Tulta ja tuisketta | K-11 | Harry/Draco, Harry/Charlie| joulukalenteri 10/24

[Neiti Syksy]

Author: Neiti Syksy
Rating: K-11
Warnings: Vähän intohimoa ja yhdet bileet (ikärajan puitteissa)
Genre: Vakaa tarkoitus saada vatsasta kipristelevää joulufluffya, mutta vähän ehkä surua!
Fandom: Harry Potter
Pairing: Harry/Draco, Harry/Charlie, Charlie/OMC
Disclaimer: En omista mitään muuta kuin muutaman hepun lohikäärmeleirillä ja osan lohikäärmeistä, mutta käytännössä maailma on Rowlingin! En ole myöskään käynyt koskaan Romaniassa.

A/N: Joulu is here!! Mää nyt lähdin kannustuksesta julkaisemaan, osa kalenterista ei valitettavasti ole täysin valmis, mutta kuitenkin niin paljon, että uskaltaa painaa lähetä! Erityiskiitokset mursis, ihanan inspiroiva sanalista. ❤️ Jokainen luukku on nimeltään sana sieltä listalta. Lisäksi kiitokset Lyra nimeämisestä, joka heitti hatustaan, kun prompti oli Romanian lohikäärmejoulu!

Nauttikaa ja ihanaa joulunodotusta 💕

- Syksy

___________________

1 LUUKKU – Polku

Harry nielaisi etovaa tunnettaan ja yritti hakea silmät kiinni tasapainoaan. Hän oli lapsesta asti lähes vihannut ilmiintymistä (oikeasti, kuka vie lasta pitkiä matkoja omituisessa puristavassa aikajatkumossa?), eikä porttimatkailu ollut sen parempi. Hän ei aivan ymmärtänyt edes kuinka oli käytännössä matkustaa esineen tai itsensä minuuden avulla, eikä hän suoraan sanottuna edes halunnut tietää. Tuli entistä huonompi olo ja päätä särki, kun alkoi miettimään liian monimutkaisesti – ja jos hän joskus oikeasti haluaisi tietää, Hermione auttaisi häntä mielellään.

“Hei, Harry”, lämmin tervehdys kuului Harryn takaa. Harry ponnisteli avatakseen silmiänsä, jotta näkisi jonkin kiinteän kohteen tässä aikamatkailussa. Häntä tervehti tutut ahavoituneet kasvot, huulilla leveä hymy ja silmät, jotka olivat innostuksesta niin kirkkaat että lähes sokaisivat.

“Charlie!”, Harry tervehti ja hetken mietti, olisiko aivan liian aikaista halata kuin läheisimmät ystävykset. Vai pitäisikö taputtaa olalle? Mitä jos hän kömpelösti valitsisi jommankumman vaihtoehdon ja löytäisi itsensä rähmällään tällä soraisella, kovalla ja kylmällä maalla? Kädenojennus on myöskin huono vaihtoehto, hän oli nähnyt monta onnetonta jästivideota, missä ojennettu käsi iskeytyi suoraan haaruksiin ja – ajatukset katkesivat, kun Harry tunsi lämpimän vartalon halaavan häntä tiukasti. Tuttu savuisuuden tuoksu saavutti Harryn ja hän tunsi olonsa pitkästä aikaa rennoksi.

“Tervetuloa Romaniaan, ihanaa kun joku teistä vihdoin pääsi saapumaan pidemmäksikin ajaksi”, Charlie hymyili edelleen päästäessään Harrysta irti mutta Harry näki hymyn takana osan totuudesta. “Tässä sinulle, juo tämä ja voit paljon paremmin äskeisen matkan jäljiltä.”

Harry tarkasteli ojennettua pulloa. Malfoyn taikaeliksiiri, PahoinVex. Uusi ihmeellinen, kaupallistettu tuote – juuri tällaisia tapauksia varten, kuin Harry. Ja Harrysta saatu inspiraatio koko tuotteeseen…

“Kiitos”, Harry vastasi vaimeasti ja käänsi pullon etiketin pois näkyvistä, pois mielestä. Hän avasi korkin ja joi pullon loppuun. Liemi kuitenkin auttoi, ja se oli pääasia. Mitä sitten, että se oli juuri Malfoyn tekemä? Ei ollut muitakaan vaihtoehtoja, eikä Harrysta ollut edelleenkään alkeisimpankaan liemen tekoon.

Kiusallinen hiljaisuus tuntui painostavalta, ja Harry tajusi vajonneen syvään hiljaisuuteen liemen jälkeen. Charlie vaihteli painoa jalalta toiselle ja tähyili kauemmaksi vuorille, joihin Harry nyt pystyi kiinnittämään huomiota. Hän oli aivan tosissaan Romanian maaperällä, missä kaikki näytti ja vaikutti jotenkin jylhemmältä, kuin hän oli alunperin ajatellut.

“Anteeksi, Charlie”, Harry pahoitteli ja nosti tipahtaneet matkatavaransa maasta. “En ole koskaan ollut pitkien matkojen fani, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Kiitos”, Harry katsoi Charlieta silmiin etsien ymmärrystä. Mies hänen edessään ravisti harteitaan ja väläytti tutun virneensä.

“Ei mitään, Harry. Minullakin taitaa olla pientä stressiä ilmassa, onneksi et kuitenkaan ole äitini juuri nyt, sillä en muista jätinkö jonkinlaiset sukat vielä kuivumaan”, Charlie naurahti. “Lähdetäänkö? Pääsemme tuota polkua pitkin kätevästi luutien luokse. Minun luokseni on vielä aika reilustikin matkaa, mutta ajattelin säästää sinun kurjaa pahoinvointia.”

Harry virnisti ensimmäistä kertaa aidosti, tuttu kilpailunhalu täytti hänen sisimpänsä. “Kisa?”

“Otetaan kisa”, Charlie läimäisi Harrya selkään ja lähti juoksemaan polulle. Harrylla tuli kiire saada tavaransa kasaan sekä tehdä tavaroille pieni kevennysloitsu – onneksi hän oli paljon parempi lentäjä luudalla, kuin Charlie!

[Neiti Syksy]

Ensimmäinen joulukuun maanantai, wohoooo!

________________

2 LUUKKU – Hauras

Ensimmäinen päivä oli mennyt lähestulkoon jonkinlaisessa matkan jälkeisessä sumussa. Harry oli aikaisen illallisen jälkeen pahoitellut Charlielle ja vetäytynyt omaan makuusoppeensa. Hän oli kaikesta huolimatta nukahtanut heti ja nukkunut unetonta yötä ensimmäistä kertaa kuukauteen. Hän tunsi, kuinka terveellinen vuoristoilma teki jo taikojansa.

Tassutellessaan keittiötä kohti, hän kiinnitti huomionsa paremmin ympäristöönsä. Charlien asumus oli pieni ja vähäisesti kalustettu, lähinnä vain tarpeelliset ja pakolliset. Ainoa pehmeämpi kosketus oli lukemattomat erilaiset viltit, sukat ja tyynyt (epäilemättä Mollyn lähettämiä). Harry haistoi jo käytävän päässä olevasta keittiöstä tulevat herkulliset tuoksut ja suuntasi kohti niitä.

Keittiö oli talon lämpimin paikka, minkä Harry sai huomata. Suuri lämmönlähde tuli keittiön vasemman nurkan takkatulesta, minkä keskellä kyhjötti epätavallisen näköinen muna. Muna oli suuri ja väriltään sinertävä, minkä ympäri kiersi punertavia laikkuja. Harryn muistot veivät hänet aikaan, kun Norbertta syntyi (ja muutamat kulmakarvat paloivat, joista muistutuksena edelleen Harrylla ei kasvanut yhdessä kohtaa karvan karvaa).

“Älä vain sano, että piilottelet taas Hagridin ostoksia?”, Harry kysyi ensimmäiseksi, unohtaen kohteliaat fraasit huomenista. Charlie kääntyi vilkaisemaan Harrya sivusilmällä, ja Harry lähes unohti olevansa menossa istumaan, kun näki vilkaisun Charlien alavatsasta. Liike jäi puolitiehen ja ennen kuin vanhat polvet ilmoittivat vastalauseensa yllättävästä jumppatuokiosta, Harry oli lysähtänyt painovoiman avulla tuolille.

