Huhhuh. Juuri startannut virkehaaste tempaisi minut jälleen kerran mukaansa siinä määrin, että tämä teksti tuli kirjoitettua yhdeltä istumalta vaativan inspispuuskan vallassa, vaikka kirjoitan nykyään tosi harvoin mitään luovaa. Ajattelin jo eilen illalla sanalistaa pyöritellessäni, että haluaisin kirjoittaa originaalihahmostani Jonista, mutta siihen, millainen tästä tekstistä lopulta muotoutui, vaikuttivat osaltaan myös tämänpäiväiset järkyttävät
uutiset Janne Puhakan henkirikoksesta.
En ole häntä mitenkään seurannut, mutta muistan hänet hyvin vuodelta 2019, kun hän kertoi julkisesti homoudestaan kaikkien aikojen ensimmäisenä miesten SM-liigan jääkiekkoilijana. Ihailin (ja ihailen yhä) hänen avoimuuttaan ja rohkeuttaan suuresti – kyseessä oli tärkeä teko paitsi henkilökohtaisesti, myös kaikkien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien urheilijoiden ja koko urheilukulttuurin puolesta. Lepää rauhassa, Janne Puhakka. ♡
12+ virkettä -haaste toimii siten, että haasteeseen osallistuva teksti kirjoitetaan valmiin sanalistan pohjalta niin, että jokaisessa virkkeessä on yksi sana. Hyödynsin tässä tekstissä myös jokerivirkkeen, eli virkkeitä on yhteensä 19. Sanalista on nähtävillä tekstin lopussa. Joni kuuluu originaalisarjaani
Murtovesiä, mutta tarinan idea on varmasti tavoitettavissa, vaikkei olisikaan muita sarjan tekstejä lukenut. Tarina sijoittuu
Kovanonnenpotkua edeltävän vuoden syksyyn.
Lämmin kiitos, jos luet, ja kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita. ♡
✢
Joni närppii ylikypsää banaania työpaikan taukohuoneen nurkkapöydässä. Hänen ei tee mieli syödä – itse asiassa hänellä on etäisesti etova olo –, mutta iltapäivän kahvitauko on hyödynnettävä tankkaamiseen, sillä hänen on riennettävä töistä suoraan treeneihin.
Ikkunoiden takana taivas on teräksenharmaa ja routa kurittaa marraskuista maata. Huoneen toisessa päässä sohvalla työyhteisön kyyhkyläiset, Jenna ja Mikke, kertaavat viimeviikonloppuisia satuhäitään kaikille jotka vain suostuvat kuuntelemaan. Televisiossa lupaillaan lumisadetta kuuroille korville.
Joni vilkaisee kelloa, jonka viisarit eivät näytä värähtäneenkään sitten viime kerran. Muiden ansaittua onnea seuratessaan hän tuntee itsensä niin likaiseksi, suorastaan saastaiseksi, aivan kuin hänen sisuskalunsakin kiemurtelisivat synnistä. Hän on syystäkin yksinäinen ja eksyksissä, eikä ole ihme, ettei kukaan tai mikään voi viittoa hänelle suuntaa.
Viime aikoina Jonista on tuntunut yhä vahvemmin siltä, että hän on kuollut mieli elävässä kehossa. Kun muut ihastelevat Jennan puhelimen näytöltä, miten kauniita häiden lasiset pöytäkoristeet olivat, Joni ajattelee vain tyhjää. Hänen kehonsa kyllä toimii – pian se taas juoksee alkulämmittelyksi jäähallille ja panee sitten kaiken likoon kaukalossa –, mutta hänen mielensä on musta ja sisällötön. Syksy on syventyessään synkistänyt niin arjen varjoja kuin Jonin mielenmaisemaakin. Hän ei odota elämältään juuri mitään – ei ainakaan rahtustakaan sellaisesta onnesta, jonka Jenna ja Mikke keskenään jakavat.
Joni vetää pöydällä lojuvan sanomalehden lähemmäs ja silmäilee uutisia. Poliisi varoittaa uudesta tekstiviestihuijauksesta, kaksi kuollut henkilöauton ja kuorma-auton yhteentörmäyksessä, junan alle jäänyt keskeyttänyt liikenteen… Joni hätkähtää, kun joku istuu häntä vastapäätä ja laskee eteensä kanttiinin kääreissä olevan suklaamuffinsin.
Joni hädin tuskin nyökkää tervehdykseksi, ja sitten hän nousee, viskaa puoliksi syödyn banaanin biojätteeseen ja kiiruhtaa kahvihuoneesta suoraan vessaan, vasten viileää kaakeliseinää. Vatsanpohjassa vellovaa kuvotusta yllyttää salakavala ajatusleikki: jos hänkin hyppäisi junan alle, hän keskeyttäisi korkeintaan liikenteen, ja muu maailma jatkaisi raiteillaan.
Verkkainen, jo vuosia rakentunut ymmärrys siitä, ettei näin voi jatkua, on ehkä vihdoin valmistumaisillaan.
✢
1. kypsä 2. mieli 3. routa 4. satu 5. sade 6. kello
7. synti 8. viittoa 9. elävä 10. lasinen 11. juosta 12. varjo
13. odottaa 14. sanomalehti 15. kaksi 16. muffinssi 17. salakavala 18. verkkainen
