Kirjoittaja Aihe: Hazbin Hotel: Kuusikin päivää on saavutus (K-11, Angel & Charlie, oneshot)  (Luettu 803 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 933
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Kuusikin päivää on saavutus
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Characters: Angel Dust, Charlie Morningstar (+ muutama muu)
Genre: Angst, hurt/comfort, loppua kohden iloisempi
Rating: K-11
Warnings: Maininnan tasolla huumeita sekä fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa/hyväksikäyttöä
Disclaimer: Sarja ja sen hahmot kuuluvat Vivziepopille, eivät minulle. Minulle ei ole maksettu tämän kirjoittamisesta.
Summary: Charlie tulisi pettymään, kun seuraavana päivänä ei olisikaan enää syytä juhlaan, ja vaikka epäonnistuminen siksi kirvelikin, Angel oli jo luovuttanut.

A/N: Osallistuu haasteeseen Sana/kuva/lause10 #3, lauseella Virtaava vesi löytää aina itsensä. Se lause oli mulla pitkään sellainen, etten saanut siitä kehiteltyä oikeastaan mitään fici-ideaa, mutta sitten tässä ihan hiljattain aloin ajatella sitä niin, että samalla virtaava vesi ei pääse itseään pakoon. Ja siitä tämä sitten lähti! Kirjoittelu oli aluksi suhteellisen vaivatonta, mutta sitten loppua kohden tuntui ettei mikään toimi. En ole ihan tosta lopusta vieläkään satavarma, kun siitä ei tullut ihan sellainen kuin olin alun perin ajatellut, mutta ainakin siinä on mukana alkuperäisetkin ajatukseni! Että kaipa sekin ihan kelvollinen on.



Kuusikin päivää on saavutus


Valentinon studiolta viimein takaisin hotellille päästyään Angel ajatteli viettävänsä mahdollisimman hiljaisen ja rauhallisen loppuillan seuranaan vain Fat Nuggets, puhelimensa sekä ehkä jotain hyvää syötävääkin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kuin hädin tuskin portaikkoon, kun Charlie huomasi hänet ja innokas ilme kasvoillaan viittoili häntä pysähtymään.

”Hei Angel, odota!” tämä huusi ja kiirehti lähemmäs, kun hän hieman vastahakoisesti jäi paikoilleen.

”Hei, Charlie.”

”Tiedätkö mikä päivä huomenna on?”

Charlien viaton into oli Angelin mielestä hellyttävää mutta myös jopa ällöttävän suloista, eikä hän osannut sanoa, lupasiko se hyvää vaiko sittenkin jotain loppujen lopuksi kamalaa. ”Sunnuntai?” hän tyytyi sanomaan.

”Sekin, mutta tarkoitin jotain muuta. Nimittäin, laskujeni mukaan olet huomenna ollut tasan viikon ilman huumeita! Eikö olekin hienoa? Minun mielestäni sitä pitää juhlia!”

”Öh, Charlie kiltti, kiitos mutta ei tarvitse…”

”Ei mitään isoa spektaakkelia tietenkään, mutta kyllä sinun saavutuksesi ansaitsee tunnustusta! Sinullahan on huomenna vapaapäiväkin! Ajattelin, että pidettäisiin jotkut mukavat pienet juhlat hotellin väen kesken, istuttaisiin kaikki saman pöydän ääreen ja syötäisiin hyvin! Niffty voisi tehdä kakunkin…”

”Vai niin. Sepä kuulostaa… kivalta.”

Angel tiesi, ettei onnistunut kuulostamaan yhtään innostuneelta Charlien ideasta – hän näki sen naisen kasvoiltakin. Tämä ei kuitenkaan huomauttanut asiasta vaan sen sijaan lupasi, että Angel saisi halutessaan valita juhlien tarjoilun, ja kertoi suunnitelleensa seuraaville päiville myös lisää ryhmäytymistehtäviä. Angel ei kuunnellut tämän ideoita kuin puolella korvalla. Kun Charlie hiljentyi hetkeksi, hän vain ilmoitti menevänsä kylpyyn ja toivotti naiselle hyvät yöt.

”Niin, tietenkin, sinulla on varmasti ollut, öh, raskas työpäivä tänään. No, hyvää yötä, Angel!”

