Title: Pässi peuran reviirillä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Characters: Adam, Alastor, Charlie Morningstar
Genre: Slice of life, drama, Sinner!Adam AU
Rating: S
Warnings: Pieniä spoilereita
Disclaimer: Sarja hahmoineen kuuluu Vivziepopille, minä vain lainailen. En ole saanut rahallista korvausta kirjoittamisesta.
Summary: Adam käy Alastorin hermoille.
A/N: Mitä ihaninta syntymäpäivää rakkaalle ystävelleni
Maissinaksuselle! ♥ Pyörittelin pitkään mielessäni kaikkia mahdollisia ideoita, mitä sulle kirjoittaa. Sen kyllä tiesin, että jotain Hellaverseä sen on tänä vuonna kyllä oltava, ja kun tiedän, miten paljon tykkäät Sinner!Adam AU:sta, halusin yrittää rustailla jotain siitä, ja pikkuhiljaa tämä alkoikin sitten muotoutua mielessäni. Toivottavasti tykkäät!
Osallistuu haasteeseen
Otsikoinnin iloja II (Eläinotsikko).
Pässi peuran reviirilläAlastor ei juuri ikinä poikennut pinttyneistä tavoistaan, ja kun hän eräänä aamuna päättikin juoda aamukahvinsa hotellin salongissa oman huoneensa sijasta, hän alkoi katua päätöstään hyvin pian. Ensimmäiset viisi minuuttia hän sai istuskella vanhalla samettisohvalla kaikessa rauhassa, siemailla terästettyä kahviaan ja kuunnella samalla 30-luvun jazzia, mutta kuudennen minuutin alkaessa ovi salonkiin läimäytettiin auki, ja Alastorin aamu olikin jo pilalla.
”Miksi kuuntelet tuollaista roskaa?” Adam valitti ensisanoikseen ja oli hetkessä säätänyt salongin radion soittamaan raskasta rokkia jazzin sijasta. Sähkökitaran raastavan kimeät soinnut saivat Alastorin niskakarvat nousemaan pystyyn ja kahvikupin heilahtamaan kädessä niin, että muutama pisara lennähti puiselle lattialle. Hän kuitenkin tyytyi vain mulkoilemaan Adamia hymynsä takaa, kun tämä musiikin vaihdettuaan lampsi peremmälle ja laski vähän matkan päähän pöydälle lautasen, jolle oli kasattu kukkuroittain paistettuja kananmunia, pekonia, perunaa, porsaankylkipaloja ja ties mitä muuta.
”Enpä uskaltanutkaan olettaa, että sinä ymmärtäisit kunnon musiikista mitään”, Alastor tokaisi sitten ylpeästi ja mittaili katseellaan puolipukeista Adamia, joka raapi kylkeään ja haukotteli kovaan ääneen. Hänen katseensa arvioiva väheksyntä ei olisi jäänyt keneltäkään huomaamatta.
”Kun et osaa edes vaatteita päällesi pukea.””Älä siinä louskuta leukojasi.”
”Kiitos sitä samaa. Sinuna nimittäin muistaisin paremmin nykyisen asemasi ja kenelle oikein puhut. Et ole enää puoleksikaan se mies, joka ennen olit.””Uhkailetko minua?” Adam päsähti istahdettuaan pöydän ääreen. Hän sulloi suuhunsa pari prinssinakkia ja mulkoili Alastoria vähintäänkin yhtä halveksuvasti kuin tämä häntä. ”Sinuna muistaisin, kuka oikein rökitti ja kenet viimeksi kun taisteltiin.”
Sanat tuntuivat suorastaan viiltävän Alastorin rintakehää juuri siitä kohdasta, josta Adamin kitarakirves oli aiemmin leikannut ison palan. Hän ei kuitenkaan antanut kirvelevän tunteen näkyä kasvoillaan vaan jatkoi hymyilyään kuin Adamin puheet olisivat olleet pelkkää jonninjoutavaa isottelua.
”Olet enää pelkkä syntinen siinä missä me muutkin”, hän totesikin ja ryysti kahvikuppinsa tyhjäksi.
”Turha kuvitellakaan, että pärjäisit nykyisillä voimillasi minulle.””Sinä siis uhkailet, ja haastat riitaa.”