“Ai, puhut Sinipunasta”, Charlie kaatoi kahvia mukiin ja toi Harryn eteen. Samalla hän tarttui taikasauvaansa keittiönpöydällä, ja loi yhdellä heilautuksella pöydän koreaksi aamupalatarvikkeista. “Löysin munan hylättynä yhden hylätyn luolan läheltä. En tiedä, kuoriutuuko se koskaan mutta en voinut kuvitellakaan jättäväni sitä sinne. En ole aiemmin törmännyt yhtä ihmeellisen näköiseen munaan ja suuri toiveeni on, että tässä loimussa lohikäärme kokisi turvalliseksi tulla ulos.”

“Onko se siis edelleen elossa?”, Harry kysyi ja otti samalla leipää. Hän vilkaisi munaa, jonka kuori ei ainakaan vielä paljastanut salaisuuksiaan.

“En tiedä, en osaa sanoa. Aina kuitenkin kun kosken sitä tai vaihdan sen asentoa, niin tunnen jonkinlaista hyminää käsissäni”, Charlie selitti ja istuutui Harrya vastapäätä. “Joten sanotaan näin, että olen varovaisen optimistinen. Ja näin talvikaudella lämmitys olisi joka tapauksessa tarpeellinen, hyvä käyttää sitä mahdollisesti hyödyksi myös muuten.”

He söivät hetkisen aikaa hiljaisuudessa, jonka miellyttävyydestä Harry ei osannut sanoa mitään. Hän yleensä inhosi hiljaisia hetkiä, koki ne vaivaannuttaviksi. Charlien kanssa kuitenkin aiemmin hiljaisuus oli hyvinkin miellyttävää, erilaiset tunteet ja odotukset väreillen ilmassa ja kaikki tapahtui luonnollisesti. Charlie oli ehkä henkisin ihminen, jonka Harry oli koskaan tavannut. Heidän välisensä suhde oli syventynyt sodan jälkeen aika intiimiksi, mikä oli lopulta hiipunut arjen tullessa väliin. Charlien tosirakkaus tuli aina olemaan lohikäärmeet, ja Harry ei voinut kuvitellakaan luopuvansa omasta elämästään Lontoossa kokonaan.

Hiljaisuus katkesi ulkoa kaukaa kuuluvaan ärjähdykseen. Harry säpsähti pöydän ääressä ja katsoi Charlieta ihmetellen.

“Niin, siinä kestää hetken ennen kuin tottuu tuota hmm – ylimääräisiin ääniin”, Charlie hymähti ja pudisteli päätään. Oranssihtava suortuva karkasi nutturasta miehen kasvojen eteen, ja Harry muisteli joskus yrittäneensä laskea kasvoilla loistavia pisamia. “Mitä haluaisit tehdä tänään?”

“Mitä ehdottaisit?”, Harry vastasi kysymyksellä ja hymyili. “Meillä on monta viikkoa vielä aikaa tehdä kaikenlaista.”

Harry ei ollut tarkoittanut lausettaan niin vihjailevaksi kuin ajatteli itse heti lauseen loputtua. Onneksi Charlie ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä mies jatkoi ehdotuksella ympäristöön tutustumisella. Harry tarttui tähän innokkaasti, lohikäärmeet eivät pelottaneet ollenkaan varsinkin kun oli alan paras lohikäärmeiden käsittelijä vierellä.

“Ennen kuin lähdetään niin haluan vain sanoa Harry, että on tosi kiva kun tulit tänne viettämään aikaa, varsinkin kun sinulla ei yleensä ole vapaata ikinä”, Charlie aloitti ja samalla keittiönpöytä alkoi itsestään tyhjentyä. “Sinun ei ole pakko kertoa mitään, mutta tiedäthän sinä, että tulen aina olemaan sinun puolellasi?”

“Kiitos, kun sain tulla”, Harry mutisi katse kiinnittyneenä jo kylmenneeseen kahviin. Kahvin pinnalle oli alkanut jo muodostua öljyisiä läikkiä, ja hetken Harry huvitteli itseään kuvittelemalla erilaisia ennustuksia. Tuo ympyrä varmaankin kertoi rikkauksien saapuvan ja sen viereinen sitten ennusti hyvää tulevaa viljasatoa. Harry yritti keksiä jotain, aivan mitä tahansa, millä jatkaa keskustelua. Heidän välinsä olivat olleet hauraat jo pitkään, eikä Harry halunnut ravistella niitä liikaa. Ehkä tämä olisi kuitenkin uusi alku, kolme viikkoa oli kuitenkin todella pitkä aika uudistaa mitä tahansa ihmissuhdetta.

[Neiti Syksy]

3 LUUKKU -  Sydän

Kolmas kerta toden sanoo kaikessa, kuten tunneilta oli opittua! Seitsemän oli maagisin numero mutta kolmosessakin oli jotain taikaa, kuten Harry saattoi todeta. Toinen kokonainen päivä alkoi paremmin kuin eilinen. Eilinen katsantoretki lohikäärmeiden alueelle oli ollut hyvin valaiseva monessakin eri suhteessa. Hän oli törmännyt muutamaan Charlien tutkimusryhmään kuuluvaan jäseneen, nähnyt romanialaisen pitkäsarven kaukaa hyvän matkan päästä sekä tuntui, kuin heidän yhteytensä olisi hieman parantunut. Sydänsuruille Romanian jylhät maisemat tekivät hyvää, eikä Harrya haitannut niin paljon lumettomuus kuin kylmyys. Alhaalla laaksossa oli jäätävän kylmää varsinkin öisin, ja Harry oli joutunut turvautumaan Charlien loputtomaan varastoon villasukkia. Suurimmassa osassa villasukissa toistuivat värit punainen ja kultainen, Molly ei päässyt tavallisista raidoistaan eroon.

Nyt Harry osasi suunnistaa suoraan keittiöön, huomatakseen olevansa taas myöhäisempi herääjä. Ennen kuin Harry sai suutansa auki, oli pöydälle jo ilmestynyt höyryävän kuuma kahvi ja Harryn sydämessä hieman läikähti. Hän oli kaivannut tätä tunnetta, kun joku jaksoi nähdä vaivaa välillä hänenkin eteen automaatiolla, ilman erikseen kysymistä.

“Nukuitko viime yönä paremmin?”, Charlie kysyi ja istuutui hänen eteensä hymyillen vallattomasti. Harryn ajatukset sinkosivat joskus muutaman vuoden taakse, telttaan ja muhkuraiseen patjaan, missä hän kuitenkin oli nukkunut joskus elämänsä parhaita unia – ainakin jos edellistä parin vuoden ajan jaksoa ei otettu lukuun.

“Paremmin, on silti hieman totuttelua”, Harry vastasi ja hymyili takaisin.

“Jos haluat, voin taikoa vaimennuksen siihen huoneeseen”, Charlie tarjoutui ja ojensi Harrylle vastaleivottuja skonsseja. Harryn kulmat kohosivat kysyvästi, mihin Charlie ennätti vastata ennen kysymystä: “Äidin terveiset. Tiesitkö, että nykyään on kehitetty pakkaus leivoksille, mikä paistaa leivokset vasta lähellä saapumisosoitetta?”

# # #

Harry katseli lumoutuneena taivaalle, missä lenteli juuri parvi punaisia räyhälohikäärmeitä. Hän oli tarjoutunut lähtemään yksinkin liikenteeseen, jotta Charlie saisi hieman edistää omia työasioitaan (olihan nyt Merlinin tähden kuitenkin arkipäivä useimmilla ihmisillä), mutta Charlie oli suorastaan imaissut hänet mukaansa. Harry välillä pohti, olisiko hänestä tullut enemmän lohikäärmeiden ystävä ilman traumaattista kokemustaan neljänneltä vuodelta? Olihan olennot jumalaisen näköisiä, myyttisiä sekä uskomattoman kiehtovia.

“Mitäs tykkäät?”, Harry tunsi maan tömähtävän allaan kun yksi Charlien tiimiläisistä (ehkä Eleanor?) kävi istumaan hänen viereensä.

“Jos en olisi velho, ajattelisin tämän olevan maagista”, Harry vastasi ja käänsi katseensa takaisin ylös taivaisiin.

