Ficin nimi: Raspatruu etsii töitä ja pahoinpitelee parempaa väkeä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: SinäTuubaPaska (Phileas Fogg on varakas työttömäksi)
Ikäraja: k-11
Mukana: Tarinamme sankareita
Genre: Sussissöss ja työnhaku
Summary: Kts. otsikko
A/N: Laitoin inspispuupiksi tuon kyseisen Fogg-STP:n, vaikka kyllä tässä hyvin yksi sun toinenkin samasta sarjasta ja jaksosta tehty teos kävi mielessä vitseineen. On kyllä hyvin hyödynnetty jakso, vähintään yhtä suosittu kuin Alfredin Korppi keinottelee. Mainiota synttäripäivää tämän myötä, W! 😂 Osallistuu Otsikoinnin iloja II:een (ideaotsikko).
***
Oli mukiinmenevän kaunis aamu Lontoossa armon vuonna 188772. Kaupungin hienomman puolen katuja tepastelevaa Passepar Passpartou vittuihansama Paspartuuta saattoi kuvailla yhtä jännittäväksi kuin vaniljajäätelö, mutta sitäkin jännittävämpi oli hänen mielialansa kaikessa jännittyneisyydessään. Hyvä ettei kepeän kankkusen motivoima jännäpökäle kurkistanut puntista, kun hän hoiperrellen pysähtyi saamansa osoitteen eteen. Oli siinä komea pytinki, vaikkei muista seinänaapureista erottunutkaan. Oli varmasti kivaa kotiutua kännissä aamuyöllä ja säkällä toivoa rymyävänsä oikean oven takana – sillä seudulla sai varmasti Scotland Yardin peräänsä vääränlaisesta aivastuksestakin.
“Tässäsääsähän se, ahaa, hmm-mm!” Paspartuu varmisti kanniskelemastaan paperilapusta, johon oli kirjoittanut osoitteen ja piirtänyt kirkkoveneen muistisäännöksi. Herra Fogg kävi kuulemma paljon kirkossa, vaikka vähän outo ilmeisesti olikin. Mitäpä hän kaupungin juoruista. Paspartuu arvosti kattoa päänsä päällä ja jotain ruoan näköistä mahassaan. Kaikki kääntyisi vielä ympäri ja oikein päin, jos hyvin kävisi. Usein ei käynyt, mutta sama se.
Työnhaku oli viimeisen päälle mälsä harrastus, mutta olihan sitä jotain henkensä pitimiksi härvättävä. Paspartuun elätettäväksi oli sitä paitsi kauan sitten luikertanut hamsteriturriolento Tico, josta ei ollut kuin kitisemään ja matkustamaan omanarvontuntoisena kusipäähyyryläisenä hänen laukussaan. Tico oli se, joka kestonillitti kuin villi urkupilli, söi oman ruokansa lisäksi iloisesti muidenkin annokset ja oli muutenkin se main character, sama se kenen elämästä oli puhe. Tico oli se vitun kauhea anoppi, josta nuoret vaimot varoittivat toisiaan. Olisipa joku varoittanut Paspartuutakin aikoinaan, mutta toisaalta ilman Ticoa hän tuskin olisi koskaan löytänyt shamekinkin viehätystä.
“Vielä viisi minuuttia!” Paspartuu hihkaisi kymmenviisarista taskunauristaan tiiraten, ja sen kuullessaan Tico väänsi laukun lukon auki ja ponkaisi vieterin lailla esiin.
“Milloin saadaan ruokaa?!”
“Sitten jos minä pääsen herra Foggin palliksi – tarkoitan, palvelijaksi”, Paspartuu virkkoi, ja vaikka hänen suunnitelmansa ei ollutkaan idioottivarma, oli hänellä aina varavaihtoehtona syödä Tico.
“Katsokin, että saat sen pestin, tai minä kaivan nenää!” Tico murahti sormeaan heristellen. “Etkä anna krapulan kusta tätä hommaa, homo, kuulitko?”
“Eöh, enhän minä.”
“Olé, pane jo töpinäksi!”
