralleen ennen kuin Strahdin blondi rakastaja ilmestyi jonkinlaisesta yksisuuntaisesta portaalista mätkähtäen lumiselle linnanpihalle. Rahadin päästi syvän huokaisun, Escher oli varmaan syystäkin passitettu hänen seuraansa. Blondi vampyyrimies osasi olla paikoitellen sietämätön melankoliallaan, jota tuo levitti ruton tavoin.
Tummatukka vilkaisi halveksuen blondia, joka ei oikein tiennyt miten päin hänen pitäisi olla. Tuo oli kuin orava ilman talvikarvaansa, liian näkyvä, liian avuton.
”Escher, ylös sieltä!” Rahadin käskytti miestä kiiveten itse tammansa selkään. Blondi vampyyri totteli, kärsien selkeästi paukkupakkasista, vaikka epäkuollut olikin. Rahadin ohjasi tamman lähemmäs, pysäytti sen blondin viereen ennen kuin Escher älysi itse kiivetä kamariherran varustaman tamman selkään.

------------------------------------------------

15.12.2024 - k11- 100
”En malta odottaa talvipäivänseisausta, entä sinä isoveli?” Pikkuinen Sergei uteli, innosta pomppien, seuratessaan häntä melkein 20 vuotta vanhemman Strahdin touhuja. Pikkuveljen silmät säteilivät ilosta sekä toivosta, niistä tunteista, joita Strahd oli ikävöinyt eniten.

Rintamalle toimitettu käsky oli ollut selvä: ”Tule talvipäiväksi kotiin. Ole läsnä.” Täällä Strahd nyt oli, sukunsa linnassa. Sukunsa ympäröimänä, silti aivan yksin.

Perijällä oli talvisin nimenomaan aikaa perheelleen, ainakin isä väitti niin. Äidin mielipiteestä Strahd ei ollut niin varma. Tuo tuntui paapovan Sergein perässä, mitä vain ehti. Sergei tuntui olevan Ravenovian koko elämä, hänen suurin tähtensä ja valontuoja linnan pimeyteen.

Katsellessaan pikkuveljensä touhuja kyllästyneenä, Stahd havahtui ääneen sekä askeliin. Kenties isä olisi tulossa tapaamaan poikaansa, tuskinpa. Tämä kelpasi Strahdille hyvin, ei hän olisi alkoholisoitunutta isäänsä kaivannutkaan!

Ravenovia, veljesten äiti, oli saapunut tarkkailemaan veljesten puuhia. Kuningatar taisi pelätä Sergein puolesta. Strahd oli paikoitellen julma seuralaisilleen, erityisesti jos he herättivät kadehdintaa aatelisessa. Vaikka Ravenovia toivoi tilanteen muuttuneen Strahdin kasvettua, hän pelkäsi silti pahinta.

”Tehän voisitte käydä kryptassa sytyttämässä muutaman kynttilän kuolleille?” Veljesten äiti ehdotti, yrittäen rikkoa veljesten välistä jäätä.

Sergein pomppiessa innosta, Strahd pyrki kätkemään turhautumisensa. Hän tekisi tämän isoveljen velvollisuudesta, hyvänä perijänä hän täyttäisi jokaisen vanhempansa toiveen kuten hyvin kasvatetun aatelisen kuuluikin. Etsisi itselleen puolison ja hankkisi jälkikasvua.

----------------------------------------------------

19.12.2024- S - 100 sanaa
”Tein sinulle villasukat!” Escher huomautti ojentaen parin pörröisiä punamustia villasukkia kamariherran suuntaan.
”Niissä on lepakoita” Rahadin ihmetteli huvittuneena. ”Eivätkö nämä ole tarkoitettu herrallemme Strahdille?”
”Olisi, mutta Strahd ei halua joululahjoja, joten ajattelin, että sinulle ne kelpaisivat” Escher hymyili joksenkin kujeilevasti. Hän oli päättänyt laittaa hyvän kiertämään, jos herra ei ottanut vastaan sukkia, jollekin palveluskunnasta ne varmasti kelpaisivat.
”Todella huomaavaista sinulta” Rahadin hymähti pukien lepakkosukat jalkaansa. Ne tuntuivat pörröisiltä sekä lämpimiltä Ravenloftin kylmää kivilattiaa vasten. Toki olihan Rahadinilla työhönsä sopivat kengät, mutta yksityisissä tiloissaan kamariherra ei jaksanut vaivautua kenkien käyttöön. Niissä tiloissa villasukat palvelivat erinomaisesti. Kenties takan ruokkimisessa sukat eivät palvelleet.