Portaat omaan huoneeseen eivät olleet koskaan aikaisemmin tuntuneet Angelista yhtä pitkiltä ja uuvuttavilta. Lopulta hän kuitenkin seisoi tutun oven edessä ja tarttui sen kahvaan. Sisään päästyään hän potki saappaat pois jaloistaan ja antoi itsensä rojahtaa vuoteeseen. Raskas päivä tosiaankin.

Angel ei olisi halunnut edes muistella, mitä kaikkea Valentinon studiolla olikaan tapahtunut sinä päivänä. Hän kuitenkin kantoi muistoja siitä yhä kehossaan, jota särki lähes joka puolelta, ja vaikkei sitä erottanutkaan valkean karvapeitteensä alta, hän oli varma, että hänen kylkensä oli kerännyt itseensä ainakin kaksi uutta mustelmaa. Kaiken kivun ja jomotuksen lisäksi hänen mielialansa oli ahdistunut ja levoton, joskin sen hän epäili johtuvan ensisijaisesti siitä, mistä Charlie oli hetkeä aikaisemmin puhunut: hän oli ollut melkein viikon käyttämättä mitään huumeita. Ensimmäiset päivät olivat olleet yhtä kidutusta, mutta sitten olo oli jo helpottanut sen verran, että hän oli luullut päässeensä jo pahimman yli. Voi miten hän olikin ollut väärässä.

Fat Nuggets loikkasi sängylle Angelin viereen, joka veti lemmikkipossunsa saman tien syliinsä. Hän yritti hakea sen silittämisestä keholleen edes jonkinasteista rauhaa, jota hänen halunsa käyttää huumeita sabotoi. Puhelinkaan ei tarjonnut hänelle hänen toivomaansa pakokeinoa, sillä hän huomasi saaneensa Valentinolta ainakin kymmenen uutta ääniviestiä, joita hän ei olisi halunnut kuunnella ollenkaan. Kuin itsestään hänen sormensa kuitenkin aloitti niistä ensimmäisen.

Hei Angel Dust kulta, sinulle onkin luvassa ensi viikolle ekstrapitkiä työvuoroja”, Valentinon teennäisen makeileva ääni aloitti. ”Muistat varmaankin sen, kun kuvasimme viime kuussa muutamat poliisikuulustelukohtaukset? No, niistäpä tuli niin iso menestys, että Travis on kirjoittanut niille jatko-osia, ja haluan nekin levikkiin mahdollisimman pian.”

Ääniviesti loppui, ja seuraavia Angelin sormetkaan eivät halunneet kuulla. Hän hautasi puhelimensa tyynyn alle, rutisti Fat Nuggetsin tiukemmin rintaansa vasten ja sulki silmänsä. Hän yritti palauttaa mieleensä hengitysharjoitukset, joita Charlie oli hänelle aikaisemmin antanut. Niiden tarkoitus oli kuulemma rauhoittaa kehoa ja palauttaa se lepotilaan. Nenän kautta sisään, hitaasti ja syvään, ja suun kautta ulos, hiljalleen, kiireettä.

Kylpy ja syöminen unohtuivat. Angel teki kaikkensa pitäytyäkseen hengittämisessä ja Fat Nuggetsin silittämisessä, yritti parhaansa mukaan unohtaa kuluneen päivän, Valentinon ja tämän ääniviestit, huumeet, vieroitusoireensa sekä kaikki muutkin asiat, jotka söivät häntä sisältäpäin. Lopulta hänen kätensä valahti pois Fat Nuggetsin selältä, kun väsymys sai otteen hänen loppuun ajetusta kehostaan.

Unimaailma oli samaan aikaan siunaus ja kirous. Vaikka se tarjosikin lepoa, rauhaa siellä ei saanut hetkeksikään. Nyt, kun Angel ei enää tietoisesti yrittänyt olla ajattelematta mieltään näivertäviä asioita, niillä oli vapaus mellastaa. Päivän kuvaukset vilisivät hänen mielessään kuin hän olisi katsellut niitä televisioruudulta niissä näyttelemisen sijaan; Valentino oli yhtä uhkaava ja manipuloiva kuin aina ennekin; hänen rajansa rikottiin ja ylitettiin taas kuin niitä ei olisi ollut olemassakaan; ja hänen kehonsa ja mielensä suorastaan anelivat huumeita tai edes jotain, millä saada itsensä rauhoittumaan ja muistot sumentumaan.

