Otsikko: Paahtoleipäonnettomuus ja muita hetkiä
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Paritus: Frank/Alice
Genre: Draama, Romance, Fluff
Summary: Frank on rakastunut Aliceen, ja se on yllättävän vaikeaa.
A/N: Kolme ficlettiä, jotka sijoittuvat kesälle ja syksylle 1977.
Niinhän siinä kävi, että Frank meni ja tunnusti tunteensa Alicelle Feeniksin killan värväyskokouksessa, ja nämä kertovat ajasta sen jälkeen. Tää paritus on niin söpö ja wholesome, etten ehkä kestä. Nää palikat sopii niin nätisti yhteen.
Frank on mystisesti muodostunut itselleni terapoivaksi (larppi)hahmoksi, koska Frankilla on paljon tunteita.
(Tämä on saanut alkunsa larpista, kuten about kaikki Pottertekstini nykyään, mutta uskoisin, että tästä fluffipommista saa asioita irti oikein hyvin ihan jokainen). Enjoy! <3
Ah, ja P.S. Jostain syystä leivän paahtaminen on muodostunut näiden hahmojen kesken eufemismiksi, ja tarkoittaa korkean ikärajan seksuaalista toimintaa.
***
Toivo
Frank käveli hiljaa Alicen vierellä kädet taskussa. He eivät olleet pahemmin katsoneet toisiinsa sen jälkeen, kun lähtivät kävelyretkelleen.
Hautausmaa oli hiljainen ja rauhallinen, keltaisia kukkia kasvoi kivetyksen raoista. He olivat menossa Alicen isän haudalle, joka oli tyhjä, joten Frankista olisi tuntunut sopimattomalta puhua siitä, mikä oli jäänyt Feeniksin killan kokouksen jälkeen heidän välilleen ilmaan roikkumaan.
Minä rakastan sinua.
Alice ei ollut sanonut sitä takaisin. Ei Frank ollut sitä odottanutkaan, se oli ollut niin vaikeaa sanoa, ettei hän todellakaan halunnut Alicen käyvän moista läpi ennen kuin tämä oli siihen valmis.
Frank tunsi nykäisyn hihassaan ja katsoi Alicea kysyvästi.
Hitaasti ja varovasti Alice onki Frankin käden tämän taskusta ja pujotti sormensa Frankin sormien lomaan.
Hemmetin idiootti, Frankin sisäinen monologi alkoi heti. Siinä meillä yksi, ensin sotket hänen päätään niillä kirjeillä ja sitten et tajua edes ottaa kädestä kiinni, kun lopulta näette! Olette menossa tytön isän haudalle, Merlinin parta sentään! Vaikka olet ilmeisen kyvytön poikaystävä, oletko myös unohtanut miten olla jonkun ystävä?
Frank puristi Alicen kättä ja keskittyi katsomaan tytön kasvoja. Tyttö oli painanut katseensa maahan, mutta tämän huulilla oli pieni hymy.
“Hänet voidaan vielä löytää”, Frank sanoi hiljaisella äänellä ja puristi Alicen kättä hitusen lujemmin.
“Siihen saakka me etsimme emmekä luovuta”, Alice vastasi, ja tytön kasvoilta hohkasi niin suuri päättäväisyys, että Frank tunsi toivon virtaavan omiinkin suoniinsa.
Ohikiitävän hetken hän olisi halunnut ottaa tytön kasvot käsiinsä ja suudella tätä, sanoa ehkä uudestaan, miten hän toista rakasti.
Mutta hetki meni ohi, kun Alice jatkoi matkaa varmoin askelin, eikä Frank osannut kuin seurata.
Alice oli uskomaton.
***
Paahtoleipäonnettomuus
Syksy oli jo niin pitkällä, että aamuisin oli hämärää.
Frank istui Rohkelikon pöydässä ja levitti marmeladia paahtoleivälle. Pöydällä oli jo lautanen, jolla oli pino paahtoleipiä, joiden päällä oli voita, juustoa ja kinkkua.
Alice halusi kuitenkin omansa marmeladilla, ja Frank teki mielellään tytölle leivät valmiiksi sillä aikaa, kun Alice vielä heräili.
"Ooohhh, kenenkäs leipiä täällä voidellaan", Siriuksen äänestä saattoi melkein kuulla, miten tämän kulmakarvat hytkyivät. Frank yritti olla kuin ei olisi kuullutkaan, mutta veitsi painui tiukemmin leipää vasten, ja pojan korvia alkoi kuumottaa.
"Pää kiinni. Miksi olet edes hereillä näin aikaisin?" Frank murahti Siriukseen katsomatta.
Sirius oli kuin ei olisi kuullutkaan, istui Frankin viereen ja nappasi yhden paahtoleivän pojan lautaselta.
"Joko te olette Alicen kanssa vihdoin päässeet paahtamaan? Vietkö aamiaista sänkyyn?"
"Sirius, nyt naama umpeen, tai muuten minä - ”
Frank jähmettyi kesken lauseen, kun haukotteleva Alice käveli Rohkelikkojen pöytään ja istui Siriuksen viereen silmiään hieroen.
“Huomenta”, tyttö mumisi niin unisen, suloisen näköisenä, että Frank siveli epähuomiossa mansikkamarmeladia leivän lisäksi kädelleen.
