Nimi: Parempi kuin kukaan muu koskaan
Kirjoittaja: Uniprinsessa (aiemmin nimellä Juliet03, jos joku sattuu muistamaan)
Ikäraja: S
Hahmot: Bellatrix, Voldemort, Mustan suku
Varoitukset: ei kai mitään muuta varoitettavaa kuin misogyniset kuolonsyöjät
Haaste: FF100 aiheella Bellatrix Lestrange, sanana 001. Alku
Vastuuvapaus: En omista mittään.
Yhteenveto: Nuori Bellatrix osallistuu päivälliselle sukunsa ja lordi Voldemortin kanssa. Hänen on käsketty pysyä hiljaa, mutta päivällispöydän puheenaiheet tekevät sen vaikeaksi.
A/N: Arvoin pitkään että laitanko Godrickin notkoon vai tänne, mutta laitoin nyt sitten kuitenkin tänne. Vaikka periaatteessa ei ole angstia tai horroria niin on silti aiheeltaan aika synkkä. Jos joku valvoja kokee tarvetta niin saa siirtää. Lisää Bellatrix-aiheisia tekstejäni löytyy
täältäParempi kuin kukaan muu koskaan
Orion Musta tuijotti veljentytärtään tiukasti.
”Ja muistakin, että sinun tehtäväsi on istua hiljaa ja kuunnella. Et puutu mihinkään keskusteluun ellei sinua puhutella, onko selvä?”
”Kyllä on”, 19-vuotias Bellatrix Musta sanoi hampaitaan kiristellen. Hänen setänsä oli sanonut saman asian sinä päivänä jo ainakin kymmenen kertaa. Bellatrix ei yleensä ollut nöyristelevää tyyppiä, mutta tämän tilanteen vakavuuden hänkin ymmärsi ja oli valmis tottelemaan setänsä ohjeita. Bellatrix oli pitkän kiistan tuloksena saanut Orionilta luvan osallistua päivälliselle muiden aikuisten sukulaistensa ja Pimeyden Lordin seurassa. Hän oli jo pitkään halunnut tavata miehen, jonka pauloihin koko puhdasverinen velhomaailma tuntui yhtäkkiä joutuneen, mutta toistaiseksi hän ei ollut saanut siihen lupaa. Hänen setänsä olivat perustelleet päätöstä sillä, että hän oli ollut liian nuori, mutta nyt he olivat vihdoin antaneet periksi.
”Ymmärräthän sinä, että jos et osaa käyttäytyä niin koko perheemme on vaarassa. Minä ja sisaresi saatamme joutua kärsimään, jos sinä teet jotain väärää”, tyttärensä vierellä seisova Druella Musta jatkoi. Bellatrix vakuutteli jälleen, että ymmärsi asian. Onneksi hänen molemmat nuoremmat sisarensa olivat parhaillaan turvallisesti Tylypahkassa, joten ainakaan välittömässä vaarassa he eivät olleet.
Orion ja Walburga Mustan talo oli sisustettu viimeisen päälle Pimeyden Lordin tulon kunniaksi. Kotitontut kantoivat saliin ruokaa kaikkein hienoimmilla suvun vaakunalla varustetuilla tarjoiluastioilla, ja koko pöytä astioineen ja kukka-asetelmineen lähes hohti katosta roikkuvien kristallikruunujen alla. Ruokasalin verhot oli avattu niin, että himmeä ilta-aurinko pääsi valaisemaan suurta huonetta. Bellatrix oli pukeutunut upeimpaan juhlakaapuunsa, ja koko muukin suku oli pukeutunut parhaimpiinsa.
Talon suurin katastrofin aines eli 10-vuotias Sirius Musta oli paimennettu veljineen yläkerran makuuhuoneeseensa, johon Oljo oli passitettu heitä vahtimaan. Walburga seisoi vähän väliä portaiden alapäässä ja heristeli korviaan mahdollisten äänten varalta. Jotenkin ihmeen kaupalla mitään ei kuitenkaan kuulunut, ja Bellatrix – sekä todennäköisesti monet muutkin sukulaiset - mietti pystyisikö Sirius todella pysymään hiljaa koko illan.
Kotitonttu oli juuri laskenut viimeisen paistiastian pöytään, kun ruokasalin takasta kuului paljon puhuva humahdus. Tutut vihreät liekit leimahtivat, kun takkaan ilmestyi hopeaviittainen, tummapiirteinen pitkä mies, joka pudisteli tottuneesti noet pois vaatteistaan ja astui takasta ulos.
”Hyvää päivää, herra Musta”, mies sanoi viileän kohteliaasti talon isännälle, joka kumarsi ja sanoi selkeällä äänellä:
”Hyvää päivää ja tervetuloa kotiimme, Herrani.”
Bellatrix seisoi huoneen perällä äitinsä vieressä, kuten häntä oli ohjeistettu. Hän yritti parhaansa mukaan nähdä muiden sukulaistensa yli takan edessä seisovan miehen. Häntä kiinnosti kovasti, mikä miehessä muka oli niin erikoista. Ensi näkemältä hän näytti melko tavalliselta. Jotkut varmasti pitivät häntä keskivertoa komeampana mustine hiuksineen ja arvokkaine piirteineen, mutta Bellatrixia hänen ulkonäkönsä ei hetkauttanut.
Vielä hetken ajan muutamat suvun miehet vaihtoivat hiljaisia sanoja herransa kanssa. Bellatrix oli niin kaukana, ettei saanut selvää heidän puheestaan, mutta luultavasti he kertoivat tämänhetkisten tehtäviensä edistymisestä. Kun he lopulta kävivät pöytään, Bellatrix näki sivusilmällään Walburgan yhä vilkuilevan hermostuneen näköisenä yläkerran portaikkoon päin.
