J'ai cassé ma tasse préférée
(Rikoin lempimukini)
Muuttolaatikoita oli kaikkialla ja järjestelyt olivat vaatineet aikaa enemmän kuin kumpikaan olisi uskonut. Bill jopa ajatteli, että jästikeinoin he ehkä olisivatkin voineet rakentaa talon, mutta eivät koskaan muuttaa asumaan siihen. Molemmat kun asuivat eri maissa ennen muuttoa Englantiin.
Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. He rakastivat Simpukkamökkiä, joka oli rakentunut meren rannalle ja juuri heidän näköisekseen. Alkuun he eivät olleet puhuneet asiasta muille, sillä velhomaailma velloi ja varjot syvenivät. Bill ei silti voinut kieltää itseltään onnellisuutta Fleur rinnallaan, yhteisessä, kahvintuoksuisessa tuvassa.
Fleur oli purkamassa muuttolaatikoita, kun Bill hätkähti jonkun tipahtamiseen ja sirpaloitumiseen. Fleur oli pudottanut kahvimukinsa lattialle ja tämän kasvoilla paistoi niin syvä suru, että Bill itsekin tunsi surua.
“Mitä tapahtui?” Bill kysyi, kun Fleur vain seisoi ja katseli posliinisirpaleita.
“J’ai cassé ma tasse préférée…”
Bill oli viimein alkanut oppia edes hieman ranskaa, jota Fleur puhui erityisesti tunnekuohujensa vallassa. Hän tunnisti sanan suosikista ja ymmmärsi, että taivaansiniset sirpaleet olivat peräisin Fleurin lempimukista.
“Se voidaan korjata helposti entistustaialla”, Bill lohdutti.
“Se ei ole enaa sama muki, jos korjaamme sen”, Fleur sanoi lannistuneena. “Sain taman mukin kauan sitten isoaidiltani”, hän jatkoi murheellisena. Billistä tuntui, että hän ei voisi auttaa Fleuria ilman, että käyttäisi korjausloitsua. Fleur oli ottanut taikasauvansa esiin siivotakseen sirpaleet, kun Billin mieleen nousi sittenkin ajatus.
“Auttaisiko, jos korjaisimme sen yhdessä? Käsin ja ilman taikaa, vaikka meidän varmaan pitäisi käyttää lumottua liimaa”, hän ehdotti. “Siihen jäisi säröjä, mutta ehkä nekin voisi loitsia piiloon vasta aivan lopuksi?”
Fleur nyyhkäisi. “Se oli ‘urmaavaa”, hän sanoi surumielisenä, mutta hymyili jo hieman.
He halasivat ja Fleur suuteli Billiä kiitokseksi. “Merci, mon chéri”, hän kuiskasi.
Fleur joi aamukahvinsa yhdestä Billin vanhoista kahvimukeista, kun Bill etsi liimaa muuttolaatikoista, joita tuntui olevan satoja. Lopulta hän kutsui liiman kutsuloitsulla, vaikka liiman mukana purkautui puoli muuttolaatikkoa.
Lopulta he liimasivat sirpaleet yhteen yhdessä. Fleurin lempimukiin jäi säröjä, mutta tämä näytti silti onnelliselta, kun oli saanut itse korjata hajonneen lempimukinsa. Bill sai kuulla, että isoäiti oli muovannut posliinimukin juuri taikuudella ja siksi Fleur ei ollut tahtonut rikkoa entistustaialla vanhaa lumousta.
Lumouksen tarkoitus jäi Billille mysteeriksi, mutta hänelle riitti Fleurin kiitollinen hymy. He päättivät jatkaa aamuaan hitaasti, meren kohinaa kuunnellen ja jakaa kahvihetken toistensa kanssa.