Harmaa päivä (S, Andromeda, raapale)

[Meldis]

Ficin nimi: Harmaa päivä
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, angst
Ikäraja: S
Päähenkilö: Andromeda
Tiivistelmä: Andromedalla on kumma tunne tänään.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu Spurttiraapalekierroksen 16.-22.9.2024 kolmannesta sanasta kellastunut. Oli vaikeuksia tämän kanssa, koska päivä oli itselle kurja, joten se sitten vuosi tekstiinkin. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!


Harmaa päivä
(kellastunut, 200 sanaa)

Teddy läiski sinisiä kumisaappaitaan lätäkköön kevyesti. Harry näytti mallia omilla saappaillaan ja Teddy nosti pikkuisia jalkojaan. Vesi lenteli pisaroina ympäriinsä hieman. Andromeda hymyili näylle istuessaan takapihansa korituolissa kellastuneiden samettiruusujen vieressä. Teddy alkoi hiljalleen ymmärtää, mitä hänen kummisetänsä yritti näyttää ja keksi, että läpsiminen vesilätäkköön teki hauskan äänen. Hän ei vain ihan osannut vielä hypätä opittuaan kävelemään vasta noin kuukausi sitten. Jalkojen korkealle nostelukin oli haastavaa. Hän kohotti toista saapastaan puolisen tuumaa ja oli horjahtaa tiilillä katetulla pihapolulla ja Harry sai juuri ja juuri hänestä kiinni. Teddy kikatti, suoristautui ja yritti uudelleen.

Andromedan selkää nipisteli. Hän hymyili Teddylle ja tämän ankaralle harjoittelulle, mutta puolikas hänen mielestään oli muualla. Ei ollut erityinen päivä, oli vain harmaa loppukesän aamu, joka oli valjennut sateettomana, joten Harry ehdotti ulos menemistä, eilen kun se oli rankkasateelta ollut mahdotonta. Oli tavallista, että Harry kävi katsomassa näin Teddyä. Jokin päivässä vain tuntui olevan vialla heti aamusta. Andromedan lihakset tuntuivat jännittyvän ihan huomaamattaan, mieli kävi kierroksilla ja keskittyminen Teddyyn oli vaikeaa. Outo, painava ja vihlova voima oli saanut Andromedan otteeseen, eikä hän ymmärtänyt miksi.

Andromeda kiristeli leukaansa, vaikka hymyili yhä. Hän katsoi Teddyn iloa ja naurahti, kun Teddy sai aikaan isoimman loiskauksen tähän mennessä. Usvakerros rapisi tuon näyn päälle.

[Odo]

Joskus vain on harmaita päiviä. Ihanaa, että Harry leikkii Teddyn kanssa ja pidin, miten tässä synkempi mieli  ja iloinen leikkihetki kulkivat rinta rinnan. Mielestäni hyvin onnistunut raapale. Kiitos, että jaoit tämän Finiin. ♥

[Larjus]

Aina toisinaan on just sellaisia harmaita ja kurjiakin päiviä, eikä välttisti aina edes selvää syytä sellaiselle, ja tässä raapaleessa tuli hyvin näkyville se tunne. Päällepäin ja ainakin teoriassa kaikki hyvin, mutta jokin silti hiertää mieltä. Samaistun Andromedan ajatuksiin ja tuntemuksiin. Toivottavasti ne joko menevät ohi tai saavat selvän syyn. Ainakin minusta sellainen epätietoisuus on kaikista inhottavinta :/

Vesilätäköissä roiskivat pikku-Teddy ja häntä opettava Harry olivat suloisia ja toivat kivasti toisenlaista näkökulmaa tarinaan. Kaksi aivan erilaista tunnelmaa tasapainottelevat ja kulkevat vieretysten kerronnassa, ihan niin kuin tosielämässäkin. Raapale olikin siltäkin kantilta kivan realistinen Kiva kun kirjoitit ja julkaisit tämän! Ja toivottavasti oma olosi on nyt parempi kuin silloin aiemmin ♥

[Meldis]

Odo, tuo ristiriitaisuus leikin ja harmauden välillä oli juuri se, mihin pyrinkin, kivaa, että se on välittynyt. ^^ Kiitos, kun tulit kommentoimaan!