----------------------------------------------------

21.12.2024 Curse of Strahd - 200 sanaa - K11

Rahadin huomasi olevansa yksin. Kun muu Vallaki valmistautui vuoden valoisimpaan juhlaan, jonkin sellaisen viettoon, jota paikalliset nimittivät jouluksi, Rahadin oli pyhittänyt juhlapyhänsä jollekin muulle.

Hämärähaltija ei pitänyt siitä tunteesta, jota valon juhla aiheutti hänessä. Se toi mieleen sellaisia asioita menneisyydestä, joista Rahadin olisi halunnut päästä eroon. Muiden haltijoiden pettäminen, Kasimirin korvien irtileikkuu, synkät ajatukset omasivat tavan kiertää kehää.
Matka Meripihkatemppelille oli ollut pitkä, kuten tavallisesti. Tällä kertaa Rahadin oli ottanut muutakin mukaan kuin tyypillisen sammakkouhrinsa.

Astellessaan syvemmälle Meripihkatemppeliin, Rahadin huomasi irroittavansa paksun turkisviittansa solkea vaistomaisesti. Ilmeisesti ainoastaan tämän yön aikana Meripihkatemppelissä oli vapaana jotain sellaista, joka antaisi hänelle rauhan, edes yhden yön ajaksi.

Pudottaessaan turkisviittansa, muun haarniskan mukana, Rahadin asteli syvemmälle autioon temppeliin. Sen sijasta, että hän olisi mennyt tavalliseen tapaansa portaita alas, hämärähaltija tyytyi työntämään seinää, jonka pelkkä kosketus aiheutti polttelua.

Kävellessään sisälle huoneeseen, Rahadin polvistui valtavan kivisen haudan edessä, työntäen ruokauhriaan lähemmäksi. Rahadin tunsi jokaisen solunsa olevan tulessa, hikipisaroiden kerääntyessä hämärähaltijan iholle. Huoneessa oleva kirous ei ollut antanut hänelle mahdollisuutta riisua tunikaansa, joten haltija kärsisi huonoista valinnoistaan. Huoneessa oli kuuma, eikä Rahadin päässyt karkuun.

 Tuntiessaan jonkinlaista märkää liikettä ihoaan vasten, Rahadin hymähti, sammakko oli tosiaan jäänyt hänen seurakseen, otuksen laskiessa ilmeisesti hikoilevan hämärähaltijan parhaaksi turvapaikakseen polttavaa kuumuutta vastaan.

[carrowfan]

24.12.2024 - K11 - 200 sanaa

Sanotaan, että henkilön kuollessa hänelle syttyy tähti taivaalle. Herralla ei ollut tapana uskoa moiseen, mutta kamariherra välitti kaikessa pragmaattisuudessaan vanhoista uskomuksista. Ne toivat hänelle toivoa Barovian pimeyden keskellä.

Rahadin oli huomannut herransa kenraalina sotiessaan, että sotilasleirissä vietettyjä öitä valaisi usein tähtitaivas. Hän oli nähnyt lukuisten hänelle uskollisten alaistensa kaatuvan kuumeeseen tai erilaisiin tulehduksiin riippumatta siitä, mitä magia tai valtakunnan parhaat parantajat tekivätkään.
Erityisesti Rahadin muisti yön vistaanileirissä johon hän oli päätynyt Strahdin kanssa tuon saatua neljä nuolta rintaansa. Jostain syystä nuolet olivat läpäisseet von Zarovichin levyhaarniskan ja tehneet rumaa jälkeä miehen keuhkoihin aiheuttaen voimakasta hengenahdistusta.
Ilman kuutta hyväntahtoista vistaania, Strahd olisi kuollut siihen paikkaan, Rahadin ei olisi jaksanut kantaa häntä yksin turvaan. Strahd oli ollut koko matkan tajuton, hyvä jos herra edes hengitti.

He olivat auttaneet Strahdin nuotion ääreen, valoon ja lämpöön jossa Rahadin oli saanut itse kiskoa nuolet irti herransa rintakehästä samalla kun osa vistaaneista puhdisti sekä paikkasi haavoja sitä mukaa kun nuolia saatiin irti. Se veren määrä ja siitä seurannut kuolemanhiljaisuus eivät olleet jättäneet Rahadinia vieläkään rauhaan.
Strahdin tuskan näkeminen raivoavan valloitusretken keskellä oli jättänyt syvät arvet Rahadiniin, hän oli pelännyt menettävänsä oppilaansa iäksi. Erityisesti herransa vierellä valvominen oli syöpynyt miehen verkkokalvolle. Mustatukkaista lordia ei saanut jättää yksin.