“Ja vielä maagisemmaksi se muuttuu, mikäli Charlie saa tahtonsa läpi kokeiluun taikaeläinvirastolta”, Eleanor myhisi ja osoitti taivaalle. “Tuo kaikista suurin, sille on annettu nimi Gigantos. Älä kysy, kuka sen keksi ja miksi, sillä tuotakin isompia lohikäärmeitä on useita. Sillä on toisaalta ainakin tähän asti nähdyistä isoin ja pisin tulen syöksyntä, että ehkä se voi olla giganttinen jos ei muuta.”

“Kuka näitä nimiä oikein keksii?”, Harry kysyi ja tähysti tarkemmin ylilentävää lohikäärmettä.

“Meidän Chacha vie suureksi osaksi voiton, välillä palkinnoksi saadaan nimeämisetuuksia, jos onni suosii”, nainen vastasi ja rapsutti oikeaa polveaan. Harry kiinnitti huomiota, että naisen päällä oleva varustus oli hyvin tulenkestävän näköinen; paksua nahkaa ja suomuja.

“Chacha?”, Harry tavaili nimeä. Hyvä, ettei hän lähtenyt suorastaan chachachaamaan…

“Oi, tämän tarinan haluat kuulla! Charlie teki oikeanlaisen vaikutuksen meihin kaikkiin. Tuo tuolla, joka nyt juttelee Charlien kanssa, on osasyy”, Eleanor nyökkäsi eteenpäin ja Harry vaihtoi näköalansa kahteen lähekkäin juttelevaan mieheen.

Tietenkään Harry ei erottanut mitään näin kaukaa, ei oikeastaan. Mielikuvitus kyllä täydensi loput huomattavan tehokkaasti. Charlien kanssa jutteleva mies oli yhtä pitkä kuin Charlie itse, tummatukkainen ja Harry ajatteli, että jos häntä olisi siunattu muillakin geneettisillä ominaisuuksilla kuin vihreillä silmillä (ja salamalla, ennustus oli myös ehkä jotenkin geneettiseksi luokiteltavaa), hän voisi näyttää juuri tuolta. Suoraan LohiTulen Muodikas -lehdestä, Harry oli aivan varma että mies olisi voinut olla jopa kannessa…

“Kuka hän on?”, Harry ei pystynyt pysäyttämään kielenkantojansa.

“Henry, hän on tavallaan vaihtari Ranskasta –”, (niinpä tietenkin, puhisi Harry mielessään), “– mutta on aikalailla juurtunut tänne.”

Harry äännähti vastaukseksi ja siristi silmiään. Ehkä hänenkin olisi aika vähän paremmin tutustua Charlien ystäviin, kerran kun hän täällä asti oli.

[Elfmaiden]

Hei ja kiitos joulukalenterista!

Kiinnostavalta vaikuttaa, sekä lohikäärmeiden että ihmissuhdekuvioiden osalta.

Sain vaikutelman että Charlie on Harryn eksä, tai ainakin melkein? Ja ilmeisesti myös Draco, mutta nyt Harry on jostain syystä lähtenyt viikoiksi Romaniaan, Charlie luo hengaamaan. Odotan mitä tästä kehkeytyy tai paljastuu.

[Neiti Syksy]

Hyvää joulun odotusta ja kiitos kommentistasi, Elfmaiden! ♥ Tässä on kaikenlaista pientä suhdekiemuraa, jota toivottavasti osaan valoittaa tulevien osien valossa paremmin! Toivotan siis jännittävää matkaa tämän kalenterin mukana, toivottavasti lopputulos saa hampaat tippumaan suusta kun on niin siirappista! 

A/N: Huhheijaa! Minulla on yksi (tai montakin, mutta tämä on yksi niistä) helmasynti, ja se on se, että kaikki venyy ja paukkuu kuin pullataikina. Olen joutunut rajaamaan aika paljon ja lopulta päätin, että siirrän tässä luukussa olevan yhden toisen kohtauksen johonkin muuhun kohtaan, mutta katsotaan, mihin se lykkääntyy...

___________________________

4 LUUKKU - Kulma

Mahdollisuus tutustua lähemmin Charlien ystäviin tuli nopeammin, kuin Harry olisi odottanut. Hän kuvitteli heräävänsä rauhassa, nauttien valonsäteistä mitä paistoi hänen huoneensa pienestä ikkunasta ja ehkä syöden aamupalan yksin. Harry oli ajatellut käyvänsä alhaalla kylässä, katsellen matkamuistoja sekä oppien lisää Romanian mystisestä kulttuurista. Hän aikoi yllättää Hermionen jonkinlaisella uudella tietämyksellä, ihan vain näyttääkseen, että retki ei suinkaan ollut turha tai suunnittelematon vaan oikea elämysmatka!

Voi kuinka väärässä hän olikaan. Avattuaan oven Harry kuuli erittäin poikkeuksellista mekkalaa. Hän oli jo tottunut muutamassa päivässä talossa vallitsevaan ihanaan rauhallisuuteen ja hiljaisuuden mutkattomaan olemassaoloon, mutta tänä aamuna jotain oli erittäin eri tavalla. Harry kuulosteli ääniä kävellessään kohti aamupalapöytää ja oli erottavinaan ainakin muutaman eri äänen. Ollessaan aivan kulman takana, hän kuuli jo selkeämmin puhetta ja sai sanoista selvääkin.

“Missäs se meidän vieraileva tähti on? Vaikuttaa aika unikeolta, aamun ensimmäiset ja parhaimmat tunnit menevät ‘äneltä aivan kokonaan ohi”, Harry kuuli ärsyttävän äänen, missä oli epäilemättä pientä ranskankorostusta havaittavissa. Tämä ei todellakaan ollut nyt lähelläkään niitä seesteisiä aamuja, missä kahvi oli valmiina pöydässä ja vastaleivottuja leipomuksia täynnä.

“Harry yleensä nukkuu vähän pidempään, hän tekee aika stressaavaa sekä yöpainoitteista yötä Britannian tai-”, Charlien ääni kuului selittävän Harryn historiaa tuntemattomille. Selvä merkki keskeyttää keskustelu siis arvokkaasti!

“Huomenta! Anteeksi, en tiennyt että tänään oli jonkinlainen aikataulu?”, Harry kysäisi ja skannasi huoneen nopeasti. Hän näki tietenkin Henryn nurkassa, kahvikuppi kädessään (kahvikupissa liikkui kirjaimet CHACHA, muodostaen erilaisia muotoja (joista useimmat olivat jonkinlaisessa sydän-muodostelmassa)). Keittiössä oli myös Eleanor, sekä kaksi miestä, joiden edessä olevat lautaset näyttivät äärimmäisen täysiltä.

“Ei sinulla, mutta meitä muita on ihmetyttänyt, miksi Charlieta ei ole näkynyt normaaleissa aamutoimissaan vaan ‘än ilmestyy keskellä päivää töihin”, Henry sivalsi omasta nurkastaan ja tuijotti Harrya häiritsevän tiiviisti (silmät eivät olleet vihreät, vaan niin tummanruskeat, että melkein olisi mennyt mustasta).

“Minä olen täällä lomalla, ja ystävällisesti Charlie on minut päättänyt majoittaa –”, Harry avasi suunsa ja sulki suunsa napsahtaen, kun Charlie rykäisi.

“Hyvää huomenta teille kaikille vain tasapuolisesti”, Charlie virnisti ja Harry häpesi jo reaktiotaan. Kuka mistään Henrystä välittää? “Ajattelin Harry, että lähtisin tänään koko päiväksi metsästämään yhtä piikkihäntää. Se sai juuri munittua munan, mutta hävisi sen jälkeen. Voi olla, että menee pidempään kuin normaalisti mutta viikonloppuna voitaisiin tehdä jotain super hauskaa, kuten käydä vaeltamassa metsässä?”

Harry ei oikeastaan ehtinyt muuta kuin nyökätä hyväksyvästi ja toivottaa hyvää päivää. Hän nujersi pienen pettymyksen sisällään, sillä kolme asiaa oli varmaa. Yksi, Charliella oli töitä ja oma arki käynnissä, vaikka Harrylla oli jonkinlainen sapatti. Kaksi, nyt hän saisi hyvän syyn viettää päivän kylällä. Kolme, hän oli parantumassa omasta surustaan, ei hankkimassa uusia.