Kun Angel havahtui hereille, hän melkein hyperventiloi. Päässä suhisi ja häntä alkoi yököttää. Vaikka vuoteessa hänen kanssaan ei ollut ketään muuta kuin Fat Nuggets, joka tökki häntä lempeästi kärsällään, hän pystyi tuntemaan lukuisten vastanäyttelijöidensä kädet kehollaan, Valentinon tarraamassa kiinni hänen ranteistaan ja tämän pitkän, niljakkaan kielen kaulallaan. Hän halusi eroon siitä kaikesta, muistoistaan, ajatuksistaan – hänen päänsä ei kestänyt enää. Hän tarvitsi huumeensa.

Charlie tulisi pettymään, kun seuraavana päivänä ei olisikaan enää syytä juhlaan, ja vaikka epäonnistuminen siksi kirvelikin, Angel oli jo luovuttanut. Hän oli heikko, rikki, pilalla, pelkkä typerä crack-huora, niin kuin Valentinollakin oli aina tapana muistuttaa, eikä muuksi muuttunut vaikka miten yrittäisi. Hänen hotellilla viettämänsä aikakin oli pidemmän päälle pelkkää itsepetosta.

Angel silitti Fat Nuggetsia vielä muutaman kerran, veti saappaansa takaisin jalkaansa ja ryntäsi sitten ulos ovesta hokien samalla mielessään anteeksipyyntöjään Charlielle. Hänen onnekseen kukaan ei ollut ihmettelemässä, mihin hän oikein oli menossa siihen aikaan illasta, tai yrittämässä pysäyttää häntä, vaikka baaritiskin takana yhä nuokkuva Husk loikin hänen peräänsä kaikkea muuta kuin iloisen katseen.

Helvetissä viettämiensä vuosikymmenten aikana Angel oli oppinut kaikki paikat, joissa pääsi helposti käsiksi huumeisiin. Lukuisista eri vaihtoehdoista ehkä vaivattomin oli mennä lähiklubille istuskelemaan ja kerätä ympärilleen joukko ihailijoita, jotka olisivat valmiina tarjoamaan hänelle terästetyn juoman, epämääräisen sätkän tai kokaiiniviivat suoraan nenän eteen. Ja jos joku maksua vaatisikin, se hoituisi helposti luonnossa.

Eikä kestänyt kauaakaan, kun Angel jo istuskeli klubilla pienen, korkean pöydän ääressä ja oli saanut osakseen lukuisia kiinnostuneita katseita. Hänen eteensä tuotiin useampikin drinkki, ja hän otti jokaiseen käteensä yhden.

”Kiitos”, hän sanoi suurikokoiselle, etäisesti härkää muistuttavalle demonille, joka oli esittäytynyt hänen fanikseen ja ojensi hänelle sateenvarjolla ja limeviipaleella koristellun juomasekoituksen. ”Minun ei selvästikään tarvitse olla kuivin suin tänä yönä. Etsiskelen kuitenkin myös jotain… vahvempaa.”

”Minkälaista vahvempaa?” härkädemoni kysyi tuijottaen intensiivisesti Angelin silmiin.

”No, vaikkapa sitä, mistä olen tämän nimenikin saanut”, Angel sanoi ojentautuen viettelevästi hieman lähemmäs. ”Enkelipölyä, tiedäthän? Tai jotain muuta vastaavaa. Minulla ei ole tapana nirsoilla.”

”Hmmm, on minulla crackia”, demoni vastasi. ”Mutta ei täällä, vaan kotonani.”

”Sekin käy”, Angel naurahti flirttailevasti. Mielessään hän suorastaan hurrasi. Bingo! Crack olikin hänen lempihuumeensa. Paikallakaan ei ollut hänelle mitään merkitystä; kunhan hän saisi päänsä sekaisin, hän olisi saman tien valmis palaamaan jopa Valentinon studiolle.