Päivällisen aikana Bellatrix istui hiljaa ja kuunteli, kun miehet puhuivat. Se tuotti hänelle välillä suuriakin vaikeuksia, sillä hän oli tottunut sanomaan rohkeasti oman näkemyksensä asiasta kuin asiasta. Nyt hän kuitenkin keskittyi ruokaansa ja seurasi samalla keskustelua kiinnostuneena. Enimmäkseen keskustelu koostui Pimeyden Lordin vaativista kysymyksistä liittyen kunkin senhetkisiin tekemisiin ja ministeriössä sekä muualla velhomaailmassa tapahtuviin asioihin. Miehet eivät meinanneet malttaa omaa suunvuoroaankaan odottaa, kun olivat niin innostuneita kertomaan kuinka monta jästiä heistä kukin oli viimeisen viikon aikana tappanut. Pimeyden Lordi näytti nauttivan saamastaan huomiosta suuresti.
Bellatrix vilkaisi välillä vieressään istuvaa Druellaa, joka näytti jännittyneeltä ja ahdistuneelta. Hänellä oli näkyviä vaikeuksia saada ruokaansa niellyksi, ja Bellatrixia turhautti jälleen kerran äitinsä selkärangattomuus. Nainen näytti pelkäävän koko ajan joutuvansa itse Lordi Voldemortin huomion kohteeksi. He molemmat tiesivät kuitenkin, että mies tuskin kiinnittäisi huomiotaan heihin, sillä koska Cygnus oli Azkabanissa heillä ei ollut perheessään miestä. Bellatrix tajusi, ettei muistanut koskaan nähneensä Pimeyden Lordin palveluksessa yhtäkään naista. Jostain syystä tämä alkoi ärsyttää häntä. Oliko miehellä jotain naisia vastaan vai eikö velhomaailmassa todella ollut tarpeeksi rohkeita naisia liittymään kuolonsyöjien riveihin?
Kuin lukien Bellatrixin ajatukset Voldemort alkoi juuri puhua pöytäseurueelle:
”Alecto Carrow kävi veljensä kanssa puheillani viime viikolla. Amikus on suorittanut minulle hyvin mallikkaasti useita tehtäviä, ja ilmeisesti hänen siskonsakin on osoittanut halua liittyä palvelukseeni.”
Huoneessa kuului muutamia hörähdyksiä. Bellatrix oli yllättynyt tästä uutisesta. Vaikka he olivat Alecton kanssa olleet ystäviä kouluajoista asti, Alecto ei ollut koskaan puhunut aikomuksestaan liittyä kuolonsyöjiin.
”Mitä sanoitte hänelle, Herrani?” Pollux Musta, Orionin isä ja Bellatrixin isoisä, kysyi kovaäänisesti.
”Sanoin, että jos hän todistaa arvonsa minulle, voisin harkita asiaa”, Voldemort jatkoi samaan viileään sävyyn, jolla hän oli puhunut koko ajan. Muut miehet pöydän ympärillä vilkuilivat toisiaan.
”Mutta eikö teidän kannattaisi ennemmin etsiä lisää puhdasverisiä miehiä palvelukseenne? Eivät naiset pysty samaan kuin me”, Alphard Musta, Orionin ja Cygnuksen veli, sanoi ja muut mutisivat myöntävästi. Bellatrixia alkoi suututtaa yhä enemmän. Miten nuo juuri äsken herransa edessä polvillaan palvelunhalusta kiemurrelleet moukat kehtasivat puhua tuohon sävyyn? Bellatrix päätti, että hänen hiljaisuutensa olisi ohi.
”Minä hoitaisin teistä kenen tahansa tehtävät huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin kuin yksikään teistä itsetyytyväisistä nilviöistä”, hän sanoi kuuluvalla, uhmakkaalla äänellä ja koko sali hiljeni.
Druella katsoi tyttäreensä kauhistuneena ja Bellatrixista näytti siltä, että hän saattaisi kohta pyörtyä järkytyksestä. Orionin otsassa pullistui pikkuhiljaa suoni ja Alphard, Pollux ja muut tuijottivat nuorta naista kuin olisivat unohtaneet hänen edes olevan paikalla. Ainoa huoneessa olija, jonka kasvoilla ei näkynyt tippaakaan järkytystä, oli lordi Voldemort itse.
Mies, jonka silmät Bellatrix nyt erotti tummanruskeiksi, katsoi häntä huoneen poikki tutkivasti suoraan silmiin. Hän tuijotti takaisin rävähtämättä. Hetken täydellisen hiljaisuuden jälkeen mies sanoi:
”Sinunlaisesi naiset ovat harvassa.”
Äänensävy oli taas se sama viileän välinpitämätön, toteava tapa jolla mies oli puhunut koko illan. Bellatrix kuitenkin ymmärsi, ettei mies puhunut pilkallisesti. Hän oli jopa huomaavinaan miehen silmissä hiukan huvittuneisuutta.
”Minä todistan sinulle olevani parempi kuin Alecto Carrow tai kukaan muukaan voisi koskaan olla”, Bellatrix jatkoi yhä vain rohkeammin. Sillä hetkellä, tuntiessaan selittämättömän voimantunteen humahtavan lävitseen Pimeyden Lordin katseen alla, hän tiesi ilman epäilyksen häivääkään, että niin hän todellakin tekisi.