[Neiti Syksy]

5 LUUKKU-  Kirja

Harryn mieleen alkoi hiipiä pieni kauhuntapainen. Eilinen päivä oli ollut hauska, hän oli saanut olla pitkästä aikaa täysin yksin ilman tukahduttavaa ahdistusta. Kuitenkin nyt oli jo torstaipäiväkin kääntynyt iltaan, eikä Charliesta ollut kuulunut mitään. Ei sillä, että hän olisi mainittavasti huolissaan. Mitä tulee lohikäärmeisiin, niin ehdottomasti Charlie oli se kaikista paras valinta niiden käsittelyyn. Jos taas Harry olisi esimerkiksi Hagridin kanssa (näin nopeana esimerkkinä), niin Harry olisi jo ilmiintynyt muualle, vaikka niin paljon vihaakin koko touhua.

Harry käänsi huomionsa takaisin sylissään lepäävään kirjaan. Hän oli oikein innostunut kylässä, ja shoppaillut sitä sun tätä. Harrylla oli ollut kova työ tyrehdyttää huulilla oleva naurahdus, kun oli huomannut kirjan Romanian vampyyrit – todellisia verenimijöitä. Kirja ei lähtökohtaisesti kiinnostunut, mutta kannessa komeili niin tutun vanhan professorin kuva, että Harry ei tiennyt, mistä se oli kaivettu. Kirjan kansien välissä kerrottiin, että kuvassa oleva henkilö oli jo-edesmennyt vampyyrimetsästäjä, ja kirja oli koottu välttääkseen vaarat (vinkkeinä oli esimerkiksi valkosipuli sekä auringonvalo). Voi kuinka tietäisivät, että heidän kuuluisa ja ylistetty metsästäjänsä on tälläkin hetkellä toivottavasti Pyhän Mungon osastolla!

Mutta Hermione varmasti arvostaisi kirjaa, ainakin puolivitsinä jos ei muuta. Olihan kannessa kuitenkin idoli, pelastaja ja valittu.

“Tulejo pergamentti sekä sulkakynä”, Harry supisi ja heilautti vieressään olevaa taikasauvaa. Hän ei ollut puhunut oikein kenellekään tänään, ja aivoille tekisi hyvää kirjoittaa hetkisen. Hänellä oli yllättäen ikävä Hermionea, ja ajattelikin piristää ystäväänsä ihan vanhalla kunnon kirjeellä. Saisipahan Hermionen aivosolutkin jonkinlaista harjoitusta, sillä Harryn käsiala ei suinkaan ollut parantunut kouluajoista (merkittävästi).

Hermione,
pyydän anteeksi, että hävisin sanomatta oikein mitään. Olen kovasti saanut ajateltua ja mietittyä, ja vakaa aikomukseni on tulla uudeksivuodeksi kotiin. En tiedä, oliko hyvä idea tulla näin kauaksi, mutta matkapahoinvointini on jo väistynyt.

Ai niin! Olen matkustanut siis Romaniaan. Ajattelin käyttää hyödyksi vihdoinkin Charlien ikuisen kutsun kyläilystä – tiedetään, älä sano mitään! Maisemat ovat aivan erilaiset kuin kotona, ja lohikäärmeidenkin ääneisiin tottuu. Ikävä teitä ja lapsia, lupaan tuoda paljon tuliaisia.

P.S. Tiesitkö, että nuoruuden rakkautesi on ollut myös kuuluisa vampyyrinmetsästäjä?
P.P.S. Voisitko antaa pöllönameja extrasti Figgille? Se ei vielä tiedä, että täältä on aika pitkä matka sinne…

- Harry

Lyhyestä virsi kaunis, vai miten se menikään. Harry kääri pergamentin rullalle ja sulki sen sinettiloitsulla. Tapa oli jäänyt sotavuosista, mutta hän ei päässyt eroon siitä tunteesta, että kaikki ei ollut suinkaan ohi. Harry kutsui mustan pöllönsä Figgin, ja sitoi pergamentin sen jalkaan.

“Vie tämä Hermionelle, ole niin kiltti. Hän antaa sinulle paljon pöllönameja ja sen jälkeen saat levätä, kunnes voit lentää takaisin. Anna huhuilu Ronille ja lentonäytös lapsille”, hän puheli pöllön sulkia vasten ja avasi ikkunan, että pöllö pääsi ulos. Kylmä ilma tuli vasten Harryn kasvoja, ja Harry ehti loitsia vielä lämmitysloitsun pöllöön ennen sen katoamista silmien edestä.

Harry katsahti kelloa, sen lähestyessä jo yhtätoista. Missä ihmeessä Charlie oli? Jos Charlie ei ilmestyisi huomisiltaan mennessä, hänen olisi kai pakko vain pukea viittansa päälle ja lähteä etsimään. Tai ainakin kyselemään leiristä, ei kai sieltä kaikki ole suinkaan lähteneet?

[Neiti Syksy]

Oi ja voi! Nyt olen päivän myöhässä aikataulusta - katsotaan, saanko kirittyä kiinni. Eilinen meni juhliessa vuosipäivää, enkä sitten (yllättäen) päässytkään enää julkaisemaan. Sanottakoon myös, että luin tätä ajatuksella läpi ja tämä lähti vähän... Raiteiltaan. Yllättyneitä? Mutta siis, sanottakoon myös se, että nyt en enää tiedäkään, mihin tämä tie vie mutta se selviää matkan aikana. Lisäksi pituudessa on entistä vaikeampi pysyä..

Hyvää itsenäisyyspäivää vielä Suomelle. <3

__________________________

6. LUUKKU - Kuusi

Jotain kylmää ja märkää tipahteli kasvoille, mikä aiheutti Harryn heräämisen. Hän nosti toisen kätensä pyyhkiäkseen naamansa kuullen hirnumiselta kuulostavaa naurua.

“Hyvää huomenta! Aamu on valjennut ja puhdas lumi satanut”, Charlie julisti ja sääli Harrya sen verran, että kadotutti Harryn päälle sataneen lumen.

“Paljon kello on? Milloin sinä olet tullut takaisin?”, Harry onnistui kyselemään ja nousi puoli-istuvaan asentoon. Aurinko oli hädintuskin valjennut ulkona, ja tästä kulmasta katsottuna lunta ei ollut kerääntynyt puiden oksiin eilistä liiemmin enempää.

“Kello on kuusiaika, hopi ylös!”, Charlie paukautti kädet yhteen. “Tulin yöllä, varmaankin olit juuri mennyt nukkumaan niin en viitsinyt tulla herättämään. Tulehan kohta keittiöön, tehdään nopea aamiainen ja sitten lähdetään.”

“Minne?”, Harry kysyi mutta Charlie oli jo kadonnut vaimeasti poksahtaen. Weasleyn perhe oli kyllä niin outoa sakkia. Pienikin kävelymatkan säästö käytiin ilmiintyen, vaikka sitten huoneen vaihto.

# # #

Kuten Harry sai todeta, kello oli kirjaimellisesti kuusiaika. Charlie johdatti heidät tilojensa reunuksilla olevaan metsään, ja vielä vähän syvemmälle. Aamukin alkoi valjeta, kylmä aurinko valaisi ympärillä olevia kuusipuita ja pieni vastasatanut lumi kimalteli vastaukseksi. Metsässä oli hiljaista, vähän liiankin hiljaista.

“Oletko varma, että tämä on aivan turvallista?”, Harry kysyi lähes kuiskaten. Metsä oli toki valoisa, paljonkin valoisampi kuin Kielletty metsä, mutta piileskeltyään lähes vuoden metsissä… no, Harrylla oli ristiriitainen suhde metsiin.

“Totta kai”, Charlie vakuutteli ja osoitteli edessään tihenevää metsää. “Luulisin, että tuolta löydämme hyvän kuusen. Sellaisen, mikä mahtuisi olohuoneeseenkin.”

“Etkö sinä koskaan mieti, että tuon puun takana saattaa vaania jokin kolmipiikkimyrkkyhäntä?”

“Ensinnäkin, sellaista lohikäärmettä ei ole olemassakaan – ainakaan vielä”, Charlie kääntyi katsomaan takana olevaa Harrya ja virnisti. “Mutta jos sellainen tulee vastaan, haluan ehdottomasti nimetä sen itse. Täällä on äärimmäisen rauhallista, suojausloitsujen avulla kukaan ei oikeastaan eksy näihin metsiin. Ne ylettyvät aika pitkälle.”