Angel ryysti kaikki hänelle tarjotut drinkit niin nopeasti kuin suinkin pystyi ja nousi sitten seisomaan hieman huterille jaloilleen. Pystyssä pysyminenkin onnistui häneltä vain ottamalla pöydästä lisätukea.

”No, mennäänpä sitten”, hän sanoi härkädemonille ja asetteli yhden käsistään tämän olkapäälle. ”Pääset lunastamaan tarjouksesi.”


**


Hotellille Angel palasi vasta aikaisin aamulla, kun taivas oli yhä lähes musta niin kuin hänen mielensäkin. Hän laahasi jalkojaan vaivautumatta edes nostamaan niitä kunnolla ylös. Nyt, kun muistot työpäivistä eivät enää lääppineet häntä näkymättömillä käsillään eivätkä vieroitusoireet saaneet häntä melkein kiemurtelemaan ulos nahoistaan, hän katui tekojaan, häpesi retkahdustaan. Kaikkein ikävimmältä hänestä kuitenkin edelleen tuntui se, että hän tiesi tuottaneensa Charlielle pettymyksen.

Hän oli paitsi heikko ja typerä crack-huora, myös totaalinen epäonnistuja, kyvytön oikeasti parantamaan tapojaan.

”Oi, huomenta Angel!” Charlie toivotti hilpeästi, kun hän astui hotellin aulaan. Tällä oli yllään haalarit, joita Angel ei ollut ennen nähnytkään, sekä kirkkaanpinkkiä maalia poskessaan. ”Ehdin jo ajatella, että minä heräsin tänään aikaisin, mutta sinä selvästikin pistit paremmaksi!”

”Öh, niin… kai”, Angel vastasi kehtaamatta myöntää, että oikeasti oli ollut jalkeilla edellispäivästä lähtien ja menossa vasta nyt nukkumaan. Charlie tosin saattoi tietää totuuden joka tapauksessa, kunhan vain esitti muuta hänen vuokseen. ”Huomenta sinullekin. Minä tästä menen, niin saat jatkaa mitä ikinä olitkaan tekemässä.”

”Ei niin nopeasti!” Charlie kiirehti tarttumaan hänen käteensä pakottaen hänet pysähtymään. ”Ennen kuin lähdet, haluan näyttää sinulle jotakin.”

Angel epäröi parin sekunnin verran, mutta hänestä ei ollut vastustamaan toisen koiranpentukatsetta. ”No, hyvä on.”

Charlie johdatti hänet innokkaasti hymyillen ruokasaliin, ja heti ovella hänelle selvisi, mitä tämä oikein oli halunnutkaan näyttää. Lamppuihin ja kynttelikköihin oli solmittu mustia, valkoisia sekä punaisia ilmapalloja, ja seinälle oli ripustettu lakana, johon Charlie oli maalannut tekstin ”Onneksi olkoon Angel – 7 päivää kuivilla”. Sen nähdessään Angel nielaisi, ja tuntui kuin näkymätön nyrkki olisi iskenyt häntä vatsaan.

”Mitä pidät siitä?” Charlie kysyi. ”Ei kai se ole liikaa? En halunnut koristella salia liian paljon – kun näidenhän on tarkoitus olla vain pienet juhlat hotelliväen kesken – mutta ajattelin että jotain juhlatunnelmaa tuovaa täytyy olla, ja sain idean samanlaisista bannereista kuin mitä syntymäpäivillä käytetään – meillä vain on tietysti eri syy juhlaan…”

Angel astui askeleen taaksepäin. Syyllisyys kalvoi häntä niin, että hänen teki mieli oksentaa.

”Ei – ei ole mitään syytä juhlaan”, hän sanoi sitten ja olisi lähtenyt pois ruokasalista, ellei Charlie olisi taas ottanut kiinni hänen kädestään.

”Mitä tarkoitat? Onko tämä kaikki sittenkin liikaa? Anteeksi, minä – ”

”Ei!” Angel huudahti. ”Älä pyydä anteeksi, se on minun tehtäväni. Sillä minä – minä retkahdin, Charlie… Käytin huumeita viime yönä.”

Naisen kasvoilla välähti hetken verran yllättyneisyys, sitten jotain, minkä Angel tulkitsi pettymykseksi, ja sitten hän hymyili ja katsoi Angelia lempeästi.

