Ficin nimi: Ennen kuin osasi puhua
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: drama, angst
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Hunith, Merlin
Tiivistelmä: Merlin näyttää ensi kerran taikavoimiaan.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tällä idealla olisi voinut olla aineksia pidempäänkin tarinaan, kertoa vaikka tarkemmin Hunithista alkaen Balinorin saapumisesta jatkuen aina Merlinin teini-ikään ja kaikkeen, mitä siihen kuuluu, mutta tämä on nyt tällainen.
Essetier ei ole virallinen nimitys Cendredin valtakunnalle, mutta luulen, että hän ei vielä tuohon aikaan olisi ollut kuningas, joten en halunnut nimittää paikkaa Cendredin kuningaskunnaksi. Iso kiitos jälleen siskolleni,
Noradrielille, joka auttoi 500-luvun pikkukylän kuvailussa. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia.
Ennen kuin osasi puhua
Se oli pelonsekainen ihastus, joka täytti Hunithin sillä hetkellä. Hänen suunsa roikkui auki, hän mietti Balinoria ja tuijotti rakasta poikaansa, joka kikattaen työnsi sormensa takaisin puurolautaseensa, jonka oli juuri leijuttanut ilman halki takaisin lattialta, minne oli sen törkännyt Hunithin silmän välttäessä.
Merlin tunnusteli haaleaa puuroa sormillaan, jotka sitten vei suuhunsa maistellen ruokaa lievästi kiinnostuneena. Hän katsoi myös äitiään ehkä pieni hämmennys kasvoillaan. Hunithin oli vaikea olla varma. Hän tuijotti poikaansa yhä suu auki.
”Merlin...miten sinä..?” hän hapuili, eikä Merlin tietenkään vastannut. Tämä jokelsi jotain, osoitti Hunithin kasvoja puurosormillaan ja läimäisi ne takaisin lautaselle. Vihdoin Hunith siirsi lautasen syrjään. Lusikkakin oli tipahtanut jonnekin lattialle.
”Voi, Merlin”, Hunith huokaisi. Hänessä oli yhä polttelevaa pelkoa sekä iloa, joka sai hänet lopulta nostamaan Merlinin tuolista ja hän sulki pojan syliinsä. Onnen kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, eikä hän edes huomannut, miten Merlin taputteli puuroa hänen hiuksiinsa.
”Merlin”, Hunith itki. Tällä oli isänsä lahja, hän ajatteli onnellisena. ”Balinor, jos voisit nähdä hänet nyt…” hän huokaili. Balinor, joka yhä pakoili teillä tietymättömillä kuningastaan.
Pelko tavoitti Hunithin koko kehon. Kuningas. He eivät kenties olleet Camelotin valtakunnassa, mutta taikuutta ei katsottu sen paremmin hyvällä silmällä Essetierin kuningaskunnassa.
”Merlin, rakas”, Hunith sanoi ja halasi poikaansa lujempaa. ”Pidä se salassa”, hän kuiskasi. Merlin sepusti selittämättömiä hänen korvaansa.
Hunithin oli vaikea keskittyä kehräämiseen. Merlin otti haparoivia askelia, opittuaan vasta pari viikkoa sitten kävelemään. Will juoksi häneltä karkuun paljon vauhdikkaammin ja Merlin kikatti yrittäen pysyä perässä. Merlinin askel ontui ja hän kellahti maahan. Hunith pysähtyi täysin, mutta Merlin ei harmistunut vaan vakaasti keskittyi nousemaan pystyyn ja jatkoi sitten matkaansa. Hunith päästi värisevän henkäyksen.
”Kaatuminen kuuluu asiaan”, Aldith sanoi Hunithin vierestä. Hunith hätkähti tajutessaan, missä oli. Kesäkuun keskipäivän aurinko paistoi korkeimmillaan, nuoremmat ja miehet olivat pelloilla ja äidit katsoivat kylän keskiraitilla pienokaisten perään. Hyvä vuosi tarkoitti myös tavallista enemmän villaa ja kevään keritsemisen jälkeen sitä oli vielä runsaasti kehräämättä. Vaateaitan eteen oli tuotu penkit ja villasäkit ja Hunith yhdessä Alidithin, Hildan, Trewynin ja muutaman muun naisen kanssa karstasi ja kehräsi niitä. Wulfrun paukutti kangaspuita aitassa heidän takanaan. Laywyn oli mennyt jo valmistamaan ruokaa keskipäiväksi. Hildan isoisä, Eofor, viihdytti vanhempia lapsia näyttämällä kaiverrustaitojaan.