03.1.2025  - S - 200

”Jos minä nyt tänne kuolen niin Strahd saa periä luuttuni!” Escher kirosi yrittäessään turhaan kynsillään lapioida mustia kärryjä irti hangesta. Strahd oli halunnut itselleen jouluvieraita, rouva Wachterin seurueineen, jonka vuoksi hän oli lähettänyt alaisensa heitä hakemaan. Matka oli mennyt kohtuullisen hyvin, yönmustat kärryt olivat pärjänneet ilman jalaksia menomatkalla, paluun ollessa hieman toinen juttu.
Joulu itsessään oli mennyt ihan kohtuullisesti, bardi oli viihdyttänyt vieraita ja olihan tuo päässyt herransakin pedinlämmikkeeksi. Kyseessä oli siis äärimmäisen onnistunut juhlapyhä, jos Escherin mielipidettä kysyttiin. Noh, nyt nuo pyhät olivat ohi, herran pidot olivat ohitse. Joulu oli enää harras muisto, Wachterin seurueineen pitäisi päästä kotiin.

Nyt kun joulu oli ohi, vieraat pitäisi viedä takaisin Vallakin kylään, mutta joulun pyhien venähtäessä pitkäksi, kukaan ei ollut huolehtinut kärryistä. Escher oltiin lähetetty loppiaisaamuna lapioimaan kärryjä irti hangesta.
”Rahadin olisi saanut tulla itse heiluttelemaan lapiota, mielellään Cyrus mukanaan!” Bardi kirosi lapioimistaan hakaten metallikärkistä työvälinettä routaiseen linnanpihaan. Hänellä alkoi olla kiire, jos hän haluaisi olla herransa vieraiden mieliksi. Kärry ei kaivaisi itseään hangesta, luonnollisestikaan. Jos hän ei pitäisi kiirettä, töitä riittäisi vielä useammaksi tunniksi, siitä Escher oli aivan varma. Strahdilla ei menisi hovissa niin pitkään, pian vieraat haluaisivat lähteä ja sitten Escher olisi pulassa. Vampyyrinsikiö ei selviäisi tästä helpolla, saati hengissä.

7.1.2025 - S - 200 sanaa

Sergei piteli käsissään pientä valopalloa, jonka poika oli itselleen loitsinut. Valopallo valaisi pienen pappisoppilaan käsiä, oikein somasti vieläpä. Strahd oli lähtenyt jo takaisin rintamalle, jättäen Sergein yksin isän kanssa. Barov ei ollut vieläkään lopettanut juomistaan, ainakin äiti oli väittänyt Sergeille niin. Isoveljen näkeminen oli ollut Sergeille tärkeä hetki, jos siis isoveli olisi halunnut häntä nähdä. Strahd oli muuttunut oudoksi, etäiseksi, miksi ihmeessä isoveli ei välittänyt hänestä. Hän oli aloittamassa koulutuksensa papiksi, temppeli oli hyväksynyt Sergein luistamisen velvollisuuksistaan, merkittävää lahjoitusta vastaan.
Lumen narskuessa askeleiden alla, Sergei kiinnitti huomionsa taivaalle. Talvimaisema oli kaunis, olisipa Rahadin täällä, hän oli jäänyt kaipaamaan isoveljensä mentoria. Rahadinin kanssa vietetyt hetket takkatulen ääressä olivat jääneet pikkupojan mieleen. Rahadin oli opettanut hänelle kahdella miekalla taistelusta perustekniikoita, jonka lisäksi vanha hämärähaltija oli sparrannut pikku Sergein kanssa. Eihän sparrista tullut yhtään mitään, Rahadin oli mätkinyt pikku aatelispojan mustelmille, kunnes pikku prinssin kiusaaminen oli käynyt tylsäksi.

Ongittuaan pikku natiaisen lumikinoksesta, hän oli saatellut tuon takkatulen lämpöön, josta Strahd oli myös löytynyt, synkistelemästä, tietenkin. Vaikka Rahadin ei ollutkaan Sergein äiti, adoptioisoveli vain, tuon turkisviitan lämpö lämmitti Sergein hiestä märkiä olkapäitä. Siinä hän oli ollut turvassa, kukaan ei voinut häntä vahingoittaa. Ei edes isä, oli tuo kuinka päihtynyt hyvänsä. Rahadin pitäisi hänet turvassa.