”Ei sinunkaan tarvitse pyytää anteeksi”, hän sanoi. ”Minä, minä ymmärrän kyllä; huumeista irti pääseminen ei ole helppoa, ja minä varmasti vain lisäsin paineitasi... Tiedän, että teet parhaasi tullaksesi paremmaksi, ja… ja… kuusikin päivää on saavutus.”

”Mutta ei viikkoa, ja siksi näitä juhliakaan ei voi pitää!”

Sen sanottuaan Angel ravisteli Charlien käden irti ja ryntäsi pois ruokasalista. Hän juoksi aulan halki portaisiin ja kiirehti taas kerran huoneeseensa niin sukkelaan kuin vain kaikelta väsymykseltään ja pahalta ololtaan kykeni. Sänky otti hänet avosylin vastaan, kun hän heittäytyi sille ja kaivautui peiton alle täysissä pukeissa. Kylpy jäi väliin siltäkin aamulta, kun hän nukahti hetkessä unia näkemättä.

Seuraavan kerran Angel havahtui todellisuuteen, kun joku kiskaisi peiton pois hänen päältään ja alkoi melko kovakouraisesti ravistella häntä hereille.

”Mitä hem- hei!”

”Ylös siitä!” Husk komensi ja oli valmis seuraavaksi viskaamaan Angelin peiton perässä lattialle, mikäli tämä ei omatoimisesti nousisi sängystään.

”Mitä tämä nyt on!? Eihän kellokaan ole kuin vasta – no okei, on se melkein yksi, mutta…” Angel murahti vilkaistessaan seinällä roikkuvaa kelloa.

”Sinua odotetaan.”

”Missä?”

”Sitten näet.”

”Entä jos en halua tulla?”

”Ei sinulla pojuseni ole vaihtoehtoja.”

Angel huokaisi ärsyyntyneesti mutta vääntäytyi istumaan ja venytteli käsiään.

”Näytän taatusti ihan kamalalta. Saanko ensin edes käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteeni?”

”Et”, Husk vastasi. ”Ketään täällä ei vieläkään kiinnosta, miltä näytät.”

Angel murahti ja katsahti kissademonia kiukkuisesti. ”No hyvä on.”

Husk johdatti Angelin alakertaan, ja kun he alkoivat uhkaavasti lähestyä ruokasalia, tämän pakenemisvietti meni saman tien päälle kuin nappia painamalla.

”Ei, ei, tämä ei ole hyvä idea”, Angel esteli yrittäen peruuttaa kauemmas, mutta Husk työnsi häntä päättäväisesti eteenpäin.

”Sisään vain.”

Eikä Angelille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin astua sisään ruokasaliin. Pieneksi kauhukseen hän huomasi kaikkien olevan paikalla: Charlien, Vaggien, Sir Pentiousin ja Nifftyn, ja jopa Alastor istui pöydän ääressä tuttu maanisen pahaenteinen hymy kasvoillaan. Lamppuihin ja kynttelikköihin solmitut ilmapallot olivat yhä paikallaan, mutta seinällä aiemmin roikkunut lakana onnitteluteksteineen oli tiessään. Pöytä oli kuitenkin katettu runsaasti, ja sen keskipisteenä oli valtava hedelmin koristeltu suklaakakku.

”Huomenta Angel! Ihanaa kun liityit seuraamme!” Charlie toivotti hilpeästi ja huiskutti tälle kättään. ”Kiitos Husk”, hän lisäsi vielä kissademonille, joka vain murahti vastaukseksi omalle paikalleen palatessaan.

”Mitä tämä nyt on?” Angel kysyi hiljaa katsellen hämillään ympärilleen. Muiden mallia seuraten hän istui pöydän ääreen vapaaseen tuoliin, vaikka osa hänestä halusi edelleenkin vain paeta paikalta.

”Sunnuntailounas”, Charlie vastasi katsahtaen häneen ymmärtäväisesti. ”Koska kuten tiedät, minusta on tärkeää, että teemme asioita yhdessä. Sillä tavalla voimme tulla läheisimmiksi ja oppia uusia asioita toisistamme.”