”Niin tietenkin”, Hunith sanoi kääntäen katseensa kehruuseensa. Lepreetä näytti olevan hänen jalkojensa juuressa yhtä paljon kuin aloittaessaan. Hän nappasi uuden tiukan otteen villasta ja etsi silmäkulmastaan Merliniä. Tämä seurasi yhtä oranssia kanaa, kun keksi, että nyt pysyi sen perässä. Kana oli kuitenkin Merliniä paljon nopeampi. Merlin kiiruhti sen perässä niin vikkelästi kuin epävarmoilla jaloillaan pystyi kädet ojennettuna eteen. Hunith lopetti värttinän pyörittämisen huomaamattaan. Merlin syöksyi eteen, kana levitti siipiään ja pääsi pakoon. Merlin mätkähti maahan. Hän nauroi ja nousi pystyyn. Hunith huokaisi helpotuksesta.
Merlin käänteli lusikkaa kädessään osaamatta tai haluamatta yrittää kuljettaa sillä velliä suuhunsa. Hunith ei voinut keskittyä itse syömiseen. Hän piteli kiinni Merlinin lautasesta niin huomaamattomasti kuin kykeni ja pyöritti lusikkaa oman vellinsä joukossa. Kukaan pitkän pöydän ääressä ei kiinnittänyt heihin huomiota, joko söivät itse hyvällä ruokahalulla tai syöttivät omia lapsiaan. Merlin otti kiinni lusikan oikeasta päästä ja läiskäytti sen keskelle keittoa. Neste loiskui lautasella, mikä ilostutti Merliniä. Hän teki niin uudelleen ja Hunith laski kätensä tämän lusikan päälle.
”Autan vähän”, hän sanoi lempeästi ja otti lusikan Merlinin kädestä. Tämä protestoi inisemällä hieman, mutta lopetti, kun Hunith tarjosi tälle ensimmäistä lusikallista. Hunith syötti Merlinille muutaman annoksen ja ojensi lusikkaa takaisin. Merlin otti sen vastaan ja työnsi kuperan pään keittoon. Hän katsoi keskittyneesti lusikkaa ja toi sen lähemmäs suutaan, jota avasi. Hänen kätensä kallistui ja keitto valui hänen päälleen lusikasta. Merlin katsoi syliinsä hämillään.
”Jos minä autan”, Hunith sanoi pikaisesti ja sieppasi lusikan taas Merlinin kädestä. Merlinin huomio syliin loiskuneesta keitosta herpaantui. Hunith auttoi tätä syömään loppuun ja lusikoi oman jäähtyneen vellin suuhunsa nopeasti.
Hämärä saapui myöhään ja samalla peltotöissä olleet palasivat kylään. Hunith tunsi Aldithin ja Hildan katseet selässään. Hän oli ollut hitaampi kuin tavallisesti ja hän yritti olla mahdollisimman paljon avuksi tarjoillessaan ruokaa. Merlin oli etsinyt käsiinsä tuohihelistimensä ja juoksi aikuisten jaloissa esittelemässä sitä. Matthew yritti pihistää helistintä Merliniltä ja tästä leikistä Merlin innostui entisestään. Hän työnsi helistintä Matthewn kasvoja päin ja Matthew oli ottavinaan lelun tämän kädestä, mutta Merlin kipaisi karkuun nopeasti, tai niin nopeasti kuin vasta kävelemään oppineena kykeni. Kikattaen hän palasi takaisin, toisti eleensä Matthewiä kohti ja lähti taas juoksemaan helistin voitonriemuisesti kädessään. Hunith hymyili varovaisesti.
Will näki leikin myös. Kun Merlin seuraavan kerran riensi takaisin Matthewn luokse, tämä tuli väliin ja otti lelusta kiinni. Will oli muutaman kuukauden Merliniä vanhempi ja näin olleen voimakkaampi ja sai hyvän otteen helistimestä. Niin lujan, että vaikka Merlin yritti samaa kikkaa kuin Matthewn kanssa, Will onnistui kiskomaan lelun Merlinin kädestä. Poika nauroi iloissaan. Merlin rypisti otsaansa ja huusi kimeästi. Hunith kaatoi keittoa ohi lautaselta. Hänen edessään annosta odottava Norton taisi sanoa hänelle jotain, mutta Hunith ei kuunnellut.
Merlin äännähti ja haki helistintä, jota Will heilutti kädessään. Merlin venytti sormiaan, hänen äänensä muuttui hieman itkuksi. Hunith laski hätäisesti kädessään olleen lautasen takaisin pöydälle. Merlin kurotti sormillaan ja Will rääkäisi. Hän päästi irti helistimestä kuin se olisi polttanut.
