Nimi: 1978
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Genre: Angst, yksipuolinen rakkaus
Haasteet: Osallistuu Ficlet300 haasteeseen sanoilla: keskikesä, pahvi, hengenravinto, minuutti, muovi, kymmenen
Kun Sirius haluaa luovuttaa, hän ajattelee keskikesää 1978. Tupaviitat yltään lopullisesti karistaneet kelmit olivat löytäneet paikkansa vähän sieltä sun täältä, kaikkialta muualta kuin kotikulmilta. Mitä kauemmas, sen parempi, olivat kelmit päättäneet ojentaessaan peukaloa tienvieressä. Kyllä he joskus busseillakin kulkivat, pari kertaa myös porttiavaimilla. Yllättävän pitkälle sitä saattoi päästä parisataa puntaa jästirahaa taskussa ja vastustamaton hymy kasvoilla.
Kalmaa henkivässä sellissä on vaikea enää muistaa, minne kaikkialle tiet olivat vieneet. Se oli kuitenkin selvää, että vain uudet kaupungit kelpasivat kolmikolle. Kaikki vanha ja tuttu oli karistettava kannoilta. Miten vapauttavalta se olikaan tuntunut – oliko se ollut vapauttavaa? On enää vaikea muistaa. Mutta sen Sirius tietää, että yhtä muistoa kesästä ankeuttajat eivät voi viedä.
Sirius hymisee kesän -78 hittibiisiä, sitä, joka on hänen särkyneen sydämensä tunnusbiisi.
***
Pariisi on kuulemma rakastavaisten kaupunki, mutta Siriuksen se jätti täyteen vain kaunaa koko sanaa kohtaan. Täynnä moskaa se koko kaupunki muutenkin oli. Matkatoimistojen julisteet eivät tehneet oikeutta kaupungin todelliselle kauneudelle: kadut täynnä pahviroskaa ja pulloja, pulut käymässä äkäisesti turistien jäätelöiden kimppuun ja kodittomia jokaisen kävelykadun varrella.
Vielä silloin alussa Siriuksen sielu henki vapautta. Helleaalto läkähdytti halvan hostellihuoneen ilman entisestään, kun kolme hengästynyttä miestä yrittivät viedä itselleen huoneen viimeiset hapet. Rätisevässä radiossa oli soinut se kesän hittibiisi, jota Sirius nyt hymisee. Hikiset raajat olivat sotkeutuneet toisiinsa niin perinpohjaisesti, ettei kukaan niiden omistajista tainnut tietää, kenelle ne kuuluivat. Nykyhetken Sirius yrittää pitää sen hetken euforiasta kiinni, mutta se on yhtä vaikeaa kuin rotkon reunalla sormiensa varassa roikkuminen. Ankeuttajien kylmyys siirtää ajatukset nopeasti kaiken sen loppumiseen
***
Sirius, James, Remus. Parhaat ystävät koulun alusta asti. Sen kesän aikana vähän muutakin – rakastavaisia, Sirius oli ajatellut. Kokeiluja, James ja Remus olivat ajatelleet.
Eikä Sirius voinut mitenkään sanoa, että hän oli ollut ihastunut ystäviinsä koko kouluajan, ensin Jamesiin, sitten Remukseen, sitten taas Jamesiin ja sitten molempiin samaan aikaan. Sen kesän aikana jokainen heistä oli viettänyt yönsä vähän siellä sun täällä, joten ehkä Siriuksen olisi siitä pitänyt ymmärtää, etteivät Pariisissa koetut yöt samaan kahden metrin sänkyyn ahtautuneena olleet mitään siitä erilaista.
Pelkkää vapautta, ei vastuuta. Ruumiin- ja hengenravinnon kesä, oli James sanonut.
Ehkä kahdelle kelmeistä kesä olikin sitä. Siriukselle se oli lähinnä muistutus kaikesta, mitä hän ei koskaan saa oikeasti omakseen.
***
Pariisissa keskikesällä Siriuksen sydän murtui, eikä sen jälkeen mikään ollut enää samoin.
He jatkoivat kyllä maailman valloitustaan syksyn alkuun asti, mutta satunnaisissa yhteisissä sängyissä nukuttiin vain sen takia, että se oli halpaa. Niinä öinä Siriuksen sielu yritti tukahduttaa halua koskettaa toista, tarkkailla toisen levollisenkauniita kasvoja, eikä nukkumisesta siis tietenkään tullut mitään. Kerran tai pari Sirius löysi yhteisestä sängystään jonkun muun Jamesin tai Remuksen kanssa ja paukautti oven heti kiinni jäljessään, vaikka jompi kumpi saattoikin pyytää häntä seuraan.
Silloin Sirius käyskenteli pitkin tuntemattoman kaupungin katuja, poltti askin ja joi sikspäkin. Laski minuutteja siihen, että voisi mennä takaisin ja toivoi ettei ollut niin humalassa, että päätyisi – hyi – puhumaan tunteistaan.
***
Kun syksy saapui, eikä koulu enää kutsunutkaan, Sirius huomasi, ettei hän tiennyt mitä tehdä. Jamesin aurorikoulutus alkoi, Remus alkoi kirjoittaa romaania heidän matkojensa inspiroituneena ja Sirius löysi itsensä kävelemässä öisiä itä-Lontoon katuja muovipulloja potkiskellen. Sitä hetkeä on helppo muistella Azkabanissa, sillä niin yksin Sirius ei ollut koskaan tuntenut olevansa. Edes nyt, Sirius ei ole varma, onko häntä kalvava kylmä yksinäisyys syksyä -78 pahempaa. Azkabanissa sentään on aina ihmisiä, joille ja joiden kanssa huutaa.
Sirius sulkee silmänsä ja kuvittelee potkivansa syyshämärässä yhä muovipulloja. Ainakin siinä muistossa hän saattaa hengittää Lontoon sumusavua kalmanlöyhkän sijasta. Sirius ei ole varma tietääkö hän enää edes, miltä muovi tuntuu.
***
Mutta kesä, keskikesä -78. Oli niin kuuma, että varvastossuja pitänyt Sirius joutui ostamaan oikeat kengät, kun asfaltti alkoi sulattamaan halpoja lipokkaita.
”Tiesitkö, että olet ollut täällä tänään kymmenen vuotta.”
Sirius muistaa, miltä jalkapohjien polttelun kipu tuntui, tuntuu, miten hän hyppelee kadulla varjoon. Miten James ja Remus nauravat, kiusoittelevat, pohtivat pitäisikö heidän kantaa Sirius lähimpään kenkäkauppaan.
”Musta?”
Yhden typerän hetken Sirius luulee, että mustien varvastossujen muovi on syypää poltteluun ja kokeilee kävellä ilman niitä. Se on virhe, Sirius huomaa, sillä tietysti katukiveys polttelee kahta kauheammin.
”Musta?”
”Ei, harmaa. Se katukivi on tummanharmaata”, Sirius mutisee kesässä -78. Tummaa se on, tietysti, jos se niin polttelee. Keskikesä -78 Pariisissa, katukivi, jolla hän irvistelee kivusta ja James ja Remus nauravat.