Harry tuhahti Charlien kommentille: mikä vika oli kolmipiikkimyrkkyhännässä? Hetken hän haki tasapainoaan, kun jalka eksyi jäiselle polulle.

“Onko nyt parempi hetki keskustella kunnolla?”, Charlie pysähtyi yhtäkkiä ja Harry joutui uudelleen tasapainoittelemaan. Hän oli hetkeksi vaipunut ajatuksiinsa, joiden aikana olikin saavuttu siihen kohtaan, missä polku loppui ja alkoi kahlaaminen lumessa puiden ympäröimänä.

“Charlie…”, vetoava äännähdys pääsi tummahiuksisen miehen suusta. Hän ei ollut vielä valmis, juuri kun hän oli viettänyt pari päivää edes miettimättä ja nytkö oli muka sopiva aika puhua?

“Tiedän, tiedän. Et ole koskaan ollut kovin puhuja. Oletko miettinyt koskaan, mikä meidän välillä meni lopulta metsään?”, Charlien ääneen oli hiipinyt katkera sävy ja hän osoitteli puita ympärillään. “Nyt olemme suorastaan itse metsässä, joten tästä voidaan puhuakin. Puhuminen, Harry. Lukilitis on hyödyllinen taito, totuusseerumi välillä pakollinen mutta näitä kumpiakaan ei voi käyttää parisuhteessa. Tai ihmissuhteessa tai missään sellaisessa, mikä vaatisi molemminpuolisia kommunikointitaitoja.”

“Minähän puhun”, Harry mutisi ja kompasteli lumen alta paljastuviin oksiin.

“Et, et sinä puhu. Puhuminen ei tarkoita ‘työpäiväni oli mukiinmenevä’ tai ‘Kadlein kanuunat voittivat eilen häviävän pienellä erolla’”, Charlie oli vasta pääsemässä vauhtiin ja Harry alistui kohtaloonsa. “Tiedäthän sinä, että minä välitän sinusta edelleen hyvin syvästi. Ja siksi minua loukkaa nähdä, että sinä et anna itsellesi sitä samaa mahdollisuutta, kuin kaikille muille ympärilläsi oleville ihmisille. Heti kun suhteella olisi mahdollisuus syventyä… sinä häviät. Harry, sinä häviät ja sulkeudut ja olet erittäin ärsyttävän lukkiutunut.”

“Muistaakseni se olit sinä, joka halusi lähteä takaisin Romaniaan yksin – sen jälkeen, kun olin vaivalla saanut tehtyä illallis –”

“Illallista?”, nyt katkera naurahdus oli sävyltään viiltäväkin, eikä Harry tiennyt miten reagoida. “Minä lähdin, sillä ruoassa oli rakuunaa sekä pähkinää. Minä yritin jakaa itsestäni kaikkea, mitä ikinä keksin. Kuitenkin olit sujuvasti unohtanut allergiani ja tästä muistostasi puuttuu myös se seikka, että huomasin kyllä valmiit ruokapakkaukset. Sinä tilasit läheisestä kiinalaisesta etkä edes viitsinyt muistaa niitä annoksia, joita syön.”

Harry punehtui ja pysähtyi paikalleen. Häntä oli alkanut valtaamaan ahdistus sekä punainen raivon syöksähdys kävi hänen lävitsensä. “Miksi sinä sitten kutsuit minut tänne? Tai otit minut tänne? Selkeästi me emme tule toimeen ollenkaan niin hyvin kuin olin ajatellut.”

“Siksi, Harry, että haluan oikeasti auttaa. Sekä parantaa meidän välimme. Minä uskon, että olemme paljon parempia ystäviä kuin koskaan tulisimme olemaan parisuhteessa. Ja juuri siksi minä toimin nyt peilinä sinulle”, Charlie tarttui Harrya harteista. “Kuten sanoin aiemmin, olen sinun puolellasi, nyt ja aina. Tietenkin, se kuuluu ystävyyden perusoletuksiin. Enkä tiedä, mikä lopulta sai teidät lopettamaan mikä-ikinä-juttu-se-olikaan ja aina ihmissuhteissa on enemmän kuin yksi henkilö. Mutta mitä ikinä Draco tekikään, puhuikaan tai sanoikaan, niin oletko sinä ollut rehellinen itsellesi?”

Harry huokaisi ja rutisti silmänsä tiukasti kiinni. Häntä alkoi yhtäkkisesti itkettää täällä kylmässä ilmassa, ja nenääkin kutitti. Lukittuja muistoja alkoi tulvimaan hänen mieleensä, vaikka hän yritti niitä urheasti torjua. Kuinka viimeinen näkeminen oli päättynyt ovien paiskontaan, kuinka Harryn Siriukselta lahjaksi saatu maljakko meni tuhanteen osaan (ja oli edelleen särkyneenä Harryn eteisen lattialla) ja kuinka satutetulta Draco oli näyttänyt.

“Anteeksi Harry, tämä ei ollut oikea paikka eikä aika. Olen vain odottanut niin pitkään, että avautuisit itse oma-aloitteisesti minulle, tai antaisit edes jotain”, Charlien katkeruus oli jo hävinnyt äänestä, nyt Harry kohtasi osaksi lannistuneenkin miehen katseen. “Olin väärässä, olen pahoillani.”

“Ei, ei”, Harry rykäisi. “Tiedän mitä tarkoitat, mutta se on vain niin penteleen vaikeaa aina välillä. En jaksa edes laskea, kuinka monta opasta puhumiseen Hermione on ostanut. Yksi niistä oli jopa live-kurssi, mikä tapahtui päivittäisillä videoilla.”

“No sen voin uskoa”, Charlie piti pienen tauon ja tarkkaili Harryn ilmeitä. “Mitä sanot, jos otamme ensimmäisen vastaantulevan kuusen ja menemme takaisin minun luokseni, avaamme vihdoinkin perällä olevan tuliviskipullon ja puhuisimme?”

Harry sai ponnisteltua hymyn huulilleen. “Viimeksi kun tarkistin, se tökötti nimenomaan vie puhekyvyn. Charlie, kiitos”, Harry vastasi Charlien katseeseen, tutkien tuttuja meripihkan värisiä pilkkuja. “Minusta tuntuu, että tämä ilta on se, mitä me molemmat tarvitsemme.”

[Elfmaiden]

Kiitos jatkosta, tätä olikin ehtinyt tulla useampi luku! Hyvä jos jotain menneisyyden solmuja alkaisi aukeamaan, ja Charlie saattaa olla hyvä apu ja ystävä siihen, Hermioneakin enemmän.

[Neiti Syksy]

Kiitos, Elfmaiden, kommentista. <3 Koska yritän tosiaan pitää aika kunnianhimoista sanarajaa, niin haluan myös tarjota paljon lukijalle itsetäytettäväksi aukkoja! Saa itse pohtia kaikenlaista. Kiitoksia seuraamisesta. <3

A/N: Edelleen yksi päivä jäljessä - valitettavasti! Yritän ensi viikolla kiriä, sillä kuten mun teksteissä on yleensä tapana sitoa ns. oikeaan kalenteriin tapahtumia, niin on tässäkin! Ja idea tapahtumista menee vähän pieleen, mikäli en pääse takaisin aikatauluun... No, onneksi tänään on kirjoitusmiitti kello 17!

__________________

7 LUUKKU - Pieni

Vasara tuntui hakkaavan päätä sydämen sykkeen tahdissa. Silmiä kivisti ja jokainen liike sai jonkin sisäisen aallon heilahtamaan niin, että Harry lähes rukoili jonkinlaista pelastusta. Onneksi hän oli ollut fiksu ja pimentänyt kaikki pienet räppänät huoneesta, joten huone itsessään oli mukavan pimeä ja viileä.

Hiljainen koputus sai ilotulituksen räjähtämään Harryn päässä, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

“Harry? Oletko sinä jo hereillä?”, Charlien matala ääni kantautui oven takaa ja Harry irvisti. Kaikki oli vain aivan liian äänekästä juuri nyt.

“Mmhm”, Harry mutisi ja yritti vaihtaa asentoaan kivuttomasti. Ovi avautui ja refleksinä käsi tuli peittämään silmät äkilliseltä valoisuuden muutokselta.

“Anteeksi”, naurahdus pääsi toisen miehen suusta ja Harry mutristi suutaan.

