Nimi: Korkein kunnianosoitus ahvenelle
Kirjoittaja: Ananasvichy
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Genre: raapale, slice of life
Päähenkilöt: Nuuskamuikkunen ja Aliisa (jälleen, mun lempikaksikko, kuten ootte jo ehkä huomanneet)
A/N: Halusin ehtiä vielä nopeasti osallistumaan pikkuraapaleella (250 sanaa)
Älyttömät otsikot vol. 6 -haasteeseen, kun löysin sieltä tän erittäin nuuskamuikkusmaisen otsikon,
Korkein kunnianosoitus ahvenelle. Joten tässä:
~ Korkein kunnianosoitus ahvenelle ~
“Mitä kummaa sinä puuhaat?” Aliisa ei pystynyt enää hillitsemään nauruaan.
“Sinähän olet noita. Enhän minäkään naura sinun loitsuillesi”, Nuuskamuikkunen puolusteli rauhallisesti, huvittunut hymyn häivä suupielissään. Aliisa oli seurannut, kuinka tämä oli ensin nostanut vasta kiehahtaneen pannukahvin matkaansa, kulkenut joelle ja kaatanut sitten kuumaa kahvia pannun nokasta jokeen niin, että koko joenvarsi oli höyrynnyt sihisten. Kuin saunassa. Sihinän seasta Aliisa oli erottanut jotakin mutinaa Ahdista ja ahvenista ja päätteeksi vielä pari vieraskielistä sanaakin. Kyllähän se nyt pisti naurattamaan.
Nuuskamuikkunen palasi ja kaatoi kahvia Aliisan kuppiin. “Pahoittelen. Olisin tietenkin kaatanut sinulle ensiksi, mutta joenhenget ansaitsivat tänään ensimmäisen kaadon. Etelässä oppimani tärkeä taika. Pyysin kalaonnea.”
Aliisa yritti epätoivoisesti pidätellä nauruaan ja vastata ystävälleen samalla vakavuudella kuin millä tämä hänelle puhui. “Niin-niin. Sinä siis sekoitat etelän ja pohjoisen loitsuja keskenään? Ja siten joki antaa sinulle varmuudella ahvenia?”
Nuuskamuikkusen totinen ilme ei vavahtanut. “Mm. Ahventa ja jokea tulee kunnioittaa. Ei kalaonni ole mikään itsestäänselvyys.”
Aliisa pärskähti ottaessaan ensi huikkaa kahvistaan. Nauramista on joskus varsin vaikeaa saada kuriin, jos se on jo päässyt kunnolla käyntiin. Silloin tapahtui jotakin muumimaisen yllättävää. Joki Nuuskamuikkusen selän takana molskahti, kuin sinne olisi pudotettu suuri kivenlohkare. Läikkyvät aallot peittivät joentörmän tulvaveden alle. Pintaan oli noussut mahtavan kookas, ryhdikkäästi kohotetun selkäevän huippu. Mamelukkikalan evien kokoa se ei ehkä lyönyt, mutta jestas miten korkea evän täytyi olla. Kuin lohikäärmeen tai muinaisen dinosauruksen selkäpurje. Sen jättimäinen kantaja ui vauhdilla kohti siltaa, kadoten lopulta varjoon sen alle.
Muikkunen ei säpsähtänytkään. Hän tutkaili kahvikuppiaan. “Kävikö ahven kiittämässä kahvista?” hän kysyi kääntymättä, kuin se olisi jokapäiväisen tavallista.
ahvenet: kuvapankki.papunet.net
