Mullan tuoksua iholla • K11 • Severus/Hermione • shotti

[Vilna]

(Harry Potter ei ole minun omaisuuttani, tämä teksti on pelkkää fanifiktiota.)

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - K11

Paritus - Severus Kalkaros/Hermione Granger
Tyylilaji - draamalaama
Sanamäärä - 720

Tiivistelmä - Granger hyräilee jotain henkensä alta, kädet likaiset ja märät ja varmaan viileät, ja Severus miettii miltä ne tuntuivat vasten hänen kalpeaa luomien peittämää selkäänsä viime yönä.

Kirjoittajalta - Ihanaa syntymäpäivää FractaAnimalle, olet tärkeä, hihi! ♥  Severus on minulle vaikea hahmo kirjoittaa, mutta pitihän sitä nyt yrittää, kun on kerta syntymäpäivä ja silleen. u_u Tämä kuuluu Kasvihuoneessa-verseen, mutta aikaisempia osia ei tarvitse lukea ennen tätä.

• Silmät, sydämet, keuhkot (Remus) (K11)
• Kasvihuone kuuntelee (K15)
• Mullan tuoksua iholla

Mullan tuoksua iholla

Severus ei oikein tiedä miten päätyi tänne:

pilkkomaan varsiselleriä ja kuorimaan paksuja porkkanoita Kalmanhanaukion keittiössä vain Granger seuranaan. Granger huuhtelee multaisia perunoita, jotka keräsi Lupinin lumotusta kasvihuoneesta, ja jossain kaukana, ehkä toisesta kerroksesta, ehkä ulkoa, tuntuu kuuluvan Lupinin ja Charlie Weasleyn hyväntuulinen nauru, mikä saa Severuksen leukaperät kiristymään entisestään.

Hänen on kylmä ja hänen yleensä vakaat kädet värisevät kuin haavanlehdet. Granger tuntuu katsahtavan häntä aina kymmenen sekunnin välein, tummanruskeat silmät kipeän huolestuneina. Tämä puree huultaan ja jynssää perunaa kynsiharjalla.

Joskus Severus kai vähän unohtuu tuijottamaan Grangeria: tämän tummanruskeaa ihoa ja kurittomia hiuskiehkuroita, jotka kehystävät tämän kasvoja jotenkin nätisti ja samaan aikaan helvetin ärsyttävästi. Tämä hyräilee jotain henkensä alta, kädet likaiset ja märät ja varmaan viileät, ja Severus miettii miltä ne tuntuivat vasten hänen kalpeaa luomien peittämää selkäänsä viime yönä. Hänet on polttomerkitty nysillä kynsillä, ja Grangerin kaulan juuressa on jälki, jonka tämä on peittänyt huolellisesti ruskean poolopaidan kauluksella.

Severus ei tiedä miten he päätyivät niin intiimiin tilanteeseen. Hän luulisi sen olevan unta, jos hän ei tuntisi Grangerin kosketuksen aavetta luissaan tälläkin hetkellä.

Severuksen veitsi lipeää.

Se pureutuu hänen peukalonhankaansa voimalla ja punaista verta tihkuu pisara kerrallaan puiselle leikkuulaudalle. Granger henkäisee terävästi hänen vieressään ja tarttuu Severuksen luunlaihaan ranteeseen. Severus räpyttelee hämmentyneenä silmiään, kun Granger kääntelee hänen kättään hellästi omassaan.

Grangerin käsi on lämmin -- ei lainkaan viileä niin kuin hän ajatteli. Severuksen sydän on kuriton otus hänen rintalastansa alla. Se on tahmea ja pelkää.

Hänen ihonsa on niin valkea vasten Grangerin lämpimän ruskeaa nahkaa. Grangerilla on ohuet mutta lyhyet sormet, ja ne ovat säälimättömät, kun ne koskettavat Severusta tällä tavoin. Sillä lailla kuin Severuksella olisi jotain väliä. Kukaan ei ole koskettanut häntä sillä lailla sitten --

Severus hengittää. Sisään, ulos. Veri valuu. Hermione Granger ei ole Lily Evans. Ehkä siksi Severus ei kavahda tämän kosketusta.

