Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Paritus: Harry/Draco
Sanamäärä: 350
A/N: Jokin nyrjähti maailmankaikkeudessa. Elämäni toinen Drarry. En siis edes välitä tästä parituksesta, mutta juoksussa oli sana
kaatosade ja jotenkin näin Dracon niin selvästi ja elävästi. Ja Harry tuli kuvaan mukaan. Ja sitten pitikin jo kirjoittaa.
Lähellä lopullisuutta
Harry ei tiedä, miksi enää jahtaa, koska häntä väsyttää ja kaikki tuntuu pahalta. Rohkelikko hänessä ei kai vain osaa luovuttaa ja päästää irti. Onko se enää edes rohkeutta? Itsetuhoista itsepäisyyttä pikemminkin. Silti Harry juoksee uuden lätäkön läpi, koska mitä väliä, hän on läpimärkä jo muutenkin.
Harry saa Dracon kiinni kadunkulmauksessa. Harryn on vaikea nähdä. Hänen lasinsa ovat sumeat ja vesipisaroiden täplittämät. Jollain lailla Dracon platinanvaaleat hiukset kuitenkin hohtavat kaatosateessakin. Draco kääntyy äkkinäisesti pitkän takin helma rajusti heilahtaen. Dracon kalpeat kasvot punoittavat kylmästä ja raivosta. Suu avautuu rumaan, vihamieliseen irvistykseen.
Harry pysähtyy. Hän ei ajatellut, mitä tekisi tavoittaessaan viimein Dracon. Väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä on ollut jo niin monta viime aikoina, että kiistat ovat alkaneet sulautua toisiinsa. Harryn kurkku on kipeä huutamisesta. Silti hän tahtoisi huutaa lisää, koska paha tunne hänen rintakehässään muuttuu yhä mustemmaksi ja raskaammaksi. Se pelottaa Harrya, pelottaa ihan helvetisti.
”No?” Draco ärjäisee. Harry säpsähtää. Draco ottaa suojakseen ilottoman virnistyksen. Hän levittelee käsiään sateessa. ”Mitä asiaa sinulla oli?”
Harry ei tiedä, oliko hänellä varsinaisesti mitään asiaa Dracolle. Hän ei vain voinut antaa tämän lähteä pois. Jollain tavalla lopullisuus on tullut heitä lähemmäs. Harry pelkää, että jos hän nyt antaa Dracon mennä, mies ei enää tule takaisin. Pakokauhu kivistää Harryn rintaa.
”Anteeksi”, Harry sanoo. Draco ärähtää turhautuneena.
”Älä”, Draco sihahtaa. ”Et tarkoita tuota. Haluat vain lopettaa tämän kiistan. Olet siksi valmis sanomaan ja myöntämään mitä tahansa. No, tiedätkö mitä? Ei onnistu.”
Harry hymyilee pelon ja helpotuksen häkellyttävässä yhteentörmäyksessä. Hän on niin kiitollinen, että Draco puhui kiistasta eikä heistä.
”Mitä pirua sinä virnuilet, Potter?”
”En yritä lopettaa mitään. Voidaanko mennä takaisin sisälle?” Harry sanoo. ”Täällä on kylmä.”
Joskus he suutelivat sateessa. Silloin Harryn sydän oli räjähtää kuumasta kiihtymyksestä. Dracon oli vaikea keskittyä, koska hänen huoliteltu ulkomuotonsa oli tärveltynyt sateessa. Harryn silmissä Draco oli kuitenkin kaunis juuri siksi, mitä sade oli miehestä paljastanut.
Nyt he riitelevät veden rajussa kohinassa, ja sade näyttää kummallekin liian paljon toisesta.
”Ei”, Draco sanoo ja kääntyy pois. Käsi puristuu taskussa jonkin ympärille.
”Draco –” Harryn ääni on täynnä tukahtunutta epätoivoa.
Draco sulkee silmänsä kivun juonteet kasvoihin pureutuen. Dracon ääriviivat sumentuvat. Hän katoaa ja repii Harryn sydämen mukaansa tyhjyyteen.