“Kuinka olet noin elossa?”, hänen äänensä kuulosti lähinnä raakkumiselta, eikä hän uskaltanut siirtää kättään suojaamasta silmiään.

“Pitää myöntää, että poikaystäväsi on nero taikajuomissa”, Charlien ääni kuului lähempää ja Harry tunsi jonkin kylmän lasisen esineen tulevan hänen käteensä. “Ota annos PahoinVexiä, tämän pitäisi auttaa ilmeisesti myös hmm, itseaiheutettuihin pahoinvointikohtauksiin.”

Harry voihkaisi eikä jaksanut edes väitellä poikaystävä-nimityksen käytöstä. Hän otti vastaan tarjotun pullon ja joi, vähän irvistäen mutta koki olonsa jo helpottuvan pelkästä ajatuksesta, että kohta olo olisi oikeasti merkittävästi parantunut. Toki hän osasi myös luennoida enemmänkin kyseisestä taikajuomasta ja sen ominaisuuksista (varmaan ainoasta juomasta ikinä, kyllä hän sen verran joutui kuuntelemaan ja auttamaan).

“Minulla on myös aktiviteettiehdotus tälle päivälle.”

Harry voihkaisi ja avasi silmiään varovasti. Charliella oli kostean näköinen tukka, päivän vanha sänki ja rypyttömät vaatteet. Samaa ei voisi sanoa Harrysta, sillä hän oli suorastaan kaatunut sänkyyn aamuvarhaisella. Charlie näytti jopa eteerisen komealta, mutta Harryn sisällä läikähti vain pieni kiintymyksen liekki. Eiliset keskustelut olivat selkeästi palauttaneet Harryn takaisin maan pinnalle.

“Ole kiltti, ja sano että emme lähde lentämään lohikäärmeillä”, Harry aneli ja katsoi Charlien kasvoilla välkähtävää hymyä.

“En laittaisi ketään lohikäärmeen selkään, varsinkaan juopotteluillan jälkeen. Nyt ehdotan, että käyt ensiksi suihkussa ja sillä välin järjestän jotain pientä syömistä. Minulla ehkä toimii televisio, joten jos se näyttää jonkinlaista kuvaa, voitaisiin vain viettää yksi lauantaipäivä rauhassa?”, Charlie ehdotti ja nyrpisti nenäänsä. “Mutta suihku on ehdottomasti tarpeellinen. Hyvä etten tule uudestaan humalaan, kyllä Molly antaisi kuulua mikäli näkisi ja haistaisi.”

“Olet hulvaton”, tummatukkainen mies mutisi ja nosti peiton päällensä.

“Toki voin soittaa kavereilleni ja ehdottaa pientä lenkkiä? Reippaassa pienessä pakkasilmassa, keuhkot saavat täyttyä raikkaasta happipitoisesta ilmasta ja pienet mäet…”

“Okei, okei. Minä nousen”, Harry heitti peiton pois ja alkoi könytä ylös. “Mutta minä haluan kunnollisen englantilaisen aamiaisen, en mitään ituja tai kasviksia.”

“Munaa, pekonia ja makkaroita tilattu”, Charlie väisti Harrya ja oli pidättävinään hengitystä. “Siivouspäiväkään ei tekisi huonoa.”

Harry huokaisi ja laittoi perässään kylpyhuoneen oven vähän kovemmin kiinni kuin olikaan tarkoitus. Tämän jälkeen hän pitäisi ehdottomasti korkin kiinni ainakin hetken aikaa, eilien ilta oli mennyt omituiseksi kasaksi vähän kyyneliä, naurua ja suhdepaljastuksia.

[Neiti Syksy]

A/N: Haha, minähän innostuin ja nyt taioin tänne tämän päivän luukun! Olen nyt aivan liian innoissani tulevista tapahtumista ja tällä hetkellä tuntuu, että sormet eivät ehdi edes kaikkea kirjoittaa, mitä haluaisin...

Lisäksi kaipaisin kyllä mielipiteitä; toimiiko ns. yksi kohtaus per luukku vai jääkö kovasti tyhjäkin tunne? Nimittäin sisältöä kyllä olisi, ei vain oikein sormet kestä kirjoittaa kaikkea (ja tämän olikin tarkoitus olla lyhyt ja kiva kalenteri ). No, nauttikaahan tästä päivästä - toinen adventti. <3

______________________

8 LUUKKU - Nauttia

Sunnuntaipäivä valkeni rauhallisemmissa sekä paremmissa oloissa. Krapula oli pelkästään muisto vain, ja Harry oli käynyt itsekseen pienellä kävelyllä ennen kuin oli tullut takaisin Charlien mökkiin. Charlie oli joutunut lähtemään käymään asioilla ja tutkimassa lohikäärmeen kylkisuomuja (ilmeisesti ne olivat jotenkin päässeet hautumaan), ja Harry oli päättänyt käyttää mahdollisuuden hyödyksi. Hän oli nukkunut pitkästä aikaa kunnolliset ja virkistävät päiväunet ja tunsi itsensä aivan suorastaan uudeksi ihmiseksi. Kokemuksen kruunaisi jokin pieni suolainen pikkueväs.

Tämän ajatuksen turvin Harry suuntasi keittiötä kohden. Mökki oli mukavan hiljainen, keittiössä rätisevä tuli loi pientä tunnelmaa. Jaloissaan hänellä oli tällä hetkellä kirkkaan vihreät sukat, mikä vähän helpotti sisällä kalvavaa ikävää sekä syyllisyyttä. Harry oli päättänyt tarttua nöyrästi sulkaan ja pergamenttiin heti palattuaan takaisin kotiin. Ehkä hän voisi aloittaa anteeksipyynnön jonkinlaisella matelulla, ennen kuin siirtyisi lahjojen ostoon.

Räks.

Harry säpsähti ääneen tipauttaen kädessään olevan veitsen takaisin keittiöntasolle. Mikä ihme se ääni oli?

Sivusilmällä Harry näki nuotiossa lepäävän munan heilahtavan, vaikka hän ensiksi epäilikin silmiessä toimintaa. Muna oli viettänyt aikaa nuotiossa jo vaikka kuinka kauan, ja mitään ei ollut tapahtunut. Miksi juuri nyt, kun hän oli yksin täällä? Mitä hänen pitäisi tehdä, jos muna päättäisi kuoriutua? Pitäisikö muna siirtää sivuun tulesta vai antaa olla? Kuolivatko lohikäärmeet kuumuuteen?

Hän ei uskaltanut lähteä pois keittiöstä tällaisen jännittävän tapahtuman jälkeen. Hän otti puoliksivoidellun leivän pöydältä ja istui keittiönpöydän ääreen, silmät kuin liimattuna kiinni lohikäärmeen munassa. Hän manifestoi kovasti jo Charlien tulevan, sillä hänellä oli ainoastaan huonoja kokemuksia lohikäärmepoikasten hoidosta ja syntymästä.

“Ai, sinä oletkin jo keittiössä. Ajattelin juuri tulla laittamaan –”, Charlie kopisteli ilmiintyessään keittiöön (aina se ainainen ilmiityminen!), mutta Harry hyssytti hänet hiljaiseksi. “Mitä –”,

“Katso! Tuosta munasta kuului vähän aikaa sitten jonkinlainen räsähdys ja se alkoi heilumaan”, Harry osoitteli ja puhui vaistomaisesti hiljaa. Charlien koko asento ryhdistäytyi ja ennen kuin Harry ehti mitään muuta sanomaan, Charlie oli jo taikonut itsellensä tuolin takan äärelle ja syventyi katsomaan munaa tarkemmin.

“Oletko aivan varma?”, Charlien ääni kuulosti hyvin kyseenalaistavalta, kun hän oli jo hetken tarkkaillut munaa. Eihän se tietenkään nyt näyttänyt juuri miltään, sillä se ei heilahtanut suuntaan tai toiseen! Harry yritti lähettää ajatuksia munaa kohden, mutta se oli jo palautunut tavalliseen olotilaansa kuin aina muinakin päivinä.

“En, vaan minulla taitaa olla näössä jonkinlaista vikaa”, Harry vastasi kuivasti ja vaihtoi asentoa tuolilla. Ehkä keittiössä olikin vahingossa tuullut?