Granger koskettaa taikasauvallaan Severuksen kättä ja mutisee loitsun, joka saa verenvuodon tyrehtymään ja haavan umpeutumaan. Severus nieleskelee, kun Granger hymyilee hänelle vähän kainosti ja päästää sitten äkkiä irti, kun Severuksen kasvot pysyvät jähmeinä ja mitäänsanomattomina. Severus haluaisi sanoa jotakin. Ehkä sinä et ole Lily Evansin jäänteet, mutta jotenkin haluan tuntea sinut paremmin kuin kukaan muu.

Granger kääntyy takaisin multaisten perunoiden pariin, ja Severus miettii sitä yhteistä viime yötä kuin se tapahtuisi juuri nyt. Tällä hetkellä. Sekunnilla. Hän muistaa lakanan kahahduksen ja Grangerin terävän henkäyksen ja tämän sormenjäljet lanteillaan. Ehkä vahingoniloinen totuus on, että hän tulee muistamaan sen aika pitkänkin aikaa. Ajatus saa Severuksen miltei kavahtamaan, kun Granger kääntää kahvin ruskeat silmänsä häneen jälleen ja avaa suunsa. Severus on vuoren varma, että tämä tulee mainitsemaan hänelle viime yön tänä hetkenä, ja Severus tuntee hikikarpaloiden muodostuvan otsalleen.

Keittiön ovi narisee, kun se avautuu. Charlie Weasley ja Lupin astuvat sisään käsi kädessä, ja tuijottavat ensin toisiaan ja sitten häntä ja Grangeria, joka on jostain vitun syystä tarttunut uudelleen hänen ranteeseensa.

“Ai”, Weasley sanoo hitaasti. Lupin katselee risaisia kenkiään. “Keskeytettiinkö me jotain?”

Grangerin peukalo on hänen pulssipisteensä kohdalla, sormenpää silittää ihoa. Severus karaisee kuivaa kurkkuaan ja ravistaa Grangerin otteen irti.

“Ette”, hän sanoo. Lupin ja Weasley katsovat hämmentyneinä, kun hän harppoo ulos huoneesta jättäen heidät taakseen.

Hänen sydämensä on jänis hänen rinnassaan, kun hän pyyhältää ulos pihalle kesän aurinkoon. Jostain syystä hän avaa Lupinin kasvihuoneen oven ja astuu sisälle hiostavan kosteaan vehreyteen. Hän seisoo siellä hetken, kaksi. Lopulta ovi käy, ja Severus sulkee silmänsä.

Granger seisoo Severuksen selän takana vähän aikaa hiljaa ennen kuin kiertää Severuksen ohi hänen eteensä. Severus ei vielä avaa silmiään, hän pitää ne kiinni kunnes Grangerin lämmin kämmen koskettaa hänen kelmeältä tuntuvaa poskeaan ja antaa peukalon vaeltaa pitkin huulten amorinkaarta. Severus nielaisee. Hänen kurkkunsa tuntuu karkealta, eikä Granger sano yhtään mitään -- hän vain koskettaa Severusta kuin hän olisi jotenkin arvokas tai tärkeä.

Severus ei tiedä mitä ajatella siitä, mutta hän viimeinkin avaa silmänsä ja kun ne kohtaavat Grangerin omat, tämä hymyilee hänelle hennosti. Severuksen omat suupielet kääntyvät hitusen näyn edessä.

Kumpikaan heistä ei puhu tai edes raota suutaan, mutta silti hetki tuntuu tärkeältä ja sellaiselta, jota ei unohda jälkeen päin, vaikka värisisi horkassa sängyssä.

Ilmassa kytee sammumaton liekki, ja Granger kurouttautuu varpailleen suudellakseen häntä, mutta viime hetkellä Severus kääntää kasvonsa, ja Grangerin huulet osuvat sittenkin hänen poskeensa. Granger hymähtää. Hän ei vaikuta pettyneeltä.

Sitten Severus tarttuu Grangerin käteen ja puristaa hellästi.

Hän ei ole ihan vielä valmis, eikä heillä ole paljoa aikaa jäljellä, mutta Hermione Granger ei ole Lily Evans. Hänen ei tarvitsekaan olla.