“Huomenta”, Frank sai sanottua ja työnsi marmeladileivät Siriuksen ohi Alicen eteen.
Alicen silmät laajenivat, ja hän tarttui Frankin käteen yllättävän nopeasti ottaen huomioon, että oli hetki sitten vielä ollut melkein puoliunessa.
“Frank, mitä sinun kädellesi on tapahtunut?”
“Paahtoleipäonnettomuus”, Sirius sanoi salamannopeasti, ja Frank hautasi kasvot puhtaaseen käteensä.
“Oho”, Alice mittaili Frankin toista kättä katseellaan, ja ennen kuin Frank tai Sirius ennätti sanoa enempää, Alice oli nuolaissut marmeladiklimpin Frankin kämmenselältä.
Frank nykäisi kätensä takaisin kuin se olisi ollut tulessa, ja Sirius alkoi nauraa niin äänekkäästi, että se kuului varmasti eteisaulaan asti.
Alice keskittyi sangen vakuuttavasti omaan paahtoleipäpinoonsa, mutta pienet punaiset laikut tytön poskille oli noussut.
Frankista tuntui, että hän saattaisi ehkä kuolla useammasta kuin yhdestä syystä. Huispaustreenit alkaisivat ihan juuri, eikä hän tässä tilassa todellakaan voinut nousta pöydästä.
***
Lämpö
Frank ja Alice istuivat Rohkelikon oleskeluhuoneen takkatulen ääressä tekemässä muodonmuutosten läksyjä. Frank istui kumarassa takanedusmatolla, ja Alice oli käpertynyt isoon nojatuoliin. Frank ei ollut viitsinyt kirjoittaa muodonmuutosesseetä läksykerhossa, sillä olisi ollut huomattavasti nolompaa pyytää apua, kun läsnä oli koko kerho.
Alicelta hän kehtasi pyytää, ja tyttö olikin selittänyt hänelle osittaisen muodonmuutoksen hienouksia niin, että ensimmäistä kertaa Frankista tuntui, että hän ehkä jopa ymmärsi.
Saatuaan erityisen polveilevan ja monimutkaisen virkkeen päätökseen Frank kohotti katseensa pergamentistaan Aliceen.
Tytön huulilla oli tuttu, pehmeä hymy, joka pisti aina Frankin sydämen lyömään tiheämmin. Kun heidän katseensa kohtasivat, Alice käänsi katseensa pois ja puri huultaan.
“Mitä?” Frank kysyi, nousi polvilleen ja venytteli.
Takkatuli alkoi hiipua, suurin osa muista rohkelikoista oli jo hakeutunut nukkumaan.
Alice kohautti olkiaan.
“Ei mitään, alkaa vain olla vähän viileää.”
Frank yritti kätkeä pettymystään, mutta alkoihan kello tosiaan olla jo aika paljon.
“Ehkä meidänkin pitäisi mennä nukkumaan”, Frank ehdotti tunnustellen, vaikka olisikin mielellään vielä istuskellut tässä Alicen kanssa juttelemassa.
“Ei, ei minua vielä huvita lähteä”, Alice tyrmäsi heti, ja jopa hiilloksen heikossa valossa tytön poskilla näkyi häivähdys punaista.
Frank tarttui heti toimeen ja lisäsi puita takkaan heittäen varmuuden vuoksi muutaman sytyjo-loitsun päälle. Alice ei todellakaan palelisi hänen vahtivuorollaan.
Nojatuolista kantautui Frankin hääriessä syvä huokaus, jota poika ei kuitenkaan kuullut.
“Frank, tuletko vähän tänne?”
Frank kääntyi ja huomasi, että Alice oli tehnyt hänelle tilaa nojatuoliin.
“Ai… ai sinne?”
Alice taputti paikkaa vieressään ja Frank nielaisi.
Hän saattoi jo sielunsa silmin nähdä, miten James rynnistäisi portaita alas ja hyökkäisi heidän väliinsä. Pojalla täytyi olla joku kuudes aisti, jolla tämä osasi aina mystisesti pamahtaa paikalle niillä hetkillä, joilla Frank oli lähelläkään Alicen henkilökohtaista tilaa.
Frank nousi matolta ja käveli nojatuolin eteen. Alice tarttui hänen käteensä ja kiskaisi hänet istumaan yllättävällä voimalla.
Frank kietoi käsivartensa Alicen harteille, se oli ainoa luonteva asento, jossa heidän oli molempien mahdollista istua mukavasti. Alice käpertyi tiiviimmin hänen kainaloonsa ja painoi poskensa Frankin rintaa vasten. Alice siirsi jalkojaan niin, että istui lähestulkoon Frankin sylissä, ja Frank hautasi kasvonsa tytön hiuksiin, ettei hänen punastuksensa loistaisi koko huoneelle.
“Sinulla ei taida olla enää kylmä?” Frank mumisi Alicen hiuksiin.
“Ei ole”, Alice käänsi kasvojaan niin, että heidän nenänsä hipaisivat toisiaan.
Sitten Alice suuteli Frankia, ja kaikki ajatukset katosivat Frankin mielestä. Oli vain Alice, tämän lämpö ja pehmeys hänen sylissään.
***