“No, sitähän varten sinulla on lasitkin…”, Charlie mutisi ja nousi ylös takan äärestä. “Oli miten oli. Voihan olla, että poikanen tutkii, onko turvallista kuoriutua tai vaihtoi asentoa. Tai ehkä liiallinen kuumuuskin on huonosta, en ole ikinä pitänyt näin pitkään lohikäärmeen munaa lämmössä.”

“Minä kun luulin, että sinä olet meistä se lohikäärmeiden taitaja”, Harry osoitteli munaa kohti. “Mitä me seuraavaksi teemme?”

“Me emme tee yhtään mitään. Jos se kuoriutuu, se kuoriutuu oman aikataulunsa puitteissa. Jos se ei kuoriudu, se ei kuoriudu eikä ole oikeastaan mitään, mitä voisimme tehdä”, Charlie vastasi ja taikasauvallaan kokosi pöydän työtasolle erilaisia ruokatarvikkeita. “Voimme ainoastaan odottaa ja toivoa, eikä seuran pitäminenkään keittiössä ole varmasti haitaksi.”

“Minä kyllä toivon jonkinlaista joulun ihmettä ja että näkisin sen kuoriutuvan”, Harry mutisi.

“Tiedän, mutta luontoa ei voi ikinä pakottaa”, Charlie lohdutti taputtaen Harrya olkapäälle samalla kun antoi taikasauvallaan ohjeita ruoanvalmistukseen. Vihannekset alkoivat pilkkoontua ja keittiöön levisi miellyttäviä tuoksuja, kun kattila alkoi hiljalleen porista.

“Saitko sinä muuten hoidettua sen haavoittuneen lohikäärmeen?”, Harry vaihtoi aihetta. Hän halusi nyt jotain muuta ajateltavaa, varsinkin kun nälkä alkoi vallata tilaa ajatuksissa. Nälkä oli varsin vaivihkainen seuralainen, mutta nyt haistellessaan kaikkia tuoksuja, vatsa murahti nälän merkiksi.

“Tilanne ei ollut ollenkaan niin paha, kuin mitä pelkäsin saadessaan kirjeen. Minun pitää varmaan pitää jonkinlaista tehostuskurssia, sillä osa oli ihan unohtanut, kuinka suomuja hoidetaan. Yleensä lohikäärmeet pitävät varsin hyvin huolta itsestään, mutta osa unohtaa puhdistaa suomunsa säännöllisesti. Siksi me tutkijat avitamme, sillä tulehtuneet haavat tekevät lohikäärmeistä entistä sähäkämpiä”, Charlie selitti aivan pyytämättä ja Harrylla tuli hetkeksi huono omatunto kolmivelhoturnajaisissa kohtaamansa lohikäärmeen puolesta. Oliko hän aiheuttanut mahdollisesti jonkinlaisia haavoja emolle, joka vain suojeli poikastaan, jonka oletti olevan kultaisen munan suojissa?

“Ai niin. Jos olet kiinnostunut, niin ensi lauantaina olisi pienet pikkujoulut tutkijoiden kanssa. Mikään pakko ei ole sinne mennä, voin kieltäytyä kohteliaasti mutta jos haluat tutustua lisää meihin sekä erilaisiin hyvin outoihin romanialaisiin tapoihin, niin voidaan käydä ihan vain kääntymässäkin siellä?”, Charlie ehdotti jotenkin oudolla äänensävyllä ja Harryn mieli täydensi puuttuvia yksityiskohtia. Todennäköisesti tänään joku oli ehdottanut juhlia, mahdollisesti lisännyt halveksivalla ranskalaisella äänensävyllä, että “Kyllä ‘arrykin voi sinne tulla”, ja nyt Charlie olisi vaikeassa paikassa.

“Ovatko ne millaiset juhlat? Pitääkö sinne pukeutua, onko siellä jotain toimintaa vai mihin minun kannattaisi varautua?”, Harry kyseli, pitäen itsellään ajatuksen kaikkeen tuppautuvasta Henrystä.

“En tiedä, ovatko ne niinkään rauhalliset juhlat. Yleensä siellä musiikkia intoudutaan soittamaan vähän kovempaa ja juoma virtaa”, Charlie selitti. “Suosittelen, että jos vain haluat mennä, mentäisiin aikaisin jotta päästään karkaamaan sieltä ennen innokkaimpia aktiviteettinumeroita.”

Harry hymähti vastaukseksi jonkinlaista myöntävää. Olisihan se varmasti hauska ja ainakin erilainen kokemus, varsinkin kun hänellä jäi nyt kaikki pikkujoulut väliin sattuneista syistä. Hän näyttäisi samalla Henrylle, että häntä ei suinkaan peloteltaisi noin helposti. Charlie oli kuitenkin ollut Harryn ensin, joten Henry saisi nyt väistyä hetkeksi.

_________________________-

A/N2: Eli tämän kalenterin suuret bileet ovat 14.12.! Mitä kaikkea bileet sisältävät, onko siellä draamaa vai rauhallista ja mitä kaikkea sinne vielä keksitäänkään...

[Elfmaiden]

Kiinnostavia uusia lukuja taas! Kun se munankuori räjähti, ajattelin jonkun ilmiintyneen paikalle... ehkä Dracon joka olisi voinut tulla noutamaan Harryn... kun Harrykin vihreillä sukilla taisi parannella ikäväänsä...

Hmm, itse tykkäisin lukea draamaa ja pitkäkin teksti kelpaa,  ja voisi olla moniakin kohtauksia jotka kattavat päivän olennaisimmat tapahtumat. Mutta ymmärrän hyvin ettei kirjoitusaika ehkä ole enempään! Eli kirjoita minun puolestani ihan miten voit ja tykkäät! Toisaalta olen vähän hidas ja pyräyksittäin lukeva (ja kommentoiva), että saan kerralla lukea enemmän ja päästä vähän vauhtiin, joten varoitan jo että sama tahti saattaa jatkua.

[Neiti Syksy]

Voi kiitos Elfmaiden <3 Itseasiassa hetken leikittelin ajatuksella myös yllätysesiintymisestä mutta munallekin pitää antaa aikaa kypsyä! Vähän tuntuu, että 24 luukkua on kuitenkin aivan liian vähän, niin katsotaan, kuinka paljon nämä loppupään luvut venyvät, jotta saan kaiken ajatellun... Kiitos kun seurailet, nämä varmasti on helppoja suupaloja!

A/N: Nyt ollaan jo toisella kolmanneksella - näin kalenteritermein puhuttaessa! Iik, en malta odottaa, että sieltä se joulu lähestyy!

______________

9 LUUKKU - Kadota

Maanantai tuntui heti ensimmäisistä minuuteista lähtien jotenkin synkemmältä ja ahdistavammalta. Harrya alkoi tuskastuttaa ei-minkään tekeminen, varsinkin kun Charlie oli jo häipynyt aamuvarhaisella. Tietenkin, olihan Charliella töitä ja kokonainen muu elämä täällä! Harrysta ei kuitenkaan tuntunut hyvältä herätä niin aikaisin tai lähteä yksikseen Charlien perään. Voisi hyvin olla, että hän joko eksyisi tai törmäisi johonkuhun, joka vaikka neuvoisi hänet aivan väärään suuntaan.

Mieliala synkkeni entisestään, kun Harry näki kerääntyvät tummat pilvet taivaan ylle. Hän yhdisti tummuuden välillä sota-aikoihin, kun kerääntyvä tummuus oli yleensä meinannut aivan jotain muuta. Hän ei halunnut olla yksin tuntemattomassa maassa, mutta mihin hän menisi täältä?

Hengitä hitaasti sisään. Tunnustele ja kosketa maata. Tunnetko vakaan maapinnan jalkojesi alla vai satutko istumaan sillä? Nyt hengitä hitaasti ulos.

Kuin automaatiolla sama tuttu mantra lähti käyntiin Harryn mielessä, mikä juursi jokaisen Harryn ruumiinosan takaisin tähän hetkeen. Hän oli (Hermionen painostuksesta) käynyt hetkisen aikaa Mungon parantajilla, mutta oli todennut lopulta jästien ratkaisukeskeisen terapian hyödyllisemmäksi kuin parantajien käynnit. Parantajilta hän oli saanut lukemattomia taikajuomia; ahdistukseen, unettomuuteen, toivottomuuteen… Sen sijaan jästiterapeutti oli tutustuttanut Harryn lukemattomiin erilaisiin hengitysharjoituksiin. Mielikuvaharjoitteet eivät toimineet ollenkaan mutta se, että hän sai hengittää ja todeta olevansa elossa ja tukevasti maanpinnalla, helpotti merkittävästi. Toki hän oli joutunut pari kertaa ongelmiin, sillä taustatarinassa pysyminen oli vaikeaa, kun olisi tehnyt mieli puhua avoimemmin (ihme kyllä).