”Kunhan vain lausun ääneen itsestäänselvyyksiä, kun ne eivät taidakaan olla niin selviä eräille.”Adam tuhahti selvän ärsyyntyneesti. ”Ihan sama”, hän tokaisi. ”Minun sarveni ovat kuitenkin isommat kuin sinulla.”
Siihen Alastor ei sanonut mitään, mutta hänen hehkuvanpunainen katseensa musteni kuin pimenevä yö, ja päälaella keikkuvat peuransarvet alkoivat kasvaa monta kertaa normaalia suuremmiksi. Ne olivat lopulta leveydeltään ainakin kaksimetriset, huomattavasti Adamin käyriä pässinsarvia suuremmat, kun Alastor yhtäkkiä muuttui kokonaan mustaksi ja katosi varjoihin kuin maan nielemänä. Adam jäi yksin salonkiin syömään aamiaistaan ainoastaan tyytyväisenä siitä, että radiodemoni oli päättänyt häipyä.
**
Omaan huoneeseensa palannut Alastor ihan kihisi kiukusta ja kirosi Adamin mielessään. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tämä oli pilannut hänen päivänsä, eikä varmasti olisi viimeinenkään. Pelkkä Adamin olemassaolokin kismitti Alastoria. Tämä saapasteli ympäri hotellia ja oikeastaan koko Helvettiä kuin olisi omistanut paikan, puhui muille aina epäkohteliaasti, halveksuvasti tai muuten vain ihan hiton ärsyttävästi ja koki oikeudekseen tunkea uteliaan nokkansa ja ylisuuren egonsa aivan kaikkialle. Ja se pahuksen rockmusiikki… Jos Alastor joutuisi kuuntelemaan sitä kitaran vongutusta ja rumpujen mäiskintää vielä hetkenkin, hän tulisi hulluksi – tai ainakin hullummaksi kuin oli ennestäänkin.
Alastor ei voinut mitenkään ymmärtää, miten Charlie saattoi olla niin höveli, että antoi yhden heidän pahimmista vastustajistaan ja vihamiehistään asustaa Hazbin Hotelissa, ihan sama vaikka tämä miten oli nykyään vain pelkkä syntinen ja muka halusi tapansa parantamalla päästä takaisin Taivaaseen. Helvetin prinsessan olisi pitänyt tietää paremmin tai vähintäänkin ymmärtää, että nykykäytöksellään Adam olisi hotellin kanta-asiakas ikuisesti.
Olisi voinut luulla, että Alastorin mielestä Adam olisi täydellinen asukas Hazbin Hoteliin – hänestähän olisi vain hauskaa, jos Charlie epäonnistuisi projektissaan – mutta rajansa kaikella. Adam olisi saatava ruotuun ja tajuamaan nykyinen asemansa, kun kerta oli päättänyt hotellissa asustaa. Alastor olisi kyllä kernaasti hankkiutunut tästä eroon lopullisestikin, mutta rehellisesti sanottuna hänellä ei ollut minkäänlaista halua taistella tätä vastaan uudestaan; sen verran rintakehää viiltävä arpi yhä kirveli, vaikka hän tiesikin, ettei Adam syntisdemonina ollutkaan enää niin voimakas kuin arkkienkelinä. Hänellä ei myöskään ollut valtaa karkottaa Adamia hotellista, vain Charliella oli, eikä tämä tietenkään ikipäivänä tekisi niin, ei vaikka se olisikin ollut yhteisen hyvän ja edun mukaista. Alastorin havaintojen mukaan kukaan muukaan hotellissa ei pitänyt Adamista, vaikka hän itse toki olikin yksi tämän suurimmista vihaajista. Vain Lucifer vaikutti inhoavan tätä enemmän.
