Title: Bloody Mary
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Genre: Joku pöljä
Rating: S
Summary: Ilmestyykö Bloody Mary peiliin, jos häntä kutsuu nimeltä?
A/N: Muistaako kaikki Bloody Mary -legendan? Me ainakin kokeiltiin sitä joskus ala-asteella. Ei toiminut 😅 Idea tähän tarinaan tuli aasinsiltojen kautta true crime -videosta, jota kuuntelin
Maissinaksun kanssa, kun sattui Bloody Mary muistumaan mieleen.
Osallistuu Otsikoinnin iloja -haasteen
kakkoskiekalle (erisnimiotsikko) sekä Kaiken maailman ficlettien
seiskakiekalle (aiheena kauhu).
Bloody MarySarah katseli kylpyhuoneen peilissä näkyvää heijastustaan jännittyneesti kuin se voisi hetkenä minä hyvänsä herätä henkiin. Huoneen ainoana valaistuksena olevat kynttilät saivat hänen kasvonsa näyttämään aavemaisilta.
”Sano se! Sano se!” Lucy hänen vieressään supisi kiihkeästi huomatessaan, miten hän epäröi.
”Et kai pelkää?” Emma haastoi toiselta puolelta.
”En tietenkään!” Sarah suivaantui ja mulkaisi Emmaa kiukkuisesti. Sitten hän käänsi katseensa takaisin peiliin, veti syvään henkeä ja sanoi: ”Bloody Mary, Bloody Mary... Bloody… Mary.”
Tytöt seisoivat paikallaan miltei henkeä pidättäen, eikä kukaan heistä uskaltanut edes kuiskata sanaakaan. Kynttilöiden liekit lepattivat ääneti hämärässä. Ilmassa tuoksui steariini. Sekunnit tuntuivat tunneilta. Lopulta Sarah kuitenkin avasi suunsa:
”No niin, siinä. Minähän sanoin, ettei se toimi! Ei Bloody Marya ole olemassakaan! Koko juttu on pelkkää hölynpölyä.”
”Noinhan sinä nyt sanot, vaikka äsken jännitit niin, että melkein pissasit housuun”, Emma huomautti. Sarah katsoi häntä taas häijysti.
”Ehkä se pitääkin sanoa kolmetoista kertaa, tai se ei toimi”, Lucy pohti. ”Niinhän joissakin lähteissä luki.”
”Kyllä kolmen pitäisi riittää”, Emma väitti.
”Vaikka sen sanoisi sata kertaa, ei se varmasti toimi. Bloody Mary ei ole totta!”
”Varmasti on!” Lucy intti. ”Yritetään uudestaan, ja sanotaan se nyt kolmetoista kertaa, jos se sitten toimisikin. Ja ehkä meidän pitäisi sytyttää lisää kynttilöitä…”
**
Bloody Mary, Bloody Mary... Bloody… Mary.Mary kuuli, miten joku toisteli hänen nimeään, mutta sen sijaan, että olisi vastannut kutsuun, hän ei ollut ottaa sitä kuuleviin korviinsa. Jo vuosikymmeniä sitten hän oli päättänyt, ettei enää lähtisi, vaikka joku häntä nimeltä kutsuisikin, sillä lopputulos oli joka kerta sama: typeriä kakaroita kiljumassa kuin lauma teuraalle vietäviä sikoja, kun hän oli kuin olikin ilmestynyt peiliin eikä ollutkaan pelkkää satua. Kukaan ei ikinä ollut valmis
oikeasti kohtaamaan häntä ja tekonsa seurauksia.
Kun Maryn nimeä lausuttiin toistamiseen, hän vain tuhahti itsekseen, otti sohvalla mukavamman asennon ja käänsi uuden sivun kirjastaan. Toisiaan yllyttävät teinit ja muut typerykset kuristakoot itse itsensä. Hän ei enää vaivautuisi.