Harry oli hieman lannistunut itseensä, että sai tällaisia kohtauksia vieläkin. Ja vielä vieraalla maaperällä, paikassa joka tuntui niin lohdulliselta! Asioiden pakeneminen ei toki auttanut, mutta Harry oli salaa toivonut, että etäisyyden ottaminen auttaisi käsittelemään käsillä olevaa tilannetta.

Päiväunet. Siinä olisi tämänkin päivän ratkaisu.

# # #

“Huhuu”.

Harry säpsähti unestaan ja tajusi useammankin asian. Hänen päällensä oli jostain tullut viltti ja lempeä kolina kertoi Charlien saapuneen kotiin. Hänet herättänyt otus istui kolmenkymmenen sentin päässä Harryn kasvoista, mikä sai miehen säpsähtämään. Figg katseli hieman ärtyneen oloisesti, pöllön kulmakarvat osoittaen viistosti alaspäin.

“Hei, Figg”, Harry raakkui ja rykäisi selvittääkseen ääntään. “Oliko mukava lentomatka?”

Vastauksena pöllö ojensi toista jalkaansa, mihin oli sidottuna pergamentti. Harry alkoi avata solmua, kun pöllö samalla näykki Harryn hiuksia ja käsiä.

“Au, au! Selkeästi et siis ollut pitkän matkan fani”, Harry mutisi ja hieroi päätänsä.

“Kenen kanssa sinä – ai, hei! En kuullutkaan, että pöllösi on tullut sisään. Missä asti se on käynyt, näyttää nimittäin hirvittävän vihaiselta”, Charlie kysyi ja pyyhki käsiään jonkinlaiseen keittiöliinaan.

“Figg kävi Hermionen luona Lontoossa”, Harry ennätti vastata ennen kuin sai onnistuneesti napattua pergamentin pöllön jalasta.

“Lontoossa? Voi pieni pöllönen, tulehan tänne”, Charlien äänensävy vaihtui hellään ja hän kutsui taikasauvallaan pussin pöllönameja. Figg lennähti Charlien viereen, silmät kiiluen katsellessaan eteensä muodostuvaa isoa kekoa nameista.

“Kiitos”, Harry sanoi katsellen pöllönsä touhuja. Selkeästi Charlien namit olivat paljon maukkaampia kuin tavallisesti Harryn antamat, Figg ei enää katsonutkaan Harryyn päin.

Harry avasi sylissään lepäävää pergamenttia, Hermionen tapojen mukaan pergamentista paljastui yllättävästi pidempi kuin Harry olisi ajatellut. Hän luki silmämääräisesti osan, muun muassa ohittaen huomautukset lasten kepposista tai nuhtelut, kuinka Figg on laitettu matkaan ilman minkäänlaista ennakkotietoa matkasta. Kuulemma Harry olisi velkaa aika monta pöllönamipussia.

Pergamentin lopussa oli jotain, mikä kiinnitti Harryn huomion.

P.S. Olen pahoillani, mutta minun on pakko lisätä tämä tähän pergamentin loppuun. Kuten tiedät, minä ja Draco olemme pysytelleet ystävinä – olimmehan ystäviä jo ennen teidän… suhdetta? Älä Harry suutu, mutta et ikinä kertonut meille, mitä te oikein kunnolla olette. Kuitenkin, olemme myös pysyneet jonkinlaisina tuttavina ainakin tämän teidän riitaanne jälkeen. Kun pergamenttisi tuli, Draco tuli yllättäen kylään ja kirjeesi oli avonaisena pöydällä. En tiedä, paljonko hän ehti lukea, sillä kun riensin tervehtimään häntä, Draco hävisi sanomatta mitään. Olen pahoillani, toivon että välinne selviävät.

Harryn veri tuntui jäätyvän suonissa. Hänen olisi pitänyt suojata pergamentti joltain lukemisen vastaisella taialla. Ainoastaan se, kelle se olisi osoitettu, olisi voinut lukea. Maito oli jo kaatunut, ja Harry tunsi mahdollisuudet välien korjaamiseen pienentyvän vähän. Pahinta oli, että hän ei oikein muistanutkaan, mitä oli kirjoittanut. Voi helvetin kuustoista!

[Neiti Syksy]

10 LUUKKU - Tuoksu

“Kuusi!”

“Kaneli!”

“Kuusi!”

“Kaneli!”, Charlie huudahti ja heitti kädessään olevan joulupallon takaisin laatikkoon.

He olivat viettäneet mukavan aamupäivän yhdessä, ainakin pääosin. Kuusi oli ollut jo muutaman päivän olohuoneessa hallitsemassa tilaa, mutta minkäänlaisia koristeita siihen ei ollut eksynyt. Osaksi voisi syyttää krapulaa, Charlien töitä tai pöllön kiukuttelua (kyllä, Figg ajatteli olevan erittäin sopivaa viettää yö tökkien ja huhuillen hereille), mutta tosiasiassa ei oikein ollut tullut muuta mahdollisuutta koristelulle.

Tänään Charlie oli kuitenkin hakenut koristeensa jostain lipaston laatikosta, mihin oli pienentänyt ne. Osasta koristeita tuli niin paljon pölyhiukkasia, että Harry ja Charlie peräkkäin aivastelivat. Harry ei muistanut, mistä kiivas väittely oli saanut alkunsa, muuta kuin että se liittyi jotenkin lempituoksuun joulussa. Ja tietenkin Charlie oli väärässä.

“Miten voit edes luulla, että joulun ominaistuoksu on jokin muu kuin kuusi? Kaikkihan lähtee kuusesta ja kuusen kaadosta. Nekin, jotka eivät syystä tai toisesta voi ottaa aitoa kuusta, niin on kuitenkin havuja tai kuusentuoksua pullossa”, Harry yritti argumentoida, ottaen Charlielta tiputetun pallon ja laittaen sen oksalle.

“Anteeksi, mutta mitä teit viime jouluna? Hmm, kaadoin kuusen vai että söin itseni ähkyyn tuhat kertaa riisipuurosta, piparkakuista ja kanelisinappikinkusta?”

“Kanelisinappikinkku, oletko tosissasi?”, pelkkä makuelämyksen kuvitteleminen sai pienen sappinesteen nousemaan Harryn suuhun.

“Voisihan joku siitäkin tykätä”, Charlie mutisi ja pieni puna nousi miehen poskille. “Me kyllä nyt ihan kokonaan ajauduttiin ihan eri keskusteluun.”

“Niin niin, et vain voi myöntää, että hävisit”, Harry nauroi ja heitti vähän köynnöksistä tippuneita kimalletähtiä Charlien päälle. Charlie pudisteli hiuksensa vapaiksi tähdistä ja marssi kohti keittiötä.

“Minä ajattelin nyt ottaa tilkan glögiä, ehkä tilkalla hehkuviiniä. Haluatko sinä?”, mies kysyi keittiön ovelta ja Harry nosti peukkunsa pystyyn. He eivät olleet päässeet kuusen koristelussa oikeastaan vielä ollenkaan vauhtiin, joten jonkinlainen pieni tauko varmasti tekisi terää.

Harrylla oli hauskaa (hän oli tänään nauranut poskensa kipeiksi), heillä oli suorastaan mahtava meininki (nyt kun olivat päässeet alun kiusallisuudesta yli) eikä mikään (tai kukaan) voisi sitä pysäyttää!

[Elfmaiden]

En tiedä mihin aikaan tämä ajoittuu, ja olisiko realistista  ajatella  että pöllöpostille olisi myös vaihtoehtoja,  etenkin Euroopan halki... Ymmärrän hyvin pöllön ärtymyksen.

En muista mitä Harry kirjoitti, mutta toivottavasti Draco olisi lukenut esim jonkin paljastavan tiedon, minne tulla perässä... Ja ehkä hänen piti vain vetäytyä ajattelemaan, kun oli lukenut vahingossa Harryn kirjettä?

Kiva että Harrylla alkaa olla jo kotoisa olo välillä Charlien mökillä.