Niin, Lucifer…Charlien isän ajatteleminen sai sekin Alastorin niskakarvat nousemaan pystyyn. Hän ei pitänyt Luciferista yhtään sen enempää kuin Adamista, eikä häntä siksi riemastuttanut tajuta, että siinä missä Charliellakin, Luciferilla varmasti olisi valtaa ja voimaa panna Adam ojennukseen, olihan tämä sentään koko Helvetin kuningas ja kaikkien muiden yläpuolella. Tämä myös mitä todennäköisimmin tekisi niin varsin mielellään, toisin kuin Charlie, eikä varmastikaan kieltäytyisi, jos hänelle sitä ehdotettaisiin. Alastor tosin mieluummin taistelisi Adamia vastaan uudestaan kuin pyytäisi Luciferilta yhtään mitään. Hänen pyyntönsä tämä sitä paitsi saattaisikin evätä, sillä vastaavasti myös tämä inhosi häntä suuresti. Umpikuja siis siltäkin suunnalta.
Paitsi että ehkei sittenkään...
**
”Hyvää alkanutta päivää, prinsessa”, Alastor toivotti ilmestyttyään yhtäkkiä Charlien selän taakse kuin varjo. Tämä hyppäsi säikähdyksestä askeleen eteenpäin ja käännähti sitten salamannopeasti ympäri.
”Alastor!” Charlie kiljaisi. ”Älä ilmesty huoneeseeni tuolla tavalla! Olin saada sydänkohtauksen! Mitä sinä oikein haluat?”
”Tulin pyytämään pientä palvelusta. Nyt on nimittäin sinun vuorosi täyttää osuutesi sopimuksestamme. Et varmastikaan ole unohtanut sitä?””En tietenkään”, Charlie vastasi, ja epävarmuus alkoi heti hiipiä hänen sisäänsä. Hän oli tiennyt tämän hetken vielä koittavan, vaikka olikin salaa toivonut, että Alastor panttaisi sopimuksen mahdollistamaa pyyntöään ikuisesti parasta tilaisuutta odottaessaan. Mitähän radiodemoni oikein mahtoi häneltä haluta?
”Pyyntöni on varsin yksinkertainen”, Alastor sanoi hilpeän huolettomasti, kun Charlie oli häneltä asiasta kysynyt. Sitten hän vakavoitui hieman.
”Adam”, hän aloitti,
”hänen käytöksensä ei ole Hazbin Hotelille sopivaa. On kuin hän pitäisi sinua ja projektiamme pilkkanaan! Sinun on pantava hänet ojennukseen, tai voit olla varma, että kaikki pyrkimyksesi tehdä syntisistä taivaskelpoisia epäonnistuvat. Adam nimittäin tulee käytöksellään karkottamaan uudet potentiaaliset asukkaat heti kättelyssä, ja ennen pitkää nykyisetkin.”Pyyntö ei ollut lähelläkään sitä, mitä Charlie oli pelännyt, mutta epävarmuus nakersi silti hänen sisintään. Ajatteliko Alastor aidosti hotellin etua käskiessään häntä panemaan Adamin ruotuun, vai oliko pyynnöllä jotain kamalia sivuseurauksia, joita hän ei vielä osannut kuvitellakaan? Tämähän oli aiemmin povannut hänen epäonnistumistaan monet kerrat. Jotain Alastor kyllä hyötyisi tilanteesta itsekin – ei tämä siihen muuten omaa pyyntöään tuhlaisi – mutta millaisesta hyödystä oli kyse?
”Minä olen kyllä puhunut hänen kanssaan”, Charlie sanoi perääntyessään askeleen loitommas Alastorista, jonka olemus oli muuttunut hieman tavallista demonisemmaksi. Tämän jaloista lattialle leviävät mustat varjot näyttivät yrittävän tarrata Charlieen kiinni. ”Mutta hän vaatii enemmän aikaa muuttaakseen tapojaan.”
”Aikaa, jota meillä ei ole riittävästi, ennen kuin hotellin maine on täysin pilattu. Sinun siis täytynee turvautua järeämpiin menetelmiin hänen suhteensa.””Sopimuksemme ehto oli, ettei minun tarvitse satuttaa ketään”, Charlie muistutti, ja pelko hänen sisällään alkoi muuttua vihaksi. Ei kai Alastor oikeasti luullut voivansa vahingoittaa muita hänen kauttaan? Hän kyllä tiesi, miten paljon tämä vihasi Adamia, mutta silti!
”Järeät keinot eivät automaattisesti tarkoita satuttamista”, Alastor huomautti ja astui askeleen lähemmäs.