Angel oli helpottunut siitä, ettei Charlie maininnut sanallakaan alkuperäistä juhla-ajatustaan tai syytä sille. Samaan aikaan hänen olonsa kuitenkin muuttui aina vain kurjemmaksi, kun hänen mielessään vahvistui se tosiseikka, ettei hänen liki viikon kuivilla pysyminen ollut juhlimisen arvoinen.

”Kokosin meidät myös yhteen kertoakseni, että olen todella ylpeä teistä kaikista ja siitä, mitä olette saavuttaneet. Ja kiitän teitä siitä, että uskotte minuun ja pyrkimyksiini – tai ainakin olette muuten valmiita tukemaan niitä”, Charlie jatkoi luoden viimeisten sanojensa aikana silmäyksen Alastorin suuntaan. ”Tästä ei tulisi mitään ilman teitä. Kiitos.”

Charlien pienimuotoinen puhe ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Hän nousi seisomaan ja nosti paikallaan olleen korkeajalkaisen lasin käteensä. Lasissa oleva kullankeltainen juoma kupli ja kimalteli ruokasalin lempeässä valaistuksessa.

”Ennen kuin aloitamme tämän lounaan, haluan vielä jakaa erityistä tunnustusta yhdelle teistä”, hän sanoi ja käänsi nyt katseensa hieman kyyryssä istuvaan Angeliin. ”Sen lisäksi, että Angel on edistynyt huimasti ja parantanut vanhoja tapojaan, hän on myös osoittanut kykenevänsä objektiivisesti reflektoimaan itseään ja tekojaan ja – mikä tärkeintä – myöntämään virheensä. En aio mennä yksityiskohtiin, mutta sen haluan sanoa, että ihailen hänen rehellisyyttään ja uskon sen olevan selvä merkki siitä, että hän on oikealla polulla kohti vapahdusta ja taivaspaikkaa. Kohottakaamme siis maljamme Angelille. Hänen on syytä olla ylpeä saavutuksistaan.”

Muutkin nostivat lasinsa ilmaan, lausuivat kuin yhteen ääneen ”Angelille” ja ottivat juomistaan siemaisut. Sir Pentiousin hattu pidätteli kyyneleitään, ja paikkansa ääressä yhä seisova Charlie näytti siltä kuin olisi pakahtua ylpeydestään. Vain Angel itse seurasi tilannetta aiempaakin hämmentyneempänä. Hänen olonsa ei kuitenkaan tuntunut enää aivan yhtä kurjalta kuin hetki sitten, vaikka hänen vatsansa olikin edelleen solmussa ja kasvoja kuumotti niin, että hän uskoi olevansa ihan punainen valkeasta karvapeitteestään huolimatta.

Kun he lopulta aloittivat sunnuntailounaansa, muiden huomio siirtyi Angelista enemmänkin erinäisiin ruokavaihtoehtoihin, jotka Niffty oli valmistanut päivän kunniaksi. Angel oli asiasta vain kiitollinen sillä ei olisi kestänyt olla valokeilassa yhtään pidemmän aikaa, vaikka Charlien sanat olivatkin loppujen lopuksi tuntuneet melko hyvältä.

”Etkö aio syödä mitään?”

Angel hätkähti, kun huomasi Nifftyn ylisuuren silmän tuijottavan häntä herkeämättä pienen matkan päässä. Tämä oli hypännyt pöydän päälle ja kipittänyt hänen eteensä kuin varmistaakseen, että hän oli ylipäätään yhä elossa.

”Minä – totta kai, Niffty, en vain tiedä, mistä aloittaa”, hän kiirehti sanomaan. Todellisuudessa hän ei tiennyt, kykenisikö syömään mitään, muttei kehdannut sanoa sitä ääneen. Sen sijaan hän äkkiä keräsi lautaselleen jonkin verran pöydän antimia ja otti haarukan käteensä kuin näyttääkseen Nifftylle, että oli aikeissa nauttia tämän kokkauksista. Tämän palattua omalle paikalleen hän kuitenkin keskittyi enemmänkin katsomaan Pentiousia, joka kahmi suuhunsa paholaisen munia kaksin käsin, ja Alastoria, jonka lautasella oleva raaka, verinen pihvi aiheutti hänessä lähinnä puistatusta. Huomattuaan Nifftyn tuijotuksen pöydän toiselta puolelta hän pakotti haarukallisen jotain kasvismuhennokselta näyttävää suuhunsa.