Hunith riensi poikien luokse. Kukaan aikuisista eikä sen puoleen lapsista ollut huomannut tilannetta. Will alkoi itkeä ja piteli kättään. Sen lopulta havaitsi tämän äiti ja Edweena ilmestyi kuin tyhjästä poikansa luokse.
”Mitä tapahtui?” hän haukkoi henkeään ottaessaan poikansa syliinsä. Willin kämmen punoitti pahasti, kuin palaneena. Hunith kurkku kuivui. Merlin oli unohtanut oman harmistuksena ja poimi helistimen maasta tyytyväisenä. Edweena katsoi Hunithia ja sitten Merliniä silmät suurena. Hunith ei saanut sanaa suustaan. Will itki lohduttomasti ja Edweena lähti tämä sylissään lohduttavia sanoja tämän korvaan kuiskien.
Ilta hiljeni lopulta. Hunith nukutti Merliniä, jolla oli jälleen vaikea yö. Tämä pyöri kehdossaan ja itki, vaikka Hunith miten keinutti sitä. Lopulta Hunithin omaa sydäntä alkoi särkeä, ei pelkästään Merlinin itku ja hän otti tämän syliinsä. Se lopetti itkun kuin veitsellä leikaten. Hunith käveli pientä ympyrää mökissään ja silitti Merlinin selkää. Tämä taisi jo nukkua, mutta Hunith ei uskaltanut laskea tätä kehtoon. Hänen silmiään kutitti.
”Voi, Merlin. Mitä minä teen sinun kanssasi?” hän kuiski ja ensimmäiset kyyneleet tippuivat Hunithin silmäkulmista. Hän piti äänensä hiljaisena ja suukotti poikansa poskea. Balinor olisi tiennyt, hän pohti. Balinor olisi osannut opettaa poikaansa, olisi osannut näyttää jopa, miten pitää se aisoissa. Miten pitää Merlin turvassa. Hunith luotti oman henkensä jokaisen kyläläisen käsiin, mutta ei poikansa henkeä. Ja olihan Uther seurannut Balinoriakin tänne saakka. Hunith heijasi itseään Merlin sylissään.
Lopulta itku alkoi ottaa hänet valtaansa ja Hunith laski Merlinin hellästi kehtoon. Tämä ei herännyt. Hunith istui kehdon ääreen ja tiputti päänsä käsiensä varaan. Tästä hän ei selviytyisi. Ei yksin. Pitäisikö hänenkin karata? Etsiä Balinor ja he voisivat yhdessä kasvattaa Merlinin. Juuri kuten Hunith oli toivonut. Hetkellinen ajatus kohosi hänen mieleensä, Balinor pitelemässä poikaansa sylissään, vihdoin ja viimein.
”Älä etsi minua.” Eikä Hunith koskaan etsinyt, ei hän olisi edes tiennyt, mistä etsiä. Ja sitten hän oli huomannut olevansa raskaana ja pelko siitä, mitä Uther voisi tehdä velhon jälkeläiselle hautasi lopultakin haaveet Balinorin jäljittämisestä. Tärkeintä oli Merlin, jossa Hunith myös näki Balinorin joka päivä. Tänään vielä enemmän. Hunith pyyhki poskiaan ja nosti kasvojaan. Hän kumartui lähemmäs kehtoa, missä Merlin vaikutti vihdoin oikeasti nukahtaneen syvään uneen.
”Merlin-rakas”, Hunith aloitti. ”Minä en ole varma, mitä tehdä nyt. En ole ennen kohdannut tällaista. Isäsi sanoi, että taikuus tulee opetella. Ei sinun kuuluisi pystyä tähän, ei vielä. Enkä tiedä, mitä se tarkoittaa.” Hunith niiskaisi päättäväisenä. ”Mutta minä suojelen sinua. Jos sinä vain lupaat pitää itsesi turvassa. Pitää itsesi salassa”, hän kuiskutti. ”Taika on lahja sinun isältäsi, eikä se ole paha asia. Älä ikinä ajattele niin. Kun olemme kaksin, saat taikoa niin paljon kuin mielesi tekee.” Hunith hymyili silmät märkinä.
”Mutta on olemassa ihmisiä, joiden mielestä se on vaarallista. Heidän mielestään sinä olet vaarallinen. Siksi se täytyy pitää salassa.” Hunith laski kätensä silittämään hellästi Merlinin mustia kiharoita. Merlin tuhisi unissaan ja Hunith räpytteli silmiään. ”Minä suojelen sinua niin pitkään kuin pystyn. Joten, Merlin, rakas, pidä se salassa. Pidä se salassa.”