[FractaAnima]

Äääh, en mää edes tiedä miksi ( tai tiiänpäs, koska sinä! ), mutta mää vähän niinku vollotan täällä! ;_; Tässä oman pelargoni-tekstini kanssa tavaillessa huomasin, että sulta oli tullut jotain multaisaa ja että mitä ihmettä, sehän on minun paritustani! Ja päätin, että avaanpa tuon kohta, kun saan oman tekstini kanssa jutun loppuun ja sitten luinkin sinun viestin ensin ja ja ja.

Huh. Huuuh, oikeammin. En ole juuri lukenut hetkeen. Ja nyt vaan toivon, että olisipa tämä miljoonan kilometrin mittainen ficci, koska tässä on niiiiiiin paljon taustalla sidottuna sanoihin ja huihuihui. Ihan täydellistä tyyliltään tähän hetkeen, kun ei ole lukenut juurikaan. Mukavan sellaista katkonaista, joka herättää hirveän paljon ajatuksia, mutta on samaan aikaan helppolukuista. Sellaista, että tekee mieli jäädä natustelemaan jokaista sanaa ja lausetta, koska tietää, että se tarina on tässä (ja rivien väleissä) eikä ole kiire loppuun. En tiedä saako tästä kiinni, mutta oonkin niin pyörällä päästäni, että ihan on omaa syytäsi tämä.

Muistan taas, miksi oot yksi mun lempikirjoittajista. Nautin. Nautin niin paljon. Etenkin sanavalinnoista. Ne ovat kuvaavia ja teräviä (eivät siis missään tarkoitusmuodossa tylsiä). Ja voi hyvä Merlin tai mikä vaan, voisitko oikeasti kirjoittaa minulle sellaisen mammuttimaisen snangerin, jota voisin vaalia koko loppuelämäni ja elää elämäni onnellisena loppuun asti. <3

Ihan mielettömän ihana syntymäpäivälahja, kiitos! <3

- Frac

[Larjus]

Ihastuin tän tyylilajiin, pakko oli tulla lukemaan Parituskin on kiehtova, näistä kahdesta saa vaikka mitä draamalaamailua aikaiseksi! Nautin siitä, miten ficissä hyvin iso osa asioista tapahtui oikeastaan vain Severuksen ajatuksissa ja varsinaiset tapahtumat olivat hyvin yksinkertaisia ja arkisia. Kirjoissa Severus oli niin salaperäinen hahmo ja aina sitä mietti, että mitä hänen päässään oikein liikkuukaan. No, ilmeisesti hyvin paljon kaikkea!

Tykkäsin tosi paljon tekstin tunnelmasta, se oli samaan aikaan verkkaisen arkinen (Severuksen ajatusten ulkopuolella) ja (niiden sisällä) hyvin intesiivinen ja intiimi. Imaisi nopeasti mukaansa. Koko ajan oli sellainen tunne, että tilanne kytee ja hetkenä minä hyvänsä se voi pamahtaa. Pidin kyllä siitäkin, että mitään varsinaista isoa rysäystä ei tullut, ei vielä. Tuo Kasvihuoneessa-versesi ei ole mulle tuttu, mutta tykkäsin kyllä tosi paljon siitä, miten tässä oli sellaista "kasvihuone-estetiikkaa" mukana, multaa ja juureksia jne. Toivat tähän mukavaa kotoisuutta ja osaltaan lisäsivät kontrastia varsinaisten tapahtumien arkisuuden ja Severuksen ajatusten kiihkeyden (ja draamalaamailun) välillä. Kuvailukin oli tosi kaunista, pieniä ihania yksityiskohtia jotka toivat tähän paikoittelen romanttisenkin sävyn :3

Loppukin oli tosi ihana, siinäkin oli mukana romantiikkaa mutta haikeammalla sävyllä. Toisaalta siinä oli myös ihanaa toiveikkuutta, mistä voi vaan todeta että joo tekee Severukselle hyvää Toivottavasti tulevaisuus lupaa hänelle ja Hermionelle pelkkää hyvää ♥ (ja mieluiten yhdessä!)