Ensimmäinen suupala oli vaikea nieltävä, mutta kun Angel oli saanut sen kurkustaan alas, hän tiedosti, miten nälkäinen olikaan. Edellisestä ateriasta oli kulunut jo lähes täydet vuorokauden tunnit, ja nyt hänen kehonsa vaati ravintoa. Seuraavat haarukalliset olivatkin huomattavasti helpompia syödä, ja pian hänen lautasensa olikin tyhjä. Hän täytti sen uudelleen, söi, ryysti kolme vesilasillista, ja söi hieman lisää. Syödessään hän kuunteli samalla puolella korvalla, miten Alastor muisteli ääneen joitain elinaikanaan ihmiskuntaa kohdanneita katastrofeja, jotka jostain syystä olivat tämän mielestä suorastaan ratkiriemukkaita. Muiden ilmeistä päätellen tämä oli ainoa, joka ajatteli niin.

Saatuaan lautasensa toistamiseen tyhjäksi Angel ei ehtinyt edes laskea haarukkaa kädestään, kun hänen eteensä yhtäkkiä ilmestyi kuin tyhjästä kakkulapio. ”Mitä tämä oikein on?” hän kysyi ihmeissään vieressään istuvalta Huskilta, jonka kädessä kakkulapio oli.

”Sinua odotetaan”, tämä vastasi yksinkertaisesti ja nyökkäsi päällään epämääräisesti Charlien suuntaan, joka hymyili innokkaasti ja nosti peukalonsa pystyyn. ”Ei Niffty tällaisia kakkuja huvin vuoksi leivo; se on selvästi tehty sinun kunniaksesi, joten sinun myös täytyy leikata ensimmäinen pala.”

Angel tarttui kakkulapioon varovasti ja piteli sitä kädessään kuin ei olisi tiennyt, mitä sillä tehdään. Hän tunsi olevansa jälleen valokeilassa. Muiden odottavat katseet polttelivat hänen ihollaan, mutta kun hän uskalsi kohdata ne omilla silmillään, hän erottikin niissä lähinnä hyväksyntää ja jopa ylpeyttä. Ahdistus, joka oli ollut jälleen astumassa esiin, jättäytyikin syrjään.

”Muutenkin näytät siltä, että olet kakkupalan tarpeessa”, Husk tuumasi hymyillen, kun Angelin käsi ei ollut hievahtanut mihinkään. ”Tarvitsetko apua?”

”Kyllä minä pärjään”, Angel vastasi päätään pudistaen. ”Mutta kiitos”, hän lisäsi ja pieni hymynpoikanen käväisi hänenkin kasvoillaan.

Kakkulapio upposi viimein kakun suklaakuorrutukseen, ja Angel leikkasi itselleen ison palan. Kakku oli makea ja täyteläinen, suklaa tummaa ja aavistuksen karvasta, ja hedelmät toivat tuhtiin kokonaisuuteen lisäkeveyttä ja raikkautta. Se oli niin hyvää, että vesi melkein kihosi Angelin silmiin. Pian hän kuitenkin tajusi, etteivät kyyneleet johtuneetkaan pelkästä kakusta.

”Kiitos Niffty”, hän sanoi silmiään räpytellen. ”Olet taas ylittänyt itsesi. Tämä kakku on todella herkullista. Ja kiitos Charlie, ja kaikki muutkin… Vaikka en minä tätä ole ansainnut.”

”Kyseenalaistatko Charlien arviointikyvyn ja päätöksenteon?” Vaggie haastoi hyväntahtoisesti. ”Ei mitään muttia, syö kakkusi äläkä väitä vastaan.”

”Vaggie! Ei sitä ihan noin tarvitse ilmaista”, Charlie voihkaisi.

”Mutta en minä väärässäkään ole.”

”Niin no…” Charlie ei voinut muutakaan väittää. ”Kyllä sinä olet tämän ansainnut, Angel. Tämän kaiken, ja enemmänkin. Olen oikeasti ylpeä sinusta ja uskon, että muutkin ovat.”