Larjus, tuommoiset selittämättömät päivät, kun on vain surkea olo, vaikka sitä vasten olisi jotain kivaa tekemistä, tässä Andromedalla Teddyn leikin katselu, ovat tuttuja itsellekin. Juuri koska ei tiedä oikein, miksi nyt tuntuu tältä, teki hankalaksi tunteen kuvailun, joten hienoa, että ajatus on silti välittynyt. Vähän päivä kerrallaan tässä mennään, mutta kommenttisi ehdottomasti piristi ja olen hyvilläni, että tämän kirjoittamisen hankaluuksista huolimatta, julkaisin tämän. ^^ Kiitos kommentistasi! <3

[Sokerisiipi]

Tämä oli kovin samaistuttava, koska itse kullakin on tuollaisia päiviä joskus. Olikohan Andromedalla jokin suojamekanismi aktiivisena, kun hän ei vaikuttanut yhdistävän (ainakaan tietoisesti) outoa oloaan tyttärensä ja miehensä kuolemaan? Itselleni se nimittäin tuli heti ensimmäisenä mieleen. Suru on kuitenkin yleensä sellainen tunne, joka ei katoa, vaikka vuosia kuluisikin välissä.

Ihanasti olit kuvaillut Teddyn puuhastelua pihalla. Andromeda ikään kuin tarkasteli maailmaa pojanpoikansa välittömästä läheisyydestä, vaikka ilmaisikin keskittymisensä olevan jossain muualla. Lukijana minusta fokus oli kuitenkin hyvin paljolti Teddyssä. Ihana Harry, joka tulee spontaanisti kylään ja on vahvasti läsnä Teddyn elämässä varmaan kuten olisi halunnut Siriuksen ja Remuksen olevan läsnä omassa nuoruudessaan.

Ikävästä alavireestä huolimatta teksti oli minusta kovin lohdullinen. Sellainen salliva. Että saa olla paha mieli ja fiilis, kun sellainen iskee. Ja niin tapahtuu meille kaikille, on elämässä meneillään mitä tahansa.

Kiitos tästä, pidin

[Violetu]

Tykkäsin fiiliksestä tässä, sellaisesta leppoisasta, harmaasta päivästä liu'uttiin pahaenteisempään, kireämpään tunnelmaan (ainakin Andromedan päässä), vähän kuin päivälle olisi puhjennut päänsärky.
Harryn hassuttelu Teddyn kanssa oli söpöä, kiva, että Harry ottaa kummisedän velvollisuudet vakavasti.
Tähän olisi kaivannut melkein lisääkin, ehkä ukkosen jyrähdystä tai jotain muuta, mikä olisi osoittanut Andromedan "pahat aavistukset" toteen. Ehkä mainintaa Teddy Seniorin kuolemasta tai jotain.
Toki raapale on siitä mittana paha, että sitä ei voi loputtomiin jatkaa ilman, että sanamäärät paukkuu.

~Violet kiittää

[Meldis]

Sokerisiipi, noin minäkin ajattelen, että Andromeda näkee miehensä ja tyttärensä Teddyssä ja se suru aiheuttaa ikävän tuntemuksen, mutta jokin estää häntä näkemästä sitä juuri nyt. Teddyn leikki lähti suoraan veljenpoikani vesileikeistä, joita olin seurannut pari päivää ennen tämän kirjoittamista, joten kivaa, että se viehätti. Kivasti sanottu, että tämä oli salliva, pitäisi Andromedankin muistaa, että aina ei vain jaksa olla iloinen, vaikka miten Teddy tuokin joka päivä onnea elämään. Siksi on muita ihmisiä, kuten Harry, joka voi välillä ottaa kopin. Kiitos ihanasta kommentistasi!

Violetu, olipas hyvin sanottu, että päivällä oli päänsärky! ^^ Kuuluu kummisedän hommiin opettaa vesileikit ja etenkin vesilätäköissä hyppeleminen. Andormedan tuntemukset jäivät tosiaan vähän epämääräisiksi, mutta kyllä hän varmasti pikku hiljaa tajuaa, että suru miehen ja tyttären menetyksestä jotenkin tuntuu nyt enemmän ja sen ymmärrys helpottaa epävarmaa oloa. Kiitos ihanasta kommentistasi. ^^