Ficin nimi: Kuoleman raskas paino
Fandom: Fullmetal Alchemist
Kirjoittaja: Odo
Genre: angst, (hurt/comfort), AU
Hahmot: Edward Elric, Ling Yao (Ed/Ling)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Hahmot tai alkuperäisteos eivät ole omani. Ne kuuluvat Hiromu Arakawalle.
A/N: Olen pyrkinyt rutinoitumaan siihen, että kirjoittaisin aamuisin, kun iltaisin aivot on päivän jäljiltä mössöä. Olenkin onnistunut siinä parin viikon ja rapian ajan aika kivasti, mutta eilen ei ollut mitään kättä pidempää kirjoittamiseen ja sama homma tuli tänään vastaan (ei siis mitään suunniteltua..). Taivaalta tipahti kuitenkin inspiraatio, joskin, kun fandom ei ole kovin tuoreessa muistissa
niin tämä on todella AU, mutta olen jo vuosia sitten pitänyt jossittelu-haasteesta (
Entä jos?), johon kirjoitin vastaavalla "Al on kuollut"-asetelmalla itseasiassa ihan jatkistakin, jonka uudelleenkirjoitus on houkutellut jo vuosia. Ja etten väittäisi idean tipahtaneen täysin taivaalta, kaivelin
Kaarnen Grimhygge-haasteen esiin, jota tämä ficci ei kyllä taida sittenkään edustaa, mutta alkuun haaste auttoi. Tämä ei kuitenkaan osallistu menneisiin, vaan nykyiseen
Kaiken maailman ficlettejä kierrokseen tämän viikon promptilla: kysymys, kun tämä näyttikin vahingossa siihen sopivan! Aamuinen fandomvalinta puolestaan kumpuaa
Kirjoita & kommentoi-haasteen aiheestani Fullmetal Alchemist. Osallistuu siis siihenkin!
Otsikon saatan tulevaisuudessa vaihtaa tai olla vaihtamatta, en nyt oikein päässyt lopulliseen tulokseen tämän kanssa.
"Nyt Al oli poissa ja jäljelle jäänyt haarniska ruostui ja mureni. "
Kuoleman raskas paino
Edin maailma oli raunioina ja hänen taakkansa tuntui musertavan hänet. Ed oli katsonut silmästä silmään Totuutta, joka ei antaisi Alia takaisin vaikka Ed tarjoaisi koko elämänsä vastineeksi Alin elämästä. Ja vaikka se olisikin ollut mahdollista, ei Al koskaan olisi saanut rauhaa, jos Ed olisi uhrannut itsensä. Ed ei välittänyt omasta elämästään, mutta menettämisen tuskaa hän ei olisi voinut antaa Alin kannettavaksi, sillä hän tiesi että kuolemalla, hän olisi siirtänyt oman surunsa Alille.
Vaikka Ed oli kykenevä luomaan ja tuhoamaan, ei hänen kykynsä riittäneet tuomaan kuolleita takaisin. Ed tiesi jo, ettei edes Viisasten kivi pystyisi siihen ja hän vihasi kaikkea sitä, mitä Viisasten kivi edusti. Alin kuolema painoi hänet maahan. Miksi heidän tavoitteensa oli lopulta repinyt heidät erilleen? Alin niin kauas, ettei Ed voisi tätä seurata. He olivat vain halunneet kehonsa takaisin. Nyt Al oli poissa ja jäljelle jäänyt haarniska ruostui ja mureni.
Lingin sormet hipoivat Edin niskaa. Kosketus oli niin kevyt, että Ed tunsi kylmät väreet ihollaan. Jos joku, Ling tiesi ahneudesta. Osa Lingistä ja Greedistä oli ollut hetken aikaa yhtä ja Ed oli pelännyt menettäneensä Lingin. Asiat olivat kuitenkin menneet toisin. Ed oli nähnyt Greedin sisimmässä yhä Lingin ja Greedin sielun irrotessa jälleen tämän ruumiista, oli Ling ollut tarpeeksi vahva selviämään. Surussaan Ed tiesi olevan julma ja tunteeton, sillä synkimpinä hetkinään hän mietti, miksi kohtalo antoi Lingin elää ja Alin ei. Synkät ajatukset jäivät kuitenkin valjuiksi Lingin koskettaessa häntä ja hänen murtunutta mieltään.
Ed antoi Lingin palmikoida hänen kullanvaaleat hiuksensa. Lingin sirot sormet työskentelivät hitain liikkein ja liike sekä pienet hipaisut, rauhoittivat Ediä enemmän kuin kenenkään lausumat osanotot. Kaikkien hänen ystäviensä lohtu jäi tyhjiksi sanoiksi Edin korvissa, vaikka sisimmässään hän tiesi, että he yrittivät tukea häntä. Heistä kukaan heistä ei saattanut ymmärtää sitä kaikkea, mitä Al oli Edille merkinnyt.
Ling ei edes yrittänyt lohduttaa Ediä sanoin. Tämä piti Edin jaloillaan täysin eri keinoin, puskemalla Ediä eteenpäin ja vetämällä tämän syliinsä, kun Edin jalat eivät enää kantaneet sen taakan alla, jonka hän oli saanut osakseen. Ed kantoi Alin kuolemaa hartioillaan. Jos hän ei olisi päättänyt hankkia takaisin heidän kehojaan, he olisivat voineet jäädä Resembooliin. Elää tavallisen elämän haarniskassa ja Ed olisi oppinut käyttämään automailia hyvään taistelun sijaan. Heistä kumpikaan ei olisi siinä todellisuudessa kuollut tai kohdannut Isää, eivätkä he olisi sekaantuneet Viisasten kiveen. Ehkä myös Maes eläisi, jos he eivät olisi vetäneet tätä mukaan juoneen, jota Isä oli hautonut. Mutta olisiko silloin tuhoutunut kaikki se, mitä he kutsuivat Amestrisiksi ja kodikseen?
Ed oli ollut ahne, kun oli uhmannut alkeamian lakeja. Hän oli uhmannut jopa itse Totuutta saadakseen takaisin sen, jonka uskoi yhä kuuluneen heille. Äidin. Alin kehon. Hänen kätensä ja jalkansa. Lopulta jäljellä ei ollut mitään, minkä vuoksi taistella. Alia ei enää ollut, eikä Amestris tai voitto tuntunut enää merkitykselliseltä.
Kun Ling lopetti Edin hiuksien palmikoimisen, Ed kallistui taakse päin ja puoliksi kaatui Lingin syliin. Ling suuteli hänen otsaansa kumartuneena ja Ed sulki silmänsä. Miksi hänen sydämensä yhä löi niin kiivaasti, vaikka hän oli menettänyt halunsa jatkaa eteenpäin? Ehkä syy oli Lingissä, joka antoi hänen olla siinä.