Paha kyllä ensimmäinen koputus herra Foggin massiiviseen oveen jäi heikoksi turaukseksi, joten Paspartuu katsoi parhaakseen takoa sitä oikein olan takaa. Nyt ei peräännytty, perkele. Ei voinut työpaikan saaminen jäädä kiinni ainakaan siitä, etteikö hakija olisi osoittanut ylenpalttista intoa päästä mahdollisen työnantajansa taloon sisään.
Sitä Paspartuu ei kuitenkaan ottanut huomioon, että ovi avautuisi yhtäkkiä, ja että hänen propellin lailla viuhuva nyrkkinsä jysähtäisi suoraan herra Foggin naamaan. Sekä tämä herrasmies että Paspartuu örähtivät kauhusta, mutta kumma kyllä hänet päästettiin silti sisään. Tai no siitä ei ollut varmuutta, mutta yhtä lailla siellä hän pian seistä pönötti ökyhienossa olohuoneessa.
“Jaaha, vai sissijuustotaiteilija”, herra Fogg mainitsi ääneen hänen aiemman ammattinsa. “Juustohan on maaaitotuote.”
“Wii, mösjöö”, Paspartuu vastasi myöntävästi ja yritti olla välittämättä vihreästä röyhtäyspilvestä, joka livahti ilmoille herra Foggin suupielestä.
“Pari tilkkaa maitoa pelastaa kahvikupposen, vaikka sietämätöntä onkin”, herra Fogg myhäili, eikä Paspartuu ollut enää järin vakuuttunut siitä työpaikkatarjouksesta. Ties millaiseksi sissijuustoksi hänkin vielä päätyisi. Kaupungin juoruharakat olivat olleet oikeassa mutistessaan Phileas Foggin kummista aamurutiineista. Lontoon paremman väen piireissä tapahtui kaikenlaista merkillistä. Paspartuu taisi olla liian viaton siihen kaupunkiin.
“Ehm, jos sallitte, annan näytteen taidoistani”, Paspartuu vaihtoi reippaasti aihetta. Pakkohan hänen oli jotain tehdä, ennen kuin herra Fogg toivottaisi tervemenoa ja hän joutuisi miettimään viikon ruokalistaa uudelleen. Hän ei kuitenkaan ollut ehtinyt kuin livauttaa sepaluksensa auki, ja jo herra Foggin höynähtänyt naamataulu lämpeni hymyyn.
“Onnittelut, sait juuri työpaikan”, tämä virkkoi silmät hilpeässä kierossa.
“Ihanko totta?!”
Paspartuu ei olisi voinut olla onnellisempaa poikaa. Helppoahan se työnhaku oli, kun osasi esiintyä vakuuttavasti! Hän alentui hurraamaan niin innokkaasti, että Ticon sisältämä matkalaukku lennähti ilmaan ja mossahti hänen uunituoreen pomonsa päähän.
“Auuh! Minä sanoin sapuskaa, enkä sapiskaa!” laukusta kuului äkäinen jupina. Herra Fogg tokeni nopeasti ja toljotti sitä kuin ei olisi ennen sellaista nähnyt.
“Jopas jotakin! Sehän puhua pukautti?”
“Ehh, se on vain vanha ja kamala”, Paspartuu kiirehti sanomaan ja tallasi laukun päälle niin että ilmoille pärähti yhtä hieno törähdys kuin parhaasta pierutyynystä. “Ja sisältä vielä hirveämpi!”
“Phöääh, isäsi oli hirveä, kun sinua teki, mokomakin Raspatruu!”
Tico se ei älynnyt hiljentyä, ja siitä hyvästä Paspartuu viskasi laukun muitta mutkitta olohuoneen ikkunan alla kukoistavaan ruusupuskaan. Hänellä oli kiire juhlistamaan uutta työpaikkaansa pomonsa kanssa kahvikupillisen kera, joka toivottavasti saisi parista maitotilkasta parempaa potkua.
“Ai niin, tulipa mieleeni kertoa”, herra Fogg aloitti leppoisasti Paspartuun kaadettua kahvia sekä kahteen kuppiin että rinnuksilleen. “Olen muuten työtön.”
“Että mitä?”