Angel joutui räpyttelemään silmiään aiempaakin kiivaammin, mutta kasvoilleen ilmestynyttä hymyä hän ei edes yrittänyt piilotella. Hänen vatsansa ei tuntunut olevan enää solmussa, mutta jokin outo möykky siellä oli, kasa jotain lämmintä ja pehmeää. Se oli oikeastaan aika mukava tunne.

Ehkä Valentino oli sittenkin väärässä, ja Charlie oikeassa. Vaikka hän olikin ”pelkkä crack-huora”, hän pystyisi muuttumaan, olemaan paljon enemmänkin. Tie vapahdukseen oli pitkä ja mutkainen, mutta ystäviensä avulla hän pääsisi eteenpäin, vaikka joskus kaatuisikin tai eksyisi matkallaan. Ja vaikkei hän ollutkaan nyt onnistunut olemaan kokonaista viikkoa ilman huumeita, kuusikin päivää oli varsin kelvollinen saavutus.
« Viimeksi muokattu: 28.07.2024 18:27:03 kirjoittanut Larjus »

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 236
  • Kurlun murlun
Äää voi Angel-reppanaa. 🥺🖤 Mutta kovin mukava fiilis tästä jäi kaiken kaikkiaan, ja tämä genreduo nyt muutenkin on niin viehättävä.

Angelia kyllä kävi niin sääliksi, että sydän oli käpertyä ryttänäksi paperitolloksi. 🥺 Ei ole helppo tilanne hänellä millään tavalla ja tavat käsitellä asioita vähän hankalat. Sehän se julma pointti aineaddiktioissa on, että käyttämällä haluttaisiin se normaali ja toimintakykyinen olotila eikä niinkään päätä pyörälle. Hienosti on Angel jaksanut taistella huumeiden himoa vastaan, mutta onko mikään ihme, että ote alkaa lipsua, kun pitää vieroitusoireiden lisäksi vielä yrittää pitää pahat ja ahdistavat ajatukset loitolla. :<

Lainaus
Vaikka vuoteessa hänen kanssaan ei ollut ketään muuta kuin Fat Nuggets, joka tökki häntä lempeästi kärsällään, hän pystyi tuntemaan lukuisten vastanäyttelijöidensä kädet kehollaan, Valentinon tarraamassa kiinni hänen ranteistaan ja tämän pitkän, niljakkaan kielen kaulallaan.
Nugetti pieni terapiaeläin tekee parhaansa tarjotakseen muuta ajateltavaa. 🥺❤️

Lainaus
Lamppuihin ja kynttelikköihin oli solmittu mustia, valkoisia sekä punaisia ilmapalloja, ja seinälle oli ripustettu lakana, johon Charlie oli maalannut tekstin ”Onneksi olkoon Angel – 7 päivää kuivilla”. Sen nähdessään Angel nielaisi, ja tuntui kuin näkymätön nyrkki olisi iskenyt häntä vatsaan.
Äää tässä kohtaa tuli kyllä niin paha mieli. 😭 Harmittaa niin kamalasti ja kaikki syyllisyys välittyy lukijallekin niin hyvin. Nämä tällaiset tuotin-pettymyksen-mutta-toinen-ei-vielä-tiedä-ja-on-iloinen ovat niin kamalia. 🥺 Onneksi Charlie on Charlie. ❤️ Niin ymmärtäväinen ja rakastava koko hotellin terapeutti.

Lainaus
”Näytän taatusti ihan kamalalta. Saanko ensin edes käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteeni?”

”Et”, Husk vastasi. ”Ketään täällä ei vieläkään kiinnosta, miltä näytät.”
😂😂 Husker taas osoittaa välittämistään omalla tylyllä tavallaan. 🖤

Nyyh aivan ihana tuo sunnuntairuokailu ja kakkukestit. 🥺❤️ Koko porukka paikalla ja ilmapiiri on kannustava ja hyväksyvä. Sitä jokainen heistä tarvitsee, ja niin herttaista, että keksivät yhdessä kokoontua näin. Ja Pentiouksen itkevä hattu oli ihan kullanarvoinen maininta! 😂

Kiitus tästä! 🖤

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."