”Vaihtoehtoja olisi enemmänkin. Mutta jos et itse kykene muuhun kuin puhumaan, minulla on ehdotus. Puhu asiasta isällesi, anna hänen järjestää asia. Edes Adam ei ole niin typerä, etteikö tottelisi itse Helvetin kuningasta, vaikkei sen prinsessaa kuuntelisikaan.”Charlie tiesi heti, ettei hänelle jäänyt vaihtoehtoja. Jos todella oli keino saada Adam muuttamaan käytöstään tätä satuttamatta, hänen olisi sitä käytettävä: sopimus, jonka hän oli solminut Alastorin kanssa, vaati niin. Charlie itse ei vain tiennyt, mikä sellainen keino olisi, hänen pyrkimyksensä Adamin kanssa kun eivät olleet vielä tuottaneet toivottua tulosta, mutta ehkä Alastorin ehdotuksessa oli perää. Hän voisi pyytää isältään apua tilanteen ratkaisemiseen. Hänen täytyisi vain pitää huoli, ettei isäkään satuttaisi Adamia, sillä tällä oli yhtä lailla paljon hampaankolossaan niiltä ajoilta, kun Adam oli vielä arkkienkeli.
”Hyvä on”, Charlie myöntyi ja ojensi kätensä Alastorille pyynnön hyväksymisen merkiksi. ”Minä puhun isälle.”
Alastorin hymy venyi tavallistakin leveämmäksi, niin että vain kasvoille kuin tyhjästä ilmestyneet, hohtavat ompeleet näyttivät pitävän sen aisoissa, ja hän tarttui Charlien käteen omallaan.
”Mainiota”, hän sanoi kädenpuristuksen yhteydessä. Mustat varjot kuhisivat hänen jaloissaan. ”Ja teethän niin mitä pikimmiten.”
Vaikkei sopimus sitä vaatinutkaan, Charlie nyökkäsi. Olisi parasta tehdä niin kuin Alastor toivoi. Ehkä siitä todella olisi myös hotellille hyötyä.
**
Sinä aamuna Alastor oli taas päättänyt tehdä poikkeuksen rutiineihinsa ja nautti kahvinsa hotellin salongissa eikä omassa huoneessaan. Hän istui punaisella samettisohvalla radion soittaessa jazzia ja nautti siitä, että saattoi tehdä niin ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Oli kulunut kymmenen päivää siitä, kun Alastor oli puhunut Charlielle ja lunastanut pyyntönsä, jonka tämä oli ollut hänelle velkaa. Yhdeksään päivään Adam ei ollut käynyt kertaakaan Alastorin hermoille.
Alastorilla ei ollut aavistustakaan, mitä Charlie – tai oikeastaan mitä todennäköisimmin Lucifer – oli tehnyt Adamille, mutta vaikutus ainakin oli hänen toiveidensa mukainen. Adam oli viimein pantu ojennukseen: tämä ei enää saapastellut ympäriinsä suuren suunsa ja vielä suuremman egonsa kanssa tai tunkenut nokkaansa joka asiaan vaan oli nyt varsin hiljaista ja säyseää poikaa hotellissa liikkuessaan, melkein kuin olisi pelännyt jonkun edes katsovan hänen suuntaansa. Huonosti käyttäytyvästä pässinpäästä oli hetkessä kuoriutunut lauhkea lammas, eikä Alastor katunut laisinkaan, että oli uhrannut siihen oman puoliskonsa hänen ja Charlien sopimuksesta. Olisihan sen voinut huonomminkin käyttää. Paljon huonommin.
Sysimustan kahvinsa loppuun juotuaan Alastor laski tassin viereensä pikkupöydälle ja napsautti sormiaan. Jazz alkoi soida aikaisempaa selvästi kovemmin, niin että se varmasti kantautui ainakin hotellin aulaan asti. Alastor otti sohvalla paremman asennon, risti pitkät sormensa ja sulki silmänsä. Se aamu oli mitä täydellisin, ja vastaavista hän aikoisi nauttia jatkossakin tavallista useammin, nyt kun hotellissa vallitsi viimein taas rauha.
Enää ei pässi hyppelisi peuran reviirillä.
