Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta!
Tämän tekstin nimi yhdistettynä kylpydraamaan herätti huomioni, ja niinpä päädyin tänne.
Oi että, vanhanaikaisuutta maaseudulla - värikkäät kaakelit ja ruutuikkuna! Rakastan molempia, ja minua harmittaa se, miten nykyisin värejä tunnutaan pikemminkin kaihtavan ja ikkunoidenkin pitää olla suunnilleen koko seinän kokoisia. Tässä maalaisestetiikka on ihanasti läsnä paitsi ympäristössä, myös kertojan mielenmaisemassa. Maalle muuttaminen itsessään ei ole pysäyttänyt ikuista filmiä, mutta jonkinlaista sisäistä rauhaa kertojasta joka tapauksessa välittyy. Ehkä se kumpuaakin siitä, että hänellä on kyky pysäyttää filmi halutessaan, uppoutua kylpyyn ja keskittyä vain hetkeen, itseensä ja Nanookiin.
Nanook on ihana, uskollinen ystävä! Hauskaa, miten se ei piittaa edes käden märkyydestä ja saippuaisuudesta.
Sen viehtymys lämpöön muistuttaa mua eräästä cornish rexistä, joka oli mulla joskus useamman kuukauden hoidossa. Cornareilla on enemmän karvaa kuin sfinxeillä, mutta se on lyhyttä ja hentoa, ja niinpä nekin ovat usein erityisen kovasti lämmön perään. Minulla oli silloisessa asunnossani jatkuvasti yli 30 astetta, mutta hoitokissa loikoi silti kaikkein aurinkoisimmassa kohdassa läpeensä tyytyväisenä ja halusi öisin nukkua rintani päällä, heh.
Kylvyssä on kyllä jotain erityisen rentouttavaa ja tyynnyttävää. On ihan kuin muu maailma lakkaisi hetkeksi olemasta. Pidän siitä, miten kertoja astuu
puhtaaseen lämpöön, koska sen voi tulkita hauskasti parillakin eri tavalla - joko niin, että kyse on yksinomaan lämmöstä, joka syrjäyttää kaiken muun, tai sitten niin, että mukana on kylpyveden puhdistava vaikutus. Tämä on myöskin nerokas ja kuvaava luonnehdinta:
Pelkoni ovat hukkuneet ja haaveeni kelluvat saippuakuplien sisällä.
Tämä lukukokemus oli itse asiassa vähän niin kuin virtuaalinen kylpy! Ehkä pitää tänä iltana valuttaa ihan oikeakin kylpy. Kiitokset tästä!
-Walle
